Kuka: Seppo Palomäki
Sotilasarvo: Lääkintäluutnantti (res)
Motto: ”Elä niin kuin eläisit tuhat vuotta ja huomenna kuolisit”
Syntymäpaikka: Kaustinen
Asuinpaikka: Kuortane
Koulutukset:
– Lääketieteen lisensiaatti
– Psykiatrian erikoislääkäri
– Nuorisopsykiatrian erikoislääkäri
Työura:
– KPO
– Sydän-Suomenterveyskeskus
– Vanhan Vaasan sairaala
– Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri lasten- ja nuorisopsykiatrian palveluyksikköjohtaja
– Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue nuorisopsykiatrian kliininen ylilääkäri
Perhesuhteet: Puoliso ja kaksi aikuista lasta
Harrastukset:
– Vanhojen rakennusten pelastaminen
– Lukeminen ja kirjojen kerääminen
– Järjestötoiminta; reserviupseerit, kyläyhdistys ja kunnanluottamustoimet (PS)
Miten päädyin maanpuolustustyön-/harrastuksen pariin:
Lääkäriopintojen vuoksi sain lykkäystä asepalveluksesta. Opintoputki lukiosta suoraan yliopistoon alkoi 3 vuoden jälkeen tihkaista ja löysin itseni ensin Etelä-Amerikasta ja sen jälkeen Niuvan valtionmielisairaalasta, tosin kesäsijaisena. Tilapäisessä mielenhäiriössä kai kuitenkin soitin elokuussa aluetoimistoon ja ilmoitin meneväni nyt varusmiespalvelukseen. Sehän ei niin nopeasti ole mahdollista tietenkään. Syksyllä astuin palvelukseen Kainuun prikaatiin panssarintorjuntajoukkoihin. Yritykseni päästä lääkintäpuolen aliupseerikoulutukseen kariutui kapteeni Karjalaisen karjaisuun: ”Ei minnekään lusmuilemaan, miehestä tehdään tappaja (vaunun)” ja niin minusta tuli raskassinkojoukkueen johtaja kurssilta HAMINA178.
No se ura jäi lyhyeksi kun tuli kertausharjoituskutsu 1990-luvulla. Vajaan kahden viikon leiritys Kainuussa Kuhmon tien varressa jossakin. Tehtävä oli lääkäriksi valmistumisen jälkeen muuttunutkin huoltoon lääkintäpuolelle joukkueen varajohtajaksi. Kertausharjoitus muuttui täysin uuden asian opiskeluksi, kun vielä johtajaksi valittu ei saapunutkaan kertaamaan. Terminologia ja käytänteet olivat nopean teoriaopiskelun varassa. Erittäin nolona sai olla, kun tilanneraporttia johdolle annettaessa puhuin kuvailtujen potilaiden sijasta kuvitelluista potilaista, ja tein sen vielä ainakin kahdesti. No vanhan Vaasan valtionmielisairaalasta tulleena kai kuvittelu tuntui tutummalta sanalta, kun eihän niitä potilaita oikeasti meillä siellä korvessa ollut. Mutta siinäpä sitä sitten siirryttiin somasti huollon puolelle ja nyt harrastuneisuus on ollutkin ruokahuollon puolella. Kunniavartiossa sankarihaudoilla jouluaattona on jatkunut jo yli vuosikymmenen oman joulurauhan avauksena.
Kylämme ala-asteen silloinen johtajaopettaja houkutteli paikallisen reserviupseerikerhon kokoukseen ja sille tielle jäin. Olen toiminut eri tehtävissä puheenjohtajaa myöden ja tällä hetkellä sihteerinä. Yli kymmenen vuotta sitten aloitimme Kuortaneen perinneruoan, hernekeiton, valmistuksen ja myynnin veljeltäni lainaamalla soppatykillä yhdessä reserviläisten kanssa. Puhelinluetteloiden myynti varainhankintana ei enää ollut mahdollista. Parin vuoden päästä kerhomme hankkivat yhdessä oman soppatykin. Olemme keskittyneet nyt pitkälti varautumiseen ja huoltovarmuuteen eri vuodenaikoina tykittäen. Arsenaali on laajentunut rokasta, lihakeittoon, hirvisoppaan ja riisipuuroon. Toki muitakin reserviläistaitoja pidetään yllä. On tärkeää muistaa, että aseellinen maanpuolustus on vain osa kokonaisuutta ja monesti kaikkea muuta tekemistä on paljon enemmän. Se mahdollistaa myös useampien ihmisten osallistumisen ja loppujen lopuksi kaikkia meitä tarvitaan isänmaamme puolustamiseen. Reserviupseeritoiminta yhdessä reserviläisten kanssa on antanut monia ikimuistoisia kokemuksia, tehtävissä ja reissuissa. Olen tutustunut ihmisiin, joihin en todennäköisesti olisi koskaan muuten törmännyt ja se olisi ollut iso menetys. Vaikka sijoitusta ei enää ole, soppatykki saadaan asemaan toivottavasti tarvittaessa vielä vuosia.
