Perinne

Suomen viime sotia käsittelevistä aiheista poiketen, Sotien 1939 – 1945 Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistyksen lokakuun kuukausiluento käsitteli tällä kertaa Ranskan miehitystä ja miehitysaikaa. Peilaten aihetta jokaisen mielikuvituksessa myös Suomen tilanteeseen, jos Neuvosto-Venäjä olisi maamme miehittänyt. Kattavasti ja mielenkiintoisesti aiheesta luennoi everstiluutnantti (evp) Yrjö Lehtonen.

Alkukesästä vuonna 1940 Saksa hyökkäsi Benelux maihin myös Ranskaan vallaten maan varsin nopeasti, vain kuudessa viikossa. Aselepo solmittiin 22. kesäkuuta. Adolf Hitlerille ja Saksan sodanjohdolle antautuminen näin nopeasti oli yllätys. 16.6.1940 Ranskan pääministeriksi oli valittu ensimmäisen maailmansodan sankari marsalkka Philippe Petain, joka sitten joutui nöyryyttävästi allekirjoittamaan Saksan saneleman rauhansopimuksen, siinä samassa junanvaunussa, joissa Saksa joutui hävinneenä ensimmäisessä maailmansodassa oman antautumisensa allekirjoittamaan.

Tappiot tilaston mukaan olivat tässä sodassa kaatuneina 85000 ranskalaista, 3500 englantilaista ja 27000 saksalaista sotilasta. Sotavangeiksi jäi noin 1,5 miljoonaa ranskalaista sotilasta. Tappioluvut vaikuttavat todella suurilta noinkin lyhyeen aikaan verraten. Talvisodassa, joka kesti 105 päivää, kaatui ja menehtyi kaikkiaan noin 26000 suomalaista sotilasta.

Ranskassa uskottiin, että Saksa valloittaa lyhyessä ajassa myös Britannian, joten alkuvaiheessa kaikenlaista vastarintaa pidettiin turhana. Yhteistyö valloittajan ja Ranskan viranomaisten välillä sujui yllättävän hyvin. Sopii ihmetellä miten omat, Vichyn hallituksen viranomaiset, omaa miliisiä myöten olivat yllättävän myötämielisiä uutta isäntää kohtaan. Tehden likaisen työn pidättämällä, sekä tuomitsemalla omia kansalaisia, vastarintamiehiä ja naisia, tai sellaisiksi epäilemiään. Kurimus oli kaikenkattavaa. Saksan miehityspolitiikan keskeiset teemat olivat Ranskan poliittinen heikentäminen, järjestyksen ylläpito mahdollisen pienellä henkilöstöllä. Ranskan taloudellisten voimavarojen maksimaalinen käyttö, vuonna 1943 Ranskan tuotannosta 50% käytettiin Saksan tarpeisiin. Ranska maksoi miehityksen kuluja vuosina 1940–1944 kaikkiaan noin 154 miljardia frangia. Koko Ranska oli miehittäjän häikäilemättömän hyväksikäytön kohde. Ranskalaisia työskenteli Saksan sotatalouden hyväksi Ranskassa 798000 ja Saksassa 876000 henkilöä, lisäksi ainakin 200000 sotavankia työskenteli Saksan maatiloilla ja tehtaissa.

Sotilaallisesti Ranskan maaperällä oli ja toimi Saksan maavoimien lisäksi runsaasti ilmavoimien tukikohtia, rannikolla merivoimien yksiköitä, telakoita muun muassa sukellusveneiden vahvasti linnoitetut tukikohdat. Lisäksi koko rannikko, Biskajanlahdelta aina Pohjois-Norjaan vuosina 1942–1944 rakennettu noin 4000km pitkä Atlantin valli, rakennettiin varsin vahvaksi Ranskan rannikolle, olihan mahdollinen maihinnousu ilmeinen.

Vastarintaliike vahvistuu

Kun kävi ilmeiseksi, että Saksa ei pystynyt Englantia valloittamaan myös vastarinta eri muodoin vahvistui Ranskassa. Toimijoita oli monia eri ryhmiä, myös Brittien kouluttamia agentteja, joiden tehtävänä oli koota ja organisoida ryhmiä tiedusteluun, sekä sabotaasitoimintaan. Tiedustelu sotilaallisesta toiminnasta olikin varsin tuloksellista, kuten taistelulaiva Bismarck:in upottamiseen johtavat tiedot. Sekä sabotaasitoiminta, lähinnä rautatiekuljetuksia kohtaan varsinkin miehityksen loppuvaiheessa ennen ja jälkeen Normandian maihinnousun. Ei Saksan tiedustelu, eikä salainen poliisi asiaa sivusta seurannut, vaan toimi tehokkaasti, soluttautui, käytti Ranskalaisia urkkijoita, yhteistoimintamiehiä ja paljasti vastarintatoimijoita, sekä kokonaisia ryhmiä teloituskomppanian eteen tai keskitysleireille lähetettäväksi. Vichyn hallitus oli myös varsin antisemitistinen, juutalaisia koottiin Gestapon ja miliisin toimesta myös Ranskassa keskitysleireille lähetettäväksi. Kaikkiaan 74000 Ranskan juutalaista murhattiin leireillä.

Normandian maihinnousu 6.6.1944 ja Pariisin vapautus 25. elokuuta, sekä miehityksen lopullinen päättyminen joulukuussa 1944 viimeisten saksalaisten poistuessa maasta. Viimeistään Pariisin vapautuessa alkoi jälkipyykin pesu. Kostotoimet, jolloin moni yhteistoimintamies tai -nainen, miliisistä puhumattakaan kohtasi loppunsa. Jokainen muistaa kuvat, joissa saksalaisten kanssa heilastelleiden nuorten ranskalaisnaisten hiukset leikattiin nöyryyttäen toreilla ja turuilla. Oikeudenkäynneissä tuomittiin myös kuolemanrankaistuksia, muun muassa marsalkka Philippe Petain, jonka rangaistus muutettiin sittemmin elinkautiseksi vankeudeksi. Moni yhteistoimintamies tai -nainen tuomittiin vankeusrangaistuksiin. Suurin osa maanpetoksista vangitusta vapautui kuitenkin jo 1950-luvun alkupuolella.

Summa summarum

Miehitys ja miehitys-aika on aiheestakin Ranskassa edelleen arka ja jopa tietyllä tavalla vaiettu asia. Lopuksi voidaan miettiä, mistä kaikesta saammekaan sotiemme veteraaneja ja sotasukupolvea Suomessa kiittää. ”Himmetä ei muistot saa”.

Kiitos evl. Yrjö Lehtonen mielenkiintoisesta luennosta.

Jari Ojala
Lakeuden Maanpuolustajan toimituskunta

Kaksi Kauhavan ilmailukoulun harjoituslentoa päättyi traagisesti. Edesmenneen silminnäkijän Oiva Kokkisen muistelmat elävöittävät tapahtumia.

1930-luvun alussa Ylihärmässä koettiin kaksi lentoturmaa, jotka järkyttivät paikkakuntaa ja jäivät monien mieleen vuosikymmeniksi. Kauhavan ilmailukoulu oli tuolloin nuori, ja lentokoulutuksen arki vasta muotoutumassa. Koneet olivat kevytrakenteisia ja lentämisen riskit suuria.

Ensimmäinen onnettomuus: Moth syöksyi maahan Hakolan koulun lähellä (8.12.1932)

Ensimmäinen onnettomuus tapahtui torstaina 8. joulukuuta 1932, kun Kauhavan ilmailukoulun Moth-mallinen harjoituskone MO-99 syöksyi maahan Hakolan kansakoulun lähellä.

”Toissapäivänä klo puoli 11 aikaan tapahtui Ylihärmässä lento-onnettomuus, jossa tähystäjä menetti henkensä. Kauhavan ilmailukoulun Moth-mallinen lentokone lähti sanottuun aikaan harjoituslennolle, ja kun se oli ehtinyt Ylihärmän Hakolan kansakoulun kohdalle, syöksyi se toistaiseksi tuntemattomasta syystä noin 200 metrin korkeudesta maahan eräälle pellolle.”
(Helsingin Sanomat 10.12.1932)

Turmassa menehtyi lentomekaanikko Juho Vilhelm Lammi, syntynyt Ylistarossa vuonna 1901. Koneen ohjaajana toimi reserviupseerikokelas Veikko Kukkasniemi, joka loukkaantui vakavasti: hänen molemmat jalkansa murskaantuivat nilkan kohdalta ja otsaan tuli syvä haava. Perimätiedon mukaan Juho Lammi oli edellisenä iltana nähnyt taivaalla ristin kävellessään ulkona Jussi Puhdon kanssa Alahärmässä. Näkyä pidettiin enteellisenä.

Juho Lammin tie ilmailuun

Juho Lammi oli jo 16-vuotiaana mukana vapaussodassa. Asevelvollisuutensa hän suoritti vuosina 1922–1923 ilmailupataljoonassa Santahaminassa.

Käytyään mekaanikkokoulun Juho palveli Utissa maalentoeskaaderissa mekaanikkona, kunnes pääsi vuonna 1926 ohjaajakoulutukseen. Koulutus kuitenkin keskeytyi aivan loppuvaiheessa, kun hän sairastui vakavasti. Toivuttuaan Lammi palasi kesäkuussa 1931 ilmavoimien palvelukseen ja siirtyi ilmailukouluun Kauhavalle mekaanikoksi.

Torstaina 8. joulukuuta 1932 hän sai määräyksen lähteä purjehduslentoharjoitukseen res. ups. opp. Kukkasniemen kanssa. Lento oli noin 100 kilometrin mittainen reitti Kauhava – Evijärvi – Voltti – Kauhava, ja lähtö tapahtui klo 9:00.

Lento päättyi syöksykierteeseen

Lento oli lähestymässä loppuvaihettaan, kun kone ohitti Alahärmän ja saapui Hakolan kylän yläpuolelle noin klo 10.30, 300–400 metrin korkeudessa. Kone teki jyrkän kaarron vasemmalle ja joutui siitä syöksykierteeseen. Kukkasniemi ei onnistunut oikaisemaan, vaan Moth syöksyi maahan pellolle ja tuhoutui täysin.

Mekaanikko Juho Vilhelm Lammi sai välittömästi surmansa, mutta ohjaaja Kukkasniemi selvisi jalkojen katkeamisella ja kasvojen ruhjeilla. Kukkasniemen oma lentoura päättyi myöhemmin traagisesti, kun hän sai surmansa elokuussa 1939 lento-onnettomuudessa Käkisalmessa.

Epäluotettavat Moth-koneet

Moth-harjoituskoneet tunnettiin epäluotettavuudestaan, etenkin kaksihenkisinä. Vuosien 1930–1935 aikana sattui useita vastaavia maahansyöksyjä. Pelkästään vuonna 1932 tapahtui kolme onnettomuutta. Surmansa näissä syöksykierteen jälkeisissä maahantuloissa sai seitsemän ihmistä.

Näin kohtalokkaalla tavalla päättyi Juho Vilhelm Lammin maallinen vaellus, ensimmäisenä 13-lapsisesta sisarusparvesta. Hän oli onnettomuuden sattuessa mies parhaimmillaan, vain 31-vuotias.

Toinen onnettomuus: Uhkarohkea lento päättyi kohtalokkaasti (8.8.1934)

Kaksi vuotta myöhemmin, 8. elokuuta 1934, Ylihärmässä sattui toinen lento-onnettomuus. Tällä kertaa kohtalokkaaksi kävi harjoituslento, jonka ohjaajana oli paikkakunnan oma poika, lentosotamies Lauri Tuomisilta.

”Eilen klo 11 aikaan putosi Ylihärmässä Kauhavan ilmailukoulun harjoituskone, ja harjoituslennolla ollut asevelvollinen lentosotamies Lauri Tuomisilta loukkautui erittäin vaikeasti. Putoaminen tapahtui Ylihärmän kirkonkylässä, noin kilometrin päässä Kauhavalle päin.” (Helsingin Sanomat 9.8.1934)

Tuomisilta oli noin 20-vuotias ja tunnettu rohkeasta lentotyylistään. Hän oli suorittanut Karhumäen lentokoulussa Jyväskylässä A-luokan lentäjätutkinnon ennen asevelvollisuuttaan.

”Hän oli edellisenäkin päivänä käynyt koneella Ylihärmässä ja palattuaan Kauhavalle soittanut sieltä ylihärmäläisille tuttavilleen tulevansa seuraavana päivänä uudelleen sekä luvannut, jos hän saa käytettäväkseen pienen koneen, lentää Liinamaan sillan alitse. Kun hänelle kuitenkin eilen annettiin Smolik-mallinen kone, ei hän voinut tätä aikomustaan toteuttaa.”

Silminnäkijöiden mukaan Tuomisilta teki matalalentoja ja temppuja tuttujen talojen yllä, ja hänen uhkarohkeutensa herätti huomiota. ”Eräässäkin talossa oli otettu esille valokuvauskone, että hän ja hänen koneensa voitaisiin heti valokuvata, kun hän putoaa alas.”

Tuomisillan lento päättyi, kun Smolik-mallisen koneen siipi osui koivun latvaan Korpirannan metsänreunassa. Kone ponnahti vielä ilmaan, mutta syöksyi pian maahan ja katkesi kahtia. Lentosotamies kuoli matkalla sairaalaan.

Oiva Kokkisen muistoista

Myöhemmin edesmennyt Oiva Kokkinen oli paikalla, kun onnettomuus tapahtui. Hänen muistelmistaan on säilynyt elävä kuvaus tapahtumien kulusta ja niiden synkästä tunnelmasta:

”Kun Tuomisillan Lauri putosi, oli siinä jo enemmän hohtoa, sillä olihan kysymyksessä oman kylän poika. Lauri oli omin luvin lähtenyt kentän alueelta kiertelemään tuttujen talojen seutuville. Korpirannan sisarukset olivat rukiinleikkuussa Kuoppamäen alla, ja siinä Lauri lasketteli niin, että laiho pöllysi. Mutta eipä huomannut Lauri, että mäki tuli liian äkisti vastaan. Lauri veti kyllä koneensa pystyyn, mutta ajoi silti koneensa koivuun kiinni. Jonkin aikaa se vielä nousi, mutta romahti sitten mäkeen.”

”Tietenkin me olimme ensimmäisten joukossa paikalla. Kone oli murskana, eikä sillä enää lennettäisi. Lauri-parka korisi viimeisiään Korpirannan talon päädyllä ja sai odottaa kuljetusta tuntikaupalla, sillä autoja ei siihen aikaan ollut mailla halmeilla. Se oli Laurin viimeinen lento.”

Kokkisen mukaan hautajaiset pidettiin sotilaallisin kunnianosoituksin, mutta näky oli lohduton ja mieleenpainuva:

”Muistan vielä, kun Lauri haudattiin. Häntä näytettiin saattoväelle, mutta ruumis oli jo alkanut käydä ja suusta oli pursunnut veristä sotkua. Se oli karmea näky ja monta heikkopäistä pyörtyi. Hautajaiset olivat kuitenkin komeat, ja sellaisina ne ovat syöpyneet mieleeni.”

Ilmailuonnettomuus Ylihärmässä myös 1947

Ylihärmässä sattui ilmailuonnettomuus myös 4. heinäkuuta 1947, kun Curtiss P-36 Hawk -hävittäjä CU-575 syöksyi maahan Kankaankylässä. Onnettomuudessa menehtyi kadetti Erkki Vilho Sakari Koskinen.

Kone joutui kaarrossa syöksykierteeseen ja tuhoutui täysin. Tapaus on jäänyt osaksi alueen ilmailuhistoriaa, ja tapahtumapaikalla on Ylihärmän Reserviläisten pystyttämä infotaulu.

Lentämisen varhaisvuodet olivat vaarallisia

1930-luvulla Suomen ilmavoimat olivat vielä kehityksen alkuvaiheessa. Lentokoneet olivat kevytrakenteisia, tekniikka epävarmaa ja lentäjien koulutus kehittymässä. Turvallisuussäännöt olivat vasta muotoutumassa, ja harjoituslennot tehtiin usein olosuhteissa, joissa virheillä oli kohtalokkaat seuraukset.

Ylihärmän lentoturmat 1930- ja 1940-luvuilla ovat jääneet paikalliseen muistiin muistutuksena niistä riskeistä ja uhrauksista, joita varhaiset lentäjät ottivat palvellessaan isänmaata taivaalla.

Mika Mäki
Puheenjohtaja
Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiiri ry

Sotien 1939-1945 Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistys ry:n Jalasjärven toimikunta järjestää keskiviikkona 8.10. klo 19 Jalasjärven kirkossa Viimeisen iltahuudon.

– Tilaisuus on kaikille avoin. Siihen voivat osallistua kaikki, joita asia koskettaa, perinnetoimikunnan puheenjohtaja Erkki Tukeva kutsuu.
Perinnetoimikunta päätti jo hyvissä ajoin, että viimeisen sotaveteraanin menehdyttyä järjestetään tilaisuus, jolla kunnioitetaan koko veteraanisukupolvea.
Viimeinen jalasjärveläinen sotaveteraani saateltiin haudan lepoon keväällä. Viimeinen lotta kuoli lokakuussa 2024. Pikkulottia on edelleen elossa. Viimeinen iltahuuto on kunnianosoitus koko sodan kokeneelle sukupolvelle, rintamalla ja kotirintamalla.

Tilaisuus toteutetaan yhdessä Jalasjärven kappeliseurakunnan kanssa. Tilaisuuden musiikista huolehtivat esimerkiksi Jalasjärven Soittokunta ja Jalasjärven veteraanikööri.
Jalasjärvellä on laaja sankarihautausmaa kirkkomaalla. Jalasjärveläisiä sotilaita kaatui talvi- ja jatkosodassa yhteensä 444 miestä. Luku on suurimpien joukossa kaikkiin silloisiin kuntiin verrattuna. Oikeastaan vain karjalaispitäjissä, muutamassa isossa maalaiskunnassa ja maan suurimmissa kaupungeissa luvut olivat korkeampia.

– Meillä on laaja sankarihautausmaa, mikä velvoittaa ylläpitämään perinnettä. Se kertoo, että me emme ole unohtaneet, Matti Kohtamäki sanoo.
Kohtamäki oli Jalasjärven sotaveteraanit ry:n viimeinen puheenjohtaja ennen yhdistyksen lakkauttamista. Kohtamäki johtaa Jalasjärven veteraanikööriä, joka esiintyy Viimeisessä iltahuudossa. Jalasjärven väestömäärä oli sodan aikana yli 14 000 asukasta. Sotilaat taistelivat enimmäkseen jalkaväessä, mikä selittää suuren uhriluvun. Jokaisella paikkakunnalla oli sotavuosina oma kohtalonhetkensä. Jalasjärvellä se oli Kiteen taistelu heinäkuussa 1941.

Perinnetoimikunta on ottanut sydämen asiakseen säilyttää ja ylläpitää jalasjärveläistä veteraaniperinnettä. Toimikunta järjestää vuosittain aktiivisesti useita erilaisia tapahtumia.

Terhi Rintala
Sotien 1939-1945 Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistys ry:n
Jalasjärven toimikunnan sihteeri

Neuvostoliiton suurhyökkäys kesäkuussa 1944 mursi suomalaisten etummaiset puolustuslinjat. Raskaiden torjuntataistelujen jälkeen aseet laskettiin 4. syyskuuta. Rauha oli virallisesti määrätty alkamaan 4. syyskuuta, mutta sodan äänet vaikenivat monin paikoin vasta 5. syyskuuta 1944.

Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirit ovat muistaneet joka vuosi rauhan saapumista laskemalla seppeleen aakkosjärjestyksessä vuorollaan maakunnan jokaiselle sankarihautausmaalle. Tänä vuonna vuorossa oli Lehtimäen kaunis sankarihautausmaa.

Rauhaa kannattaa vaalia

Eversti evp. Jari Mäenpää kertasi jatkosodan muistotilaisuudessa sotaan johtaneita tapahtumia aloittaen hienosti: ”Arvoisat kuulijat, olemme kokoontuneet tähän Lehtimäen kauniille sankarihautausmaalle muistelemaan rauhaa ja tässä nimenomaisessa tapauksessa jatkosodan tulituksen päättymistä vuonna 1944.”

Paikalle saapuneet kuulijat saivat maltillisen tyylin omaavalta Mäenpäältä erittäin hyvän kertauksen sotahistoriasta. Oli hienoa kuunnella entisen ammattiupseerin selkeää ja johdonmukaista esitystä sodan juurisyistä, ilman tämän ajan tiedotusvälineistä tuttua kiihkoa ja paatosta. Mainituista johtuen Jari Mäenpään puhe oli omiaan tekemään kunniaa rauhan muistoa vaalivaan tilaisuuteen. ”Voimme olla varsin kiitollisia kaikesta siitä, mitä varhemmat sukupolvet ovat maamme ja sen itsenäisyyden eteen tehneet” – Eversti evp. Mäenpää totesi päättäen puheensa.

Arvokas kunnioittava tilaisuus

Pienen pitäjän sankarihautausmaalla järjestettyä muistotilaisuutta oli tullut seuraamaan ilahduttavan monta paikallista sanan kuulijaa. Sotasukupolven uhrauksia isänmaan eteen ei ole unohdettu. Sotaveteraanien ja sankarivainajien mittaamattoman arvokkaan työn muistoa vaalivat seurakunnan ja reserviläisjärjestöjen lisäksi myös perinnetyöhön keskittyvä sotien 1939-1945 perinneyhdistys. Alajärven Reserviläisten asettama kunniavartio konepistooleineen sankarihautausmaan patsaan molemmin puolin, muistutti konkreettisesti muistotilaisuutta seuraamaan tullutta yleisöä siitä, että jokainen sukupolvi on vuorollaan vastuussa isänmaan puolustamisesta.

Reserviläisyydessä vaalitaan rauhaa

Seppeleenlaskijana toiminut Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirin puheenjohtaja Mika Mäki kiteytti muistotilaisuuden päätyttyä reserviläisyyden hienosti: ”Reserviläisyydessä vaalitaan rauhaa, ja paras tae ulkoisia uhkia vastaan on vahva reservi, joka vaalii sodan uhreja ja päättymistä, ei sen syttymistä.”

Allekirjoitan tämän kiteytyksen 100%:sesti.

Jani Syvänen
Toiminnanjohtaja
Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirit

Jatkosodan päättymisen muistohetki löytyy videotallenteena: