Uutiset

Sotien 1939-1945 Lapuan paikallistoimikunta järjesti yhdessä Lapua Seuran lottakahvilan ja Kosolantalon kanssa luentotilaisuuden Lapualla sunnuntaina 18. lokakuuta.

Tutkija ja tietokirjailija Jenni Kirves luennoi tekemänsä tutkimuksen pohjalta ja esitteli uusimman kirjansa Ihmisenä sodassa.

Luento oli innostavalla tavalla esitetty, ei ollut vaarana tarkkaavaisuuden herpaantuminen. Kirja on vielä aloittamista vaille luettuna, mutta päätoimittajan pyynnöstä nostan tähän muutaman mieleen jääneen havainnon.

Ensinnäkin tutkijan johtopäätös nykynuorista. Samanlaisia velikultia ovat nyt kuin silloinkin, eikä Kirves hetkeäkään epäile, etteivätkö tämän päivän nuoret olisi siellä jossain selvinneet ja täyttäneet paikkansa aivan kuin tekivät nuoret 80 vuotta sitten.

Hyvä oivallus oli myös määritelmä, mitä se isänmaanrakkaus nuorukaiselle oli. Se oli vastuunkantoa asetoverista tai jos oli jo naimisissa ja lapsia, niin perheestä. Juhlapuheiden isänmaallisuus ja propaganda oli lähinnä vitsailun aihe. ”Ne on eri miehet kun puhuu ja eri kuin tekee”, määritteli viisi vuotta sotinut kahteen kertaan haavoittunut isänikin, alikersantti, jonka natsat tuli ansioista taistelussa, eikä aliupseerikoulussa.

Pahimpia pelättäviä asioita asioita oli, ettei vain jäisi kitumaan. ”Ei mahaan, ei mahaan” sanoo Eero Kuoppala YouTube-videolla. Vangiksi tai saarroksiin joutuminen ja aseen menetys eli avuttomuuden tunne olivat myös painajaisunien aiheita.

Pahimmat traumat jäivät vieressä olleen asetoverin kaatumisesta ja jos oli tappanut lähietäisyydeltä. Näitä traumoja ei pureta puheella, ne on iskostuneet kroppaan ja lientyy vain tekemällä.

Varsinkin pitkän asemasotavaiheen aikana tärkeitä olivat porukkahengen kannalta kaverit, joiden taidot olivat aivan muualla kuin sotilaallisissa taidoissa. Tilannehuumorintaju, laulutaidot jne.

Luento synnytti vilkkaan keskustelun. Vahva kirjasuositus ja jos on tilaisuus päästä kuuntelemaan itse esitys, niin älkää toiste päästäkö tilaisuutta ohi.

Raimo Luomanen
Puheenjohtaja
Sotien 1939-1945 Lapuan paikallistoimikunta

Ylihärmän Päämajassa kuultiin 7. lokakuuta historiantutkija, filosofian tohtori ja dosentti Jussi Niinistön esitys hänen Harmaat pirut -kirjansa aiheesta. Tilaisuus keräsi salin täyteen historiasta kiinnostunutta yleisöä. Jussi Niinistö kertoi suomalaisista vapaaehtoisista, joiden panos Viron itsenäisyyden puolustamisessa jäi Pohjan Poikien varjoon.

Niinistön teos nostaa esiin suomalaisen sotahistorian vähemmän tunnetun luvun, I Suomalaisen Vapaajoukon vaiheet Viron vapaussodassa vuosina 1918–1920. Joukko tunnettiin bolševikkien keskuudessa nimellä harmaat pirut.

Suomalaisten vapaaehtoisten ratkaiseva panos

Viron vapaussodan alku loppuvuonna 1918 oli vaikea. Puna-armeijan hyökkäys eteni nopeasti, ja vastaitsenäistynyt Viro oli joutunut vakavaan vaaraan. Suomesta lähtenyt vapaaehtoisjoukko ei ollut kooltaan suuri, mutta sen saapuminen Viroon juuri oikealla hetkellä oli ratkaisevan tärkeää. Vapaaehtoiset toivat puolustajille kipeästi kaivattua lisävoimaa ja vahvistivat uskoa siihen, että Viron itsenäisyys voitiin pelastaa.

Suomesta Viroon lähteneistä vapaaehtoisista muistetaan tavallisesti parhaiten Pohjan Pojat. Heidän rinnallaan taisteli kuitenkin myös I Suomalainen Vapaajoukko, joka saapui Viroon kärkiosastona ruotsalaisen majuri Martin Ekströmin johdolla.

Joukon maine rakentui rohkeiden ja nopeiden sotatoimien varaan. Tammikuussa 1919 harmaat pirut osallistuivat Narvan valtaukseen, jossa onnistunut koukkausoperaatio ja määrätietoinen hyökkäys vaikuttivat ratkaisevasti taistelun lopputulokseen.

Narvan valtausta on verrattu Kaarle XII:n samassa kaupungissa suuressa Pohjan sodassa saavuttamaan voittoon. Molemmissa tapauksissa määrätietoisesti johdettu hyökkääjä onnistui lyömään lukumäärältään huomattavasti vahvemman puolustajan.

Sodan jälkeen edessä kotiinpaluu

Kun Viron itsenäisyyden puolustaminen oli edennyt tavoitteisiinsa ja maan rajat oli saavutettu, vapaaehtoisjoukon sisäiset ongelmat alkoivat korostua. Kurittomuus vaikeutti toiminnan jatkamista, ja lopulta joukko oli kotiutettava.

Viron vapaussota päättyi Tarton rauhaan helmikuussa 1920. Rauhansopimuksessa Neuvosto-Venäjä tunnusti Viron itsenäisyyden.

Harmaiden pirujen tarina jäi pitkäksi aikaa vähemmälle huomiolle, vaikka joukon sotatoimilla oli merkitystä Viron itsenäisyyden puolustamisessa. Niinistön kirja palauttaa tämän vapaaehtoisjoukon osaksi Suomen ja Viron yhteistä sotahistoriaa.

Teoksen arvoa lisää runsas aikalaiskuvitus, joka avaa näkymän vapaaehtoisten toimintaan ja aikakauden tapahtumiin. Mukana on myös aiemmin julkaisemattomia kuvia, jotka täydentävät kuvaa suomalaisten taistelijoiden vaiheista Virossa.

Jussi Niinistön vierailu Ylihärmän Päämajassa tarjosi yleisölle mahdollisuuden tutustua tähän historiaan tutkijan oman työn kautta. Samalla se muistutti Suomen ja Viron itsenäisyystaistelujen läheisestä yhteydestä ja niistä suomalaisista vapaaehtoisista, joiden panos on jäänyt tunnetumpien sotajoukkojen varjoon.

Niinistön kerronta oli selkeää ja johdonmukaista. Tutkijana hän pitäytyi siinä, mistä lähteet antoivat varman tiedon. Tämä varmuus ja perusteellinen historian tuntemus tekivät vaikutuksen Ylihärmän Päämajan kuulijoihin. Kiinnostus näkyi myös konkreettisesti, sillä Harmaat pirut -kirjat vietiin tilaisuudessa niin sanotusti käsistä.

Mika Mäki
Puheenjohtaja
Lakeuden Maanpuolustajain Tuki ry

Neuvostoliiton suurhyökkäys kesäkuussa 1944 mursi suomalaisten etummaiset puolustuslinjat. Raskaiden torjuntataistelujen jälkeen aseet laskettiin 4. syyskuuta. Rauha oli virallisesti määrätty alkamaan 4. syyskuuta, mutta sodan äänet vaikenivat monin paikoin vasta 5. syyskuuta 1944.

Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirit ovat muistaneet joka vuosi rauhan saapumista laskemalla seppeleen aakkosjärjestyksessä vuorollaan maakunnan jokaiselle sankarihautausmaille. Tällä kertaa vuorossa oli Nurmon kaunis enkelipatsaan suojelema sankarihautausmaa.

Sotaa seuraa aina rauha

Muistohetken juhlapuhujaksi oli kutsuttu professori Kari Hokkanen. Hokkasen rauhallista puhetta oli miellyttävää kuunnella. Hokkanen kertasi puheessaan historiaa kiteyttäen viisaasti: ”Eihän sota koskaan ole päämäärä. Sen päämäärä on sotaa seuraava rauha. Sota on joskus väistämätön, mutta aina on syytä tehdä kaikki mahdollinen, että se voitaisiin välttää. Menettämättä kuitenkaan arvokkainta; Isänmaan ja sen kansalaisten vapautta, oikeutta elää rauhassa. Jokaisen sodan tärkeimmän opetuksen tulisi olla, ettei se saisi enää koskaan toistua.”

Muistohetkeen saapuneet kuulijat saivat maltillisen tyylin omaavalta Hokkaselta hyvän kertauksen myös maamme poikkeuksellisesta tavasta tuoda kaatuneiden
ruumiit tai niiden jäännökset oman kotiseurakunnan hautausmaalle, yleensä arvokkaalle paikalle lähelle kirkkoa perustettuun erityiseen sankarihautausmaahan.

Oli hienoa kuunnella selkeää ja johdonmukaista esitystä sodan kalliista hinnasta ilman tämän ajan tiedotusvälineistä tuttua ajankuvalle ominaista kiihkoa ja paatosta. Kari Hokkasen rehellinen puhe oli omiaan tekemään kunniaa rauhan muistoa vaalivaan tilaisuuteen.

”Hyvät kuulijat, tämä päivä, syyskuun neljäs on päivä, jolloin jatkosodan aselepo päätti viimeisen verenvuodatuksen idän suunnalla. Sieltä hyökkääjä oli vuosisatojen aikana tullut monta kertaa ja olihan sinnekin useamman kerran hyökätty, viimeksi hakemaan hyvitystä talvisodan vääryydestä, kuten jatkosodan nimikin kertoo. Jo 82 vuoden ajan on itärajamme saanut olla rauhan raja epäilemättä siunaukseksi sen kummallekin puolelle.” – Hokkanen totesi.

Kunnioittava tilaisuus

Nurmon sankarihautausmaalla järjestettyä muistotilaisuutta oli tullut seuraamaan ilahduttavan monta kuulijaa. Sotasukupolven uhrauksia isänmaan eteen ei ole unohdettu. Nurmon sankarihautausmaalle on siunattu 147 nurmolaista, valtaosin nuoria miehiä, joiden elämä katkesi isänmaata puolustettaessa. Paikalla olivat sotaveteraanien ja sankarivainajien mittaamattoman arvokkaan työn muistoa vaalimassa seurakunnan ja reserviläisjärjestöjen lisäksi myös perinnetyöhön keskittyvä Sotien 1939-1945 Etelä-Pohjanmaan perinneyhdistys. Seppeleet laskettiin Nurmon sankarihautausmaan enkelipatsaalle Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirien ja Sotien 1939-1945 Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistyksen toimesta. Lisäksi Nurmon kappeliseurakunta laski oman seppeleensä Karjalaan jääneiden muistomerkille. Seinäjoen reserviläisjärjestöjen asettama kunniavartio sankarihautausmaan enkelipatsaan molemmin puolin muistutti konkreettisesti siitä, että jokainen sukupolvi on vuorollaan vastuussa isänmaan puolustamisesta.

Totuimme rauhaan

Juhlapuhuja professori Kari Hokkanen päätti puheensa toivoen siunausta ja rauhaa maallemme ja kansallemme. ”Totuimme ajatukseen, että niin on aina oleva. Tänään tiedämme, että niin ei välttämättä olekaan. Samalla kun osoitamme kunnioitusta ja kiitollisuutta täällä lepääville isänmaan ja lähimmäistensä puolesta kalliin henkensä antaneille sankareille, toivomme Kalervo Kallion sankaripatsaan nimen sanoin siunausta ja rauhaa maallemme ja kansallemme.” – totesi Kari Hokkanen päättäen puheensa.

Sellaista siunausta ja rauhaa, varmasti meistä jokainen tässä ajassa toivoo.
Kiitos kaikille tilaisuuteen monin eri tavoin osallistuneille.

Jani Syvänen
Toiminnanjohtaja
Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirit

Videotallenne muistotilaisuudesta on katsottavissa: