Piirikirjoitukset

Mitä jos liittyisit Reserviupseerikerhoon?

Julkaistu 30.10.2018

Reserviupseeriliiton tavoite tulevalle vuodelle 2019 on saada lisää jäseniä liittoon. Tämä tavoite on ollut liitolla jo useampana edellisenä vuonna. Jäsenmäärä ei ole kuitenkaan kasvanut, vaan pikemmin jonkin verran laskenut. Osasyynä on luontainen poistuma ja ikäluokkien pienentyminen. Ns. ruuhkavuosien aikana painavat monia upseereja kiire työelämässä ja monenlaiset muut omat ja lasten harrastukset. Yksi syy voi olla, että töiden takia joutuu vaihtamaan asuinpaikkakuntaa ja ei löydy ketään tuttua, joka voisi houkutella mukaan toimintaan.

Oma kokemukseni on varmasti monelle samanlainen kuin omani. Opiskelun jälkeen aloitin työni Vaasassa ja silloin nuorena ei oikeastaan tullut mieleenikään, että olisin liittynyt Vaasan Reserviupseereihin. Ei oikeastaan ollut ketään tuttua, joka olisi houkutellut mukaan toimintaan. Muutettuani takaisin Ylistaroon aihe alkoi jo hiukan kiinnostaa! Oikeastaan heti kun tupa oli valmis ja työhommat alkoivat olla sopivasti tasoittuneet, päätin liittyä Ylistaron Reserviupseerikerhoon. Olin kuitenkin vuosikausia pelkkä jäsenmaksun maksaja. Sitten alkoi lasten harrastukset viedä aikaa, joka muuten oli elämäni parasta aikaa. Poika aloitti painin 6-vuotiaana ja siitä alkaen kisoja riitti lähes jokaiselle viikonlopulle. Painin myötä ajauduin urheilun järjestötoiminnan pariin, ensiksi painijaoston puheenjohtajaksi ja lopuksi Ylistaron Kilpa-Veljien puheenjohtajaksi. Ei silloin tullut mieleen aktivoitua kerhon toimintaan mukaan. Kun lopulta jäin pois YK-V:n tehtävistä, niin halusin lähteä mukaan kerhon toimintaan. Enkä ole katunut!

Nyt jos joku lukee kirjoitusta, haluan houkutella nuoria ja vanhempiakin upseereita liittymään toimintaan mukaan. Ei ole häpeä, että ei ole valmis osallistumaan aktiivisesti toimintaan. On tärkeää, että olet mukana ainakin maksamalla pienen jäsenmaksun. Silloin sinulla on mahdollisuus päästä osallistumaan monipuolisiin koulutuksiin, sekä sotilaalliseen, että myös siviilielämän tarpeisiin liittyviin. Voit liittyä oman paikkakuntasi kerhoon riippumatta asuinpaikastasi. Voit vapaasti valita kerhosi.

Miten uusia jäseniä houkutellaan

Uusien jäsenten hankinta vaatii liitolta ja kerhoilta omaa aktiivista panostusta jäsenhankintaan. Kannattaa käyttää omia verkostoja ja houkutella omia vanhoja kavereita liittymään kerhoon. Näin on tullut tehtyä ainakin meidän kerhossa, josta nuoret muuttavat opiskelun ja työn perässä muille paikkakunnille. Uuden jäsenen saaminen kerhoon on hieno saavutus ja meillä kiitos kuuluu Kangasluoman Jormalle, hän on vuosia lähettänyt ”käskykirjeitä” Ylistarosta muuttaneille upseereille. Jorma on lähettänyt poismuuttaneille viestejä tarpeen mukaan ja se on ollut monella syynä liittyä Ylistaron kerhoon. Kerhomme jäsenistä moni asuu eri paikkakunnilla. Itse olen pyrkinyt soittamaan uusille jäsenille toivottaen heidät tervetulleeksi. Minulla on vieläkin vaiheessa yksi vanha kaveri kouluajoilta, joka ei ole saanut täytettyä jäsenhakemusta netissä. Olisi, ehkä syytä vielä harkita paperisen esitäytetyn lomakkeen käyttöä. Tämä on jäänyt minulta tekemättä.

Mitä ”pieniä” tehtäviä voi kerhossa tehdä?

Minulle on ollut tärkeää päästä kunniavartioon, joka on yksi kerhojen tärkeä tehtävä. Jotenkin minusta tuntuu se hyvin isänmaalliselta. Osallistuminen Seinäjoella valtakunnalliseen paraatiin oli kunnia, joka on mieleenpainuva. Yrittäjänä se tehtävä tuli minulle jopa maksamaan. Tuollaiseen marssiin ei kuitenkaan enää koskaan tule tilaisuutta. Jos on halukkuutta, voi osallistua reserviläisten monenlaisiin kilpailuihin. Voi olla mukana erilaisissa tapahtumissa. Suosittua toimintaa on järjestää eko-aseammuntoja. Vain oma aktiivisuus on rajana!

Reserviläisten ja upseerien yhteistyö

On hieno asia, että olemme hyvässä yhteistyössä tekemässä tiivistä ja molempia liittoja hyödyttävää toimintaa. Ei Ylistarossakaan onnistuisi erilaisten tapahtumien järjestäminen yksin Reserviupseerikerhon toimesta. On tärkeä muistaa, että olemme yhdessä isänmaan asialla. E-P:n piirissä hommat pelaa hienosti ja toiminnanjohtaja Jani Syvänen tukee toimintaamme tosissaan, tuoden uusia ideoita toiminnan kehittämiseksi. Häneltä on tullut paljon uutta heti ensimmäisenä toimintavuotenaan. Uutena on tullut mm. Lakeuden Maanpuolustaja -lehden tuottaminen digi-versiona. Voit tutustua reserviläistoimintaan kätevästi netissä. Henkilökohtaisesti koen suurena helpotuksena toimintaan, kun löytyy henkilö, joka tekee ammattimaisesti harrastukseen liittyviä asioita. Tällaista tukea tarvitsisi myös monissa urheiluseuroissa.

E-P:n Reserviläispiirit

Meillä on hyvä tuki piiritoimistossa, joka helpottaa kerhojen toimintaa ja yhteistyötä eri reserviläisjärjestöjen kesken. Piiritoimisto palvelee tasapuolisesti molempia liittoja. On meillä kuitenkin haasteitakin, emme ole kuin keskikastissa valtakunnallisessa toimintakilpailussa ja sehän ei riitä. Kyllä POHOJALAASTEN pitää olla kärjessä! Tässäkin on syy, miksi alkuotsikko on tarpeellinen ja uusia jäseniä kaivataan.

NUORI TAI VANHA UPSEERI, LIITY NYT HETI RESERVIUPSEERILIITTOON!

Hyvää joulun odotusta kaikille!

Raimo Rintamäki
II varapuheenjohtaja
Etelä-Pohjanmaan Reserviupseeripiiri ry

Tekemisen meininkiä

Julkaistu 17.10.2018

Pohjanmaan maakuntien reserviläiset on sen verran raakaa porukkaa, että neuvoa on syytä kysyä ennen kuin tänne tulee esittämään asiaansa. Ja me ollaan aina tosisnamma.

On fakta, että puolustusvoimat on paksulla punaisella tussilla yliviivannut kustannuksia myös meidän kolmen maakunnan alueelta (Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa) jo useita vuosi kymmeniä. Perinteinen reserviläistoiminta on kuitenkin alueella ollut vakaalla pohjalla ja asiaa ei ole mitään syytä epäillä. Mutta onko valtio ratsastanut pohjalaisten päättäväisyydellä jo liikaa ja luottanut säästöissään siihen, että alueellamme on riittävästi jääräpäisyyttä ja puukkotehtaita?

Elämme aikaa, jossa turvallisuus, varautumis- ja elektronisiin häiriöasioihin halutaan panostaa. On yllättävää, että kaikki ihmiset eivät tiedä mitä tehdä, jos seinästä ei tule sähköä tai joku muu mullistus kohtaa maatamme.

Tältä pohjalta katsoen Suomen reserviläisjärjestöt ovat varautumisen avaintoimijoita, jolle valtiovallan tulee antaa sille kuuluva arvo. Olemme varusmiespalveluksen jälkeen se järjestö, missä reserviläiset voivat kääntyä harrastamaan ja syventämään palveluksessa opittuja taitojaan. Uskon, että tulevaisuudessa useampien reserviläisen päässä liikkuu halu omaehtoisesti ylläpitää ja kohottaa maasto- ja ampumataitojaan sekä maanpuolustustahtoaan hyvässä seurassa.

Miten aktivoida reserviläisiä yhdistystoimintaan, erilaisille kursseille ylläpitämään mm. armeijassa opittuja taitojaan ja miten hankkia uusia jäseniä? – Reserviläistoiminta järjestöissä on vapaaehtoista ja palkatonta. Toimintaan osallistuja osallistuu omien voimavarojen, osaamisen ja aikataulun mukaan. Tämä aiheuttaa sen, että järjestettävän toiminnan tulee palvella suurelta osin osallistujan haluja. Toimintaa pitää löytyä riittävän läheltä reserviläisiä. Vapaaehtoistoiminnasta tulee saada jotain hyötyä, esimerkiksi tapaa mielenkiintoisia ihmisiä ja saa uutta seuraa, kokee elämän onnistumista, iloa ja hyvää oloa, löytää mielekästä tekemistä, saa merkitystä elämään, uusia ajatuksia ja voi oppia uutta. Joskus toiminta voi olla jopa kaikkea tätä.

Yhdistyksen toimintaan mukaan pääsy vaatii pienen ponnistuksen. Toiset ottavat selvää, mitä oman alueen yhdistys tekee. Jotkut hoitavat tämän vaiheen etsimällä tietoa verkosta ja sosiaalisen median kanavista, paikallislehdistä ja yhdistyksien jäseniltä. Tosi rohkeat menevät tarkistamaan tilanteen yhdistyksen järjestämiin tapahtumiin ja osallistuvat.

Aktiivista otetta kaikilta – jokainen tyylillään.

Heikki Tarkkanen
Liittohallituksen jäsen

Yhteistyö on ystävämme

Julkaistu 4.10.2018

E-P:n Reserviläispiirin uusin piirilehti on ilmestynyt ensimmäistä kertaa digimuodossa. Toivottavasti omaksumme uuden julkaisun nopeasti, ja kehitämme lehteä yhdessä oikeaan suuntaan. Uudessa lehdessä on monipuolisesti uusia hyviä ominaisuuksia työkaluiksi asti, näistä mainittakoon kalenteri meille muistamattomille. Nopeus on jotain sellaista, mihin ei paperiversiossa päästä, ollaan lähellä some -nopeuksia. Ainakin yhdistyksemme ilmoitus napsahti lehden sivulle viidessä minuutissa siitä, kun painoin entteriä.

Sosiaalinen media ”some” on osalle meistä kirosana ja osalle näyteikkuna yhdistyksensä toiminnasta. Meitä kannustetaan näkyvyyteen siksi, ettei suurelle yleisölle tule mielikuvaa toimimattomasta yhdistyksestä. Some voi auttaa myös tärkeässä verkostoitumisessa. Viime viikolla kävin keskusteluja Instagramin välityksellä Kuopion yhdistyksen ja Pirkanmaan piirin kanssa. Sosiaalisen median kautta yhteydenotto on helpompi kuin perinteinen puhelinsoitto kaiken kiireen keskellä.

Yhteistyössä meillä monella on parantamisen varaa maanpuolustusjärjestöjen ulkopuolelle. Meillä pitää olla rohkeutta kysyä niiltä tahoilta, jotka ovat jossain kohtaa onnistuneet, millä keinoilla siihen päästiin. Näitä keskusteluja kävin juuri Pirkanmaan piirin kanssa, siitä miten onnistuivat saamaan Hämeen Hölkästä niin suositun. Yhteistä pohdintaa käytiin ja molemmat alleviivasivat yhteistyön voiman. Meidän kannattaa siis tehdä yhteistyötä myös yli ”lajirajojen”. Tällä tarkoitan sitä, että jos järjestämme sen hölkän, tehdään se yhteistyössä osaajien kanssa esimerkiksi urheiluseuran, ja vielä sellaisen, seuran millä on kokemusta vastaavan järjestämisestä.

Kilpailu vapaa-ajasta on edelleen kovaa ja tämä näkyy myös eri tapahtumien osallistujamäärissä. Joudutaan jopa perumaan tapahtumia vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Tuntuu, että aktiivisia osallistujia on kourallinen, jotka kiertää kaikki aktiviteetit. Vastaavasti passiivisiin tapahtumiin esim. juhlille ja luennoille saadaankin sitten jo isommat massat liikkeelle. Esimerkiksi Ylihärmän päämajassa on ollut tänä vuonna useita eri tapahtumia ja aina on ollut tupa täynnä. Tammisunnuntain juhlaviikonloppuna kävijöitä oli kaiken kaikkiaan yli 500 henkilöä, pienemmissäkin tilaisuuksissa yli 80 henkilöä. Hölkkä- marssitapahtumissa voimme vain haaveilla moisista luvuista. Kymmenen pinnan kysymys; millä aktivoimme tavallisen kylänmiehen ja -naisen liikkumaan, sekä mukaan reserviläistoimintaan. Meillä se on onnistunut jossain määrin kynnystä madaltamalla. Viikottaiset pyöräilyt ja marssit kylillä tehdään tuuli-, ja verryttelypuvuissa maastopuvun sijaan.

Vuosi 2018 lähestyy loppuaan ja syyskokous on ovella. Samalla saamme viettää aktiivisen yhdistyksen mm Reserviläisliiton vuoden malliyhdistykseksi valitun Kurikan Reserviläisten 60-vuotisjuhlia. Merkittäviä juhlia on alueellamme tänä vuonna ollutkin ja kaikki on tehty isosti, kuten tänne Pohjanmaalle sopiikin. Seinäjoella Tammisunnuntain 100-vuotisjuhla, Vaasassa Jääkäreiden kotiinpaluun 100-vuotisjuhla ja Seinäjoella Puolustusvoimain lippujuhlan päivä. Juhlien eteen tehdyn työn määrä on ollut mittavaa ja vuosia jatkuva, eikä lopputulos ole jäänyt kenellekään epäselväksi. Toivottavasti saavutaan runsain joukoin niin Kurikkaan syyskokoukseen, kuin Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirin itsenäisyyspäivän vastaanotolle Jalasjärvelle.

Mika Mäki
II varapuheenjohtaja
Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiiri ry

Kunnian miehet – kunnian kentällä!

Julkaistu 4.6.2018

Puolustusvoimien lippujuhlan päivän valmistelut koskettivat laajasti myös vapaaehtoisen maanpuolustustyön kenttää, sillä olihan kyseessä maakunnassamme harvinaisen ja tärkeän valtakunnallisen tapahtuman järjestäminen. Edellisen kerran paraati on nähty Seinäjoella vuonna 1993. Kyseessä oli tuolloin itsenäisyyspäivänparaati ja pakkasta oli -28 asteen verran. Nyt 25 vuotta myöhemmin saimme marssia lämpimässä, mutta tuulisessa säässä, joka sai lippumme liehumaan linnassamme näyttävästi. Lippujuhlan päivän valmistelut aloitettiin suunnittelu- ja yhteistyökokouksella Puolustusvoimien ja eri maanpuolustusjärjestöjen välillä toukokuun alkupuolella. Täytyy todeta, että järjestävä taho oli käyttänyt täsmälliseen suunnitteluun aikaa ja vaivaa.
Pohjanmaan Aluetoimisto, everstiluutnantti Mika Piiroisen johdolla ansaitsee kiitokseni selkeästä ohjeistuksesta liitteineen. Mikäli jokin asia ei käskystä suoranaisesti selvinnyt, sain aina tarkentavan ohjauksen Aluetoimiston päälliköltä vaivattomasti. Yhteistyö Puolustusvoimien ja maanpuolustusjärjestöjen välillä oli saumatonta.

Paraatipuvuksi M05
Esittämäni paraativarustemuutokset maanpuolustusjärjestöjen osalta esikäskyn luonnokseen otettiin pienen neuvottelun jälkeen huomioon ja muutettiin toivomaani
muotoon varsinaiseen allekirjoitettuun käskyyn. Esitin muutosta, että maanpuolustusjärjestöjen lippulinnan lipunkantajien paraativarustuksena olisi maastopuku M05, baretti ja varsikengät. Tähän asti maanpuolustusjärjestöt ovat marssineet paraateissa mustissa puvuissa, kravateissa ja pikkukengissä. Varustuksen yhdenmukaisuus on silmään sopivaa ja useista käytännön syistä toimivin ratkaisu. Olen tyytyväinen, että tämä muutos vakiintuneeseen paraativarustukseen tehtiin juuri Etelä-Pohjanmaalla. Meillä on vahvat perinteet toimia suunnannäyttäjinä muille. Jäämmekin odottamaan millaisessa varustuksessa maanpuolustusjärjestöt marssivat ensivuonna.

Lippulinnassamme oli viisikymmentä lippua ja kantajaa. Paraativarustuksen muutos mustasta puvusta M05 maastopukuun aiheutti peliliikkeitä taustalla. Lippulinnaan
ilmoittautuneista osallistujista ainoastaan vajaalla puolella oli oma itse hankittu varustus. MPK:n Kauhavan toimipiste, Kokkolan toimipisteen tukemana mahdollisti taustalla pyöritetyt ”rättisulkeiset”. Haluankin lausua suuret kiitokset Kauhavan kantaville voimille Juhani Alkiolle ja Ismo Ojalalle sekä piiripäällikkö Jani Pikkaraiselle. Ilman näiden yhteistyökumppaneiden 100%:sta palvelualttiutta, varusteiden kuittaus ei olisi onnistunut tuolla aikataululla.

Kunnian miehet
Reserviläisistä löytyy oikein valjastettuna suunnaton määrä voimaa ja tahtoa. Tästä saatiin jälleen kerran vahvaa näyttöä käytännössä lippujoukkueen toimesta. Jokainen mies ymmärsi kunniatehtävän luonteen ja saatu tulos oli sen mukaista. Täytyy muistaa, että paraatiin osallistuneet varusmiehet olivat mm. harjoitelleet marssimista päivittäin
viimeisten kuukausien ajan. Reserviläisten osalta harjoitukset jäivät edeltävään iltapäivään, jossa Puolustusvoimat harjoittivat paraatijoukkoja kentällä. Tuolloinkaan ihan kaikki lippujoukkueeseemme kuuluvat henkilöt eivät päässeet harjoituksiin, työkiireisiin tai muuhun jo sovittuun menoon perustuen.

Harjoitellessamme paraatia varten, en kertaankaan kuullut valitusta tai nähnyt pienintäkään merkkiä turhautumisesta. Kasvoilla näkyi hymyn kyllästämä iloinen ilme ja räväkkää huumoriakin viljeltiin tauoilla. Jokainen näistä miehistä hoiti oman roolinsa varmuudella ja kunnialla. Tahdissa pysyttiin liput suorassa ja ruodut olivat kuin veitsellä leikatut. Historian kirjoihin jäi jälki ja sitä jälkeä voi tarkastella YLE:n tallenteilta ylpeydellä. Arvostan tätä isänmaallista joukkoa. Tämänhenkiset miehet pelastivat maamme aikanaan ja pelastavat sen tarvittaessa uudestaan!

Olen saanut positiivista palautetta paraatiin osallistumisen organisoinnista, joukkueenjohtamisesta ja lippujoukkueeni täsmällisestä toiminnasta. Tätä kiitosta olen vastaanottanut eri tahoilta pitkin viikkoa. Asetetun kunniatehtävän mielekkyydestä parhain osoitus on kuitenkin se, kun eräs lippujoukkueen jäsen soitti minulle paraatin jälkeen ja sanoi: ”Keksi nyt pian meille uusi marssi, vieroitusoireet on niin pahat!”

Nostetaan yhdessä reserviläisten arvostus sille tasolle mille se kuuluu!

Parhainta kesää kaikille!

Jani Syvänen
Toiminnanjohtaja
Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirit

Isoisän jäljillä

Julkaistu 4.6.2018

Sotahistoriaan tutustuminen kuuluu kaiketi useiden reserviläisten harrastukseen. Yleensä historiaa kirjoitetaan ja siitä luetaan keskittyen joukkojen liikkeisiin, suuriin johtajiin tai tärkeisiin taisteluihin; joskus taas lähtökohtana on yksittäisen, ”tavallisen” sotilaan perspektiivi.

Minulla oli hiljakkoin itselleni ainutlaatuinen tilaisuus päästä tutustumaan tällaiseen tavallisten ihmisen näkökulmaan ja vieläpä hyvin omakohtaiselta taholta. Sain nimittäin käyttööni omien isovanhempieni, äitini isän ja äidin sota-aikaisen kirjeenvaihdon. Kirjeiden olemassaolosta en ollut aiemmin edes tietoinen, mutta ne olivat säilyneet tädilläni ja nyt serkkuni oli ne järjestänyt ja puhtaaksikirjoittanut. Kirjeitä ja kortteja rintaman ja kodin väliltä on säilynyt talvi-ja jatkosodasta syksystä 1939 kevääseen 1942, jolloin isoisäni ikämiehenä (41-vuotiaana…) kotiutettiin.

Isoisän lähtiessä sotaa edeltäneisiin ylimääräisiin harjoituksiin isoäitini jäi kotiin viiden lapsen kanssa, joista vanhin oli täyttänyt seitsemän ja nuorin parikuukautinen. Lisäksi hoidettavana oli maatila kaikkine töineen. Voi vain kuvitella millaisin tuntein kotona Lappajärvellä kynään tuolloin tartuttiin, kun ei yhtään tiennyt mikä maan kohtalo tulisi olemaan. Milloin aviomies, maatilan työmies ja lasten isä palaa, vai palaako milloinkaan?

Kirjeet kotoa rintamalle kertovat arkisista asioista; tilanhoitoon liittyvistä kysymyksistä, lasten ja sukulaisten kuulumisista, huolesta, epävarmuudesta ja ennen muuta kaipauksesta. ”Kirjota usein” oli toistuva kehotus, jota ei aina pystytty varsinkaan rintamalla noudattamaan. Kirjettä saattoi joutua odottamaan kohtuuttomalta tuntuvan ajan, jolloin huoli kasvoi, mutta ilo odotuksen jälkeen saadusta kirjeestä oli suuri. ”Tuntuis elämäkin kirkkaammalta, kun vähän useammin ilmoittaisit, että olet olemassa.” Myös luottamus Jumalan johdatukseen näkyy isoäidin kirjeissä ajan hengen mukaisesti. Lapset osaltaan kaipasivat isää kotiin, muistivat häntä iltarukouksissaan, toivoivat tietoja ja vaikka omaa postikorttia isältä. Toiveet lomalle pääsystä ja huhut kotiuttamisesta olivat nekin toistuvia puheenaiheita varsinkin jatkosodan aikana. Paketitkin kotoa rintamalle kulkivat, niihin kirjeiden mukaan koetettiin haalia ainakin lämpimiä vaatteita, sokeria ja tupakkaa.

Rintamalta päin tulleet kirjeet ja kortit keskittyivät paljolti muuhun kuin sodan tapahtumien kuvaamiseen. Niistä löytyy mm. terveisiä lapsille, tilanhoito-ohjeita niin syyskynnöistä, sonnanajosta kuin perunoiden myynnistäkin. Varsin usein ohjeet kylläkin muuttuvat kehotukseksi ”Järjestä työ ja muut asiat niin kuin parhaaksi näet”. Monesti isoisä valittaa, ettei oikein keksi mitään kirjoitettavaa, kun ”täällä elämä on aina samallaista.” Kaipaus on silti yhteistä: ”Kyllä muistu koti ja lämmin peti niin rakkaasti mieleen” kirjoittaa isoisä maaliskuun -40 alkupäivistä. ”Vaikka en minä täällä vastahakosesti ole, on se kaikkien yhteinen asia. Eihän siellä terves nuorimies ilkeis ollakaan”, hän tosin mainitsee hieman myöhemmin. Suuri asia voi sisältyä myös pieneen tilaan, kuten postikorttiin Kannakselta talvisodan päättymispäivänä 13. 3. 1940: ”Sota lopussa. Minä voin hyvin. Ei tiedä minne mennään. Eemil”

Kirjeistä voi osittain seurata Suomen sotien kulkua, ainakin jos tuntee sotahistoriaamme yleisemmin. Pioneerina palvellut isoisäni taisteli talvisodassa Kannaksella ja jatkosodassa sotapolku vei hänet Laatokan taisteluiden kautta mm. Tuulosjoelle, Petroskoihin, Aunukseen ja Syvärille. Paikat mainitaan kirjeissä ainakin päiväyksen yhteydessä ja jotain sota-asioista on sentään kirjoitettu. Ajasta kertoo sekin, että jatkosodan alun toiveikkuus tarttuu hieman isoäitiinkin: Kotona 21.7.41 ”Ja eikö leikkuulle jo pääse pois vai onko se ryssä kuinka hidas menemään Siperiaan.”

Kirjeenvaihdon lukeminen on paikoittain hyvin liikuttavaa, varsinkin kun kyse on omista sukulaisista, joista monet olen tuntenut henkilökohtaisesti. Nykyihmisen vaikeudet tuntuvat mitättömiltä verrattuna siihen, millaisessa tilanteessa perheet Suomessa tuolloin joutuivat elämään. Jotkut isoisän kirjeet taas nostattavat hymyn huulille, kuten ”Rajan takana 31/7 -41” kirjoitettu: ”Ei tähän asti vielä ole ollut Lappajärven veroista paikkaa vaikka sitä Karjalaa on niin ylistetty ei muuta kuin korpea ja taas korpea ja asumukset sellaisia rähjiä kaikki rakennukset saman katon alla navettaa myöten. Varsinkin täällä ryssän puolella on epäjärjestys suurempi kuin luovutetussa Karjalassa. ” Olot Itä-Karjalassa eivät olleet kehuttavat suomalaisen maalaismiehen näkökulmasta: ”Petroskoin kaupungissa asuttiin yliopistorakennuksessa luteiden seassa … niitä oli kaikki raot täynnä. Kyllä täällä ihmiset on elänyt kurjuutessa asunnot sellaisia hökkeleitä, ettei Lappajärvellä ole yhtään niin kurjaa asuntoa kun täällä on kaikki.”

Hauska on myös huomata, että ylennys sotilasarvossa on ollut ilon aihe niin silloin kuin nykyäänkin: ”Laatokan Karjalassa 8/12 -41 No niin ei tältä mitään erinomaisia kuulu. Jaa kuuluuhan tok, ajattele oikeen aattele kun minäkin olen uspeeri oikeen Alikersantti aattele Alikersantti. Ja sinä sitten Alikersanttiska. Mutta pane sentään vielä osoitteeseen sotam etteivät luule että olen kovin mielissäni vaikka olenhan minä, siitä kun järki lisääntyy ja olethan sinäkin. Kyllä sinä saat ihmisille kautta rantain mainita varsinkin naapuriin kun se Alikersantti on niin suuri herra.” Samassa kirjeessä isoisä ottaa kantaa myös yleiseen maailmansotatilanteeseen: ”Kyllä se meni taas pois pääsy haaveet toistaiseksi kun puoli maailmaa julistaa sodan Suomelle, ja kun Jaappani ja Usa rupes rytyyttämään.”

Isoisä tuli lopuksi sodista läpi ilman suurempia vammoja. Perhettä sota kyllä koetteli: Isoäidin veli kaatui talvisodassa ja toinen veli sairastui talvisodassa niin, että kuoli jatkosodan aikana kotonaan. Isoisäkin oli menettänyt veljensä maamme puolesta; hänen veljensä nimittäin kaatui jo vapaussodassa, johon isoisä itsekin oli ehtinyt ottamaan osaa vain 16-vuotiaana.

Isoisän talvisodan päätyttyä kotiin kirjoittamassa kirjeessä on kohta, joka mielestäni voisi kuvata koko Suomen selviytymistä toisen maailmansodan myrskyistä: ”Immola 27/3 -40 Näin meidän käytiin, vaikka hullumminkin olis voinut käydä. Onhan vielä vapaus jälellä vaikka osa maata menikin. Ensin tuntu mukavalta kun sotatoimet loppu mutta sitte veti vähän synkäksi kun rauhan ehdot tuli tietoon ei kukaan ollut ilonen.”

Tuomas Taivalmaa
Etelä-Pohjanmaan reserviupseeripiiri, 1. vpj

Piirikirjoitukset

Footer