Eturivissä

Kuka: Raimo Luomanen
Sotilasarvo: Kapteeni (res)
Motto: ”Katse aina eteenpäin mennyttä arvostaen.”
Syntymäpaikka: Alahärmä
Asuinpaikka: Lapua

Koulutukset:
– Alahärmän lukio 1966
– Tekninen Korkeakoulu, Otaniemi 1971

Työura:
– Verokirja vieraalle 11-vuotiaana, 8 kesää minkkitarhalla
– Lapuan kaupungininsinööri 1973-1992
– Lapuan Sähkö Oy:n tj 1993-2000
– Vattenfall 2001-2010

Perhesuhteet:
Naimisissa, kolme lasta

Harrastukset:
– Metsänhoito hyötyliikuntana, eläkeläisenä olen istuttanut 25 410 puuta eli taimikoiden hoitoa riittää
– Lukeminen, erityisesti 1800-1900-vuosisatojen historian käänteitä selittävät kirjat
– Sotien 1939-45 Lapuan paikallistoimikunnan ja Lapuan Veteraanimajan kannatusyhdistyksen puheenjohtajuudet

Miten päädyin maanpuolustustyön-/harrastuksen pariin:
Lapuan sotaveteraanit ry:n lopettaessa toimintansa vuoden 2023 lopussa kyseltiin reserviupseereista halukkaita lähtemään mukaan perustettavaan perinneyhdistyksen paikallistoimikuntaan. Lupauduin vaaleihin mukaan tavoitellen kokemattomana rivijäsen paikkaa. Ajattelin, että aikaa myöden pitää pyrkiä pudottamaan vuoden metsätyöpäivät alle sadan ja vois olla jokin muukin harrastus.

Maanpuolustus on ollut sotainvalidin ja lotan lapsena sisäänrakennettu itsestäänselvyys. Suoritin varusmiespalvelun vasta ns. valmiina miehenä mittauspatteristossa Niinisalossa. Pääsin SaTR:n aliupseerikoulun matrikkeliin maininnalla ”asiallinen mies Härmästä, joka vaatii asiattomat käskyt kirjallisena”. Asiasta keskusteltiin koulunjohtajan kanssa ilman isompia kuhmuja. Mittauspst:on takia varusmiesaikana en ampunut kertaakaan kovilla, en Pohjankankaalla, enkä ollut Rovajärvellä.

Vuonna 1977 tuli sitten käsky Rovajärven kesäleirille. Olin virkani puolesta Vap-mies mutta oli helppo päättää, että sodan käynyt pioneerikapteeni, joka oli sijaiseni kaupungilla, on oikea henkilö olemaan Vap-henkilö ja nuoren asia on lähteä kertaamaan tai paremminkin vasta oppimaan 152 H38-patteriston tasoupseerin töitä. Vuonna 1980 tuli sitten heitto syvään päähän ja käsky PV:n 3000 miehen (silloin) pääsotaharjoitukseen Häme 80:een, tehtävänä komentaa pstoupseerina 122 H63 patteristoa.

Kun oli parasta ennen päivä mennyt, varsinaisiin taistelujoukkoihin oli vielä koulutukset ylempiin esikuntiin, mutta vapaaehtoiseen maanpuolustus- ja/tai järjestötoimintaan osallistuminen jäi sitten tänne wanhoille vuosille senkin takia, että työpaikka siirtyi konserniesikuntaan Helsinkiin ja Lapualla olo supistui viikonloppuihin.

Nyt perinnetyössä pidän erityisenä haasteena sitä, että nuoret saadaan mukaan. Meillä on paikallistoimikunnassa nyt ollut nämä vuodet 2-3 nuorisovaltuutettua jäseninä ja kokemukset ovat hyvät.

Haluan vielä mainita erityisesti hankkeesta, joka paikallistoimikunnassa on menossa. Lapuan Sotaveteraanit ry teetti historian opiskelijalla vuonna 2006 kaikkien halukkaiden sotaveteraanien ja lottien videokuvatut haastattelut. Niitä on yli sadalta henkilöltä. Haastattelut ovat olleet visusti arkiston suojissa, ettei kukaan vaan pääse näkemään. Onneksi kaupunki on digitoinut ne saatuaan nauhat sotaveteraaneilta lahjoituksena. Nyt on aika tuoda haastatteluita perinnetiedon siirtämismielessä julkisuuteen ja meneillään on kansalaisopistossa kurssi, jossa onkin saatu uusia perinnetyöstä kiinnostuneita tulemaan mukaan. Tietosuojalait on vain niin tiukentuneet, että pyysimme ja saimme haastattelut kaupungilta takaisin eli ne ovat nyt Lapuan Veteraanimajan tukiyhdistyksen omaisuutta. Arvelemme osaavamme tulkita lainsäädäntöä yhdistyksessä parhaiten perinnetyön hengessä Ensimmäisiä julkistuksia onkin odotettavissa parin kuukauden sisällä.

Näiden haastatteluiden ansiosta syntyi myös ajatus, että ensi kesän Hirvijärvijuhla veteraanimajalla vietetään kesän 1944 panssaritaistelua Portinhoikassa ja Tali-Ihantalassa, sekä Vuosalmen suurtaistelua valottavien sotureiden haastatteluiden tai paremminkin niistä tehtyjen YouTube-videoiden julkistusten merkeissä. Toinen on Sturm rynnäkkötykin ajaja alikersantti Yrjö Perälä ja toinen Ehnroothin JR 7:n esikunnassa taistellut radisti Eero Kuoppala, joka oli radioliikenteenkin takia näköalapaikalla. Panssarikuski oli myös marraskuulla 100 vuotta täyttänyt Heikki Isoluoma ja näillä meriiteillä on panssariprikaatin komentaja eversti Juhana Skyttä lupautunut juhlapuhujaksi. Juhla on marskinpäivän jälkeisenä sunnuntaina 7.6.2026.

Sopii sinne muitakin kuin lapualaisia. Viime kesänäkin, kun teemana olivat lotat ja juhlapuhujana oli Lottaperinneliiton puheenjohtaja Merja Nieminen, niin juhlijoita tuli hienosti Etelä-Pohjanmaan Lottaperinneyhdistyksestä. Jos isommalla joukolla tulette, niin ilmoittakaa vaikka, minä kun olen kahvitykin ajaja.

Kuka: Jussi Talvitie
Sotilasarvo: Yliluutnantti (res)
Motto: ”The Only Easy Day Was Yesterday”
Syntymäpaikka: Lapua
Asuinpaikka: Lapua

Koulutukset:
– Tekn yo. (ei oo vielä ehtiny valmistua)

Työura:
– Monen moista
– Valtion palveluksessa ”vesipiirillä” kentällä ja mikromikkona
– Pyöritelly sen jälkeen omaa farmia

Perhesuhteet:
– Naimisissa
– 4 lasta (ovat jo omillaan pitkin Suomea)

Harrastukset:
Harrastuksia on kertynyt vuosien mittaan monenlaisia. Maanpuolustustyö on niistä yksi tärkeimmistä. Sitä tehdään paikallisesti reserviläisjärjestöjen kanssa: kerhotoimintaa, kunniavartioita ja ammuntaa. SRA:ssa tulee toimittua tuomarina. Ammuntaharrastusta on yritetty vähän opettaa myös omille lapsille.

Yksi vähän erikoisempi harrastus on yleisurheilukilpailujen juoksujen lähettäminen. Lähettäjänä tulee käytyä erilaisissa kisoissa ympäri maata, ihan seurakisoista kansainvälisiin kilpailuihin asti. Sillä hommalla ei rikastumaan pääse – sitä tehdään rakkaudesta lajiin. Kilometrikorvauskin on huonompi kuin MPK:lla.

Maatalouttakin voi nykyään jo alkaa pitää harrastuksena, kun siitä ei tahdo oikein mitään tilille jäädä. Samantyyppinen palveluharrastus on parin tulvapumppaamon hoitaminen. Tulva-aikana ne työllistävät lähes päivittäin, ja nykyilmastossa tulva voi tulla melkein milloin tahansa.

Metsästys ja riistanhoito kuuluvat myös ohjelmaan. Hirviä metsästetään kylän metsästysseurassa. Tähän harrastukseen tuli lähdettyä mukaan vähän varttuneemmalla iällä. Ruhojen paloittelussakin tulee oltua apuna. Metsästysporukassakin alkaa väki vähitellen ukkoontua. Koiria tulee lenkiteltyä myös ahkerasti ja samalla ne pitää miehen liikkeellä.

Miten päädyin maanpuolustustyön-/harrastuksen pariin:

Hiace-kyydillä voittoon ja marsalkalle kukkulaa valtaamaan

Asepalvelus vei vuonna 1985 Parolaan HämJP:n panssarijääkäriksi. Sieltä tie jatkoi aliupseerikoulun kautta panssarireserviupseerikurssille 179. Kurssi oli pieni, vain noin 24 miestä, ja porukka hitsautui tiiviisti yhteen.

Kurssin vetäjänä toimi silloin innokas yliluutnantti Esa Pulkkinen, joka nousi myöhemmin kenraaliluutnantiksi ja puolustusministeriön kansliapäälliköksi. Samalta kurssilta löytyi muitakin myöhemmin Puolustusvoimien huipulle päätyneitä, kuten nykyinen maavoimien komentaja Pasi Välimäki.

Kohtaaminen marsalkan kanssa

Pienellä kurssilla pääsi kokemaan asioita, joita ei joka pojan kohdalle osu. Säkylässä pääsimme kerran näyttämään Neuvostoliiton asevoimien komentajalle, marsalkka Sergei Ahromejeville, kuinka kukkula vallataan. Ei sitä ihan joka päivä pääse marsalkalle sotaharjoituksessa esiintymään.

Rehellisyys maan perii – vuosikymmeniä myöhemmin

Yksi kurssimuisto palasi mieleen vasta vuosikymmeniä myöhemmin. Panssarikoulun partiokisassa ryhmämme ei ollut ennakkosuosikki, mutta viimeisellä pitkällä siirtymällä kohdalle osui onnenpotku: erään ryhmäläisen äiti kurvasi paikalle Toyota Hiacella.

Auto seis, miehet ja varusteet kyytiin ja kohti koulua. Voitto tuli muiden suureksi hämmästykseksi. Kun myöhemmin tunnustin tämän Pulkkiselle, hän kysyi heti: ”Oliko Pasi kyydissä?” Vastasin, ettei ollut. Pulkkinen totesi siihen: ”Ei se varmaan olisi tullutkaan.”

Aktiivisuus kantaa hedelmää

Reserviläistoiminta aktivoitui uudelleen tällä vuosituhannella kertausharjoitusten myötä. Sijoituksia kertyi vuosien varrella reilu puoli tusinaa. Kun organisaatiomuutosten myötä sijoitus välillä päättyi, piti olla itse aktiivinen aluetoimiston suuntaan: ”Keksikääs nyt jotakin.” Ja niin uusi paikka taas löytyi. Päiviä kertyi, mutta ylennyksiä ei aina tullut – välillä sijoitus ei yksinkertaisesti mahdollistanut niitä.

Lapuan Reseviupseerikerhoon liityin jo vuonna 1986. Opiskelut ja työt veivät välillä muualle, mutta myöhemmin palasin hallitustyöhön ja toimin puheenjohtajana kymmenen vuotta yhtä mittaa. Kehitimme toimintaa ja saimme kerholle toimitilat Lapuan kaupungilta, kun sitouduimme osaksi kaupungin varautumista.

Haasteena on jäsenistön ikääntyminen, sekä valmistuvien upseereiden vähäisyys. Olemme pyrkineet olemaan näkyvillä tapahtumissa ja järjestyksenvalvonnassa sekä liikenteenohjauksessa ja samalla keränneet varoja toimintaan. Yhteistyö Lapuan Reserviläisten kanssa on tässä avainasemassa. Sitoumus on MPK:n kanssa, jossa toimin ampumakurssien apukouluttajana. Rauhallisena ja lehmänhermoisena on yritetty opettaa aloittelijoita harrastuksen pariin.

Järjestelmän ja varautumisen haasteet

Mielestäni reservin ikärajan nosto on hyvä asia, sillä intoa ja osaamista löytyisi monelta kokeneemmalta. Haasteena on kuitenkin sijoitusten löytyminen. Moni jää ”väliinputoajaksi” – halua olisi, mutta järjestelmä ei löydä lokeroa. Järjestelmän tulisi tukea paremmin ”jälkimarkkinointia”: kertoa selkeämmin sijoituksista ja tarjota polkuja uuden osaamisen hankkimiseen esimerkiksi MPK:n kautta.

Hannes-harjoitus antoi kalpean kuvan siitä, mitä todellinen häiriötilanne voisi olla. Yksilöiden, kylien ja yhteiskunnan täytyy varautua aivan uudella tavalla. Tätä varautumista koetetaan nyt sitten työvelvollisena tökkiä eteenpäin.

Konkreettista apua Ukrainalle

Viime vuodet ovat osoittaneet, ettei maanpuolustus ole vain valmiuden ylläpitoa, vaan myös suoraa auttamista. Olen pyrkinyt auttamaan ukrainalaisia mahdollisuuksien mukaan, sekä täällä Suomessa, että Ukrainassa. Sota on muistuttanut, että kriisit koskevat koko yhteiskuntaa, eivät vain armeijaa. Vapaaehtoistoiminnalla ja kolmannella sektorilla on valtava merkitys silloin, kun hätä on suurin. Varautuminen ei ole vain viranomaisten asia, vaan se koskee meitä kaikkia.

Olen vähän tällainen myöhäisherännyt reserviläinen – entinen asevelvollinen ja nykyinen työvelvollinen. Maanpuolustuksessa ei ole liikaa tekijöitä – jokaiselle löytyy kyllä paikka, kunhan se vain etsitään.

Kuka: Tero Paasikas
Sotilasarvo: Alikersantti (res)
Motto: ”Maanpuolustus kuuluu kaikille – Tavalla tai toisella”
Syntymäpaikka: Lapua, Tiistenjoki
Asuinpaikka: Kurikka

Koulutukset:
– Kone- ja tuotantotekniikan insinööri (2003)
– Koneautomaatio teknikko (2000)
– Ylioppilas (1996)

Työura:
– Kehitysinsinööri (tuotanto); Fortaco Finland Oy, Kurikka
– Tuotannon työnjohtaja; Fortaco Finland Oy, Kurikka
– Työnjohtaja- ja tuotannonsuunnittelu; Flextronics Enclosures / Ojala Group Oy
– Työnjohtaja- ja tuotannonsuunnittelu; Rautaruukki, Raahe
– Metallialan tuotannon työtehtävät eri yrityksissä

Perhesuhteet:
Avoliitossa, 2 aikuistuvaa poikaa

Harrastukset:
– Hiihto
– Metsä- ja metsänhoitotyöt
– Jalkamarssit
– Kesäiset Lapin- ja Norjan reissut + matkailu Suomessa yhdessä puolison kanssa
– Maanpuolustus; MPK-kurssit / toiminta

Miten päädyin maanpuolustustyön-/harrastuksen pariin:
Lapuan Tiistenjoen kosken partaalla varttuneena ja eväät maailmalle saaneena – Voin todeta paljon vettä virranneen Kyrönjoessakin, kunnes Kurikkaan on kotiuduttu.

Karrikoiden ”lähdin soitellen sotaan” kesätyön ääreltä. Lapsuuden- ja nuoruuden toverin käsissä pyöri II/96-palvelukseenastumismäärys ja itselle jäi kutsunnoissa käsiin I/97-määräys Sodankylään. Pitkään en miettinyt, mitä nuori ylioppilaslakin päähän painanut tekisi syksyn räntäsateessa vailla työtä, opiskelupaikan odottaessa syksyä -97. Tuumasta toimeen ja lankapuhelin kouraan aluetoimistoon soittaen. Eipä tarvinnu paria tuntia kauempaa jännittää, kun sain toivotun vastasoiton: ”Oletteko valmis lähtemään 4vrk:n sisällä Kainuun Prikaatiin heinäkuun saapumiserässä II/96?”

Palvelukseen lähdettiin 1. Jääkärikomppaniaan intoa täynnä, avoimin mielin – ja tähtäimessä 330 vrk ”nurmiporan” aselajissa.

Alokaskauden jälkeen johtajakoulutushaaveet selkenivät entisestään ja AUK päämääränä alusta alkaen. RUK:iin kouluttajat ”väkipakolla” olisivat ajaneet ja pariin erinäiseen ”puhutteluun” vedettiin iltavahvuuslaskennastakin, mutta tekemisen miehenä / osallistuvana tyyppinä AUK oli mun juttu ja sinne päästiin. AUK:n loppumetreillä pari viikkoa ehti korpin jämätkin killua kauluksissa, kunnes todistukset käteen kumarrettiin. Ryhmänjohtajan ominaisuuksin palattiinkin takaisin omaan yksikköön, josta alkoikin matka yksiköstä toiseen. Toista kuukautta sain oman yksikön saapumiserän kanssa toimia kunnes käsky kävi Esikuntakomppaniaan uuden saapumiserän (I/97) ryhmänjohtotehtäviin. Heidän alokaskauden päätyttyä oli taas jonkun ajan päästä siirto takaisin loppuajaksi omaan yksikköön 1. Jääkärikomppaniaan.

Kotiuttamisen jälkeen oli aika siirtyä ammattia valmistavaan opiskelijaelämään kera monipuolisin työharjoitteluin. Kone- ja metallialaan suuntautuvissa ammattikorkeakoulun opinnoissa ”yön pimeinä hetkinä” mielessä pyöri edelleen ajatuksia ”kesäkessu”- ja YK-hommista…no se juna oli ja meni pyörien aivolohkossa. Mutta maiharit jäivät intinkin jälkeen perus asustevalikoimaan.

Pohjoisessa 10 vuotta vietetyt opiskelu- ja työelämäkuviot saivat aikaan koti-ikävän ja paluun Etelä-Pohjanmaalle kaltaisteni joukkoon. Asioiden järjestyttyä elämä pakettiin ja kokka kohti Kurikkaa vuonna 2006.

Maanpuolustusaktiviteettini nousi uusille raiteille vuonna 2015, jolloin sain ensimmäisen VEH-kutsuni legendaariselle Vuori-harjoitukselle Haapajärvelle. Ja tuolla kohtasimme parin saapumiseräni kaverin kanssa ekan kerran sitten kotiutumisen -97 ja voi veljet sitä jälleennäkemisen riemua!

Ja eipä jääneet VEH-kutsut tähän saadessamme kutsut vielä kahtena seuraavanakin vuonna. Näiden VEH-kutsujen myötä ”nurmiporan” olikin koulutettava itsensä aivan uusiin, temppuihin teräviin. Ja oikeastaan luonnollisena siirtymänä innostuin entisestään vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta MPK:n tarjoamin kurssein.

MPK:ssa pääsuuntaus alueella on ollut SPOL-nousujohteisen polun kurssien käynti ja onpa sitä tullut haalittua lähes kaiken saatavilla olevan lähialueelta. Lisämaustettakin koulutuksista on toki kertynyt erinäisten muidenkin toimintaa tukevien kurssien myötä…

Henkireikänä MPK-kurssit toimivat oivana työn vastapainona, joita kurssikalenteriin kertyykin ~15 KH-vrk vuositahdilla. Kursseilla kaikki puhaltavat yhteen hiileen yhteisellä asialla, arvoon tai asemaan katsomatta – Ja huumorinkukka kuuluu kuvioihin! Manööverikurssien lisäksi kiinnostuksen kohteena ovat eri maanpuolustusaiheiset verkkoseminaarit ja -luennot sekä kattavat maanpuolustusaiheiset Mighty Finland pod:t. Sanotaan jotta ”istumatyö tappaa” ja vastalääkkeenä tähän rakkaimpana harrastuksena talvisin onkin luisteluhiihto syke tapissa sata lasissa. Lisäksi mieltä puhdistavana puhteena ovat metsätyöt kaikkine vaiheineen omilla kuvioilla ”palstalta rantteelle” -tyyliin.

Kenttäkelpoisuutta ja yhteishenkeä kohottavina aktiviteetteina on vuosittain osallistuttu työyhteisöstä räävityllä pienporukalla ja/tai maanpuolustushenkisistä kavereista kootuilla jäsenillä marssitapahtumiin. Marssitapahtumiimme on kuulunut vuosittaiset Varustelekan etäsotilasmarssi, Maaottelumarssi ja RESUL Four Day March + omia pieniä ”makkaranpaistoreissuja”. Osaltani ikimuistoisimpien lokeroon lukeutuu viime kesän Lapuan Yömarssi Hirvijärven ympäri, joka porautui syvälle muistojen syövereihin huippuseurassa.

Tästäpä haaste: Kaikki jalkoja liikuttavat yksilöt – Heinäkuussa, maiharin kärkien suuntana Lapuan Kesäyön Marssi 2026!

Yhtenä kohokohtana on ollut päästä mukaan elokuvamaailmaan, joten tuumasta toimeen ja hakemusta sisään Konflikti suursarjaan. Avustajan rooleihin sainkin kutsun 3 vrk:n ajaksi osaksi produktiota presidentin henkivartijan, sekä operaatiokeskuksen upseerin rooleissa kapteenin & everstiluutnantin arvoin. Maan alla vietettyjen vuorokausien myötä sain kuulua osana rentoon ammattinäyttelijäporukkaan ja nähdä arvostamani herra Louhimiehen ammattimaiset ohjausotteet.

Isänmaan asialla on oltu / ollaan ja osaltaan tähän vaikuttanee isäni isän taistelut Rukajärven suunnilla JR52 riveissä, joista aikuisiällä on tullut tutkittua tietoa sotapolkujen / someryhmien kautta ajoittain.

Itse lähestyessä 5-kymppiä on aika tullut siirtää maanpuolustustahtoa ja velvoitetta tulevillekin polville. Oma esikoiseni aloitti oman palveluksensa nyt tammikuun 1/26 erässä suurin toivein ja innostunein mielin. Aika näyttää mihin siivet kantaa ja rahkeet riittää… Tsemppaus ja sparraus toimia aloittelinkin jo vuotta ennen palvelusta ja kävipä poika mukanani jo parilla MPK-ammuntakurssillakin hakemassa kipinää jo ennen asepalvelustaan.

Maanpuolustus -Itsenäisyyden peruspilari.
Siinä tarvitaan sinut, minut – Meidät kaikki reilulla yhteistyöllä!

”Maanpuolustus kuuluu kaikille – Tavalla tai toisella”

Kuka: Seppo Palomäki
Sotilasarvo: Lääkintäluutnantti (res)
Motto: ”Elä niin kuin eläisit tuhat vuotta ja huomenna kuolisit”
Syntymäpaikka: Kaustinen
Asuinpaikka: Kuortane

Koulutukset:
– Lääketieteen lisensiaatti
– Psykiatrian erikoislääkäri
– Nuorisopsykiatrian erikoislääkäri

Työura:
– KPO
– Sydän-Suomenterveyskeskus
– Vanhan Vaasan sairaala
– Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri lasten- ja nuorisopsykiatrian palveluyksikköjohtaja
– Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue nuorisopsykiatrian kliininen ylilääkäri

Perhesuhteet: Puoliso ja kaksi aikuista lasta

Harrastukset:
– Vanhojen rakennusten pelastaminen
– Lukeminen ja kirjojen kerääminen
– Järjestötoiminta; reserviupseerit, kyläyhdistys ja kunnanluottamustoimet (PS)

Miten päädyin maanpuolustustyön-/harrastuksen pariin:
Lääkäriopintojen vuoksi sain lykkäystä asepalveluksesta. Opintoputki lukiosta suoraan yliopistoon alkoi 3 vuoden jälkeen tihkaista ja löysin itseni ensin Etelä-Amerikasta ja sen jälkeen Niuvan valtionmielisairaalasta, tosin kesäsijaisena. Tilapäisessä mielenhäiriössä kai kuitenkin soitin elokuussa aluetoimistoon ja ilmoitin meneväni nyt varusmiespalvelukseen. Sehän ei niin nopeasti ole mahdollista tietenkään. Syksyllä astuin palvelukseen Kainuun prikaatiin panssarintorjuntajoukkoihin. Yritykseni päästä lääkintäpuolen aliupseerikoulutukseen kariutui kapteeni Karjalaisen karjaisuun: ”Ei minnekään lusmuilemaan, miehestä tehdään tappaja (vaunun)” ja niin minusta tuli raskassinkojoukkueen johtaja kurssilta HAMINA178.

No se ura jäi lyhyeksi kun tuli kertausharjoituskutsu 1990-luvulla. Vajaan kahden viikon leiritys Kainuussa Kuhmon tien varressa jossakin. Tehtävä oli lääkäriksi valmistumisen jälkeen muuttunutkin huoltoon lääkintäpuolelle joukkueen varajohtajaksi. Kertausharjoitus muuttui täysin uuden asian opiskeluksi, kun vielä johtajaksi valittu ei saapunutkaan kertaamaan. Terminologia ja käytänteet olivat nopean teoriaopiskelun varassa. Erittäin nolona sai olla, kun tilanneraporttia johdolle annettaessa puhuin kuvailtujen potilaiden sijasta kuvitelluista potilaista, ja tein sen vielä ainakin kahdesti. No vanhan Vaasan valtionmielisairaalasta tulleena kai kuvittelu tuntui tutummalta sanalta, kun eihän niitä potilaita oikeasti meillä siellä korvessa ollut. Mutta siinäpä sitä sitten siirryttiin somasti huollon puolelle ja nyt harrastuneisuus on ollutkin ruokahuollon puolella. Kunniavartiossa sankarihaudoilla jouluaattona on jatkunut jo yli vuosikymmenen oman joulurauhan avauksena.

Kylämme ala-asteen silloinen johtajaopettaja houkutteli paikallisen reserviupseerikerhon kokoukseen ja sille tielle jäin. Olen toiminut eri tehtävissä puheenjohtajaa myöden ja tällä hetkellä sihteerinä. Yli kymmenen vuotta sitten aloitimme Kuortaneen perinneruoan, hernekeiton, valmistuksen ja myynnin veljeltäni lainaamalla soppatykillä yhdessä reserviläisten kanssa. Puhelinluetteloiden myynti varainhankintana ei enää ollut mahdollista. Parin vuoden päästä kerhomme hankkivat yhdessä oman soppatykin. Olemme keskittyneet nyt pitkälti varautumiseen ja huoltovarmuuteen eri vuodenaikoina tykittäen. Arsenaali on laajentunut rokasta, lihakeittoon, hirvisoppaan ja riisipuuroon. Toki muitakin reserviläistaitoja pidetään yllä. On tärkeää muistaa, että aseellinen maanpuolustus on vain osa kokonaisuutta ja monesti kaikkea muuta tekemistä on paljon enemmän. Se mahdollistaa myös useampien ihmisten osallistumisen ja loppujen lopuksi kaikkia meitä tarvitaan isänmaamme puolustamiseen. Reserviupseeritoiminta yhdessä reserviläisten kanssa on antanut monia ikimuistoisia kokemuksia, tehtävissä ja reissuissa. Olen tutustunut ihmisiin, joihin en todennäköisesti olisi koskaan muuten törmännyt ja se olisi ollut iso menetys. Vaikka sijoitusta ei enää ole, soppatykki saadaan asemaan toivottavasti tarvittaessa vielä vuosia.

Kuka: Elena Mikkilä
Sotilasarvo: Korpraali (res)
Motto: ”Eteenpäin kuin mummo lumessa!”
Syntymäpaikka: Seinäjoki
Asuinpaikka: Seinäjoki

Koulutukset:
– Turvallisuusvalvoja
– Media-alan ja kuvallisen ilmaisun toteuttaja

Työura:
– Kaupan kassa
– Vartija
– Arvokuljettaja
– Lehtikuvaaja
– Valokuvaajayrittäjä

Harrastukset:
– Retkeily
– Valokuvaaminen

Miten päädyin maanpuolustustyön-/harrastuksen pariin:

Kiinnostus asepalvelusta kohtaan heräsi vahvasti opiskellessani turvallisuusalalla. Jatko-opiskeluina olin kiinnostunut rajavartijan ammatista ja sitä varten tulisi olla käytynä asepalvelus. Asepalvelus oli pyörinyt mielessäni jo aikaisemminkin, mutta jotenkin en pitänyt sitä vielä niin ajankohtaisena. Kuitenkin muutamat muut luokkalaiseni silloin hakivat myös asepalvelukseen ja päätin, että kyllä minäkin nyt haen. Tuntui että kaikki, myös vastoinkäymiset tapahtui tarkoituksella. Terveystarkastuksessa kävi ilmi, että en voi terveyssyistä hakea rajavartijaksi. Pettymys oli suuri, mutta minulla oli tunne että jotain on vielä tulossa.

Pääsin asepalvelukseen heti 2019 heinäkuussa ja aselajivalintojen aikaan halusin kovasti koirapuolelle. Valitettavasti haku oli todella tiukka ja vain pari meistä pääsi koirapuolelle. Muistan miten surullinen ja pettynyt olin kun en päässyt ja keskustelin yksikön päällikön kanssa minne muualle toivoisin pääseväni ja mitkä ovat vahvuuksiani. Päällikkö haastatteli minua, missä tuli ilmi valokuvaus harrastukseni. Päällikkö laittoi minut viestintävarusmiehen haastatteluun. Kävin haastattelussa ja kaikki kääntyi parhain päin!

Viestintävarusmiehen työ oli todella mielenkiintoista ja toimin enimmäkseen valokuvaajana. Kuvasin harjoituksia ja pääsin hienoihin tilaisuuksiin kuvaamaan, sekä kuljimme työparini kanssa pitkin Suomea. Pääsimme tutustumaan eri varuskuntiin ja mm. Pääesikuntaan. Kokemus oli erilainen mitä ajattelin, mutta kiitos sen kokemuksen, pääsin seuraavana kesänä lehtikuvaajan työhön paikalliselle sanomalehdelle ja sen jälkeen perustin valokuvausyrityksen. Valokuvausyrittäjänä olen nyt toiminut 5 vuotta! Kaikki siis tosiaan tapahtui tarkoituksella.

Kotiuduttuani vuonna 2020 liityin Etelä-Pohjanmaan Reserviläisnaisiin ja pian olinkin jo mukana hallituksessa. Toimin tällä hetkellä Etelä-Pohjanmaan Reserviläisnaisten 2. varapuheenjohtajana. Tahdon pysyä mukana toiminnassa ja innostaa myös tulevia asepalvelusta harkitsevia naisia omalla tarinallani.

♦ ♦ ♦

Lokakuun 16. päivä tuli kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun ensimmäiset naiset aloittivat vapaaehtoisen asepalveluksen Puolustusvoimissa. Vuonna 1995 Puolustusvoimien kahteen joukko-osastoon valittiin palvelukseen ensimmäistä kertaa kokeilumuotoisesti 25 naista. Vuonna 2025 Puolustusvoimien reserviin on koulutettu jo yli 14000 naista.