Yhdistys muodostuu jäsenistöstään. Suomessa jokaisella kansalaisella on perustuslain takaama oikeus kuulua tai olla kuulumatta yhdistykseen ja osallistua yhdistyksen toimintaan. Näin ollen yhdistyksen on jollakin tavalla tehtävä itsensä merkitykselliseksi yksittäisille ihmisille, jotta heille ylipäätään pystytään perustelemaan jäsenyyden tarkoitus ja heidät saadaan houkuteltua jäseneksi.
Jäsenmäärän ylläpitäminen onkin nykyisin monen järjestön haastava tehtävä. Näin on tilanne myös Reserviupseeriliitolla ja sen jäsenyhdistyksillä, eli paikallisilla reserviupseerikerhoilla. Koska reserviupseeriyhdistyksen jäseneksi pääsee vain reserviupseeritutkinnon suorittanut henkilö, on potentiaalisten jäsenten joukko lähtökohtaisestikin rajattu.
Tilastot kertovat tässä varsin karua faktaa: Ensinnäkin uusien reserviupseerien koulutusmäärä on pienentynyt 1960-luvun huippuvuosista, jolloin reserviupseereiksi koulutettiin vuosittain jopa yli 3500 miestä. Nykyisin koulutettavia, miehiä ja naisia, on noin 1350 – 1400 /vuosi.
Toiseksi: Jäsenistöstä suuren osan muodostavat tällä hetkellä ns. suuriin ikäluokkiin kuuluvat henkilöt. Seuraavien vuosikymmenien aikana he tulevat vääjäämättä siihen ikään, että nk. luonnollinen poistuma vaatii veronsa; paraskaan upseeri ei elä ikuisesti. Ei siis ole mikään ihme, että jäsenmäärä useimmissa kerhoissa laskee ja tulevaisuus näyttää hiipuvalta, ellei jotain muutosta asiaan saada aikaan.
Toisaalta jäsenpotentiaaliakin olisi kyllä olemassa. Tarkkoja tilastoja asiasta ei ole, mutta joidenkin arvioiden mukaan parhaimmillaankin vain noin yksi kolmasosa piirin alueen reserviupseereista kuuluu paikallisiin kerhoihin. Suurissa kaupungeissa suhteellinen osuus on vielä pienempi. Niinpä jos haluamme nostaa, tai edes säilyttää jäsenmäärämme, olisi liittoon vielä kuulumattomat reserviupseerit saatava mahdollisimman tarkasti mukaan jäsenistöön.
Tässä kohdassa haluan nostaa esille erään kirjahyllystäni löytyvän kirjan. Hankin nimittäin pari vuotta sitten Pohjalainen –nimisen teoksen, joka ei kuitenkaan kerro entisestä vaasalaisesta sanomalehdestä, vaan saman nimisestä rintamalehdestä, joka ilmestyi sotavuosina 1942-1944. Sitä julkaisi aikoinaan Etelä-Pohjanmaan läntisen suojeluskuntapiirin alueella perustettu JR 58. Kirja on kokonaisuudessaan mielenkiintoista selattavaa, mutta tässä siitä erityisesti yksi asiaan liittyvä huomio.
Rintamalehdessä mainitaan Reserviupseeriliitto kahdessa kohdassa. Ensimmäinen kerta on 20.10.1943 julkaistusta numerosta. Silloin uutisoidaan reserviupseereille avatusta mahdollisuudesta liittyä Suomen reserviupseeriliiton jäseneksi rintamaolosuhteissa. Ilmoittautumiskaavakkeita jaettiin ja ne kehotettiin palauttamaan valistusupseereille. Teksti päättyy jylhästi: ”Kaikkien reservin upseerien kunniavelvollisuus on liittyä omaan ammattiliittoonsa, joka jatkuvasti tulee ajamaan heidän etujaan.”
Se toinen maininta onkin sitten vajaan kuukauden päästä 16.11.1943. Silloin saatiin uutisoida joukko-osastosta liittyneen Reserviupseeriliittoon 51 uutta jäsentä ja voitiin todeta: ”Tästä lähtien kuuluvat reservin upseerimme sataprosenttisesti omaan liittoonsa.” Mahtava tulos!
Aivan tuohon sadan prosentin osuuteen kuin JR 58 rintamalla vuonna 1943 emme kyllä taida ikinä päästä; tai jos pääsemme, niin minä syön vanhan verikauhani; mutta olkoon tämä kannustuksena kaikille jäsenhankintaa suorittaville henkilöille.
Etsikää potentiaaliset jäsenet, perustelkaa heille jäsenyyden merkitys niin, että he katsovat tarkoituksenmukaiseksi tehdä valinnan liittyä jäseniksi.
Pidetään reserviupseeriasia edelleen kunniavelvollisuutenamme!
Tuomas Taivalmaa
Puheenjohtaja
Etelä-Pohjanmaan Reserviupseeripiiri ry
