Perinne

Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirit ovat perinteitä kunnioittaen käyneet vuosikymmeniä laskemassa seppeleen sankarihaudoille paikallisten reserviläisjärjestöjen avustuksella.

Kunniakäynti on suoritettu niin talvisodan päättymisen muistopäivänä, kuin jatkosodankin päätöspäivääkin kunnioittaen. Jatkosodan päättymisen muistohetkeen on sisältynyt jo vuosien ajan käytössä ollut hieno perinne siitä, että havuseppele lasketaan aakkosjärjestyksessä jokaiselle maakunnan paikkakunnalle vuosittain.

Tänä vuonna jatkosodan päättymispäivänä 4. syyskuuta vuorossa oli Lappajärvi ja siellä sijaitseva kaunis hautausmaa järven vieressä.

Kunniakäyntien tarkoituksena on muistaa ja muistuttaa veteraanisukupolven uhrauksista kovina sota-aikoina. ”Perinnetyö on tärkeä osa reserviläisyyttä ja tulee sitä olemaan myös jatkossa” – toteaa Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirin puheenjohtaja Mika Mäki.

Sankarihautausmaalla sijaitsevien useiden kivipaasien tekstit hiljentävät palaamaan niihin uhrauksiin, joita pieni kansa antoi isänmaansa puolesta. Kaikki antoivat jotain, jotkut antoivat kaiken. Suomen kansa kesti vaativat ajat yhtenä rintamana lujalla uskolla korkeimpaan turvaten, eikä suostunut taipumaan toivottomalta näyttäneen tilanteen edessä.

Sitä samaa yhteenkuuluvuutta ja lujaa uskoa kaivattaisiin myös nykyaikana.

Kunniakäynnin yhteydessä tarjoutui hieno tilaisuus tallentaa videolle paikallista sotahistoriaa Lappajärven Reserviupseerikerhon puheenjohtajan Heikki Kuoppalan kertomana.

Himmetä ei muistot koskaan saa!

Jani Syvänen
Toiminnanjohtaja
Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirit

Katso videotallenne 4.9.2023 kuvatusta kunniakäynnistä:

Kotimaassa Kiteelle kohdistuva viikonloppumatka mahdollisti tutustumisen sotien muistomerkeille siellä. Oppaanamme toimi rajavartiolaitoksen evp upseeri Kari Sutinen. Ensimmäinen muistomerkki oli Kuivalaisen kukkulalla 12-13.7.1941 taistelleiden 19. divisioonan sankareiden kunniaksi pystytetty muistomerkki.

19. divisioona oli Vaasan sotilasläänin perustama Suomen maavoimien yhtymä jatkosodassa. Sotilaslääniin kuuluivat Vaasan suojeluskuntapiiri, Etelä-Pohjanmaan Itäinen suojeluskuntapiiri sekä Etelä-Pohjanmaan Läntinen suojeluskuntapiiri, jotka kattoivat Vaasan läänin läntiset rannikkoseudut ja itäisen sisämaan. Siellä oli vielä hyvässä kunnossa oleva Vähänkyrön reserviläisten tuoma havuseppele.

Seuraava kohteemme oli 19 divisioonan ja sille alistettujen joukkueiden muistomerkki Karjalan vapauttamiseksi 10.7.1941. Muistomerkin ovat pystyttäneet Kiteen kunta ja seurakunta ja 19. div. Etelä-Pohjanmaan aseveljet. Komentajana oli ilmajokelaissyntyinen jääkärieversti Hannu Hannuksela. Jääkärieversti Matti Laurila oli puolestaan JR 16 komentajana.

Samassa teiden risteyksessä oli myös JR 58 muistomerkki, jonka ovat pystyttäneet maanpuolustus- ja veteraanijärjestöt Etelä-Pohjanmaalla ja Kiteellä. Rykmentin joukot oli perustettu seuraavien kuntien reserviläisistä:

Myös Tykkimiehet ry:n, Kiteen Rajamieskilta ry:n ja Aallon patteriston III/KTR 10 perinnetoimikunnan ja muiden tykkimiesperinteiden vaalijoiden vuonna 2021 pystyttämä muistomerkki on samassa risteyksessä. Tämä 19. divisioonan tykistö lähettiin Kiteeltä Laatokan Rautalahteen kesän 1941 hyökkäysvaiheessa.

Viimeinen kohde oli Kumurin ja Vannisenmäen muistomerkki ja sen kuvaus taistelualueesta 20-27.7.1941. Komentajana toimi jääkärieversti Matti Laurila. JR 16 oli perustettu Etelä-Pohjanmaan miehistä seuraavasti:

Ennen edellistä muistomerkkiä tutustuimme Piparkakkutaloon ja ekumeeniseen lastenkirkkoon, jotka ovat kaksi kuukautta sitten edesmenneen Teuvo Kostamon kädentaitojen luomia rakennuksia. Niiltä matka rajavyöhykkeelle oli vain noin 300 metriä.

Tässä ajassa oli vaikuttavaa kävellä samassa maastossa missä kesällä eteläpohjalaiset nuoret miehet lähtivät avorivissä eteenpäin. Näiden miesten ansiosta me voimme kokoontua ja puhua suomea.

Timo Sysilampi
Seinäjoen Reserviläiset

Perinteinen maanpuolustushenkinen Kesäillan kirkko on järjestetty vuodesta 1998 lähtien vuosittain eri puolilla Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakuntaa. Tällä kertaa Kristillis-Isänmaallinen kirkkoilta järjestettiin Vaasassa.  Aivan kaupungin keskustassa sijaitsevaan kirkkoon saapui noin 150 isänmaan ystävää eripuolilta maakuntaa.

Kirkkoillassa puhui Lapuan hiippakuntapastori, teologian tohtori Jaakko Antila. Puolustusvoimien ja Pohjanmaan aluetoimiston tervehdyksen toi aluetoimiston päällikkö, everstiluutnantti Pasi Heinua. Kirkkoillan päätössanat lausui rovasti Maaria Perälä. Kiitokset esitti Vaasan Reserviläisjärjestöjen puolesta Vaasan Reserviläisten puheenjohtaja Juha Ala-aho. Tilaisuuden juontana toimi Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirien hengellisen- ja perinnetoimikunnan puheenjohtaja kirkkoherra Jani Latva-Nikkola.

Mieskuoro Pohjanmiehet esittivät kolme tuttua kappaletta, joista ensimmäinen oli Fredrik Paciuksen Suomen laulu ja toisena virsikirjassakin olevan Taneli Kuusiston Suomalainen rukous, sekä viimeisenä Jean Sibeliuksen ehkäpä tunnetuimman kappaleen eli Finlandian.

Kirkkoillassa kuultiin myös mielenkiintoista taustatietoa virrestä 574. Virren säveltäjä Toivo Kuula menehtyi Viipurissa Vapaussodan loppumelskeissä vuonna 1918 riidan jälkeen jääkärin luodista saamiinsa vammoihin vain 34 vuotiaana. Virren on runoillut Kivijärven kirkkoherrana toiminut Väinö Havas. Hän osallistui talvi- ja jatkosotaan ja on ainoa kaatunut istuva kansanedustajana. Kansanedustajana hänen ei olisi tarvinnut lähteä rintamalle, mutta hän halusi, kuten on runossaan ”Testamentti Pojalleni” hän on kertonut: ”sun äitis ja veljies tähden, minut kutsuvi isänmaa” Havas kaatui jatkosodan hyökkäysvaiheessa komppanian päällikkönä Suojärvellä elokuussa 1941

Teologian tohtori Jaakko Antilan puhe Kesäillan kirkossa Vaasassa 8. elokuuta 2023:

Palavan kynttilän lupaus ja valo

Polttava aika

Kunnioitetut veteraanisukupolven edustajat, herra everstiluutnantti, hyvät Kesäillan kirkkoon kokoontuneet ystävät,

Kauniin kesän keskellä liekit ovat hallinneet monia uutisotsikoita ja -kuvia: yhtäältä kuvat metsiä ja asuinalueita tuhoavista laajoista paloista, toisaalta näkymät pommitetuista kaupungeista ja rintamalta. Kaikki nämä tuhoavat liekit ovat läsnä myös täällä, Vaasan historiassa.

Toisaalta liekit ovat kesän aikana leimunneet kuvaannollisesti. Olen huomannut joitakin kertoja sanottavan, että sosiaalinen media on ollut liekeissä. Noiden liekkien tuhovoima on ollut kovia sanoja. Ne ovat saaneet kysymään, onko meillä enää luottamusta toisiimme. Kuulemmeko ja ymmärrämmekö toisiamme?

Ehkä erityisen polttavia ovat kysymykset, joita on kuluneen puolentoista vuoden aikana saatettu kuulla monessa perheessä. Nuo kysymykset olivat ainakin itselleni voimakkaita kokemuksia Ukrainan viimeaikaisen puolustustaistelun alkuviikoilla. Kysymykset tulivat lapsen suusta: ”Jos Venäjä hyökkää Suomeen, joudutko sinä sotaan? Keitä meidän perheestä joutuu? Pitääkö meidän lähteä kodista?” Aistivatko lapsen tarkat silmät sellaista huolta, jota omat rauhoittelevat sanat ja eleet eivät peittäneet? Ne eivät voineet peittää, koska nuo asiat ovat todellisuutta niin monille – sekä tänään että maamme lähihistoriassa.

Kaikki nämä uutisten ja keskustelujen liekit, sota, luonnon tulevaisuus ja erkaantuminen toinen toisestamme, kuluttavat myös henkisesti. Pitkän ajan kuluessa kertyy kuormaa, joka näkyy jo nyt. Nimittäin samat uutiset kertovat, että puolet työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisistä johtuu mielenterveyssyistä ja että nuorten mielenterveystilanne on heikentynyt.

Miten sinä jaksat tänään, tämän kesäpäivän iltana? Miten me jaksamme huolehtia tästä maasta ja lähimmäisistämme? Kun katsot kirkon alttarilla palavia kynttilöitä, näetkö liekin, joka kuluttaa kynttilää vääjäämättä kohti loppuaan? Vai näetkö liekin, joka loistaa iloa, innostusta, lämpöä ja toivoa?

Marsalkan kodin Palava kynttilä

Kävimme lasten kanssa pari viikkoa sitten marsalkka Mannerheimin kotimuseossa Helsingin Kaivopuistossa. Minulla oli edellisistä vierailuista vierähtänyt jo lähes kaksi vuosikymmentä, mutta noilta kerroilta oli jäänyt mieleen näky kirjastotyöhuoneesta. Olavi Kareksen teos Palava kynttilä oli ollut hyllyssä keskeisellä paikalla. Siellä tuo teos näkyi olevan edelleen.

Kirja kertoo herännäisjohtaja Nils Gustaf eli Niilo Kustaa Malmbergista. Mannerheimin tavoin hänenkin elämäänsä kuului merkityksellinen vaihe Pietarissa. Myös kouluvuodet Vaasassa jättivät Malmbergiin pysyvän jäljen. Malmbergin elämänvaiheissa kynttilänliekin kuluttava voima oli vahvasti läsnä: ristiriidat, syytökset ja pilkka. Rajalinjoja osattiin vetää silloinkin. Tulen tuhovoima oli todellisuutta myös sotana.

Vuonna 1808, kun Nils Gustaf Malmberg oli yksivuotias, syttyi Suomen sota. Syyskuussa kovia kokeneet ja kärsineet joukot vetäytyivät hänen kotinsa, Ylistaron Ookilan pappilan, ohi pitkin Vaasantietä. Kahakat etenevien venäläisjoukkojen kanssa olivat jatkuvia. Kerrotaan, että Nils Gustaf istui lapsentuolissa pöydän ääressä, kun äiti huomasi vaaran. Äiti tempaisi lapsen syliinsä ja vei peremmälle huoneeseen. Samassa kuulat lävistivät tuolin, jolla poika oli istunut. Tuskin pieni lapsi saattoi tuolloinkaan olla aistimatta hätää ja kaaosta ympärillään, keskellä taistelun melskettä.

Malmbergista kasvoi lohduttaja, josta loisti ympärille palavan kynttilän valoa. Ahdistuneelle ystävälleen hän toisti apostoli Paavalin saamaa vastausta, kun tämä oli rukoillut parantumista: ”Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.” (2. Kor. 12:9.) Malmberg lisäsi näihin sanoihin ystävälleen: ”Äläkä katso oikeaan tai vasempaan, vaan lepää annetuilla lupauksilla siihen asti, kunnes ne auttavat.” – Lepää annetuilla lupauksilla.

Onko luottamusta?

Malmbergin sanat annetuista lupauksista palauttavat ajatukset luottamukseen. Lupauksilla lepääminen edellyttää, että on jäljellä luottamusta. Traagiset uutiset ja viestinvaihdon polttavat liekit saavat kuitenkin kysymään, onko meillä enää luottamusta huomiseen ja toisiimme. Sitran julkistama Megatrendit 2023 kertoo, että maailmanlaajuisesti demokratian ongelmat ovat syvenemässä. Silloinkin on pohjimmiltaan kyse luottamuksen häviämisestä.

Luottamus on tärkeää, jotta jaksaa arjessa, mutta aivan erityisesti sitä tarvitaan, kun eteen tulee kriisi. Kaikkien erimielisyyksien keskellä olisi muistettava, että me tarvitsemme toisiamme. Jos erimielisyydet johtavat siihen, ettemme tunnista mitään yhteistä toistemme kanssa, olemme haavoittuvaisia monelle asialle, myös mahdollisille ulkopuolelta tuleville vaikuttamisyrityksille. Jos emme huomaa, että olemme samassa veneessä, venettä on helppo keikuttaa. Tässä asiassa viime sotien ajan ihmiset antavat meille tärkeän esimerkin. Silloin tiedostettiin, että kuka tahansa saattoi joutua hetkenä minä hyvänsä täysin toisten varaan. Keskeistä oli luottamus, että vierellä oleva ei jätä eikä hylkää.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että Suomessa esimerkiksi luottamus viranomaisiin on edelleen korkealla tasolla. Se on arvokas asia, mutta toki siinäkin piilee oma vaaransa. Luottamus voi johtaa ajattelemaan yksipuolisesti, että kyllä viranomaiset hoitavat asiat ja kertovat, mitä pitää tehdä: heillä on kaikki vastuu. Tällainen yksipuolinen luottamus voi heikentää omaa vastuunottoa ja toimintakykyä, kun vaikeudet koittavat. Jälleen on tärkeää muistaa sota-ajan esimerkki. Silloin jokaisen tehtävänä oli kantaa yhteistä vastuuta.

Maailman valo

Yhteinen vastuu on eri tilanteissa mitä moninaisimpia asioita, myös vierellä olemista, lohduttamista, kuuntelemista ja rohkaisemista. Samalla on totta, että meidän rauhoittelumme ja lohdutuksemme jättävät helposti tilaa epävarmuudelle. Lapsen avoimet, pysäyttävät kysymykset jäävät soimaan. Meidän lupauksemme eivät kovinkaan usein ole sellaisia, että niiden varaan voisi jättäytyä lepäämään.

Elämän tuhoavien ja polttavien tulien keskellä jäljelle jäävät lopulta lupaukset, joiden varassa Nils Gustaf Malmberg kehotti ahdistunutta ystäväänsä lepäämään. Jäljelle jäävät Jeesuksen sanat. Epävarmuudesta ei ollut häivähdystä, kun Jeesus sanoi halvaantuneelle: ”Ystäväni, sinun syntisi on annettu anteeksi.” (Luuk. 5:20.) Epätietoisuutta ei ollut, kun hän ristillä sanoi katuvalle ryövärille: ”Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.” (Luuk. 22:43.) Eikä Paavalille jäänyt sijaa vastaväitteille, kun hän kuuli Malmberginkin sittemmin lainaamat sanat: ”Minun armoni riittää sinulle.” Kristuksen armo riittää elämässään ahdinkoon joutuneelle syntiselle, armon kerjääjälle, kuten äskeisessä virressä lauloimme. Se riittää elämässä ja kuolemassa.

Jeesuksen lupaukset on tarkoitettu meille jokaiselle. Hän on Palava Kynttilä. Hän paloi loppuun ruoskittuna ja ristiinnaulittuna mutta nousi kuolleista loistamaan kirkkaana liekkinä, meitä kaikkia varten. Hän, maailman valo, valaisee ne, jotka tänään yrittävät toimia sodan ja luonnonmullistusten keskellä. Hän valaisee ne, jotka tavalla tai toisella yrittävät selviytyä tästäkin päivästä. Hän valaisee sinut ja minut. Silloin toisen ihmisen kasvot voivat alkaa näkyä kuin uudessa valossa. Jokaisessa ihmisessä alkavat loistaa Kristuksen omat kasvot. Ne muistuttavat, että olemme kaikki samassa veneessä ja tarvitsemme toisiamme. Ja jos on niin, että elämässä ei näy valoa, silloinkin saa jäädä lepäämään Jeesuksen lupauksilla.

Sota-aikana pommitusten tuhoavien liekkien uhka oli jatkuva. Kaupunkien piti olla pimennettyinä niin Vaasassa kuin Helsingissä. Noina synkkinä vuosina erään Kaivopuiston asunnon kirjastotyöhuoneen hyllystä loisti kuitenkin kirja, joka oli löytänyt sieltä paikkansa muutamaa vuotta aiemmin. Se muistutti palavasta kynttilästä, jonka valo ei ole tavallista valoa. Se on sanojen valoa, Sanan valoa, joka myös tänään loistaa alttarilta iloa, innostusta, lämpöä ja toivoa.

Siunattua kesäiltaa sinulle!

Jaakko Antila
Hiippakuntapastori

Pitkät perinteet omaava reserviläisten maakunnallinen kristillis-isänmaallinen kesäillan kirkko järjestetään jo 26 peräkkäisen kerran. Tänä vuonna isänmaallinen kirkkotilaisuus järjestetään Vaasassa elokuun 8 päivä klo 19 alkaen.

Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirit, paikalliset reserviläisjärjestöt ja Vaasan Suomalainen seurakunta kutsuvat tiistaina 8.8.2023 klo 19:00 perinteiseen kahden maakunnan alueella vuosittain kiertävään kirkkoiltaan, jonka teemana on: ”Kiitos Jumalamme, kun annoit kauniin maan”

Kirkkoillassa puhuu Lapuan hiippakuntapastori, teologian tohtori Jaakko Antila. Puolustusvoimien ja Pohjanmaan aluetoimiston tervehdyksen tuo aluetoimiston päällikkö, everstiluutnantti Pasi Heinua. Kirkkoillan päätössanat lausuu rovasti Maaria Perälä. Tilaisuuden juontaa perinteiseen tapaan Heikki Koivisto.

Musiikkiosuudessa esiintyy mieskuoro Pohjanmiehet ja yhdessä lauletaan isänmaallisia ja kesäisiä virsiä. Illan päätteeksi kirkkokahvit kirkon kryptassa.

Lämpimästi tervetuloa isänmaalliseen kirkkotilaisuuteen!

Kirkkoillan tulostettavan ohjelman löydät TÄSTÄ!

Artikkelin pääkuva: Vaasan kaupungin kirkko, kuvaaja Johan Hagström

Isonkyrön sankarihautausmaata vartioivaa Karhupatsasta juhlistettiin torstaina 13. heinäkuuta aurinkoisessa säässä. Juhlan yhteydessä paljastettiin uudet sankarivainajien kunniaksi pystytetyt tietolaatat.

Juhlassa puheen pitivät konserninjohtaja majuri evp Antti Kuljukka sekä seurakuntapastori Vihtori Leskelä. Musiikista vastasi Kyrönmaan puhaltajat. Tilaisuudessa laskettiin kaksi seppelettä, joista toisen laskivat Isonkyrön reserviläisjärjestöjen edustajat ja toisen sankarivainajien omaisten edustajat. Juhlan järjestelyistä vastasivat Isonkyrön kunta ja seurakunta sekä eri kansalaisjärjestöt ja yhdistykset.

Isonkyrön sankarihautausmaa perustettiin vapaussodan jälkeen vuonna 1918. Kesäkuussa 1923 paljastettiin Matti Visannin suunnittelema graniittinen Karhupatsas. Karhuaiheen Visanti keksi isokyröläisten talonpoikien aikoinaan käyttämästä sinetistä. Aivan Isonkyrön uuden kirkon vieressä sijaitsevalle sankarihautausmaalle on haudattu 235 sankarivainajaa. Isokyröläisiä kaatui vapaussodassa 19, talvisodassa 82 ja jatkosodassa 134.

Juhlassa paljastettiin Isonkyrön seurakunnan sekä kaatuneiden muistosäätiön sankarihautausmaalle lahjoittamat tietotolaatat. Laattojen taustalla on kaatuneiden muistosäätiön hanke. Säätiön mukaan hankkeen tavoitteena on lisätä tietoisuutta Suomen sankarihautausmaista, vaalia sankarivainajien muistoa sekä kohottaa sankarihautausmaiden kulttuurihistoriallista merkitystä. Toinen laatoista edustaa vuonna 1918 kaatuneita ja toinen 1939-1945 kaatuneita.

Lisäksi juhlassa paljastettiin kahden sankarivainajan, Heikki Kitinojan ja Eino Matti Vatilon hautakiviin kiinnitetyt muistolaatat. Sekä Kitinoja, että Vatilo jäivät aikanaan kentälle, mutta heidät löydettiin myöhemmin: Kitinoja vuonna 2012 ja Vatilo 2015. Muistolaatoissa kerrotaan, että Kitinoja ja Vatilo ovat löydetty ja he ovat saaneet leposijansa Isonkyrön hautausmaalta.

Karhupatsaan lisäksi juhlassa muisteltiin myös 82-vuotta sitten käytyä Kuivalaisen kukkulan taistelua. Kiteellä käyty taistelu on isokyröläisille erityisen tärkeä, sillä Kyrönmaalta kotoisin olevista miehistä koostunut pataljoona oli osallisena siinä. Verisessä taistelussa kaatui 26 ja haavoittui 55 Isokyröläistä.

Juhla jäi erityisellä tavalla mieleen myös tämän jutun kirjoittajille. Oli suuri kunnia päästä kunniavartioon uusien tietolaattojen rinnalle. Samalla saimme ensimmäisen kosketuksemme reserviläistoimintaan. Emmepä olisi uskoneet, että alle kuukausi kotiutumisemme jälkeen pääsemme jo uudestaan pukemaan maastopukua päälle.

Anni Ikola ja Juho Vuorio