Artikkeli

Kuluvan lokakuun neljäs sunnuntai. Ilmajoen seurakuntakeskuksen Jaakko-sali. Ilma lämmin, liki pilvinen, tuulenvireinen. Väki kokoontunut unohtumattomien muistojen äärelle: Ilmajoen Kaatuneitten Omaiset ry:n 80-vuotisjuhla tällä päivämäärällä.

Tervehdyssanoissaan yhdistyksen puheenjohtaja Heleena Keihänen valotti yhdistyksen syntytaustaa, sekä luonnehti yhdistyksen aikaisempaa ja nykyistä toimintaa. Hänen puheessaan korostui se, mikä on yhdistyksen jatkuvuuden kannalta olennaista: sankarivainajien ja heidän omaistensa asian levittäminen yleiseen tietoisuuteen.

Kirkkoherra Rami Niemi tarkasteli puheessaan talvi- ja jatkosotaa niin sotaan joutuvan, elämänsä miehuutta aloittavan nuorukaisen, kuin käytyjä sotia historiallisena tapahtumana tutkistelevan kasvavan nuoren näkökulmasta. Mitä ajattelivat rintamalle joutuvat talojen pojat? Määräys ohitti kaiken muun: oli lähdettävä. Historian traagisia tapahtumia dokumenteista selaten ollaan pyhän asian äärellä, eikä tämä pyhyys saa unohtua. Taivaallinen varjelus kaiken yllä.

Kaatuneitten Omaisten Liitto ry:n toiminnanjohtaja Nina Harjulehto onnitteli 80-vuotista yhdistystä, joka syntyi vain hiukan myöhemmin kuin valtakunnallinen liitto. Sekä yhdistyksen että liiton synnyn taustalla oli sotaleskien – 30000 – ja sotaorpojen – 55000 – asemasta huolehtiminen. Valtakunnallinen organisaatio on tukenut ja ohjannut paikallisyhdistyksiä. Perustetut sotien 1939-45 perinneyhdistykset ovat ottamassa kaatuneitten omaisten yhdistysten asiaa hoitaakseen.

Yhdistyksen historiikissaan Antti Välimäki keskittyi yhdistyksen toiminnan taka- ja nykyvuosien kohokohtiin, mm. sankaripatsaan sekä muistopaaden ja opastetaulun aikaansaamiseen, ynnä muistojulkaisujen kokoamisen vaiheisiin.

”Sankarivainajat vapautemme hinta” oli Timo Forsin vahvan kuvin höystetyn esityksen aihe. Tuli havainnollisesti ilmi viime sotiemme uhrien määriä eri pitäjissä. Toiset porukat joutuivat kovempiin paikkoihin kuin toiset. Mutta kukaan rintamalla ollut ei voinut välttyä sodan traagisuuden kokemukselta. Fors havainnollisti sotavainajien kuljetusta rintamalta kotiseurakuntaan. Tuntolevy tuntomerkkinä, puuarkku, lottien raskas uurastus. Muualla päin maailmaa rintamalla kaatuneet yleisesti saatettiin joukkohautaan.

Kaatuneitten Omaisten Liitto ry oli myöntänyt hopeisen ansiomerkin Jaakko Tapiolle, Esko Peltomäelle, Helinä Mäki-Välkkilälle ja Tarja Mäkiniemelle, sekä kultaisen Pentti Kivimäelle, Antti Välimäelle, Heleena Keihäselle, Irja Mansikkamäelle ja Samuli Niinistölle. Ansiomerkit ojennettiin saajille. Yhdistystä onnittelivat Kaatuneitten Omaisten Liitto (toiminnanjohtaja Nina Harjulehto) sekä Ilmajoen kunta (valtuuston puheenjohtaja Esa Niemistö).

Valoisaa ja herkkää musiikkia esittivät Tarja ja Maria Mäki-Latvala. Salin pehmeässä akustiikassa sointuivat erityisesti Mikael Nybergin ”Paimenpoika”, Petri Laaksosen ”Valon hymni” ja ennen kaikkea Lasse Heikkilän ”Vaarivainaan kannel”.

Runebergin Maamme-laulu yhteisesityksenä kruunasi juhlatilaisuuden. Sankarivainajien muisto elää.

Antti Välimäki
Varapuheenjohtaja
Ilmajoen Kaatuneitten Omaiset ry

Videotallenne juhlasta katsottavissa:

Pohjanmaan Rauhanturvaajat ry:n perinteistä YK:n päivän juhlatilaisuutta vietettiin Kurikassa 23.10.2026. Tilaisuus kokosi yhteen rauhanturvaajia kunnioittamaan palveluksessa menehtyneen rauhanturvaajaveli Risto Latva-Hakunin muistoa, vaalimaan yhteisiä perinteitä ja tapaamaan tuttuja vuosien varrelta.

Ilta käynnistyi kokoontumisella Kurikan hautausmaalle. Jo 52. kerran järjestetyssä muistotilaisuudessa kunnioitettiin YK:n rauhanturvatehtävissä Suezin alueella 14.2.1974 menehtyneen rauhanturvaajaveljen muistoa seppeleenlaskulla. Hautausmaakäynnin jälkeen ilta jatkui kahvituksen merkeissä Hotelli Kurikassa.

Perinteinen tapahtuma tarjoaa tärkeän mahdollisuuden pysähtyä muistamaan rauhanturvaamistehtävissä palvelleita ja menehtyneitä sekä vaalimaan rauhanturvaajien yhteistä historiaa. Illan aikana käytiin lämminhenkisiä keskusteluja, muisteltiin menneitä palveluskokemuksia ja vaihdettiin kuulumisia hyvässä seurassa.

Tilaisuuden yhteydessä jäsenistölle kerrottiin myös tulevista tapahtumista ja suunniteltiin yhteistä toimintaa tuleville kuukausille.

Pohjanmaan Rauhanturvaajilla pitkä historia

Pohjanmaan Rauhanturvaajien historia ulottuu vuoteen 1968, jolloin yhdistys perustettiin Seinäjoella Pohjanmaan Sinibarettien nimellä. Vuonna 2018 yhdistys juhli 50-vuotista taivaltaan. Vuosikymmenten aikana toiminta on kehittynyt ja laajentunut, ollen tällähetkellä kärkipäässä alueyhdistysten suuruusluokassa koko suomessa, mutta sen ytimessä on säilynyt sama ajatus: rauhanturvaajien yhteenkuuluvuuden vahvistaminen, palveluskokemusten vaaliminen ja kaverista / veljestä huolehtiminen.

Yhdistyksen toiminta-alue kattaa Etelä- ja Keski-Pohjanmaan, sekä varsinkin viime vuodet on nuoria rauhanturvaaja taustaisia eri puolelta suomea hakeutunut Pohjanmaan Rauhanturvaajien aktiiviseen toimintaa mukaan. Pohjanmaan Rauhanturvaajat kokoaa yhteen eri aikakausina kansainvälisissä rauhanturva- ja kriisinhallintatehtävissä palvelleita henkilöitä baretin väristä riippumatta. Toimintaan kuuluvat muun muassa erilaiset esillä olot ja tapahtumat yhteistyössä puolustusvoimien kanssa, jossa tiedotetaan mm. kriisinhallintatehtäviin liittyen, hakeutumisiin, rekrytointeihin, sekä jäsenasioissa. Joka vuotuiset vertaistuki -ja jäsenillat, koulutus- ja kilpailutapahtumat, ampumatoiminta sekä yhteiset tilaisuudet, joissa ylläpidetään rauhanturvaajaperinteitä ja vahvistetaan yhteishenkeä.

Pohjanmaan Rauhanturvaajien toiminnassa muistaminen ja perinteiden siirtäminen seuraaville sukupolville ovat tärkeässä asemassa. YK:n päivän juhlatilaisuus Kurikassa on tästä hyvä esimerkki: vuosikymmeniä jatkunut perinne tuo rauhanturvaajat yhteen kunnioittamaan menneitä, kohtaamaan nykyisiä palvelustovereita ja rakentamaan yhteyttä tulevaisuuteen.

Veljeys, muistaminen ja yhdessä tekeminen ovat edelleen Pohjanmaan Rauhanturvaajien toiminnan kantavia arvoja.

Kaveria ei jätetä – ei kotona eikä kaukana!

Tero Eklund
PohmRT PJ

Video: Aki Ruotsala

Sotien 1939-1945 Lapuan paikallistoimikunta järjesti yhdessä Lapua Seuran lottakahvilan ja Kosolantalon kanssa luentotilaisuuden Lapualla sunnuntaina 18. lokakuuta.

Tutkija ja tietokirjailija Jenni Kirves luennoi tekemänsä tutkimuksen pohjalta ja esitteli uusimman kirjansa Ihmisenä sodassa.

Luento oli innostavalla tavalla esitetty, ei ollut vaarana tarkkaavaisuuden herpaantuminen. Kirja on vielä aloittamista vaille luettuna, mutta päätoimittajan pyynnöstä nostan tähän muutaman mieleen jääneen havainnon.

Ensinnäkin tutkijan johtopäätös nykynuorista. Samanlaisia velikultia ovat nyt kuin silloinkin, eikä Kirves hetkeäkään epäile, etteivätkö tämän päivän nuoret olisi siellä jossain selvinneet ja täyttäneet paikkansa aivan kuin tekivät nuoret 80 vuotta sitten.

Hyvä oivallus oli myös määritelmä, mitä se isänmaanrakkaus nuorukaiselle oli. Se oli vastuunkantoa asetoverista tai jos oli jo naimisissa ja lapsia, niin perheestä. Juhlapuheiden isänmaallisuus ja propaganda oli lähinnä vitsailun aihe. ”Ne on eri miehet kun puhuu ja eri kuin tekee”, määritteli viisi vuotta sotinut kahteen kertaan haavoittunut isänikin, alikersantti, jonka natsat tuli ansioista taistelussa, eikä aliupseerikoulussa.

Pahimpia pelättäviä asioita asioita oli, ettei vain jäisi kitumaan. ”Ei mahaan, ei mahaan” sanoo Eero Kuoppala YouTube-videolla. Vangiksi tai saarroksiin joutuminen ja aseen menetys eli avuttomuuden tunne olivat myös painajaisunien aiheita.

Pahimmat traumat jäivät vieressä olleen asetoverin kaatumisesta ja jos oli tappanut lähietäisyydeltä. Näitä traumoja ei pureta puheella, ne on iskostuneet kroppaan ja lientyy vain tekemällä.

Varsinkin pitkän asemasotavaiheen aikana tärkeitä olivat porukkahengen kannalta kaverit, joiden taidot olivat aivan muualla kuin sotilaallisissa taidoissa. Tilannehuumorintaju, laulutaidot jne.

Luento synnytti vilkkaan keskustelun. Vahva kirjasuositus ja jos on tilaisuus päästä kuuntelemaan itse esitys, niin älkää toiste päästäkö tilaisuutta ohi.

Raimo Luomanen
Puheenjohtaja
Sotien 1939-1945 Lapuan paikallistoimikunta