Artikkeli

Etelä-Pohjanmaan Lottaperinne ry ja Seinäjoen seurakunta järjestivät arvokkaan 100-vuotisjuhlamessun ja muistojuhlan Lakeuden ristissä. Koskaan aikaisemmin en muista kokeneeni yhtä kohottavaa juhlaa, jossa rintama- ja kotirintamalotat sekä pikkulotat olisivat saaneet näin täydellisen huomionosoituksen jälkipolviltaan.

Etelä-Pohjanmaan reserviläisjärjestöjen toiminnanjohtaja Jani Syvänen pyysi tilaisuuden jälkeen allekirjoittanutta kirjaamaan ajatuksiaan tilaisuudesta kirjoittavan perinneaktiivin ominaisuudessa. Ohessa vaikutelmia, joita ilman muistiinpanoja tilaisuudesta jäi mieleen. Kahvitauon aikana juttelin muidenkin juhlaan osallistuneiden kanssa heidän kokemuksistaan. Suoria sitaatteja ei tässä raportissa käytetä vaan esitetään huomioita toimittajan vapaudella.

Yleisenä mielipiteenä tuntui olevan, että nyt oli viimeinen hetki muistaa kiitollisuudella niitä tyttöjä ja naisia, jotka tekivät suuriarvoista työtä kansamme hyväksi noina kohtalon vuosina talvi- ja jatkosodan aikana. Harvenevasta joukosta muutamat lotatkin vielä jaksoivat osallistua heille pyhitettyyn tapahtumaan. Kiitoksia siitä juhlan järjestäjille, puhujille, musiikin ja muun ohjelman suorittajille!

Lotat saivat voimia uskonnosta, kasvatuksesta ja isänmaasta

Johtava kappalainen Liisa Rantala omisti saarnastaan kauniisti yli puolet lotille ja pikkulotille. Sotien aikana nuoria tyttöjä ja lottia innosti kotirintamalla ponnisteluun huoli ja velvollisuudentunto isänmaan kohtaloista. Rintamalla sotatoimet edellyttivät lotilta tehtäviä, joita nykyaikana ei pysty oikein kuvittelemaankaan. Haavoittuneet oli hoidettava, kaatuneet puhdistettava kotiseurakuntien multiin toimitettaviksi. Sotilaiden muonituksesta ja vaatteiden pesusta huolehtiminen olivat paljolti lottien työtä eturintamalle saakka.

Sotien aikana maamme oli ollut nuorena itsenäisenä vasta runsaat kaksikymmentä vuotta. Lottien puolisot ja pikkulottien isät taistelivat rintamalla, joka asia varmaan oli omiaan tekemään voitavansa heidän ja koko isänmaan hyväksi. Seurakunta, koulut ja kotikasvatus antoivat tukensa kykyjensä mukaan niin kotona kuin rintamallakin. Pikkulotat osallistuivat vartiointitehtäviin myös kirkontorneista, jotta viholliskoneiden uhkasta voitiin varoittaa tarpeen tullen suojautumista varten.

Saarnan evankeliumiosa kosketteli tänä pyhänä teemaa anteeksipyynnöstä ja saannista. Kirkon penkissä kuulijalle harhaili sillä hetkellä mieleen, että ainakaan lotilla eikä pikkulotilla pitänyt olla noina aikoina keneltäkään mitään anteeksipyydettävää, eikä sen jälkeenkään. Kunnioituksensa he ovat ansainneet. Tällaisia ajatuksia häivähti siis kuulijan mieleen, vaikka itse saarna ei rinnastukseen suoranaista aihetta antanutkaan.

Seppelpartiot matkaan Narvan marssin säestyksellä

Tunnetta tilaisuuteen toi Pohjanmaan Maanpuolustussoittokunta kapteeni Sami Salmivuoren johdolla. Messuosan päätteeksi koskettavan Narvan marssin saattelemana lähetettiin seppelpartiot Mannerheimin patsaalle, Vapaussodan muistomerkille, Talvi-, jatko- ja lapinsodan muistomerkille, Vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkille, Suojeluskuntalainen patsaalle ja Lotta- ja sotilaspoikareliefille Suojeluskunta- ja Lotta Svärd – museon sisäpihalle.

Havutetut kynttilätervehdykset vietiin Seinäjoen sankarihaudassa lepäävien lottien Virpi Viidan ja Ellen Latva-Kokon haudoille sekä lotta Tyyne Kuulan haudalle Törnävälle, lottien Hilja Riipisen ja Eeva Laurilan haudoille Lapualle sekä rintamalotta Sipi Tiluksen haudalle Ilmajoelle. Seppeleiden lähetystä johti Marja-Liisa Haveri-Nieminen.

Onneksi edellämanitut lotat ehtivät saada kunnianpalautuksensa jo elinaikanaan, vaikka rauhanteossa Suomi pakotettiin lakkauttamaan lottajärjestöt. Anteeksipyyntöihin heitä ei kukaan silloinkaan pakottanut, vaikka he joutuivat aikanaan kokemaan katkeraa vääryyttä sodan voittajien taholta. Seppelpartiot ovat osoituksena siitä kiitollisuudesta, jota nykypolvi lottia kohtaan miltei varauksettomasti tuntee.

Aseettomat lotat vapauttivat sotilaat taistelemaan

Kaikissa tilaisuuden puheissa, tervehdyksissä, muisteloissa ja muissa ohjelmanumeroissa lottien ja pikkulottien tekemä työ ja sen tulokset saivat tunnustuksensa aivan numeerisestikin esitettyinä puhujien nimiä erikseen mainitsematta. Sekä juhlapuheessa, puolustusvoimien, valtiovallan että muiden yhteisöjen tervehdyksissä lottien työn merkitys nostettiin yhtäläisesti korkealle tasolle.

Lottia ja pikkulottia järjestöissä toimi yli kaksisataatuhatta nuorta naista eli kymmenesosa koko maan silloisesta naisväestöstä. Heidän tekemänsä työ koti- ja taistelurintamalla vapautti pataljoonien verran miehiä aseelliseen sodankäyntiin vihollista vastaan. Sotaa käyvien maiden joukossa lotta-armeijamme oli silloin kooltaan suurin.

Lottien työn arvostuksella voi olla tietty myönteinen vaikutus myös siihen, että viime vuosina naisten hakeutuminen varusmiehiksi ja myös päällystön tehtäviin on lisääntynyt merkittävästi. Motivaatio ja pärjääminen armeijassa ovat tietojen mukaan esimerkillistä, puolustusvoimista kerrotaan. Kutsuntojen laajentaminen koskemaan myös naisia on parasta aikaa mietinnöissä. Lottien esimerkki velvoittaa, oli myös nuoren ylioppilaan Hanna Pajalan puheen sanomana.

Kohottavaa juhlantuntua musiikista

Sotilasmusiikin esityksiä saa nykyään enää harvemmin kuulla. Lottajuhlassa siihenkin oli yleisöllä tilaisuus. Pohjanmaan sotilassoittokunta kajautti heti juhlan alkuun sävelet ”Vilppulan urhojen muistolle”. Muistan vuosikymmenten takaa, kun yleisö aloitti eversti Matti Laurilan syntymäpäiväjuhlilla spontaanisti Vilppulan laulun ilman säestystä. Silloin nuotteja soittokunnalta ei löytynyt. Nyt nekin löytyivät.

Etelä-Pohjanmaan Poliisilaulajat Arto Riskun johdolla ja Risto Lehtisen säestyksellä soinnuttelivat ”Kotimaani ompi Suomi, Runon Suomen Naiselle sekä Paavon virren”. Luontevimmin tuntui soivan Poliisilaulajien ja Maanpuolustussoittokunnan yhteisesityksenä aina yhtä tunteikas Finlandia. Arvokas lottajuhla päättyi yleisön seisaaltaan laulamaan Maamme-lauluun.

Matti Latvala
Maanpuolustusjulkaisujen avustava freelancer

Videokooste Lotta Svärd 100v -juhlatilaisuudesta:

Karjalan Jaakkiman Kokonniemestä vuonna 1940 evakkoon joutunut Jenny Mäki-Hallila (o.s. Kuismin) ihastui paikkaan nimeltä Kuortane kuunneltuaan Heikki Klemetin pakinoita radiosta.

Jatkosodan alettua Jennyn isä Juho Kuismin sai komennuksen rintamalle loppusyksystä 1941 ja kahdeksantoistavuotias isänmaallinen Jenny päätti lähteä lottatehtäviin. Sodassa muonituslottana ja myöhemmin varusvarastolla Uukuniemellä, Sortavalassa, Harjussa ja Lahdenpohjassa palvellut nuori nainen näki, kun joka puolelta nousee taivaalle valojuovat, jotka yhtyvät yhdeksi ylhäällä.

”Siellä keskellä olivat kuin enkelin siivet levällään. Pelästyin, katsoin uudelleen ja sama näky siellä oli. Olin varma, että enkeli suojelee meitä ja Suomea. Ja kyllä se suojelikin.” – muisteli Jenny Mäki-Hallila takavuosina kirjoituksessaan raskasta sota-aikaa.

Tänään Kuortaneen kirkossa saateltiin sota-ajan muistelmien kirjoittaja, paikkakunnan viimeinen lotta arvokkaasti ja isänmaallisesti haudan lepoon.

Paikalla oli hautajaisiin saapuneiden surevien ystävien, tuttavien ja omaisten lisäksi myös järjestöjen edustajia. Kunniavartio oli koostettu omaisten toivomuksesta paikallisten reserviläisjärjestöjen riveistä naispuolista reserviläisistä kunnioittamaan viimeisen lotan siunausta.

Siunaustilaisuus oli kaunis ja arvokas. Väriltään valkoisen siniristillä verhoilun arkun poistuesta kirkon käytävää soi koko matkan Sibeliuksen Finlandia kirkkouruilla säestettynä. Hetki oli ikimuistoinen ja sai paikalle saapuneen maanpuolustusjulkaisun toimittajankin pyyhkäisemään silmäkulmaansa useampaan otteeseen.

Jälleen yksi isänmaan eteen nuoruutensa aikanaan antanut on joukosta poissa, muttei suuresta kunnioituksestamme ja muistoistamme milloinkaan.

”Himmetä ei muistot koskaan saa”

Jani Syvänen
Toiminnanjohtaja
Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirit

Videokooste siunaustilaisuudesta: