Artikkeli

Internettiä selatessa käy usein niin, että kun lähtee etsimään tietoa yhdestä aiheesta, päätyykin aivan toisen aiheen äärelle. Samalla tavalla käy joskus myös varastoa penkoessa: lähdet hakemaan yhtä tavaraa ja löydätkin jotain aivan muuta.

Tällä kertaa etsinnän kohteena oli ylihärmäläinen vänrikki Toivo Jaakko Vesiluoma. Hänen nimensä löytyi niin sanotulta Siperian listalta, ja yhden nimen kautta avautui kokonainen pala sodanjälkeisen Suomen historiaa, aikakausi, joka on jäänyt monelle melko tuntemattomaksi.

Virallisten tietojen mukaan Vesiluoma kaatui 9. maaliskuuta 1940 Äyräpäässä. Myöhemmin hänen kohtalostaan on kuitenkin tullut esiin tietoja, jotka kyseenalaistavat tämän. Perimätiedon mukaan hän olisi jäänyt neuvostojoukkojen vangiksi eikä kaatunut taistelussa.

Henkilölähteiden mukaan kolme suomalaista sotavankia onnistui pakenemaan neuvostoliittolaiselta vankileiriltä. Yksi heistä palasi Suomeen, kun taas kaksi lähti kohti Kiinan rajaa. Toisen heistä kerrotaan olleen Toivo Jaakko Vesiluoma. Tämän jälkeen hänen vaiheistaan ei ole varmaa tietoa, ja hänen lopullinen kohtalonsa on jäänyt tuntemattomaksi.

Jos kertomuksissa on perää, on mahdollista, että Neuvostoliiton viranomaiset olettivat Vesiluoman palanneen Suomeen. Tämä voisi osaltaan selittää, miksi hänen nimensä löytyy sodan jälkeen laaditulta niin sanotulta Siperian listalta. Varmaa näyttöä tällaisesta yhteydestä ei kuitenkaan ole, joten kyse on vain mahdollisesta selityksestä. Vesiluoman nimi toimii kuitenkin kiinnostavana lähtökohtana tarkastella sodanjälkeisen Suomen poliittista ilmapiiriä ja sitä, miksi tällaisia luetteloita ylipäätään laadittiin.

Suomen sodanjälkeiset vuodet

Sodan jälkeiset vuodet olivat Suomessa poliittisesti poikkeuksellisen jännitteisiä. Neuvostoliiton vaikutus näkyi vahvasti maan sisäpolitiikassa, ja kommunistien johtama Valtiollinen poliisi eli niin sanottu Punainen Valpo keräsi laajoja henkilötietoja suomalaisista, joita pidettiin poliittisesti epäluotettavina.

Seura-lehden vuonna 1992 julkaisema artikkelisarja perustui Valpon salaisiin asiakirjoihin, jotka valottivat niin sanottujen vaaran vuosien tapahtumia. Keväällä 1948 Suomessa pelättiin Tšekkoslovakian kaltaista kommunistien vallankaappausta. Tuolloin Punainen Valpo kokosi laajoja henkilökortistoja ja seurantalistoja, joihin oli merkitty tuhansia suomalaisia. Asiakirjojen mukaan listoilla oli myös henkilöitä, joiden oli vallankaappauksen onnistuessa tarkoitus joutua pidätettäviksi, karkotettaviksi tai pahimmillaan teloitettaviksi.

Punaisen Valpon toimintaa johti poliittisesti sisäministeri Yrjö Leino, kun taas operatiivisesta toiminnasta vastasi Valpon apulaispäällikkö Aimo Aaltonen. Kevään 1948 poliittisen kriisin jälkeen Valpon toiminta joutui ankaran arvostelun kohteeksi. Leino menetti ministerinpaikkansa, Punainen Valpo lakkautettiin vuoden 1948 lopussa ja sen tilalle perustettiin vuoden 1949 alussa Suojelupoliisi.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen nämä tapahtumat nousivat 1990-luvulla ensimmäistä kertaa laajemman julkisen keskustelun ja historiantutkimuksen kohteiksi. Tässä kehityksessä Seura-lehden artikkelisarjalla oli merkittävä rooli, sillä se toi suuren yleisön tietoisuuteen pitkään salassa pysyneitä asiakirjoja.

Vuonna 1992 julkaistun artikkelisarjan mukaan säilynyt aineisto käsittää 172 sivua ja noin 1 700 nimeä. Suuren osan asiakirjoista kerrotaan kuitenkin tuhoutuneen vuonna 1948, joten alkuperäisen aineiston laajuutta ei enää tunneta. Seura-lehden arvion mukaan listoja on voinut olla moninkertainen määrä.

Historioitsijat pitävät selvänä, että sodanjälkeisessä Suomessa harjoitettiin laajaa poliittista seurantaa. Sen sijaan siitä, kuinka pitkälle mahdolliset pidätys- tai karkotussuunnitelmat olivat ehtineet edetä, tutkijoilla on edelleen erilaisia näkemyksiä.

Valpo seurasi kansalaisia laajasti

Valpon toiminta ulottui lähes koko yhteiskuntaan. Tarkkailun kohteina olivat järjestöt, sanomalehdet, kirjallisuus, kokoukset ja yksittäiset kansalaiset. Erityisen kiinnostuksen kohteena olivat maanpuolustushenkiset järjestöt, suojeluskuntataustaiset henkilöt sekä monet yhteiskunnalliset vaikuttajat.

Säilyneen Siperian listan perusteella Valpo oli kiinnostunut etenkin akateemisesti koulutetuista miehistä, kuten lääkäreistä, papeista, opettajista ja insinööreistä. Seura-lehden 28. helmikuuta 1992 julkaistussa pääkirjoituksessa arvioitiin, että säilyneellä listalla oli vain vähän upseereita ja sosialidemokraattisia poliitikkoja. Lehden mukaan heistä oli mahdollisesti laadittu omat luettelonsa, jotka eivät ole säilyneet.

Tunnetuimpiin listalla esiintyviin nimiin kuuluu myöhempi tasavallan presidentti Urho Kekkonen, jonka ammattinimikkeeksi oli merkitty tuomari. Hänen nimensä osoittaa, että Valpon seuranta ulottui myös henkilöihin, joista tuli myöhemmin Suomen merkittävimpiä yhteiskunnallisia vaikuttajia.

Myös Etelä-Pohjanmaa löytyy aineistosta

Eteläpohjalaisesta näkökulmasta yksi kiinnostavimmista havainnoista on, että säilyneillä listoilla esiintyy myös oman maakunnan nimiä.

Aineistossa on henkilöitä useilta Etelä-Pohjanmaan paikkakunnilta. Koska alkuperäinen aineisto on säilynyt vain osittain, ei voida tietää, kuinka kattavasti eri alueet olivat mukana alkuperäisissä luetteloissa.

Etelä-Pohjanmaan vahva maanpuolustushenki ja aktiivinen järjestötoiminta selittävät osaltaan sitä, miksi maakunnan nimiä esiintyy aineistossa. Alueella vaikutti runsaasti suojeluskuntalaisia, lottia sekä muita isänmaallisissa järjestöissä toimineita henkilöitä. Monet listalle päätyneistä olivat osallistuneet talvi- ja jatkosotaan tai toimineet muuten näkyvästi suomalaisessa yhteiskunnassa.

Mitä olisi voinut tapahtua?

Seura-lehti vertasi artikkelissaan Suomen tilannetta Baltian maihin ja Itä-Eurooppaan, joissa Neuvostoliitto toteutti sodan jälkeen laajoja karkotuksia. Esimerkiksi Virossa tuhansia ihmisiä vietiin Siperiaan kokonaisina perheinä. Tunnetuin karkotetuista lienee myöhempi Viron presidentti Lennart Meri, joka joutui lapsena karkotetuksi.

Suomessa vastaavaa ei koskaan tapahtunut. Historiantutkijat ovat kuitenkin todenneet, että vuosien 1944–1948 poliittinen tilanne oli poikkeuksellisen herkkä ja maan tulevaisuus pitkään avoinna.

Muistamisen arvoinen osa historiaa

Siperian lista muistuttaa siitä, kuinka hauras demokratia voi vaikeina aikoina olla. Vaikka kaikkia tapahtumia ei asiakirjojen puuttumisen vuoksi voida enää täysin selvittää, jäljelle jäänyt aineisto osoittaa, että sodanjälkeisessä Suomessa harjoitettiin laajamittaista poliittista seurantaa.

Etelä-Pohjanmaan kannalta aihe on erityisen kiinnostava, sillä säilyneiltä listoilta löytyy myös oman maakunnan ihmisiä. Se kertoo, että sodanjälkeinen poliittinen tarkkailu ulottui koko maahan, myös Pohjanmaan lakeuksille.

Toivo Jaakko Vesiluoman kohtalo on edelleen avoin kysymys. Hänen tarinansa yhdistää talvisodan, neuvostoliittolaiset sotavankileirit, rohkean pakoyrityksen ja sodanjälkeisen Suomen poliittisesti jännittyneen ilmapiirin tavalla, joka herättää edelleen kysymyksiä. Varmaa vastausta hänen viimeisistä vaiheistaan ei ehkä koskaan saada.

Juuri tällaiset yksittäiset ihmiskohtalot tekevät historiasta elävää. Ne muistuttavat, että suurten poliittisten tapahtumien keskellä olivat aina tavalliset ihmiset, joiden kohtalot saattoivat muuttua yhdessä hetkessä. Jokainen säilynyt nimi ja jokainen löytynyt asiakirja täydentää pala palalta kuvaa yhdestä Suomen historian herkimmistä aikakausista.

Seura -lehdessä vuonna 1992 julkaistu ”Siperian lista” löytyy TÄSTÄ

Mika Mäki
Puheenjohtaja
Lakeuden Maanpuolustajain Tuki ry

Pitkät perinteet omaava maanpuolustushenkinen iltakirkko on järjestetty vuodesta 1998 lähtien vuosittain eri puolilla kesäistä lakeutta. Tällä kertaa isänmaallinen kirkkoilta järjestettiin Kuortaneen kirkossa. Sanaa kuulemaan saapui 167 isänmaan ystävää eripuolilta maakuntaa.

Kirkkoillan juonnosta vastannut Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirien hengellisen- ja perinnetoimikunnanjäsen, kirkkovaltuutettu Piia Kattelus-Kilpeläinen toivotti kesäillan kirkkoon saapuneen kirkkokansa tervetulleeksi ja kertoi illan ohjelmasta.

Tilaisuuden puhujaksi saatiin puolustusvoimien hengellisestä työstä vastaava johtaja, kenttäpiispa Pekka Asikainen. Kenttäpiispa puhui hienosti uskollisuudesta Jumalan lahjojen hoitamisessa. Aihe sopii myös maanpuolustustyön arvoihin täydellisesti. Jumalan antaman isänmaan lahjan arvostaminen on puhetta, jollaista iltakirkkoon matkaava haluaakin kuulla, maailman tarjoillessa uutisointeja sodista ja julmuuksista. Kenttäpiispa Asikaisen rauhallinen tyyli vakuutti uskomaan, että vaikka ihmisen pahuus on ottanut sotien myötä vallan, samalla se on havahduttanut meidän näkemään yhä kirkkaammin itsenäisyyden merkityksen. Kuortaneen kirkkomaalle on siunattu viime sodissa 215 kaatunutta sankarivainajaa. Kuvanveistäjä Iivari Honkolan sankaripatsaassa on teksti: ”Kansaa kun uhkasi kuolema, me kaaduimme puolesta sen. Pidä itsesi uhriin valmiina, myös polvi vastainen.”

Patsaan teksti on pysähdyttävä. Velvollisuus maanpuolustukseen ei olekaan pelkästään historiaan jäänyt velvollisuus. Velvollisuus koskee tätä päivää ja tulevaisuutta. – Kenttäpiispa Asikainen totesi.

Tänään muistamme kiitollisina sitä sukupolvea, joka joutui kokemaan sodan kurjuuden ja koettelemukset. Muistamme häntä, joka vietti elämänsä parhaat vuodet juoksuhaudassa, häntä, joka joutui katselemaan kuoleman kasvoja. Kiitämme häntä, joka kantaa yhä ruumiin ja sielu haavoja. Kiitos sinulle, joka lepäät jo sankarihaudassasi kirkkomaan mullassa. Nuorena jouduit luopumaan elämän lahjasta. Olet antanut kaikkesi, että tulevilla sukupolvilla olisi paremmat elämän edellytykset. Suuri kiitos sinulle kotirintaman nainen, joka huolehdit kasvavan perheesi hyvinvoinnista, sen mitä niukoissa oloissa pystyit tekemään. Kiitos sinulle tämän maan jälleenrakentaja, työsi hedelmiä tämän ajan sukupolvet saavat nauttia, vaurauden ja hyvinvoinnin keskellä. – Kenttäpiispa Asikainen lausui kunnioittavasti.

Sodan kokeneiden suomalaisten naisten ja miesten mielessä oli rakkaus tätä maata kohtaan. Se ei sisältänyt kiihkoilua, vaan arkeen sitoutunutta rauhan kaipuuta. Menneet sukupolvet ovat halunneet ilmaista tämän siinä, että maamme lipussa on sininen risti. Heille merkille pantava piirre on isänmaan rakkauden lisäksi myöskin hengelliset arvot. – Kenttäpiispa Asikainen jatkoi.

Puolustusvoimien Pohjanmaan aluetoimiston tervehdyksen esitti everstiluutnantti Pasi Heinua. Aluetoimiston päällikkö totesi, että asevelvollisuus merkitsee paljon enemmän kuin pelkkää sotilaskoulutusta. Se on sitoutumista yhteiseen turvallisuuteen ja valmiutta kantaa vastuuta, silloin kun sitä tarvitaan. Se on myös yhteisöllisyyttä, toistemme tukemista ja aikaisempien sukupolvien työn kunnioittamista.

Me kaikki asevelvolliset kannamme mukanamme sotaveteraanien ja lottien perintöä. Heidän osoittamaansa rohkeutta, kestävyyttä ja uskoa siihen, että vapautta ja itsenäisyyttä on puolustettava. Tämä perintö velvoittaa meitä pitämään huolta omasta osaamisestamme, toisistamme ja yhteiskunnastamme. – Pohjanmaan aluetoimiston päällikkö Pasi Heinua totesi osuvasti.

Kuortaneen Klemetti-kuoro lauloi kirkkoillassa kauniisti kuoronjohtaja Liisa Viitasaaren ammattitaitoisessa ohjauksessa. Klemetti-kuoro esitti kuortanelaissyntyisen säveltäjän, kuoronjohtajan ja kirkkomuusikon Heikki Klemetin (1876-1953) syntymän 150v juhlavuoden kunniaksi Klemetin säveltämiä isänmaallisia kappaleita. Heikki Klemetin työ vaikutti syvästi suomalaiseen kirkkomusiikkiin ja monet hänen sävelmistään ovat kulkeneet mukana sukupolvesta toiselle.

Kuortaneen seurakunnan tervehdyksen esitti pappi Aino Vesti aloittaen lukemalla Lauri Pohjanpään, sodanajan papin ja runoilijan kirjoittaman runon; Pojan kirje äidille:

”Niin likellä multaa ja maata ja likellä kuolemaa. En äiti, mä vihata saata, mun täytyy rakastaa, myös häntä, vihamiestä, jonka tuhoa tavoitan. Samaa kannamme yhteistä iestä, saman sokean maailman.”

Meillä ei ole nyt sodan iestä, mutta edelleen taistelu ihmisen vajavaisuutta, syntiä ja pahuutta vastaan. Rauhan aikanakin saatamme tuhota itseämme ja toisiamme, vaikkapa riippuvuuksien, itsekkyyden, riitelyn, alkoholismin tai työnarkomanian kautta. Siksi on rauhan aikanakin tärkeä pysyä valppaana ja punnita päivittäin, millaista Suomea rakennamme työllämme, käytöksellämme, sanoillamme tai suhteissa muihin ihmisiin. Kaiken keskellä tarvitsemme joka tapauksessa Pyhää Henkeä muuttamaan meidän sydämiämme, että ilo, rauha ja rakkaus voisi säilyä. – pappi Aino Vesti totesi.

Kirkkoillan juontaja, Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirien hengellisen- ja perinnetoimikunnanjäsen, kirkkovaltuutettu Piia Kattelus-Kilpeläinen kiitti lopuksi puhujia ja kirkkoon saapunutta väkeä, kutsuen paikalla olleet tilaisuuden jälkeen seurakuntakodille Kuortaneen seurakunnan tarjoamille kirkkokahveille.

Havahdun vuosittain kesäillan kirkon olevan itselleni tärkeä paikka saapua hiljentymään kiireisen arjen keskellä. Aikaisempien vuosien tavoin, myös tälläkin kertaa, iltakirkossa kuulluksi tulleet hienot puheet antoivat ajattelemisen aihetta itselleni ja varmasti monelle muulle.

Suuret kiitokset tilaisuuden juontajalle, Puolustusvoimien edustajille, Kuortaneen seurakunnalle, Klemetti-kuorolle, Kuortaneen Reserviläisille ja Kuortaneen Reserviupseereille tilaisuuden onnistuneesta toteutuksesta. Kiitokset myös teille kaikille, jotka kunnioititte tilaisuutta saapumalla isänmaalliseen kirkkoiltaan.

Jani Syvänen
Toiminnanjohtaja
Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirit

Videokooste isänmaallisesta kesäillan kirkosta katsottavista: