Perinne

Yrjö Sysilammen tie sotilaslentäjäksi alkoi poikkeuksellisen varhain, heti Talvisodan jälkeen. Keväällä 1940 hän matkusti Helsinkiin Tilkkaan psyko-fysiologisiin testeihin, joka oli ensimmäinen portti kohti ohjaajan uraa. Kesällä hän pääsi Vaasassa järjestetylle leko-ohjaajakurssille Suomen Ilmapuolustusliiton alaisuudessa.

Kurssilla lennettiin SM-koneella, tšekkiläisvalmisteisella Smolikilla. Kyseinen kone oli avo-ohjaamoinen, kaksitasoinen koulukone, joka oli hidas mutta vakaa ja anteeksiantava aloittelijalle. Kymmenen lentotunnin jälkeen Sysilampi lensi ensimmäisen yksinlentonsa. Se oli ratkaiseva hetki: nuori mies oli yksin taivaalla. Kurssin aikana kertyi 40 tuntia ja jopa purjehduslento Vaasa–Menkijärvi–Kauhava–Vaasa. Hän saattoi olla yksi Suomen nuorimmista yksinlentäjistä.

Kesällä 1941 syttyi Jatkosota ja ilmailuhaaveet keskeytyivät. Sysilampi siirrettiin jalkaväkeen JR 16:een. Hän aloitti ylimääräisenä miehenä, mutta päätyi pian kiväärimieheksi ja joukkueenjohtajan, vänrikki Aatto Valon, taistelulähetiksi. Matka rintamalle kulki junalla Putikkoon ja sieltä marssien Kiteelle. Matkan viimeinen osuus Laatokalle edettiin kontaten ja ryömien. Rintamalla kohtalo puuttui peliin: Sysilampi sairastui pikkulavantautiin ja joutui sotasairaalaan Pälksaaren alueella. Toipumisen jälkeen hänet kotiutettiin alaikäisenä syksyllä 1941. Sota kuitenkin jatkui hänen osaltaan pian.

Orivedellä JvKoulK 8:ssa hän suoritti aliupseerikoulutuksen ja palveli myöhemmin JR 58:ssa Karjalan kannaksella. Hän toimi ryhmänjohtajana ilman virallista arvoa, vastuussa miehistään Suotorpan etulinjassa vain 200 metrin päässä vihollisesta. Yksi miehistä haavoittui, ja sodan todellisuus oli jatkuvasti läsnä.

Tie lentäjäksi

Keväällä 1942 hänen suuntansa muuttui lopullisesti. Hän pääsi lentojoukkoihin Utissa, aloitti apumekaanikkona ja kirjoitti samana keväänä ylioppilaaksi. Pian hänet kutsuttiin uudelleen testeihin. Tällä kertaa ohjaajakurssia varten.

Syksyllä 1942 alkoi aliupseeriohjaajakurssi Kauhavalla. Talvi Siikakankaan kentällä oli kova: parakit, pakkanen ja intensiivinen koulutus. Lentotunteja kertyi lisää Smolikilla, ja opetus laajeni teoriaan: moottorit, taktiikka, sääoppi, jopa venäjän kieli. Muistoihin jäivät erikoiset hetket – hirvijahti, kasvojen paleltuminen ja arjen karu huumori.

Keväällä 1943 koulutus muuttui vaativammaksi. Nyt mukaan tulivat uudet koneet:
Viima (VL Viima) – suomalainen alkeiskoulukone
Stieglitz – saksalainen taitolentokone
Tuisku – mittari- ja yhteyslentokone
Gamecock, Bulldog, Gauntlet – vanhempia hävittäjiä harjoitteluun
Pyry – yksitasoinen, suljetulla ohjaamolla varustettu kone, joka oli vaativa mutta keskeinen koulutuksessa

Erityisesti Pyry oli ratkaiseva: nopeampi, herkempi ja armottomampi virheille. Se teki oppilaista oikeita lentäjiä.

Vaarallinen oppiaika

Koulutuksen loppuvaiheessa kurinalaisuus hölleni. Nuoret lentäjät kokeilivat rajojaan tekemällä matalalentoja, jyrkkiä nousuja ja luvattomia taitolentoja. Seuraukset olivat raskaat: onnettomuuksia, konerikkoja ja kuolemantapauksia. Kaikki eivät selvinneet. Sysilampi selvisi. Syyskuussa 1943 hän valmistui alikersantiksi.

Täydennyskoulutus Vesivehmaalla vei hänet lopullisesti kohti rintamaa. Ensin harjoiteltiin Pyryllä hävittäjätaktiikkaa: hyökkäyksiä eri suunnista, väistöjä ja parvilentoa. Sen jälkeen siirryttiin FR-koneisiin (Fokker D.XXI / “Wasp”), jotka olivat jo oikeita sotakoneita. Niillä harjoiteltiin ilmataistelua ja ammuntoja Vesijärven yllä hinattuun kangasmaaliin. Harjoituksiin kuuluivat ilmataistelut, hyökkäykset eri suunnista, parvi- ja osastolento sekä maa- ja ilmamaaliammunnat. Koulutus oli vaarallista. Useita onnettomuuksia tapahtui, ja tovereita menehtyi. Silti keväällä 1944 Sysilampi sai sotilaslentäjätodistuksen ja Suomen lentomerkin. Hän oli nyt hävittäjälentäjä.

Viimeinen vaihe: sotaan valmistautuminen

Kesällä 1944 hän siirtyi Lentorykmentti 3:n alaisuuteen.
Hän lensi mm. seuraavilla koneilla:
Brewster Buffalo (BW) – amerikkalainen hävittäjä, Suomen oloissa yllättävän tehokas
Fiat G.50 (FA) – italialainen hävittäjä
Morane-Saulnier MS.406 (MS) ja Mörkö-Morane (MT) – ranskalainen kone, suomalaisittain paranneltuna tehokkaampi
Curtiss Hawk (CU) – amerikkalainen hävittäjä

Heinäkuussa 1944 hän siirtyi Hävittäjälentolaivue 34:ään Taipalsaareen. Komentajina toimivat kokeneet lentäjät, kuten majuri Eino Luukkainen ja kapteeni Olli Puhakka. Hän lensi useilla koneilla, mutta päätyi lopulta Morane- ja Messerschmitt-kalustoon.

Ensimmäinen sotalento elokuussa 1944 oli tiedustelutehtävä Viipurin yllä. Pilvet roikkuivat matalalla, ja vihollisen ilmatorjunta avasi tulen. Johtokone sukelsi pilveen ja Sysilampi seurasi. Se oli hänen tulikasteensa ilmassa. Seuraavat lennot olivat partiolentoja rintaman yllä. Suuret ilmataistelut jäivät vähäisiksi, sillä sota oli jo kääntymässä loppuun. Syyskuussa tuli tieto aselevosta.

Viimeinen lento

Välirauhan päivänä koneet nostettiin ilmaan vielä kerran, jolloin tankit tyhjennettiin. Se oli symbolinen hetki, sillä kyseessä oli hänelle sodan viimeinen lento. Sysilampi ylennettiin kersantiksi lokakuussa 1944. Hänen matkansa oli kulkenut jalkaväen rivistä, sairaalan kautta ja lopulta hävittäjälentäjäksi

Lopuksi

Yrjö Sysilammen tarina ei ole vain yksittäisen lentäjän kertomus. Se on kuva siitä, miten kokonainen sukupolvi kasvoi sodassa nopeasti ja pakon edessä. Hän ei aloittanut lentäjänä. Hänestä tuli sellainen. Ja juuri se tekee tarinasta poikkeuksellisen.

Timo Sysilampi
poika

Kokoonnuimme muistamaan päivää, joka on osa Suomen historian raskaimpia ja samalla kunnioitetuimpia hetkiä. Talvisota päättyi 13. maaliskuuta 1940. 105 päivän ajan pieni kansa puolusti itsenäisyyttään ylivoimaista vihollista vastaan.

Talvisota jätti syvän jäljen koko Suomeen, myös tänne Isoonkyröön.

Moni tämän paikkakunnan mies lähti rintamalle talvella 1939. He jättivät taakseen kotinsa, perheensä ja työnsä. Peltotyöt jäivät muiden harteille. Kotirintaman naiset, vanhukset ja nuoret kantoivat suuren vastuun arjen jatkumisesta. Sota ei koskettanut vain rintamalla olevia, vaan koko yhteisöä.

Isonkyrön sankarihautausmaa kertoo tästä tarinasta hiljaisella mutta voimakkaalla tavalla. Jokainen nimi kivessä muistuttaa ihmisestä, jonka elämä katkesi liian varhain. He olivat tämän pitäjän poikia, naapureita, ystäviä ja sukulaisia.

Talvisodan aikana syntyi käsite, jota yhä käytämme. Talvisodan henki. Se tarkoittaa yhteishenkeä, sitkeyttä ja sitä, että pidämme toisistamme huolta. Tämä henki näkyi rintamalla, mutta myös täällä kotona Isossakyrössä. Talkoina, huolenpitona ja siinä että ketään ei jätetty yksin.

Kun sota vihdoin päättyi, alkoi jälleenrakennuksen aika. Veteraanit palasivat kotiin. Monet haavoittuneina, monet sodan muistoa kantaen. Silti he rakensivat uudelleen tämän maan ja tämän kunnan. He palasivat pelloille, töihin ja perheidensä luo.

Meidän sukupolvemme on saanut elää rauhassa ja vapaudessa heidän työnsä ansiosta.

Siksi nämä muistopäivät ovat tärkeitä. Ne eivät ole vain menneisyyden muistamista vaan lupaus tulevaisuudelle. Arvostamme rauhaa. Pidämme toisistamme huolta. Vaalimme itsenäistä Suomea.

Talvisodan sukupolvi vähenee vuosi vuodelta. Pian ei ole enää ketään, joka voisi kertoa muistoja tuosta ajasta. Siksi vastuu muistamisesta on meillä. Meidän tehtävänä on kertoa nämä tarinat eteenpäin. Lapsille, teille oppilaille ja lastenlapsillemme.

Kunnia veteraaneille.
Kunnia sankarivainajille.

Suvi Suomalainen
Koulunjohtaja
Valtaalan koulu, Isokyrö