Perinne

Allekirjoittanut ja näyttelijä Leo Lastumäki suunnitteli kyseisen tapahtuman toteutettavaksi veteraanisukupolvelle keväällä 1992.

Jo vuodesta 1968 oli Lentoemäntien ja – stuerttien yhdistys kerännyt varoja ja käynyt tervehtimässä Kaunialan sairaalan sotainvalideja. Tämän tiedon pohjalta ja Lampaansyöjät -elokuvan 20v historian vauhdittamana Leo Lastumäki ehdotti rosvopaistia sotiemme veteraaneille. Kaikki alkoi siis toukokuussa 1992.

Tapahtumia on järjestetty vuosittain maakuntakohtaisesti vähintään 10, joskus jopa 16 kertaa per kesä. Lisäksi Floridassa 8 kertaa, Kanadassa 6 kertaa ja Virossa 12 kertaa, eli takana olevien ~30 vuoden aikana yli 300 tapahtumaa.

Suurin osallistujamäärä on ollut Pirkkahalli 2012, yhteensä 1700 henkeä ja pienimuotoiset tapahtumat ovat olleet kummikohteena olevan Oulunkylän kuntoutussairaalan noin 600 henkeä vuosittain.

Aloittaessamme keväällä 1992 maassamme oli 267 tuhatta sotiemme veteraania ja tänä päivänä n. 5000. Olemme siis tarjonneet rosvopaistia viihteen kera neljännesmiljoonalle veteraanille, ainakin mahdollisuuden siihen. Itse olin tuolloin Finnairin palveluksessa, joten varojen keruu tapahtumien toteuttamiseen oli alun alkaen helppoa.

Palaverissa, jossa olivat läsnä minun ja Leon lisäksi, markkinointijohtaja Leif Lundström, johtajat Martti Suomela ja Eero Ahola, keskustelu oli lyhyt ja päättyi yhtiön johtajien päätökseen tehdä tapahtumista sinivalkoinen kunniavelan maksutapa. Markkinointiosasto velvoitettiin suorittamaan kaikki tapahtumien vaatimat kulut ja esiintyjille korvattiin lentoliput niin koti- kuin ulkomailla ja oma väki lensi varatuin istuimin aina kun tarve oli. Näin hienosti homma eteni vuoteen 2011, jolloin yhtiö ”jätti puurtajat omilleen”.

Onneksi pelastajat olivat heti paikalla. Nokian renkaat, Insta, Kiilto, Kokkolan Halpahalli, Kaatuneiden muistosäätiö ja muutama pienempi lahjoittaja. Kertasuorituksena myös Liikennelentäjien liitto ja Lennonjohtajien yhdistys. Varoja kerättiin ja käytettiin säästeliäästi, niin, että viime vuoden lokakuun karonkassa kaikki sillä hetkellä olleet varat, hieman yli 58.000 euroa palautettin Sotainvalidien veljesliitolle kotiavustajatoimintaan.

Tapahtumien päättäminen tähän on yhteinen päätös puolustusvoimien ja Finnairin lentävän henkilökunnan toimesta. Tämä päätös perustuu veteraanisukupolven korkeaan ikään ja liikkumisen rajoituksiin. Mutta tapahtumasarja jatkuu toki pienemmissä puitteissa, veljeä ja sisarta ei jätetä!

Kalevi Rönnqvist lentopurseri (evp), yhtä lukuun ottamatta aina paikalla.

Ohjelma 30.9.2021:
klo 13 Sillanpään marssilaulu
Kalevi Rönnqvist ja Jan-Erik Hagfors avaussanat,
Kenttäpiispa Pekka Särkiö sytyttää kynttilän, lukee kuvanauhalta sankarihautojen sijannit ja kaatuneiden lukumäärän.
Kenraalimajuri Veli-Pekka Parkatti esittää PV:N tervehdyksen ja kohottaa veteraanimaljan.
Kenttäpiispa siunaa ruokailun.
Vanhimman vieraan kartoitus samoin avioparit sotien vuosista saakka.
Solistiyhtye Jermut musisoi solistien Ilkka Halonen, Elina Sauri ja Erkki Liikanen kanssa.
Kahvituksen päätteeksi: Veteraanin iltahuuto.
Vieraiden poistuttua jatketaan henkilökunnan juhlaa samojen muusikoiden kera.

Videokooste Ylihärmässä 30.9.2021 järjestetystä rosvopaistitapahtumasta:

Vapaussotiemme Lakeuden Perinneyhdistys teki jalkamarssin sijaan moottorimarssin 11. – 12.9. Etelä-Karjalaan Härmän liikenteen Rumaksi Vallesmanniksi ristityn linja-auton kyydissä. Kuljettajanamme toimi Tuure Antila, joka on kuljettanut yhdistyksemme jäseniä sekä retkillä että kesäpäivillä vuodesta 2005 lähtien.

Bussin kerättyä aamutuimaan lakeuden eri puolilta 48 historiannälkäistä matkustajaa, auton keula suunnattiin kohti Mikkeliä, jonne saavuimme yhden välipysähdyksen taktiikalla puolen päivän maissa. Mikkelissä auto parkkeerattiin komeasti Päämajamuseon eteen, jossa pääkohteemme oli tällä kertaa samassa Mikkelin keskuskansakoulun rakennuksessa sijaitseva ja tänä vuonna avattu Sodan ja rauhan keskus Muisti. Muistin vahvistamiseksi kävimme kuitenkin syömässä ennen tiedekeskukseen menoa maukkaan lounaan Rauha -kahviossa.

Sodan ja rauhan keskus Muisti
Muisti on 4.6.2021 yleisölle avattu tiedekeskus, joka kertoo sodasta edistääkseen rauhaa ja keskittyy sotaan ilmiönä eli mitä sota tekee ihmiselle ja yhteiskunnalle. Muistin näkökulmana on kokemushistoria ja näyttely kertoo ihmisistä poikkeustilanteessa, tarkoituksena on antaa vastaukset kysymyksiin mitä sota tekee ihmiselle ja yhteiskunnalle ja mikä on sodassa toisin kuin rauhan aikana.

Näyttelytilat sijaitsevat kahdessa kerroksessa ja kierrokseen sisältyy myös vanha Päämajamuseo. Ryhmämme suuren koon vuoksi museoon tutustuttiin omatoimisesti kolmessa eri ryhmässä, jotka sekoittuivat kierroksen aikana. Summan taistelun seuraaminen virtuaalilasien kautta lienee ollut mieleenpainuvin osio ja esitystä joutui jonottamaan kymmeniä minuutteja. Hätäisimpien epäilyistä huolimatta kaikki muistivat kuitenkin palata taistelun tiimellyksestä linja-autolle.

Kollaa ja Simo Häyhä -museo

Summan taisteluista selvittyämme jatkoimme Rautjärvelle ja siellä Kollaa ja Simo Häyhä -museoon. Museon ovat perustaneet 1980-luvun alussa rautjärveläiset talvisodan Kollaan taisteluiden veteraanit. Nykymuodossaan museo on avattu 2017.

Museon alakerrassa tutustuimme Rautjärven Kiiskisen kylässä 17.12.1905 syntyneen ja talvisodassa tarkka-ampujana tunnetuksi tulleen Simo Häyhän elämän eri vaiheisiin niin talvisodan kuin rauhan aikana. Simo Häyhä liittyi Rautjärven suojeluskuntaan 17-vuotiaana ja suoritti asevelvollisuutensa Polkupyöräpataljoona 2:ssa 1925 – 1927. Palvelusaika oli tuolloin 15 kuukautta. Tarkka-ampujakoulutuksen Häyhä sai kertausharjoituksessa Utin harjoituskeskuksessa 14.7. – 2.8.1938.

Simo Häyhä osallistui talvisotaan Kollaalla 30.11.1939 – 6.3.1940. Hän toimi tarkka-ampujana ja oman ilmoituksensa mukaan ampui 542 vihollista. Häyhä haavoittui päähän ja kasvoihin vihollisen räjähtävästä luodista Kollaan Ulismaisen korvessa 6.3.1940. Mannerheim ylensi Simo Häyhän alikersantista suoraan reservin vänrikiksi 1940. Häyhä kuoli 96 vuotiaana Haminassa 1.4.2002. Hänen hautansa on Ruokolahden hautausmaalla.

Imatran valtionhotelli
Suomen vanhin matkailunähtävyys halkaisee Imatran kaupungin ja muodostaa jylhän kanjonin keskelle asutusta. Yli 6000 vuotta vanha koski on ollut Euroopan merkittävimpiä nähtävyyksiä jo 1700-luvulta, eikä villin veden vetovoima ole aikojen saatossa kadonnut. Koskea ovat käyneet ihailemassa niin Venäjän keisarinna kuin Brasilian keisari.

Pohjoismaiden ainoa hotelliksi rakennettu jugendlinna, Valtionhotelli, valmistui 1903. Se valittiin vuonna 2017 Suomen kauneimmaksi rakennukseksi.
Saavuimme hotelliin suurin odotuksin, mutta valitettavasti osa matkalaista joutui pettymään. Jostakin, vielä meille tuntemattomasta, syystä koko ryhmämme ei sopinutkaan hotellin päärakennukseen vaan osa ryhmäämme sijoitettiin viereiseen kylpylärakennukseen. Nautimme illallisen hotellin Ritarisalissa, josta retkeläiset melko aikaisessa vaiheessa poistuivat yöpuulle, olihan matka-aikaa kertynyt jo pitkälti toista kellonympärystä.

Imatran veteraanimuseo
Aloitimme sunnuntaiaamun tutustumalla Valtionhotellia vastapäätä olevaan yksityiseen veteraanimuseoon. Sotaveteraani, asianajaja sekä urheilija Reino Ikävalkon perustama museo on avattu yleisölle vuonna 2000 ja siellä on esillä runsaasti Suomen autonomian ajan ja itsenäisyytemme alkutaipaleen, vapaussodan sekä talvi- ja jatkosodan historiaa ja sotamuistoja. Museon laaja esineistö teki vaikutuksen, jota lisäsi Jarmo Ikävalkon asiantunteva esittely.

Myös itse museorakennuksella on kerrottavanaan oma sotatarina. Yhdessä huoneessa on suuri seinämaalaus, joka esittää talon rakennuttajan perhettä. Siinä on nähtävissä pomminsirpaleen tekemä reikä. Jatkosodan aikana talon lähelle putosi pommi, jonka sirpale lensi ikkunasta sisään ja osui seinässä olevaan maalaukseen.

Kotkaniemi – Presidentti P.E. Svinhufvudin kotimuseo
Imatralta suuntasimme Luumäelle presidentti Pehr Evind Svinhufvudin ja hänen puolisonsa rouva Ellen Svinhufvudin kotimuseoon. Svinhufvud valittiin vuonna 1908 kihlakunnantuomariksi Lappeen tuomiokuntaan, jolloin hän osti Kivijärven rannalla sijaitsevan Kotkaniemen tilan edeltäjänsä Alfred Thomén perikunnalta. Kotkaniemen päärakennus oli rakennettu 1898 maalaistuomarin kodiksi ja virkataloksi.

Kotkaniemessä on asunut ja sitä on ylläpitänyt neljä sukupolvea Svinhufvudeja. Kotkaniemi siirtyi Museoviraston omistukseen vuosituhannen vaihteessa ja se avattiin museona kesällä 2000. Nykyään Museovirasto toimii Kotkaniemessä vuokralaisena ja museosta vastaa Kotkaniemi-säätiö. Museo esittelee presidentti ja rouva Svinhufvudin elämää sekä Kotkaniemen tilan arkea. Talon huoneet on palautettu pariskunnan ajalle ja ne on sisustettu alkuperäisin kalustein ja esinein. Tämän kesän vaihtuva näyttely esittelee Svinhufvudin ampuma- ja metsästysharrastusta.

Myös ulkona oli paljon katseltavaa. Vuosien 2016 – 2017 aikana talon puutarha on palautettu 1930-luvun presidenttikauden aikaiseen asuun ja sitä ylläpitää Lappeenrannan seudun puutarhaseura. Museovierailun yhteydessä söimme lounaan Kahvila Ellenissä ja nautimme jälkiruuaksi, totta kai, Ellen Svinhufvudin kakkua.

Suomen Ilmavoimamuseo
Sääennusteet lupasivat sadetta ja Kotkaniemeen päästyämme alkoikin satamaan. Sadetta riittikin sitten aina kotiovelle saakka. Kolmetuntisen ajomatkan jälkeen vedimme hiukan henkeä Vaajakosken ABC:llä, josta jatkoimme Tikkakoskelle Suomen Ilmavoimamuseoon. Saavuimme sinne hiukan sulkemisajan jälkeen kello 17.15, mutta koska tämä oli jo etukäteen tiedossa, oli meillä mahdollisuus tutustua museon monipuoliseen näyttelyyn.

Keski-Suomen Ilmailumuseona 1979 aloittanut ja vuodesta 1987 Ilmavoimien perinteiden tallentamisesta vastaava museo muutti nimensä vuonna 2016 nykyiseen muotoonsa Suomen Ilmavoimamuseo. Se on erikoismuseo, jonka toimialueena on koko Suomi ja toimialana Ilmavoimien perinteiden tallentaminen ja ylläpitäminen.

Eräs museon harvinaisimmista näyttelyesineistä on luutnantti Lauri Pekurin ohjaama BW-372, jolla Pekuri teki pakkolaskun pieneen järveen Vienan Karjalassa 25.6.1942. Pekuri ampui alas kaksi venäläistä Hurricane-hävittäjää, mutta sen jälkeen hänen koneensa syttyi palamaan vihollisen luodeista. Pekuri pystyi uimaan rantaan ja kävelemään noin 20 km:n matkan omille linjoille. Sukeltaja Timo Nyman löysi koneen keväällä 1998 ja se nostettiin saman vuoden elokuussa. BW-372:n osti vuonna 2004 USA:n laivaston ilmailumuseo ja se omistaa koneen myös nykyään. Kone on lainassa vuoteen 2022 Ilmavoimamuseolla ja se on kunnostettu satojen tuntien työllä siihen asuun, jossa se oli järvestä nostettaessa.

Museossa oli niin paljon mielenkiintoista nähtävää, että viimeiset matkalaiset jouduttiin lähes väkisin riistämään museokoneiden viereltä linja-auton kyytiin. Parhaat kiitokset kuljettajallemme Tuure Antilalle sekä matkanjohtaja Harri Yli-Rahnastolle sekä reippaille matkalaisille. Yhdessä teimme matkasta ikimuistoisen. Innokkaammat varasivatkin jo nyt paikan yhdistyksen ensi kesän kaksipäiväiselle retkelle Kuhmon – Suomussalmen talvisotamaisemiin!

Tapani Tikkala
Puheenjohtaja
Vapaussotiemme Lakeuden Perinneyhdistys ry

Lämpimät terveiset Teille, jotka olette kokoontuneet jatkosodan aselevon muistohetkeen ja seppeleenlaskutilaisuuteen.

Olen kuljettanut mukanani tämän vuoden aikana eri tilanteissa pientä vihkosta. Sen kannessa lukee ”Kenttähartaus”. Takakannesta näkyy, että vihko on painettu vuonna 1941 eli 80 vuotta sitten. Seuraava sukupolvi on sittemmin 40- ja 50-luvun vaihteessa käyttänyt vihon kantta piirustuspaperina, mutta olennainen on näkyvissä. Vihkonen sisältää valikoiman virsiä käytettäväksi kenttähartauksissa. Kannen sisäpuolelle paappani on kirjoittanut: ”Räisälän kirkossa 30/8 41” – lähes tarkalleen 80 vuotta sitten.

Kevyt Osasto 18:n sotapäiväkirjaan on tuona päivänä merkitty: ”Klo 14,15 Osasto kokonaisuudessaan ehtoollisjumalanpalveluksessa Räisälän kirkossa. Jumalanpalveluksen jälkeen kunniamerkkien jako ja ylennys tilaisuus.” Takana oli kolmen päivän lepo, joka oli käytetty varushuoltoon, aseiden puhdistukseen, saunomiseen ja pyykinpesuun. Nyt kokoonnuttiin Herran pyhälle ehtoolliselle.

Kaksi kuukautta aiemmin juhannuksena eri puolilla Etelä-Pohjanmaata oli koottu joukkoja. Esimerkiksi täällä Kurikassa Raskas Patteristo 1 kuormattiin junaan. Kevyt Osasto 18:n sotapäiväkirja kertoo, että myös tuolloin lähdön hetkellä kokoonnuttiin ehtoolliselle. Sen jälkeen siirryttiin sankarihaudoille, tuoreille talvisodan kummuille, keskikesän luonnon keskelle. Kun sitten elokuun lopussa kokoonnuttiin Räisälän kirkkoon, osa oli joukosta poissa. Monen tie oli vienyt samoille kotiseurakuntien sankarihautausmaille, joiden luota matkaan oli lähdetty. Tuoreita kumpuja oli syntynyt aiempien rinnalle – niin myös täällä Kurikan sankarihautausmaalla. Seuraavien vuosien aikana niitä kaivettiin vielä paljon lisää.

Kun nykyään puhutaan uhrista, tarkoitetaan usein ihmistä, joka on joutunut onnettomuuden tai väkivallan uhriksi. Tilanteeseen ei sisälly mitään jaloa tai ylevää, vain kipua ja surua. On myös toinen tilanne, jossa puhutaan uhrista. Aika usein kuulee sanottavan: ”Älä uhriudu!” Katsotaan, että joku, joka ei oikeasti ole uhri tai huono-osainen, pyrkii itse asettumaan uhriksi. Harvoin sen sijaan puhutaan sellaisesta uhrista, jolla on myönteinen, välittävä ja arvokas päämäärä – sellaisesta uhrista, joka syntyy, kun joku uhrautuu toisen puolesta. Tällaisesta uhrista puhuttiin silloin, kun nämä haudat kaivettiin, kun hiljennyttiin kentälle jääneiden muistoksi ja kun odotettiin tietoa kadonneiden kohtalosta. Siksi Kurikan kauniissa sankarimuistomerkissä pyydetään Herraa siunaamaan soturin uhri. Soturin uhri oli samalla hänen rakkaimpiensa uhri.

Vaikka puhe uhrista on nykyään usein sävyltään kielteistä, myös arvokas, toisen hyväksi suuntautuva uhri on edelleen ajankohtainen. Viereisessä kirkkosalissa kootaan joka sunnuntai uhrilahja seurakunnan työn hyväksi, apua tarvitsevien auttamiseksi. Tuo uhri siunataan perinteisesti sanoilla: ”Herra, sinun omastasi me annamme, sinun lahjaasi jaamme.” Ihmisen uhri on sitä, että Herran omaa ja lahjaksi saatua annetaan toisten hyväksi. Soturin uhri on siinä, että lahjaksi saatu elämä on pantu alttiiksi lähimmäisten puolesta, isänmaan puolesta. Kun pyydetään siunaamaan soturin uhri, rukoillaan, että hän, joka on kerran ristillä kuollut ja täydellisesti uhrautunut tämänkin soturin puolesta, pitäisi huolta, että soturin uhri ei olisi turha vaan koituisi lähimmäisten parhaaksi. Mukanani kulkevassa yhden soturin virsivihossa on lyijykynällä ympyröity virsi: ”Hän on kuollut puolestani. Ken nyt voi mun kadottaa?”

Syyskuun 3. päivänä 1944 kello 10 Raskas Patteristo 1 kokoontui jumalanpalvelukseen. Seuraavana aamuna kello 5:30 eversti Kaarlo Rauramo tiedotti: ”Välirauha solmittu venäläisten kanssa. Vihollisuudet lopetetaan kello 7:00. Kirjallinen käsky myöhemmin. Asiasta tiedoitettava joukoille heti. Suomalaisella rauhallisuudella on suhtauduttava tähän tietoon, eikä ole syytä ilmaista käsitystään tai mielipidettään suuntaan tai toiseen. Palvelus jatkuu entiseen malliin.”

Soturin uhri ei ollut turha. Meidän jälkipolvien vastuulla on, että yhteinen palvelus toistemme hyväksi jatkuu ”entiseen malliin”. Se on soturin uhrin siunaamista arjen töissä. Soturin uhria siunaten lähetämme nyt seppelpartion sankarimuistomerkille ja Karjalan kirkkomaissa lepäävien muistomerkille. Seppelpartiot, olkaa hyvät.

Jaakko Antila
Hiippakuntapastori

Pitkät perinteet omaava Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirien reserviläisten polkupyörämarssi järjestettiin tällä kertaa Alahärmässä. Paikalle oli saapunut nelisenkymmentä reipasta reserviläispyöräilijää eripuolilta maakuntaa. Loppukesän viimeiset auringonsäteet ulottuivat maahan asti ja pyöräilijät saivat nauttia komeiden lakeusmaisemien lisäksi myös lämmöstä.

Alkuvalmistelut
Pyöräilytapahtuman tukikohdaksi oli valittu kuuluisa Alahärmän Voltissa sijaitseva tanssipaikka Väinölä tilavineen lavoineen, jossa oli hyvä nauttia aamupalaa ja suorittaa varustautuminen polkupyörämarssia varten. Polkupyörämarssi suoritettiin Porin Prikaatista saapuneilla SA-polkupyörillä sekä M05 maastopuvuissa. Myös omien varusteiden käyttö sallittiin, mikäli kyseessä oli Suomen Puolustusvoimissa käytössä ollut varuste. Pukuvariaatioita nähtiin kaikilta vuosikymmeniltä. M62, M91 ja M05 varusteiden väliltä.

Alahärmän reserviläiset ja reserviupseerit olivat ottaneet järjestelyt tosissaan. Sen pystyi päättelemään aivan ensisilmäyksellä. Varustejakolinjasto oli pystytetty selkeästi artikkeli kerrallaan salin puolelle kukin omille pöydilleen. Marssinjohtaja Puronvarren kantava ääni kantautui parkkialueelle asti, joten varsinaista ohjausta sisätiloihin saapumiseen polkupyöräilyyn osallistuneet eivät tarvinneet.

Varusteiden kuittaus tapahtui varsin jämerään tyyliin ja pian aamupalan nautittuaan kaikki marssiin ilmoittautuneet seisoivat Väinölän pihamaalla marssinjohtaja Martti Puronvarren alkupuhuttelussa. Puronvarsi kertoi persoonallisella tyylillään marssijärjestelyistä ja esitteli marssin toimihenkilöt:

Marssinjohtaja Martti Puronvarsi
Varajohtaja Jarmo Kivimäki
Turvallisuuspäällikkö ja ensiapu Antti Asuinmaa ja Jouni Risikko
Liikenteenohjaus- ja huoltopartio 1. Jari Salo ja Mika Haapsaari
Liikenteenohjaus- ja huoltopartio 2. Kalervo Salo ja Kari Jutila
Polkupyöräaliupseeri Tauno Ikola
Huoltoauto Jani Syvänen
Muonittajat Asko Peltola, Raimo Peltola ja Jarmo Ekola
Varustevastaavat 1. (vaatteet) Juho Salminen, Asko Valkeinen ja Martti Puronvarsi
Varustevastaavat 2. (polkupyörät) Tauno Ikola
Marssiryhmä 1. Jarmo Kivimäki
Marssiryhmä 2. Asko Valkeinen
Marssiryhmä 3. Juho Salminen
Marssiryhmä 4. Mika Mäki
Sankarihaudan kunniavartio Tauno Ikola ja Asko Valkeinen
Sankarihaudan seppeleenlaskijat Juho Salminen ja Mika Mäki

Toimihenkilöiden esittelyn jälkeen vuorossa oli marssin turvallisuuteen ja mahdollisiin riskeihin perehdyttäminen turvallisuuspäällikkö Antti Asuinmaan kertomana.
Antti Asuinmaan puheenvuoron jälkeen porukan eteen asteli marssin varajohtaja Jarmo Kivimäki ja kertasi marssireitin sekä jonossa liikkuvan muodostelman käyttämät käsimerkit. Käsimerkit ovat osa turvallisuutta ja jokainen käsimerkin nähtyään toistaa sen – painotti Kivimäki.

Puhuttelujen jälkeen siirryttiin kootusti polkupyöräkonteille, josta marssilainen kävi nimensä kuultuaan noutamassa itselleen pyörän. Vaikka SA-pyörät ovat kestävyydeltään omaa luokkaansa, henkilökohtaiset säädöt ja ilmaa renkaisiin kuului komento.

Polkupyörille nouse!
Marssiryhmän johtajat ottivat nimetyt marssijat suojiinsa ja ryhmittäytyivät valmiiksi Väinölän piha-alueelle odottamaan lähtökäskyä. Toiminnassa oli sotilaallista järjestystä. Sellaista jämäkkää palojen loksahtelua paikoilleen on helppo arvostaa. Vilkkuvaloin ja liikenteenohjaustikkarein varustetut liikenteen ohjauspartiot singahtivat liikkeelle turvaamaan marssijoiden reitin. Pyöräilijät saivat marssikäskyn ja lähtivät ryhmästä 1. aloittaen liikkeelle. Huoltoauto seurasi sopivan matkan päästä kannoilla, silmäillen mahdollisia varusterikkoja ja yleistä jaksavuutta.

Huoltopisteiltä energiaa
Polkupyörämarssitahti pidettiin maltillisena n. 15km/h ja huoltopisteet oli suunniteltu noin 10km välein. Joukossa oli monen ikäistä ja monen kuntoista pyöräilijää. Vauhti ja huoltopisteet osoittautuvat oikein sopiviksi. Polkupyörän hajoamisia ei sattunut ainoakaan. Yhden taistelijan reidet kramppasivat puolen välin tienoilla ja katsottiin parhaimmaksi nostaa pyörä huoltovaunun kyytiin ja pyöräilijä levähtämään topatulle Volkswagenin penkille.

Kertaus on opintojen äiti
Marssinjohtaja Puronvarsi soitti allekirjoittaneelle muutama viikko ennen marssia ja kysyi mielipidettä siihen, josko marssireitti suunniteltaisiin kulkemaan Alahärmän kirkon sankarihautausmaan kautta ja reserviläispyöräilijät kävisivät samassa yhteydessä tekemässä kunniaa sankarivainajille laskemalla havuseppeleen kirkkomaalle. Pidin ajatusta loistavana, koska ei seppeleitä voi liiaksi laskea, eikä kunniaa koskaan tarpeeksi tehdä heille, jotka vapaan maan taistelivat. Alahärmän Reserviläisjärjestöt halusivat tehdä seppeleen laskun sotilaallisesti muodossa, joten sitä oli syytä hieman treenata etukäteen. Ensimmäinen huoltopiste Alahärmän raviradan suurella asvalttikentällä tarjosi siihen erittäin hyvät puitteet.

Porukka neliriviin kentälle ja ojennus. Täytyy tässä kohtaa muistaa, että osa polkupyörämarssille osallistuneista naisista, ei ollut suorittanut asepalvelusta, joten käskyt kerrottiin ja se mitä milläkin tavulla tapahtuu. Hienosti hyvin pienellä treenillä homma alkoi sujumaan. Uskallan väittää, että kukaan paikalla olleista ei laittanut pahakseen muodostelmassa liikkumisen harjoittelemista. Hymyileviltä kasvoilta sen pystyi lukemaan.

Ruokailu
Päivän kohokohta on tietenkin ruokailu. Matkaa oli jo sen verran takana, että lämpöastioista tarjoiltu lihakeitto maistui ulkosäässä oikein hyvälle. Järjestelyt toimivat jälleen kuin veitsellä leikaten. Yliviitalan liikuntakeskuksen pihaan oli perustettu kunnollinen jakopiste ruokahuollolle, joten nälkäisten marssijoiden ruokinta sujui ketjussa järjestelmällisesti ja tehokkaasti.

Toimivan huollon järjestäminen on kaiken a ja o. Mikäli huolto tökkii, niin tappiomieliala matkan kasvaessa on väistämätöntä. Alahärmän miehet hoitivat tämänkin tärkeän tehtävän kunnialla maaliin. Tappiomielialaa ei näkynyt onnellisilla kasvoilla. Seuraavaksi vatsat tankattuna kunniavelan maksuun kirkkomaalle.

Seppeleen lasku
Saavuttiin Alahärmän komian kirkon sivuutte seurakuntatalon pihaan. Marssinjohtajan Puronvarren viimeiset teroitukset neliriviin komennetulle joukkiolle. Maastopuvuin varustettu noin nelikymmentäpäinen joukko on komean näköinen ilmestys ja herättää kiinnostusta kirkon pihamaalta käsin tilannetta seuraavaa yleisöä. Lisämausteensa ja lisää ryhtiä tuo seurakuntatalon pihaan saapunut Komiat – lehden toimittaja kameroineen. Asento! Lepo! Sitten mennään.

Juhlallinen seppeleenlasku osana polkupyörämarssia taltioitiin videolle:

Kunniakkaan ja tyylikkään seppeleenlaskun jälkeen kuulen joidenkin polkupyöräilijöiden kertaavan mahdollisia protokollasta poikenneita virheitä.

Se on likat ja poijat sillä lailla, että yhtään ei tarvi hävetä. Puolustusvoimissa joukkojen liikuttamista harjoitellaan ihan jokaisena päivänä ja paraatikentällä kuitenkin virheitä sattuu joka kerta. Pitää nähdä kokonaisuus. Vähäiseen harjoitusmäärään nähden toiminta kirkkomaalla näytti oikein tyylikkäältä ja seremonia oli varmasti arvokas ja kunnioittava.

Kuvia polkupyörämarssilta löytyy galleriasta.

Kiitokset
Parhaimmat kiitokset reserviläispyöräilyn onnistuneista ja hyvin suunnitelluista järjestelyistä Alahärmän reserviläisille ja reserviupseereille. Kaikesta näki, että tapahtuman järjestämiseen on nähty vaivaa ja se kannatti!

Parhaimmat kiitokset Puolustusvoimille. Ilman Porin Prikaatin suotuisaa suhtautumista varustetuen muodossa, ei joka vuotista reserviläispyöräilyä olisi mahdollista toteuttaa.

Parhaimmat kiitokset Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen Kauhavan toimipisteelle Ojalan Ismolle ja Alkion Juhanille. Väsymätön parivaljakko jaksaa vuodesta toiseen huolehtia taustalla, että kaikki menee kaluston ja ilmoittautumisien kannalta nappiin. Työmäärä taustalla on valtava. Lisäksi tällä kertaa huoltoautona toimi MPK:n uudehko Volkswagen 4-motion katettuine perävaunuineen, joka aiheutti sittemmin huoltoauton kuljettajalle myös massiivisen autokuumeen.

Ensi vuoden Reserviläispyöräily 2022 toteutetaan Laihialla.

Jani Syvänen
Toiminnanjohtaja
Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirit