Perinne

Sotien 1939-1945 Lapuan paikallistoimikunta järjesti yhdessä Lapua Seuran lottakahvilan ja Kosolantalon kanssa luentotilaisuuden Lapualla sunnuntaina 18. lokakuuta.

Tutkija ja tietokirjailija Jenni Kirves luennoi tekemänsä tutkimuksen pohjalta ja esitteli uusimman kirjansa Ihmisenä sodassa.

Luento oli innostavalla tavalla esitetty, ei ollut vaarana tarkkaavaisuuden herpaantuminen. Kirja on vielä aloittamista vaille luettuna, mutta päätoimittajan pyynnöstä nostan tähän muutaman mieleen jääneen havainnon.

Ensinnäkin tutkijan johtopäätös nykynuorista. Samanlaisia velikultia ovat nyt kuin silloinkin, eikä Kirves hetkeäkään epäile, etteivätkö tämän päivän nuoret olisi siellä jossain selvinneet ja täyttäneet paikkansa aivan kuin tekivät nuoret 80 vuotta sitten.

Hyvä oivallus oli myös määritelmä, mitä se isänmaanrakkaus nuorukaiselle oli. Se oli vastuunkantoa asetoverista tai jos oli jo naimisissa ja lapsia, niin perheestä. Juhlapuheiden isänmaallisuus ja propaganda oli lähinnä vitsailun aihe. ”Ne on eri miehet kun puhuu ja eri kuin tekee”, määritteli viisi vuotta sotinut kahteen kertaan haavoittunut isänikin, alikersantti, jonka natsat tuli ansioista taistelussa, eikä aliupseerikoulussa.

Pahimpia pelättäviä asioita asioita oli, ettei vain jäisi kitumaan. ”Ei mahaan, ei mahaan” sanoo Eero Kuoppala YouTube-videolla. Vangiksi tai saarroksiin joutuminen ja aseen menetys eli avuttomuuden tunne olivat myös painajaisunien aiheita.

Pahimmat traumat jäivät vieressä olleen asetoverin kaatumisesta ja jos oli tappanut lähietäisyydeltä. Näitä traumoja ei pureta puheella, ne on iskostuneet kroppaan ja lientyy vain tekemällä.

Varsinkin pitkän asemasotavaiheen aikana tärkeitä olivat porukkahengen kannalta kaverit, joiden taidot olivat aivan muualla kuin sotilaallisissa taidoissa. Tilannehuumorintaju, laulutaidot jne.

Luento synnytti vilkkaan keskustelun. Vahva kirjasuositus ja jos on tilaisuus päästä kuuntelemaan itse esitys, niin älkää toiste päästäkö tilaisuutta ohi.

Raimo Luomanen
Puheenjohtaja
Sotien 1939-1945 Lapuan paikallistoimikunta

Ylihärmän Päämajassa kuultiin 7. lokakuuta historiantutkija, filosofian tohtori ja dosentti Jussi Niinistön esitys hänen Harmaat pirut -kirjansa aiheesta. Tilaisuus keräsi salin täyteen historiasta kiinnostunutta yleisöä. Jussi Niinistö kertoi suomalaisista vapaaehtoisista, joiden panos Viron itsenäisyyden puolustamisessa jäi Pohjan Poikien varjoon.

Niinistön teos nostaa esiin suomalaisen sotahistorian vähemmän tunnetun luvun, I Suomalaisen Vapaajoukon vaiheet Viron vapaussodassa vuosina 1918–1920. Joukko tunnettiin bolševikkien keskuudessa nimellä harmaat pirut.

Suomalaisten vapaaehtoisten ratkaiseva panos

Viron vapaussodan alku loppuvuonna 1918 oli vaikea. Puna-armeijan hyökkäys eteni nopeasti, ja vastaitsenäistynyt Viro oli joutunut vakavaan vaaraan. Suomesta lähtenyt vapaaehtoisjoukko ei ollut kooltaan suuri, mutta sen saapuminen Viroon juuri oikealla hetkellä oli ratkaisevan tärkeää. Vapaaehtoiset toivat puolustajille kipeästi kaivattua lisävoimaa ja vahvistivat uskoa siihen, että Viron itsenäisyys voitiin pelastaa.

Suomesta Viroon lähteneistä vapaaehtoisista muistetaan tavallisesti parhaiten Pohjan Pojat. Heidän rinnallaan taisteli kuitenkin myös I Suomalainen Vapaajoukko, joka saapui Viroon kärkiosastona ruotsalaisen majuri Martin Ekströmin johdolla.

Joukon maine rakentui rohkeiden ja nopeiden sotatoimien varaan. Tammikuussa 1919 harmaat pirut osallistuivat Narvan valtaukseen, jossa onnistunut koukkausoperaatio ja määrätietoinen hyökkäys vaikuttivat ratkaisevasti taistelun lopputulokseen.

Narvan valtausta on verrattu Kaarle XII:n samassa kaupungissa suuressa Pohjan sodassa saavuttamaan voittoon. Molemmissa tapauksissa määrätietoisesti johdettu hyökkääjä onnistui lyömään lukumäärältään huomattavasti vahvemman puolustajan.

Sodan jälkeen edessä kotiinpaluu

Kun Viron itsenäisyyden puolustaminen oli edennyt tavoitteisiinsa ja maan rajat oli saavutettu, vapaaehtoisjoukon sisäiset ongelmat alkoivat korostua. Kurittomuus vaikeutti toiminnan jatkamista, ja lopulta joukko oli kotiutettava.

Viron vapaussota päättyi Tarton rauhaan helmikuussa 1920. Rauhansopimuksessa Neuvosto-Venäjä tunnusti Viron itsenäisyyden.

Harmaiden pirujen tarina jäi pitkäksi aikaa vähemmälle huomiolle, vaikka joukon sotatoimilla oli merkitystä Viron itsenäisyyden puolustamisessa. Niinistön kirja palauttaa tämän vapaaehtoisjoukon osaksi Suomen ja Viron yhteistä sotahistoriaa.

Teoksen arvoa lisää runsas aikalaiskuvitus, joka avaa näkymän vapaaehtoisten toimintaan ja aikakauden tapahtumiin. Mukana on myös aiemmin julkaisemattomia kuvia, jotka täydentävät kuvaa suomalaisten taistelijoiden vaiheista Virossa.

Jussi Niinistön vierailu Ylihärmän Päämajassa tarjosi yleisölle mahdollisuuden tutustua tähän historiaan tutkijan oman työn kautta. Samalla se muistutti Suomen ja Viron itsenäisyystaistelujen läheisestä yhteydestä ja niistä suomalaisista vapaaehtoisista, joiden panos on jäänyt tunnetumpien sotajoukkojen varjoon.

Niinistön kerronta oli selkeää ja johdonmukaista. Tutkijana hän pitäytyi siinä, mistä lähteet antoivat varman tiedon. Tämä varmuus ja perusteellinen historian tuntemus tekivät vaikutuksen Ylihärmän Päämajan kuulijoihin. Kiinnostus näkyi myös konkreettisesti, sillä Harmaat pirut -kirjat vietiin tilaisuudessa niin sanotusti käsistä.

Mika Mäki
Puheenjohtaja
Lakeuden Maanpuolustajain Tuki ry

Neuvostoliiton suurhyökkäys kesäkuussa 1944 mursi suomalaisten etummaiset puolustuslinjat. Raskaiden torjuntataistelujen jälkeen aseet laskettiin 4. syyskuuta. Rauha oli virallisesti määrätty alkamaan 4. syyskuuta, mutta sodan äänet vaikenivat monin paikoin vasta 5. syyskuuta 1944.

Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirit ovat muistaneet joka vuosi rauhan saapumista laskemalla seppeleen aakkosjärjestyksessä vuorollaan maakunnan jokaiselle sankarihautausmaille. Tällä kertaa vuorossa oli Nurmon kaunis enkelipatsaan suojelema sankarihautausmaa.

Sotaa seuraa aina rauha

Muistohetken juhlapuhujaksi oli kutsuttu professori Kari Hokkanen. Hokkasen rauhallista puhetta oli miellyttävää kuunnella. Hokkanen kertasi puheessaan historiaa kiteyttäen viisaasti: ”Eihän sota koskaan ole päämäärä. Sen päämäärä on sotaa seuraava rauha. Sota on joskus väistämätön, mutta aina on syytä tehdä kaikki mahdollinen, että se voitaisiin välttää. Menettämättä kuitenkaan arvokkainta; Isänmaan ja sen kansalaisten vapautta, oikeutta elää rauhassa. Jokaisen sodan tärkeimmän opetuksen tulisi olla, ettei se saisi enää koskaan toistua.”

Muistohetkeen saapuneet kuulijat saivat maltillisen tyylin omaavalta Hokkaselta hyvän kertauksen myös maamme poikkeuksellisesta tavasta tuoda kaatuneiden
ruumiit tai niiden jäännökset oman kotiseurakunnan hautausmaalle, yleensä arvokkaalle paikalle lähelle kirkkoa perustettuun erityiseen sankarihautausmaahan.

Oli hienoa kuunnella selkeää ja johdonmukaista esitystä sodan kalliista hinnasta ilman tämän ajan tiedotusvälineistä tuttua ajankuvalle ominaista kiihkoa ja paatosta. Kari Hokkasen rehellinen puhe oli omiaan tekemään kunniaa rauhan muistoa vaalivaan tilaisuuteen.

”Hyvät kuulijat, tämä päivä, syyskuun neljäs on päivä, jolloin jatkosodan aselepo päätti viimeisen verenvuodatuksen idän suunnalla. Sieltä hyökkääjä oli vuosisatojen aikana tullut monta kertaa ja olihan sinnekin useamman kerran hyökätty, viimeksi hakemaan hyvitystä talvisodan vääryydestä, kuten jatkosodan nimikin kertoo. Jo 82 vuoden ajan on itärajamme saanut olla rauhan raja epäilemättä siunaukseksi sen kummallekin puolelle.” – Hokkanen totesi.

Kunnioittava tilaisuus

Nurmon sankarihautausmaalla järjestettyä muistotilaisuutta oli tullut seuraamaan ilahduttavan monta kuulijaa. Sotasukupolven uhrauksia isänmaan eteen ei ole unohdettu. Nurmon sankarihautausmaalle on siunattu 147 nurmolaista, valtaosin nuoria miehiä, joiden elämä katkesi isänmaata puolustettaessa. Paikalla olivat sotaveteraanien ja sankarivainajien mittaamattoman arvokkaan työn muistoa vaalimassa seurakunnan ja reserviläisjärjestöjen lisäksi myös perinnetyöhön keskittyvä Sotien 1939-1945 Etelä-Pohjanmaan perinneyhdistys. Seppeleet laskettiin Nurmon sankarihautausmaan enkelipatsaalle Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirien ja Sotien 1939-1945 Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistyksen toimesta. Lisäksi Nurmon kappeliseurakunta laski oman seppeleensä Karjalaan jääneiden muistomerkille. Seinäjoen reserviläisjärjestöjen asettama kunniavartio sankarihautausmaan enkelipatsaan molemmin puolin muistutti konkreettisesti siitä, että jokainen sukupolvi on vuorollaan vastuussa isänmaan puolustamisesta.

Totuimme rauhaan

Juhlapuhuja professori Kari Hokkanen päätti puheensa toivoen siunausta ja rauhaa maallemme ja kansallemme. ”Totuimme ajatukseen, että niin on aina oleva. Tänään tiedämme, että niin ei välttämättä olekaan. Samalla kun osoitamme kunnioitusta ja kiitollisuutta täällä lepääville isänmaan ja lähimmäistensä puolesta kalliin henkensä antaneille sankareille, toivomme Kalervo Kallion sankaripatsaan nimen sanoin siunausta ja rauhaa maallemme ja kansallemme.” – totesi Kari Hokkanen päättäen puheensa.

Sellaista siunausta ja rauhaa, varmasti meistä jokainen tässä ajassa toivoo.
Kiitos kaikille tilaisuuteen monin eri tavoin osallistuneille.

Jani Syvänen
Toiminnanjohtaja
Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirit

Videotallenne muistotilaisuudesta on katsottavissa:

Suomen Reserviupseeriliitto haastoi toukokuussa 2021 Reserviläisliiton leikkimieliseen marssikilpailuun vuoden 1941 Suomi-Ruotsi-maaottelumarssin hengessä. Tavoitteena oli saada molempien liittojen piirit ja yhdistykset mukaan haastekampanjaan ja siten mahdollisimman moni reserviläinen marssimaan. Suuren suosion saavuttanut Maaottelumarssi järjestetään tänä vuonna jo kuudetta kertaa.

Maaottelumarssin hengessä marssitaan siis jälleen koko syyskuun ajan eli 1.–30.9.2026.

Tämän vuoden teemana on 85 vuotta ensimmäisestä Suomi-Ruotsi-maaottelumarssista. Teema heijastuu myös marssimerkissä.

Vuoden 1941 Suomi–Ruotsi-maaottelumarssi oli toukokuussa järjestetty kansallinen kävelykilpailu, jossa Suomi ja Ruotsi kilpailivat kirjattujen marssisuoritusten määrällä. Suomessa tapahtuma sai valtavan suosion: siihen osallistui yli 1,5 miljoonaa suomalaista, ja osallistumista pidettiin jopa kansalaisvelvollisuutena. Miesten matka oli 15 kilometriä ja naisten 10 kilometriä, ja suoritukset painotettiin maiden väkilukujen mukaan.

Suomelle marssi oli välirauhan ajan voimakas yhteishengen ja maanpuolustustahdon osoitus, joka vahvisti kansallista itsetuntoa talvisodan jälkeen. Suomi voitti kilpailun ylivoimaisesti, ja tapahtumasta tuli symbolinen koko kansan voimannäyte.

Kävele tai juokse 10 kilometriä

Hyväksyttyyn Maaottelumarssi-suoritukseen vaaditaan yhtäjaksoisesti suoritettu 10 kilometrin marssi kävellen tai juosten yhden vuorokauden (klo 00-24) aikana. Tarkan ajankohdan, marssiseuran ja -paikan saa valita itse. Marssille ei aseteta vaatimuksia kantamusten tai muun varustuksen suhteen. Kaikki ovat tervetulleita osallistumaan marssille. Marssihaasteen tavoitteena on ennen kaikkea muistuttaa fyysisen toimintakyvyn ylläpidon tärkeydestä.

Marssisuoritukset kirjataan sähköiselle lomakkeelle, joka julkaistaan tällä sivulla elo-syyskuun vaihteessa. Suorituksia on mahdollista kirjata lomakkeelle 5.10. klo 23.59 asti. Samalla lomakkeella on mahdollisuus tilata itselleen myös Maaottelumarssin vuoden 2026 velcro-merkki, jonka tuotot ohjataan lyhentämättömänä hyväntekeväisyystyöhön, jonka kohde ilmoitetaan myöhemmin. Viime vuonna tuotot lahjoitettiin UkrainApu ry:lle Ukrainan hyväksi tehtävään avustustyöhön.

Kaikki osallistujat, jotka ovat suorittaneet vähintään 10 kilometrin marssin ja kirjanneet suorituksensa verkkolomakkeelle, osallistuvat myös Varustelekan 100 euron arvoisten lahjakorttien sekä RES- & RUL-tuotepalkintojen arvontaan. Varustelekan lahjakortteja arvotaan Reserviläisliiton jäsenten kesken kolme kappaletta ja RES-tuotepalkintoja seitsemän kappaletta.

Piirien ja yhdistysten suoritusperusteiset kannustintuet

Reserviläisliiton piirejä ja yhdistyksiä kannustetaan ottamaan aktiivisesti osaa matalan kynnyksen marssihaasteeseen ja välittämään tietoa tästä jäsenistölleen sekä mahdollisuuksien mukaan organisoimaan yhteismarsseja. Aktiivisimmille piireille ja yhdistyksille jaetaan suoritusperusteisia kannustintukia.

Reserviläisliitto palkitsee aktiivisimpia piirejä ja yhdistyksiä viidessä eri sarjassa. Piirin/yhdistyksen suoritukset suhteutetaan piirin/yhdistyksen jäsenmäärään (jäsenmäärätilasto 31.12.2025).

Piirisarjoja on kaksi:

Piirit, joissa on 2 499 jäsentä tai alle
Piirit, joissa on 2 500 jäsentä tai yli

Yhdistyssarjoja on kolme:

Yhdistykset, joissa on 149 jäsentä tai alle
Yhdistykset, joissa on 150–299 jäsentä
Yhdistykset, joissa on 300 jäsentä tai yli

Kaikkien sarjojen kolme aktiivisinta piiriä/yhdistystä palkitaan seuraavasti:

500 euron kannustintuki
300 euron kannustintuki
200 euron kannustintuki

Reserviläisliitto

Internettiä selatessa käy usein niin, että kun lähtee etsimään tietoa yhdestä aiheesta, päätyykin aivan toisen aiheen äärelle. Samalla tavalla käy joskus myös varastoa penkoessa: lähdet hakemaan yhtä tavaraa ja löydätkin jotain aivan muuta.

Tällä kertaa etsinnän kohteena oli ylihärmäläinen vänrikki Toivo Jaakko Vesiluoma. Hänen nimensä löytyi niin sanotulta Siperian listalta, ja yhden nimen kautta avautui kokonainen pala sodanjälkeisen Suomen historiaa, aikakausi, joka on jäänyt monelle melko tuntemattomaksi.

Virallisten tietojen mukaan Vesiluoma kaatui 9. maaliskuuta 1940 Äyräpäässä. Myöhemmin hänen kohtalostaan on kuitenkin tullut esiin tietoja, jotka kyseenalaistavat tämän. Perimätiedon mukaan hän olisi jäänyt neuvostojoukkojen vangiksi eikä kaatunut taistelussa.

Henkilölähteiden mukaan kolme suomalaista sotavankia onnistui pakenemaan neuvostoliittolaiselta vankileiriltä. Yksi heistä palasi Suomeen, kun taas kaksi lähti kohti Kiinan rajaa. Toisen heistä kerrotaan olleen Toivo Jaakko Vesiluoma. Tämän jälkeen hänen vaiheistaan ei ole varmaa tietoa, ja hänen lopullinen kohtalonsa on jäänyt tuntemattomaksi.

Jos kertomuksissa on perää, on mahdollista, että Neuvostoliiton viranomaiset olettivat Vesiluoman palanneen Suomeen. Tämä voisi osaltaan selittää, miksi hänen nimensä löytyy sodan jälkeen laaditulta niin sanotulta Siperian listalta. Varmaa näyttöä tällaisesta yhteydestä ei kuitenkaan ole, joten kyse on vain mahdollisesta selityksestä. Vesiluoman nimi toimii kuitenkin kiinnostavana lähtökohtana tarkastella sodanjälkeisen Suomen poliittista ilmapiiriä ja sitä, miksi tällaisia luetteloita ylipäätään laadittiin.

Suomen sodanjälkeiset vuodet

Sodan jälkeiset vuodet olivat Suomessa poliittisesti poikkeuksellisen jännitteisiä. Neuvostoliiton vaikutus näkyi vahvasti maan sisäpolitiikassa, ja kommunistien johtama Valtiollinen poliisi eli niin sanottu Punainen Valpo keräsi laajoja henkilötietoja suomalaisista, joita pidettiin poliittisesti epäluotettavina.

Seura-lehden vuonna 1992 julkaisema artikkelisarja perustui Valpon salaisiin asiakirjoihin, jotka valottivat niin sanottujen vaaran vuosien tapahtumia. Keväällä 1948 Suomessa pelättiin Tšekkoslovakian kaltaista kommunistien vallankaappausta. Tuolloin Punainen Valpo kokosi laajoja henkilökortistoja ja seurantalistoja, joihin oli merkitty tuhansia suomalaisia. Asiakirjojen mukaan listoilla oli myös henkilöitä, joiden oli vallankaappauksen onnistuessa tarkoitus joutua pidätettäviksi, karkotettaviksi tai pahimmillaan teloitettaviksi.

Punaisen Valpon toimintaa johti poliittisesti sisäministeri Yrjö Leino, kun taas operatiivisesta toiminnasta vastasi Valpon apulaispäällikkö Aimo Aaltonen. Kevään 1948 poliittisen kriisin jälkeen Valpon toiminta joutui ankaran arvostelun kohteeksi. Leino menetti ministerinpaikkansa, Punainen Valpo lakkautettiin vuoden 1948 lopussa ja sen tilalle perustettiin vuoden 1949 alussa Suojelupoliisi.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen nämä tapahtumat nousivat 1990-luvulla ensimmäistä kertaa laajemman julkisen keskustelun ja historiantutkimuksen kohteiksi. Tässä kehityksessä Seura-lehden artikkelisarjalla oli merkittävä rooli, sillä se toi suuren yleisön tietoisuuteen pitkään salassa pysyneitä asiakirjoja.

Vuonna 1992 julkaistun artikkelisarjan mukaan säilynyt aineisto käsittää 172 sivua ja noin 1 700 nimeä. Suuren osan asiakirjoista kerrotaan kuitenkin tuhoutuneen vuonna 1948, joten alkuperäisen aineiston laajuutta ei enää tunneta. Seura-lehden arvion mukaan listoja on voinut olla moninkertainen määrä.

Historioitsijat pitävät selvänä, että sodanjälkeisessä Suomessa harjoitettiin laajaa poliittista seurantaa. Sen sijaan siitä, kuinka pitkälle mahdolliset pidätys- tai karkotussuunnitelmat olivat ehtineet edetä, tutkijoilla on edelleen erilaisia näkemyksiä.

Valpo seurasi kansalaisia laajasti

Valpon toiminta ulottui lähes koko yhteiskuntaan. Tarkkailun kohteina olivat järjestöt, sanomalehdet, kirjallisuus, kokoukset ja yksittäiset kansalaiset. Erityisen kiinnostuksen kohteena olivat maanpuolustushenkiset järjestöt, suojeluskuntataustaiset henkilöt sekä monet yhteiskunnalliset vaikuttajat.

Säilyneen Siperian listan perusteella Valpo oli kiinnostunut etenkin akateemisesti koulutetuista miehistä, kuten lääkäreistä, papeista, opettajista ja insinööreistä. Seura-lehden 28. helmikuuta 1992 julkaistussa pääkirjoituksessa arvioitiin, että säilyneellä listalla oli vain vähän upseereita ja sosialidemokraattisia poliitikkoja. Lehden mukaan heistä oli mahdollisesti laadittu omat luettelonsa, jotka eivät ole säilyneet.

Tunnetuimpiin listalla esiintyviin nimiin kuuluu myöhempi tasavallan presidentti Urho Kekkonen, jonka ammattinimikkeeksi oli merkitty tuomari. Hänen nimensä osoittaa, että Valpon seuranta ulottui myös henkilöihin, joista tuli myöhemmin Suomen merkittävimpiä yhteiskunnallisia vaikuttajia.

Myös Etelä-Pohjanmaa löytyy aineistosta

Eteläpohjalaisesta näkökulmasta yksi kiinnostavimmista havainnoista on, että säilyneillä listoilla esiintyy myös oman maakunnan nimiä.

Aineistossa on henkilöitä useilta Etelä-Pohjanmaan paikkakunnilta. Koska alkuperäinen aineisto on säilynyt vain osittain, ei voida tietää, kuinka kattavasti eri alueet olivat mukana alkuperäisissä luetteloissa.

Etelä-Pohjanmaan vahva maanpuolustushenki ja aktiivinen järjestötoiminta selittävät osaltaan sitä, miksi maakunnan nimiä esiintyy aineistossa. Alueella vaikutti runsaasti suojeluskuntalaisia, lottia sekä muita isänmaallisissa järjestöissä toimineita henkilöitä. Monet listalle päätyneistä olivat osallistuneet talvi- ja jatkosotaan tai toimineet muuten näkyvästi suomalaisessa yhteiskunnassa.

Mitä olisi voinut tapahtua?

Seura-lehti vertasi artikkelissaan Suomen tilannetta Baltian maihin ja Itä-Eurooppaan, joissa Neuvostoliitto toteutti sodan jälkeen laajoja karkotuksia. Esimerkiksi Virossa tuhansia ihmisiä vietiin Siperiaan kokonaisina perheinä. Tunnetuin karkotetuista lienee myöhempi Viron presidentti Lennart Meri, joka joutui lapsena karkotetuksi.

Suomessa vastaavaa ei koskaan tapahtunut. Historiantutkijat ovat kuitenkin todenneet, että vuosien 1944–1948 poliittinen tilanne oli poikkeuksellisen herkkä ja maan tulevaisuus pitkään avoinna.

Muistamisen arvoinen osa historiaa

Siperian lista muistuttaa siitä, kuinka hauras demokratia voi vaikeina aikoina olla. Vaikka kaikkia tapahtumia ei asiakirjojen puuttumisen vuoksi voida enää täysin selvittää, jäljelle jäänyt aineisto osoittaa, että sodanjälkeisessä Suomessa harjoitettiin laajamittaista poliittista seurantaa.

Etelä-Pohjanmaan kannalta aihe on erityisen kiinnostava, sillä säilyneiltä listoilta löytyy myös oman maakunnan ihmisiä. Se kertoo, että sodanjälkeinen poliittinen tarkkailu ulottui koko maahan, myös Pohjanmaan lakeuksille.

Toivo Jaakko Vesiluoman kohtalo on edelleen avoin kysymys. Hänen tarinansa yhdistää talvisodan, neuvostoliittolaiset sotavankileirit, rohkean pakoyrityksen ja sodanjälkeisen Suomen poliittisesti jännittyneen ilmapiirin tavalla, joka herättää edelleen kysymyksiä. Varmaa vastausta hänen viimeisistä vaiheistaan ei ehkä koskaan saada.

Juuri tällaiset yksittäiset ihmiskohtalot tekevät historiasta elävää. Ne muistuttavat, että suurten poliittisten tapahtumien keskellä olivat aina tavalliset ihmiset, joiden kohtalot saattoivat muuttua yhdessä hetkessä. Jokainen säilynyt nimi ja jokainen löytynyt asiakirja täydentää pala palalta kuvaa yhdestä Suomen historian herkimmistä aikakausista.

Seura -lehdessä vuonna 1992 julkaistu ”Siperian lista” löytyy TÄSTÄ

Mika Mäki
Puheenjohtaja
Lakeuden Maanpuolustajain Tuki ry