Perinne

Vuosikausia kestänyt yhteistyö tuotti arvokkaan tuloksen. Tykistö sai oman muistomerkkinsä Kiteen Mustalammelle paikalle, josta läpimurtohyökkäys Karjalan takaisin saamiseksi alkoi 80 vuotta sitten. Muistomerkin paljastusjuhlia vietettiin 11.7.2021.

Aallon patteriston perinnetoimikunta tunsi velvoitteekseen tykistön muistomerkin aikaansaannin, koska se on jo 40 vuotta toiminut aktiivisesti veteraanien perinteen vaalimiseksi. Innoittajina olivat eteläpohjalaiset jalkaväkiyksiköiden perinneyhdistykset ja Kiteen Rajakilta ry puheenjohtajansa rajamajuri evp Timo Päivisen johdolla. Yhteistyö sai nyt päätöksensä patsaskiveen hakatuin muistolausein.

Patsaan paljastusjuhlaan osallistui bussillinen aaltolaisia perinneaktiiveja 10.-11. 7. 2021. Heistä useimmat olivat Aallon patteristossa taistelleiden sotilaiden jälkeläisiä toisessa polvessa. Motiiveina heillä oli astella isiensä jalanjäljillä samoissa maisemissa, joista isät 11.7.1941 olivat oikeutettuun hyökkäykseensä lähteneet talvisodassa ryöstetyn Karjalan palauttamiseksi.

Taustoja 80 vuoden takaiseen tilanteeseen
Menomatkalla Kiteelle bussissa oli hyvää aikaa keskittyä siihen asiataustaan, jonka johdosta muistomerkkiä mentiin maan toiselle laidalle paljastamaan. Yleisesti tiedostettu tosiasia oli, että talvisodan suruliputettu rauha ei kumpaakaan osapuolta tyydyttänyt, vaan sodan lopputulos jäi kytemään. Suomi menetti oikeudettomasti Karjalan. Toisaalta Neuvostoliittokaan ei päässyt tavoitteeseensa eli Suomen valloittamiseen Baltian maiden mallin tapaan.

Juhlamatkalle osallistuneille perinneyhdistyksen jäsenille sotahistoria noilta osin oli jo aikaisempien opintomatkojen ja seminaarien ansiosta tuttua, mutta evl evp Simo Järvi selvensi bussissa vielä yksityiskohtaisesti taustoja jatkosodan hyökkäykselle. Seikkaperäistä tietoa noista ajoista on luettavissa perinnetoimikunnan perustajan Martti Ulkuniemen teoksesta: ”Tykistö taistelussa”. Simo Järvi oli koostanut siitä tietoiskun matkalaisille. Siitä otteita ohessa.

-Neuvostoliiton rajaloukkausten ja ilmahyökkäysten johdosta Suomi katsoi kesäkuun lopulla 1941 olevansa jälleen sodassa itäisen naapurinsa kanssa, siis jo ennen Kiteeltä käynnistettyä hyökkäystä. Keskeiseksi tavotteeksi otettiin menetettyjen alueiden palauttaminen Suomelle. Päätös liikekannalle panosta tehtiin 17. kesäkuuta 1941. Suomen hyökkäyssuunitelma sisälsi ensimmäisessä vaiheessa etenemien Sortavalan suuntaan. Tällä haluttiin luoda edellytykset Karjalan kannaksella suoritettaville sotatoimille. Hyökkäys alkoi heinäkuun 10. päivän iltana klo 20.00. Vastassa oli useampi puna-armeijan divisioona.

-Ilmajoella perustettiin jo 18.6.1941 alkaen 19. Divisioonaan kuulunut III/KTR 10. Komentajaksi määrättiin Paul Georg Aalto ja patteristoupseeriksi Otto Vehviläinen. Komentajan tarkastaessa patteriston 21.6. se oli täysin sodanajan valmiudessa. Kansanopistolla perustetun 7. patterin päällikkönä toimi Ilmari Talvitie ja 8. patterin päällikkönä Martti Ulkuniemi. Luoman kansakoululla perustetun 9. patterin päällikkönä toimi Teppo Korte. Tykkikalustona oli 12 kappaletta 75 K 17 kanuunaa vuodelta 1917. Henkilöstöä oli 29 upseeria, 134 aliupseeria ja 429 tykkimiestä, yhteensä 592 miestä. Hevosia oli noin 200, koska patteristo oli hevosvetoinen.

Komentajansa nimen perusteella patteristo tunnettiin siitä lähtien Aallon patteristona. Se siirrettiin 26.6. 1941 Ilmajoelta rautateitse Punkaharjulle. Sieltä se suoritti 105 kilometrin pituisen jalka-, pyörä-, hevos- ja automarssin Kiteelle, jonne se saapui kuunvaihteessa. Patteristolla oli mukanaan seitsemän päivän muona ja rehut sekä kaksi tuliannosta ampumatarvikkeita. Kiteellä patteristo siityi tuliasemiin aivan rajan läheisyyteen Mustalammen maastoon. Hyökkäyskäsky annettiin 10.7. 1941. Rajakylän asukkaille oli jo aamulla jätetty jäähyväiset.

Samalle Mustalammen alueelle pystytettin nyt 80 vuotta sen jälkeen Tykistön muistomerkki, jonka paljastustilaisuuteen nyt oltiin matkalla. Bussissa matkusti myös Ilmajoen Korsuveljet – kuoro, jolla matkan aikana oli useita esityksiä viikonlopun eri tapahtumissa.

Arvovaltainen kutsuvierasjoukko kunnioitti paljastusjuhlaa
Aallon patteriston retkeläisryhmä osallistui kahden päivän aikana useisiin tapahtumiin rajan tuntumassa. Tohmajärvellä vierailtiin kurikkalaisen Rs Patteristo 1:n muistopatsaalla Tohmajärvellä laskemassa kukat naapuripatteriston muistomerkille. Yhteinen illanvietto vietettiin Kiteen Rajakilta ry:n isännöimänä killan kesärannassa. Laskettiin seppele ennen varsinaista paljastusjuhlaa myös Kiteen kirkon juurella sijaitsevalle muistopatsaalle, jolla paikalla 512 kaatunutta eteläpohjalaista sodan alussa oli saanut väliaikaisen hautansa ennen siirtoa kotiseudun multiin.

Tykistön muistomerkin paljastustilaisuuden arvokkaan ohjelman valmistelusta ja seremonioista vastasi yhteistyökumppani Kiteen Rajakilta ry Timo Päivisen johdolla. Juontajana toimi evl evp Ossi Pirhonen ja avaajana opetusneuvos Heikki Pirinen, jolla oli rajakylällä kasvaneena koskettavia tarinoita kerrottavanaan pidetyistä eteläpohjalaisista reserviläisistä, jotka 80 vuotta sitten hänen kotikylällään olivat valmistautumassa hyökkäykseen.

Tervehdyksiä esittivät ja puheita pitivät muistopatsaan äärellä Kuopin hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen, eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen, Tykkimiehet ry:n puheeenjohtaja Kari Vilamo, tykistön tarkastaja eversti Pertti Holma, Ilmajoen kunnanhallituksen puheenjohtaja Ahti Ranto ja Kiteen kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen.

Muistomerkin Kiteen kaupungille luovutti Ilmajoen kunnan puolesta Ahti Ranto. Hänen paappansa oli aikoinaan palvellut myös KTR 10 – joukoissa, joten Ranto itsekin tunnustautui ylpeänä ”aaltolaiseksi”. Kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen lausui tyytyväisyytensä siitä, että yhteistyö 500 kilometrin päässä sijaitsevan Ilmajoen kanssa oli hankkeen aikana sujunut hienosti.

Yhteistyöpalavereissa osapuolten kesken oli vallinnut todellinen asevelihenki. Hankevetäjä Timo Päivinen teki istunnoista pöytäkirjat piirun tarkkuudella. Niitä myös noudatettiin.

Eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen tuntui tervehdyssanoissaan tuntevan hyvin tykistön merkityksen jalkaväen tukena hyökkäyksen aikana. Hän piti tärkeänä valmiuden pitämistä kaiken varalta. ”Viisas varautuu”, puhemies painotti, vaikka patsaan äärellä tehdään nyt rauhantyötä.

Juhlatilaisuutta puheineen jatkettiin Kiteesalilla lounaan jälkeen. Tunnustuksia hyvästä yhteistyöstä jaettiin puolin ja toisin. Aallon patteriston perinnetoimikunnan edustajat luovuttivat kiteeläisille yhteistökumppaneilleen kauhavalaisia suojeluskuntapuukkoja. Olihan suojeluskuntien antamalla sotilaskoulutuksella ollut ratkaiseva merkitys maamme vapaussodissa.

Muistomerkin aikaansaanti vaati toteuttajilta määrätietoista työtä
Aallon patteriston perinnetoimikunta tarttui patsashankkeeseen isokyröläisten jalkaväen perinneaktiivien innostamana kolmisen vuotta sitten. Tykistön muistomerkki silloin vielä Kiteen rajamaisemista puuttui. Lisää pontta antoi Kiteen Rajakillan puheenjohtajan Timo Päivisen kannustus. Hän teki ansiokasta työtä paikkakunnallaan asian eteen.

Päiviselle hankevetäjänä tykistön muistomerkki oli jo neljäs patsashanke lähiseudullaan, joten rutiinia asioiden hoitoon oli jo kertynyt. Paikallisen maanomistajan hän sai puhuttua lahjoittamaan paikan patsaalle. Kun aaltolaiset päättivät ottaa hankkeen vastaan, kiteeläiset tasoittivat patsaalle paikan Mustalammen tienristeykseen. Paikallinen Rudus Oy työsti muutaman tonnin painoisen kivenlohkareen patsaaksi.

Aaltolaiset puolestaan suunnittelivat ja teettivät patsaan kylkeen metallilaatan, johon tekstiksi tuli: ”On isät täällä taistelleet. Me kiitämme, kunnioitamme ja muistamme”. Muistamme nuo kolme sanaa arvoisan presidentimme muistosanoista viimeisen Marskin ritarin muistotilaisuudesta.

Perinnetoimikunta hankki parisenkymmentä tukijaa hankkeelle, jotta kustannukset saatiin peitettyä. Tarvittava summa kertyi suhteellisen pienistä puroista, josta jokaisesta perinnetoimikunta lausuu kiitoksensa. Muistomerkkihanke oli siis tulos pyyteettömästä yhteistyöstä, jossa kannustimena oli veteraanien muiston kunnioittaminen.

Matti Latvala

Muistomerkki paljastettiin upeassa kesäisessä säässä hienosti entisöidyn 155mm haupitsin näyttävien kunnialaukausten kera. Helteisestä säästä huolimatta juhlaan osallistui kolmattasataa henkeä Tohmajärven korvessa.

Tilaisuuden avauspuheenvuorossa Raskas Patteristo 1:n perinneyhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Aho toivotti kaikki tervetulleiksi Raskas Patteristo 1:n 80v. muistomerkin paljastusjuhlaan. Tuomo on toiminut 80v. muistomerkkihanketoimikunnan puheenjohtajana ja on vastannut hankkeen toteutumisesta.

Hän kertoi, että Raskas Patteristo 1 perustettiin Etelä-Pohjanmaalla Kurikassa kesäkuussa 1941. Se oli perustettaessa Päämajan alainen patteristo. Henkilöstö koostui pääasiassa Kurikkalaisista ja lähipitäjien miehistä. Patteristoa komensi v. 1941 Heimo Hukki ja vuodesta 1942 sodan loppuun saakka Arvo Kervinen.

-Sukupolvi, joka joutui kokemaan sodan kurjuuden ansaitsee tulla muistetuksi ja kunnioitetuksi totesi Tuomo.

Patteristo lähti Kurikan rautatieasemalta kahdella junalla 517 mietteliään miehen vahvuudella kohti tuntematonta juuri ennen juhannusta. Kodin askareet olivat jääneet naisille, lapsille ja vanhemmille miehille. Patteristo ei kuulunut orgaanisesti mihinkään isompaan yhtymään ja koko sodan ajan se alistettiin sotatoimien tarpeiden mukaan eri Divisioonille, joita oli useita. Patteristo saapui junilla heinäkuun alussa Joensuuhun, josta se jatkoi kahdella erillisellä moottorimarssilla Ilomantsintietä Öllölän kautta silloisen Värtsilän pitäjän Kenraalin-Kaustajärven kylien maastoon.

Raskas Patteristo 1:n jälkeläisille tämä paikka on erityisen historiallinen, sillä juuri täältä alkoi Raskas Patteristo 1:n varsinainen sotatie. Täsmälleen 80 v. siten 4. heinäkuuta illalla Patteriston Komentaja kapteeni Hukki ammutti 1.-tulipatterilla ensimmäiset tarkistuslaukaukset. Varsinaiset sotatoimet alkoivat heinäkuun 6. päivä, kun Patteristo tuki Susitaipaleen JR29:n hyökkäystä.

Patteristo irtautui ensimmäisistä asemistaan aamulla 12. heinäkuuta ja moottorimarssi läpi savuavan Värtsilän Pahkavaaran maastoon, jossa se ajoi uusiin asemiin. Patteriston sotatie kulki kärjen tuntumassa Tuulosjoelle ja sieltä Petroskoihin, josta se jatkoi lyhyen levon jälkeen kohti Karhumäkeä ja edelleen Maaselän kannakselle. Maaselän kannakselta Patteristo siirrettiin helmikuussa 1942 Syvärin eteläpuolelle lähelle Ostaa Baranyn lohkolle asemasotaan. Reilut 2 vuotta myöhemmin kesäkuun 16. 1944 se sai yöllä käskyn siirtyä Juustilaan Viipurin maalaiskuntaan, osallistuakseen Tali-Ihantalan ratkaisutaisteluihin.

Tali-Ihantalan taisteluiden jälkeen Patteristo siirrettiin Juustilasta Vahvialan pitäjän Hounin ja Loukon kylien maastoon reserviin, jonne se rakensi uudet tuliasemat. Patteriston sotatoimet loppuivat 20.11.1944 jolloin se kuormattiin Luumäellä Taavetin asemalla junaan.

Puheenvuoronsa lopuksi Tuomo totesi, että 80 vuotis-muistomerkki on pystytetty Raskas Patteristo 1:ssä palvelleiden sankareiden ja lottien muiston kunnioittamiseksi.

Kimmo Hurri soitti trumpetilla hälytyssignaalin, jonka jälkeen Tuomo Aho antoi perinnetykkiryhmälle käskyn ampua kunnialaukaukset. Niitä ammuttiin kahdeksan kappaletta, jonka jälkeen Komentaja Hukin perikunnan edustaja Ville Hukki ja Tuomo Aho paljastivat muistomerkin ottamalla sinivalkoiset peitteet pois.

Juhlapuhuja ev Pasi Pasivirta toi esille puheessaan, että perinteiden vaaliminen on todella tärkeää. Tykistöllä on aina ollut suuri merkitys kansakuntamme kohtalon hetkillä. Raskas tykistö oli ja on edelleen tärkeä voimavara Puolustusvoimien puolustusvalmiudelle.

Sodan aikana yksi Suomalaisten vahvuuksista oli kykymme keskittää useiden tuliyksiköiden tuli samaan maaliin. Tämä oli mahdollista, koska käytimme hyvin edistyksellisiä ammunnan hallinnan ja tulenjohdon menetelmiä. Tulenjohto on edelleen yksi tärkeimmistä asioista koko tykistön käytössä. Sillä vaikka meillä olisi maailman parhaat tykistöjärjestelmät ja tykistöaseet, niin jos tulenjohtoa jolla pystymme osoittamaan maalin ja kohdentamaan sen vaikutuksen tarkkaan, niin muulla ei ole mitään merkitystä.

Jatkosodassa tykistömme merkitys oli valtava. Tykistömme ampui sodan aikana n. 4,5 milj laukausta. Voitte kuvitella minkälainen määrä siinä on ollut kuljetettavaa hyvin hankaliin taisteluasemiin. 155mm kranaatti painoi tuohon aikaan 43 kiloa. Raskas Patteristo 1:n käytössä olleella 155 H/17 haupitsilla pystyttiin ampumaan noin 10-11 km päähän. Nykyisellä 155mm kalustolla perussirpalekranaatin pystyy ampumaan 40 km päähän.

On kuljettu pitkä polku, kun ollaan siirrytty Raskas Patteristo 1:n käyttämästä 155 mm kalustosta nykyajan K9 Moukariin. Kaliiberi on pysynyt samana, ampumatarvike on suunnilleen saman painoinen, mutta teho ja käyttöperiaatteet ovat muuttuneet merkittävästi. 155mm tykillä pystytään nykyään ampumaan normaalien sirpalekranaattien lisäksi esimerkiksi panssaritorjuntaan soveltuvia ammuksia. Tämä tuo merkittävän lisän panssaritorjuntakykyymme.

Eversti Pasivirta korosti juhlapuheessaan, että pitkän aikaa ennen Ukrainan konfliktia useissa länsimaissa vallitsi käsitys, että tykistö on aikansa elänyttä ja että tykistöllä ei ole enää merkitystä nykyajan taistelukentällä. Ja kuinka väärässä he olivatkaan. Me Suomalaiset olemme olleet viisaita, kun emme ole lähteneet hötkyilemään erilaisten trendien perässä vaan olemme aina pitäneet Puolustusvoimien perustehtävän mielessä, joka on Isänmaan puolustaminen. Ja se onnistuu parhaiten silloin, kun meillä on riittävä kyky tuottaa tappiota vastustajille.

Jos haluamme osoittaa riittävää puolustuskykyä tällaista uhkaa vastaan, niin meillä on oltava vastaavat menetelmät käytössä. Ukrainan kokemukset ovat osoittaneet sen, että pitää olla kyky vaihtaa tuliasemia nopeasti. Aikaa on vain viisi minuuttia, siitä kun vastapuoli on paikallistanut tuliaseman. Jos joukolla ei ole kykyä liikkua nopeasti paikasta toiseen tulevat ne väistämättä tuhotuiksi. Tässäkin kuljemme Raskas Patteristo 1:n viitoittamaa tietä, joka oli moottoroitu ja joka pystyi nopeasti siirtymään paikasta toiseen.

Korostin tykistön merkitystä puheeni alussa ja totean että on hienoa, että meillä ymmärretään tällaisten tärkeiden tykistöjoukkojen kuin Raskas Patteristo 1 perinteet ja niitä vaalitaan sekä pidetään kunniassa. Eversti Pasivirta kiitti Tuomo Ahoa ja Raskas Patteristo 1:n perinneyhdistystä kaikesta siitä työstä, mikä on tämän asian eteen ja näiden perinteiden säilyttämiseksi tehty sekä tämän arvokkaan tilaisuuden järjestämisestä.

Komentaja Hukin perikunnan edustaja Ville Hukki kävi läpi vaarinsa Heimo Hukin virkauraa. Heimo Hukki opiskeli upseerin ammattiin kadettikoulussa ja palvelus suomalaisen kenttätykistön parissa leimasi hänen koko uransa. Heimo Hukki komensi Raskas Patteristoa kiivaan hyökkäysvaiheen ajan ja siirtyi sen jälkeen Pääesikuntaan sekä Päämajan tykistöosastoon tykistökenraali Vilho Nenosen alaisuuteen. Ville on löytänyt vaarinsa jäämistöstä kenraali Nenosen kirjoittaman todistuksen vuodelta 1947, jossa silloisesta everstiluutnantti Hukista todettiin mm. seuraavaa:

”Sodissamme Hukki oli rintamalla tykistöjoukoissa koko talvisodan sekä jatkosodan hyokkäysvaiheen, toimien patteriston komentajana ja ansaitsee suuren tunnustuksen työstään. Luonnonlahjojensa ja luonteenominaisuuksiensa ansiosta Hukki kuuluu nuoremman polven kaikkein etevimpine tykistöupseerien joukkoon ja hän on yhtä haluttu ja arvokas työntekijä erilaisissa esikuntatehtävissä kuin myös monipuolisessa joukko-osastopalveluksessa.”

Siviilihenkilönä isoisämme oli monessa mukana. Perheensä ja sukunsa lisäksi häntä jaksoi kiinnostaa mm. ratsastus, yhdistystoiminta, eri urheilulajit, kirjallisuus, tekniikka, historia, taiteet sekä puutarhan- ja metsän hoito.

Haluamme erityisesti kiittää Tuomo Ahoa kutsusta tähän arvokkaaseen tilaisuuteen. Hänen johdollaan Raskas Patteristo 1:n tarina jatkuu.

Tohmajärven kunnan puheenvuorossa kunnanhallituksen puheenjohtaja Helena Pakarinen kiitti Raskas Patteristo 1:n perinneyhdistystä muistomerkin pystyttämisestä Kaustajärven kylään paikalle, josta 80v. sitten lähdettiin puolustamaan Suomen itsenäisyyttä. Tohmajärvi joutui kokemaan sodan raskaat menetyksen monin tavoin. Nykyisin Tohmajärveen kuuluva Värtsilä joutui luovuttamaan 2/3-osaa alueestaan Neuvostoliittoon.

Tohmajärvi oli rautatie ja tie yhteyksiensä vuoksi merkittävä paikkakunta sotatoimille ja huollolle. Lukuisa joukko evakoita kulku Tohmajärven kautta turvallisemmalle alueelle ja myöhemmin uudelle kotiseudulle. Sotaa pakenevia ihmisiä jouduttiin majoittamaan kaikkialle. Kuiluihin, nuorisoseurantaloille jne. Osa väestöstä joutui jättämään totinsa kahdesti. Itsenäisyys ei ole itsestään selvä asia. Se on lunastettu kalliilla hinnalla, totesi Pakarinen ja siksi muistaminen on tärkeää.

Teillä vapaaehtoistyötä tekevillä on tärkeä merkitys historian kokoamisella ja sen esille tuomisessa. teette työtä omasta halustanne ja sydämestänne viallisen historiankirjoituksen ohella. Tohmajärven perinnetoimikunta ja Raskas Patteristo 1:n perinneyhdistys ovat esimerkkejä siitä uhrautuvasta työstä jota teette perimätiedon kasaamiseksi kukin tahoillanne ja kukin tavallanne.

Maanpuolustushenki elää Suomessa vahvana. Siitä tämä teidänkin työnne on vahva osoitus. Voimme vain ihailla teitä eteläpohjalaisia, jotka tällä tavoin muistatte ja kunnioitatte niitä sankareita jotka antoivat kalleimman lahjansa – henkensä ja terveytensä jotta me voimme elää itsenäisessä isänmaassa emmekä jonkun muun määräysvallassa. Sota muutti Tohmajärven geopoliittista tilannetta. Aiemmin Tohmajärveltä itärajalle oli matkaa noin 150 km, nyt Tohmajärvi in rajakunta. Raja on meille Tohmajärveläisille tärkeä ja olemme tottuneet elämään sen läheisyydessä.

Koronan johdosta rajaliikenteen vähentyminen on merkittävästi vaikuttanut Elinkeinoelämään ja koronatuet ovat olleet tarpeen. Tohmajärven kunta näkee potentiaalia kauniin ja monipuolisen luonnon lisäksi alueen sotahistorialla. Sotahistoria kiinnostaa niin kotimaisia kuin ulkomaalaisiakin alan harrastajia. Tämän päivän tilaisuus on hyvä esimerkki miten sotahistoria yhdistää eri alueiden ihmisiä.

Tohmajärven seurakunnan kirkkoherra, rovasti Mikko Lappalainen toi esille puheenvuorossaan, että Tohmajärven vanhimmassa kirkonkellossa on teksti vuodelta 1733, jossa sanotaan näin: Min vihan valta tuhoaa ja murskaks maahan lyö, sen rauha jälleen rakentaa ja iloks on sen työ. Oi sielu silloin kuule kun malmi soidessaan sua kutsuu luottamaan vain herraan jumalaan.

Suuri Pohjan sota ja 1700-luvun Iso-viha rasitti Tohmajärven aluetta monin tavoin. Sota on käsittämätön ihmismielen harharetki. Sanon tämän sotainvalidin poikana ja reservin yliluutnanttina. En pasifistina. Tuo äsken mainittu kello saatiin aikanaan Tukholmasta ja sen myötä tuli toivoa sotien runtelemaan maahan. Kello on edelleen olemassa ja sen teksti on edelleen ajankohtainen.

Tämä muistomerkki joka tänään on paljastettu olkoot myös rauhan muistomerkki, ei pelkästään sodan muistomerkki.

Muistomerkille laski seppeleen Raskas Patteristo 1:n perinneyhdistyksen ja Kurikan maanpuolustusjärjestöjen puolesta Henkka Uimonen ja Jari Oksman.

Päätöspuheenvuorossa Tuomo Aho ojensi perinneyhdistyksen pöytästandardin seuraaville henkilöille:
Juhlapuhuja eversti Pasi Pasivirta
Komentaja Hukin perikunnan edustaja Ville Hukki
Tohmajärven kunnanhallituksen pj. Helena Pakarinen
Tohmajärven seurakunnan kirkkoherra, rovasti Mikko Lappalainen
MPK Savo-Karjalan maanpuolustussoittokunta johtaja Mika Hirvonen
Signaalin soittaja ja hankkeen merkittävä tukija Kimmo Hurri
MPK:n Savo-Karjalan maanpuolustuspiirin piiripäällikkö everstiluutnantti Antti Teräväinen
Tohmajärven perinnetoimikunnan pj. ja hanketta merkittävästi tukenut Jussi Raerinne
Muistokivet lahjoittanut ja hanketta merkittävästi tukenut Teuvo Nissinen

Huomionosoituksien jälkeen Aho avasi muistomerkin heraldiikkaa
Raskaan Patteriston muistomerkkiin käytettiin raskaasti kiviainesta. Itse muistomerkkikivi painaa lähes 20 tonnia ja kokonaisuudessaan muistomerkkiin on käytetty kiviaineksia yli 100 tonnia. Muistomerkissä on kaksi isoa kiveä. Kaksi kiveä symboloi henkeä ”kaveria ei jätetä”. Muistomerkkikivi ei seiso Tohmajärvellä ylhäisessä yksinäisyydessä. Se on jo osittain sammaloitunut, viitaten hiipuvaan veteraanien lukumäärään. Infotaulun kivessä yläreuna kaartuu ja osoittaa, mihin suuntaan patteristo lähti ensimmäisistä asemistaan Muistomerkkialueen takareuna on kaareva.

Se symboloi Raskas Patteristo 1:n tykkien tuliaseman kannuskuoppia. Kannuskuoppaa muistuttavassa kaaressa on 12 pyöreähköä kiveä. Yhdessä tulipatterissa oli noin 120 miestä eli kukin kivi edustaa kymmentä tulipatterin miestä. Kannuskuoppaa muistuttavassa kaaren sepelipatjassa on hohtokiviä, jotka antavat pimeällä hohtoa Patteristossa palvelleiden tykkimiesten ja lottien muistolle. Kun katsoo muistomerkkiä aivan keskeltä, niin isojen kivien välistä näkyy yksi isohko pyöreä kivi ja sen rinnalla molemmin puolin pienemmät kivet. Tämä symboloi Patterin päällikköä ja hänen lähettejään, jotka katsovat kivien välistä muistomerkillä vierailevia.

Rajavartiolaitoksen Tohmajärven raja-aseman päällikkö kapt. Mika Wegelius ja koiraohjaaja Risto Väistö esittelivät Rajavartiolaitoksen toimintaa ja näyttivät miten rajakoiraa käytetään valvontaan.

Hieno ja arvokas tilaisuus päättyi maastoruokailuun, jonka oli toteuttanut Savo-Karjalan MPK ja Martat yhteistyössä Muru-hankkeen tukemana.
Musiikista vastasi MPK Savo-Karjalan maanpuolustussoittokunta Mika Hirvosen johdolla.

Tuomo Aho
Raskas Patteristo 1:n perinneyhdistyksen puheenjohtaja

Tuomo Aho, RsPsto1 perinnetoimikunta:

Kurikkalaisen RsPsto1:n perustamisen 80-vuotisjuhlaa vietettiin 19.6.2021 Kurikan vanhalla asemalla. Perinnetoimikunnan puheenjohtaja Tuomo Aho vetosi juhlayleisöön voimakkaasti kehoittamalla jokaista perinteen arvostajaa kollaamaan vielä kerran piironginlaatikkonsa ja kokoamaan talteen mumman ja paapan sotakirjeet.

Patteriston perinnetoimikunnan puheenjohtajana Tuomo Aholla on vetoomukseen varaa, koska hän itse henkilökohtaisesti panoksellaan on vaikuttattanut monien perinnetapahtumien järjestämiseen, sotahistoriallisesti arvokkaan kaluston keräämiseen ja median kautta vaikuttamiseen. Hyvänä näyttönä työstä oli myös 80-vuotisjuhla isänmaallisen ohjelman, arvovaltaisten puhujien, sotilaskodin, kuoroesitysten ja kalustoesittelyjen muodossa.

Täältä lähdettiin sinne jonnekin
Tämä paikka on historiallinen, Tuomo Aho totesi tapahtumaa avatessaan. 80 vuotta sitten juuri ennen juhannusta tuosta makasiinin takaa Raskas Patteristo 1:n miehet lähtivät junilla kohti tuntematonta. Vaunuissa oli 517 mietteliästä miestä. Kodon askareet jäivät naisille, lapsille ja vanhoille miehille.

Suurin osa patteriston miehistä oli Kurikasta ja lähipitäjistä. Tuomon paappa oli siinä joukossa yhtenä. Juuri hanen muistonsa ovat innoittaneet myös Tuomoa perinnetyöhön paappansa jäljille. Tuosta joukosta kaikki ovat nyt viimeiseen iltahuutoonsa oman kutsunsa saaneet. Sukupolvi, joka joutui kokemaan sodan kurjuuden maansa vapautta puolustaessaan ansaitsee tulla muistetuksi ja kunnioitetuksi.

Tuomo Aho on selvittänyt RsPsto1:n sotatietä perusteellisesti haastatellen veteraaneja, lukien kirjeenvaihtoa kotirintaman ja taistelukenttien väliltä. Selvityksen perusteella hän on karttapiirroksin havainollistanut patteriston sotatien sen koko mitalta lähtien 19.6. 1941 – 20.11.1944 eli marssikäskystä aina kotiutukseen saakka. Se oli aseman seinällä tutkittavissa.

Vielä on kirja Tuomon suunnittelupöydällä. Jokainen kirje ja tiedonjyvä ovat nyt tarpeen helpottamassa ja täydentämässä kirjan työstämistä. Veteraaneja ei ole enää niitä kertomassa, mutta piirongin laatikot ovat nyt arvossaan.

Perinteen vaalimiskeinot päivittyvät kullekin ajalle sopiviksi
Juhlapuhujaksi patteriston perustamisen 80-vuotisjuhlaan oli saatu Satakunnan tykistörykmentin komentaja evl Nikolai Votshenko. Rykmentti on monille pohjalaisille tykkimiehille jo varusmiespalvelusta lähtien tullut tutuksi. Votshenko puolestaan totesi Kurikan tulleen hänelle itselleen läheiseksi varusmiesten kautta. Sen lisäksi tunnettu reserviläinen Mietaan Juha oli vieraillut Niinsalossa jättämässä Kurikan tervehdyksen Aliupseerikurssien päätöstilaisuudessa, josta tapaamisesta komentajalla oli mieluisat muistot.

Everstiluutnantti Nikolai Votshenko käsitteli puheessa tykistön merkitystä sodissamme kokonaisvaltaisesti, missä RsPsto1 oli hoitanut osuutensa kunniakkaasti ammattimaisesti piirulleen – metrilleen – ja sekunnilleen, kuten suomalaisella tykistöllä oli kenraali Nenosen oppien mukaan tapana toimia. ”Tykkimiesten hiki ja rauta säästivät suomalaisen jalkaväen verta merkittävästi”, hän totesi. Komentajan näkemyksen mukaan sama periaate on näkynyt myöhemmin myös reservin kertausharjoituksissa, joka on ollut mieluisaa havaita tykkimiesten osalta.

Perinteiden merkitykseen Votshenko luottaa lujasti. Ne vain päivittyvät kullekin aikakaudelle soveltuviksi. Tapahtumat poikivat runsaasti kirjallisuutta, tutkimuksia, elokuvia ja muuta kulttuuria.

-Heti sotien jälkeen kiltatoiminnalla oli suuri merkitys. Veteraanien ikääntyessä toiminta siirtyi enemmän perinneyhdistysten hoitoon. Näinä vuosina pystytetään muistomerkkejä sotahistoriaallisesti merkityksellisiin paikkoihin, kuten esimerkiksi RsPsto1 lähiaikoina Tohmajärvelle, mistä patteriston jatkosodan hyökkäys 80 vuotta sitten lähti liikkeelle talvisodassa menetetyn Karjalan takaisin ottamiseksi. Muistopatsailla vierailut paappojen jalanjäljillä virittävät varmaan tiedonnälkää noista kunniakkaista päivistä myös nykypolvelle, Votshenko arvelee.

Missä vapaa isänmaa, siellä kirkkokin on läsnä
Kurikan seurakunnan tervehdyksen patteriston 80-vuotisjuhlaan toi kappalainen Rami Niemi. Hän käsitteli sanoissaan aihetta: miksi minäkin pappina olen täällä mukana. Pohjalainen väki ei tosin ole seurakunnan mukanaoloa koskaan vierastanut vaan pitänyt sitä isänmaamme kohtaloita ajatellen luonnollisena.

-Sotien aikana pappien tuloa taloon pikemminkin pelättiin. Mustapukuinen pappi toi rintamalta yleensä perheisiin kuolemanviestiä. Nyt pappia tilaisuuksiin kutsutaan monista muista syistä. Suomen kansa koki sotien aikana, että pieni kansakuntamme taisteli kotinsa, uskontonsa ja isänmaansa puolesta ideologian hallitsemaa suurvaltaa vastaan, jossa jumalalla ei ollut sijaa, pappi arveli. Pappina kappalainen sanoi tuntevansa olevansa nyt kutsuttuna ja osana perinteen vaalimista.

Sotaperinne kuuluu suomalaiseen kulttuuriin
Suomalainen kulttuuri on saanut mittavan määrän aineksia juuri kunniakkaista sodistamme, joissa meillä suurvallan pienenä naapurina ei ole mitään hävettävää. Satoja hyllymetrejä kirjallisuutta on syntynyt käymiemme sotien perinteestä. Kymmeniä elokuvia jopa autenttisin kohtauksin on saatu aikaan. Vuotuisia kalenteriin kirjattuja kohottavia muistopäiviä ohjelmineen liputetaan ja vietetään.

RsPsto1:n 80- vuotisjuhla oli yksi hyvä esimerkki tapahtumista. Tilaisuudessa esiintyi Lauluveteraanit – niminen kuoro, joka saa motiivinsa, tunnelmansa ja repertuaarinsa pääsiassa sotien perinteestä. Säestäjä Reino Saranpää, yli kahdeksankymppinen musiikkimies, toimii samoissa tehtävissä myös naapurikunnan Ilmajoen Korsuveljissä ja sen tapahtumissa.

Lauluveteraanien solistina esiintyi monipuolinen musiikkitaiteilja Mauri Niemi. Hän kertoi kokevansa syviä tunnelmia perinnemusiikkia esittäessään.

-Isäni muistot nousevat mieleen väkevästi laulujen sanojen myötä. Isä oli taistellut patteriston tulenjohtueessa. Joskus joutuu ennen esitystä tosissaan rykimään, jotta voittaa oman liikutuksensa. Koko kuoro, joka muodostuu enimmäkseen ikääntyneistä veteraanien jälkeisestä ikäpolvesta, tuntee vahvasti samaistuvansa laulujen sanomaan. Tällä kertaa Lauluveteraanit esittivät itse sanoittamansa kertomuksen patteriston sotatiestä, jota yleisö kuunteli hartaudella.

Kurikan kaupungin edustajana tilaisuudessa puhui apulaiskaupunginjohtaja Juha Luukko, joka vakuutti tuntevansa ylpeyttä siitä, että patteristo oli perustettu juuri Kurikassa. Eteläpohjalaisille tuollainen kunnan omaleimaisuus on äärettömän tärkeätä.

Matti Latvala

Yksinkertaisesti näin
aina tässä maassa suku
suomalainen vaaraa päin
seissyt on – ei nytkään nuku.

Paljon vailla olla vois,
kaikkea ei saada saata.
Kahta ällös anna pois:
Kunniaa ja isänmaata.

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, sota-ajan sukupolvi, hyvät kuulijat!

Esittämieni sanojen takana on sotilaspastori Oke Peltonen 1942 julkaistussa runossaan ”Yksinkertaisesti”. Suomalaiset ja varsinkin eteläpohjaiset ovat olleet aina valmiina puolustamaan maataan ja onneksi he ovat saaneet johtajikseen taitavat sotilasjohtajat.

Suomen puolustusvoimiin perustettiin niiden syntyvaiheessa kolme ylimmän arvoluokan upseerin arvoastetta; kenraali, kenraaliluutnantti ja kenraalimajuri. Vastaavat arvot laivastossa olivat amiraali, vara-amiraali ja kontra-amiraali.

Suomen itsenäisyys ei ehtinyt saavuttaa vielä ensimmäistä syntymäpäivää, kun sen johdon taholta tehtiin esitys supistaa kenraalinarvojen lukumäärä Suomen puolustusvoimissa kolmesta yhteen ainoaan. Maamme ensimmäinen sotaministeri, kenraalimajuri Wilhelm Thesleff antoi virkakautensa lopulla Sotaministeriön käskylehdessä joulukuussa 1918 julkaistun määräyksen, jonka mukaan sotaväen arvoasteikosta poistettiin kenraalimajurin ja kenraaliluutnantin arvot ja määrättiin käyttöönotettavaksi ainoastaan yksi kenraalinarvo. Määräys peruutettiin kuitenkin jo vuoden 1919 alussa uudella määräyksellä ja vanha kolmijakoinen järjestelmä pysytettiin edelleen voimassa.

Miksi Thesleff antoi tällaisen määräyksen? Syy oli todennäköisesti inhimillinen, sillä tällä tavalla hän olisi tullut samanarvoiseksi kenraali Mannerheimin kanssa. Thesleffin ja Mannerheimin välit olivat nimittäin täysin poikki, herrat eivät sietäneet toisiaan. Yksi syy siihen, että Mannerheim oli toukokuun lopussa 1918 luopunut ylipäällikkyydestä, oli juuri tieto Thesleffin tulosta sotaministeriksi.

Kenraalinarvoja koskevan määräyksen julkaisemisvaiheessa oli jo tiedossa, että kenraali Mannerheimista tulisi uusi valtionhoitaja ja sotaministeri Thesleff saisi etsiä itselleen uuden tehtävän. Itsenäisen Suomen armeijassa on palvellut yksi ylitse muiden, kenraalien kenraali, Suomen marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim. Marsalkan arvo ei oikeastaan ollut Suomen puolustusvoimien arvojärjestelmään kuuluva sotilasarvo, vaan se oli arvonimi, jonka tasavallan presidentti valtioneuvoston istunnossa myönsi ratsuväenkenraali Mannerheimille toukokuun 19. päivänä 1933.

Upseerinarvoihin ylentäminen tapahtuu tasavallan presidentin toimesta niin kutsutuissa kabinettikäsittelyissä, joissa esittelijänä toimii joko puolustusministeri tai puolustusvoimain komentaja. Mannerheimille annettu sotamarsalkan arvonimi myönnettiin valtioneuvoston istunnossa, kuten Suomen tasavallan presidentin suomat arvonimet myönnetään. Sitä paitsi Mannerheimiltä perittiin 4000 markan suuruinen leimavero sotamarsalkan arvonimestä, kuten arvonimistä on tapana periä. Korkeammasta upseerinarvosta ei ole koskaan peritty ylennetyiltä minkäänlaisia virallisia maksuja.

Sotamarsalkan arvo ei ollut tarkoitettu olemaan pysyvästi Suomen armeijan arvojen joukossa, se oli Mannerheimille henkilökohtaisesti annettu kunnianosoitus. Sama pätee myös Mannerheimille hänen 75-vuotispäivänään kesäkuun 4. päivänä 1942 annettuun Suomen marsalkan arvonimeen.

Sisäpalvelusohjesääntö tunsi jonkin aikaa kenraalien arvoluokan yläpuolella marsalkkojen arvoluokan, mutta Mannerheimin kuoleman jälkeen se sittemmin poistettiin. Käsitys Mannerheimistä ainutlaatuisena hahmona itsenäisen Suomen sotahistoriassa on nyttemmin vakiintunut, eikä hänen jälkeensä liene vakavasti ajateltu kenellekään toiselle marsalkan arvoa vastaavaa kunnianosoitusta myöntää.

Hyvät kuulijat!

Ylipäällikkyyden vastaanottaessaan tammikuussa 1918 Mannerheim oli Suomessa kaikille täysin tuntematon 50-vuotias Venäjän armeijassa palvellut kenraaliluutnantti. Toukokuussa 1918 Mannerheim ei ollut enää suomalaisille tuntematon vaan juhlittu sankari. Hänen päämajansa sijaitsi Seinäjoella useita viikkoja helmikuun 1918 alkupäivistä alkaen. Mannerheimin ja Etelä-Pohjanmaan vaiheet liittyvät toisiinsa erityisesti vuoden 1918 vapaussodan kautta.

Suomen marsalkka Mannerheimin patsaan suunnittelu Seinäjoelle alkoi pian Mannerheimin kuoleman jälkeen johtaja Lauri Koiviston, eversti Matti Laurilan, päätoimittaja Artturi Leinosen, rehtori Hilja Riipisen ja opettaja Lempi Saunamäen toimesta. Varainkeräys hoidettiin maakunnallisesti eri pitäjissä yksityishenkilöiden toimesta. Patsas tilattiin Jääkäripataljoona 27:ssa palvelleelta jääkärikapteeni ja kuvanveistäjä Lauri Leppäseltä ja se paljastettiin 4.6.1955 Keskustorilla.

Paljastusjuhlan ohjelma alkoi virren 170 ensimmäisellä säkeistöllä ”Jumala ompi linnamme…, jonka jälkeen puhui piispa Väinö Malmivaara. Puheen jälkeen veisattiin virren 170 neljäs säkeistö ja Vaasan varuskuntasoittokunta soitti Sibeliuksen Andante festivon. Paljastus- ja luovutuspuheen piti eversti Matti Laurila. Valtuuston puheenjohtajan vastaanottopuheen jälkeen suoritettiin seppelten lasku, jonka yhteydessä kouluneuvos Hilja Riipinen puhui. Sitten vuorossa oli Klemetin Vilppulan urhojen muistolle ja juhlapuhe, jonka piti kirjailija Artturi Leinonen. Puheen jälkeen Maakuntakuoro eli Etelä-Pohjanmaan Mieslaulajat johtajanaan opettaja Eino Kiikka ja soittokunta esittivät Sibeliuksen Finlandia-hymnin ja Kuulan Nuijamiesten marssin. Opettaja Martti Laaksi esitti vielä lausuntaa ja tilaisuus päättyi yhteiseen Maamme – lauluun.

Seinäjoelle pystytetty Suomen marsalkka Mannerheimin patsas oli tuolloin Suomen ensimmäinen julkinen Mannerheim -patsas. Nykyiselle paikalleen patsas siirrettiin 1973.
Suomen marsalkan syntymästä on kulunut tänään 154 vuotta. Päivä on myös Puolustusvoimain lippujuhlan päivä, jota alettiin viettämään toukokuun 16. päivänä 1919 Helsingissä järjestetyn vapaussodan voitonparaatin vuosipäivänä nimellä armeijan lippujuhla. Toukokuun 16. vahvistettiin armeijan lippujuhlan viralliseksi juhlapäiväksi 1921 ja viralliseksi liputuspäiväksi 1934. Ylipäällikkö Mannerheimin täyttäessä 4. kesäkuuta 1942 75 vuotta, valtioneuvosto antoi hänelle Suomen marsalkan arvon ja määräsi hänen syntymäpäivänsä samalla Puolustusvoimain lippujuhlan päiväksi.

Yhdistyksemme, Vapaussotiemme Lakeuden Perinneyhdistys, perustettiin 4.6.1990, joten yhdistyksellämme on tänään 31-vuotissyntymäpäivä. Vietämme syntymäpäivää kutsuvieraiden kesken ja palkitsemme vuoden aikana ansioituneita jäseniämme. Yhdistyksemme järjesti keväällä yhteistyössä kuntien ja useiden yhdistysten kanssa Lakeuden maakuntamarssin, jossa yhteydessä kunnat kilpailivat keskenään prosentuaalisesti aktiivisimmasta osanotosta kunnan asukaslukuun verrattuna. Kilpailun voitti Isonkyrön kunta osallistumisprosentilla 5,50. Ojennamme kunnanjohtaja Tero Kankaanpäälle tänään Lakeuden maakuntamarssi 2021 -kunniakirjan.

Vuoden kuluttua Suomen marsalkka Mannerheimin 75-vuotispäivästä ja ensimmäisestä Puolustusvoimain lippujuhlan päivästä tulee kuluneeksi 80 vuotta. Yhdistyksemme järjestää silloin molempiin 80-vuotispäiviin liittyvän seminaarin Seinäjoella Kampustalon Seinäjoki-salissa. Alustajiksi ovat lupautuneet jo professori Martti Häikiö ja eversti Sampo Ahto sekä puheenjohtajaksi FT Vesa Määttä. Aloitamme vuosipäivän toki täällä Suomen marsalkka Mannerheimin patsaalla.

Olette silloin kaikki sydämellisesti tervetulleita juhlaseminaariimme!

Toivotan jokaiselle hyvää puolustusvoimain lippujuhlan päivää sekä Suomen marsalkka Mannerheimin syntymän 154-vuotismuistopäivää!

Tapani Tikkala
Puheenjohtaja
Vapaussotiemme Lakeuden Perinneyhdistys ry

Eteläpohjalainen veteraaniperinnetyö kokoontuu jatkossa uuden tunnuksen alle. Valtakunnallistakin huomiota herättäneen logokilpailun voittajaksi valittiin nokialaisen Pasi Immosen ehdotus.

Uuden tunnuksen keskellä on sota-ajan uhrauksista muistuttava miekka. Miekan alaosasta versovat sotasukupolven työn mahdollistaman uuden elämän lehvät ja kaiken yllä on veteraaniperinteen tunnukseksi noussut: ”Himmetä ei muistot saa”. Lause periytyy sotaveteraani Kalervo Hämäläisen Veteraanin iltahuuto -laulusta. Tunnus on väritykseltään sinivalkoinen, isänmaan ja Etelä-Pohjanmaan vanhojen sotilasvärien mukaan.

–Kilpailun voittanut logo kuvastaa perinneyhdistyksen tarkoitusta ja henkeä. Samalla kun huolehdimme jäljellä olevista sota-ajan sukupolven edustajista, niin myös heidän työnsä merkityksen siirtäminen tuleville sukupolville on tärkeää. Siihen työhön tarvitaan meitä kaikkia. Suomi tarvitsee tulevaisuudessakin vahvaa maanpuolustushenkeä ja yhdessä tekemistä, kertoo logokilpailun tuomariston puheenjohtaja, kansanedustaja Paula Risikko.

Voittajaehdotuksen tehnyt Pasi Immonen on nokialainen taide- ja mediaviestinnän graafikko ja valokuvaaja.

–Lähdin suunnittelemaan logoa hyvinkin perinteiseltä pohjalta, mikä mielestäni toimi erittäin onnistuneesti. Teimme pieniä muutoksia yhdessä tuomariston kanssa lopulliseen versioon. Se paransi ja selkeytti logon ulkoista olemusta. Mielestäni se oli hyvä ratkaisu. Useampi silmäpari näkee kokonaisuuden laajemmin kuin yksi, Immonen luonnehtii.

–Oli ilo osallistua kilpailuun ja vielä suurempi kunnia voittaa se. Kiitos vielä kerran, että sain olla mukana tässä hyvinkin mielenkiintoisessa kilpailussa ja toivon, että logo tuo iloa vielä pitkään veteraanityössä.

Kilpailun toisella palkinnolla palkittiin seinäjokelainen reserviläisaktiivi Marjo Kauppinen ja kolmannella vantaalainen graafinen suunnittelija Jaakko Tikkanen.

–Logojen suunnittelu on minulle yksi tapa kunnioittaa ja ottaa osaa vapaaehtoiseen maanpuolustus- ja perinnetyöhön. Olen suunnitellut viime aikoina myös Kauhavalla syyskuussa järjestettävän Naisten Valmiusliiton NASTA FRISKI -harjoituksen logon. Kun sain tiedon tästä kilpailusta, alkoivat ideat kyteä saman tien mielessäni. Suunnittelu ja ideointi, jossa luovuus saa vallan on paras osa, Marjo Kauppinen kertoo.

–Minulla ei ole mitään maksettuja sovelluksia, vaan ideat siirtyvät valmiiksi työksi kynän ja paperin sekä ilmaisen suunnitteluohjelman kautta. Tämä saattaa aiheuttaa välillä turhautumista, kun ohjelmat ei taivu haluttuun muotoon, mutta mitään puolivalmista ei koneeltani lähde eteenpäin.

Sotien 1939–1945 Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistys haki kaikessa toiminnassa hyödynnettävää tunnusta avoimella kilpailulla. Määräaikana 1.3.–21.5. kilpailuun osallistui kaikkiaan 46 ehdotusta 25 osallistujalta.

Mukana oli niin graafisen alan ammattilaisia, harrastajasuunnittelijoita kuin veteraaniperinteen järjestöväkeäkin. Osallistuja oli runsaasti Etelä-Pohjanmaan ulkopuoleltakin, kaukaisin Ruotsista. Nuorin osallistuja oli 15-vuotias.

–Olemme tosi iloisia, että kilpailu herätti näin laajaa kiinnostusta. Ehdotukset olivat hyvin monipuolisia, perinteisistä hyvin moderneihin ja luoviin ratkaisuihin. Niistä kaikista huokuu kuitenkin laaja arvostus veteraaneja ja sotasukupolvea kohtaan. Sen varaan on hyvä rakentaa tulevaisuuden veteraaniperinnetyötä, yhdistyksen puheenjohtaja Teppo Ylitalo kertoo.

Kilpailun tuomaristoon kuuluivat puheenjohtajana kansanedustaja Paula Risikko Seinäjoelta sekä veteraani- ja maanpuolustustyön eteläpohjalaiset aktiivit Timo Fors, Marko Hakala, Irja Pesonen, Juha Rinnekari, Jani Syvänen ja Teppo Ylitalo. Tuomaristo käsitteli ehdotukset anonyymisti.

Kilpailun tulokset julkistettiin Seinäjoella Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museolla Puolustusvoimain lippujuhlapäivänä 4.6.

Sotien 1939–1945 Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistys on vuonna 2020 perustettu alueellinen veteraaniperinneyhdistys. Se on perustettu yhdistämään nykyisiä veteraaniperinteen toimijoita ja ottamaan vastuu alueellisesta perinnetyöstä Etelä-Pohjanmaan maakunnassa ja Laihialla. Yhdistyksessä ovat mukana alueen kaikki veteraanijärjestöt sekä keskeiset maanpuolustus- ja perinnetoimijat.

Yhdistyksen perustaminen liittyy valtakunnalliseen veteraaniperinnetyön uudelleen organisoitumiseen. Etelä-Pohjanmaa on työssä edelläkävijä.

Lisätietoja:
Sotien 1939–1945 Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistyksen puheenjohtaja
Teppo Ylitalo
teppo.ylitalo@helsinki.fi
050-5909569