Artikkeli

Ylistaron yläkoululaiset ja lukiolaiset sekä henkilökunta kokoontuivat itsenäisyyspäivän aamuna koulun pihalle juhlalliseen lipunnostoon. Tilaisuudessa esiintyi 8-luokkalaisten bändi, joka soitti Siniristilippumme, ja juhlapuheen piti Ylistaron Reserviupseerikerhon puheenjohtaja Raimo Rintamäki. Puheen jälkeen kajautettiin Maamme-laulu, ja lopuksi airueet lähtivät viemään seppelettä sankarihaudoille.

Ohjelma
Lipunnosto – Viljami Valli ja Saara Aila
8-luokan bändi: ”Siniristilippumme”
Juhlapuhe Raimo Rintamäki
Maamme-laulu yhdessä
Seppeleen sankarihaudoille vievät lukiolaiset lukevat seppelenauhan tekstin – Fanni Kallio, Iida Valli ja Mikael Grönroos.
Lukiolaiset kantavat seppelettä, mitä seurataan katseella, kunnes he ovat siirtyneet koulunväen taakse.

Minna Salminen
Opettaja
Ylistaron yläkoulu

Ote Raimo Rintamäen puheesta:

Onneksi olkoon hyvät Ylistaron yläasteen ja lukion oppilaat ja opettajat, elätte maailman parhaassa maassa!

Minulla on Ilo ja kunnia tuoda ylistarolaisten reserviläisjärjestöjen tervehdys tähän poikkeuksellisen ajan itsenäisyyspäivä juhlaan, kouluunne, jonka olen itsekin käynyt. Tehtävään olisi ilman muuta etuoikeutettu veteraani tai lotta. Tilanne on kuitenkin niin, että Ylistarossa on vain kaksi hengissä ja kolme varsin likellä 100 vuoden ikää.

Ajattelin käydä asiaan tärkeimmän valan pohjalta, jonka jokainen suomalainen sotilas antaa.

”Minä N.N. lupaan ja vakuutan

(valassa) kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä,
(vakuutuksessa) kunniani ja omantuntoni kautta,

olevani Suomen valtakunnan luotettava ja uskollinen kansalainen. Tahdon palvella maatani rehellisesti sekä parhaan kykyni mukaan etsiä ja edistää sen hyötyä ja parasta. Joukkoa, johon kuulun sekä paikkaani siinä, en jätä missään tilanteessa, vaan niin kauan kuin minussa voimia on, suoritan saamani tehtävän loppuun.

Tahdon myös asetovereitani kohtaan olla suora ja auttavainen.

Jos minut asetetaan esimiesasemaan, tahdon olla alaisiani kohtaan oikeudenmukainen, pitää huolta heidän hyvinvoinnistaan, hankkia tietoja heidän toiveistaan, olla heidän neuvonantajanaan ja ohjaajanaan sekä omasta puolestani pyrkiä olemaan heille hyvänä ja kannustavana esimerkkinä.”

Tämän lupauksen ovat täyttäneet n. 330 ylistarolaista sankarivainajaa, joiden muistoa voit kunnioittaa sankarihautausmaalla. Kun tutkit hautakiviä tarkemmin, huomannet, että kaatuneet ovat olleet parikymppisiä poikia. Heiltä jäi opiskelu ja elämä kokematta. Valasta tulee esiin myös tähän aikaan sopiva sanonta: KAVERIA EI JÄTETÄ. Tämä on syytä muistaa myös täällä teidän kouluyhteisössä.

Osasta teistä tulee tulevaisuudessa johtajia ja esimiehiä, niin tästäkin tulee ohje sotilasvalassa, joka tietysti on tarkoitettu sotilastehtävissä oleville. Tämä ohje pätee myös normaalielämässä: OIKEUDENMUKAISUUS JA OMALLA HYVÄLLÄ ESIMERKILLÄ JOHTAMINEN.

Nyt olen käsitellyt vain Suomen puolustamista sotilaiden kannalta. Tosiasia on, että sotilaat eivät jaksa jos kotirintama ja kotijoukot eivät jaksa. Siksi kunnian ansaitsevat kotia ja kotoisia tehtäviä hoitaneet puolisot ja lapset. Ei ole heilläkään ollut helppoa.

Raimo Rintamäki
Puheenjohtaja
Ylistaron Reserviupseerikerho

Kun korona keväällä hiljensi monet harrastukset, joissa oli paljon kontakteja, moni jäi tyhjän päälle ja miettimään, mitä keksisi tilalle? Ei yhteisiä ammuntoja, jotokset jouduttiin siirtämään hamaan tulevaisuuteen ja kevään muutkin perinteiset yhdessä tehdyt jutut saivat jäädä.

Minä istahdin tietokoneelle ja jatkoin jokunen vuosi aloittamaani harrastusta, sukututkimusta, nyt sille oli rutkasti aikaa.

Nykypäivänä sukututkimus ei ole enää pölyisissä arkistoissa vanhojen kirjojen kaivelua, vaan nykyaika tuo niin rippikirjat, kuin muut arkistot ilmaiseksi, tai ainakin hyvin pienellä rahalla kaikkien nähtäville, omalle tietokoneelle.

Muutama vuosi sitten aloitti Kansallisarkisto sodassa kaatuneiden kantakorttien digitoinnin Digitaaliarkistoon, saaden mittavan urakan loppuun viime vuoden lopulla.

30.11.1939 alkaneessa talvisodassa kaatui tai katosi n. 25 900 henkeä.
Jatkosodassa kaatui tai katosi n. 63 200 henkeä ja Lapin sodassa luku on n. 1000.
Kansallisarkiston tietokannasta nämä sodissa kaatuneiden kantakortit ovat löydettävissä ilmaiseksi lähes kaikki.

Myös sotilaspäiväkirjoja on luettavissa Kansallisarkiston sivuilla, suosittelen, ovat mielenkiintoista luettavaa.

Mainio sivusto on myös Sotasampo.fi, jossa voi hakea kaatuneiden tietoa nimen lisäksi esimerkiksi kotikunnan tai sotilasarvon mukaan.

Sotapolku-sivustolla on myös paljon tietoa sodassa palvelleista. Lisäämällä vaikka isoisän sivustolle ja täyttämällä tiedot joukko-osastosta, johon hän kuului, saa tarkan kartan paikoista, jossa kyseinen joukko-osasto on milläkin päivänmäärällä ollut.

Suomen kirkkoja ja hautausmaita -sivulle on koottuna tällä hetkellä 770 000 kuvaa hautakivistä ja määrä kasvaa yhä. Kuvat on ottaneet eri hautausmaista vapaaehtoiset ihmiset ympäri Suomen ja tänä vuonna omana projektinaan oli kuvata omaan kansioonsa sankarihautausmaat.

Hautakivet on sukututkijalle suuri tiedonlähde ja meneillään oleva hautakivien indeksointi hakemistoksi, tulee helpottamaan etsintää entisestään. Tämäkin suoritetaan täysin vapaaehtoisvoimin.

Sukututkimus vie helposti pikkusormen antaessa koko käden. Ei tarvitse kuin lukea mielenkiintoinen kertomus, josta löytyy syntymäaika tai muuta vihjettä, niin on ”pakko” vähän kaivella kyseistä sukua.

Jokin aika sitten, luin kirjoitusta perheestä, jossa perheen neljästä veljeksestä kaksi kaatui perättäisinä päivinä. Samaisen perheen veljesten sisaren puoliso oli kaatunut paria kuukautta ennemmin, näkemättä juuri syntynyttä poikaansa.

Kirjoituksen oheen oli lisätty kuva veljesten kuolinilmoituksesta, jonka avulla pääsin helposti etsimään perhettä rippikirjoista ja huomasin, ettei heitä oltu vielä lisätty käyttämääni verkossa olevaan Geni sukupuu-sivustoon, jonka idea on rakentaa koko maailman sukupuuta, eikä omaa yksityistä puuta.

Tuli pakottava tunne, että heidät sinne laitan, heitä ja heidän uhraustaan ei ole unohdettu. Hetken rakennettuani heidän oksaansa sainkin heidät kiinni niin sanottuun maailman puuhun ja huomasin kaukaisen sukulaisuuden välillämme pohjoiseen menevien isänäitini juurien kautta. Ilahduttava tunne!

Pysähdyn aina miettimään niiden ihmisten eloa, joita laitan sukupuuhun. Millainen heidän elämänsä oli? Ison talon isäntänä, torpparina savon sydänmailla tai mäkitupalaisena hyvin köyhissä oloissa.

Vanhoihin rippikirjoihin on nimien lisäksi laitettu yllättävän paljonkin tietoa, jota ei sinne ajattelisi laitettavan. Sokeus, kuurous tai vaikkapa ontuu vasenta jalkaansa, on kirjattuna nimen perässä, samoin rokotustiedot ja lukutaito.

Samanlaista mietintää olen käynyt näin itsenäisyyspäivän kynnyksellä. Millaista oli paapan elo rintamalla? Sodan syttyessä paappa oli 19-vuotias nuori miehen alku, haavoittuessaan ensimmäisen kerran 17.8.-41 Vuoksenrannassa Aaro-paappa oli 21-vuotias, juuri saman ikäinen, kuin vanhin pojistani nyt. On hurjaa ajatella tuon ikäistä keskelle sodan kauhuja. Myöhemmin paappa haavoittui vielä Mainilassa ja Ihantalassa.

Mummoni oli töissä patruunatehtaalla, tehden näin myös osansa Suomen itsenäisyyden eteen. Muistan joskus kuulleeni mummon sanoneen, että oli hyvä, että he paapan kanssa tapasivat vasta sodan jälkeen, koska olisi ollut liian raskasta murehtia toisen kohtaloa sodan aikana. Sodan jälkeen kaikista vammoista huolimatta, paappa teki pitkän uran kirvesmiehenä, pitäen samalla pientä maatilaa mummoni kanssa.

Eipä ole pitkä, kun yhdessä paapan ja isänsä tekemässä talossa vierailin ja kuuntelin kehuja hyvästä rakennusjäljestä. Niin suoria seiniä ei kuulemma monessakaan tuon ajan talossa ole.

Sodasta paappa ei juurikaan meille lapsenlapsille kertonut, mutta meille lapsenlapsille Aaro-paappa oli aina läsnä. Olin onnekas, kun sain varttua niin lähellä, talot kun olivat samassa pihassa. Sinne oli hyvä luikahtaa piiloon äidin käskiessä siivoamaan huoneensa. Paappa teki pienelle piiloutujalle reikäleivästä leivän ja leikkasi kunnon viipaleen lauantaimakkaraa tangosta päälle. Kummallista kyllä, äiti keksi aina, missä olen.

Tänäkin itsenäisyyspäivänä sytytän kynttilän heille, jotka antoi suurimman uhrauksen itsenäisen Suomen eteen, toivoen, ettemme koskaan ole tuossa tilanteessa uudestaan. Toivoen, ettei tulevatkaan polvet unohda heitä, miehiä ja naisia, jotka niin paljon antoivat, että meillä on vapaa maa.

Maria Koski
Lapuan Reserviläiset

Näin aloitti everstiluutnantti Matti Laurila puheensa 1939 joukoille talvisotaan lähtemisen kynnyksellä. Lainaan tässä otsikossa häntä, vaikka en ole rinnastettavissa tähän sotia nähneeseen eteläpohjalaiseen kuuluisaan mieheen mutta sama lause sopii aloitukseksi. Uskallan näinä tasa-arvon aikoina puhutella blogini otsikossa pelkkiä miehiä koska eteläpohjalaiset naiset ovat rinnastaneet aina itsensä ns äijäporukkaan eivätkä ota tätä pahasta.

Olen mielenkiinnolla seurannut HX-hanketta eli Suomen hävittäjähankintaprosessia. Monesta hankkeen ulkopuolisesta henkilöstä näyttää kuoriutuvan niin sanottu ”soutulavitta-hävittäjäasiantuntija” ja erilaisia mielipiteitä näkyy siellä ja täällä.  Annetaan oikeiden asiantuntijoiden hoitaa asia maaliin koska meillä on oltava kalusto kunnossa maalla, merellä ja ilmassa 24/7. Oman kansamme turvallisuutta ei voi asettaa vastakkain minkään muun asian kanssa. On hyvä muistaa, että itsenäisyys, maanpuolustus ja turvallisuus ovat niin tärkeitä asioita, että niille ei vastaparia ole olemassakaan.

Maanpuolustuksemme ylläpidon perusta on suomalaisten vahva maanpuolustustahto, joka näkyy myös meillä Reserviläisliitossa. Liittoon on liittynyt viime aikoina paljon uusia jäseniä. Selkeästi maanpuolustus ja varautuminen sekä niihin liittyvät asiat kiinnostavat suomalaisia, hyvä niin. Erityisesti näkyy myös se, että naisia liittyy yhdistyksiin yhä enemmän ja enemmän. Liiton naisten jäsenmäärä on ennätystasolla, melkein 2500 naista ja se koostuu sekä armeijan käyneistä 1/3 että käymättömistä naisista 2/3. Suosittelen yhdistyksiä avaamaan sääntönsä niin, että myös armeijan käymättömät pystyvät liittymään. Yhä useammat yhdistykset näin tekevät ja olen kuullut asiasta pelkästään positiivista palautetta. Näin naisetkin pystyvät paremmin liittymään omaan kotipaikkakuntansa yhdistykseen ja osallistumaan toimintaan joka saralla. Maanpuolustus on koko kansan asia ja saamme avoimilla säännöillä myös omiin jäsenyhdistyksiimme läpileikkauksen koko kansasta.

Saimme viettää Seinäjoella 21.11 Reserviläisliiton liittokokousta hienoissa puitteissa ja puolustusministerikin oli paikalla. Harmi kun oli nämä poikkeusolot ja paikalle tullutta kokousväkeä jouduttiin rajaamaan. Kokous sinänsä sujui mukavasti ja sitä oli myös mahdollisuus seurata verkossa. Haluan lämpimästi vielä onnitella 60-vuotiasta Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiiriä! Oli myös hienoa nimittää Vuoden Reserviläiseksi sotilasmestari Jarmo Koskela Seinäjoen Reserviläiset ry:stä. Itsekin olen aikanaan käynyt Jarmon johtamia MPK:n kursseja, joten tiesin kenestä puhuin, kun asian kokouksessa sain kunnian julkistaa. Onnittelut vielä Jarmolle!

Kannustan kaikkia yhdistyksiä myös Etelä-Pohjanmaalla osallistumaan kunniavartioihin joulukuussa ja myös piirinne ideoimaan itsenäisyyspäivän marssiin.

Loppuun vielä lainaus everstiluutnantti (lopulta jääkärieversti) Laurilalta itsenäisyyspäivänä 1939 puhutellessaan eteläpohjalaisia joukkojaan. Onneksi tällaisia itsenäisyyspäivä puheita ei ole pitkään aikaan kuultu mutta on hyvä muistaa, miksi oma puolustusjärjestelmä on niin tärkeä.

”Suomen Armeija on jo näinä päivinä näyttänyt jottei tänne ole
ilmaiseksi tulemista. Ja tänään, Suomen Itsenäisyyspäivänä, on tullu meirän vuoro pojat. Tuumaakaan ei anneta tappelematta!

Hyvää Itsenäisyyspäivää ja Joulun aikaa kaikille!

Terhi Hakola
Varapuheenjohtaja
Reserviläisliitto ry