Perinne

Tänä vuonna on vietetty Uudenkaupungin rauhaan 30.8.1721 päättyneen Suuren Pohjan sodan (1700-1721) loppumisen 300-vuotismuistovuotta. Venäjä hyökkäsi tuolloin Ruotsi-Suomea vastaan. Sodasta muistetaan paremmin isovihan aika, joka kesti 1714-1721. Tuona aikana venäläismiehittäjät tuhosivat viljavat pohjalaisalueet polttaen, ryöstäen sadot ja omaisuudet kirkkohopeita ja -kelloja myöden.

Miehet tapettiin ja naiset raiskattiin. Lapset ja nuoret ihmiset vietiin Venäjälle orjatyövoimaksi, tai heidät myytiin muualle. Jäljelle jäi enimmäkseen vanhuksia ja sairaita. Osa talonpoikaisväestöstä selvisi piileskelemällä nämä vuodet piilopirteissä, erämaiden metsissä ja luolissa.

Aatelisto, papisto, porvaristo ja virkamiehet olivat paenneet Pohjanlahden yli Ruotsiin. Maan väestöstä kuoli, tai katosi arviolta kolmannes, pohjalaisväestöstä ehkä enemmän.

Tuohon aikaan armeijoilla ei ollut omaa muonitusjärjestelmää, vaan kaikessa, etenkin muonituksessa, turvauduttiin siviiiliväestöltä varastamiseen. Rajaseutujen väestö, rakennukset ja viljelykset tuhottiin. Vastapuolen mahdollista hyökkäystä haluttiin ehkäistä tuhoamalla huoltoon tarvittavat rakenteet ympäristöineen.

Tätä ”poltetun maan taktiikkaa” käyttivät myös perääntyvät joukot. Vaikka ajasta on kulunut jo 300 vuotta, se ei silti ole unohtunut, ei ainakaan Pohjanmaalla.

Vajaa sata vuotta myöhemmin, 1808 Venäjä julisti sodan Ruotsi-Suomea vastaan. Tämän Suomen sodan taustalla oli Ranskan ja Venäjän 1807 solmima rauhansopimus, jossa kaksi suurvaltaa sopivat Eurooppaa jakavista ”etupiireistään”. (Napoleon hyökkäsi ja soti Venäjää vastaan v. 1812).

Ruotsi-Suomi hävisi sodan ja Suomen alue joutui v. 1809 uudelleen venäjän vallan alle, jolloin maasta muodostui Suomen suurruhtinaskunta.

Ensimmäinen maailman sota alkoi 1914 . Suomen sisäiseen tilanteeseen sota ei vaikuttanut taisteluina. Miehitystä kesti vuoteen 1917, jolloin Suomen itsenäistymistä ajavat kansalaiset saavuttivat itsenäisyyden julistautumalla suvereeniksi valtioksi. Vallasta taisteltiin vielä verisesti toisen, osittain venäläismyönteisen kansanryhmän kanssa. Silloin syvään viilletyt haavat näyttävät aukeilevan yhä vielä kolmannessa ja neljännessä sukupolvessa.

Itsenäisyyden saavuttanut osapuoli sai koulutusta ja muuta tukea Saksalta. Ilman tukea tuskin olisimme saavuttaneet itsenäisyyttä. Ensimmäinen maailmansota päättyi 1918. Sodan heikentämä Venäjän hallinto kaatui vallankumouksen myötä ja maa muuttui kommunistivaltio-Neuvostoliitoksi.

Helpolla ei päästy Neuvostoliitonkaan kanssa, marraskuun viimeinen päivä, vuonna 1939 neuvostovenäläiset hyökkäsivät jälleen maahamme. Tämän talvisotana tunnetun sodan seurauksena Suomi joutui luovuttamaan mm. Karjalan kannaksen, Laatokan Karjalan, osia Kalastajasaarennosta ja Sallasta. Lisäksi jouduimme antamaan Hankoniemen neuvostojoukoille tukikohdaksi 30 vuoden vuokrasopimuksella.

Jatkosota päättyi ehdottomaan antautumiseen, yritettyämme korjata kokemamme talvisodan vääryyden. Kykenimme kuitenkin säilyttämään itsenäisyytemme. Yksin emme siihen olisi pystyneet. Apu tuli tälläkin kertaa Saksalta.

Toisen maailmansodan päättyessä, Britannia, Neuvostoliitto ja Yhdysvallat solmivat Jaltan konferenssissa 1945 sopimuksen, jossa Churchill, Roosevelt ja Stalin jakoivat Euroopan etupiireihin. Vaikka se ei määrittänyt Suomen asemaa tarkemmin (se oli jo määritelty Theranin konferenssissa 1943), sillä oli kuitenkin suora vaikutus Suomen tulevaan asemaan.

Neuvostoliiton hajottua v. 1991, maa muuttui jälleen Venäjäksi. Käytännössä mikään ei muuttunut, samat aatteet ja teot kulminoituivat Krimin miehitykseen vuonna 2014. Ukrainassa vuodesta 2014 alkanut konflikti ”näkymätön sota”, on suoraa jatkumoa ”etupiiriajatteluun” mieltyneen Venäjän toiminnassa. Pian kahdeksan vuotta jatkunut Krimin niemimaan miehitys jättänee ukrainalaisille vähintään kolmensadanvuoden traumat, todennäköisesti pidempäänkin.

Suomen ja suurvaltamaiden historiat osoittavat, ettei yksin voi pärjätä. Toisaalta, keneen voi luottaa – myös Hitler kävi Stalinin kanssa neuvotteluita Suomi pelinappulanaan.

Poliitikot ovat puhuneet ”hyvästä säästä”, mutta nyt ilmapuntari on laskussa. Toistuuko jokin edellä mainituista historiallisista tapahtumista vain siksi, ettei kukaan uskalla kantaa vastuutaan?

”Kansa joka ei tunne historiaansa, ei voi rakentaa tulevaisuuttaan” – Adolf Ehrnrooth

Hyvää itsenäisyyspäivää 6.12.2021

Kai Kaistila

Sotien 39–45 E-P:n Perinneyhdistys järjesti Suomi -31 konepistoolin 90-vuotisjuhlaesitelmän Seinäjoen Valtuustosalissa 24.11.2021. Tilaisuuteen oli saapunut yli 50 perinne ja asehistoriasta kiinnostunutta kuulijaa. Tänä vuonna tuli kuluneeksi 90 vuotta tämän legendaarisen aseen valmistuksen aloittamisesta. Esitelmöitsijäksi oli saapunut lohjalainen Jukka Sassi Suomen asehistorian liitosta.

Luennossaan hän käsitteli laajasti ja ammattitaitoisesti tuliaseiden kehitystä lähtien ruudin keksimisestä nykypäivään. Sassi toi kattavasti esiin luotien kaliiberi ja lähtönopeus kehityksen. Konetuliaseiden kehitys pääsi vauhtiin 1800-luvun lopulla, kun amerikkalais- englantilainen Hiram Stevens Maxim keksi ensimmäisen toimivan konekiväärin.

Tämä keksintö samalla muutti merkittävästi taistelukentän olosuhteita. Ratsuväen ylivoima oli mennyttä. Konekivääri oli selkeästi ryhmäase ja varsin painava. Konekivääristä kehittyi konepistooli, jonka tavoite oli saada yksittäiselle taistelijalle lisää tulivoimaa lyhyillä etäisyyksillä.

Suomalainen itseoppinut asesuunnittelija Aimo Lahti aloitti oman konepistoolimme suunnittelun jo v 1922 Bergman MP -18 pohjalta. Lopputuloksena oli massasulkuinen 9×19 mm Parabellumin patruunaa ampuva huipputuote useilla eri lipasversioilla. Luodin lähtönopeus on 400m/s. Ase valmistettiin parhaista saatavilla olevista materiaaleista.

Kansainväliset asejulkaisut arvioivat Suomi-konepistoolin aikoinaan maailman parhaaksi konepistooliksi. Asetta valmistettiin yli 80 000 kpl ja sitä vietiin tai valmistettiin lisenssillä useisiin Euroopan maihin. Suomi-konepistooli ja Abloy-lukko on arvioitu aikanaan merkittävimmiksi suomalaiskeksinnöiksi.

Pertti Kortesniemi
Sotien 1939–1945 E-P:n Perinneyhdistys ry

Tilaisuuden tarkempi ohjelma löytyy TÄSTÄ!

Etelä-Pohjanmaan Lottaperinne ry ja Seinäjoen seurakunta järjestivät arvokkaan 100-vuotisjuhlamessun ja muistojuhlan Lakeuden ristissä. Koskaan aikaisemmin en muista kokeneeni yhtä kohottavaa juhlaa, jossa rintama- ja kotirintamalotat sekä pikkulotat olisivat saaneet näin täydellisen huomionosoituksen jälkipolviltaan.

Etelä-Pohjanmaan reserviläisjärjestöjen toiminnanjohtaja Jani Syvänen pyysi tilaisuuden jälkeen allekirjoittanutta kirjaamaan ajatuksiaan tilaisuudesta kirjoittavan perinneaktiivin ominaisuudessa. Ohessa vaikutelmia, joita ilman muistiinpanoja tilaisuudesta jäi mieleen. Kahvitauon aikana juttelin muidenkin juhlaan osallistuneiden kanssa heidän kokemuksistaan. Suoria sitaatteja ei tässä raportissa käytetä vaan esitetään huomioita toimittajan vapaudella.

Yleisenä mielipiteenä tuntui olevan, että nyt oli viimeinen hetki muistaa kiitollisuudella niitä tyttöjä ja naisia, jotka tekivät suuriarvoista työtä kansamme hyväksi noina kohtalon vuosina talvi- ja jatkosodan aikana. Harvenevasta joukosta muutamat lotatkin vielä jaksoivat osallistua heille pyhitettyyn tapahtumaan. Kiitoksia siitä juhlan järjestäjille, puhujille, musiikin ja muun ohjelman suorittajille!

Lotat saivat voimia uskonnosta, kasvatuksesta ja isänmaasta

Johtava kappalainen Liisa Rantala omisti saarnastaan kauniisti yli puolet lotille ja pikkulotille. Sotien aikana nuoria tyttöjä ja lottia innosti kotirintamalla ponnisteluun huoli ja velvollisuudentunto isänmaan kohtaloista. Rintamalla sotatoimet edellyttivät lotilta tehtäviä, joita nykyaikana ei pysty oikein kuvittelemaankaan. Haavoittuneet oli hoidettava, kaatuneet puhdistettava kotiseurakuntien multiin toimitettaviksi. Sotilaiden muonituksesta ja vaatteiden pesusta huolehtiminen olivat paljolti lottien työtä eturintamalle saakka.

Sotien aikana maamme oli ollut nuorena itsenäisenä vasta runsaat kaksikymmentä vuotta. Lottien puolisot ja pikkulottien isät taistelivat rintamalla, joka asia varmaan oli omiaan tekemään voitavansa heidän ja koko isänmaan hyväksi. Seurakunta, koulut ja kotikasvatus antoivat tukensa kykyjensä mukaan niin kotona kuin rintamallakin. Pikkulotat osallistuivat vartiointitehtäviin myös kirkontorneista, jotta viholliskoneiden uhkasta voitiin varoittaa tarpeen tullen suojautumista varten.

Saarnan evankeliumiosa kosketteli tänä pyhänä teemaa anteeksipyynnöstä ja saannista. Kirkon penkissä kuulijalle harhaili sillä hetkellä mieleen, että ainakaan lotilla eikä pikkulotilla pitänyt olla noina aikoina keneltäkään mitään anteeksipyydettävää, eikä sen jälkeenkään. Kunnioituksensa he ovat ansainneet. Tällaisia ajatuksia häivähti siis kuulijan mieleen, vaikka itse saarna ei rinnastukseen suoranaista aihetta antanutkaan.

Seppelpartiot matkaan Narvan marssin säestyksellä

Tunnetta tilaisuuteen toi Pohjanmaan Maanpuolustussoittokunta kapteeni Sami Salmivuoren johdolla. Messuosan päätteeksi koskettavan Narvan marssin saattelemana lähetettiin seppelpartiot Mannerheimin patsaalle, Vapaussodan muistomerkille, Talvi-, jatko- ja lapinsodan muistomerkille, Vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkille, Suojeluskuntalainen patsaalle ja Lotta- ja sotilaspoikareliefille Suojeluskunta- ja Lotta Svärd – museon sisäpihalle.

Havutetut kynttilätervehdykset vietiin Seinäjoen sankarihaudassa lepäävien lottien Virpi Viidan ja Ellen Latva-Kokon haudoille sekä lotta Tyyne Kuulan haudalle Törnävälle, lottien Hilja Riipisen ja Eeva Laurilan haudoille Lapualle sekä rintamalotta Sipi Tiluksen haudalle Ilmajoelle. Seppeleiden lähetystä johti Marja-Liisa Haveri-Nieminen.

Onneksi edellämanitut lotat ehtivät saada kunnianpalautuksensa jo elinaikanaan, vaikka rauhanteossa Suomi pakotettiin lakkauttamaan lottajärjestöt. Anteeksipyyntöihin heitä ei kukaan silloinkaan pakottanut, vaikka he joutuivat aikanaan kokemaan katkeraa vääryyttä sodan voittajien taholta. Seppelpartiot ovat osoituksena siitä kiitollisuudesta, jota nykypolvi lottia kohtaan miltei varauksettomasti tuntee.

Aseettomat lotat vapauttivat sotilaat taistelemaan

Kaikissa tilaisuuden puheissa, tervehdyksissä, muisteloissa ja muissa ohjelmanumeroissa lottien ja pikkulottien tekemä työ ja sen tulokset saivat tunnustuksensa aivan numeerisestikin esitettyinä puhujien nimiä erikseen mainitsematta. Sekä juhlapuheessa, puolustusvoimien, valtiovallan että muiden yhteisöjen tervehdyksissä lottien työn merkitys nostettiin yhtäläisesti korkealle tasolle.

Lottia ja pikkulottia järjestöissä toimi yli kaksisataatuhatta nuorta naista eli kymmenesosa koko maan silloisesta naisväestöstä. Heidän tekemänsä työ koti- ja taistelurintamalla vapautti pataljoonien verran miehiä aseelliseen sodankäyntiin vihollista vastaan. Sotaa käyvien maiden joukossa lotta-armeijamme oli silloin kooltaan suurin.

Lottien työn arvostuksella voi olla tietty myönteinen vaikutus myös siihen, että viime vuosina naisten hakeutuminen varusmiehiksi ja myös päällystön tehtäviin on lisääntynyt merkittävästi. Motivaatio ja pärjääminen armeijassa ovat tietojen mukaan esimerkillistä, puolustusvoimista kerrotaan. Kutsuntojen laajentaminen koskemaan myös naisia on parasta aikaa mietinnöissä. Lottien esimerkki velvoittaa, oli myös nuoren ylioppilaan Hanna Pajalan puheen sanomana.

Kohottavaa juhlantuntua musiikista

Sotilasmusiikin esityksiä saa nykyään enää harvemmin kuulla. Lottajuhlassa siihenkin oli yleisöllä tilaisuus. Pohjanmaan sotilassoittokunta kajautti heti juhlan alkuun sävelet ”Vilppulan urhojen muistolle”. Muistan vuosikymmenten takaa, kun yleisö aloitti eversti Matti Laurilan syntymäpäiväjuhlilla spontaanisti Vilppulan laulun ilman säestystä. Silloin nuotteja soittokunnalta ei löytynyt. Nyt nekin löytyivät.

Etelä-Pohjanmaan Poliisilaulajat Arto Riskun johdolla ja Risto Lehtisen säestyksellä soinnuttelivat ”Kotimaani ompi Suomi, Runon Suomen Naiselle sekä Paavon virren”. Luontevimmin tuntui soivan Poliisilaulajien ja Maanpuolustussoittokunnan yhteisesityksenä aina yhtä tunteikas Finlandia. Arvokas lottajuhla päättyi yleisön seisaaltaan laulamaan Maamme-lauluun.

Matti Latvala
Maanpuolustusjulkaisujen avustava freelancer

Videokooste Lotta Svärd 100v -juhlatilaisuudesta: