Jani Syvänen

Kuortaneen koululaisten itsenäisyyspäivän sankarihaudoilla vierailulla on pitkät perinteet. Kuortaneen Reserviupseerit laittoivat näihin päiviin asti jatkuneen perinteen alulle jo 1980-luvulla.

Jo yli 40 vuotta jatkunut perinne opiskelijoiden käynnistä sankarihautausmaalle itsenäisyyspäivän alla on kunniakas perinne jälkipolville. Perinteen laittoivat alulle aikanaan 1980-luvun puolella Kuortanelaiset Reserviupseerit: Reserviupseerikerhon puheenjohtaja Jorma Virkajärvi, lukion rehtori Kalevi Heikkilä ja yläasteen rehtori Risto Kukkola. Lippuvartioiden alkuaikojen organisoijana toimi Matti Lähdesmäki.

Tänään joulukuun 2. päivänä lukuisat oppilaat osoittivat kunniaa jälleen jälkipolville. Perinteistä sankarihaudoilla käyntiä oli organisoimassa liikunnanopettaja Petri Stevander Kuortaneen Reserviupseerikerhosta. Oppilaat järjestyivät kirkon pihamaalle kuulemaan veteraanien viestiä ja juhlapuhetta. Yläasteen oppilaat Viola Gustafsson piti alustuspuheenvuoron ja Konsta Rantanen luki veteraanien viestin. Abiturientti Ronja Luoma piti juhlapuheen. Tilaisuuden lopuksi oppilaat laskivat seppeleen sankarihautausmaan muistomerkille. Tänä vuonna poikkeuksellisen perinteisestä sankarihautausmaakäynnistä teki Ukrainalaisten nuorten sytyttämät kynttilät muualle haudattujen muistomerkille.

Videokooste Kuortaneen koululaisten sankarihaudoilla käynnistä:

Yleisimpiä varusmiespalvelukseen yhdistettyjä mielikuvia lienee, että palveluksen aikana on kiire odottamaan. Kokemus liittynee inhimilliseen peruspiirteeseen: on hankala yrittää pysytellä valmiina, kun ei tiedä tarkalleen, mihin ja milloin. Oikeastaan myös adventin sanomassa on kyse kiireestä odottamaan.

Adventti kehottaa kiiruhtamaan, vastaanottamaan Jeesusta. Samalla adventti kehottaa odottamaan kärsivällisesti hetkeä, jolloin hän kerran aikojen lopussa tulee kirkkaudessaan. On kyse monenlaisesta odottamisesta ja kohtaamisesta. Aikojen lopun ohella odotetaan seimeen syntyvää Jeesus-lasta ja valmistetaan hänelle tilaa. Niin ikään adventti muistuttaa, että Kristus kohdataan päivittäin jokaisessa lähimmäisessä. Työ vaatii kiiruhtamista, mutta samalla se on kärsivällistä odottamista.

Kristittyjä on jo lähes kaksi vuosituhatta kehotettu ja kannustettu kiiruhtamaan ja samalla odottamaan. Pitkän odotuksen kohde voi arjessa muuttua kaukaiseksi. Kiire johtaa odottamiseen kuitenkin vain niin kauan kuin tapahtuma, johon on varauduttu, ei vielä toteudu. Kun se yllättäen toteutuu, odottaminen loppuu.

Suomessa kiiruhdettiin 83 vuotta sitten – valmistauduttiin ja odotettiin. Marraskuun viimeisen päivän aamuna odottamisen aika yhtäkkiä päättyi. Rajan pinnassa tuskin kenelläkään oli tuona aamuna kiire odottamaan. Oli pelkästään kiire toimimaan, kun pahin vaihtoehto, johon oli varauduttu, toteutui.

Adventtiin sisältyvä odotus poikkeaa tällaisesta valmistautumisesta yhdellä olennaisella tavalla. Adventissa ei ole kyse varautumisesta pahimpaan vaihtoehtoon. Päinvastoin on kyse suurimman Lahjan odottamisesta. Joulun Lapsi tulee, vaikka emme olisi valmiita. Hän ottaa vastaan keskeneräisen ja valmistautumattoman.

Alkavaa talvea vasten meitä on kehotettu varautumaan monenlaisiin hankaluuksiin, joista osa on helpommin, osa vaikeammin ennakoitavissa. Tällaisena aikana on erityisen tärkeää, että elämässä on myös toisenlaista valmistautumista. Adventti kiirehtii meitä odottamaan hyvää – häntä, joka joululaulun sanoin tuo ”valon, lahjat rikkaat, runsahat, autuuden ja anteeks’ annon, kaikki taivaan tavarat”.

Siunattua adventin aikaa!

Jaakko Antila
Hiippakuntapastori
Etelä-Pohjanmaan Sotaveteraanipiirin pappi

Seinäjoen reserviläisjärjestöt sekä Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museo järjestivät 16.11.2022 tarinaillan asekätkennästä Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museolla.

Pertti Kuoppala Seinäjoelta kertoi isänsä Jaakko Kuoppalan muistiinpanojen ja muistojen pohjalta Seinäjoen tapahtumia asiassa. Jaakko Kuoppala oli pidätettynä ja linnassa ko. asian vuoksi. Aki Kivimäki kertoi isänsä Jaakko Kivimäen osuudesta asekätkentään ja Martti Hallasuo kertoi lisäksi paappansa Leo Hallasuon osallisuudesta asekätkentään Helsingissä. Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museolla oli paikalla 40 kuulijaa.

Tilaisuuden avasi ja juonsi Heikki Koivisto Seinäjoen Reserviläisistä tuoden esille asekätkennän historian Wikipedian mukaan. Asekätkentä oli jatkosodan jälkeen Suomessa suoritettu salainen aseiden hajavarastointioperaatio, jolla pyrittiin mahdollistamaan sissisodankäynti sellaisessa tilanteessa, että Neuvostoliitto miehittäisi maan. Operaatio toteutettiin suojeluskuntapiireittäin kunkin piirin paikalliset olot hyvin tunteneiden upseerien johdolla. Toimenpiteen virallinen nimi oli hajavarastointi.

Salaista hanketta johtivat Päämajan operatiivisen osaston päällikkö eversti Valo Nihtilä ja operatiivisen osaston maavoimatoimiston päällikkö everstiluutnantti Usko Sakari Haahti. Paikallistasolla aseiden hajavarastoinnista vastasivat jokaiseen 37 suojeluskuntapiiriin syys- ja lokakuun vaihteessa 1944 nimitetyt 2. yleisesikuntaupseerit; suojeluskuntapiirien 1. yleisesikuntaupseerit hoitivat rintamajoukkojen kotiuttamista.

Muutamia yksittäisiä asekätköjä tuli ilmi eri puolilla maata jo loppuvuoden 1944 aikana. Koko laajuudessaan tapaus alkoi paljastua keväällä 1945, kun oululainen varastointiin osallistunut ”mielipiteiltään vasemmistolainen” sotamies Lauri Kumpulainen oli tavattu Oulussa kaupittelemasta Iissä sijainneesta ase- ja varustekätköstä varastamiaan muonapakkauksia. Kumpulainen oli kuulunut vänrikki Sulo Uiton johtamaan kätkentäosastoon, johon Uitto oli vastusteluistaan huolimatta joutunut ottamaan myös hänelle ennalta tuntemattomia täydennysmiehiä. Kumpulaisen lähimmät esimiehet olivat perustelleet tämän mukaan ottamista koulutuksellisilla syillä.

Toimintaan osallistui kaikkiaan noin 5 000–10 000 henkilöä. Määrän summittaisuus johtuu siitä, ettei kaikkien toimintaan osallistuneiden osuus koskaan paljastunut. Näistä noin 2000 oli jossakin vaiheessa pidätettynä. Myöskään pidätettyjen tarkkaa määrää ei tiedetä. Liittoutuneiden valvontakomissio ja suomalaiset kommunistit vaativat, että asia oli nopeasti selvitettävä ja että siihen osallistuneita oli rangaistava. Asiasta säädettiinkin erikoislaki, ja lopulta Pohjoismaiden laajimmassa oikeusjutussa toiminnasta tuomittiin 1 488 henkilöä.

Tilasin isäni Jaakko Kuoppalan asekätkentäpidätykseen johtaneet kuulustelupöytäkirjat arkistoiden avauduttua vuonna 1978 mutta sainkin kaikkia seinäjokisia koskevat kuulustelupöytäkirjat, joihin tämäniltainen tarinailta perustuu. Aloitti Pertti Kuoppala. Hän oli salaisen asekätkennän alkaessa vanhempiensa seitsemästä lapsesta nuorin. Tuolloin vain 6 kuukauden ikäinen.

Kapteeni Heikki Mattila oli soittanut maanviljelijä Jaakko Kuoppalalle syksyllä 1944 ja pyytänyt häntä tulemaan hevosella (todennäköisesti Kalevan navetalle) hakemaan tavaroita  ja katsomaan paikan, johon ne voisi viedä kun hän asui Soukallajoella hieman syrjässä. Hän veikin ne viljelemänsä Heikkilän tilan riiheen mutta kuulusteluissa kaikkien muiden tavoin ei muistanut tavaroiden määrää tai laatua. Samalla reissulla oli myös Ari Kivimäen isä Jaakko Kivimäki samalta suunnalta. Ari kertoi vanhemman veljensä ihmetelleen aamulla: Miksi hevonen oli vielä aamulla märkä, missä sillä oli ajettu yöllä raskaalla lastilla?  Niin salaista se oli, ettei edes perhe tiennyt.

Kuulustelupöytäkirjoista selviää, että kuulustelut suoritettiin Vaasassa ja niissä vierähti helposti viikko. Niinpä Jaakko Kuoppalan yksi pojista Mikko kävi sitten 13-vuotiaana yksi hakemassa isän hevosella Vaasasta. Tuomiot olivat yleensä ehdollisia. Jaakko Kuoppalallakin kaksi kuukautta ehdollista vuonna 1947. Tämän mahdollisti asekätkijöiden tuomitsemiseksi laadittu taannehtiva laki samaan tapaan kuin sotasyyllisistäkin aikoinaan. Seinäjoella kuulusteltiin kymmeniä henkilöitä mutta kaikki eivät saaneet tuomiota. Muita tuomittuja olivat mm. Seinäjoen sotilaspiirin silloinen päällikkö Aalto ja aseupseeri Mattila, em. Kuoppala ja Kivimäki, Viitamäki, Rintala ja Kuusisto.

Matti Lukkari on kirjoittanut aiheesta kirjan Asekätkentä, jossa kaikki seinäjokiset tuomion saaneet on lueteltu.

Asekätkentä oli varautumista pahimpaan. Neuvostoliitto myönsi, että suomalaiset kykenisivät myös sissisotaan eikä sen vuoksi halunnut jatkaa sotaa Jatkosodan jälkeen.

Martti Hallasuo kertoi omassa osuudessaan paappansa Leo Hall (myöh. Hallasuo) osuudesta asekätkentään Helsingissä. Leo Hallasuo suoritti Reserviupseerikoulun vuonna 1928, josta Martti esitti todistuksen ja missä eri oppiaineet oli lueteltu ja missä hän valmistui asesepäksi (alunperin aseteknikko). Armeijan palveluksesta hän siirtyi keuhkosairauden sairastamisen jälkeen poliisiksi vuonna 1934. Sodan aikana Helsingin pommituksissa hän mm. poisti suutareiksi jääneistä lentopommeista sytyttimet, tehden pommit näin vaarattomiksi, Martti Hallasuo kertoi.

Asekätkentä oli Helsingissä huomattavasti vaikeampaa kuin muualla suuren väkimäärän vuoksi. Aina joku oli näkemässä. Aseiden siirto onnistui lopulta poliisien asevarikolle ja sieltä huonokuntoisimmat aseet siirrettiin Jyväskylään ja vaihdettiin uusiin aseisiin. Sitten kun Valtiollisen poliisin Valpon henkilöstö vaihtui vuonna 1945 kommunistiseen johtoon ja asekätköjä alkoi Oulun tapahtuman jälkeen löytyä, loppui myös asekätkentä Helsingissä.

Kaikkia kätköjä tuskin on vieläkään löydetty.

Timo Sysilampi