Perinne

Keväällä 1940 teki piispa Aleksi Lehtonen aloitteen sodassa kaatuneitten muistopäivästä. Ylipäällikkö, marsalkka Mannerheim antoi päivän vietosta käskyn 1.5.1940. Toukokuun kolmantena sunnuntaina (19.5.1940).

Voimme pohtia, miksi piispa Lehtonen teki tämän aloitteen, jonka seurauksena olemme saaneet vuosikymmenten ajan viettää kaatuneitten muistopäivää. Todennäköisesti tämä on ollut seurausta niistä raskaista tunteista, joita sodan seurauksena on kotirintamalla koettu. Ihmisten elämässä on ollut vahvasti mukana sodan kauhut, epävarmuus ja suru. Ihmisten elämässä ovat raastavasti olleet mukana viestit rintamalla kaatuneista ja kadonneista läheisistä. Tämä kaikki on yhteisen muistamisen arvoista.

Tänään kaatuneitten muistopäivänä vietämme kirkkovuodessa kuudetta sunnuntaita pääsiäisestä. Tänään jumalanpalvelusten tekstinä on Johanneksen evankeliumin kohta (Joh.17.18-23). Se on osa Jeesuksen jäähyväispuhetta. Hän piti sen oppilailleen vain vähän ennen kuolemaansa. Näin siitä tuli kuin testamentti Jeesuksen seuraajille kaikkina aikoina. Jeesuksen opettamien asioiden on tarkoitus ohjata seurakuntaa ja kristittyjä. Jeesuksen tässä tekstissä antamaan testamenttiin sisältyy samalla lupaus ja tehtävä.

Jeesus muistuttaa ja lupaa, että suurimmissakaan vaikeuksissa ei yksikään hänen seuraajansa ole yksin, vaan Hän on meidän kanssamme.

Sodan keskellä rintamalle rakkaitaan saattoivat, vanhemmat, puolisot, sisarukset, lapset ja muut läheiset. Epävarmuus kosketti läheisten selviämistä, mutta myös koko rakkaan isänmaan kohtaloa. Kaiken tämän keskellä tarvittiin tukea ja voimia. Sitä saatiin toinen toiseltaan yhteisönä, sitä saatiin uskosta ja rukouksesta.

Kansamme ei olisi selvinnyt sotavuosista ilman uskoa Jumalaan. Erityisesti sitä tarvittiin silloin, kun rintamalta tuli viesti läheisen ihmisen, puolison, isän tai pojan kuolemasta. On sanottu, että kaatuneen vainajan kohdalla sota oli jo ohi. Mutta sotalesken ja –orvon elämässä sodan seuraukset ovat vaikuttaneet vuosikymmenien ajan. Kaatuneitten omaiset ovat kantaneet menetyksen taakkaa läpi elämänsä. Uskoa on tarvittu ja siitä ja yhteydestä on saatu voimia.

Jeesus muistuttaa jäähyväispuheessaan meitä erityisesti yhteyden ja yhteisön merkityksestä ja sen voimasta. Tämä tarkoittaa yhteisestä taakkojen kantamista ja jakamista. Tämä tarkoittaa yhteistä vastuuta toinen toisistamme. Tämä tarkoittaa yhteistä vastuuta rakkaasta isänmaasta.

Me tarvitsemme nyt ja tulevaisuudessa toinen toistamme. Me tarvitsemme nyt ja tulevaisuudessa uskoa, rukousta ja siunausta.

Seinäjoki 16.5.2021
Jukka Salo
Kirkkoherra

Kesällä jatkosodan syttymisestä tulee kuluneeksi 80 vuotta.
Raskas Patteristo 1:n muistoa kunnioitetaan kahdella tapahtumalla.

19.6. Kurikassa Wanhalla rautatieasemalla klo 10.00 – 15.00 Patteriston perustamisen 80v. juhlatilaisuus (Ei ilmoittautumista).

3.-4.7. Tohmajärvellä, jossa paljastetaan 80v. muistomerkki alueella josta Patteriston varsinainen sotatie alkoi. (Ilmoittautuminen)

Tervetuloa molempiin tapahtumiin!

Raskas Patteristo 1:n 80 v. muistomerkkijuhlan paljastustilaisuuteen 4.7. Tohmajärvelle järjestetään Kurikasta yhteiskuljetus. Paikalle voi saapua myös omalla autolla. Majoitus ym. järjestelyjen organisoimiseksi ilmoittautumiset muistomerkin paljastusjuhlaan 31.5.mennessä: muistomerkkijuhla@gmail.com

Lisätietoa tapahtumasta: https://www.rspsto1.fi/fi/muistomerkki/

Tuomo Aho
Raskas Patteristo 1:n perinneyhdistyksen pj.

Hyvää Kansallista veteraanipäivää kaikille. Valtioneuvosto on päättänyt Lapinsodan päättymisen vuosipäivän kansalliseksi juhlapäiväksi veteraanien työn kunnioittamiseksi.

Tänä päivänä sotaveteraaneja on joukossamme noin 6500, noin puolet miehiä ja puolet naisia, keski-iältään 92 vuotta. Heistä sotainvalideja on noin 900. On meidän nykypolvien kunniatehtävä varmistaa, että jokaisesta kunniakansalaisesta pidetään huolta veteraanien tunnusaluseen ”Kaveria ei jätetä” hengessä.

Erityisesti näin korona-aikana on tärkeää, että eristyksiin jääneet seniorikansalaiset eivät unohdu ja jää yksin. Jo toisena vuotena peräkkäin joudutaan kansallista veteraanipäivää viettämään koko Suomessa poikkeuksellisin tavoin koronapandemian vaatimien rajoitusten takia.

Tasavallan presidentti on useamman kerran sanonut, että itsenäisyys on lahja ja tehtävä. Jo sadan vuoden ajan me suomalaiset olemme saaneet itsenäisyyden lahjana. Ylipäällikön sanojen mukaisesti itsenäisyyden eteen tulee myös alati tehdä töitä. Yhden sukupolven tehtäväksi tuli pelastaa kahden vuosikymmenen vanha itsenäisyys.

Veteraanit ottivat aikanaan yhteistuumin vastuun sotien kurimuksesta ja pelastivat meille jälkipolville paremman tulevaisuuden. Heidän sinnikkyytensä sodassa ja jälleenrakennuksen aikakautena on kansakunnallemme edelleen mittaamaton arvokas. Heidän ansiostaan voimme elää useilla mittareilla mitattuna maailman onnellisimmassa ja turvallisimmassa maassa.

Valitettavat viimeaikaiset tapahtumat Euroopassa ovat osoittaneet, ettei sodan mahdollisuutta voi kokonaan sulkea pois. Suomen kannalta keskeistä on säilyttää kyky ennaltaehkäistä kriisien syntyminen. Tässä välineinä ovat turvallisuuspolitiikka sekä sitä tukeva uskottava puolustus. Uskottava puolustus koostuu kyvystä ja tahdosta.

Yleinen asevelvollisuus on suomalainen malli uskottavan sotilaallisen maanpuolustuksen rakentamiseksi. Reserviläisillä on aivan ratkaiseva merkitys Suomen puolustukselle jo pelkästään sen johdosta, että reserviläiset muodostavat 97 % Puolustusvoimien sodan ajan vahvuudesta.

Te reserviläiset – lakeuden maanpuolustajat – olette konkreettinen esimerkki tarttumisesta ylipäällikön kehottamaan itsenäisyyden tehtävään. Tällä tavoin vaalitte myös konkreettisesti veteraanien perintöä.

Reservin suorituskyvyn ylläpito edellyttää opittujen taitojen ylläpitoa sekä uuden oppimista. Toiminnan onnistumisen kannalta kuitenkin maanpuolustustahto on avainasemassa – ilman tahtoa ei parhaistakaan aseista ole hyötyä.

Maanpuolustustahto on tutkimuksessa mitattujen tulosten perusteella Suomessa erittäin korkealla tasolla. Sitä ei saa kuitenkaan pitää itsestäänselvyytenä ja sitä kautta pois hävitettävänä. Reserviläisjärjestöjen ja reserviläisten tekemä vapaaehtoinen maanpuolustustyö on korvaamaton osa suomalaista maanpuolustusta.

Vääjäämättä lähestyvän viimeisen iltahuudon myötä on veteraanien perintöä vaalittava uudella tavalla. Reserviläistyön merkityksen tunnistaminen ja tunnustaminen veteraanien perinnön vaalimisessa on yksi itsenäisyyden tehtävä.

Hyvää Kansallista veteraanipäivää kaikille isänmaan ja lakeuden puolustajille. Kiitos tekemästänne työstä.

Porin prikaatin komentaja, prikaatikenraali Mika Kalliomaa

Kuulun sukupolveen joka ei ole elänyt sota-aikaa, mutta jonka vanhemmat ja isovanhemmat ovat kokeneet sodan ja lähes jokaisen isät ovat osallistuneet taisteluihin rintamalla. Vaikka he eivät yleensä puhuneet sodasta kotona perheen keskuudessa, oli sota monella tavalla läsnä. Sodissa koetut henkiset ja fyysiset vammat seurasivat arjessa ja valvottivat öisin.

Isoisäni osallistui 17–vuotiaana vapaussotaan 1918 ja lähti varusmiespalvelun suoritettuaan Aunuksen sotaretkelle 1919. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin hän oli mukana talvisodassa. Jatkosodan alkaessa 1941 hän oli 40 -vuotias kahdeksan lapsen isä ja haavoittui heti sodan alkupäivinä Kaalamon asemalla niin vaikeasti, ettei hänen tarvinnut lähteä uudelleen rintamalle. Isäni otti osaa sekä talvi- että jatkosotaan ja haavoittui lievästi jatkosodassa.

Sota koetteli koko kansaa. Ei sovi unohtaa lottia, joista osa toimi rintamalla vapauttaen miehiä sotatoimiin, osa kotirintamalla mm. huolto- ja ilmavalvontatehtävissä. Monet kotirintaman naiset joutuivat kantamaan yksin vastuun perheestään, jolloin kaiken fyysisen ponnistelun ylle lankesi monelta taholta turvattomuuden henkinen paine. Naiset, lapset ja vanhukset suoriutuivat kotona rintamalla olleiden miesten vaativistakin töistä. Yli 15-vuotiaat määrättiin lain voimalla kesätöihin ja alle 15-vuotiaille järjestettiin kesätyöpaikkoja maaseudulle.

Sotien päätyttyä sodan kauhut ja rasitteet kokenut sukupolvi maksoi mittavat sotakorvaukset. Karjalaiset rakensivat elämänsä täysin tyhjästä vieraisiin olosuhteisiin. Vaikka yleinen ilmapiiri ei kannustanut jaksamaan, uskottiin kaikesta huolimatta parempaan huomiseen. Kun ei ollut vaihtoehtoja oli kestettävä. Tämän sukupolven ansiosta elämme hyvässä ja turvallisessa yhteiskunnassa.

Artturi Leinonen on kirjoittanut: ”Puu kasvaa juurien voimasta, mutta juuret eivät ole yhden hetken asia. Myös vapauden puu tarvitsee juurensa ja ruokamultansa. Suomenkaan vapauden puussa silmut eivät olisi omana kevätkautenaan puhjenneet lehdiksi, elleivät juuret olisi imeneet voimaa oikeasta maaperästä.”

Vuoden 1918 sota ja sen lopputulos loivat perustan maamme itsenäisyydelle ja sen tulevaisuuden suunnalle, vapauden puun juuret pääsivät leviämään ja vahvistumaan, puu kasvoi pituutta ja paksuutta. Kun itsenäisyyttämme oli sitten puolustettava 1939 -1945, vapauden puussa oli riittävästi vuosirenkaita ja hyvin kehittynyt oksisto vastaanottamaan ja kestämään kaikki sodan aiheuttamat vastoinkäymiset. Vaikka muutamia oksia menetettiin ja runko kolhiintui, vaurioilla ei ollut pitkäaikaisia vaikutuksia puun jatkuvalle kasvulle.

Isoisäni tavoin monet vuoden 1918 sotilaista olivat mukana vielä vuosina 1939 – 1940 ja 1941 – 1944 vapautemme puolesta käydyissä sodissa, edelleen saman ylipäällikön johdolla ja samaa vihollista vastaan.

Kansallisena veteraanipäivänä osoitan kunnioitukseni kaikille itsenäisyyttämme puolustaneille sukupolville ja erityisesti vapaussodan, talvisodan, jatkosodan ja Lapin sodan veteraaneille.

Hyvää kansallista veteraanipäivää!

Tapani Tikkala
Vapaussotiemme Lakeuden Perinneyhdistys ry:n puheenjohtaja

Sotien 1939–1945 Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistys kutsuu kunniajäsenikseen vielä elossa olevat eteläpohjalaiset sotiemme veteraanit. Kutsu esitetään jokaiselle henkilökohtaisesti kansallisena veteraanipäivänä 27.4.2021. Kohtaamiset järjestetään koronaohjeistusten mukaisesti ja riskejä välttäen.

Kutsuttaville luovutetaan kunniakirja ja Tuntematon sotilas -elokuvakirja. Elokuvakirja lahjoitetaan yhteistyössä Aurora Studiosin ja Suomen Sotaveteraaniliiton kanssa.

Kutsu koskee kaikkia vajaata kahtasataa elossa olevaa veteraania Etelä-Pohjanmaan maakunnan ja Laihian kunnan alueella. Mukana on niin sotaveteraaniliiton, rintamaveteraaniliiton kuin sotainvalidienkin jäseniä.

– Uuden yhdistyksen päämääränä on hoitaa ja vaalia veteraanien perinnettä. Elämme parhaillaan historiallista murrosvaihetta: rivit harvenevat, mutta meillä on vielä keskuudessamme veteraaneja. He ovat kunniakansalaisiamme. On erityisen arvokasta saada kutsua heidät mukaan, painottaa Sotien 1939–1945 Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistyksen puheenjohtaja Teppo Ylitalo.

Sotien 1939–1945 Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistyksen yhdistyksen perustajina ja taustatahoina ovat kaikki veteraanijärjestöt sekä lukuisat muut yhdistykset, jotka haluavat pitää huolta veteraanien perinnöstä. Vastaavia alueellisia perinneyhdistyksiä perustetaan parhaillaan eri puolille Suomea. Valtakunnallisesti veteraaniperinnetyö tulee organisoitumaan Tammenlehvän perinneliiton alle.

– Meidän aikamme rauhasta ja hyvinvoinnista on maksettu kallis hinta. Meille on kerrottu, mitä tarkoittaa, että veljeä ei jätetä. Mutta meidän lapsemme ja heidän lapsensa ovat erilaisessa tilanteessa. Yhä useampi ei ole koskaan tavannut sotaveteraania eikä kuullut millaista sodassa oli. Ei ehkä tiedä, että sen työn varaan rakentuu nykyinen vapaa ja vauras yhteiskuntamme. Siksi yhteistä veteraaniperinnetyötä tarvitaan, Ylitalo luonnehtii.

Lisätiedot:
Sotien 1939–1945 Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistyksen puheenjohtaja Teppo Ylitalo, 050-5909569, ep.veteraaniperinne@gmail.com

Kutsujen jakaminen organisoidaan paikallisesti. Kuvaus- ja haastattelumahdollisuuksia voi tiedustella Pertti Kortesniemeltä sähköpostitse ep.sotaveteraanipiiri@netikka.fi tai puhelimitse 050 517 6396.