Jani Syvänen

Kansallista veteraanipäivää vietetään vuosittain 27. huhtikuuta. Päivää vietetään Suomen sotaveteraanien kunniaksi sekä muistoksi sodan päättymisestä ja rauhan alkamisesta. Vuoden 2024 teema viestii veteraanien perinnön säilymisen ja sen jatkuvan tunnettuuden turvaamisen tärkeydestä. Pääjuhlaa vietetään Botniahallissa.

Vuoden 2024 kansallisen veteraanipäivän teema ” Veteraanien perintö turvataan – yhdessä onnistumme; Veteranernas arv bevaras – tillsammans lyckas vi” viestii veteraanien perinnön säilymisen ja sen jatkuvan tunnettuuden turvaamisen tärkeydestä.

– Teeman sanoma on erityisen tärkeä nyt, kun veteraanisukupolvi on poistumassa lopullisesti keskuudestamme ja veteraanien järjestötoimintaa ollaan siirtämässä jälkipolvien tekemän perinnetyön suuntaan. Tämän vuoden teemassa veteraanien perintö sitoudutaan turvaamaan. Siinä myös onnistutaan, kun se tehdään veteraanien oppien mukaisesti – yhdessä, sanoo juhlatoimikunnan jäsen, professori Ilkka Virtanen, joka on kartoittanut veteraanipäivien historiaa ja teemoja eri vuosilta.

Vuoden 2024 veteraanipäivän visuaalisen ilmeen on luonut Vaasan kaupungin graafikko Jouko Keto.

– Kulkiessamme pitkin metsiämme voimme nähdä, miten mustikanvarvut tuottavat uutta satoa ja miten vesistömme sulavat talven jälkeen yhä uuteen kesään. Poimiessamme mustikan mättäästä muistamme, mitä sotiemme veteraanit ovat uhranneet sen puolesta, että voimme tänäkin päivänä seistä metsän hiljaisuudessa – itsenäisessä Suomessa, kuvailee Keto ajatusta ilmeen takana.

Pääjuhla Botniahallissa 27. huhtikuuta

Veteraanipäivän pääjuhlaa vietetään 27.4. klo 13.30 alkaen Botniahallissa osoitteessa Papinsaarentie 2, Mustasaari. Juhla televisioidaan suorana lähetyksenä ja sitä voi katsoa Yle1 -kanavalla ja Yle Areenassa.

Veteraaniviikolla järjestetään oheisohjelmaa

Veteraanipäivän viikolle järjestetään monipuolista ohjelmaa, jolla kunnioitetaan Veteraanipäivän sanomaa ja siirretään tietoutta myös nuoremmille sukupolville.

Juhlapäivänä on ekumeeninen, kaksikielinen juhlajumalanpalvelus sekä juhlallinen lipunnosto Suomen Vapaudenpatsaalla. Viikolle on luvassa muun muassa luentoja, opastuksia, yhteislaulua, museovierailuja. Koko viikon ohjelma julkaistaan myöhemmin.

Kaikki mukaan – yhdessä

– Kutsumme kaikki viettämään kanssamme veteraanipäivää ja myös koko viikkoa. Haluamme omalta osaltamme tehdä veteraanien työtä näkyväksi niin, ettemme unohda tätä arvokasta perintöä. On tärkeää, että nuoremmatkin sukupolvet tietävät historiamme ja ammentavat siitä tulevaisuuteen, sanoo järjestelytoimikunnan puheenjohtaja, Vaasan kaupungin sivistystoimen toimialajohtaja Christina Knookala.

Vaasassa vietettiin kansallisen veteraanipäivän pääjuhla edellisen kerran vuonna 1998 teemalla ”Sotiemme miehet ja naiset – itsenäisyyden turva; Män och kvinnor i våra krig – värnet för vår självständighet”

Veteraanipäivää ja sen viikkoa valmistellaan kaupungin vetämänä laajassa yhteistyössä. Valmisteluissa mukana ovat muun muassa Puolustusvoimat, seurakunnat sekä veteraani- ja maanpuolustusjärjestöt.

Yleisö pyydetään saapumaan viimeistään 13.00. Botniahallilla on tarjolla ruokaa ja kahvia kello 11.30–13.00.

Musiikista juhlassa vastaa Laivaston soittokunta kapellimestari Tero Haikalan johdolla. Solisteina esiintyvät musiikkimajuri Juha Ketola ja laulaja-näyttelijä Sarah Nedergård. Juhlassa esiintyvät myös kuorot Wasa Sångargille, Kuula-opiston kuoro Estradi ja Onkilahden yhtenäiskoulun musiikkiluokkien kuoro Fading. Juhlan juontaa toimittaja Manu Myllyaho.

Juhlaan veteraanin tervehdyksen tuo vaasalainen sotaveteraani Karl-Erik Källström, lisäksi saamme myös valtiovallan, puolustusministeriön ja puolustusvoimien tervehdykset.

Juhla televisioidaan suorana Yle1 -kanavalla ja Yle Areenassa.

Ennen pääjuhlaa 27.4. on myös kello 9.00 lipunnosto ja Ilmavoimien ylilento Suomen Vapaudenpatsaalla Vaasan kauppatorilla sekä kello 10.00–11.00 ekumeeninen, kaksikielinen juhlajumalanpalvelus Vaasan kirkossa.

Jumalanpalveluksen jälkeen Botniahallille pääsee maksuttomilla bussikuljetuksilla kaupungintalon edestä ja juhlan jälkeen takaisin.

Vaasan Kaupunki

Lisätietoja: https://www.vaasa.fi/kansallinen-veteraanipaiva-2024/

27. maaliskuuta kuultiin Seinäjoen kirjaston Jaaksisalissa asiapitoinen ja erittäin mielenkiintoinen luento sota-ajan liikuntaan, sekä urheiluun liittyen. Luento, josta toden totta voi ottaa eväitä myös tämän päivän varusmiehen ja reserviläisen fyysisen suorituskyvyn parantamiseen.

Tilaisuus kirvoitti kirjoittamaan tämänkin jutun. Kirjoitus myötäilee luentoa, lisättynä kirjoitukseen huikan historian havinaa ja mietteitä myös tästä ajasta.

Kapteeni evp. Erkki Hölsö oli paneutunut aiheeseen perin pohjin urheilumiehen otteella. Jo vapaussodan molemmat osapuolet ymmärsivät käyttää urheilijoita vaativimmissa tehtävissä ja paikoissa, jo senkin vuoksi, että joukko oli kuntonsa lisäksi kurinalaisempaa. Suojeluskuntajärjestön rooli liikunnan ja sotilaskuntoisuuden kehittäjänä, sekä ylläpitäjänä ennen sotia oli merkittävä. Tämä korostui varsinkin talvisodan aikana.

Olympialaiset peruttiin

Talvisodan 105 päivän aikana käytiin ankaraa eloonjäämistaistelua, jossa harrastuksiin ei ollut aikaa. Suojeluskuntajärjestöllä oli antaa, ainakin osalle omaa väkeä, ase, pukineet sekä taisteluun fyysisesti että henkisesti kouluttautunut suojeluskuntalainen.

Välirauha oli vaikeaa aikaa. Neuvostoliiton uhka on täytynyt tuntua painostavalta aikalaisten päivittäisessä elämässä. Hangon vuokra-alueen luovutus Neuvostoliitolle 22.3.1940. Kaleva matkustajakoneen alasampuminen 14.6.1940. Uhkaa ja painostusta, uuden hyökkäyksen odotusta, olihan Saksan ja Neuvostoliiton sopimus lisäpöytäkirjoineenkin vielä voimassa. Liikunta ja urheilu varmasti auttoivat ajassa, ainakin jonkin verran. Kun sitten Helsingille 1940 myönnetyt olympialaisetkin peruttiin, oli se kansakunnalle valtava pettymys. Urheiluhan oli tuolloin suomalaisille aivan jotain muuta kuin tänä päivänä.

”Kesä jota ei koskaan tullut” -kirjoitti Uusi Suomi. Jonkinlaiseksi lohduksi ”surun urheilutapahtumaksi” järjestettiin uudella olympiastadionilla heinäkuussa 1940 kaatuneitten urheilijoiden kunniaksi mittava muistokilpailu. Talvisodassa menehtyi kaikkiaan yli 1500 SVUL:n ja 800 TUL:n urheilijaa. Stadionin pääjuhlaan osallistui yli 30 000 ihmistä. Ehdottomasti on myös mainittava maaottelumarssi Suomi vs. Ruotsi toukokuussa 1941. Marssihan oli eräänlainen revanssi olympialaisille, hengennostatus ja itsetunnon vahvistus. Kansalaisvelvollisuutena suoritetun kävelyn suoritti 1 507 111 suomalaista, Ruotsin suoritusten jäädessä hiukan alle miljoonaan. Sitten taas sodan synkät pilvet tummensivat taivaan.

Urheilu kehittyy askel kerrallaan

Jatkosodan hyökkäysvaiheen jälkeen, rintamien muodostuessa asemasodaksi, Erkki Hölsö kertoi luennossaan urheilun kehittyneen askel kerrallaan armeijakunnissa, divisioonissa, sekä pienemmissä yksiköissä merkittäväksi harrastukseksi ja toiminnaksi. Sotilaiden talkoohenkinen toiminta muuttui sodan jatkuessa armeijan organisoimaksi. Heikki Pehkoranta muistelee, että talvella 1942 Kannaksen rintamilla oli kilpailutoiminta jo täydessä vauhdissa. Järjestettiin mm. ”nelimaaottelu” Aunuksen, Syvärin, Äänislinnan ja Karhunmäen kesken, unohtamatta Rukajärven suurhiihtoja, sekä Aunuksen Kannaksen poikkihiihtoa.

Urheilun avulla pidettiin yllä taistelukuntoa, mutta Viljo Repolan mukaan rintamaurheilulla oli myös psykologinen merkitys. Urheileminen ”piristi ja rauhoitti” ja olihan se parempi harrastus kuin kortinpeluu. Enemmän ja vähemmän tasokkaat urheilupaikat tehtiin talkoilla. Suosituimpia ”rintamalajeja” olivat hiihto, yleisurheilu, paini, uinti, ammunta, nyrkkeily, pesäpallo, jalkapallo, lentopallo sekä koripallo. Mainita voi myös kilpailuiden parhaista saavutuksista saadut kotilomat.

Korpiolympialaiset

Martti Saarento kertoi, että parhaat rintamamuistot liittyvät vahvasti urheiluun. Varsinkin joukkuelajeissa ”me-henki” oli korkealla. Asemasodan aikana liikuntaan liittyen järjestettiin  harjoitus- ja valmennusleirejä kyvykkäimmille. Kunnon hoitaminen oli kuitenkin henkilökohtaisen harrastuksen varassa. Myös ”ei niin urheilullinen” tavallinenkin taistelija harrasti liikuntaa, joku juoksenteli ja joku hiihti.

Mielenkiintoisena tapahtumana mainittakoon ainakin yhdet saksalaisten järjestämät kilpailut eli saksalaisten ja suomalaisten väliset Tiiksjärvellä pidetyt pienimuotoiset korpiolympialaiset. Suomalaisia kilpailijoita oli 39 ja saksalaisia 60. Suomalaisten palkinnot 35 ja saksalaisten vain 17. Sakemannit saivat siis hiukan nenilleen, ei ne koreat vaatteet ja varusteet välttämättä parempaa urheilijaa tee.

Sota-ajan suurin rintamaurheilutapahtuma järjestettiin Karhunmäen kunnostetulla urheilukentällä 25. – 26.7. 1942. Kesäkisoja oli seuraamassa peräti yli 15000 katsojaa. Mukana mm. pääministeri Jukka Rangell, SUL:n puheenjohtaja Urho Kekkonen, sekä TUL:n puheenjohtaja Urho Rinne.

Kesän 1944 suurhyökkäykseen loppuivat rintamaharrastukset. Lopputaistelut vaativat ankarat ponnistelut, joissa sotilaskuntoisuus punnittiin mm. Äyräpään, Vuosalmen, Tali Ihantalan ja Ilomatsin suurtaisteluissa. Pekka Nortamo kirjoitti: ”Urheilijalla katsottiin olevan fyysisen kuntonsa ansiosta etulyöntiasema, niin fyysisellä kuin henkisellä puolella.” Sekä Martti Jukolan sanoin: ”Suomen kansa on urheillut siksi, että se pystyisi taistelemaan olemassa olonsa puolesta.” Väkevää oli teksti ja poljento tuolloin tähän päivään verraten, kun osa urheilusankareistamme, rahasampojen ääressä urheillessaan, tuskin Isänmaan asiaa ja maanpuolustusta muistavat.

Summa summarum

Mikä on tämän päivän varusmiehen, reserviläisen tai koko kansakunnan kunto, henkinen ja fyysinen? Itse aktiivisesti koko reservissä oloajan liikuntaa harrastaneena, ihmettelen mihin on kadonnut muutamassa vuosikymmenessä se liikunnan kipinä, joka saavutti useimmat kansalaiset vielä ainakin 70-, 80- ja 90-luvuilla. Tuolloin hölkkä- ja hiihtotapahtumat vetivät tavallista kansaa satamäärin.

Reserviläisjärjestöt, MPK ja muut. Meillä on tehtävä!

Kirjoitteli entinen maratoonari

Jari Ojala
Sotien 1939-1945 Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistys ry

Videotaltiointi kuukausiluennosta on katsottavissa YouTubesta: