Uutiset

Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiireillä oli suuri kunnia käydä viettämässä juttuhetki alavutelaisen sotaveteraani Reino Kallion luona tasan viikkoa ennen maamme itsenäisyyspäivän juhlaa.

Marraskuinen keskiviikko oli täynnä odottavaa tunnelmaa. Aamu käynnistyi muistilistaa tarkastellen. Vain vähän ennemmin pihassa seisoneeseen lumipeitteiseen pakettiautoon oli mahdutettu erilaisia valaisimia, jalustoja, kaapeleita ja kamerakalustoa. Päivän tärkein kalenterimerkintä oli viikkoa aikaisemmin sovittu tapaaminen 98-vuotiaan jatkosodan sotaveteraanin Reino Kallion kanssa.

Alavudella asusteleva ikäisekseen hyväkuntoinen veteraani saapui ovelle hymyillen. Kovana urheilumiehenä tunnettu Reino Kallio liikkui vaivattomasti kotinsa käytävällä. Sotaveteraanin käden puristus oli luja ja ääni lempeä, toivottaen vieraat lämpimästi tervetulleiksi.

Ystävällisen vastaanoton ja kuulumisten vaihdon jälkeen kamerat ja valaisimet viriteltiin huolellisesti olohuoneeseen tallentaaksemme arvokasta perinnetietoutta jälkipolville. Tallennetta syntyi parin tunnin verran ja asioita käytiin läpi laidasta laitaan. Ensimmäisessä itsenäisyyspäivänä julkaistavassa juttuhetkessä käytiin läpi sotamuistoja ja sivuttiin myös sotaveteraanin mietteitä nykyisestä rauhattomasta maailmantilanteesta.

Suomen ainoat kaksoset, jotka ovat haavoittuneet samasta kranaatista

Alavutelaiset kaksosveljet Reino Kallio ja Henrik Kallio lienevät sotahistorian ainoat kaksoset, jotka ovat haavoittuneet samasta kranaatista. Uintireissu kolmesataa metriä leveän Vuoksen yli kuulostaa jo ilman kranaattisadettakin sellaiselta suoritukselta, jota monen hyvänkin uimarin kannattaa miettiä mahtaisiko itseltä onnistua. Sotamuistojen kerronnasta käy selväksi, että se tehtiin mitä piti. Käskyjä ei kyseenalaistettu ja sodan julmuutta oppii sietämään, kun ei ole muuta vaihtoehtoa.

Sotaveteraani Reino Kallio on selvästi mielissään ja helpottunut juttuhetken päätteeksi, kun kamerakalustoa puretaan. Vaatimaton mies miettii, että osasiko hän nyt kertoa niin kuin piti. Selkeäsanaista ja hyvää tarinankertojaa olisi kuunnellut paljon pitempäänkin.

Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirit kiittävät Reino Kalliota miellyttävästä juttutuokiosta. Oli tärkeää saada periyttää kameran välityksellä sodan kauhut nähneen sukupolven edustajan mietteitä jälkipolville. Etulinjassa taistelleen miehen viisaat sanat laittoivat mietteliääksi vielä kotiin palatessakin: ”Eikö ihmisten olisi paljon parempi olla rauhassa, eikä käydä toistensa kimppuun.”

Nähtäväksi jää tulevaisuuteen, oppiiko ihminen mitään historiasta.

Jani Syvänen
Toiminnanjohtaja
Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirit

Itsenäisyyspäivänä julkaistun juttutuokion ensimmäinen osa:

Kauhavalainen Veikko Annala, Isokyröläinen Aarne Perä ja Ylihärmäläinen Veikko Vuori olivat kaikki talvisodan sankareita ja veteraaneja. Heillä kaikilla oli koko jatkosadan mittainen kokemus rintamalta eli olivat erittäin kokeneita sotilaita ja kaikki palvelivat nyt JR58:ssa.

Heidän kaikkien kohtalo oli jäädä sotavangiksi neuvostoarmeijan massiivisessa hyökkäyksessä kannaksella kesäkuussa 1944 Rajajoen ja Raivolan välisellä alueella 10.-12.6, kuten moni muukin JR58 mies. Mikä oli näiden kolmen miehen kohtalo?

Sotamies Veikko Annala 12/JR58 (naimisissa ja 3 lapsen isä) jäi vangiksi Raivolassa 12.6. Tuota edelsi hankalassa puollustustaistelussa haavoittuminen, hän sai luodin läpi kantapäästä repien myös nilkkaa ja ei itse pystynyt enää kävelemään. Hänen kaksi yksikkötoveriaan tukivat ja raahasivat häntä pitkään vaikeassa perääntymisvaiheessa, mutta tilanne ympärillä kävi entistä vaikeammaksi ja tilanne toivottomaksi, edessä olisi ollut ison nevan ylittäminen. Edessä näytti olevan varma kuolema tai vangiksi jääminen kaikille kolmelle. Veikko teki ratkaisun, että hän jää tähän odottamaan kohtaloaan ja muut jatkavat perääntymistä selvitäkseen. Tuon jälkeen Veikon kohtalossa oli musta aukko lähes 60 vuotta, todettiin ensin kadonneeksi taistelussa ja myöhemmin julistettiin kuolleeksi.

Veikon perheelle Aini puolisolle ja hänen kolmelle pienelle lapselleen ja sukulaisille tämä on ollut tietysti järkyttävä uutinen. Sodan jälkeinen aika, muuttaminen uudelle alueelle ja rintamamiestalon rakentaminen on ollut puolisolle kolmen pienen lapsen kanssa omanlaisensa selviytymistarina. Veikon kohtalo lopulta selvisi onnekkaasti tarkkanäköisen sukulaisen ansiosta. 2000-luvun alussa tehtiin nimittäin kirja nimeltään Rukiver! Suomalaiset Sotavangit Neuvostoliitossa (Teuvo Alava – Dmitri Frolov – Reijo Nikkilä). Tässä sotavankimatrikkelissa oli tietoa Veikon kohtalosta. Siellä mainittiin lyhyesti, että hänet oli ammuttu kuulustelujen jälkeen. Iivonen niminen toinen vanki oli ollut ilmeisesti samalla kuulusteluleirillä ja tiesi Veikon kohtalon ja oli myös kertonut sen tiedon niin, että se aikanaan oli tulut kirjattua myös palautettujen vangien haastattelussa Hangon karanteenileirillä. Se miksi Veikko sai näin nopean tuomion kuulustelujen jälkeen voimme vain arvailla, oliko syynä hänen haavoittumisensa vai kenties suojeluskuntatausta. Tällaisia neuvostoarmeijan kuulustelujen jälkeisiä tuomioitahan oli muitakin etenkin kannaksen suurhyökkäyksen alussa. Harmillisesti tämä tieto jostainsyystä hautautui karanteenileirin kuulustelupöytäkirjoihin, eikä koskaan tullut tietoon Aini puolison eläessä. Aini oli lähes koko ikänsä toiveikas, että Veikko vielä joskus palaa. Seuraavalle polvelle tieto ehti lähes 60 vuotta myöhässä ja on varmasti ollut jollakin tavalla helpotus heille, kadonneen läheisen kohtalo selvisi.

♦ ♦ ♦

Korpraali Aarne Perä 10/JR58 (naimaton) jäi vangiksi Rajajoella 10.6. rautatieaseman läheisyydessä jäätyään hatsalan mäen asemiin perääntymisvaiheen aikana. Vangiksi jäämisen jälkeen hänen tiensä vei Leningradin kautta Tserepovetsin vankileirille nro 158, se sijaitsi n. 500km päässä Viipurista itään. Perän vangiksi jäämisestä oli ilmoitus lentolehtisessä, joita pudotettiin suomalaisten puolelle. Tässä neuvostoarmeijan propakandailmoituksessa oli kuva kiinniotetuista JR58 miehistä ja myöskin nimilista. Tuossa samaisessa listassa on myös Ylihärmäläisen Veikko Vuoren nimi ja valokuvassa ovatkin Perän kanssa vieretysten. Tserepovets oli monikansallinen vankileiri, jossa oli saksalaisia, unkarilaisia, hollantilaisia, suomalaisia ja tiettävästi myös italialaisia. Parhaimmillaan siellä oli 1500 suomalaista vankia. Vankileirillä elämä oli tietysti haastavaa ja eniten siihen vaikutti alhaiset ruoka-annokset, jo muutamassa viikossa paino alkoi tippua ja mies heiketä. Aarnesta tiedetään, että jossain vaiheessa lokakuuta hänet siirrettiin sairaalaosastolle jonkin sisäisen vaivan takia, johon liittyi kuumetta ja hänellä todettiin vatsakolera. Hän menehtyi 27.10.1944 keuhkokuumeeseen. Viimeisenä terveisenä hän sai sanottua isokyröläisille vankitovereilleen ”Parhaat terveiset omaisille”. Hänet haudattiin seuraavana päivänä.

Tuohonaikaan suomalaisia vankeja vastaanotti sairasosastolla suomalainen lääkintämajuri Carl-Johan Johansson, joka oli tietysti positiivinen asia. Hänkin toki joutui toteamaan vangeille, että lääkkeitä on vähän ja sen vuoksi hoito vajavaista. Johansson joutui myös hyväksyttämään hoitosuunnitelmat aina neuvostokollegallaan, joka oli naispuolinen kapteeni ja joka kyllä arvosti hänen työtään. Suomalaisten vankien kuolleisuus neuvostoliittolaisissa vankileireissä oli tuohonaikaan n. 40%. Vankileirin päivittäisestä ruoka-annoksesta on sanottu seuraavaa: Aamulla 2 lusikallista puuroa, jonkinlaista teetä ja osa päivän leipäannoksesta joka oli 600g, illalla 10 hengen ruokakunta sai ampärillisen keittoa, joka oli hieman yli puolilitraa mieheen. Keitossa oli runsaasti vettä, hiukan rasvaa pinnalla ja keittoainekset pohjalla. Joskus saatiin myös sokeria ja mahorkkaa.

♦ ♦ ♦

Sotamies Veikko Vuori 10/JR58 (naimaton) jäi vangiksi Raivolassa 11.6. Hänen tiensä kävi myös Perän tavoin Leningradin kautta Tserepovetsin vankileirille. Hänestä oli myös pudotettu vangiksijäämisilmoitus lentolehtisenä ja lisäksi propakandailmoitus Leningradin Radion kautta. Myös Veikolla suurin vastus leirillä oli ikuinen nälkä. Tserepovetsin leirin hierarkiasta voidaan kertoa, että sitä johti majurin arvoinen komendantti ja hänellä oli alaisensa ja lisäksi vartijat. He eivät juurikaan puuttuneet leirin elämään ja heidän tehtävänsä oli lähinnä laskea ulos menevät työkomennusvangit ja samoin kun nämä palasivat. Leirin sisäistä tilannetta valvoi poliitinen komissaari ja joka kansallisuudella oli omansa. Komissaari piti leirillä poliittisia käännytyspuheita ja valvoi, ettei mitään neuvostovastaista toimintaa ja puhetta ilmennyt, eikä leirin olosuhteita arvosteltu. Lisäksi leirillä riesana komissaarin ”alaisena” oli ”klubin miehet”, jotka olivat loikanneita poliittisia vankeja ja he saivat työstään ns. loikkarileipää eli 100g enempi leipää päiväannoksessaan. Näillä oli lisäksi apumiehiä, jotka ilmiantoivat leipäpalasta suomalaisia vankitovereitaan kaikenlaisesta ”isäntäväen” vastaisesta toiminnasta. Kaikkiin vankitovereihin ei siis voinut luottaa. Rangaistuksena tällaisesta toiminnasta saattoi joutua ”fasistiparakkiin”, mihin kukaan ei halunnut. Lisäksi leirillä oli vangeista valittuja poliiseja ja heidät tunnisti käsivarsinauhasta, heidän tehtävänsä oli kai lähinna puuttua mahdollisiin tappeluihin ja käsirysyihin mitä leirillä ilmeni.

Leirillä oli vangeista valittu vanhin, jonkinlainen vastuuhenkilö ja samoin parakeilla oli omansa eli parakinvanhin. Vuoren Veikon parakissa, jossa muut olivat suomalaisia, tämä oli saksalainen lentomestari, joka ei puuttunut suomalaisten asioihin millään tavalla. Veikko sairastui siellä ollessaan punatautiin, mutta kai selvisi siitä kohtuudella. Se mikä on saattanut hänet pelastaa on se, että hän sai helpohkon työkomennuksen. Hänen tehtävänään oli nimittäin olla vankikeirin komendantin vaimon seuralainen eli ”hupulaanen”. Tuohon tehtävään kuului mm. soutaa komendantin vaimolle venettä. Tuo komennus varmasti auttoi siinä, että Veikko oppi vankeutensa aikana välttävästi myös venäjänkielen taidon. Tämä mahdollisti säännöllisen pääsyn ulos vankileiriltä ja mahdollisti myös hänen pakosuunnitelmansa. Hän nimittäin suunnitteli pakoa Möller nimisen suomalaisen vankin kanssa lähes viimepäiviin saakka, kunnes tieto vankien vapauttamisesta tuli.

25.12.1944 Veikko vapautettiin 548 muun vangin kanssa. Hän oli siis riittävän hyvässä kunnossa päästäkseen pois. Huonokuntoisimpiahan ei päästetty ja se koituikin monen kohtaloksi. Siirtymisen aikana Vainikkalan raja-asemaa kohti pidettin vangeille jonkinlainen ”lihotus”, jonka aikana tarjottiin metvurstiakin. Muutama taisi syödä itsensä hengiltäkin, koska nälkiintynyt vatsa ei pystynyt käsittelemään moista. Viimeisen yön jossain ratapihalla ennen siirtymistä rajan yli muistavat kaikki. Silloin ei kukaan nukkunut, vaan kaikki ajattelivat samaa, toteutuukohan tämä. Ennen rajanylitystä taisi jokin poliittinen loikkari loikkia junastakin. Vankikuljetuksen tultua suomen puolelle ilmoitettiin suomen radiossa kaikkien palautettujen vankien nimet ja heidän joukossaan aivan aakkosten viimeisten nimien joukossa sanottiin myös Veikon nimi. Se oli ollut kotiväelle suuri helpotus. Etenkin Veikon isän piina loppui ja sai tietää poikansa kohtalosta, että hengissä on. Palautettujen junahan suuntasi suoraan kohti Hangon karanteenileiriä, missä meni muutama viikko. Veikon päästessä viimein kotiin sai siskonsa Selma huomata, että veljensä oli edelleenkin pelkkää luuta ja nahkaa. 180 senttinen mies oli painanut ”naftin” 50 kiloa. Vankeusajan olosuhteiden aiheuttamista terveyshaitoista Veikko sai 20% sotainvaliditeetin. Hän jatkoi elämäänsä Ylihärmän Takalankylässä yhdessä kolmen sisaruksensa kanssa hoitaen yhdessä pienviljeslystilaa. Hän eli vuoteen 1987.

Nämä kolme henkilöä tuli valituksi tähän aiheeseen siksi, että Annalan ja Vuoren perheeseen liittyy osaltani sukulaisuussuhde ja perhetuttavuus, Veikkojen sotavankikohtaloa on jonkin verran käsitelty vuosien varrella ja vähän haastattelinkin uudestaan tätä juttua varten. Perän tuleminen aiheeseen on onnekas sattuma Mäen Mikan vaimon suvun jäämistöistä hiljattain löytyneitä kuvia Aarnesta ja siihen liittyviä tietoja. Juttuni aihe/asiasisällöissa on käytetty myös tietoja tuosta alussa kertomastani sotamatrikkelikirjasta. Myös pieniä ”tipsejä” sain Mauri Sariolan kirjoittamasta kirjasta ”Armeija piikkilankojen takana!” Useita muitakin Etelä-Pohjalaisia JR58 miehiä jäi vangiksi tuossa suurhyökkäyksessä kannaksella ja monen nimi löytyy myös tuosta propagandalentolehtisestäkin missä mainittiin Perän ja Vuoren nimet. Toivottavasti heidän kohtalonsa on omaistensa tiedossa.

Veli-Matti Keskinen
Ylihärmän Reserviläiset

Seinäjoen Sotaveteraaniyhdistyksen päätösjuhlaa vietettiin 9. marraskuuta 2023 Seinäjoella Hotelli-Ravintola Almassa. Juhlallisessa tilaisuudessa kuultiin puheita, runon lausuntaa ja musiikkiesityksiä. Paikalle saapui salin täydeltä kutsuvieraita.

Eipä ole mitään toista yhdistystä toistaiseksi päätetty näin juhlavasti, kuin taannoin ravintola Almassa. Maittavan ruokailun jälkeen saimme nauttia täysipainoisesta juhlasta monin eri tavoin.

Puheenjohtaja Jaakko Antilan huolella valitut kuvat ohjelmalehtiseen virittivät meidät suuntaamaan katseemme, sekä menneeseen, että tulevaan. Kolilla kuvattujen sotaveteraaniyhdistyksen retkeläisten silmien edessä aikoinaan olivat niin taistelujen rajaseutu, kuin vapaan maan valoisat maisemat.

Koskettavaa oli kuulla paikalla olleen 98 -vuotiaan sotaveteraani Antti Västin muistelut ja kuulijoihin aivan tarttui se myönteisyys, jolla hän suhtautui tämän hetken olosuhteisiin.

Päätösjuhlassa Seinäjoen Perinnekuoro viihdytti yleisöä kahteen eri otteeseen kuoronjohtajan Marika Ahosen johdolla. Juhlapuheen piti professori Kari Hokkanen, joka muistutti meitä Veteraanipuistosta, Veteraanikivestä ja Pirstotuista puista. Hän myös viritti ajatuksen siitä, että työ on nyt tehty, henkistä puolta meidän on syytä tukea.

Seinäjoen kaupunginjohtaja Jaakko Kiiskilä kertoi omassa kaupungin tervehdyksessään, että hän on syntynyt 60 asunnon veteraanitalossa, eli yhteys veteraaneihin on saatu jo syntymässä.

Sairaalaneuvos Jaakko Pihlajamäki lausui päätöstilaisuudessa kuusi Yrjö Jylhän koskettavaa runoa. Seinäjoen seurakunnan kirkkoherra Ari Auranen painotti tästä päivästä syntyvää historiaa, joka tulee säilyttää.

Etelä-Pohjanmaan Sotaveteraanipiirin ja Sotien 1939-1945 Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistyksen tervehdykset toivat puheenjohtajat Esko Petäjä ja Pertti Kortesniemi. Viimeksi mainittu korosti, että jäsenyys kannattaa säilyttää, jotta tukeminen tulee mahdolliseksi.

Tilaisuuden päättäneen juhlaillisen Maamme-laulun jälkeen siirryttiin varsinaiseen päätöskokoukseen, joka sujui nopeasti ja ilman soraääniä.

Olipa hienoa olla tällaisessa juhlassa mukana!

Esko Petäjä
Puheenjohtaja
Etelä-Pohjanmaan Sotaveteraanipiiri ry

Videotallenne Seinäjoen Sotaveteraaniyhdistyksen päätöstilaisuudesta:

Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirien vuoden tärkeimmän juhlan vietto on pian jo ovella. Juhlaa valmistellaan parhaillaan ja maljaa kohotellaan juhlallisuuksien merkeissä jälleen itsenäisyyspäivän aattona isänmaallista historiaa huokuvassa ravintola Almassa Seinäjoella.

Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirien omat ”linnanjuhlat” on järjestetty maakunnan alueella vuodesta 2007 lähtien. On jälleen hyvä syy juhlia 106-vuotiasta Suomea palauttaen mieliimme veteraanisukupolven uhraukset vapautemme eteen. Tervetuloa juhlimaan itsenäisyyttä historiallisessa miljöössä samanhenkisten isänmaan ystävien seurassa. Itsenäisyyspäivän perinteinen vastaanottojuhla ravintola Almassa 5. joulukuuta klo 20:00 alkaen.

Sävelhartaus

Ennen Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirien itsenäisyyspäivän vastaanottotilaisuutta Seinäjoen Sotilaskotiyhdistyksen järjestämä Sävelhartaus Lakeuden Ristissä klo 18:00 alkaen. Soittokunta ja kuoro esiintyvät. Hartauspuhe. Puolustusvoimien tervehdys sekä Pohjanmaan aluetoimiston ylennystilaisuus.

Historiallinen juhlapaikka

Hotelli-Ravintola Alma on paikalliselle maanpuolustusväelle tuttu ja ympäristö rakennuksineen huokuu mielenkiintoista historiaa. Seinäjokisten tunteman ”rautatieläisten talon” rakennustyöt aloitettiin lokakuussa 1908 ja talo valmistui toukokuussa 1909. Samainen rakennus on toiminut aikanaan venäläisten upseerien klubirakennuksena ja ylipäällikkö Carl Gustaf Emil Mannerheim päämajan ollessa vapaussodan aikana tammi-maaliskuussa 1918 Seinäjoella, ylipäällikkö Mannerheim vietti usein iltaa ruokaillen kyseisessä talossa.

Jalalla koreasti

Mitäpä olisivatkaan ”linnanjuhlat” ilman tanssimusiikkia. Ravintola Alman estradille nousevat jälleen pitkän linjan ammattimuusikot Timo Luostarin johdolla. Timo Luostari & Kilimanjaro – orkesteri soittaa monipuolista tanssimusiikkia jokaisen makuun.

Herkullinen juhlamenu

Ravintola Alman henkilökunta on jälleen laatinut herkullisen juhlamenun hienoon tilaisuuteemme.

Tulostettava ohjelma ja menu löytyy TÄSTÄ!

♦ ♦ ♦

Kutsu

Perinteinen Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirien Itsenäisyyspäivän
vastaanottotilaisuus 5.12.2023 klo 20–00

Hotelli-Ravintola Alma
Ruukintie 4, 60100 Seinäjoki

Maanpuolustusjärjestön / vast. jäsen (avec) / yhteistyökumppani

Ilmoittautuminen osallistumisesta pyydetään piiritoimistoon p. 050 594 9617 tai ep.reservilaispiirit@gmail.com 30.11.2023 mennessä.

Illalliskortti 50€ / osallistuja maksetaan tilille:
Etelä-Pohjanmaan Reserviupseeripiiri
FI30 4108 0010 6000 99

Viestikenttään: Itsenäisyyspäivän vastaanotto 2023

Pukukoodi: Pieni juhlapuku (m87), tumma puku, kunniamerkit

Lämpimästi tervetuloa juhlimaan Itsenäisyyttä kanssamme!

Jani Syvänen
Toiminnanjohtaja
Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirit