”Sä siunaa mielet vaivaiset ja hurskaat työt ja aikehet. Lyö maahan maansa pettävät, tuo julki juonet ilkeät.” – kansallisrunoilija Johan Ludvig Runebergin kauniin virren (577:6) sanat tulevat mieleen, kun seuraan tämän päivän toimintaa Reserviläisliitossa.

Suomen Reserviupseeriliitto ja Reserviläisliitto julkaisivat 15.10.2026 tiedotteen, jonka mukaan liitot valmistelevat alueellisten organisaatioidensa kehittämistä. Tavoitteeksi kerrotaan paikallisyhdistysten tuen vahvistaminen, tehtävien selkeyttäminen ja yhteistyön parantaminen. Piirien kommentteja pyydetään helmikuun 2027 loppuun mennessä, ja uusien alueorganisaatioiden on määrä aloittaa vuonna 2029. Valmistelun pohjana on kaksi vaihtoehtoa: MPK:n seitsemän maanpuolustuspiirin mukainen jako tai Puolustusvoimien kahdentoista aluetoimiston mukainen malli.
Helsingin herrat ajavat nyt tätä alueellista uudelleenorganisointia kuin käärmettä pulloon. En voi puhua muiden piirien puolesta, mutta oman Etelä-Pohjanmaani puolesta taistelen. Historia kertoo, että Pohjanmaalta on lähdetty vääryyttä vastaan ennenkin. Jälleen olisi aika lähteä isolle kirkolle viemään viestiä, notta Etelä-Pohjanmaa ei lähde herrojen kotkotuksiin.
Haluan nostaa esiin muutaman karun tosiasian valmistelun tavoitteista
Ensinnäkin: Liitot lupaavat vahvistaa paikallisyhdistysten saamaa tukea. Kun alueet laajennetaan seitsemään suureen piiriin, jokainen ymmärtää, että yhdistyksille jaettava rahallinen tuki on tiukassa. Paikallisyhdistysten rahavirrat ovat jo nyt haasteellisia. On suuri vaara, että jäsenistön reserviläistoiminnan rahoitus kuihtuu, samalla kun liitot nostavat jäsenmaksuja kasvaneisiin kuluihin vedoten.
Toiseksi: Tavoitteena on kuulemma selkeyttää tehtäviä. Miten tehtävät selkeytyvät, kun alueet kasvavat valtaviksi ja jäsenmäärät moninkertaistuvat? Tänä päivänä Etelä-Pohjanmaalla saa toiminnanjohtajan kiinni kelloon katsomatta, ja hän hoitaa jäsenistön asioita pyyteettömästi. Kuinka hanakasti jatkossa vastataan vaikkapa Kokkolasta käsin eteläpohjalaisen reserviläisen murheisiin? Kyse ei ole siitä, että Kokkolassa oltaisiin ylimielisiä, vaan siitä, etteivät yhden ihmisen aika ja rahkeet yksinkertaisesti riitä hoitamaan koko suuralueen asioita. Miten käy esimerkiksi perinteisen reserviläispyöräilyn? Kun alue laajenee liikaa, aito paikallinen palvelu lakkaa.

Kolmanneksi: Esiteltyjen mallien lähtökohtana on, että RUL ja RES saavat alueille yhteisiä toimintamalleja ja yhteisen toimihenkilön. Tässä kohtaa hälytyskellot soivat. Pelkona on, että kalliilla rahalla luodaan uusia hallintovirkoja samalla, kun perusteluina käytetään jäsenistön parempaa palvelua. Meillä on tuoreessa muistissa sote-uudistus, jossa palvelut karkasivat kauemmas, kustannukset nousivat ja hallinto paisui. Nyt reserviläiskentälle ollaan rakentamassa samanlaista mallia.
Nämä ovat kuitenkin vasta pintaraapaisu. Eniten minuun sattuu tunnepuoli ja yhteisen historiamme sivuuttaminen.
Minulle suurin asia reserviläisyydessä ovat perinteet ja niiden kunnioittaminen. Suojeluskuntien perimänä syntyi Etelä-Pohjanmaan Reservin Aliupseerien Piiri ry, joka perustettiin 14.10.1960 Jurvassa. Sopimuksen allekirjoittivat Ilmajoen Reservinaliupseerit ry:n puolesta puheenjohtaja Heino Mäki-Latvala ja sihteeri Eino Kantala, Kurikan Reservinaliupseerit ry:n edustajina puheenjohtaja Kauko Jaakkola ja yhdistyksen jäsen Sulo Alanko, sekä Jurvan Reservinaliupseerit ry:n valtuuttamina puheenjohtaja Pekka Parkkamäki ja rahastonhoitaja Eino Vuorinen.
Tuolloin sytytettiin soihtu, jonka toivottiin varmasti palavan vielä sadankin vuoden päästä. Tämän päivän suunnitelmien valossa tuo soihtu uhkaa sammua vuonna 2029 – se ei ehtisi palaa edes 70 vuotta.
Minä en halua olla se sukupolvi, joka sammuttaa soihdun ja pyyhkii historian pois. Toivon sydämestäni, että Etelä-Pohjanmaalta löytyy päättäjiä ja vaikuttajia, jotka eivät anna tämän tapahtua.
Mitä meille jää jäljelle, jos heitämme oman historiamme ja kunnioittamamme perinteet romukoppaan? Ei mitään. Pelkkää tyhjää.
Markus Mäkynen
Seinäjoen Reserviläiset
