Perinne

Talvisodan päättymisen 80- vuotismuistopäivää vietettiin näinä poikkeuksellisena aikoina näyttävästi Seinäjoella 13.3.2020. 8 -luokkalaisen oppilaan Jimi Mäntylän pitämä puhe ei jättänyt ketään kylmäksi tuulisessa talvisäässä. Puheen kirjoittamisessa oli merkittävässä roolissa myös Oskari Väistö, molemmat tulivat 8A-luokalta Seinäjoen yhteiskoulusta.

Arvoisat kuulijat,

Elämme talvisodan päättymisen 80-vuotispäivää.

Olemme kokoontuneet kiittämään ja muistamaan talvisodan aikaisia veteraaneja, lottia ja kotirintaman puolustajia. Muistamme jokaista sodan kokenutta. On arvostettavaa ja ihailtavaa, kuinka sotilaamme taistelivat rohkeasti ja uskollisesti rintamalla ja heidän ansiostaan säilytimme itsenäisyyden.

Sota oli Suomelle raskas, vaikka Suomi olikin varautunut silloisen Neuvostoliiton hyökkäykseen. Kotirintama koki vaativia hetkiä jo sodan ensimmäisinä päivinä, kun Neuvostoliitto pommitti lähes kahtakymmentä paikkakuntaa, myöhemmin sodan edetessä myös kotikaupunkiamme Seinäjokea. Sodan alkaessa Suomi oli nuori, itsenäinen valtio, selvinnyt vaikeasta lamasta, sekä käynyt läpi kuluttavan sisällissodan ja jälleen raskas taistelu vaati panostamme. Moni sodasta selvinnyt on kertonut, että tunnelma oli kuitenkin rauhallinen, eikä sodan syttymistä odotettu. Se kuitenkin syttyi Mainilan laukausten jälkeen marraskuun viimeisenä päivänä vuonna 1939.

Naiset auttoivat lottina rintamalla, hoitivat haavoittuneita ja tekivät parhaansa joka tehtävässä, vaikka huoli miehistä rintamalla oli kova. Monet lapset kärsivät sodasta ja koko lapsuus jäi monelta väliin. Oli jaksettava ja pystyttävä, pienenäkin.

Sotiemme veteraaneja arvostetaan edelleen paljon. Myös me nuoret kunnioitamme panostanne. Tiedämme, että Suomi taisteli altavastaajana, sitkeästi ja kaikkensa antaen. Ylivoimalle ei annettu periksi. Itsenäisyyden hintaa ei kyselty, oltiin valmiit maksamaan vaikka kalliistikin.

Tänään talvisodan päättymisen 80-vuotispäivänä meillä nuorilla on kiitoksen aika. Meidän on syytä muistaa ja arvostaa esivanhempiemme tekoa. Jätitte meille arvokkaimman perinnön, vapaan ja itsenäisen Suomen. On meidän aikamme kantaa ja vahvistaa sitä.

Kiitos!

Eversti evp. Jorma Jokisalo piti juhlapuheen sotilaallisella jämeryydellä.

Kunnioitetut sotiemme veteraanit! Hyvät kansalaiset!

Tämän muistomerkin paljastamisen yhteydessä 12.10.1975 lausui jääkärieversti Matti Laurila, talvisodan eteläpohjalaisrykmentin komentaja näin: ”Katkera meidän on todeta yhä yltyvä kohu taistelumme tarpeettomuudesta, taistelumme, jonka kärsimyksin suoritimme tarkoittaen koko kansakuntamme hyvää itsenäisyyden pelastamista. Melkein päivälleen 30 vuotta sitten lupasimme lähtökatselmuksessamme, että emme luovuta tuumaakaan maatamme viholliselle taistelutta.” Tuolloin 1975 oli yleinen ilmapiiri toinen kuin tänään 80 vuotta Talvisodan päättymisestä. Nyt sotiemme veteraaneja arvostetaan. Muutos alkoi, kun sotiemme veteraani Mauno Koivisto sai vastuun tasavallan presidenttinä maamme asioiden hoidossa 1982.

Palataan syksyyn 1939 ja Neuvostoliiton toimiin Suomea kohtaan ja sodan uhkan vaikutuksiin suomalaisissa. Syystä voidaan kysyä: Tiesikö ja tunsiko Venäjän johto suomalaisten tahtotilan puolustaa maataan ja yhteiskuntaansa? Muutoin ei voi ymmärtää sitä, miten virheellisesti heidän johtonsa arvioi kansakuntamme yhtenäisyyden. Siitä osoituksena oli nykytermein ilmaistuna Neuvostoliiton informaatiosota Suomea kohtaan kesästä 1939 aina sodan syttymiseen ja senkin jälkeen. Sen ainoa perusoletus oli, että iso osa suomalaisista ottaisi puna-armeijan avosylin vastaan. Se oli iso virhe! Suomella oli kansakuntana paljon puolustettavaa, koska yhteiskunnalliset olot ja elintaso olivat kehittyneet suotuisasti 1930 luvulla – onneksi. Sivuun olivat jääneet vuoden 1918 ankarat koettelemukset puolin ja toisin. Kansakunnan avainpoliitikot olivat osanneet toimia tavalla, joka yhdisti kansakuntaa. Suomi ei jakautunut kahtia Neuvostoliiton uhan edessä vaan lujittui yhdessä tuumin puolustamaan olemassaoloaan ja yhteiskuntaansa marraskuun viimeisenä päivänä 1939, kun Neuvostoliitto kavaluudella yritti tehdä Suomesta hyökkääjän.

Viimeistään ensimmäisten pommien pudotessa sodan alussa maamme kaupunkeihin aiheuttaen tuhoa ja kuolemaa, kansakunta yhdisti rivinsä aseelliseen taisteluun olemassaolostaan. Suomi oli valmis taistelemaan ” loppuun asti ja vielä senkin jälkeen”.

Rivit kestivät vihollisen vyörytyksen. Puna-armeija ei saavuttanut tavoitteitaan 13.3.1940 mennessä. Pienen kansakunnan voimavarat olivat kuitenkin rajalliset eikä apua juuri muualta saatu. Kansakunta ei siitä huolimatta menettänyt selviytymisuskoaan. Täytyy kuitenkin todeta se tosiasia, että kansakunta ei tuntenut sitä kriittistä tilannetta, mikä rintamalla todellisuudessa vallitsi. Voimavarat olivat loppumassa maaliskuun alussa 1940. Oli siis saatava aikaan rauha. Päivää ennen rauhantuloa sai Otto Ville Kuusisen hallitus mennä. Tässäkin suhteessa hyökkääjän ja kansakuntamme pettureiden tavoite luhistui.

Taistelu ylivoimaista vihollista vastaan jatkui 105 päivää ja aamupäivällä 13.3.1940 tuli rauha. Uhrautuminen itsenäisen kansakunnan puolesta vaati noin 20 000 suomalaisen miehen ja naisen hengen mutta itsenäisyys säilyi. Noin 400 000 karjalaisen koti jäi rajan taakse ja edessä oli evakkomatka epäinhimillisissä olosuhteissa Kanta-Suomeen. Moni suomalainen sotilas lähtiessään rauhanehtojen sanelemana taistelutantereelta uudelle rajalle, vannoi käsi taskussa nyrkkiin puristuneena: ”Tämä ei jää tähän”. Eikä jäänyt! Elämä kuitenkin jatkui ja itsenäisyyskin. Siihen kannustivat suomalaisia ulkoministeri Väinö Tanner ja Ylipäällikkö Mannerheim. Tanner sanoi radiopuheessaan kansakunnalle muun muassa: ”Meidän viaksemme jää ainoastaan se, että olemme liian pieni kansa.” Mannerheim puolestaan kannusti päiväkäskyssään sotilaitaan näin: ”..Te ette tahtoneet sotaa, te rakastitte rauhaa, työtä ja kehitystä mutta teidät pakotettiin taisteluun… Olemme viimeistä ropoa myöten maksaneet velan, joka meillä on länteen ollut.”

Talvisodan kunniakkaan mutta epäinhimillisen taistelun ja sen vaatiman uhrin muistamiseksi on synnytetty tämäkin muistomerkki ”Pirstotut puut”. Muistomerkin paljastustilaisuuteen osallistui monituhantinen yleisö 12.10.1975. Sen jälkeen tämän muistomerkin ääreen eteläpohjalaiset ovat uskollisesti kokoontuneet vuodesta toiseen muistamaan ja kunnioittamaan Itsenäisyytemme puolesta Talvisodassa henkensä uhranneita eteläpohjalaisia. Kuin tuolloin, samoin hiljaisin ja kunnioittavin ajatuksin mekin olemme nyt kokoontuneen tähän hetkeen 80 vuotta taistelun taukoamisesta.

Keskuudessamme elää vielä runsaat 7000 vuosien 1939 -1945 sotiemme veteraania naista ja miestä. Tässä joukossa Talvisodan taisteluihin osallistuneita on enää harvoja. Sotiemme perinteen- veteraaniperinteen- vaaliminen saavuttaa kulminaatiopisteen lähivuosina. Ohittamaton velvollisuutemme on viedä kaikkien sotiemme veteraanien muisto ja kunnioitus uusille sukupolville. Se on osa suomalaisuuden identiteettiä. Siitä on oltava poissa kaikenlaiset rajaukset, koska jokainen kamppailu sisäistä tai ulkoista vihamielisyyttä vastaan ovat olleet itsenäisyyshistoriassamme yhtä tärkeitä. Talvisota osoitti, että Suomi oli kasvanut yhtenäiseksi kansakunnaksi vuoden 1918 hajaannuksen ja väkivallan jälkeisinä kahtena vuosikymmenenä. Sillä oli painoarvonsa, kun Talvisodassa torjuttiin vihollisen aikeet ja kun Suomi irrotettiin edelleenkin itsenäisenä mutta kansainvälisten sopimusten määrittämänä jatkosodasta 1944 ja 1945. Sotiemme veteraanien perinnön vaalimisessa ei saa nyt sortua sotiemme jälkeen 1950- 1960 luvun poliittisessa ilmapiirissä synnytettyyn kahtiajakoon. Tämä vanha ajattelumalli on Talvisodan hengen vastaista.

Tämä hetki 80 vuotta talvisodan päättymisen jälkeen on historiallinen. Rinnallani seisovat nuoret ovat osoitus siitä, että on aika antaa uusille ikäpolville mahdollisuus osoittaa, että tämän päivän Suomen nuoret haluavat jatkaa tätä kunniakasta perinnettä. Heillä ei ole sellaisia rajoitteita, jotka rajaisivat ketään perinnetyön ulkopuolelle, eikä niitä saa heille edes tarjota.
Toivon, että tämä hetki ja viesti – tätä maata kannattaa ja pitää puolustaa – saa nyt mukana olevat ja kansalaiset laajemminkin tulevaisuudessa muistamaan pieteetillä Itsenäisen Isänmaamme ja kansakunnan puolesta annettua uhria.

Hyvin hoidettu, kansalaisten tunnustama ja hyväksi koettu maanpuolustus on vakautta luova ja alentaa pelkällä olemassaolollaan vaaralle alttiiksi joutumista.

Siitä kannattaa pitää huolta!

Mukana muistotilaisuudessa oli oppilaita Seinäjoen lukiosta, Seinäjoen yhteiskoulusta ja -lyseosta. Tilaisuuden juonsi kokenein ottein Reserviläispiirien hengellisen- ja perinnetoimikunnan puheenjohtaja Heikki Koivisto.

Seinäjoen Veteraanikuoro esitti tilaisuudessa neljä virttä yleisön yhtyessä veisuun. Virsi synnynmaalle kajahti erityisen komeasti pakkassäässä Marika Ahosen johdolla.

Seppeleenlaskun Taipale – Vuosalmi -patsaalle suorittivat Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirin puheenjohtaja Mika Mäki sekä Etelä-Pohjanmaan Reserviupseeripiirin varapuheenjohtaja Raimo Rintamäki mukanaan lukion oppilaita.

Tilaisuuden päätteeksi järjestettiin kahvitarjoilu Seinäjoen seurakuntakeskuksen alasalissa.

Kahvit tarjosi autoliike J Rinta-Jouppi Oy Seinäjoelta.
Tilaisuuden järjestäjinä olivat Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirit.

Oli ilahduttaa huomata, että Talvisodan päättymisen 80 vuotismuistotilaisuuteen osallistui huomattava määrä kaiken ikäistä kuulijaa.