• Skip to secondary menu
  • Hyppää pääsisältöön
  • Hyppää ensisijaiseen sivupalkkiin
  • Hyppää alatunnisteeseen
  • Etusivu
  • Järjestö
    • Yhdistykset
    • Jäsenedut
    • Kokouskutsut
  • Tapahtumakalenteri
    • Tapahtumat
    • Kilpailut
  • Tukikomppania
  • Toimitus
    • Lehden historia
    • Lehtiarkisto
  • Galleria
  • Ressutori
  • Ylennykset
  • Eturivissä

Lakeuden Maanpuolustaja

  • Uutiset
  • Piirikirjoitukset
  • Kilpailu
    • VAHVIN RESERVILÄINEN SM-kilpailut
    • Kilpailutulokset
  • Tapahtumat
  • Mielipide
  • Videojutut
    • RessuTV Podcast
  • Perinne
  • Onnittelemme
  • In Memoriam

Tukikomppaniayrittäjät kansainvälisessä harjoituksessa

Julkaistu 29.5.2024

Lakeuden Maanpuolustajain Tuki ry on perustettu vuonna 1970 Etelä-Pohjanmaan Reserviupseeripiiri ry:n ja Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiiri ry:n varainhankintajärjestöksi. Lakeuden Maanpuolustajain tuen toiminnassa jäseninä olevia maanpuolustusmyönteisiä yrittäjiä kutsutaan tutummin tukikomppaniaksi.

Tukikomppania tekee tyypillisesti kerran vuodessa tutustumisvierailun joillekin puolustusvoimien toimipisteistä. Ohjelmassa on tuolloin maanpuolustukseen liittyviä ajankohtaisia asioita ja tietoa maailman turvallisuuspoliittisesta tilanteesta. Vierailukohteet ovat olleet esittelysisällöltään erittäin mielenkiintoisia tarjoten tukikomppanian vierailun kohteisiin, joille tavallisesti yksityishenkilöillä ei ole pääsyä.

Tutustumiskohteena ADEX24

Tällä kertaa tutustumiskohteena oli kansainvälinen ADEX24 – ilmapuolustusharjoitus Lohtajan ampumaharjoitusalueella. Lohtajan ampuma-alue on ollut Puolustusvoimien ilmatorjuntajoukkojen pääharjoitusalue ja ilmatorjuntaharjoitusten pääasiallisin pitopaikka vuodesta 1952 lähtien. ADEX24 harjoituksen ampumavaihe toteutettiin maa- ja merivoimien ilmatorjunta-aseilla sekä ilmavoimien ilmasta ilmaan ammunnoin 14.−18.5.2024. Ilmaoperaatioiden torjuntavaihe toteutettiin 19.−23.5.2024.

ADEX Mallet Strike ilmapuolustusharjoitukseen osallistui noin 1500 taistelijaa maa-, meri- ja ilmavoimista. Kotimaisten joukkojen lisäksi harjoitukseen osallistui Patriot-osasto Saksasta. Harjoituksen päämääränä oli parantaa reserviläisten, varusmiesten sekä henkilökunnan osaamista ilmatorjunnan sekä ilmapuolustuksen eri tehtävissä operatiiviseen tehtävään harjaantumiseksi. Harjoitus oli samalla 1/24-saapumiserän ilmatorjuntajoukkojen tärkein harjoitus. Kansainvälisen toiminnan päämääränä on jatkaa ilmatorjunnan yhteensopivuuden kehittämistä Nato-liittolaisten ja kumppanimaiden kanssa.

Harjoituksessa käytettävään kalustoon kuului noin 450 ajoneuvoa, noin 20 lentokonetta ja kaksi helikopteria, neljä Merivoimien alusta sekä Maa- ja Ilmavoimien lennokkikalustoa.

Lohtajan harjoitusalueella liikkui monipuolista puolustusvoimien kalustoa. Kuva: Jani Syvänen

Puolustusvoimat myönteisiä vierailulle

Ylipursimies Aleksi Tuunanen

Tukikomppanian tutustumismatkaa valmisteltiin virallisen asiakirjaliikenteen välityksellä Ilmasotakoulun esikunnan suuntaan. Puolustusvoimat suhtautui erittäin myötämielisesti vapaaehtoisen maanpuolustuksen tukijärjestön vierailuun. Ilmavoimien esikunnan yhteyshenkilö, hallinto-osaston komendantti, ylipursimies Aleksi Tuunanen kertoi, että jokainen vierailupyyntö käsitellään aina tapauskohtaisesti. Mikäli vierailevalla taholla löytyy perusteltu rajapinta maanpuolustukseen, niin se luonnollisesti edesauttaa vierailun toteutumista.

Matkaan käy

Tutustumismatka toteutettiin kootusti pienoislinja-autokuljetuksella Seinäjoelta aamun sarastaessa. Vaikka toukokuiselle päivälle oli luvattu jo ennätyshelteitä, matka sujui miellyttävästi Tilausliikenne Kivimäki Oy:n ilmastoidulla bussilla. Tukikomppaniayrittäjiä oli kohteesta vastassa ylipursimies Aleksi Tuunanen ja kapteeni Sakari Alanko. Vastaanotto oli miellyttävä ja sotaväen tyyliin jämäkkä. Kädenpuristuksien jälkeen suunnattiin päivän vierailuohjelman mukaisesti alueen sotilaskotiin, jossa nautittiin puolustusvoimien tarjoamat perinteiset soden munkkikahvit.

Tukikomppania liikkui harjoituksessa pienoislinja-autolla. Kuva: Jani Syvänen

Ilmasotakoulun apulaisjohtaja, everstiluutnantti Sami Nenonen antoi kahvitarjoilun ohessa vierailijoille hyvän briiffauksen harjoituksen sisältöön. ”Harjoituskehystä ja -toimintaa on kehitetty systemaattisesti ja ajassa eläen. Mukaan ovat tulleet esimerkiksi miehittämättömät lentolaitteet eli lennokit ja risteilyohjusten torjunta. Harjoituskehyksessä on pyritty huomioimaan tuoreeltaan myös Ukrainan sodan alustavat opit.” – Nenonen totesi.

Ilmasotakoulun apulaisjohtaja, everstiluutnantti Sami Nenonen antoi kahvitarjoilun ohessa vierailijoille hyvän briiffauksen harjoituksen sisältöön. Kuva: Jani Syvänen

Ilmatorjuntakanuunoiden aariaa

Kahvihetken jälkeen isännöivä taho otti vierailijat hoteisiinsa ja siirryttiin moottorimarssien seuraamaan läheiselle harjoitusalueelle ilmatorjuntakalustolla tapahtuvia ammuntoja. Kyseessä olivat neuvostoliittovalmisteisilla tuplaputkisilla 23mm ilmatorjuntakanuunoilla sekä sveitsiläisillä 35mm ilmatorjuntakanuunoilla tapahtuneet kovapanosammunnat. Ilmatorjuntatykkiryhmän toiminta oli saumatonta ja tuotti tulosta. Ammuntojen aikana tuli yksi täysosuma maalilennokkiin, joka ilmaisi osuman avaamalla laskuvarjon. Se osa mikä lennokista jäi jäljelle, laskeutui laskuvarjolla hallitusti maalialueelle. Maalilennokkien hinta on useissa kymmenissä tuhansissa per kappale, joten voidaan hiukan ironisesti todeta, että täysosumaa harjoituksessa toivoo ainoastaan ampuja.

Ammuntoja seuraamaan tulleet vierailijat varustettiin suojavarustuksella. Kuva: Jani Syvänen
Iltatorjuntakanuunoiden tuli oli vakuuttavaa. Vierailijat seuraavat tarkkaavaisena. Kuva: Jani Syvänen
23mm ITK ”Sergei” sylkee. Kuva: Jani Syvänen

Kenttälounas

Ammuntojen jälkeen tukikomppaniayrittäjät pääsivät nauttimaan maistuvasta kenttälounaasta. Matkanjohtajan havainto oli, että usein lehdistössäkin parjattu ”intin eväs” oli oikein maistuva, eikä kalorimääränkään riittävyyttä tarvinnut epäillä Tuntemattoman Sotilaan alikersantti Lahtisen tavoin. Matkanjohtaja esittää lisäksi väitteen, että yritysjohtajille oli puolustusvoimien tarjoama askeettinen kenttäruokailu hienompi hetki, kuin valkoisella pöytäliinalla, kynttilänliekin lepatteessa suoritettava gurmee.

Kenttälounas tarjoiltiin parakkirakennuksessa. Vierailijat totesivat puitteiden olevan erinomaiset. Kuva: Jani Syvänen
Monen suusta kuultuna. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Kuva: Jani Syvänen
Parakkiruokailu mahdollistaa ison joukon muonittamisen tehokkaasti ja sateelta suojassa. Kuva: Jani Syvänen

Lennokkien pariin

Ruokailun jälkeen harjoituksessa vieraileva ryhmä pääsi tutustumaan maalilennokkeihin tarkemmin. Lennokkien huolto- / valmistelupaikassa esiteltiin mallien eri variaatiot kattavasti ja kävi ilmi, että kertakäyttöisiksi alun perin suunnitellut maalilennokit pyritään aina ensisijaisesti korjaamaan, joten niiden elinkaari on huomattavasti suunniteltua pidempi. Maalilennokkeja oli esillä potkuri- että suihkumoottori käyttöisinä. Huolto- / korjaustoiminnasta vastasi hommaan erikoistunut tiimi, joka muistutti tarkkuudessaan leikkaussalin henkilökuntaa erikoistyökaluineen. Jokaisella tiimin jäsenellä oli oma vastuualueensa ja kaikki tehdyt toimenpiteet dokumentoitiin tarkasti. Lennokkitoiminnan sielunelämä kuuluu sille varjellummalle puolelle, joten valokuvaaminen ei ollut mahdollista huoltotiloissa.

Sotilaskopteri

Matkanjohtaja Syvänen kurkistaa kuljetuskopteriin epäluuloisena. Riittäisiköhän kantavuus? Kuva: Tuulikki Salo

Lennokkeihin tutustumisen jälkeen vuorossa olivat isommat ilmailun asiat. Vierailijat pääsivät tuolloin niin sanotulle ”kopteriplatalle” katsomaan sotilaskäyttöön suunniteltua kuljetushelikopteria, joka tunnetaan mallimerkinnästään NH90. Kuljetuskopterin miehistö kapteenin johdolla kertoi ensin teknisiä tietoja ja kokemuksiaan kyseisestä konetyypistä, jonka jälkeen vierailijat saivat esittää kysymyksiä, sekä tutustua tarkemmin koneen sisälle.

Eurooppalainen NHIndustries:in valmistama kuljetuskopteri kykenee kuljettamaan n. 2500kg taakan. Lentonopeus ilman taakkaa on 305km/h ja kopterimalli saavuttaa maksimissaan 6km lentokorkeuden. NH90 oma massa on 6900kg ja miehistöön kuuluu kaksi pilottia. Matkustajia mahtuu kyytiin maksimissaan 20.

Sotilaskopteri NH90 kiinnosti vierailijoita ja kirvoitti useita kysymyksiä miehistölle. Kuva: Jani Syvänen

Lopuksi

Helikopteriesittelyn jälkeen onnistunut vierailu Lohtajan ADEX24 – ilmapuolustusharjoituksessa tuli päätökseen. Päivä oli antoisa ja informatiivinen. Saadun positiivisen palautteen perusteella tukikomppaniayrittäjät kokivat järjestelyt jälleen kerran saumattoman toimiviksi. Lakeuden Maanpuolustajain Tuki ry:n puheenjohtaja Jaakko Pukkinen kiitti puolustusvoimien edustajia vieraanvaraisuudesta ja myötämielisestä suhtautumisesta vierailua kohtaan, luovuttaen päivää isännöinneille ylipursimies Tuunaselle ja kapteeni Alangolle Reserviläisurheiluliiton historiikit omistuskirjoituksin varustettuna muistoksi vierailusta.

Lakeuden Maanpuolustajain Tuki ry:n puheenjohtaja Jaakko Pukkinen kiitti puolustusvoimien edustajia vieraanvaraisuudesta. Kuva: Jani Syvänen
Vierailua isännöinneet ylipursimies Tuunanen ja kapteeni Alanko vastaanottivat luovutetut historiikit tyytyväisinä. Kuva: Jani Syvänen

Lakeuden Maanpuolustajain Tuki ry kiittää Puolustusvoimia vierailun järjestelyistä, toivottaa hyvää kesää kaikille ja nähdään jälleen seuraavalla tukikomppaniamatkalla!

Jani Syvänen
Matkanjohtaja
Lakeuden Maanpuolustajain Tuki ry

Kategoriassa: Artikkeli, Uutiset

Ensisijainen sivupalkki

Viimeisimmät artikkelit

  • Törni-näyttely Haminassa – yhä kiehtovan sotasankarin katoamisesta 60 vuotta
  • Perinneyhdistyksen hallitus kokoontui Fooningissa
  • Reserviläispiirin kevätkokous nuijittiin Seinäjoella
  • Marsalkka Mannerheimin turvatoimet
  • Elämyksellinen Sotilaslääketieteen museo

Luetuimmat artikkelit

  • Kuusenhavun tie Suomen sotilasheraldiikkaan

  • Maanpuolustuskalusto kattavasti esillä Ideaparkissa

  • Huomio kaikki ammunnasta kiinnostuneet!

  • Palveluksena vapaaehtoisuus – mahdollisuuksia reserviläisenä osa 2

  • Raakaa voimaa ja suunnatonta sisua lakeuksilla – Reserviläisistä vahvimmat kohtasivat Ylihärmässä

Tapahtumat

touko 17
All day

SRA kilpailu K + P (Peräseinäjoki)

touko 17
All day

Reserviläisammunnat RA3 ja RA4 (pistooli) Peräseinäjoki

touko 18
12:00 - 16:00

Muistoja sotavuosilta -konsertti Jalasjärvellä

touko 18
15:30 - 17:00

Kaatuneitten muistopäivä Seinäjoella

touko 19
18:00 - 19:30

Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirien piiriesikunnan kokous 2/2025

Näytä kalenteri

Tukikomppania »

Mainostaja

Jäsenedut »

Arkistot

Footer

E-P:n reserviläispiirien ja tukijain tiedotusjulkaisu

Impivaarantie 25
60420 Seinäjoki

lmplehti@gmail.com

www.epresp.fi

Julkaisija:
Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirit ja Lakeuden Maanpuolustajain Tuki

Evästekäytännöt »

·Toteutus ja ylläpito MMD Networks·