Perinne

Etelä-Pohjanmaan Sotaveteraanipiirin syysneuvottelupäivänä 24.10.2019 viriteltiin ajatuksia siitä, miten kauan sotaveteraanipiiriä ylläpidetään ja kuinka valmistaudutaan perustamaan oma perinnepiiri.

Yhteenvetona todettiin, että sotaveteraanipiiriä ja perinnepiiriä ”pyöritetään” ehkä pari vuotta rinnakkain, mutta sitten on aika lopettaa sotaveteraanipiiri siirrytään perinnetyöhön.

Myös yhdistyksen lopettamisesta keskusteltiin niin, että yhdistyksen mahdolliset varat siirretään piirin tilille, mutta varojen käytöstä vastaa yksin ja vain yhdistyksen nimeämä henkilö, piiri ei näitä varoja saa käyttää omiin kohteisiinsa.

Yhdistyksiä kehotettiin jo suunnittelemaan eri järjestöjen ja yhteistyötahojen edustusta, jotta saadaan kattava 3-15 hengen hallitus perinnepiirille. Aikatauluksi kaavailtiin, että helmi-maaliskuun taitteessa 2020 pidetään perinnepiirin perustettava kokous, johon lehti-ilmoituksella kutsutaan kiinnostuneet tahot.

Koolla olivat joko puheenjohtajat tai yhdistyksen perinnevastaavat. Ihmeen yksimielisiä oltiin siitä, että nyt on aika toimia, kahden vuoden kuluttua olemme auttamattomasti myöhässä.

Näin tuumattiin Etelä-Pohjanmaalla.

Esko Petäjä

Etelä-Pohjanmaan Lottaperinne ry kutsui lottia, pikkulottia ja arvokkaasta perinnetyöstä kiinnostuneita ihmisiä ohjelmalliseen kahvitilaisuuteen Seinäjoen seurakuntakeskukseen lauantaina 23.11.2019.

Aloitimme laulamalla yhdessä virren 577. ”Oi Herra käy sä siunaamaan nää rannat rakkaan synnyinmaan. Suo rauha suloinen ja estä sota verinen.”

Olimme saaneet puheenvuoron nuorelta reserviläisnaiselta. Marjo Kauppinen piti sykähdyttävän puheen. Oli kauniita sanoja isänmaallisen kodin perinnöstä, uskosta suomalaisen naisen mahdollisuuksiin ja kunnioitusta aikanaan korvaamattoman merkittävään lottatyöhön. Miten viisaasti hän esittikään tämän päivän tarpeet myös naisia koskeviin vaatimuksiin pahoissa elämäntilanteissa. Näimme selkeän yhtymäkohdan sota-ajan naisten töihin ja jaksamiseen. Omasta henkisestä ja fyysisestä kunnosta on huolehdittava aina. Kiitos Marjo Kauppinen. Menestystä reserviläistyöhösi ja myös naisten kannustamiseen.

Etelä-Pohjanmaan Lottaperinne ry hallituksen jäsen Heikki Koivisto oli järjestänyt kaunista musiikkia juhlaan. Kiitos tunnelman tuomista herkkyyden kyyneleistä. Ja ennen kaikkea kannattaa kertoa miesten Tiernapojista. ”Tiernapaapat” esittivät koko upean näytelmän kaikkineen. Harvoin näkee tuollaista! Ja nämä hyväntekijä paapat keräävät esiintymisellään rahaa Seinäjoen ruokapankkiin!

Muistot virkistävät, elävät ja lämmittävät. Viime kesän muisteloita järjestämästämme Haapaniemen leiristä kertoivat leirin johtaja Inkeri Maunula ja ohjaajat Raili Yli-Torkko ja Kaisu Norrbacka. Ja leiriin osallistuneet pikkulotat Ellen Ruuhela Töysästä ja Anna-Liisa Leikola Seinäjoelta muistelivat pikkulotta -elämäänsä ja sen monipuolisia työtehtäviä. Kunnioittavia muistoja nostettiin myös kotirintamanaisten työstä isänmaan hyväksi.

Kiitos kaikille mukana olleille!

Hanna Mäkynen, sosiaalineuvos
Etelä-Pohjanmaan Lottaperinne ry puheenjohtaja

Kansa sodassa – kotirintama kerää, uhraa ja taistelee on Rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskus Wanhan Veteraanin talvinäyttely. Se avataan Haminassa talvisodan syttymisen 80-vuotismuistopäivänä.

Näyttely kertoo Suomen kansan vapaaehtoisesta talkootoiminnasta ja varainkeräystyöstä maanpuolustuksen ja isänmaan hyväksi sotavuosina 1939–45. Talkoo- ja keräysaihekokonaisuuksia on näyttelyssä kaikkiaan yksitoista linnoitustalkoista kultakeräyksiin ja maaottelumarssista sota-ajan veripalveluun.

– Tällä näyttelyllä Wanha Veteraani jatkaa ennakkoluulotonta otettaan ja tuo esiin sitä, mitä ei ennen ole juurikaan nähty, näyttelypäällikkö Ismo Flink sanoo.

Kansa sodassa -näyttelyn julisteiden, kunniakirjojen ja pienpainatteiden joukossa on ainutkertaista ja jopa ennen esittelemätöntä aineistoa. Näyttely on auki viikonloppuisin klo 10 – 16 talvisodan alkamisen ja päättymisen muistopäivien välisenä aikana eli 30.11.2019 – 13.3.2020.

Wanhan Veteraanin talvinäyttelyn rinnalla Haminassa on kaiken aikaa nähtävillä rauhanturvaamisen ja kriisinhallinnan perusnäyttely. Ryhmille näyttelyt ovat auki tilauksesta muulloinkin kuin lauantaisin ja sunnuntaisin.

Luentotilaisuudella alkuun

Talvinäyttelyn avajaispäivänä 30.11. klo 12. pidetään sitä juhlistava, yleisölle vapaa luentotilaisuus RUK:n Maneesissa. Esitelmän pitää näyttelyaineiston pitkän ajan kuluessa kerännyt sotahistorian harrastaja ja tietokirjailija J-P Alander. Hänen aihekokoelmansa tulee tässä laajuudessa ensimmäistä kertaa julkisesti nähtäville. Häneltä ilmestyy aiheesta kirja vuoden 2020 alussa.

Suurimman osan sota-ajan vapaaehtoistyöstä teki siviiliväestö. Osa toiminnasta alkoi jo ennen sotia kehitettäessä maanpuolustuksen tarpeita ja vastaavasti se jatkui vielä rauhan tultua helpottamaan paluuta takaisin normaaliin arkeen.

– Näyttely lähestyy aihepiiriä keräilyn keinoin esittelemällä alkuperäisiä merkkejä, julisteita, esineitä ja pienpainatteita. Laajasta yksityiskokoelmasta näyttelyyn valittu materiaali sisältää useita ainutkertaisia harvinaisuuksia, kuten esimerkiksi Suurtalkoot ry:n ansiomerkit, Kansanavun parhaille keräyskunnille lahjoittamat reliefit sekä lähes täydellisen kokoelman talkoiden suoritusmerkkejä, J-P Alander kertoo.

Kansalaisten sotavuosien talkootyö oli korvaamaton ja kansantaloudellisesti merkittävä aikaansaannos, joka omalta osaltaan merkittävästi auttoi tulirintaman taistelua.

– Näyttely ja myöhemmin ilmestyvä kirja ovat kunnianosoitus kaikille tähän toimintaan osallistuneille, Alander painottaa.

Lisätietoja:

www.rvpk.fi

Wanhan Veteraanin toiminnanjohtaja Vesa Kangasmäki
vesakangasmaki@gmail.com
040 158 8115

Wanhan Veteraanin näyttelypäällikkö Ismo Flink
ismo.flink@hotmail.com
050 534 6225

Jussi-Pekka Alander
jp.alander64@gmail.com
050-599 2584

Wanhan Veteraanin tiedottaja
Terho Ahonen
terhoahonen2@gmail.com
040 504 0293

Sotahistoriallinen matkamme alkoi Kurikasta 23 päivä Seinäjoen kautta junalla Helsingin kirkolle. Tarkemmin sanottuna tulimme Mannerheimin ratsastajapatsaalle. Mikä olisikaan ollut parempi kokoontumis- ja lähtöpaikka.

Mukana kurikkalaisia ja Kurikasta lähtöösin olevia, sekä eteläpohjalaisia historiastamme kiinnostuneita matkaajia. Historia-asiantuntijana matkalla oli tuttu mies, maisteri Juhani Vakkuri. Voisi sanoa, että ”historian tietämyksen kovalevy”.

Kuskinamme Micha Koistinen, jonka kokemuksen ja iloisen olemuksen matkaajat kokivat monesti matkan kuluessa. Melekeen kaikki olivat paikalla sovittuna aikana. Katajiston Seppo oli jäänyt VR:n riepoteltavaksi, juna tunnin myöhässä, mutta ”Mersu kyydillä” Vaalimaalle hänkin tavoitti joukon.

Vaalimaan raja

Monet kerrat reissuja järjestäneenä odotin rajan ylitystä. Olikos kaikilla passit mukana? Kylläpäs oli! Passin tulee olla voimassa 6 kk:tta matkamme jälkeen, sekin oli syytä tarkistaa jo ennen matkaa. Vaalimaalla kaikki meni suhteellisen nopeasti Suomen puolella. Venäjänkin puolella kaikki tapahtui kohtuullisessa ajassa. Passimme tarkistettiin noin 5 kertaa. Rajan ylitykseen tulee varata aikaa, aina kaikki ei mene niin kuin on suunniteltu.

Viipuria kohti

Matkaamme kohti Viipurinlahtea ja siellä käytyjä taisteluita. Säkkijärvi ohittaen monikin hyräili Säkkijärven polkan tahtiin. Saavuimme Harjuniemeen. Paikalla oli ollut kovat taistelut jatkosodan aikana, kaatuneita vihollisia oli jäänyt niemen molemmin puolin tuhansia. Kaunis hiekkainen harju, jossa näkyi vielä Suomalaisten puolustajain asemakaivannot. Asemat oli pidetty. Vihollisen tarkoituksena oli rantautua ja tukea Viipurin valloitusta lännestä päin, Juhani Vakkurin kertoi. Loisteliasta mökkiasutusta oli ilmestynyt Viipurinlahden rannoille.

Tali-Ihantala suurtaistelut kesällä 1944
Kurikan Raskas Patteristo I

Mikko S. Säntti kertoi Kurikan Raskas Patteristo I:n jatkosodan vaiheita, kun patteristo lähti jatkosotaan Kurikasta 19.6 1941, sillä oli mukanaan matkan varrelta Jyväskylästä 12 kpl 155/17 noudettua tykkiä. RaskPsto I sai 15.6 valmistella siirtymisen Syvärinniskalta tukemaan puolustustamme Tali-Ihantala suunnalle maj Kervisen johdolla. Patteriston rivivahvuus oli tuolloin 411 miestä.

Patteristo oli päämajan alainen yksikkö. RaskPsto I oli jaettu kahteen junakuljetuserään, jotka lastattiin 21.6 Alavoisen asemalla. I Osa 30 vaunua ja II osalle 36 vaunua, patteristohan oli moottoroitu, joten materiaalia oli paljon. Vaikkakin kaikki ylimääräinen materiaalia luovutettiin Mäkriän asemalla lähetettäväksi Kurikan Suojeluskunnan hallintaan, kuten monet asiakirjat myös pl.vihollistiedot, jotka tuli hävittää polttamalla ennen lähtöä. Mäkriän asemalle jäi myös kurikkalaisten puhdetöitä kotiin lähetettäväksi. Näin myös edesmenneen sotaveteraanin Yrjö Yli-Krekolan tynnyrisarja, joka ei koskaan saapunut Kurikkaan Lohiluomalle.

23-24.6.1944 patteristo saapui Vainikkalan seudulle, jossa se purettiin junista ja asettui Nurmen aseman seudulle odotusryhmitykseen ns. kevyt asema.

24.6.1944 RaskPsto I sai käskyn tiedustella ja valmistella asemat Juustilasta Vakkajärven pohjoispuolelta. Vakkajärvelle patteristo asettui asemiin. Olin merkinnyt sodanajan karttaan yksiköiden tarkat asemapaikat, sekä kahden tulenjohtopaikan sijainnit Silli I:sen ja Maidon sijainnit. Patteristolle oli merkitty Portinhoikan alueelle runsaasti torjuntamaaleja, joita kyseiset tulenjohtopaikat tähystivät. Patteristolla oli toki muitakin tj.paikkoja kuten Eero, Hanna, Ura jne.

26.6.1944 RaskPsto I:n koki ensimmäiset tappiot Karjalan kannaksella kaatuneina. Vihollisella oli tykistöllinen ja panssariylivoima, jolla se yritti tuhota suomalaisten puolustusasemat. Viipuri oli menetetty ja ev. Kemppi oli joukkoineen vetäytynyt räjäyttäen Viipurilahden sillan poistuessaan kaupungista.

27.6.1944 maj Kervinen ylennettiin everstiluutnantiksi. Sodan loppuun saakka patteristo torjui tulellaan vihollisen panssaroituja hyökkäys/läpimurto yrityksiä Portinhoikan ja Juustilan kankaan eli Juustilan kanavan molemmin puolin. Ampuen yhteensä 6374 kranaattia, sekä tuhoten lukuisan määrän vihollisen kalustoa tulellaan.

5.9.1944 kello 05.30 tuli tieto ev Rauramon välittämänä, että oli solmittu ”Välirauha” ja vihollisuudet tulee lopettaa. Tiedämme että kaikki eivät olleet tyytyväisiä ja varsinkaan rauhanehdoista.

23.11.1944 kello 07.30 Ensimmäiset Kurikkalaiset patteriston miehet saapuivat Kurikan asemalle.

Oheiset tiedot olen poiminut Kurikan patteriston komentopaikan ja yksiköiden sotapäiväkirjoista.

Portinhoikka

Matkamme jatkuu ja äänessä Juhani Vakkuri kertoo suurtaistelun kulkua rintamalohkolla. Ohitamme myös Portinhoikan risteysalueen. Huomioitavaa on, että jatkosodan aikaan ei ollut paljonkaan kasvillisuutta saati puustoa eli maasto oli aikalailla avointa. Saavumme Viipuriin, jossa meitä odottaa illallinen, sekä hotelli Viipuri. Täytyy sanoa, että Viipuri on pessyt kasvojaan sitten viime näkemän. Torkkelinpuistossakin oli mukava käydä aamukävelyllä.

Lauantai 24.8 Muolaa, Äyräpää, Kiviniemi, Räisälä, Käkisalmi

Lähdemme hotellilta suuntana Muolaan pitäjä. Juhani kertaa Viipurin taisteluita. Viipurissa ei ollut ihmisillä varsinaista tietoa evakuoinnista eli sieltä poistuttiin ns. pikana, mikä koski siis siviiliväestöä. Vaikkakin evakuointijunia rajalta oli saapunut jatkaen matkaa eteenpäin.

Taistelukoulu

Ajamme Taistelukoulun luo. Kerron erään kurikkalaislotan tarinan siitä, miten hän kahden muun lotan kanssa hoiti taistelukoululla ollutta viestikeskusta talvisodan aikana. Jotenkin heidän osaltaan lähtö epäonnistui, koska vihollinen oli kaupungissa. Viime hetkellä he pelastuivat jälkijoukon mukaan. Hän elää keskuudessamme tänään 102-vuotiaana ja palveli vielä jatkosodan aikana kenttäsairaalassa, sekä muissa palvelutehtävissä.

Muolaa ja panssariestekivi 2010

Muolaassa ohitimme paikan, josta 2010 noudimme panssariestekiven, joka on tykkipuistossamme Kurikassa. Metsolan Matti varmisti vielä paikan sijainnin. Muutosta oli tapahtunut, koska hiekkatiestä oli tullut pikitie. Muutenkin täytyy sanoa, että ns. päätiet Karjalan Kannaksella ovat paremmassa kunnossa kuin tiemme kotisuomessa.

Äyräpää

Äyräpäässä Juhani Vakkuri kertoi Vuosalmen taistelusta, miten Äyräpään kirkon seutu koitui monen Nurmolaisen taistelijan viimeiseksi kohtaloksi. Nyt tuo oli kaunis paikka hiekkarantoineen, Vuoksen virratessa hiljalleen. Ei voinut kuvitella, että sekin virta oli monen sotilaan ”Tuonelan virta”. Huomioitavaa oli, että Venäläisten aikanaan suunnittelemaa mökki- ja viihdekeskusta ei ollut toteutettu. Siinä asiassa myös Suomen valtio on ollut aloitteellinen aikeen estämiseksi.

Käkisalmea kohti

Matkamme jatkuu Kiviniemen kautta Räisälään. Räisälän kirkko on hyvin säilynyt, palvelee tällä hetkellä kylätaloona. Saavumme Käkisalmeen Karjalan vanhimpiin kaupunkeihin eli Korelaan. Tutustumme Korelan linnaan 1200 –luvulta, Ruotsalaisten rakentama. Suomen aikaan kaupunki oli varuskunta ja koulukaupunki. Yövymme Käkisalmessa.

Sunnuntai 25.8 Konevitsan luostarisaari ja yöksi Koukkalaan

Saavumme Sortanlahteen, jossa oppaamme Taisija odottaa meitä. Käkisalmesta tullessamme oli tie uutta ja Sortanlahden satama, josta alukset Laatokalle lähtevät oli tehty uusiksi. Uusi oli myös rannalla oleva huoltoasema jollaista saa hakea. Rannalla oli myös valmistumassa loistohotelli, jonka korkeat lasiseinät suuntautuivat Laatokalle.

Saavuimme noin 20 minuutin laivamatkan jälkeen Konevitsan luostarisaarelle. Uusi satama, uusi ravintolarakennus rannassa tervehti meitä. Taisija opasti ja kertoi luostarin historiaa. Hän oli ensimmäinen opas, joka puhui myös talvisodasta sen oikealla nimellä. Luostari ja koko sen alue oli rakennettu ja saneerattu loistoonsa. Hanke oli toteutettu Venäläisen energiayhtiön toimintana, sekä rahoittamana. Pietarin taideopiskelijat olivat restauroineet kaikki luostarin seinä- yms. maalaukset. Kävimme myös kuuluisalla hevoskivellä, joka muistuttaa hevosenpäätä. Kiven päällä on pieni tsaouna, jossa voi hiljentyä.

Syömme luostarissa lounaan, joka nautittiin luostarin ruokasalissa ortodoksisen perinteen mukaan. Saarella on myös luostarihotelli, jossa voi majoittua. Kauppapuodeista voi ostaa matkaan, vaikka luostariviiniä. Luostarin satamaan ja siitä matkaamme veneellä Sortanlahteen.

Kiviniemi, Rautu ja Koukkalaan yöksi

Matkamme jatkuu Kiviniemen kautta Rautuun. Raudussa vanhassa suomessa on valmistunut laskettelurinne ja mikä erikoisinta uusi F1-rata herkkuineen. Jotenkin tuntuu, että rahaa on investoitu mittavat summat Karjalan Kannakselle. Uusi moottoritie Pietarista Sortavalaan on viittä vaille valmis, samoin rautatieyhteys asemineen.

Siiranmäki

Saavumme Siiranmäkeen. Juhani Vakkuri kertoo Siiranmäen taistelusta, olemme yhdellä sen komentopaikoista. Betoniset panssariesteet nousevat maasta sammaloituneina kertoen tarinaansa, jonka me kaikki aistimme seisoessamme niiden edessä, kuten suomalaiset kunniakansalaisemme ja henkensä isänmaan puolesta antaneet olivat tehneet.

Valkeasaaren kautta matkamme jatkuu Kuokkalaan Suomenlahden rannalle. Hotellista on komeat näkymät ja kauempana siinsi Pietarin valot. Karjalan Kannaksen hotelleista sen verran, että taso on parantanut. Tosin hanavettä ei tule juoda vielä tänäänkään.

Maanantai 26.8 Terijoki, Vammelsuu, Raivola, Kuuterselkä, Summa, Viipuri ja Helsinki

Ohitamme Terijoen ajaen muutaman kierroksen, vielä näkyy muutama suomalaisten rakentama huvilarakennus, mutta uusia loistohuviloita ja ravintoloita olivat rannat ”pullollaan”. Kurikkaakin on aikanaan siirretty n. viisi rakennusta Terijoelta mutkien kautta ja osin suoraan. Vammelsuun taistelupaikan kautta Raivolan lehtikuusikkoon.

Monet meistä halasivat isoja lehtipuita ja kuvauttivat itsensä. Mitä puut kertoivat kellekin, jäi epäselväksi. Ainakin Panttilan Tepon ilme kertoi, että paikka oli ”metsämiehelle” mieluinen.

Kuutterselän taistelupaikalla tulee mieleen panssarisotaveteraani Lehväslaihon kirjojen kertoma. Matkaamme monen paikan kautta Viipuria kohti käsittelemme kesän 1944 ratkaisutaisteluita alueella. Talvisodan historiaan perehdyttiin Summassa, jossa oli komentopaikan korsu hahmollansa.

Saavumme Viipuriin jossa kohteemme on uudelleen talvisodassa tuhoutuneen ravintola Espilä. Nyt Venäläisomistuksessa, mutta yhtä loistelias kuin ennen. Tarkasti entisen piirustusten pohjalta tehty. Ruoka oli hyvää ja tasokasta. Suomen aikana ravintola oli erityisesti taiteilijoiden suosima, kuten Juhani Aho ja Toivo Kuula, jonka kohtaloksi Viipuri koitui 1918.

Viipurista vielä matkamuistojen hankintaa ennen matkan jatkumista kohti rajaa ja Helsinkiä.

Vaalimaa

Rajalla Vaalimaalla kaikki meni suhteellisen lyhyessä ajassa. Matkalla keskusteltiin vilkkaasti reissun tapahtumista ja jotkut suunnittelivat lähtöä vielä syksyn aikana Normandiaan.

Helsingissä seurueemme ”hajosi”, osa jäi mutta suurin osa jatkoi junalla Pohjanmaalle. Ajatuksenamme kaikilla ” Suomi on hyvä maa”.

Haluan esittää kiitokset matkalaisille ja kuljettajallemme, sekä jälleen kerran Juhani Vakkurille.

Muistoa kunnioittaen

Sotaveteraani Unto Nyystilän muistoa kunnioittaen. Unto Nyystilä nukkui pois matkamme aikana 23.8.2019 Laihialla. Unto oli matkassamme viime vuonna Muurmanskissa.

Osanottomme omaisille.

Veturi
Mikko S. Säntti

Vapaussodan ja Itsenäisyyden E-P:n Perinneyhdistys ry jatkoi antoisaa seminaarisarjaa, joka valotti monipuolisesti maamme vaiheita vapaussodasta aina viime sotiin saakka. Viime lauantain seminaari Seinäjoen kaupungintalolla käsitteli lähinnä talvisotaa edeltäneitä asioita.

Asiantuntijoiksi perinneyhdistys oli saanut historiaan perehtyneen tohtorikvartetin. Seinäjoen valtuustosali oli täynnä isänmaamme vaiheista kiinnostuneita kansalaisia, lähinnä senioreita, joita Suomi 100 -merkeissä on koulutettu monipuolisella historiamme taustoituksella. Seminaarin puheenjohtajana toimi Vapaussoturi-lehden päätoimittaja, FT Vesa Määttä.

Seminaarin avasi perinneyhdistyksen puheenjohtaja Tapani Tikkala. Hän totesi, että tavoitteena on jakaa kansalaisille tutkittua tietoa korkeatasoisten asiantuntijoiden alustuksilla. Kipeitäkin asioita käsitellään niiden oikeilla nimillä. Tilaisuudet jatkuvat suorastaan hengästyttävällä tahdilla. Luetteloa tulevista perinneyhdistyksen tapahtumista on tämän katsauksen lopussa.

Myyttejä ja realismia taannoisista Saksan suhteista

Yleinen uskomus on, että 1930-luku oli Suomessa hyvin saksalaismielinen. Tämän uskomuksen todellisuutta ja kääntöpuolia käsitteli tutkija ja Turun yliopiston professori Vesa Vares. Alustus sisälsi sekä ajan henkeen liittyviä mieltymyksiä että kylmiä tosiasioita. Tutkija lainasi valtakunnan johtopaikoilla toimineita henkilöitä, jotka otteet hallitsivat talvisotaa edeltävän ajan ajatusmaailmaa. Paasikivi totesi yksityiskirjeessään kesällä 1918 seuraavaa:

”Me saamme kiittää Saksaa kaikesta. Saksan kannatuksesta riippuu Suomen itsenäisyys. Venäjän puolesta tulee hyökkäys aikanaan yhtä varmasti kuin syksy ja talvi seuraavat kesää.”

Saksan merkitys tunnustettiin laajasti. Jopa tasavaltalaiset olivat tiukasti saksalaismielisellä kannalla. Santeri Alkio: ”Suomi Saksan kanssa elää tai kuolee”.
Suomen ja Saksan todelliselle ystävyydelle ilmaantui myös epäilijöitä sitä enemmän, mitä lähemmäksi 30-luvun loppupuolta tultiin. Vesa Vares kuvaili tilannetta muutamin faktoin.

-Ulkoministeri Holsti oli loukannut eräillä lausunnoillaan syvästi arvonsa tuntevaa ja herkkähipiäistä Hitleriä, joka ei välittänyt pienten maiden asioista. Ainoastaan Saksan etu oli hänelle tärkeätä. Suomi ei tuossa vaiheessa merkinnyt Saksalle paljoakaan.

-Saksasta ei ollut Suomen turvallisuustekijäksi – ei sen enempää voimavarojensa kuin harrastamansa seuran vuoksi. Sitä paitsi Saksa oli tuolloin ennen talvisotaa Neuvostoliiton ystävä.

Niinpä oli ymmärrettävissä, että Hitler niputti pieniä maita etupiirijaossa mielensä mukaan, mikä näkyi Saksan ja Neuvostoliiton välisessä salaisessa sopimuksessa. Suomi jätettiin selviytymään siinä yksin.

Yhteistyökumppaneita haettiin epätoivoisesti

Suomessa turvallisuusuhkat tajuttiin 30-luvun loppupuolella. Dosentit Heikki Roiko-Jokela ja Jari Leskinen selvittivät varautumista niihin havainnollisesti ja seikkaperäisesti. Turvaa haettiin niin lännestä Ruotsista kuin etelästä Virosta. Ymmärtämystä saatiin kummastakin suunnasta, mutta kumpainenkaan lähestymisyritys ei todentullen realisoitunut.

Ruotsi vetosi puolueettomuuteensa. Suomalaisten odotukset pohjoismaisesta turvallisuuteen tähtäävästä yhteistyöstä Roiko-Jokelan mukaan olivat korkealla, jota kuvastaa Paasikiven toteamus hänen muistelmissaan:

”Jälkeenpäin ajatellessani ja Neuvostoliiton tavattomasta sotilaallisesta voimasta huolimatta en saata tulla muuhun tulokseen kuin että tieto Suomen ja Ruotsin yhteisestä puolustuksesta olisi todennäköisesti voinut estää talvisodan, varsinkin jos Suomen puolelta samalla olisi neuvotteluissa v. 1939 noudatettu riittävän varovaista ja järkevää menettelyä.”

Eteläistä turvaa haettiin puolestaan Viron suunnalta. Suunnitelmat olivat Jari Leskisen selvityksen mukaan aukottomasti erittäin pitkällä.

-Tavoitteena oli sulkea Suomenlahden kapeikko Porkkalan kohdalta linnoittamalla sen edustalla oleva saari ja miinoittamalla kapeikko Suomesta Viroon. Suomen ja Viron salainen sotilaallinen yhteistyö Neuvostoliiton hyökkäyksen varalta ennen talvisotaa oli tarkoin suunniteltu ja yhdessä harjoiteltu.

-Suunnitelma vesittyi siihen, että Viron puolustusvoimien komentaja Johan Laidoner myöntyi Neuvostoliiton esitykseen. Viro miehitettiin. Suomen aluetta pommitettiin talvisodan sytyttyä myös Tallinnasta käsin. Suomi jäi siis yksin ilman apua sieltäkin suunnasta.

Seminaari herätti monia ajatuksia

Alustusten jälkeen tutkijat asettuivat vielä paneeliin. Salin täyteisestä yleisöstä nousi monia kysymyksiä, joita kuulijoissa heräsi. Alustuksissa viitattiin useaan kertaan talvisotaa edeltäneisiin suunnitelmiin pohjoismaisesta yhteistyöstä, joka on jälleen tullut ajankohtaiseksi. Kysyttiin, löytyykö nykytilanteesta yhtäläisyyksiä silloisiin keskusteluihin ja suunnitelmiin.

Historian tutkijat puhuvat aina mieluummin menneistä tosiasioista, joista on näyttöä, eivät niinkään tulevista arvioista. Tuntuivat olevan kuitenkin sitä mieltä, että yhteistyötä pienten valtioiden välillä aina tarvitaan. Käytäväkeskusteluissa nousi harras toivomus, että talvisodan aikana koettua yksin jäämistä ei kansamme tarvitsisi enää koskaan kokea.

Alustajina toimineet tutkijat olivat selvästi mielissään siitä, että maakunnassa sotahistoria kiinnostaa yleisöä. Tapani Tikkala arveli, että yleisöä vetävät seminaareihin korkeatasoiset alustukset. Asiat kohtaavat toisensa. Tervetulleiksi hän toivottaisi nykyistä enemmän nuoria.

Jatkoa seuraa perinneyhdistyksen tilaisuuksissa

Tapani Tikkala luetteli, millaisia tilaisuuksia loppuvuoden ja ensi vuoden aikana seuraa ohjelmassa:

• Syyskokous 13.11. 2019 Impivaarassa. Esitelmä Kansallisarkiston pääjohtaja Jussi Nuorteva, Suomalaiset ritarikunnat.
• Perinneilta 27.11.2019 Vaasan sotilaskodissa. Esitelmä Tapani Tikkala Talvisodan pommituksista Vaasassa.
• Tammisunnuntain muistojuhla 26.1.2020 Isossakyrössä. Juhlapuhe prikaatinkenraali Mika Kalliomaa. Musiikki Laivaston soittokunta.
• Seminaari Talvisota – 105 taistelun päivää. Suomen toinen vapaussota 14.3.2020 Seinäjoen kaupungintalolla.
• Yhdistyksen 30-vuotisjuhla Seinäjoen Kampustalolla 4.6.2020.

Tikkala kehoitti merkkaamaan tapahtumat kalenteriinsa jo nyt.

Matti Latvala
Teksti ja kuvat