• Skip to secondary menu
  • Hyppää pääsisältöön
  • Hyppää ensisijaiseen sivupalkkiin
  • Hyppää alatunnisteeseen
  • Etusivu
  • Järjestö
    • Yhdistykset
    • Jäsenedut
    • Kokouskutsut
  • Tapahtumakalenteri
    • Tapahtumat
    • Kilpailut
  • Tukikomppania
  • Toimitus
    • Lehden historia
    • Lehtiarkisto
  • Galleria
  • Ressutori
  • Ylennykset
  • Eturivissä

Lakeuden Maanpuolustaja

  • Uutiset
  • Piirikirjoitukset
  • Kilpailu
    • VAHVIN RESERVILÄINEN SM-kilpailut
    • Kilpailutulokset
  • Tapahtumat
  • Mielipide
  • Videojutut
    • RessuTV Podcast
  • Perinne
  • Onnittelemme
  • In Memoriam

Artikkeli

Teuvalla pidettiin kutsunnat, kutsuntavuorossa olivat 2003 syntyneet

Julkaistu 20.9.2021

Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan kunnissa on menossa parhaillaan kutsunnat. Teuvan kutsunnat pidettiin 30.8. Kulttuuritalo Orrelassa. Paikalla oli reilut 20 innokasta ja ehkäpä vähän hiljaistakin nuorta miestä.

Kutsunnat on asevelvollisuuteen liittyvä menettely, jossa asevelvollisuusiän saavuttaneet miehet määrätään saapumaan erityiseen tilaisuuteen palveluskelpoisuuden ja palveluspaikan määrittämiseksi, sekä asevelvollisuutta koskevan tiedon jakamiseksi. Paikalla olivat kutsuntaupseeri, kutsuntalautakunta, lääkäri ja poliisi. Tilaisuuden avasi kutsuntaupseeri, yliluutnantti Harri Kevari toivottaen samalla kutsuvieraat ja kutsuntaan saapuneet tervetulleiksi. Majuri Jani Kauhajärvi kertoi tuleville varusmiehille armeijan merkityksestä. Kutsuntalautakunnan jäsen, Teuvan Reserviupseerikerhon puheenjohtaja, reservin majuri Erkki Nevanperä piti kunnan puheenvuoron tilaisuudessa.

Arvoisat sotiemme veteraanien edustajat, kutsuntaviranomaiset, tulevat varusmiehet, arvoisat kutsuntatilaisuuden osanottajat!

Teuvalaiset nuoret, olette tänään tilaisuudessa, jolla on pitkät perinteet. Nykyinen kutsuntamenettely on itse asiassa syntynyt tällä alueella. Historiantutkijan ja sotahistorian professorin Ohto Mannisen mukaan ajatus yleisestä kutsunnasta syntyi kuin itsestään Suupohjan kunnissa. Teuvalaissyntyinen Kristiinan yhteislyseon rehtori, maisteri U.U. Seppä esitti kutsuntamenettelyn käyttöön ottoa Mannerheimille, joka vei esityksen Vaasan Senaatille. Senaatti antoi asevelvollisuusjulistuksen 18. helmikuuta 1918.

Nämä kutsunnat jäävät teille varmaankin hyvin mieleen, kuten minulle aikanaan. Tuleva joukko-osastonne ratkeaa useimpien osalta tänään. Itse palvelin Niinisalossa, Satakunnan Tykistörykmentin toisessa tulenjohtopatterissa sekä myöhemmin Niinisalon aliupseerikoulussa ja RUK:ssa Haminassa.

Varusmiesaika tulee olemaan hyvin mieleenpainuva vaihe elämässänne. Vuosien jälkeen miesten ja vapaaehtoisina palvelukseen astuvien naisten saunailtojen ja illanviettojen keskustelut kääntyvät armeija-aikaan. Rankimmatkin kokemukset kääntyvät yleensä ylpeilyn aiheiksi. Raskaita marsseja ja leirejä muistellaan myöhemmin naureskellen.

Mitä armeija-ajasta jää käteen – onko se vain hukkaan heitettyä aikaa, josta elämän aikana ei ole mitään hyötyä? Näin varmasti monet teistä aprikoivat ja miettivät.

Armeija antaa useille pohjaa elämässä tarvittaville taidoille. Johtamistaito on yksi keskeisimmistä taidoista, jolla on kysyntää myöhemminkin. Juuri uudistetun johtamiskoulutusohjelman myötä varusmiesten saamaa johtajakoulutusta arvostetaan laajasti yhteiskunnassa, opiskelussa ja työelämässä. Syväjohtamisen koulutusohjelma on kehitetty niin, että se vastaa täysin siviiliorganisaatioiden vaatimuksia johtajana kehittymiselle. Useat oppilaitokset, yliopistot ja korkeakoulut lukevat hyväksi armeijassa saadun johtamiskoulutuksen. Nämä asiat kannattaa teidän selvittää opiskelupaikkoja haettaessa.

Kutsuntalautakunnan kunnan edustaja, reservin majuri Erkki Nevanperä pitämässä kunnan puheenvuoroa. Kuva: Tejuka / Henry Aho

Myös sosiaalisen kanssakäymisen taitoa tarvitaan jokaisessa toimessa, sekä työyhteisössä nykyisin ja tulevaisuudessa. Myös fyysinen kuntonne tulee varmasti kehittymään armeijassa, ja monet saavat sieltä kipinän jatkuvaan fyysisen kunnon ylläpitoon. Joissakin kunnissa on valmisteltu suunnitelma, jonka avulla varusmiespalvelukseen astuvat nuoret voivat ohjatusti kohottaa kuntoaan. Asia on hyvä ja kannatettava. Suosittelisin, että otatte hyvissä ajoin lenkkarit ja verryttelypuvun esille ja lähdette lenkille. Kunnon voi hyvin testata kävelemällä, hölkkäämällä tai juoksemalla 12 minuutin ajan. Mikäli tulos on alle 2200 metriä, aloittakaa säännöllinen ja monipuolinen kuntoilu.

Monille on myös outo tilanne, kun joutuu tai pääsee olemaan pitempiäkin aikoja erossa perheestä ja läheisistä. Tämäkin on osa elämän koulua. Tosin nykyään pääsette aika usein lomille. Itse aikoinani olin yli kuukauden kasarmilla ennen ensimmäistä lomaa. Tänä päivänä armeijassa keskitytään entistä tiiviimmin oppimiseen ja viikonloput ovat pääsääntöisesti vapaat. Se on Ihan järkevää monestakin syystä.

Hyvät tulevat varusmiehet!

Varusmiesaikana saatte uusia ystävyyssuhteita eri puolilta Suomea. Jos ette muuta tupakavereistanne muista, niin ainakin varusmiehen sukunimen ja kotipaikkakunnan. Palvellessanne te olette myös oman kotikuntanne Teuvan lähettiläitä ja edustajia – Teuvan kunnan mainosmiehiä ja markkinoijia parhaasta päästä. Te kerrotte omalla olemuksellanne, tekemisellänne ja käytöksellänne myös kotikunnastanne Teuvasta. Toivon, että se kuva on positiivinen.

Olkaa positiivisella mielellä ja muistakaa, että teillä on etuoikeus ja velvollisuus palvella itsenäisen Suomen puolustusvoimissa. Itsenäisen Suomen, jonka vapauden ovat esi-isänne verellään lunastaneet. Teillä tulee olemaan mielenkiintoinen ja varmasti unohtumaton aika elämässänne – nauttikaa siitä. Kotikuntanne Teuvan puolesta toivotan Teille antoisaa varusmiesaikaa ja hyvää kutsuntapäivää.

Erkki Nevanperä
Puheenjohtaja
Teuvan Reserviupseerikerho

Kategoriassa: Artikkeli, Uutiset

Lakeuden Maanpuolustajan syyskuun 2021 henkilökuvassa Timo Fors

Julkaistu 17.9.2021

Kuka: Timo Fors
Sotilasarvo: Alikersantti (res)
Motto: ”Toki kallein on vapaus!”
Syntymäpaikka: Ylöjärvi
Asuinpaikka: Seinäjoki

Koulutukset:
– Peruskoulu
– Ammattioppilaitos

Työura:
– noin 10 v. sisustustarvikemyyjänä
– 1994 alkaen edustaja Oy ER Finland AB, jonka palveluksessa yhä

Perhesuhteet:
Naimisissa, kaksi aikuista poikaa, jotka ovat asuvat jo omillaan

Harrastukset:
– Sotahistoria
– Veteraani ja perinnetyö
– Sotavainajien etsintäryhmien intohimoinen seuranta ja tutkinta
– Kävelylenkit, ulkoilu ja kotimaisen jalkapallon seuranta

Miten päädyin maanpuolustustyön-/harrastuksen pariin:
Kaikki alkoi aikoinaan Seinäjoen Sotaveteraanit ry:stä, jonka hallituksen jäsen olen edelleen. Nyt olen mukana Suojeluskunta -Lotta Svärd museon tuki ry:ssä (varapuheenjohtaja). Lisäksi olen Sotien 1939-1945 Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistyksen toiminnassa mukana aktiivisesti, mm. hallituksen sekä viestintätoimikunnan jäsenenä.

Timo Fors tunnetaan mm. aktiivisena sankarihautausmaiden kävijänä ja kuvaajana. Timon kuvakokoelmista löytyvät kaikki E-P:n alueen sankarihautausmaat miehen itsensä kuvaamana. Näitä perinnekuvia olemme saaneet ihastella mm. Sotien 1939-1945 Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistyksen Instagram ja Facebook -sivuilta. Kuvat: Timo Fors

Kategoriassa: Artikkeli, Eturivissä

Kysyimme asealan ammattilaiselta: ”Voiko ikääntyvä aseenomistaja menettää aseensa valtiolle?”

Julkaistu 16.9.2021

Viime päivinä on uutisoitu valtamedioissa siitä, että viranomaiset keräävät aseita pois ikääntyneiltä aseenomistajilta. Onko asia noin mustavalkoinen. Lakeuden Maanpuolustaja kysyi asiasta Seinäjoella toimivalta Iron Point Finland aseliikkeen toimitusjohtaja Antti Kuusisaarelta.

Tervehdys hyvä Lakeuden Maanpuolustaja

Kuvituskuva: Iron Point Finland

Syksyn koittaessa maallisemmatkin asiat alkavat tulla ajankohtaisiksi ja valtakunnan media antaa monenlaisia syötteitä mielellemme. Suomessa saamme lukea väestön ikääntymisestä, sen aiheuttamista muutoksista työmarkkinoilla, terveydenhuollossa ja monessa muussa. Vanhuus pitäisi olla aikaa, jolloin voi nauttia hyvillä mielin eletystä elämästä, sen tuomista eduista ja jälkipolvien antamasta kunnioituksesta ja turvasta. Monesti kuitenkin elämä vie eri suuntaan ja esimerkiksi dementia, fyysiset vammat tai muut syyt johdattavat ikäihmisiä vanhainkotiin tai estävät täysipainoisen elämän ja harrastukset.

Kirjoitukseni liittyykin tähän aiheeseen ja josta mediassakin on ollut paljon juttua viimeaikoina. ”Kolmannes Suomen 1,6 miljoonasta aseluvasta on eläkeikäisillä. Yli 81-vuotiaita aseluvan haltijoita on yli 80 000” (MTV3 uutiset 8.9.2021). Ikä sinälläänhän ei ole este aseen hallussapidolle, mutta iän myötä erilaiset sairaudet, esimerkiksi muistisairaudet voivat pahentuessaan aiheuttaa vaaratekijöitä, niin ampujalle itselleen, mutta myös muille radalla tai metsällä olijoille tai pahimmassa tapauksessa jopa omaisille.

Kuvituskuva: Iron Point Finland

Mediassa vilahtaa usein lause ”Poliisi hakee aseet pois”. Onko se tosiaan niin, että poliisi vain hakee omaisuutta pois ja se menetetään valtiolle? Asiahan ei ole näin, vaan ainoastaan rikoksentekovälineet menetetään valtiolle ilman suostumusta ja korvauksetta. Aseet, joiden lupien peruuttaminen tulee tai on jo tullut ajankohtaiseksi, syystä tai toisesta, usein siirtyvät poliisin tiloihin säilytykseen ja ovat edelleen omistajansa omaisuutta.

Harvoin tulee missään tai kenenkään toimesta mainittua, että aseita säilytetään poliisin hallussa vielä kuukausia senkin jälkeen, kun aseluvat ovat peruutettu. Vasta säilytysajan umpeuduttua aseet siirtyvät valtiolle ja sitä kautta aikanaan, valitusajan jne. jälkeen poliisien asehuutokauppaan Riihimäelle. Lupien perumista toteutuneeseen asehuutokauppaan menee tyypillisesti vuosia ja tänä aikana aseiden itsenäinen realisointi on verrattain hankalaa.

Kuvituskuva: Iron Point Finland

Onko yksityishenkilöllä mitään tapaa saada omaisuuttaan muutettua rahaksi tai siirrettyä sitä toiselle henkilölle? Vastaus on selkeä ja helppo – Kyllä on. Aina on tietenkin parempi ja helpompi hoitaa asioita ennakkoon. Toisin sanoen, jos on odotettavissa, syystä tai toisesta, että aselupien peruuntuminen on todennäköistä, kannattaa ottaa yhteyttä asiansa osaavaan ja palvelevaan aseliikkeeseen, esimerkiksi yritykseen, jota tämän artikkelin kirjoittaja edustaa. Meillä konseptiin kuuluu palvelu, jossa yhdellä yhteydenotolla saatte asian helposti vireille. Meiltä saat puolueettoman arvion aseistasi, sekä selkeän ehdotuksen etenemisestä ja tarvittaessa varaamme aseillesi tilaa asehotellistamme, jolloin säilytysvastuu siirtyy myös meille.

Kuvituskuva: Iron Point Finland

Arviointimme ja suosituksiemme perusteella voitte sitten tehdä päätöksen aseiden romuttamisesta tai myymisestä eteenpäin uusille harrastajille tai pidempiaikaisesta säilytyksestä hallussamme esimerkiksi lähipiirin lupaehtojen täyttymistä odotellessa.

Tilanteessa missä aseiden luovuttaminen poliisille on jo päässyt ajankohtaiseksi, voidaan aseet edelleen saattaa asehotelliimme säilytettäväksi. Tällöin esimerkiksi aseiden esittely ja mahdolliset koeammuntojen järjestämiset edelleen myydessä on mahdollista toteuttaa ja on myös joustavampaa kuin poliisin tiloissa tapahtuva esittely ja näin toimittaessa saadaan jatkotoimien suunnittelulle lisää aikaa ja mahdollisuuksia.

Mikäli siis aseenne on joko menossa tai on jo poliisin säilytyksessä ole meihin yhteydessä, keskustellaan mahdollisista vaihtoehdoista ja me neuvomme kuinka valtuutatte meidät noutamaan aseenne asehotelliimme poliisin säilöstä.

Kuvituskuva: Iron Point Finland

Meidän kauttamme saatte aseenne myyntitiliin verkkosivuillemme, sotahistorialliset tai muuten historialliset aseet voimme arvioittaa ja välittää verkostossamme oleville alan erikoisliikeille ja esim. keräilijöille. Näin saamme aina parhaan mahdollisen hinnan ja arvon aseille, joiden myynti on syystä tai toisesta ajankohtaista.

Totuuden nimissä on kuitenkin sanottava, että suurin osa esimerkiksi vanhoista haulikoista on arvottomia. Arvottomat aseet hävitämme luvallanne asianmukaisesti, jolloin myös teidän lupavelvoitteenne lakkaavat. Samoin isolle joukolle käsiaseita on hankalaa saada lupia, jolloin niiden myyntiaika on yleensä poikkeuksellisen pitkä ja arvo on luultavasti oletettua pienempi.

Jokatapauksessa, toimintamallimme on luotu sellaiseksi, että se on niin yksityishenkilöille kuin perikunnille miellyttävämpi tapa kuin viranomaisen nouto ja mahdollinen aseiden pelkkä hävittäminen ilman opastusta ja keskustelua mahdollisista toimintatavoista.

Muutama sana myös yleisesti yrityksestämme, joka on Seinäjoella sijaitseva Ase- ja tarvikeliike, jonka liikeidea on palvella ensisijaisesti toiminnallisen ammunan harrastajien toiveita ja tarpeita.

Kuvituskuva: Iron Point Finland

Tälläisiä ovat edellisessäkin Lakeuden Maanpuolustajan artikkelissa kuvattu sovellettu reserviläisammunta SRA tai kansainväliset Practical ja IDPA ammunta. Lisäksi palvelemme kaikkia muitakin urheiluampujia ja soveltuvilta osin myös metsästäjien tarpeita, jos valikoimastamme löytyy sopivat tuotteet.

Yrityksemme toteuttaa myös monipuolisia asiakastilaisuuksia eli TYKY päivien, polttareiden, synttärijuhlien jne. ohjelmaksi ammuntatapahtumia. Asehotellimme ja aseiden myynti- ja välityspalvelumme auttaa esimerkiksi artikkelin mukaisissa tarpeissa. Lisäksi tuomme maahan patruunoita, aseita ja muita toiminta-ammunnassa tarvittavia välineita ja varusteita.

Jos jokin asia on ajankohtainen tai askarruttaa nyt tai tulevaisuudessa, ota yhteyttä ja yrityksemme palvelut ovat käytössäsi.

Ystävällisin terveisin,

Antti Kuusisaari
Toimitusjohtaja
Iron Point Finland
info@ironpoint.fi

Kategoriassa: Artikkeli, Uutiset

Ruman Vallesmannin kyydissä Summaan ja Kollaalle

Julkaistu 15.9.2021

Vapaussotiemme Lakeuden Perinneyhdistys teki jalkamarssin sijaan moottorimarssin 11. – 12.9. Etelä-Karjalaan Härmän liikenteen Rumaksi Vallesmanniksi ristityn linja-auton kyydissä. Kuljettajanamme toimi Tuure Antila, joka on kuljettanut yhdistyksemme jäseniä sekä retkillä että kesäpäivillä vuodesta 2005 lähtien.

Bussin kerättyä aamutuimaan lakeuden eri puolilta 48 historiannälkäistä matkustajaa, auton keula suunnattiin kohti Mikkeliä, jonne saavuimme yhden välipysähdyksen taktiikalla puolen päivän maissa. Mikkelissä auto parkkeerattiin komeasti Päämajamuseon eteen, jossa pääkohteemme oli tällä kertaa samassa Mikkelin keskuskansakoulun rakennuksessa sijaitseva ja tänä vuonna avattu Sodan ja rauhan keskus Muisti. Muistin vahvistamiseksi kävimme kuitenkin syömässä ennen tiedekeskukseen menoa maukkaan lounaan Rauha -kahviossa.

Sodan ja Rauhan keskus Muisti sekä Ruma Vallesmanni. Kuva: Tapani Tikkala

Sodan ja rauhan keskus Muisti
Muisti on 4.6.2021 yleisölle avattu tiedekeskus, joka kertoo sodasta edistääkseen rauhaa ja keskittyy sotaan ilmiönä eli mitä sota tekee ihmiselle ja yhteiskunnalle. Muistin näkökulmana on kokemushistoria ja näyttely kertoo ihmisistä poikkeustilanteessa, tarkoituksena on antaa vastaukset kysymyksiin mitä sota tekee ihmiselle ja yhteiskunnalle ja mikä on sodassa toisin kuin rauhan aikana.

Sotamies Onni Aaltosen tarinassa esiintynyt kapteeni. Kuva: Tapani Tikkala

Näyttelytilat sijaitsevat kahdessa kerroksessa ja kierrokseen sisältyy myös vanha Päämajamuseo. Ryhmämme suuren koon vuoksi museoon tutustuttiin omatoimisesti kolmessa eri ryhmässä, jotka sekoittuivat kierroksen aikana. Summan taistelun seuraaminen virtuaalilasien kautta lienee ollut mieleenpainuvin osio ja esitystä joutui jonottamaan kymmeniä minuutteja. Hätäisimpien epäilyistä huolimatta kaikki muistivat kuitenkin palata taistelun tiimellyksestä linja-autolle.

Kollaa ja Simo Häyhä -museo

Simo Häyhä 1940 vänrikiksi ylennettynä. Kuva: Tapani Tikkala

Summan taisteluista selvittyämme jatkoimme Rautjärvelle ja siellä Kollaa ja Simo Häyhä -museoon. Museon ovat perustaneet 1980-luvun alussa rautjärveläiset talvisodan Kollaan taisteluiden veteraanit. Nykymuodossaan museo on avattu 2017.

Museon alakerrassa tutustuimme Rautjärven Kiiskisen kylässä 17.12.1905 syntyneen ja talvisodassa tarkka-ampujana tunnetuksi tulleen Simo Häyhän elämän eri vaiheisiin niin talvisodan kuin rauhan aikana. Simo Häyhä liittyi Rautjärven suojeluskuntaan 17-vuotiaana ja suoritti asevelvollisuutensa Polkupyöräpataljoona 2:ssa 1925 – 1927. Palvelusaika oli tuolloin 15 kuukautta. Tarkka-ampujakoulutuksen Häyhä sai kertausharjoituksessa Utin harjoituskeskuksessa 14.7. – 2.8.1938.

Simo Häyhä osallistui talvisotaan Kollaalla 30.11.1939 – 6.3.1940. Hän toimi tarkka-ampujana ja oman ilmoituksensa mukaan ampui 542 vihollista. Häyhä haavoittui päähän ja kasvoihin vihollisen räjähtävästä luodista Kollaan Ulismaisen korvessa 6.3.1940. Mannerheim ylensi Simo Häyhän alikersantista suoraan reservin vänrikiksi 1940. Häyhä kuoli 96 vuotiaana Haminassa 1.4.2002. Hänen hautansa on Ruokolahden hautausmaalla.

Museon pihassa oli Simo Häyhän VW 1300, vm 1972 näytteillä. Kuva: Tapani Tikkala
Simo Häyhä autonsa vieressä. Kuva: Tapani Tikkala

Imatran valtionhotelli
Suomen vanhin matkailunähtävyys halkaisee Imatran kaupungin ja muodostaa jylhän kanjonin keskelle asutusta. Yli 6000 vuotta vanha koski on ollut Euroopan merkittävimpiä nähtävyyksiä jo 1700-luvulta, eikä villin veden vetovoima ole aikojen saatossa kadonnut. Koskea ovat käyneet ihailemassa niin Venäjän keisarinna kuin Brasilian keisari.

Imatran valtionhotelli. Kuva: Tapani Tikkala

Pohjoismaiden ainoa hotelliksi rakennettu jugendlinna, Valtionhotelli, valmistui 1903. Se valittiin vuonna 2017 Suomen kauneimmaksi rakennukseksi.
Saavuimme hotelliin suurin odotuksin, mutta valitettavasti osa matkalaista joutui pettymään. Jostakin, vielä meille tuntemattomasta, syystä koko ryhmämme ei sopinutkaan hotellin päärakennukseen vaan osa ryhmäämme sijoitettiin viereiseen kylpylärakennukseen. Nautimme illallisen hotellin Ritarisalissa, josta retkeläiset melko aikaisessa vaiheessa poistuivat yöpuulle, olihan matka-aikaa kertynyt jo pitkälti toista kellonympärystä.

Imatran valtionhotellin ritarisali. Kuva: Tapani Tikkala

Imatran veteraanimuseo
Aloitimme sunnuntaiaamun tutustumalla Valtionhotellia vastapäätä olevaan yksityiseen veteraanimuseoon. Sotaveteraani, asianajaja sekä urheilija Reino Ikävalkon perustama museo on avattu yleisölle vuonna 2000 ja siellä on esillä runsaasti Suomen autonomian ajan ja itsenäisyytemme alkutaipaleen, vapaussodan sekä talvi- ja jatkosodan historiaa ja sotamuistoja. Museon laaja esineistö teki vaikutuksen, jota lisäsi Jarmo Ikävalkon asiantunteva esittely.

Eräs veteraanimuseon huoneista. Kuva: Tapani Tikkala
Jarmo Ikävalko esittelee Helsingin olympialaisten 1952 kävelykeppituolia. Kuva: Tapani Tikkala

Myös itse museorakennuksella on kerrottavanaan oma sotatarina. Yhdessä huoneessa on suuri seinämaalaus, joka esittää talon rakennuttajan perhettä. Siinä on nähtävissä pomminsirpaleen tekemä reikä. Jatkosodan aikana talon lähelle putosi pommi, jonka sirpale lensi ikkunasta sisään ja osui seinässä olevaan maalaukseen.

Tähän seinämaalaukseen (mustan hevosen kavio) osui jatkosodan aikana pommin sirpale. Kuva: Tapani Tikkala

Kotkaniemi – Presidentti P.E. Svinhufvudin kotimuseo
Imatralta suuntasimme Luumäelle presidentti Pehr Evind Svinhufvudin ja hänen puolisonsa rouva Ellen Svinhufvudin kotimuseoon. Svinhufvud valittiin vuonna 1908 kihlakunnantuomariksi Lappeen tuomiokuntaan, jolloin hän osti Kivijärven rannalla sijaitsevan Kotkaniemen tilan edeltäjänsä Alfred Thomén perikunnalta. Kotkaniemen päärakennus oli rakennettu 1898 maalaistuomarin kodiksi ja virkataloksi.

Kotkaniemessä on asunut ja sitä on ylläpitänyt neljä sukupolvea Svinhufvudeja. Kotkaniemi siirtyi Museoviraston omistukseen vuosituhannen vaihteessa ja se avattiin museona kesällä 2000. Nykyään Museovirasto toimii Kotkaniemessä vuokralaisena ja museosta vastaa Kotkaniemi-säätiö. Museo esittelee presidentti ja rouva Svinhufvudin elämää sekä Kotkaniemen tilan arkea. Talon huoneet on palautettu pariskunnan ajalle ja ne on sisustettu alkuperäisin kalustein ja esinein. Tämän kesän vaihtuva näyttely esittelee Svinhufvudin ampuma- ja metsästysharrastusta.

Kotkaniemi Kivijärven suunnasta katsottuna. Kuva: Tapani Tikkala
Ellen Svinhufvudin maalaama posliinilautanen miehelleen 50-vuotislahjaksi vuonna 1911. Maalauksessa on käytetty mallina Ukko-Pekan ampumaa maalitaulua. Kuva: Tapani Tikkala

Myös ulkona oli paljon katseltavaa. Vuosien 2016 – 2017 aikana talon puutarha on palautettu 1930-luvun presidenttikauden aikaiseen asuun ja sitä ylläpitää Lappeenrannan seudun puutarhaseura. Museovierailun yhteydessä söimme lounaan Kahvila Ellenissä ja nautimme jälkiruuaksi, totta kai, Ellen Svinhufvudin kakkua.

Ellen Svinhufvudin kakku. Kuva: Tapani Tikkala

Suomen Ilmavoimamuseo
Sääennusteet lupasivat sadetta ja Kotkaniemeen päästyämme alkoikin satamaan. Sadetta riittikin sitten aina kotiovelle saakka. Kolmetuntisen ajomatkan jälkeen vedimme hiukan henkeä Vaajakosken ABC:llä, josta jatkoimme Tikkakoskelle Suomen Ilmavoimamuseoon. Saavuimme sinne hiukan sulkemisajan jälkeen kello 17.15, mutta koska tämä oli jo etukäteen tiedossa, oli meillä mahdollisuus tutustua museon monipuoliseen näyttelyyn.

Bristol Blenheim Mk IV on englantilainen metallirakenteinen pommikone. Ilmavoimilla oli 97 Blenheimiä, joista 22 oli pitkänokkaisia Mk. IV:ia. Blenheim oli Suomen ilmavoimien tärkein pommikonetyyppi sotavuosina. Kuva: Tapani Tikkala

Keski-Suomen Ilmailumuseona 1979 aloittanut ja vuodesta 1987 Ilmavoimien perinteiden tallentamisesta vastaava museo muutti nimensä vuonna 2016 nykyiseen muotoonsa Suomen Ilmavoimamuseo. Se on erikoismuseo, jonka toimialueena on koko Suomi ja toimialana Ilmavoimien perinteiden tallentaminen ja ylläpitäminen.

Lauri Pekurin ohjaama BW-372. Kuva: Tapani Tikkala

Eräs museon harvinaisimmista näyttelyesineistä on luutnantti Lauri Pekurin ohjaama BW-372, jolla Pekuri teki pakkolaskun pieneen järveen Vienan Karjalassa 25.6.1942. Pekuri ampui alas kaksi venäläistä Hurricane-hävittäjää, mutta sen jälkeen hänen koneensa syttyi palamaan vihollisen luodeista. Pekuri pystyi uimaan rantaan ja kävelemään noin 20 km:n matkan omille linjoille. Sukeltaja Timo Nyman löysi koneen keväällä 1998 ja se nostettiin saman vuoden elokuussa. BW-372:n osti vuonna 2004 USA:n laivaston ilmailumuseo ja se omistaa koneen myös nykyään. Kone on lainassa vuoteen 2022 Ilmavoimamuseolla ja se on kunnostettu satojen tuntien työllä siihen asuun, jossa se oli järvestä nostettaessa.

Museossa oli niin paljon mielenkiintoista nähtävää, että viimeiset matkalaiset jouduttiin lähes väkisin riistämään museokoneiden viereltä linja-auton kyytiin. Parhaat kiitokset kuljettajallemme Tuure Antilalle sekä matkanjohtaja Harri Yli-Rahnastolle sekä reippaille matkalaisille. Yhdessä teimme matkasta ikimuistoisen. Innokkaammat varasivatkin jo nyt paikan yhdistyksen ensi kesän kaksipäiväiselle retkelle Kuhmon – Suomussalmen talvisotamaisemiin!

Tapani Tikkala
Puheenjohtaja
Vapaussotiemme Lakeuden Perinneyhdistys ry

Kategoriassa: Artikkeli, Perinne, Uutiset

HUISSI SYYS SRA XV – jo viidennentoista kerran

Julkaistu 14.9.2021

Tervahaminan ampumaradalla järjestettiin perinteiset SRA rytinät 5. syyskuuta. ”Perinteiset” -sanan käyttö ei tässä kohdassa ole liioittelua, sillä Ilmajoen Huissilla järjestetyt kilpailut olivat järjestykseltään jo 15. sovelletun reserviläisammunnan kilpailut. Ilmassa oli ruudinkäryn lisäksi aistittavaa keskittynyttä kilpailutunnelmaa.

Allekirjoittaneelle tarjoutui sopiva tilaisuus lähteä paikan päälle katsomaan kilpailuja. Matkalla kohteeseen, ensimmäiset huomiot kiinnittyivät siihen, että ampumaradalle oli järjestetty asianmukainen opastus, joten lajin ulkopuolelta tulleenkaan ”sotilastarkkailijan” ei ollut mahdollista eksyä väylältä.

Kiväärirasti 3, heiluri, 2-osumaa. Kuva: Pasi Löppönen

Hiekkatie johdatti yhä syvemmälle metsän uumeniin, josta paljastui vaikuttava ampumaratakeskittymä, jota voisi vaivattomasti, kuudesta hyvin hoidetusta radasta johtuen nimittää, vaikka ampumakeskukseksi. Vaikka parkkitilaa oli vähintäänkin riittävästi, huomio keskittyi autojen määrään. Suositun lajin harrastajia oli tullut ympäri maata testaamaan käden ja silmän yhteistyötä.

Alueella korkeimmalla kohdalla sijaitsi rakennus, joka toimi kilpailijoiden huoltopisteenä. Tuula Löppönen tuli hymyillen tervehtien vastaan vierailijoita ja esitteli huoltopistettä. Tarjolla oli maistuvaa hernesoppaa ja muuta palan painiketta, unohtamatta kahvia ja pullaa. Toimiva huolto on perusedellytys tämän kokoisen tapahtuman järjestelyille.

Huolto pelaa, kisalounas meneillään. Kuva: Pasi Löppönen

Paikalle oli saapunut 120 kilpailijaa ja toimitsijat päälle, joten jos soppa loppuu, niin loppuu myös liike. Kilpailujen taustalla tehdään kovasti talkootyötä, joka ei välttämättä näy tai edes käy mielessä paikan päällä. Mainittu ruokahuolto ja vaativat rastien rakennustyöt olkoon yhtenä esimerkkinä näistä, unohtamatta suunnittelutyötä, kokouksia ja kilpailuja varten tehtäviä hankintoja. Aikaa palaa mutta talkootunteja ei lasketa. Kiitoksena järjestäjille ovat jälleen yhdet turvallisesti toteutuneet ja onnistuneet kilpailut.

Rasti 2, lippaaanvaihto. Kuva: Pasi Löppönen
SRA sopii erinomaisesti myös naisille. Kuva: Pasi Löppönen

”Sotilastarkkailija” videokameroineen tunsi orastavaa häpeää siitä, että ehti paikalle tutustumaan järjestelyihin ja kilpailtaviin lajeihin vasta nyt virkansa neljäntenä vuotena. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kokemus oli silmiä avaava. Ampuma-aseiden kanssa pienestä pojasta asti tekemisissä ollut ja myöhemmin aseteknisen koulutuksen saanut tarkkailija totesi paikan päällä, että loppujen lopuksi tietomäärä itsellään sovelletusta reserviläisammunnasta on ollut kovin vähäisen puoleinen.

Printtimedioissa nähdyt valokuvat sotisopaan sonnustautuneesta ja ase kädessä juoksevasta ampujasta ei anna välttämätttä oikeaa kuvaa toiminnallisista lajeista kaikkineen hienouksineen. Rasteilla paikan päällä nähtynä kyseessä on todellakin vauhdikas laji, jossa mennään, eikä meinata. Lajit itse nähtyään on helppo ymmärtää se tosiasia, miksi SRA kasvattaa suosiota yhä enemmän etenkin nuorien keskuudessa.

Kiväärirasti 4 toimitsijat kisa-aamuna. Kuva: Pasi Löppönen
Veijarit Etelä-Hämeestä tulivat paloautolla. Kuva: Pasi Löppönen
”Sotilastarkkailijalla” oli kunnia päästä raportoimaan hienoja kisoja paikan päältä. Vuorossa yhteistyökumppanin haastattelu. Kuva: Pasi Löppönen

Stereotypia siitä, että ammunta ei vaadi kuntoa kumoutuu hetkessä. Monipuolisilla rasteilla ampuja voi esimerkiksi ennen varsinaista ampumasuoritusta vetää 30kg painoista ”Sotamies Ryania” suojaa vihollisen tulelta. Arvostukseni tätä ampujien eliittiä kohtaan kasvoi silmänräpäyksessä. Nämä kaverit harjoittelevat omalla ajalla ja omalla kustannuksella niitä taitoja, joille Puolustusvoimat antavat varusmiespalveluksessa perusteet.

Suomen puolustuskyky perustuu yleiseen asevelvollisuuteen, korkeaan maanpuolustustahtoon ja koulutettuun reserviin. Rajalliset puolustusmäärärahat eivät valitettavasti mahdollista kertausharjoitusten järjestämistä kuin rajatulle porukalle. Ampumataito ja sitä kautta kenttäkelpoisuus eivät pysy yllä kuin harjoittelemalla. Toivottavasti Puolustusvoimat huomioivat nämä reserviläiset, jotka vuodesta toiseen kehittävät ja pitävät yllä sotilaalle kuuluvia taitoja.

Jani Syvänen
Toiminnanjohtaja
Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirit

Kiitokset toimivista kilpailujärjestelyistä Etelä-Pohjanmaan alueen reserviläisyhdistyksille!
Ilmajoen Reserviläiset ry
Jalasjärven Reserviläiset ry
Peräseinäjoen Reserviläiset ry

Videokisaraportti:

Kilpailutulokset löydät TÄSTÄ!

Kategoriassa: Artikkeli, Kilpailu, Uutiset

  • « Siirry edelliselle sivulle
  • Sivu 1
  • Välisivut jätetty pois …
  • Sivu 86
  • Sivu 87
  • Sivu 88
  • Sivu 89
  • Sivu 90
  • Välisivut jätetty pois …
  • Sivu 136
  • Siirry seuraavalle sivulle »

Ensisijainen sivupalkki

Viimeisimmät artikkelit

  • Lakeuden Maanpuolustajan huhtikuun 2026 henkilökuvassa Raimo Luomanen
  • Pääsiäisen toivo
  • Suomalaista sotilasasehistoriaa taltioitiin Isossakyrössä
  • TURVA -maanpuolustustapahtuma järjestetään jo viidettä kertaa
  • Drooni-toiminta kokosi kiinnostuneita

Luetuimmat artikkelit

  • Kuusenhavun tie Suomen sotilasheraldiikkaan
  • Maanpuolustuskalusto kattavasti esillä Ideaparkissa
  • Raakaa voimaa ja suunnatonta sisua lakeuksilla – Reserviläisistä vahvimmat kohtasivat Ylihärmässä
  • Huomio kaikki ammunnasta kiinnostuneet!
  • Palveluksena vapaaehtoisuus – mahdollisuuksia reserviläisenä osa 2

Tapahtumat

Notice
There are no upcoming tapahtumat.

Tukikomppania »

Mainostaja

Jäsenedut »

Arkistot

Footer

E-P:n reserviläispiirien ja tukijain tiedotusjulkaisu

Impivaarantie 25
60420 Seinäjoki

lmplehti@gmail.com

www.epresp.fi

Julkaisija:
Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirit ja Lakeuden Maanpuolustajain Tuki

Evästekäytännöt »

·Toteutus ja ylläpito MMD Networks·