Perinne

Karjalan Jaakkiman Kokonniemestä vuonna 1940 evakkoon joutunut Jenny Mäki-Hallila (o.s. Kuismin) ihastui paikkaan nimeltä Kuortane kuunneltuaan Heikki Klemetin pakinoita radiosta.

Jatkosodan alettua Jennyn isä Juho Kuismin sai komennuksen rintamalle loppusyksystä 1941 ja kahdeksantoistavuotias isänmaallinen Jenny päätti lähteä lottatehtäviin. Sodassa muonituslottana ja myöhemmin varusvarastolla Uukuniemellä, Sortavalassa, Harjussa ja Lahdenpohjassa palvellut nuori nainen näki, kun joka puolelta nousee taivaalle valojuovat, jotka yhtyvät yhdeksi ylhäällä.

”Siellä keskellä olivat kuin enkelin siivet levällään. Pelästyin, katsoin uudelleen ja sama näky siellä oli. Olin varma, että enkeli suojelee meitä ja Suomea. Ja kyllä se suojelikin.” – muisteli Jenny Mäki-Hallila takavuosina kirjoituksessaan raskasta sota-aikaa.

Tänään Kuortaneen kirkossa saateltiin sota-ajan muistelmien kirjoittaja, paikkakunnan viimeinen lotta arvokkaasti ja isänmaallisesti haudan lepoon.

Paikalla oli hautajaisiin saapuneiden surevien ystävien, tuttavien ja omaisten lisäksi myös järjestöjen edustajia. Kunniavartio oli koostettu omaisten toivomuksesta paikallisten reserviläisjärjestöjen riveistä naispuolista reserviläisistä kunnioittamaan viimeisen lotan siunausta.

Siunaustilaisuus oli kaunis ja arvokas. Väriltään valkoisen siniristillä verhoilun arkun poistuesta kirkon käytävää soi koko matkan Sibeliuksen Finlandia kirkkouruilla säestettynä. Hetki oli ikimuistoinen ja sai paikalle saapuneen maanpuolustusjulkaisun toimittajankin pyyhkäisemään silmäkulmaansa useampaan otteeseen.

Jälleen yksi isänmaan eteen nuoruutensa aikanaan antanut on joukosta poissa, muttei suuresta kunnioituksestamme ja muistoistamme milloinkaan.

”Himmetä ei muistot koskaan saa”

Jani Syvänen
Toiminnanjohtaja
Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirit

Videokooste siunaustilaisuudesta:

Etelä-Pohjanmaan Lottaperinne ry järjestää sunnuntaina 31.10.2021 maakunnallisen Lotta Svärd -järjestön 100-vuotismuistomessun ja -juhlan Seinäjoella Lakeuden Ristissä.

Arvokas juhla alkaa messulla klo 10.00. Messussa saarnaa ja liturgian toimittaa alueseurakunnan johtava kappalainen Liisa Rantala. Päivän aiheena on puhuttelevasti ANTAKAA TOISILLENNE ANTEEKSI.

Varsinainen 100-vuotismuistojuhla alkaa klo 12.30 Lakeuden Ristissä, jolloin juhla pystytään viettämään koronaturvallisesti. Juhlapuhujana on Lotta Svärd Säätiön toiminnanjohtaja, yliluutnantti evp. Anne Nurminen.

Valtiovallan tervehdyksen juhlaan tuo tiede- kulttuuriministeri Antti Kurvinen. Puolustusvoimien tervehdyksen lausuu Pohjanmaan aluetoimiston päällikkö evl. Mauri Etelämäki ja Seinäjoen kaupungin tervehdyksen tuo kaupunginjohtaja Jaakko Kiiskilä.

Messua avustaa ja juhlassa esiintyy Etelä-Pohjanmaan Lottaperinteen kummikohde Pohjanmaan Maanpuolustussoittokunta johtajanaan kapteeni Sami Salmivuori. Juhlassa esiintyvät Etelä-Pohjanmaan Poliisilaulajat johtajanaan Arto Risku ja koskettavan Lottien laulun esittää Dir. Cant. Helena Ala-Prinkkilä Kauhajoelta.

Muistoja sota-ajalta tuo juhlaan isokyröläissyntyinen emäntä Hilkka Vaismaa ja ylioppilas Hanna Pajala Seinäjoelta miettii, mihin lottien esimerkki velvoittaa. Messun osalta on striimaus seurakunnan Youtube-kanavalla osoitteessa bitl.ly/seinajoensrk.

Messun päätteeksi Marja-Liisa Haveri-Nieminen lähettää Narvan marssin saattelemana seppeleet ja havutetut kynttilätervehdykset reserviläisten ja partiolaisten avustama. Seppeleet lähetetään Suomen Marsalkka Mannerheimin patsaalle, Vapaussodan sekä Talvi-, Jatko ja Lapinsotien muistomerkeille Törnävän hautausmaalle, Vakaumuksensa puolesta kaatuneiden haudalle Törnävän hautausmaalle ja Suojeluskuntalainen -patsaalle sekä Lotta- ja sotilaspoikareliefille Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museon sisäpihalle.

Havutetut kynttilätervehdykset viedään Seinäjoen sankarihaudassa lepäävien lottien Virpi Viidan ja Ellen Latva-Kokon haudoille, Tyyne Kuulan haudalle Törnävän hautausmaalle ja jääkärieversti Matti Laurilan hautakummulle Lapuan sankarihautausmaalle. Lisäksi Lapuan hautausmaalle viedään kynttilätervehdykset lottien Hilja Riipisen ja Eeva Laurilan haudoille sekä Ilmajoen hautausmaalle rintamalotta Sipi Tiluksen haudalle.

Valtakunnallisesti vietettävän Lotta Svärd 100-juhlavuoden suojelijana on toiminut Jenni Haukio. Hän saarnasi pari viikkoa sitten valtakunnallisessa Lotta Svärd 100-vuotisjuhlassa Helsingin Tuomiokirkossa.

Messun ja juhlan välillä Seinäjoen seurakunta tarjoaa kahvit seurakuntakeskuksen ylä- ja alasalissa. Maskien ja käsidesien käyttöä suositellaan koronaturvallisuuden takaamiseksi.
Olette kaikki lämpimästi tervetulleita juhlaamme.

Paula Sihto
Hallituksen puheenjohtaja
Etelä-Pohjanmaan Lottaperinne ry

Allekirjoittanut ja näyttelijä Leo Lastumäki suunnitteli kyseisen tapahtuman toteutettavaksi veteraanisukupolvelle keväällä 1992.

Jo vuodesta 1968 oli Lentoemäntien ja – stuerttien yhdistys kerännyt varoja ja käynyt tervehtimässä Kaunialan sairaalan sotainvalideja. Tämän tiedon pohjalta ja Lampaansyöjät -elokuvan 20v historian vauhdittamana Leo Lastumäki ehdotti rosvopaistia sotiemme veteraaneille. Kaikki alkoi siis toukokuussa 1992.

Tapahtumia on järjestetty vuosittain maakuntakohtaisesti vähintään 10, joskus jopa 16 kertaa per kesä. Lisäksi Floridassa 8 kertaa, Kanadassa 6 kertaa ja Virossa 12 kertaa, eli takana olevien ~30 vuoden aikana yli 300 tapahtumaa.

Suurin osallistujamäärä on ollut Pirkkahalli 2012, yhteensä 1700 henkeä ja pienimuotoiset tapahtumat ovat olleet kummikohteena olevan Oulunkylän kuntoutussairaalan noin 600 henkeä vuosittain.

Aloittaessamme keväällä 1992 maassamme oli 267 tuhatta sotiemme veteraania ja tänä päivänä n. 5000. Olemme siis tarjonneet rosvopaistia viihteen kera neljännesmiljoonalle veteraanille, ainakin mahdollisuuden siihen. Itse olin tuolloin Finnairin palveluksessa, joten varojen keruu tapahtumien toteuttamiseen oli alun alkaen helppoa.

Palaverissa, jossa olivat läsnä minun ja Leon lisäksi, markkinointijohtaja Leif Lundström, johtajat Martti Suomela ja Eero Ahola, keskustelu oli lyhyt ja päättyi yhtiön johtajien päätökseen tehdä tapahtumista sinivalkoinen kunniavelan maksutapa. Markkinointiosasto velvoitettiin suorittamaan kaikki tapahtumien vaatimat kulut ja esiintyjille korvattiin lentoliput niin koti- kuin ulkomailla ja oma väki lensi varatuin istuimin aina kun tarve oli. Näin hienosti homma eteni vuoteen 2011, jolloin yhtiö ”jätti puurtajat omilleen”.

Onneksi pelastajat olivat heti paikalla. Nokian renkaat, Insta, Kiilto, Kokkolan Halpahalli, Kaatuneiden muistosäätiö ja muutama pienempi lahjoittaja. Kertasuorituksena myös Liikennelentäjien liitto ja Lennonjohtajien yhdistys. Varoja kerättiin ja käytettiin säästeliäästi, niin, että viime vuoden lokakuun karonkassa kaikki sillä hetkellä olleet varat, hieman yli 58.000 euroa palautettin Sotainvalidien veljesliitolle kotiavustajatoimintaan.

Tapahtumien päättäminen tähän on yhteinen päätös puolustusvoimien ja Finnairin lentävän henkilökunnan toimesta. Tämä päätös perustuu veteraanisukupolven korkeaan ikään ja liikkumisen rajoituksiin. Mutta tapahtumasarja jatkuu toki pienemmissä puitteissa, veljeä ja sisarta ei jätetä!

Kalevi Rönnqvist lentopurseri (evp), yhtä lukuun ottamatta aina paikalla.

Ohjelma 30.9.2021:
klo 13 Sillanpään marssilaulu
Kalevi Rönnqvist ja Jan-Erik Hagfors avaussanat,
Kenttäpiispa Pekka Särkiö sytyttää kynttilän, lukee kuvanauhalta sankarihautojen sijannit ja kaatuneiden lukumäärän.
Kenraalimajuri Veli-Pekka Parkatti esittää PV:N tervehdyksen ja kohottaa veteraanimaljan.
Kenttäpiispa siunaa ruokailun.
Vanhimman vieraan kartoitus samoin avioparit sotien vuosista saakka.
Solistiyhtye Jermut musisoi solistien Ilkka Halonen, Elina Sauri ja Erkki Liikanen kanssa.
Kahvituksen päätteeksi: Veteraanin iltahuuto.
Vieraiden poistuttua jatketaan henkilökunnan juhlaa samojen muusikoiden kera.

Videokooste Ylihärmässä 30.9.2021 järjestetystä rosvopaistitapahtumasta:

Vapaussotiemme Lakeuden Perinneyhdistys teki jalkamarssin sijaan moottorimarssin 11. – 12.9. Etelä-Karjalaan Härmän liikenteen Rumaksi Vallesmanniksi ristityn linja-auton kyydissä. Kuljettajanamme toimi Tuure Antila, joka on kuljettanut yhdistyksemme jäseniä sekä retkillä että kesäpäivillä vuodesta 2005 lähtien.

Bussin kerättyä aamutuimaan lakeuden eri puolilta 48 historiannälkäistä matkustajaa, auton keula suunnattiin kohti Mikkeliä, jonne saavuimme yhden välipysähdyksen taktiikalla puolen päivän maissa. Mikkelissä auto parkkeerattiin komeasti Päämajamuseon eteen, jossa pääkohteemme oli tällä kertaa samassa Mikkelin keskuskansakoulun rakennuksessa sijaitseva ja tänä vuonna avattu Sodan ja rauhan keskus Muisti. Muistin vahvistamiseksi kävimme kuitenkin syömässä ennen tiedekeskukseen menoa maukkaan lounaan Rauha -kahviossa.

Sodan ja rauhan keskus Muisti
Muisti on 4.6.2021 yleisölle avattu tiedekeskus, joka kertoo sodasta edistääkseen rauhaa ja keskittyy sotaan ilmiönä eli mitä sota tekee ihmiselle ja yhteiskunnalle. Muistin näkökulmana on kokemushistoria ja näyttely kertoo ihmisistä poikkeustilanteessa, tarkoituksena on antaa vastaukset kysymyksiin mitä sota tekee ihmiselle ja yhteiskunnalle ja mikä on sodassa toisin kuin rauhan aikana.

Näyttelytilat sijaitsevat kahdessa kerroksessa ja kierrokseen sisältyy myös vanha Päämajamuseo. Ryhmämme suuren koon vuoksi museoon tutustuttiin omatoimisesti kolmessa eri ryhmässä, jotka sekoittuivat kierroksen aikana. Summan taistelun seuraaminen virtuaalilasien kautta lienee ollut mieleenpainuvin osio ja esitystä joutui jonottamaan kymmeniä minuutteja. Hätäisimpien epäilyistä huolimatta kaikki muistivat kuitenkin palata taistelun tiimellyksestä linja-autolle.

Kollaa ja Simo Häyhä -museo

Summan taisteluista selvittyämme jatkoimme Rautjärvelle ja siellä Kollaa ja Simo Häyhä -museoon. Museon ovat perustaneet 1980-luvun alussa rautjärveläiset talvisodan Kollaan taisteluiden veteraanit. Nykymuodossaan museo on avattu 2017.

Museon alakerrassa tutustuimme Rautjärven Kiiskisen kylässä 17.12.1905 syntyneen ja talvisodassa tarkka-ampujana tunnetuksi tulleen Simo Häyhän elämän eri vaiheisiin niin talvisodan kuin rauhan aikana. Simo Häyhä liittyi Rautjärven suojeluskuntaan 17-vuotiaana ja suoritti asevelvollisuutensa Polkupyöräpataljoona 2:ssa 1925 – 1927. Palvelusaika oli tuolloin 15 kuukautta. Tarkka-ampujakoulutuksen Häyhä sai kertausharjoituksessa Utin harjoituskeskuksessa 14.7. – 2.8.1938.

Simo Häyhä osallistui talvisotaan Kollaalla 30.11.1939 – 6.3.1940. Hän toimi tarkka-ampujana ja oman ilmoituksensa mukaan ampui 542 vihollista. Häyhä haavoittui päähän ja kasvoihin vihollisen räjähtävästä luodista Kollaan Ulismaisen korvessa 6.3.1940. Mannerheim ylensi Simo Häyhän alikersantista suoraan reservin vänrikiksi 1940. Häyhä kuoli 96 vuotiaana Haminassa 1.4.2002. Hänen hautansa on Ruokolahden hautausmaalla.

Imatran valtionhotelli
Suomen vanhin matkailunähtävyys halkaisee Imatran kaupungin ja muodostaa jylhän kanjonin keskelle asutusta. Yli 6000 vuotta vanha koski on ollut Euroopan merkittävimpiä nähtävyyksiä jo 1700-luvulta, eikä villin veden vetovoima ole aikojen saatossa kadonnut. Koskea ovat käyneet ihailemassa niin Venäjän keisarinna kuin Brasilian keisari.

Pohjoismaiden ainoa hotelliksi rakennettu jugendlinna, Valtionhotelli, valmistui 1903. Se valittiin vuonna 2017 Suomen kauneimmaksi rakennukseksi.
Saavuimme hotelliin suurin odotuksin, mutta valitettavasti osa matkalaista joutui pettymään. Jostakin, vielä meille tuntemattomasta, syystä koko ryhmämme ei sopinutkaan hotellin päärakennukseen vaan osa ryhmäämme sijoitettiin viereiseen kylpylärakennukseen. Nautimme illallisen hotellin Ritarisalissa, josta retkeläiset melko aikaisessa vaiheessa poistuivat yöpuulle, olihan matka-aikaa kertynyt jo pitkälti toista kellonympärystä.

Imatran veteraanimuseo
Aloitimme sunnuntaiaamun tutustumalla Valtionhotellia vastapäätä olevaan yksityiseen veteraanimuseoon. Sotaveteraani, asianajaja sekä urheilija Reino Ikävalkon perustama museo on avattu yleisölle vuonna 2000 ja siellä on esillä runsaasti Suomen autonomian ajan ja itsenäisyytemme alkutaipaleen, vapaussodan sekä talvi- ja jatkosodan historiaa ja sotamuistoja. Museon laaja esineistö teki vaikutuksen, jota lisäsi Jarmo Ikävalkon asiantunteva esittely.

Myös itse museorakennuksella on kerrottavanaan oma sotatarina. Yhdessä huoneessa on suuri seinämaalaus, joka esittää talon rakennuttajan perhettä. Siinä on nähtävissä pomminsirpaleen tekemä reikä. Jatkosodan aikana talon lähelle putosi pommi, jonka sirpale lensi ikkunasta sisään ja osui seinässä olevaan maalaukseen.

Kotkaniemi – Presidentti P.E. Svinhufvudin kotimuseo
Imatralta suuntasimme Luumäelle presidentti Pehr Evind Svinhufvudin ja hänen puolisonsa rouva Ellen Svinhufvudin kotimuseoon. Svinhufvud valittiin vuonna 1908 kihlakunnantuomariksi Lappeen tuomiokuntaan, jolloin hän osti Kivijärven rannalla sijaitsevan Kotkaniemen tilan edeltäjänsä Alfred Thomén perikunnalta. Kotkaniemen päärakennus oli rakennettu 1898 maalaistuomarin kodiksi ja virkataloksi.

Kotkaniemessä on asunut ja sitä on ylläpitänyt neljä sukupolvea Svinhufvudeja. Kotkaniemi siirtyi Museoviraston omistukseen vuosituhannen vaihteessa ja se avattiin museona kesällä 2000. Nykyään Museovirasto toimii Kotkaniemessä vuokralaisena ja museosta vastaa Kotkaniemi-säätiö. Museo esittelee presidentti ja rouva Svinhufvudin elämää sekä Kotkaniemen tilan arkea. Talon huoneet on palautettu pariskunnan ajalle ja ne on sisustettu alkuperäisin kalustein ja esinein. Tämän kesän vaihtuva näyttely esittelee Svinhufvudin ampuma- ja metsästysharrastusta.

Myös ulkona oli paljon katseltavaa. Vuosien 2016 – 2017 aikana talon puutarha on palautettu 1930-luvun presidenttikauden aikaiseen asuun ja sitä ylläpitää Lappeenrannan seudun puutarhaseura. Museovierailun yhteydessä söimme lounaan Kahvila Ellenissä ja nautimme jälkiruuaksi, totta kai, Ellen Svinhufvudin kakkua.

Suomen Ilmavoimamuseo
Sääennusteet lupasivat sadetta ja Kotkaniemeen päästyämme alkoikin satamaan. Sadetta riittikin sitten aina kotiovelle saakka. Kolmetuntisen ajomatkan jälkeen vedimme hiukan henkeä Vaajakosken ABC:llä, josta jatkoimme Tikkakoskelle Suomen Ilmavoimamuseoon. Saavuimme sinne hiukan sulkemisajan jälkeen kello 17.15, mutta koska tämä oli jo etukäteen tiedossa, oli meillä mahdollisuus tutustua museon monipuoliseen näyttelyyn.

Keski-Suomen Ilmailumuseona 1979 aloittanut ja vuodesta 1987 Ilmavoimien perinteiden tallentamisesta vastaava museo muutti nimensä vuonna 2016 nykyiseen muotoonsa Suomen Ilmavoimamuseo. Se on erikoismuseo, jonka toimialueena on koko Suomi ja toimialana Ilmavoimien perinteiden tallentaminen ja ylläpitäminen.

Eräs museon harvinaisimmista näyttelyesineistä on luutnantti Lauri Pekurin ohjaama BW-372, jolla Pekuri teki pakkolaskun pieneen järveen Vienan Karjalassa 25.6.1942. Pekuri ampui alas kaksi venäläistä Hurricane-hävittäjää, mutta sen jälkeen hänen koneensa syttyi palamaan vihollisen luodeista. Pekuri pystyi uimaan rantaan ja kävelemään noin 20 km:n matkan omille linjoille. Sukeltaja Timo Nyman löysi koneen keväällä 1998 ja se nostettiin saman vuoden elokuussa. BW-372:n osti vuonna 2004 USA:n laivaston ilmailumuseo ja se omistaa koneen myös nykyään. Kone on lainassa vuoteen 2022 Ilmavoimamuseolla ja se on kunnostettu satojen tuntien työllä siihen asuun, jossa se oli järvestä nostettaessa.

Museossa oli niin paljon mielenkiintoista nähtävää, että viimeiset matkalaiset jouduttiin lähes väkisin riistämään museokoneiden viereltä linja-auton kyytiin. Parhaat kiitokset kuljettajallemme Tuure Antilalle sekä matkanjohtaja Harri Yli-Rahnastolle sekä reippaille matkalaisille. Yhdessä teimme matkasta ikimuistoisen. Innokkaammat varasivatkin jo nyt paikan yhdistyksen ensi kesän kaksipäiväiselle retkelle Kuhmon – Suomussalmen talvisotamaisemiin!

Tapani Tikkala
Puheenjohtaja
Vapaussotiemme Lakeuden Perinneyhdistys ry

Lämpimät terveiset Teille, jotka olette kokoontuneet jatkosodan aselevon muistohetkeen ja seppeleenlaskutilaisuuteen.

Olen kuljettanut mukanani tämän vuoden aikana eri tilanteissa pientä vihkosta. Sen kannessa lukee ”Kenttähartaus”. Takakannesta näkyy, että vihko on painettu vuonna 1941 eli 80 vuotta sitten. Seuraava sukupolvi on sittemmin 40- ja 50-luvun vaihteessa käyttänyt vihon kantta piirustuspaperina, mutta olennainen on näkyvissä. Vihkonen sisältää valikoiman virsiä käytettäväksi kenttähartauksissa. Kannen sisäpuolelle paappani on kirjoittanut: ”Räisälän kirkossa 30/8 41” – lähes tarkalleen 80 vuotta sitten.

Kevyt Osasto 18:n sotapäiväkirjaan on tuona päivänä merkitty: ”Klo 14,15 Osasto kokonaisuudessaan ehtoollisjumalanpalveluksessa Räisälän kirkossa. Jumalanpalveluksen jälkeen kunniamerkkien jako ja ylennys tilaisuus.” Takana oli kolmen päivän lepo, joka oli käytetty varushuoltoon, aseiden puhdistukseen, saunomiseen ja pyykinpesuun. Nyt kokoonnuttiin Herran pyhälle ehtoolliselle.

Kaksi kuukautta aiemmin juhannuksena eri puolilla Etelä-Pohjanmaata oli koottu joukkoja. Esimerkiksi täällä Kurikassa Raskas Patteristo 1 kuormattiin junaan. Kevyt Osasto 18:n sotapäiväkirja kertoo, että myös tuolloin lähdön hetkellä kokoonnuttiin ehtoolliselle. Sen jälkeen siirryttiin sankarihaudoille, tuoreille talvisodan kummuille, keskikesän luonnon keskelle. Kun sitten elokuun lopussa kokoonnuttiin Räisälän kirkkoon, osa oli joukosta poissa. Monen tie oli vienyt samoille kotiseurakuntien sankarihautausmaille, joiden luota matkaan oli lähdetty. Tuoreita kumpuja oli syntynyt aiempien rinnalle – niin myös täällä Kurikan sankarihautausmaalla. Seuraavien vuosien aikana niitä kaivettiin vielä paljon lisää.

Kun nykyään puhutaan uhrista, tarkoitetaan usein ihmistä, joka on joutunut onnettomuuden tai väkivallan uhriksi. Tilanteeseen ei sisälly mitään jaloa tai ylevää, vain kipua ja surua. On myös toinen tilanne, jossa puhutaan uhrista. Aika usein kuulee sanottavan: ”Älä uhriudu!” Katsotaan, että joku, joka ei oikeasti ole uhri tai huono-osainen, pyrkii itse asettumaan uhriksi. Harvoin sen sijaan puhutaan sellaisesta uhrista, jolla on myönteinen, välittävä ja arvokas päämäärä – sellaisesta uhrista, joka syntyy, kun joku uhrautuu toisen puolesta. Tällaisesta uhrista puhuttiin silloin, kun nämä haudat kaivettiin, kun hiljennyttiin kentälle jääneiden muistoksi ja kun odotettiin tietoa kadonneiden kohtalosta. Siksi Kurikan kauniissa sankarimuistomerkissä pyydetään Herraa siunaamaan soturin uhri. Soturin uhri oli samalla hänen rakkaimpiensa uhri.

Vaikka puhe uhrista on nykyään usein sävyltään kielteistä, myös arvokas, toisen hyväksi suuntautuva uhri on edelleen ajankohtainen. Viereisessä kirkkosalissa kootaan joka sunnuntai uhrilahja seurakunnan työn hyväksi, apua tarvitsevien auttamiseksi. Tuo uhri siunataan perinteisesti sanoilla: ”Herra, sinun omastasi me annamme, sinun lahjaasi jaamme.” Ihmisen uhri on sitä, että Herran omaa ja lahjaksi saatua annetaan toisten hyväksi. Soturin uhri on siinä, että lahjaksi saatu elämä on pantu alttiiksi lähimmäisten puolesta, isänmaan puolesta. Kun pyydetään siunaamaan soturin uhri, rukoillaan, että hän, joka on kerran ristillä kuollut ja täydellisesti uhrautunut tämänkin soturin puolesta, pitäisi huolta, että soturin uhri ei olisi turha vaan koituisi lähimmäisten parhaaksi. Mukanani kulkevassa yhden soturin virsivihossa on lyijykynällä ympyröity virsi: ”Hän on kuollut puolestani. Ken nyt voi mun kadottaa?”

Syyskuun 3. päivänä 1944 kello 10 Raskas Patteristo 1 kokoontui jumalanpalvelukseen. Seuraavana aamuna kello 5:30 eversti Kaarlo Rauramo tiedotti: ”Välirauha solmittu venäläisten kanssa. Vihollisuudet lopetetaan kello 7:00. Kirjallinen käsky myöhemmin. Asiasta tiedoitettava joukoille heti. Suomalaisella rauhallisuudella on suhtauduttava tähän tietoon, eikä ole syytä ilmaista käsitystään tai mielipidettään suuntaan tai toiseen. Palvelus jatkuu entiseen malliin.”

Soturin uhri ei ollut turha. Meidän jälkipolvien vastuulla on, että yhteinen palvelus toistemme hyväksi jatkuu ”entiseen malliin”. Se on soturin uhrin siunaamista arjen töissä. Soturin uhria siunaten lähetämme nyt seppelpartion sankarimuistomerkille ja Karjalan kirkkomaissa lepäävien muistomerkille. Seppelpartiot, olkaa hyvät.

Jaakko Antila
Hiippakuntapastori