Piirikirjoitukset

Reserviläispiirin ja MPK:n rooli korostuu, kun alueella ei ole varuskuntaa eikä omaa aluetoimistoa.

Valtiovarainvaliokunnan tuoreet joululahjapäätökset toivat merkittävän lisäpanostuksen ammunnan harrastusmahdollisuuksiin: Yhteensä 1,5 miljoonaa euroa ampumaratojen kehittämiseen eri puolilla maata. Päätös vahvistaa reserviläisten osaamista ja tukee koko yhteiskunnan turvallisuutta.

Rahoitus on tärkeä avaus, mutta herättää Etelä-Pohjanmaalla aiheellisen kysymyksen: Tuommeko omat tarpeemme riittävän painokkaasti esiin, vai jääkö alueemme liian varovaiseksi muiden maakuntien rinnalla? Tätä taustaa vasten on huomionarvoista, että Etelä-Pohjanmaalta puuttuvat, sekä varuskunta, että Puolustusvoimien oma aluetoimisto.

Hallinnolliset asiat hoidetaan Pohjanmaan aluetoimistosta käsin, mutta paikallisen toimiston puuttuminen tekee yhteydestä Puolustusvoimiin etäisen ja vähentää sotilaallisen toiminnan näkyvyyttä. Myös varuskunnan puuttuminen heikentää alueellista valmiutta: Ei ole joukkoja harjoittavaa yksikköä, eikä nopeasti reagoivaa sotilaallista toimijaa.

Näissä oloissa vapaaehtoistoiminnan merkitys korostuu poikkeuksellisen paljon. Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiiri on noussut maakunnan käytännön maanpuolustuksen kantavaksi voimaksi. Yhdistysten toiminta kattaa koulutuksen, harjoitukset, ammunnat ja maanpuolustustyön, jotka muutoin olisivat alueella niukkoja. Keskeisessä roolissa on myös Maanpuolustuskoulutus MPK, jonka kanssa reserviläispiirin piirissä toimivat reserviläiset osallistuvat kouluttamiseen ja alueellisen koulutuksen kehittämiseen. Yhteistyö muodostaa rungon, jonka varaan maakunnan sotilaallinen osaaminen käytännössä rakentuu.

Tilannetta selittää Puolustusvoimien pitkäaikainen organisaatiokehitys: sotilasläänien ja sotilaspiirien lakkauttaminen sekä varuskuntaverkoston keskittäminen. Etelä-Pohjanmaa on yksi tämän kehityksen selkeistä menettäjistä.

Silti maakunta on edelleen vahva maanpuolustusalue. Reserviläispiirin aktiivisuus ja MPK:n koulutus ylläpitävät osaamista, valmiutta ja vahvaa maanpuolustustahtoa. Käytännössä Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiiri on maakunnan näkyvin ja vaikutusvaltaisin maanpuolustusorganisaatio.

Siksi rahoituspäätösten alueellinen jakautuminen on tärkeä seurannan kohde. Kiitämme hallitusta ja eduskuntaa vapaaehtoisen maanpuolustuksen vahvasta tukemisesta. Samalla meidän on huolehdittava siitä, että myös lakeuden tarpeet näkyvät tulevassa päätöksenteossa. Tasapuolinen kehitys edellyttää, että vaadimme oman paikkamme ja tuomme esiin ne perustelut, joiden varassa alueellinen maanpuolustus pysyy vahvana.

Toive tulevaisuuteen on selvä; että Etelä-Pohjanmaa ei olisi asiakirjoissa yliviivattuna, vaan päinvastoin alleviivattuna osana kansallista puolustusratkaisua ja Suomen turvallisuuden kokonaisuutta.

Mika Mäki
Puheenjohtaja
Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiiri ry

Vuosi 2025 on kohta eletty ja katse suunnataan vuoteen 2026. No kuinka vuosi meni omasta mielestä? Tätä on syytä kaikkien pureskella omalta osaltaan. Vaan eipä nyt mennä omiin juttuihin syvemmin, nyt pureskellaan osumia ja huteja maakunnallisen maanpuolustustyön puitteissa.

Puhutaanpa, tai kirjoitetaanpa aluksi rahasta, sehän on aina trendaava ja raflaava aihe. Varsinkin sen puute. Meidän piiritoiminnassakin se on puhututtanut kuluneena vuonna tavallista enemmän. Toisaalta hyvä, että veljespiirit on nostanut sen kuuluisan kissan pöydälle ja setvinyt asioita huolella ja mielestäni varsin sopuisasti. Se meidän ”puuhasteluissa” mukana olevien pitää muistaa, että ollaan kaikki samaa reserviä. Kaikki. Mielipiteet saattaa joskus ”tapella”, mutta tekijät ei.

Piiriesikunnan ja Lakeuden Maanpuolustajain tuen kokouksissa on ollut rakentavaa keskustelua taloudesta ja sen haasteista. Tulipa tässä kokouksessa hiljattain pohdittua, että mikä piirien taloudellinen tilanne olisi, mikäli julkaistaisiin yhä omaa piirilehteä printtiversiona? Vastaus: Todella huono. Kaikkihan tietävät mitä muun muassa postittaminen nykyään maksaa. Säästöä lehtiuudistuksen myötä on vuosien saatossa on kertynyt kymmeniätuhansia euroja. Todella iso raha.

Tästä on aiheellista kiittää Lakeuden Maanpuolustajan päätoimittajaa, piirien ahkerinta (myös ainutta) työntekijää, toiminnanjohtaja J. Syvästä. Joten KIITOS! Tullessaan taloon Jani laittoi ensitöikseen lehtiuudistuksen vireille.

Tukikomppanian toiminnassa on ollut myönteistä kehitystä. Jäsenyrityksiä on nyt yli viisikymmentä ja lisää on tulossa.

Meille kaikille riittää puuhasteltavaa vapaaehtoisessa maanpuolustustyössä omien resurssien mukaisesti. Tekijöistä on kysyntää ja useinpa huomaakin samojen olevan touhuamassa varsin monessa järjestössä.

Herääkin kysymys, kuinka saada uusia käsiä saveen, sekä jakamaan jo lievästi hommiin uupuneiden aktiivien työtaakkaa? Sama ilmiö on huomattu läpi järjestökentän. Monenmoista on yritetty ja joskus on jopa tulostakin tullut.

Väistämätön tosiasia on, että nyt pitää vakavasti miettiä kerhojen, yhdistysten ynnä muiden tulevaisuutta. Olisiko oikeasti aika yhdistää tiettyjä tahoja ja sillä ryhdistää toimintaa? Tuskin ketään palvelee kokousten pitäminen muutamalle vakio-osallistujalle. Uusia kasvoja kokouksissa ei näy, koska jotkut pelkäävät tulevansa valituksi johonkin yhdistyksen luottamustoimeen.

Kaikkihan muistavat, kuinka vuonna 1996 Reserviläisliiton silloinen puheenjohtaja Aapo Saari joukkoineen pyrki yhdistämään liitot. Asia ei mennyt maaliin. Silloinen Reservin Aliupseerien liitto vaihtoi nimensä Reserviläisliitoksi. Tällöin jäsenyys aukesi myös miehistölle. Se oli viisautta. Nyt tarvitaan samaa maalaisjärkeä.

Tätä raapustaessa puhelimeeni tuli yllättäen viesti. Kuva paidasta, jossa teksti: ”Pohojammaalaasis miähis asuu hulluus ja naisis viisaus.” Lähettäjä, eikä muut kyseisessä WhatsApp -ryhmässä tienneet, jotta rustaan juuri ajatuksiani piirilehteen julkaistavaksi.

Kait tuo viesti oli pyytämätön vinkki päättää kirjoitus. Mutta parin rivin verran vielä: Otetaanpa nyt porukalla asiaksi aktivoida paikallisesti väkeä osallistumaan tapahtumiin. Muun muassa piirin yleisiin kokouksiin mahtuu kovasti väkeä lisää. Itsenäisyyspäivän vastaanottajaiset 5.12.2026 pidetään sitten oikein ISOLLA porukalla, eikös?!

Toivotan meille kaikille rauhallista joulua ja antoisaa vuotta 2026.
Tavataan piiriemme tapahtumissa!

Jari Hellinen
2. varapuheenjohtaja
Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiiri ry

Ylihärmän Reserviläisten julkaisu jatkosodan päättymisen muistopäivänä sai poikkeuksellisen paljon huomiota Facebookissa. Pienen yhdistyksen viesti rauhan vaalimisesta ja vahvan reservin merkityksestä tavoitti kymmeniä tuhansia suomalaisia.

Päivitys keräsi vuorokaudessa 1800 tykkäystä ja 62 000 katselukertaa. Kyseessä on pieni toimija maanpuolustuksen saralla, jos toimintaa verrataan piiri- ja valtakunnantasoon. Päivityksessä todettiin:

”Sodan loppumista kannattaa aina liputtaa! Tänään liputamme jatkosodan päättymisen muistopäivää.”

Samalla kun paikalliset yhdistykset pitävät veteraaniperinnettä ja rauhan sanomaa esillä, valtakunnallisissa selvityksissä on todettu suomalaisten maanpuolustustahdon olevan edelleen korkealla tasolla. Noin kahdeksan kymmenestä katsoo, että maata on puolustettava aseellisesti kaikissa tilanteissa.

Maanpuolustustahdon pohjan muodostavat historia ja veteraaniperinne. Yleinen asevelvollisuus luo jatkuvuutta ja luottamus oikeudenmukaiseen yhteiskuntaan vahvistaa kokemusta yhteisestä, puolustamisen arvoisesta maasta. Haasteena on, kuinka nuorille sukupolville muodostuu toimiva suhde maanpuolustukseen. Uudet painotukset kuten ilmasto ja tasa-arvo kilpailevat nuorten arvoissa näkyvyydestä, mutta aktiivinen ja konkreettinen toiminta on osoittanut vetovoimansa.

Innostus on tarttuvaa ja niin on myös sen puute.

Mika Mäki
Puheenjohtaja
Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiiri

Olen Jarmo Koskela Kurikasta, ja vuodesta 1989 lähtien maanpuolustustyö on ollut osa elämääni. Kun katson taaksepäin yli 35 vuoden ajalle, en näe pelkkiä tapahtumia tai tehtäviä – näen matkan, joka on muovannut minua ihmisenä ja antanut merkitystä arkeen.

Motivaationi ei ole koskaan ollut kiinni titteleistä tai kunniamerkeistä. Se on syntynyt yksinkertaisesta ajatuksesta: halusta tehdä osani. Olen aina kokenut, että jos jokainen meistä kantaa kortensa kekoon, yhteiskunta pysyy vahvana. Maanpuolustus on minulle tapa osoittaa kiitollisuutta siitä, että saan elää vapaassa maassa.

Olen toiminut monenlaisissa tehtävissä – kurssien johtajana, kouluttajana, puheenjohtajana, sihteerinä, järjestelyissä, tukena nuoremmille. Jokainen rooli on ollut tärkeä, ja jokaisessa olen oppinut jotakin uutta. Erityisesti yhteisöllisyys on ollut kantava voima. Seinäjoen ja Kurikan maanpuolustusväki on kuin toinen perhe – siellä jaetaan kokemuksia, opitaan yhdessä ja pidetään huolta toisistamme.

Työni projektipäällikkönä ja nyt vesihuoltomestarina on opettanut vastuunkantoa ja järjestelmällisyyttä, ja samoja taitoja olen voinut hyödyntää myös vapaaehtoisessa maanpuolustustyössä. Kun yhteiskunta toimii, se ei ole sattumaa – se on monien ihmisten työn tulos. Sama pätee maanpuolustukseen.

Nuorille haluan sanoa: mukaan kannattaa tulla. Ei tarvitse olla valmis tai tietää kaikkea – riittää, että on kiinnostunut ja valmis oppimaan. Maanpuolustus ei ole vain varautumista kriiseihin, vaan myös yhteisön rakentamista ja arvojen vaalimista.

Tämä harrastus on antanut minulle paljon – ystäviä, kokemuksia, merkitystä. Ja niin kauan kuin voin, aion jatkaa. Koska isänmaa ei ole vain paikka kartalla – se on koti, jonka puolesta kannattaa tehdä työtä.

Jarmo Koskela
Etelä-Pohjanmaan reserviläispiiri, 1. vpj
Seinäjoen reserviläiset ry, sihteeri

Vaikka Reserviläisliittoon on tullut uusia jäseniä ”ovista ja ikkunoista”, niin silti, miksi yhdistystoiminta ei enää houkuttele samalla tavalla kuin ennen? Entä miksi nuoria ei näy kokouksissa eikä talkoissa, vaikka he toisaalla vaikuttavat hyvinkin aktiivisilta ja yhteisöllisiltä?

Myös monessa kyläyhdistyksessä, urheiluseurassa ja perinnejärjestössä pohditaan nyt samoja kysymyksiä. Vapaaehtoistoiminta ei sinänsä ole katoamassa, mutta sen luonne on selvästi muuttumassa. Pitkäaikainen sitoutuminen hallitustyöhön, pöytäkirjoihin ja tilinpäätöksiin ei enää houkuta, varsinkaan nuorempaa väkeä.

Sen sijaan lyhytaikainen ja konkreettinen tekeminen kiinnostaa. Pop-up -tapahtumat, kertaluonteiset projektit ja matalan kynnyksen osallistumismahdollisuudet kokoavat yhä ihmisiä yhteen. Usein vielä innokkaasti. Kyse ei ole siis passiivisuudesta, vaan siitä, millaisessa muodossa osallistumista tarjotaan.

Nuoret hakevat yhteisöllisyyttä eri paikoista kuin ennen. Verkostoituminen tapahtuu kavereiden, harrastusten ja somen kautta. Perinteiset yhdistykset eivät aina tunnu samaistuttavilta, tai edes tarpeellisilta. Kuitenkin moni nuori haluaa vaikuttaa, auttaa ja kuulua joukkoon, jos kutsu tulee oikealla tavalla.

Siksi juuri merkityksellisyys on noussut keskiöön. Jos tehtävän tarkoitus on selkeä ja sen vaikutukset näkyvät konkreettisesti, mukaan on helpompi lähteä. Henkilökohtainen kutsu voi olla ratkaiseva, toimii paremmin kuin yleinen ilmoitus.

Hallinnolliset kuormat ovat monelle yhdistykselle raskaita, mutta siihenkin on tulossa helpotusta. PRH:n sääntelyuudistukset keventävät raportointivelvollisuuksia, ja digitaaliset työkalut helpottavat arkea, ainakin niille, jotka uskaltavat ottaa ne käyttöön.

Silti arki yhdistyksissä käy yhä vaikeammaksi. Nyt ollaan monin paikoin tilanteessa, jossa yhdistykset vaivoin löytävät enää järjestysmiehiä tai liikenteenohjaajia tapahtumiin. Vakituiset talkoolaiset vähenevät, ja uusien saaminen vaatii yhä enemmän houkuttelua, joskus turhaan.

Kaikkia yhdistyksiä ei voida pelastaa. Todellisuus on se, että monessa paikassa tullaan jossain vaiheessa siihen pisteeseen, että on hyväksyttävä toiminnan hiipuminen tai jopa alasajo. Toinen vaihtoehto on rohkeasti lyöttäytyä yhteen naapurin yhdistyksen kanssa, yhdistää voimat ja rakentaa yhdessä jotakin elinkelpoista. Se ei ole tappio, vaan mahdollisuus uuteen alkuun.

Itse toivoisin rohkeutta tehdä tässä vaikeassa tilanteessa päätös, joka ei lopeta reserviläistoimintaa alueelta, vaan turvaa sen tulevaisuuden liittymällä naapuri­yhdistykseen ja takaamalla alueen jäsenille edelleen mahdollisuuden kuulua toimivaan yhdistykseen. Tärkeintä on, että toiminta säilyy, vaikka muuttuisi.

Yhdistystoiminta ei ehkä enää näytä samalta kuin ennen, mutta se ei tarkoita sen loppua. Ehkä olemme siirtymässä aikaan, jossa perinteinen kokouskulttuuri väistyy, ja tilalle nousee ketterämpi, kutsuvampi ja enemmän elämänrytmiin sopiva tapa olla mukana.

Kysymys kuuluukin: olemmeko valmiita muuttumaan yhdessä ajan mukana?

Mika Mäki
Puheenjohtaja
Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiiri ry