Perinne

Tuomo Aho, RsPsto1 perinnetoimikunta:

Kurikkalaisen RsPsto1:n perustamisen 80-vuotisjuhlaa vietettiin 19.6.2021 Kurikan vanhalla asemalla. Perinnetoimikunnan puheenjohtaja Tuomo Aho vetosi juhlayleisöön voimakkaasti kehoittamalla jokaista perinteen arvostajaa kollaamaan vielä kerran piironginlaatikkonsa ja kokoamaan talteen mumman ja paapan sotakirjeet.

Patteriston perinnetoimikunnan puheenjohtajana Tuomo Aholla on vetoomukseen varaa, koska hän itse henkilökohtaisesti panoksellaan on vaikuttattanut monien perinnetapahtumien järjestämiseen, sotahistoriallisesti arvokkaan kaluston keräämiseen ja median kautta vaikuttamiseen. Hyvänä näyttönä työstä oli myös 80-vuotisjuhla isänmaallisen ohjelman, arvovaltaisten puhujien, sotilaskodin, kuoroesitysten ja kalustoesittelyjen muodossa.

Täältä lähdettiin sinne jonnekin
Tämä paikka on historiallinen, Tuomo Aho totesi tapahtumaa avatessaan. 80 vuotta sitten juuri ennen juhannusta tuosta makasiinin takaa Raskas Patteristo 1:n miehet lähtivät junilla kohti tuntematonta. Vaunuissa oli 517 mietteliästä miestä. Kodon askareet jäivät naisille, lapsille ja vanhoille miehille.

Suurin osa patteriston miehistä oli Kurikasta ja lähipitäjistä. Tuomon paappa oli siinä joukossa yhtenä. Juuri hanen muistonsa ovat innoittaneet myös Tuomoa perinnetyöhön paappansa jäljille. Tuosta joukosta kaikki ovat nyt viimeiseen iltahuutoonsa oman kutsunsa saaneet. Sukupolvi, joka joutui kokemaan sodan kurjuuden maansa vapautta puolustaessaan ansaitsee tulla muistetuksi ja kunnioitetuksi.

Tuomo Aho on selvittänyt RsPsto1:n sotatietä perusteellisesti haastatellen veteraaneja, lukien kirjeenvaihtoa kotirintaman ja taistelukenttien väliltä. Selvityksen perusteella hän on karttapiirroksin havainollistanut patteriston sotatien sen koko mitalta lähtien 19.6. 1941 – 20.11.1944 eli marssikäskystä aina kotiutukseen saakka. Se oli aseman seinällä tutkittavissa.

Vielä on kirja Tuomon suunnittelupöydällä. Jokainen kirje ja tiedonjyvä ovat nyt tarpeen helpottamassa ja täydentämässä kirjan työstämistä. Veteraaneja ei ole enää niitä kertomassa, mutta piirongin laatikot ovat nyt arvossaan.

Perinteen vaalimiskeinot päivittyvät kullekin ajalle sopiviksi
Juhlapuhujaksi patteriston perustamisen 80-vuotisjuhlaan oli saatu Satakunnan tykistörykmentin komentaja evl Nikolai Votshenko. Rykmentti on monille pohjalaisille tykkimiehille jo varusmiespalvelusta lähtien tullut tutuksi. Votshenko puolestaan totesi Kurikan tulleen hänelle itselleen läheiseksi varusmiesten kautta. Sen lisäksi tunnettu reserviläinen Mietaan Juha oli vieraillut Niinsalossa jättämässä Kurikan tervehdyksen Aliupseerikurssien päätöstilaisuudessa, josta tapaamisesta komentajalla oli mieluisat muistot.

Everstiluutnantti Nikolai Votshenko käsitteli puheessa tykistön merkitystä sodissamme kokonaisvaltaisesti, missä RsPsto1 oli hoitanut osuutensa kunniakkaasti ammattimaisesti piirulleen – metrilleen – ja sekunnilleen, kuten suomalaisella tykistöllä oli kenraali Nenosen oppien mukaan tapana toimia. ”Tykkimiesten hiki ja rauta säästivät suomalaisen jalkaväen verta merkittävästi”, hän totesi. Komentajan näkemyksen mukaan sama periaate on näkynyt myöhemmin myös reservin kertausharjoituksissa, joka on ollut mieluisaa havaita tykkimiesten osalta.

Perinteiden merkitykseen Votshenko luottaa lujasti. Ne vain päivittyvät kullekin aikakaudelle soveltuviksi. Tapahtumat poikivat runsaasti kirjallisuutta, tutkimuksia, elokuvia ja muuta kulttuuria.

-Heti sotien jälkeen kiltatoiminnalla oli suuri merkitys. Veteraanien ikääntyessä toiminta siirtyi enemmän perinneyhdistysten hoitoon. Näinä vuosina pystytetään muistomerkkejä sotahistoriaallisesti merkityksellisiin paikkoihin, kuten esimerkiksi RsPsto1 lähiaikoina Tohmajärvelle, mistä patteriston jatkosodan hyökkäys 80 vuotta sitten lähti liikkeelle talvisodassa menetetyn Karjalan takaisin ottamiseksi. Muistopatsailla vierailut paappojen jalanjäljillä virittävät varmaan tiedonnälkää noista kunniakkaista päivistä myös nykypolvelle, Votshenko arvelee.

Missä vapaa isänmaa, siellä kirkkokin on läsnä
Kurikan seurakunnan tervehdyksen patteriston 80-vuotisjuhlaan toi kappalainen Rami Niemi. Hän käsitteli sanoissaan aihetta: miksi minäkin pappina olen täällä mukana. Pohjalainen väki ei tosin ole seurakunnan mukanaoloa koskaan vierastanut vaan pitänyt sitä isänmaamme kohtaloita ajatellen luonnollisena.

-Sotien aikana pappien tuloa taloon pikemminkin pelättiin. Mustapukuinen pappi toi rintamalta yleensä perheisiin kuolemanviestiä. Nyt pappia tilaisuuksiin kutsutaan monista muista syistä. Suomen kansa koki sotien aikana, että pieni kansakuntamme taisteli kotinsa, uskontonsa ja isänmaansa puolesta ideologian hallitsemaa suurvaltaa vastaan, jossa jumalalla ei ollut sijaa, pappi arveli. Pappina kappalainen sanoi tuntevansa olevansa nyt kutsuttuna ja osana perinteen vaalimista.

Sotaperinne kuuluu suomalaiseen kulttuuriin
Suomalainen kulttuuri on saanut mittavan määrän aineksia juuri kunniakkaista sodistamme, joissa meillä suurvallan pienenä naapurina ei ole mitään hävettävää. Satoja hyllymetrejä kirjallisuutta on syntynyt käymiemme sotien perinteestä. Kymmeniä elokuvia jopa autenttisin kohtauksin on saatu aikaan. Vuotuisia kalenteriin kirjattuja kohottavia muistopäiviä ohjelmineen liputetaan ja vietetään.

RsPsto1:n 80- vuotisjuhla oli yksi hyvä esimerkki tapahtumista. Tilaisuudessa esiintyi Lauluveteraanit – niminen kuoro, joka saa motiivinsa, tunnelmansa ja repertuaarinsa pääsiassa sotien perinteestä. Säestäjä Reino Saranpää, yli kahdeksankymppinen musiikkimies, toimii samoissa tehtävissä myös naapurikunnan Ilmajoen Korsuveljissä ja sen tapahtumissa.

Lauluveteraanien solistina esiintyi monipuolinen musiikkitaiteilja Mauri Niemi. Hän kertoi kokevansa syviä tunnelmia perinnemusiikkia esittäessään.

-Isäni muistot nousevat mieleen väkevästi laulujen sanojen myötä. Isä oli taistellut patteriston tulenjohtueessa. Joskus joutuu ennen esitystä tosissaan rykimään, jotta voittaa oman liikutuksensa. Koko kuoro, joka muodostuu enimmäkseen ikääntyneistä veteraanien jälkeisestä ikäpolvesta, tuntee vahvasti samaistuvansa laulujen sanomaan. Tällä kertaa Lauluveteraanit esittivät itse sanoittamansa kertomuksen patteriston sotatiestä, jota yleisö kuunteli hartaudella.

Kurikan kaupungin edustajana tilaisuudessa puhui apulaiskaupunginjohtaja Juha Luukko, joka vakuutti tuntevansa ylpeyttä siitä, että patteristo oli perustettu juuri Kurikassa. Eteläpohjalaisille tuollainen kunnan omaleimaisuus on äärettömän tärkeätä.

Matti Latvala

Yksinkertaisesti näin
aina tässä maassa suku
suomalainen vaaraa päin
seissyt on – ei nytkään nuku.

Paljon vailla olla vois,
kaikkea ei saada saata.
Kahta ällös anna pois:
Kunniaa ja isänmaata.

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, sota-ajan sukupolvi, hyvät kuulijat!

Esittämieni sanojen takana on sotilaspastori Oke Peltonen 1942 julkaistussa runossaan ”Yksinkertaisesti”. Suomalaiset ja varsinkin eteläpohjaiset ovat olleet aina valmiina puolustamaan maataan ja onneksi he ovat saaneet johtajikseen taitavat sotilasjohtajat.

Suomen puolustusvoimiin perustettiin niiden syntyvaiheessa kolme ylimmän arvoluokan upseerin arvoastetta; kenraali, kenraaliluutnantti ja kenraalimajuri. Vastaavat arvot laivastossa olivat amiraali, vara-amiraali ja kontra-amiraali.

Suomen itsenäisyys ei ehtinyt saavuttaa vielä ensimmäistä syntymäpäivää, kun sen johdon taholta tehtiin esitys supistaa kenraalinarvojen lukumäärä Suomen puolustusvoimissa kolmesta yhteen ainoaan. Maamme ensimmäinen sotaministeri, kenraalimajuri Wilhelm Thesleff antoi virkakautensa lopulla Sotaministeriön käskylehdessä joulukuussa 1918 julkaistun määräyksen, jonka mukaan sotaväen arvoasteikosta poistettiin kenraalimajurin ja kenraaliluutnantin arvot ja määrättiin käyttöönotettavaksi ainoastaan yksi kenraalinarvo. Määräys peruutettiin kuitenkin jo vuoden 1919 alussa uudella määräyksellä ja vanha kolmijakoinen järjestelmä pysytettiin edelleen voimassa.

Miksi Thesleff antoi tällaisen määräyksen? Syy oli todennäköisesti inhimillinen, sillä tällä tavalla hän olisi tullut samanarvoiseksi kenraali Mannerheimin kanssa. Thesleffin ja Mannerheimin välit olivat nimittäin täysin poikki, herrat eivät sietäneet toisiaan. Yksi syy siihen, että Mannerheim oli toukokuun lopussa 1918 luopunut ylipäällikkyydestä, oli juuri tieto Thesleffin tulosta sotaministeriksi.

Kenraalinarvoja koskevan määräyksen julkaisemisvaiheessa oli jo tiedossa, että kenraali Mannerheimista tulisi uusi valtionhoitaja ja sotaministeri Thesleff saisi etsiä itselleen uuden tehtävän. Itsenäisen Suomen armeijassa on palvellut yksi ylitse muiden, kenraalien kenraali, Suomen marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim. Marsalkan arvo ei oikeastaan ollut Suomen puolustusvoimien arvojärjestelmään kuuluva sotilasarvo, vaan se oli arvonimi, jonka tasavallan presidentti valtioneuvoston istunnossa myönsi ratsuväenkenraali Mannerheimille toukokuun 19. päivänä 1933.

Upseerinarvoihin ylentäminen tapahtuu tasavallan presidentin toimesta niin kutsutuissa kabinettikäsittelyissä, joissa esittelijänä toimii joko puolustusministeri tai puolustusvoimain komentaja. Mannerheimille annettu sotamarsalkan arvonimi myönnettiin valtioneuvoston istunnossa, kuten Suomen tasavallan presidentin suomat arvonimet myönnetään. Sitä paitsi Mannerheimiltä perittiin 4000 markan suuruinen leimavero sotamarsalkan arvonimestä, kuten arvonimistä on tapana periä. Korkeammasta upseerinarvosta ei ole koskaan peritty ylennetyiltä minkäänlaisia virallisia maksuja.

Sotamarsalkan arvo ei ollut tarkoitettu olemaan pysyvästi Suomen armeijan arvojen joukossa, se oli Mannerheimille henkilökohtaisesti annettu kunnianosoitus. Sama pätee myös Mannerheimille hänen 75-vuotispäivänään kesäkuun 4. päivänä 1942 annettuun Suomen marsalkan arvonimeen.

Sisäpalvelusohjesääntö tunsi jonkin aikaa kenraalien arvoluokan yläpuolella marsalkkojen arvoluokan, mutta Mannerheimin kuoleman jälkeen se sittemmin poistettiin. Käsitys Mannerheimistä ainutlaatuisena hahmona itsenäisen Suomen sotahistoriassa on nyttemmin vakiintunut, eikä hänen jälkeensä liene vakavasti ajateltu kenellekään toiselle marsalkan arvoa vastaavaa kunnianosoitusta myöntää.

Hyvät kuulijat!

Ylipäällikkyyden vastaanottaessaan tammikuussa 1918 Mannerheim oli Suomessa kaikille täysin tuntematon 50-vuotias Venäjän armeijassa palvellut kenraaliluutnantti. Toukokuussa 1918 Mannerheim ei ollut enää suomalaisille tuntematon vaan juhlittu sankari. Hänen päämajansa sijaitsi Seinäjoella useita viikkoja helmikuun 1918 alkupäivistä alkaen. Mannerheimin ja Etelä-Pohjanmaan vaiheet liittyvät toisiinsa erityisesti vuoden 1918 vapaussodan kautta.

Suomen marsalkka Mannerheimin patsaan suunnittelu Seinäjoelle alkoi pian Mannerheimin kuoleman jälkeen johtaja Lauri Koiviston, eversti Matti Laurilan, päätoimittaja Artturi Leinosen, rehtori Hilja Riipisen ja opettaja Lempi Saunamäen toimesta. Varainkeräys hoidettiin maakunnallisesti eri pitäjissä yksityishenkilöiden toimesta. Patsas tilattiin Jääkäripataljoona 27:ssa palvelleelta jääkärikapteeni ja kuvanveistäjä Lauri Leppäseltä ja se paljastettiin 4.6.1955 Keskustorilla.

Paljastusjuhlan ohjelma alkoi virren 170 ensimmäisellä säkeistöllä ”Jumala ompi linnamme…, jonka jälkeen puhui piispa Väinö Malmivaara. Puheen jälkeen veisattiin virren 170 neljäs säkeistö ja Vaasan varuskuntasoittokunta soitti Sibeliuksen Andante festivon. Paljastus- ja luovutuspuheen piti eversti Matti Laurila. Valtuuston puheenjohtajan vastaanottopuheen jälkeen suoritettiin seppelten lasku, jonka yhteydessä kouluneuvos Hilja Riipinen puhui. Sitten vuorossa oli Klemetin Vilppulan urhojen muistolle ja juhlapuhe, jonka piti kirjailija Artturi Leinonen. Puheen jälkeen Maakuntakuoro eli Etelä-Pohjanmaan Mieslaulajat johtajanaan opettaja Eino Kiikka ja soittokunta esittivät Sibeliuksen Finlandia-hymnin ja Kuulan Nuijamiesten marssin. Opettaja Martti Laaksi esitti vielä lausuntaa ja tilaisuus päättyi yhteiseen Maamme – lauluun.

Seinäjoelle pystytetty Suomen marsalkka Mannerheimin patsas oli tuolloin Suomen ensimmäinen julkinen Mannerheim -patsas. Nykyiselle paikalleen patsas siirrettiin 1973.
Suomen marsalkan syntymästä on kulunut tänään 154 vuotta. Päivä on myös Puolustusvoimain lippujuhlan päivä, jota alettiin viettämään toukokuun 16. päivänä 1919 Helsingissä järjestetyn vapaussodan voitonparaatin vuosipäivänä nimellä armeijan lippujuhla. Toukokuun 16. vahvistettiin armeijan lippujuhlan viralliseksi juhlapäiväksi 1921 ja viralliseksi liputuspäiväksi 1934. Ylipäällikkö Mannerheimin täyttäessä 4. kesäkuuta 1942 75 vuotta, valtioneuvosto antoi hänelle Suomen marsalkan arvon ja määräsi hänen syntymäpäivänsä samalla Puolustusvoimain lippujuhlan päiväksi.

Yhdistyksemme, Vapaussotiemme Lakeuden Perinneyhdistys, perustettiin 4.6.1990, joten yhdistyksellämme on tänään 31-vuotissyntymäpäivä. Vietämme syntymäpäivää kutsuvieraiden kesken ja palkitsemme vuoden aikana ansioituneita jäseniämme. Yhdistyksemme järjesti keväällä yhteistyössä kuntien ja useiden yhdistysten kanssa Lakeuden maakuntamarssin, jossa yhteydessä kunnat kilpailivat keskenään prosentuaalisesti aktiivisimmasta osanotosta kunnan asukaslukuun verrattuna. Kilpailun voitti Isonkyrön kunta osallistumisprosentilla 5,50. Ojennamme kunnanjohtaja Tero Kankaanpäälle tänään Lakeuden maakuntamarssi 2021 -kunniakirjan.

Vuoden kuluttua Suomen marsalkka Mannerheimin 75-vuotispäivästä ja ensimmäisestä Puolustusvoimain lippujuhlan päivästä tulee kuluneeksi 80 vuotta. Yhdistyksemme järjestää silloin molempiin 80-vuotispäiviin liittyvän seminaarin Seinäjoella Kampustalon Seinäjoki-salissa. Alustajiksi ovat lupautuneet jo professori Martti Häikiö ja eversti Sampo Ahto sekä puheenjohtajaksi FT Vesa Määttä. Aloitamme vuosipäivän toki täällä Suomen marsalkka Mannerheimin patsaalla.

Olette silloin kaikki sydämellisesti tervetulleita juhlaseminaariimme!

Toivotan jokaiselle hyvää puolustusvoimain lippujuhlan päivää sekä Suomen marsalkka Mannerheimin syntymän 154-vuotismuistopäivää!

Tapani Tikkala
Puheenjohtaja
Vapaussotiemme Lakeuden Perinneyhdistys ry

Eteläpohjalainen veteraaniperinnetyö kokoontuu jatkossa uuden tunnuksen alle. Valtakunnallistakin huomiota herättäneen logokilpailun voittajaksi valittiin nokialaisen Pasi Immosen ehdotus.

Uuden tunnuksen keskellä on sota-ajan uhrauksista muistuttava miekka. Miekan alaosasta versovat sotasukupolven työn mahdollistaman uuden elämän lehvät ja kaiken yllä on veteraaniperinteen tunnukseksi noussut: ”Himmetä ei muistot saa”. Lause periytyy sotaveteraani Kalervo Hämäläisen Veteraanin iltahuuto -laulusta. Tunnus on väritykseltään sinivalkoinen, isänmaan ja Etelä-Pohjanmaan vanhojen sotilasvärien mukaan.

–Kilpailun voittanut logo kuvastaa perinneyhdistyksen tarkoitusta ja henkeä. Samalla kun huolehdimme jäljellä olevista sota-ajan sukupolven edustajista, niin myös heidän työnsä merkityksen siirtäminen tuleville sukupolville on tärkeää. Siihen työhön tarvitaan meitä kaikkia. Suomi tarvitsee tulevaisuudessakin vahvaa maanpuolustushenkeä ja yhdessä tekemistä, kertoo logokilpailun tuomariston puheenjohtaja, kansanedustaja Paula Risikko.

Voittajaehdotuksen tehnyt Pasi Immonen on nokialainen taide- ja mediaviestinnän graafikko ja valokuvaaja.

–Lähdin suunnittelemaan logoa hyvinkin perinteiseltä pohjalta, mikä mielestäni toimi erittäin onnistuneesti. Teimme pieniä muutoksia yhdessä tuomariston kanssa lopulliseen versioon. Se paransi ja selkeytti logon ulkoista olemusta. Mielestäni se oli hyvä ratkaisu. Useampi silmäpari näkee kokonaisuuden laajemmin kuin yksi, Immonen luonnehtii.

–Oli ilo osallistua kilpailuun ja vielä suurempi kunnia voittaa se. Kiitos vielä kerran, että sain olla mukana tässä hyvinkin mielenkiintoisessa kilpailussa ja toivon, että logo tuo iloa vielä pitkään veteraanityössä.

Kilpailun toisella palkinnolla palkittiin seinäjokelainen reserviläisaktiivi Marjo Kauppinen ja kolmannella vantaalainen graafinen suunnittelija Jaakko Tikkanen.

–Logojen suunnittelu on minulle yksi tapa kunnioittaa ja ottaa osaa vapaaehtoiseen maanpuolustus- ja perinnetyöhön. Olen suunnitellut viime aikoina myös Kauhavalla syyskuussa järjestettävän Naisten Valmiusliiton NASTA FRISKI -harjoituksen logon. Kun sain tiedon tästä kilpailusta, alkoivat ideat kyteä saman tien mielessäni. Suunnittelu ja ideointi, jossa luovuus saa vallan on paras osa, Marjo Kauppinen kertoo.

–Minulla ei ole mitään maksettuja sovelluksia, vaan ideat siirtyvät valmiiksi työksi kynän ja paperin sekä ilmaisen suunnitteluohjelman kautta. Tämä saattaa aiheuttaa välillä turhautumista, kun ohjelmat ei taivu haluttuun muotoon, mutta mitään puolivalmista ei koneeltani lähde eteenpäin.

Sotien 1939–1945 Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistys haki kaikessa toiminnassa hyödynnettävää tunnusta avoimella kilpailulla. Määräaikana 1.3.–21.5. kilpailuun osallistui kaikkiaan 46 ehdotusta 25 osallistujalta.

Mukana oli niin graafisen alan ammattilaisia, harrastajasuunnittelijoita kuin veteraaniperinteen järjestöväkeäkin. Osallistuja oli runsaasti Etelä-Pohjanmaan ulkopuoleltakin, kaukaisin Ruotsista. Nuorin osallistuja oli 15-vuotias.

–Olemme tosi iloisia, että kilpailu herätti näin laajaa kiinnostusta. Ehdotukset olivat hyvin monipuolisia, perinteisistä hyvin moderneihin ja luoviin ratkaisuihin. Niistä kaikista huokuu kuitenkin laaja arvostus veteraaneja ja sotasukupolvea kohtaan. Sen varaan on hyvä rakentaa tulevaisuuden veteraaniperinnetyötä, yhdistyksen puheenjohtaja Teppo Ylitalo kertoo.

Kilpailun tuomaristoon kuuluivat puheenjohtajana kansanedustaja Paula Risikko Seinäjoelta sekä veteraani- ja maanpuolustustyön eteläpohjalaiset aktiivit Timo Fors, Marko Hakala, Irja Pesonen, Juha Rinnekari, Jani Syvänen ja Teppo Ylitalo. Tuomaristo käsitteli ehdotukset anonyymisti.

Kilpailun tulokset julkistettiin Seinäjoella Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museolla Puolustusvoimain lippujuhlapäivänä 4.6.

Sotien 1939–1945 Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistys on vuonna 2020 perustettu alueellinen veteraaniperinneyhdistys. Se on perustettu yhdistämään nykyisiä veteraaniperinteen toimijoita ja ottamaan vastuu alueellisesta perinnetyöstä Etelä-Pohjanmaan maakunnassa ja Laihialla. Yhdistyksessä ovat mukana alueen kaikki veteraanijärjestöt sekä keskeiset maanpuolustus- ja perinnetoimijat.

Yhdistyksen perustaminen liittyy valtakunnalliseen veteraaniperinnetyön uudelleen organisoitumiseen. Etelä-Pohjanmaa on työssä edelläkävijä.

Lisätietoja:
Sotien 1939–1945 Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistyksen puheenjohtaja
Teppo Ylitalo
teppo.ylitalo@helsinki.fi
050-5909569

Keväällä 1940 teki piispa Aleksi Lehtonen aloitteen sodassa kaatuneitten muistopäivästä. Ylipäällikkö, marsalkka Mannerheim antoi päivän vietosta käskyn 1.5.1940. Toukokuun kolmantena sunnuntaina (19.5.1940).

Voimme pohtia, miksi piispa Lehtonen teki tämän aloitteen, jonka seurauksena olemme saaneet vuosikymmenten ajan viettää kaatuneitten muistopäivää. Todennäköisesti tämä on ollut seurausta niistä raskaista tunteista, joita sodan seurauksena on kotirintamalla koettu. Ihmisten elämässä on ollut vahvasti mukana sodan kauhut, epävarmuus ja suru. Ihmisten elämässä ovat raastavasti olleet mukana viestit rintamalla kaatuneista ja kadonneista läheisistä. Tämä kaikki on yhteisen muistamisen arvoista.

Tänään kaatuneitten muistopäivänä vietämme kirkkovuodessa kuudetta sunnuntaita pääsiäisestä. Tänään jumalanpalvelusten tekstinä on Johanneksen evankeliumin kohta (Joh.17.18-23). Se on osa Jeesuksen jäähyväispuhetta. Hän piti sen oppilailleen vain vähän ennen kuolemaansa. Näin siitä tuli kuin testamentti Jeesuksen seuraajille kaikkina aikoina. Jeesuksen opettamien asioiden on tarkoitus ohjata seurakuntaa ja kristittyjä. Jeesuksen tässä tekstissä antamaan testamenttiin sisältyy samalla lupaus ja tehtävä.

Jeesus muistuttaa ja lupaa, että suurimmissakaan vaikeuksissa ei yksikään hänen seuraajansa ole yksin, vaan Hän on meidän kanssamme.

Sodan keskellä rintamalle rakkaitaan saattoivat, vanhemmat, puolisot, sisarukset, lapset ja muut läheiset. Epävarmuus kosketti läheisten selviämistä, mutta myös koko rakkaan isänmaan kohtaloa. Kaiken tämän keskellä tarvittiin tukea ja voimia. Sitä saatiin toinen toiseltaan yhteisönä, sitä saatiin uskosta ja rukouksesta.

Kansamme ei olisi selvinnyt sotavuosista ilman uskoa Jumalaan. Erityisesti sitä tarvittiin silloin, kun rintamalta tuli viesti läheisen ihmisen, puolison, isän tai pojan kuolemasta. On sanottu, että kaatuneen vainajan kohdalla sota oli jo ohi. Mutta sotalesken ja –orvon elämässä sodan seuraukset ovat vaikuttaneet vuosikymmenien ajan. Kaatuneitten omaiset ovat kantaneet menetyksen taakkaa läpi elämänsä. Uskoa on tarvittu ja siitä ja yhteydestä on saatu voimia.

Jeesus muistuttaa jäähyväispuheessaan meitä erityisesti yhteyden ja yhteisön merkityksestä ja sen voimasta. Tämä tarkoittaa yhteisestä taakkojen kantamista ja jakamista. Tämä tarkoittaa yhteistä vastuuta toinen toisistamme. Tämä tarkoittaa yhteistä vastuuta rakkaasta isänmaasta.

Me tarvitsemme nyt ja tulevaisuudessa toinen toistamme. Me tarvitsemme nyt ja tulevaisuudessa uskoa, rukousta ja siunausta.

Seinäjoki 16.5.2021
Jukka Salo
Kirkkoherra

Kesällä jatkosodan syttymisestä tulee kuluneeksi 80 vuotta.
Raskas Patteristo 1:n muistoa kunnioitetaan kahdella tapahtumalla.

19.6. Kurikassa Wanhalla rautatieasemalla klo 10.00 – 15.00 Patteriston perustamisen 80v. juhlatilaisuus (Ei ilmoittautumista).

3.-4.7. Tohmajärvellä, jossa paljastetaan 80v. muistomerkki alueella josta Patteriston varsinainen sotatie alkoi. (Ilmoittautuminen)

Tervetuloa molempiin tapahtumiin!

Raskas Patteristo 1:n 80 v. muistomerkkijuhlan paljastustilaisuuteen 4.7. Tohmajärvelle järjestetään Kurikasta yhteiskuljetus. Paikalle voi saapua myös omalla autolla. Majoitus ym. järjestelyjen organisoimiseksi ilmoittautumiset muistomerkin paljastusjuhlaan 31.5.mennessä: muistomerkkijuhla@gmail.com

Lisätietoa tapahtumasta: https://www.rspsto1.fi/fi/muistomerkki/

Tuomo Aho
Raskas Patteristo 1:n perinneyhdistyksen pj.