Lakeuden Maanpuolustaja

Perinne

Veteraanipäivä Isossakyrössä

Julkaistu

Asemiesmuseon ja Tykkipuiston aikaisempina vuosina tapahtunut esittely kuudesluokkalaisille, esiteltiin tänä vuonna ensimmäisen kerran yläkoulun seitsemäsluokkalaisille.

Kuljetuskustannukset säästyivät, kun yläkoululta voitiin tulla kävellen esiteltäville kohteille. Erkki Hölsö, Juha Savinainen ja Raimo Suhonen toimivat asiantuntijaoppaina taas kerran. Illalla kunnan järjestämään juhlaan oli saatu upea esitelmöitsijä Timo Fors. Oli ihmeellistä, kuinka hiljaiseksi hän sai runsaan kuulijakunnan, olihan monella osallistujalla kokemus lähiomaisen rintamalla kaatumisesta.

Yläkoulun seitsemäsluokkalaiset tutustuivat Asemiesmuseoon ja
Tykkipuistoon Erkki Hölsön, Raimo Suhosen ja Juha Savinaisen johdolla. Kuva: Esko Petäjä
Lukion kulttuuriryhmän musiikkiesitys. Kuva: Esko Petäjä
Erinomaisen luennon pitänyt Timo Fors Seinäjoelta (Sotien 1939-1945 Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistyksen varapj.) aiheenaan Sankarivainajat, vapautemme hinta. Kuva: Esko Petäjä
Juhlasta lähetettiin seppelpartiot sankarihaudalle, asevelihaudalle ja Karjalaan jääneiden muistomerkeille. Kuva: Esko Petäjä

Kunnallisneuvos Jaakko Pukkinen lausui tervehdyssanat, joissa hän valotti veteraanipäivän syntyä. Musiikkiesityksistä vastasivat veljekset Miika Rinta-Korkeamäki ja Rami Rinta-Korkeamäki, sekä lukion kulttuurilinjan opiskelijat musiikinopettajansa Susanna Porasen johdolla. Järjestelyistä vastasi kunnan kulttuurivastaava Krista Pollari, kahvituksesta vastasivat oppilaat yläkoulusta.

Tilaisuuden jälkeen moni jäi vielä keskustelemaan Timo Forsin kanssa, luento oli todella liikuttanut.

Kiitollisuudella
Esko Petäjä

Yrjö Sysilammen sotatie – maasta taivaalle

Julkaistu

Yrjö Sysilammen tie sotilaslentäjäksi alkoi poikkeuksellisen varhain, heti Talvisodan jälkeen. Keväällä 1940 hän matkusti Helsinkiin Tilkkaan psyko-fysiologisiin testeihin, joka oli ensimmäinen portti kohti ohjaajan uraa. Kesällä hän pääsi Vaasassa järjestetylle leko-ohjaajakurssille Suomen Ilmapuolustusliiton alaisuudessa.

Yrjö Sysilampi rintamalla. Kuva: Timo Sysilammen arkistot

Kurssilla lennettiin SM-koneella, tšekkiläisvalmisteisella Smolikilla. Kyseinen kone oli avo-ohjaamoinen, kaksitasoinen koulukone, joka oli hidas mutta vakaa ja anteeksiantava aloittelijalle. Kymmenen lentotunnin jälkeen Sysilampi lensi ensimmäisen yksinlentonsa. Se oli ratkaiseva hetki: nuori mies oli yksin taivaalla. Kurssin aikana kertyi 40 tuntia ja jopa purjehduslento Vaasa–Menkijärvi–Kauhava–Vaasa. Hän saattoi olla yksi Suomen nuorimmista yksinlentäjistä.

Kesällä 1941 syttyi Jatkosota ja ilmailuhaaveet keskeytyivät. Sysilampi siirrettiin jalkaväkeen JR 16:een. Hän aloitti ylimääräisenä miehenä, mutta päätyi pian kiväärimieheksi ja joukkueenjohtajan, vänrikki Aatto Valon, taistelulähetiksi. Matka rintamalle kulki junalla Putikkoon ja sieltä marssien Kiteelle. Matkan viimeinen osuus Laatokalle edettiin kontaten ja ryömien. Rintamalla kohtalo puuttui peliin: Sysilampi sairastui pikkulavantautiin ja joutui sotasairaalaan Pälksaaren alueella. Toipumisen jälkeen hänet kotiutettiin alaikäisenä syksyllä 1941. Sota kuitenkin jatkui hänen osaltaan pian.

Orivedellä JvKoulK 8:ssa hän suoritti aliupseerikoulutuksen ja palveli myöhemmin JR 58:ssa Karjalan kannaksella. Hän toimi ryhmänjohtajana ilman virallista arvoa, vastuussa miehistään Suotorpan etulinjassa vain 200 metrin päässä vihollisesta. Yksi miehistä haavoittui, ja sodan todellisuus oli jatkuvasti läsnä.

Tie lentäjäksi

Lentäjä Yrjö Sysilampi. Kuva: Timo Sysilammen arkistot

Keväällä 1942 hänen suuntansa muuttui lopullisesti. Hän pääsi lentojoukkoihin Utissa, aloitti apumekaanikkona ja kirjoitti samana keväänä ylioppilaaksi. Pian hänet kutsuttiin uudelleen testeihin. Tällä kertaa ohjaajakurssia varten.

Syksyllä 1942 alkoi aliupseeriohjaajakurssi Kauhavalla. Talvi Siikakankaan kentällä oli kova: parakit, pakkanen ja intensiivinen koulutus. Lentotunteja kertyi lisää Smolikilla, ja opetus laajeni teoriaan: moottorit, taktiikka, sääoppi, jopa venäjän kieli. Muistoihin jäivät erikoiset hetket – hirvijahti, kasvojen paleltuminen ja arjen karu huumori.

Keväällä 1943 koulutus muuttui vaativammaksi. Nyt mukaan tulivat uudet koneet:
Viima (VL Viima) – suomalainen alkeiskoulukone
Stieglitz – saksalainen taitolentokone
Tuisku – mittari- ja yhteyslentokone
Gamecock, Bulldog, Gauntlet – vanhempia hävittäjiä harjoitteluun
Pyry – yksitasoinen, suljetulla ohjaamolla varustettu kone, joka oli vaativa mutta keskeinen koulutuksessa

Erityisesti Pyry oli ratkaiseva: nopeampi, herkempi ja armottomampi virheille. Se teki oppilaista oikeita lentäjiä.

Vaarallinen oppiaika

Yrjö Sysilampi ja Fokker 1942-1943. Kuva: Timo Sysilammen arkistot

Koulutuksen loppuvaiheessa kurinalaisuus hölleni. Nuoret lentäjät kokeilivat rajojaan tekemällä matalalentoja, jyrkkiä nousuja ja luvattomia taitolentoja. Seuraukset olivat raskaat: onnettomuuksia, konerikkoja ja kuolemantapauksia. Kaikki eivät selvinneet. Sysilampi selvisi. Syyskuussa 1943 hän valmistui alikersantiksi.

Täydennyskoulutus Vesivehmaalla vei hänet lopullisesti kohti rintamaa. Ensin harjoiteltiin Pyryllä hävittäjätaktiikkaa: hyökkäyksiä eri suunnista, väistöjä ja parvilentoa. Sen jälkeen siirryttiin FR-koneisiin (Fokker D.XXI / “Wasp”), jotka olivat jo oikeita sotakoneita. Niillä harjoiteltiin ilmataistelua ja ammuntoja Vesijärven yllä hinattuun kangasmaaliin. Harjoituksiin kuuluivat ilmataistelut, hyökkäykset eri suunnista, parvi- ja osastolento sekä maa- ja ilmamaaliammunnat. Koulutus oli vaarallista. Useita onnettomuuksia tapahtui, ja tovereita menehtyi. Silti keväällä 1944 Sysilampi sai sotilaslentäjätodistuksen ja Suomen lentomerkin. Hän oli nyt hävittäjälentäjä.

Viimeinen vaihe: sotaan valmistautuminen

Kesällä 1944 hän siirtyi Lentorykmentti 3:n alaisuuteen.
Hän lensi mm. seuraavilla koneilla:
Brewster Buffalo (BW) – amerikkalainen hävittäjä, Suomen oloissa yllättävän tehokas
Fiat G.50 (FA) – italialainen hävittäjä
Morane-Saulnier MS.406 (MS) ja Mörkö-Morane (MT) – ranskalainen kone, suomalaisittain paranneltuna tehokkaampi
Curtiss Hawk (CU) – amerikkalainen hävittäjä

Heinäkuussa 1944 hän siirtyi Hävittäjälentolaivue 34:ään Taipalsaareen. Komentajina toimivat kokeneet lentäjät, kuten majuri Eino Luukkainen ja kapteeni Olli Puhakka. Hän lensi useilla koneilla, mutta päätyi lopulta Morane- ja Messerschmitt-kalustoon.

Messerschmitt. SA-kuva

Ensimmäinen sotalento elokuussa 1944 oli tiedustelutehtävä Viipurin yllä. Pilvet roikkuivat matalalla, ja vihollisen ilmatorjunta avasi tulen. Johtokone sukelsi pilveen ja Sysilampi seurasi. Se oli hänen tulikasteensa ilmassa. Seuraavat lennot olivat partiolentoja rintaman yllä. Suuret ilmataistelut jäivät vähäisiksi, sillä sota oli jo kääntymässä loppuun. Syyskuussa tuli tieto aselevosta.

Viimeinen lento

Välirauhan päivänä koneet nostettiin ilmaan vielä kerran, jolloin tankit tyhjennettiin. Se oli symbolinen hetki, sillä kyseessä oli hänelle sodan viimeinen lento. Sysilampi ylennettiin kersantiksi lokakuussa 1944. Hänen matkansa oli kulkenut jalkaväen rivistä, sairaalan kautta ja lopulta hävittäjälentäjäksi

Yrjö Sysilammen matrikkelitiedot.

Lopuksi

Yrjö Sysilammen tarina ei ole vain yksittäisen lentäjän kertomus. Se on kuva siitä, miten kokonainen sukupolvi kasvoi sodassa nopeasti ja pakon edessä. Hän ei aloittanut lentäjänä. Hänestä tuli sellainen. Ja juuri se tekee tarinasta poikkeuksellisen.

Timo Sysilampi
poika

Pääsiäisen toivo

Julkaistu

Viime pääsiäisenä moni saattoi toivoa, että vuoden kuluttua Ukrainassa ja muualla sodan keskellä vallitsisi jo rauha. Niin ei ole käynyt. Sota jatkuu Ukrainassa, ja uusia levottomuuksia on syttynyt eri puolilla maailmaa. Erityisesti Lähi-idässä räjähtelee monin paikoin. Uutiset herättävät huolta ja levottomuutta. Paha näyttää olevan liikkeellä.

Silti vietämme jälleen pääsiäistä. Sen sanoma on yhä sama: Synnin, kuoleman ja pahan valta on kukistettu. Kristus on noussut kuolleista. Taistelu on ratkaistu ja rauhan perustus laskettu. Miten nämä kaksi todellisuutta voivat olla totta samaan aikaan?

Raamattu muistuttaa, että Jumalan pelastustyöllä on oma aikataulunsa. Jeesuksen syntymässä, kuolemassa ja ylösnousemuksessa tapahtui ratkaiseva käänne. Ristillä Kristus kantoi syntimme ja voitti kuoleman vallan. Pääsiäisen aamuna alkoi uusi aika – pelastuksen ja toivon aika.

Silti maailma ei ole vielä valmis. Pahalla on edelleen rajallinen vaikutusvaltansa, mutta sillä ei ole viimeistä sanaa. Kristuksen ylösnousemus julistaa, että valo ja elämä tulevat voittamaan. Pääsiäinen kutsuu meitä elämään tämän toivon varassa. Se kutsuu julistamaan hyvää sanomaa, auttamaan kärsiviä ja rakentamaan rauhaa levottomassa maailmassa. Jumalan valtakunta on jo tullut keskellemme, ja kerran se täyttää kaiken.

Piispa Matti Salomäki
Kuva: Juha Harju

Pääsiäinen muistuttaa: vaikka maailma näyttää joskus pimeältä, Jumalan valo ei sammu. Kristus on noussut kuolleista – ja siksi toivo elää!

Siunattua pääsiäistä!

Piispa

Suomalaista sotilasasehistoriaa taltioitiin Isossakyrössä

Julkaistu

Kalenteri näyttää taas sitä, että aika on pitää kevätkokoukset pois vaivoista. Vai onko kuitenkaan nämä sääntöjen mukaiset vuosikokoukset välttämättömiä pahoja, kannattaisiko ne kuitenkin pitää mahdollisuutena tavata, tiedottaa ja kehittää. Toivottavasti yhdistyksissä näin on.

Meillä Kyröös on ollut tapana ottaa kokouksien alkuun sopiva alustus tuomaan kokoontumiselle lisäarvoa. Meillä siis pidetään veljesyhdistyksen kanssa saman aikaisesti kokoukset, niin voidaan pitää alustuksen lisäksi yhteiset kahvittelut, kokouskutsut yms.

Isonkyrön Reserviläisten puheenjohtaja Jari Viertola luovutti kiitoksena alustuksesta ja käynnistä yliluutnantti Luttiselle hevosenkenkälaatan. Kuva: Jari Viertola

Tämän vuotisiin kevätkokouksiin saatiin alustus Pohjanmaan aluetoimistolta, VMP-upseeri Heikki Luttinen tuli kertomaan ajankohtaisia asioita yms. Terveisiä ja haastettakin myös kuultiin ja kieltämättä katseet vähäsen kulkivat kokousväessä, kun haasteeseen haettiin tietyn ikäistä ja -kuntoista väkeä. Siitä ei enempää, mutta allekirjoittaneelta voi kysyä lisää, se on sitten toinen juttu kuka saa vastauksen.

Ennen alustusta kiinnitettiin lahjoituksena saatuun Suomi-konepistooliin messinkilaatta missä on lahjoittajan nimi ja vuosi. Tietenkin piste i:in päällä on, kun voidaan sanoa, että aluetoimiston edustaja on kilven kiinnittänyt. Kysymyksessä on siis ampumakelvottomaksi tehty lupavapaa esine.

Pohjanmaan aluetoimiston edustaja Heikki Luttinen kiinnittää messinkilaattaa lahjoitettuun konepistooliin. Kuva: Jari Viertola

Kun lahjoitus saatiin, kyseinen Suomi-KP oli deaktivoitu vanhojen säännösten mukaisesti, mutta kuitenkin ampumakelvoton. Siispä lahjoitettu esine toimitettiin ensin poliisin haltuun, sieltä valvotusti asesepälle, joka purki aiemman deaktivoinnin ja teki uuden nykyisten määräysten mukaisen deaktivoinnin. Sen jälkeen konepistoolin näyttö Riihimäellä, jossa oli tarkastus ja sieltä takaisin asesepällä, lopuksi sitten meidän yhdistyksen haltuun. Nyt yli 1000 kilometrin, neljän kuukauden ja noin 500 euron jälkeen meillä ampumakelvoton Suomi-konepistooli m/31 SJR. Voidaan kysyä kannattiko, johon vastaan, että kannatti. Teimme osamme säilyttääksemme osan suomalaista sotilasasehistoriaa, lisäksi meillä on nyt loistava laite kannettavaksi kunniavartiossa.

Byrokratian eri vaiheet läpikäynyt deaktivoitu Suomi-konepistooli m/31 SJR. Lahjoittanut Matti Hannuksela. Kuva: Jari Viertola

Suomi -konepistoolista kerrotaan, että se antoi suomalaisille sotilaille ylivoimaisen tulivoiman tiheässä metsämaastossa ja lähitaistelussa. Se oli erityisen tehokas talvisodan viivytystaisteluissa ja jatkosodan korpisodassa. Konepistoolilla varustetut pienet ryhmät pystyivät aiheuttamaan suuria tappioita Neuvostoliiton suuremmillekin joukoille. Sitä käytettiin tehokkaasti etenkin suomalaisten suosimassa ns. ”motti”-taktiikassa.

Pronssinen ansiomitali luovutettiin kersantti Uuttu Aimolle ansioista vapaaehtoisessa maanpuolustustyössä. Kuva: Jari Viertola

Kun messinkinen kyltti oli saatu kiinnitettyä, luettiin Reserviläisliitosta tullutta postia, joka yleensä on positiivista, kuten nytkin: Pronssinen ansiomitali myönnettiin kersantti Uuttu Aimolle ansioista vapaaehtoisessa maanpuolustustyössä. Mitali ja kunniakirja luovutettiin juhlallisesti. Vastaavaa postia olisi saattanut olla muutakin, mutta jos ei tule paikalle, niin ei sitten saa, eli palataan kirjoituksen alkuun, kannattaa tulla kokouksiin.

Kiitoksena alustuksesta ja käynnistä yliluutnantti Luttiselle luovutettiin Isonkyrön Asemiesmuseon puuhamiesten, eli kipinän kehittämä hevosenkenkälaatta. Laatta on kunnianosoitus ja perinnetyötä parhaimmillaan Suomenhevoselle.

Isonkyrön Asemiesmuseon puuhamiesten, eli kipinän kehittämä hevosenkenkälaatta. Kuva: Jari Viertola

Syksyllä 1939 armeijamme valmiutta kohotettaessa otettiin puolustusvoimille siviiliyhteiskunnasta 60 000 hevosta. Sodan aikana otettiin vielä lisää 12 000 hevosta. Suomenhevosista kerrotaan, että niiden merkitys oli sekä talvi- että jatkosodassa armeijamme liikkuvuudelle täysin ratkaiseva. Millään sen ajan moottoriajoneuvolla ei olisi voitu korvata hevosta maastossa, sillä juuri maastoliikkuvuudessa hevonen oli ylivoimainen.

Kokous oli ja meni, toimintakertomus ja tilit luettiin, vastuuvapaus myönnettiin ja kaikki hyvin. Lopuksi tiedotuksia ja vapaata keskustelua maailman menosta ja tietenkin keskusteltiin myös drooneista, kuinkas muuten.

Kun tätä juttua kirjoittelen, kuuntelen samalla Ylen ylimääräistä erikoislähetystä Kouvolaan pudonneista drooneista. Uutinen tuo taas selvemmin esiin sen, että reserviläiskentässä ollaan uuden äärellä, sekä droonien hyödyntämisessä, että droonien torjunnassa. Drone on kuulemma vieraskielinen sana, drooni olisi siten enempi oikea kotimainen sana kuvaamaan miehittämätöntä laitetta, jota kauko-ohjataan tai se voi liikkua autonomisesti. Maalla, vedessä tai ilmassa.

Jari Viertola
Puheenjohtaja
Isonkyrön Reserviläiset ry

Jokainen nimi kivessä muistuttaa ihmisestä

Julkaistu

Kokoonnuimme muistamaan päivää, joka on osa Suomen historian raskaimpia ja samalla kunnioitetuimpia hetkiä. Talvisota päättyi 13. maaliskuuta 1940. 105 päivän ajan pieni kansa puolusti itsenäisyyttään ylivoimaista vihollista vastaan.

Talvisota jätti syvän jäljen koko Suomeen, myös tänne Isoonkyröön.

Moni tämän paikkakunnan mies lähti rintamalle talvella 1939. He jättivät taakseen kotinsa, perheensä ja työnsä. Peltotyöt jäivät muiden harteille. Kotirintaman naiset, vanhukset ja nuoret kantoivat suuren vastuun arjen jatkumisesta. Sota ei koskettanut vain rintamalla olevia, vaan koko yhteisöä.

Koulunjohtaja Suvi Suomalainen ja seppeleenlaskijat Hilja Kuusisto ja Emmi Kujala. Kuva: Esko Petäjä
Kunniavartiossa olivat Kaira Asgeirsdottier ja Samuel Iivari. Kuva: Esko Petäjä

Isonkyrön sankarihautausmaa kertoo tästä tarinasta hiljaisella mutta voimakkaalla tavalla. Jokainen nimi kivessä muistuttaa ihmisestä, jonka elämä katkesi liian varhain. He olivat tämän pitäjän poikia, naapureita, ystäviä ja sukulaisia.

Talvisodan aikana syntyi käsite, jota yhä käytämme. Talvisodan henki. Se tarkoittaa yhteishenkeä, sitkeyttä ja sitä, että pidämme toisistamme huolta. Tämä henki näkyi rintamalla, mutta myös täällä kotona Isossakyrössä. Talkoina, huolenpitona ja siinä että ketään ei jätetty yksin.

Jokainen nimi kivessä muistuttaa ihmisestä, jonka elämä katkesi liian varhain. Kuva: Esko Petäjä

Kun sota vihdoin päättyi, alkoi jälleenrakennuksen aika. Veteraanit palasivat kotiin. Monet haavoittuneina, monet sodan muistoa kantaen. Silti he rakensivat uudelleen tämän maan ja tämän kunnan. He palasivat pelloille, töihin ja perheidensä luo.

Meidän sukupolvemme on saanut elää rauhassa ja vapaudessa heidän työnsä ansiosta.

Siksi nämä muistopäivät ovat tärkeitä. Ne eivät ole vain menneisyyden muistamista vaan lupaus tulevaisuudelle. Arvostamme rauhaa. Pidämme toisistamme huolta. Vaalimme itsenäistä Suomea.

Talvisodan sukupolvi vähenee vuosi vuodelta. Pian ei ole enää ketään, joka voisi kertoa muistoja tuosta ajasta. Siksi vastuu muistamisesta on meillä. Meidän tehtävänä on kertoa nämä tarinat eteenpäin. Lapsille, teille oppilaille ja lastenlapsillemme.

Kunnia veteraaneille.
Kunnia sankarivainajille.

Suvi Suomalainen
Koulunjohtaja
Valtaalan koulu, Isokyrö