Vaikka Reserviläisliittoon on tullut uusia jäseniä ”ovista ja ikkunoista”, niin silti, miksi yhdistystoiminta ei enää houkuttele samalla tavalla kuin ennen? Entä miksi nuoria ei näy kokouksissa eikä talkoissa, vaikka he toisaalla vaikuttavat hyvinkin aktiivisilta ja yhteisöllisiltä?
Myös monessa kyläyhdistyksessä, urheiluseurassa ja perinnejärjestössä pohditaan nyt samoja kysymyksiä. Vapaaehtoistoiminta ei sinänsä ole katoamassa, mutta sen luonne on selvästi muuttumassa. Pitkäaikainen sitoutuminen hallitustyöhön, pöytäkirjoihin ja tilinpäätöksiin ei enää houkuta, varsinkaan nuorempaa väkeä.
Sen sijaan lyhytaikainen ja konkreettinen tekeminen kiinnostaa. Pop-up -tapahtumat, kertaluonteiset projektit ja matalan kynnyksen osallistumismahdollisuudet kokoavat yhä ihmisiä yhteen. Usein vielä innokkaasti. Kyse ei ole siis passiivisuudesta, vaan siitä, millaisessa muodossa osallistumista tarjotaan.
Nuoret hakevat yhteisöllisyyttä eri paikoista kuin ennen. Verkostoituminen tapahtuu kavereiden, harrastusten ja somen kautta. Perinteiset yhdistykset eivät aina tunnu samaistuttavilta, tai edes tarpeellisilta. Kuitenkin moni nuori haluaa vaikuttaa, auttaa ja kuulua joukkoon, jos kutsu tulee oikealla tavalla.
Siksi juuri merkityksellisyys on noussut keskiöön. Jos tehtävän tarkoitus on selkeä ja sen vaikutukset näkyvät konkreettisesti, mukaan on helpompi lähteä. Henkilökohtainen kutsu voi olla ratkaiseva, toimii paremmin kuin yleinen ilmoitus.
Hallinnolliset kuormat ovat monelle yhdistykselle raskaita, mutta siihenkin on tulossa helpotusta. PRH:n sääntelyuudistukset keventävät raportointivelvollisuuksia, ja digitaaliset työkalut helpottavat arkea, ainakin niille, jotka uskaltavat ottaa ne käyttöön.
Silti arki yhdistyksissä käy yhä vaikeammaksi. Nyt ollaan monin paikoin tilanteessa, jossa yhdistykset vaivoin löytävät enää järjestysmiehiä tai liikenteenohjaajia tapahtumiin. Vakituiset talkoolaiset vähenevät, ja uusien saaminen vaatii yhä enemmän houkuttelua, joskus turhaan.
Kaikkia yhdistyksiä ei voida pelastaa. Todellisuus on se, että monessa paikassa tullaan jossain vaiheessa siihen pisteeseen, että on hyväksyttävä toiminnan hiipuminen tai jopa alasajo. Toinen vaihtoehto on rohkeasti lyöttäytyä yhteen naapurin yhdistyksen kanssa, yhdistää voimat ja rakentaa yhdessä jotakin elinkelpoista. Se ei ole tappio, vaan mahdollisuus uuteen alkuun.
Itse toivoisin rohkeutta tehdä tässä vaikeassa tilanteessa päätös, joka ei lopeta reserviläistoimintaa alueelta, vaan turvaa sen tulevaisuuden liittymällä naapuriyhdistykseen ja takaamalla alueen jäsenille edelleen mahdollisuuden kuulua toimivaan yhdistykseen. Tärkeintä on, että toiminta säilyy, vaikka muuttuisi.
Yhdistystoiminta ei ehkä enää näytä samalta kuin ennen, mutta se ei tarkoita sen loppua. Ehkä olemme siirtymässä aikaan, jossa perinteinen kokouskulttuuri väistyy, ja tilalle nousee ketterämpi, kutsuvampi ja enemmän elämänrytmiin sopiva tapa olla mukana.
Kysymys kuuluukin: olemmeko valmiita muuttumaan yhdessä ajan mukana?
Mika Mäki
Puheenjohtaja
Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiiri ry
Kuka: Olavi Kuoppamaa
