Aallon patteristossa 4/KTR 8 tulenjohtueen radistina Sakkolan Kiviniemessä Vuoksen rannalla palvellut isäni Aarne Latvala kirjoitti kotiin Ilmajoelle seuraavan lyhyen kirjeen talvisodan viimeisenä päivänä. Puhtaaksi kirjoittanut Matti Latvala.
Rintamalla 13/3 -40
”Heipä vain taas!
Kirjoitan tässä muutaman rivin vielä sodan aikana. Nyt sitä vasta kummia kuuluu yön ajalta. Klo 4:ltä on ollut sellaista rähinää, kun ilmoitettiin, että tänään pitäisi alkaa rauhan klo 11.00. Ei se nyt ainakaan ole siltä tuntunut vielä, että rauha olisi niin lähellä. Tänä aamuna ryssä vasta otti loppukirin. Kranaatteja tuli yhtenä pyrynä joka puolella.
Nyt pitäisi sitten yhdentoista aikana lähteä kotiin päin. Saapa nyt sitten nähdä, kuinka pian sitä ollaan kotona. Emme yhtään tykkää tuollaisesta rauhasta, kun tuo tuntuu olevan, mutta minkäs sille mahtaa, kun ylempää määrätään. Mahdollisesti on tämä ratkaisu paras toistaiseksi. Onhan sitä siellä rauhassa parempi hioa aseitaan ja ottaa sitten omansa pois, kun aseet ovat kyllin terävät.
En nyt ehdi enempää. Kirjoitan sitten, jos täällä vielä viivytään.
Terveisin, ehkä näkemiin Aarne”
Kirje kuvastaa hyvin tavallisen etulinjan rivimiehen tuntoja, kun määrättiin luovuttamaan valloittamatonta maata viholliselle. Kirjeestä näkyy se, kuinka vääränä puolustajat etulinjassa pitivät sanelurauhaa. Oikein Kiviniemen puolustajat tulkitsivat myös jatkon.
Patteristo marssi valloittamattomalla maaperällä uudelle rajalle. Kaiken varalta joukot määrättiin vahtimaan rajaa Immolassa vielä kevääseen saakka. Isä pääsi kotiin vasta kevätkylvöille kotiin Ilmajoen Kiikerinkylään. Jatkosota alkoi jo seuraavan vuoden kesällä, vain toista vuotta talvisodan päättymisen jälkeen.










Lähtökohtana on, että ammunnasta kiinnostunut henkilö ottaa ensiksi yhteyttä paikkakunnan omaan reserviläisjärjestöön ja liittyy paikallisyhdistyksen jäseneksi esim. ottamalla yhteyttä yhdistyksen puheenjohtajaan tai sihteeriin. Yhdistysten ampuma-asevastaavat ja ammuntojen johtajat opastavat sitten uutta jäsentä aikataulujen ja varusteiden suhteen. Ammuntaharrastuksen aloittaminen ei vaadi alkuun paljoa. Riittää, kun saapuu paikan päälle sovittuihin ammuntoihin ja ottaa mukaan kuulo- ja silmäsuojat sekä 20€ ratamaksun suorittamiseksi. (ratamaksu sisältää yhdistyksen aseen ja patruunat)
Ammuntavuorot Nurmossa ovat kevät- ja syyskauden pääsääntöisesti aina kuun viimeisenä tiistaina klo 19–21.
Ota vaan reippaasti yhteyttä niin autamme sinua mukavan harrastuksen pariin!
