Perinne

Kirje kotiin Ilmajoelle talvisodan viimeisenä päivänä 13.3.1940

Julkaistu 13.3.2019

Aallon patteristossa 4/KTR 8 tulenjohtueen radistina Sakkolan Kiviniemessä Vuoksen rannalla palvellut isäni Aarne Latvala kirjoitti kotiin Ilmajoelle seuraavan lyhyen kirjeen talvisodan viimeisenä päivänä. Puhtaaksi kirjoittanut Matti Latvala.

Rintamalla 13/3 -40

”Heipä vain taas!

Kirjoitan tässä muutaman rivin vielä sodan aikana. Nyt sitä vasta kummia kuuluu yön ajalta. Klo 4:ltä on ollut sellaista rähinää, kun ilmoitettiin, että tänään pitäisi alkaa rauhan klo 11.00. Ei se nyt ainakaan ole siltä tuntunut vielä, että rauha olisi niin lähellä. Tänä aamuna ryssä vasta otti loppukirin. Kranaatteja tuli yhtenä pyrynä joka puolella.

Nyt pitäisi sitten yhdentoista aikana lähteä kotiin päin. Saapa nyt sitten nähdä, kuinka pian sitä ollaan kotona. Emme yhtään tykkää tuollaisesta rauhasta, kun tuo tuntuu olevan, mutta minkäs sille mahtaa, kun ylempää määrätään. Mahdollisesti on tämä ratkaisu paras toistaiseksi. Onhan sitä siellä rauhassa parempi hioa aseitaan ja ottaa sitten omansa pois, kun aseet ovat kyllin terävät.

En nyt ehdi enempää. Kirjoitan sitten, jos täällä vielä viivytään.

Terveisin, ehkä näkemiin Aarne”

Kirje kuvastaa hyvin tavallisen etulinjan rivimiehen tuntoja, kun määrättiin luovuttamaan valloittamatonta maata viholliselle. Kirjeestä näkyy se, kuinka vääränä puolustajat etulinjassa pitivät sanelurauhaa. Oikein Kiviniemen puolustajat tulkitsivat myös jatkon.

Patteristo marssi valloittamattomalla maaperällä uudelle rajalle. Kaiken varalta joukot määrättiin vahtimaan rajaa Immolassa vielä kevääseen saakka. Isä pääsi kotiin vasta kevätkylvöille kotiin Ilmajoen Kiikerinkylään. Jatkosota alkoi jo seuraavan vuoden kesällä, vain toista vuotta talvisodan päättymisen jälkeen.

105 kunnian päivää muistoissamme

Julkaistu 13.3.2019

Pohjanmaan Aluetoimiston päällikkö evl Mauri Etelämäen puhe 13.3.2019 talvisodan päättymisen muistotilaisuudessa Seinäjoella.

Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja veteraanisukupolven edustajat, hyvät läsnäolijatKiitän mahdollisuudesta tuoda tähän tilaisuuteen Pohjanmaan aluetoimiston ja siten puolustusvoimien tervehdyksen. Päättyneenä vuonna muistimme sekä jääkärien kotiinpaluuta 100 vuotta sitten, että puolustusvoimiemme 100 vuotista historiaa. Perspektiiviä antaa se, että Suomen kansan historia on monituhatvuotinen ja suomalaisen sotaväen historia monisatavuotinen, tosin aluksi vieraiden valtakuntien ja valtioiden lippujen alla. Tämä on muistettava, kun mietimme pitkää kehityspolkua kohti itsenäistä Suomea ja sen säilyttämistä uhrauksin.

Olemme kokoontuneet tähän tilaisuuteen muistamaan talvisodan päättymistä 79 vuotta sitten. Syksyllä 1939, siis 80 vuotta sitten, oli Suomessa lähdetty ylimääräisiin kertausharjoituksiin jatkona kesän linnoitustöille Karjalan Kannaksella. Maailmantilanne oli nimittäin alkanut kiristyä. Saksa ja Neuvostoliitto olivat elokuussa 1939 allekirjoittaneet hyökkäämättömyyssopimuksen. Sopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa sovittiin etupiirijaosta. Suomi, Baltian maat, Puola ja Romania olivat jaon kohteina. Näin suurvallat pystyisivät ilman toistensa uhkaa laajentamaan alueitaan. Saksa saattoi ryhtyä sotaan Puolaa ja mahdollisesti myös sen riippumattomuuden taanneita Britaniaa ja Ranskaa vastaan ilman pelkoa Neuvostoliiton hyökkäyksestä niiden tukemana. Samalla Neuvostoliitto valmistautui omiin operaatioihinsa Puolan, Suomen ja Baltian maiden osalla ja suunnilla.

Vaikka Suomi oli käynyt Neuvostoliiton kanssa salaisia neuvotteluja keväästä 1938 alkaen liittyen erityisesti Leningradin turvallisuuteen, oli mainitsemani lisäpöytäkirja varmistus siitä, että Suomen liikkumavapaus kaventui olemattomiin. Esimerkiksi muu Pohjola ei sitoutunut sotilaalliseen apuun Suomelle. Sota olisi voitu välttää vain alistumalla Neuvostoliiton vaatimuksiin. Samalla olisi kuitenkin hyväksytty Baltian maiden kohtalo. Suurvaltana Neuvostoliitto oli aloittanut sotavalmistelunsa hyvissä ajoin kesällä 1939.

Neuvostoliitto aloitti hyökkäyssotansa 30.11.1939 tekaistuun provokaatioon niin kutsuttuihin Mainilan laukauksiin vedoten. Mainilan laukauksista puhuttaisiin tänä päivänä valeuutisina tai hybridivaikuttamisena. Neuvostoliitto hyökkäsi yli puolen miljoonan sotajoukoilla koko itärajan pituudelta ja myös kaupunkejamme pommitettiin. Yli puolet hyökkääjän voimasta oli Karjalan kannaksella.

Suomalaisten puolustuksen oli suunniteltu murtuvan kahdessa viikossa. Tämä perustui osaltaan luottamukseen siitä, että suomalaisten sisäinen koheesio murtuu muun muassa kansannousun myötä. Laskettiin, että kommunismille olisi ollut kasvualustaksi tyytymättömyyttä ja katkeruutta. Vuoden 1918 tapahtumien jälkeen Suomessa oli kuitenkin tapahtunut taloudellista, sosiaalista ja demokraattista kehitystä, josta myös hävinnyt osapuoli oli saanut hyötyä. Suomalaiset eivät taistelleet nimittäin enää toisiaan vastaan, vaan hyökkääjää vastaan olemassaolostaan. Vuoden 1918 osapuolista oli muodostunut kaksikomponenttiliiman tavoin yhdistelmä, joka kesti.

Kuten tammisunnuntain muistojuhlassa Vimpelissä totesin, vuoden 1918 tapahtumista oli myös hyötyä. Joukoilla oli taistelu- ja johtamiskokemusta omaavaa päällystöä. Asevelvollisuus oli tuottanut riittävän joukkomäärän. Taktiikka oli alkanut muovautua olosuhteisiimme sopivaksi. Kansa tiesi, mitä on taistella. Sen henkinen kestokyky oli myös tottunut omien tappioiden näkemiseen. Oli saavutettu myös kokemus siitä, että venäläisiä vastaan on mahdollista taistella aseellisesti ja menestyksekkäästi. Otto Wille Kuusisen Terijoen kansanhallituksen julistukset kaikuivat kuuroille korville.

105 kunnian päivää. Menemättä sen tarkemmin torjuntataistelujemme – ja voittojemme yksityiskohtiin, voimme todeta, että koko kansa taisteli. Kaikki antoivat jotain, ja jotkut antoivat kaiken. Kotirintaman huollollinen ja henkinen tuki olivat välttämättömiä. Kotirintama kesti pommituksista huolimatta, lähes 700 paikkakuntaa pommitettiin. Täältä Etelä-Pohjanmaalta lähteneiden miesten pääsuunta oli Karjalan kannas. Taistelupaikkoina korostuivat Taipaleenjoki ja talvisodan viimeisinä viikkoina Vuosalmi ja Äyräpää. Myös Laatokan ja Lapin tunturien välillä oli Etelä-Pohjanmaan taistelijoita, aina Kollaanjokea myöten. Olen itse käynyt Kollaanjoen taistelupaikoilla. Taipaleen lohkolla taistelut kestivät kiivaina viikkoja aina sodan loppuun asti. Vuosalmen taisteluista kansalliseen tietoisuuteen nousi nurmolaisten raskaat tappiot estettäessä venäläisten läpimurto. Maaliskuun ensimmäisen viikon aamuisessa rynnäkössä kentälle jäi 42 miestä. Luku on pieni, jos sitä vertaa koko talvisodan kaatuneittemme kokonaismäärään 26 700. Toisaalta se on suuri, kun mietimme yksilön menetystä ja läheisten surua. Samalla se kertoo kokonaisuudessaan annetun uhrin valtavuudesta.

Kun mietimme Talvisotaan johtaneita tapahtumia, on hyvä asettaa itselleen kysymys, voisiko vastaavaa tapahtua uudestaan. Tottakai. Voiko Talvisodan ihme toistua. Tottakai. Tässä suhteessa terve patriotismi ja oman historian tuntemus luovat merkitystä yksilölle. Samalla tietoisuus kansallisesta narratiivista – siitä että ennenkin on kestetty – luo meille kaikille resilienssiä.

Meidän tulisi myös miettiä sitä, miten voimme itse kukin parantaa raskain uhrauksin turvattua Suomea ja lujittaa kansamme yhtenäisyyttä. Olihan yksi talvisodan keskeisistä opetuksista se, että yksin ei valtion ole hyvä olla. Suurvaltapeliä käydään edelleen ja sen vaikutukset heijastuvat Suomeen. Puolustuksessamme paljon on aina kyettävä tekemään valtiona yksin ja päävastuu Suomen puolustamisesta on aina suomalaisilla. Tätä tehtävää ei voi ulkoistaa. Yleisen asevelvollisuuden säilyttäminen on mahdollistanut sen, että meidän ei tarvitse miettiä koko konseptiamme tällä hetkellä uusiksi, vaan ainoastaan hienosäätää sitä. Vertauksena voisi todeta, että monet länsieuroopan valtiot ovat tehneet sotilaskomponentistaan puisen jakkaran. Sen muokkaaminen tukevaksi puiseksi työtuoliksi ei käy käden käänteessä. Oma järjestelmämme vaatii tässä suhteessa vain pintahiontaa ja pientä lakkausta. Muistutan, että yksilön panoksen lisäksi maanpuolustus vaatii yhteiskunnalta taloudellisia panostuksia. Ne ovat kuitenkin lopunperin pieniä verrattuna kriisin hintaan, jos sellaisen syntymistä ei kyettäisi estämään.

Kirjailija Yrjö Jylhä palveli Talvisodassa Taipaleella komppanianpäällikkönä. Teoksessaan Kiirastuli kirjailija kuvaa talvisodan päättymisen tuntoja ja taistelleiden sotilaiden yhteenkuuluvuutta seuraavasti:

”Mihin ikinä silmäni täällä luon,
nimet kaikki tihkuvat verta:
näen Mustanojan ja Surmansuon
ja takana lumisen virranvuonja kaistan Laatokan merta.

Mitä vannottiin, se pidetty on,
yli päämme kun löi tulilaine;
ja rinnalla tuntomme tuomion
muu kunnia meille on arvoton,
katinkultaa kiitos ja maine.”

Hyvä kuulija. Tehdyistä sankariteoista emme koskaan voi esittää riittävää kiitosta, mutta se ei ole tekosyytä olla muistamatta. Veteraanien tullessa kutsutuksi myös viimeiseen iltahuutoon, on myös aika kiitoksen esilletuomiseen työn tehneille loppumassa. Onneksi veteraanien yleinen arvostus ja maine ehtivät nousta niille kuuluvalle tasolle jo 1990-luvulla. Meidän kaikkien on syytä jatkaa historiamme raskaimpien, mutta samalla kunniakkaimpien päivien muistamista. Ihmiset ja asiat kuolevat vasta, kun ne unohdetaan. Uhrin ansiosta lippu liehuu.

Pyydän seppelepartioita suorittamaan kunnianosoituksemme.

Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirien Hengellisen- ja Perinnetoimikunnan puheenjohtaja Heikki Koivisto juonsi tilaisuuden.

Talvisodan sankareiden muistoa oli saapunut kunnioittamaan runsaasti yleisöä.

Pohjanmaan Aluetoimiston päällikkö evl Mauri Etelämäki kunniavartijoiden keskellä. Kunniavartiossa Jussi Mylläri ja Marko Pänkälä

Seinäjoen Sotaveteraanikuoro esiintyi Marika Ahosen johdolla.

Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirien seppelpartiot. Hengellisen- ja Perinnetoimikunnan jäsenet Juhani Erkkonen ja Aulis Harju sekä E-P:n Reserviupseeripiirin 2vpj Raimo Rintamäki ja toiminnanjohtaja Jani Syvänen. Kuva: Timo Sysilampi

Tammisunnuntain muistojuhla Vimpelissä 27.1.2019

Julkaistu 29.1.2019

Tapani Tikkalan tervehdyspuhe Vimpelissä 27.1.2019

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, herra kenraali, arvoisat kutsuvieraat, hyvä juhlayleisö, naiset ja miehet.

Oottako kuullu, että tänään on Tammisunnuntai? – Näillä sanoilla Vaasan Jaakkoo aloitti pakinansa jatkosodan aikana. Jaakkoon aloitussanat oli suunnattu erityisesti sotasensuurille.

Tervehdyspuheen lausui Vapaussodan ja Itsenäisyyden E-P:n Perinneyhdistyksen puheenjohtaja Tapani Tikkala. Kuva: Jari Asu

Vapaussodasta tuli viime vuonna kuluneeksi 100 vuotta, joten eri puolilla valtakuntaa järjestettiin runsaasti eri tapahtumiin liittyviä tasavuosijuhlia. Mainitsen näistä kaksi. Yhdistyksemme järjesti Seinäjoella valtakunnallisen kaksipäiväisen Tammisunnuntain 100-vuotisjuhlan ja toukokuussa Vapaussodan Perinneliitto järjesti Helsingin seudun perinneyhdistyksen kanssa Helsingissä Vapaussodan päättymisen 100-vuotisjuhlan. Molemmat juhlat onnistuivat erinomaisesti, mutta tilaisuuksien valtakunnallinen uutisointi, tai paremminkin sen puute, tuo mieleen talvi- ja jatkosodan sotasensuurin.

Aivan kuten jo 50 vuotta aikaisemmin 1968, maassamme vallitsi vapaussodan saavutukset täysin sivuuttanut ajan henki. Muistovuoden 2018 aikana punaisen osapuolen kärsimykset saivat kaiken mediahuomion ja jo talvisodassa saavutettu sovinto jätettiin huomioimatta. Unohdettiin mainita, että punaiset nousivat kapinaan ja vaihtoivat äänestysliput aseisiin. Kun sitten demokraattisesti valittu Suomen hallitus kukisti kapinan ja säilytti itsenäisyytemme valkoisen armeijansa avulla, nousi uutisoinnissa päällimmäiseksi näkemykseksi, että laillinen hallitus oli sortaja ja vallan väkivaltaiseen anastamiseen ryhtyneet punakaarteineen oli sorrettu. Syntyi mielikuva, jossa kaikki väkivalta oli laillisen hallituksen joukkojen syytä.

Vapaussodan Perinneliitolla, yhdistyksellämme ja sen jäsenkunnalla on vielä paljon työsarkaa oikean tiedon välittäjinä!

Tapani Löfvingin päivistä lähtien tiheä kuusimetsä on tarjonnut suojaa niin sisseille, sotilaille kuin siviileillekin. Yksittäinen kuusenoksa puolestaan erotti hallituksen joukoissa taistelleet valkoisen armeijan sotilaat punakaartilaisista Tampereen kaupunkitaisteluissa huhtikuun alussa 1918. Kuusenhavu antoi turvaa ja lisäsi sotilaiden yhteenkuuluvuuden tunnetta. Havutunnus liitettiin pian puolustusvoimien, suojeluskuntien ja maanpuolustusjärjestöjen merkkeihin ja tunnuksiin. Siitä tuli nopeasti isänmaallisuuden symboli, jota on käytetty jo yli sadan vuoden ajan!

Kuusenhavu on myös yhdistyksemme, Vapaussodan ja Itsenäisyyden Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistyksen, lipussa ja standaarissa keskeisenä symbolina. Yhdistyksemme perustettiin 4.6.1990 tekemään Vapaussodan perinnetyötä Etelä-Pohjanmaalla. Valtakunnallisesti kuulumme Vapaussodan Perinneliittoon ja olemme sen suurin jäsenyhdistys. Vietämme ensi vuonna 30-vuotisjuhlia.

Yhdistyksemme on järjestänyt Tammisunnuntain maakunnallisia muistojuhlia vuosittain vuodesta 1994 alkaen, tämä tilaisuus mukaan lukien 22:lla eri paikkakunnalla. Seinäjoella olemme juhlineen kolme kertaa, Lapualla, Kauhajoella ja Ähtärissä kahdesti. Meidät on otettu jokaisella paikkakunnalla lämpimästi vastaan ja olemme saaneet niin seurakunnan, kunnan kuin eri järjestöjen varauksettoman tuen tilaisuuksia järjestäessämme. Niin on myös täällä Vimpelissä. Kiitän Vimpelin seurakuntaa, Vimpelin kuntaa, Vimpelin lukiota, Vimpeli-Seuraa ja Vimpelin Reserviupseerikerhoa suurenmoisesta avusta juhlien järjestelyissä sekä paikallisia yrityksiä saamastamme tuesta. Vimpelin kunta ansaitsee erityisen kiitoksen maittavasta kirkkolounaasta.

Prikaatikenraali evp Mauri Koskela, puheenjohtaja Tapani Tikkala ja Pohjanmaan aluetoimiston päällikkö Mauri Etelämäki. Kuva: Jari Asu

Tammisunnuntain muistojuhla on yhdistyksemme vuosittainen päätapahtuma, jossa muistamme Etelä-Pohjanmaalla sunnuntai-iltana 27.1.1918 aloitettua venäläisen sotaväen aseistariisuntaa. Tässä yhteydessä vimpeliläiset voivat röyhistää rintapieliään, sillä ennen tammisunnuntaita tänne uskallettiin ottaa vastaan sotakoulu, jossa ehdittiin kouluttaa vajaan kolmen viikon aikana 207 suojeluskuntalaista vaativiin johtotehtäviin. Heistä 80 oli vapaussodassa upseerin tehtävissä, toimien komppanianpäällikköinä, varapäällikköinä, adjutantteina tai joukkueenjohtajina. Kolme Vimpelin kurssin käynyttä, Aarne Pelkonen, Paul Raatikainen ja Kustaa Tapola, toimi pataljoonankomentajana rintamalla. Vimpelistä kurssille osallistui 11 miestä.

Vapaussotaan osallistui noin 100 vimpeliläistä miestä ja viisi naista. Vapaussodan sankarien muistomerkki paljastettiin Vimpelin kirkon viereen 29.10.1922. Siinä on kuuden vapaussodassa kaatuneen vimpeliläisen nimet. Jumalanpalveluksen jälkeen laskimme muistomerkille seppeleen, jonka nauhoissa lukee ”Sankarivainajien muistoa kunnioittaen – Tammisunnuntain juhlaväki”.

Seppelnauhan tekstissä ei siis lue Vapaussodan sankarivainajien muistoa kunnioittaen, ainoastaan sankarivainajien muistoa kunnioittaen. Moni vapaussoturi joutui puolustamaan isänmaataan myös talvi- ja jatkosodassa, osa vielä Lapin sodassa. Useat heistä ahkeroivat Suojeluskunnissa sotien välisenä aikana ja naiset työskentelivät Lotta Svärd – järjestössä, talvi- ja jatkosodassa sekä rintamalla että kotirintaman vaativissa tehtävissä. Pikkulotat ja sotilaspojat vastasivat monista tärkeistä kotiseudun tehtävistä. Sodan jälkeen ei ollut tilaisuutta lepoon vaan oli selviydyttävä sotakorvauksista, siirtoväen asuttamisesta ja jälleenrakentamisesta. Monen elämä oli aloitettava täysin alusta. Yhdistyksemme vaalii, nimestään huolimatta, kaikkien edellä mainittujen ryhmien muistoa.

”Näimme nousevan laajan Pohjanmaan. Näimme kansan, kuin kuohuvan meren. Näimme miehiä, jotka tunsivat vaan, pyhän innon – ja syttyvän veren. Ei silloin voimamme vavisseet, ei huolista huokunut rinta. Ei ollut – kallis arvoltaan, tää oman veremme hinta.”

Tämä on ensimmäinen säkeistö vimpeliläisen monitoimimiehen, sotakoulun puuhamiehen, suojeluskunnan päällikön, nuorisoseuramiehen, muusikon, kauppias Helge Lakasen kirjoittamasta runosta URHOJEN MUISTOLLE, joka on omistettu Vimpelin Suojeluskunnan miehille ja I. Etelä-Pohjalaiselle komppanialle, johon Vimpelin miehet vapaustaistelussa kuuluivat. Runo lausuttiin ensimmäisen kerran suojeluskuntajuhlilla Vimpelissä 13. huhtikuuta 1919.

Nyt, miltei sata vuotta myöhemmin, minulla on kunnia toivottaa teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi Tammisunnuntain maakunnalliseen 101-vuotisjuhlaan Vimpeliin!

Kohti Vimpelin maakunnallista Tammisunnuntain -muistojuhlaa

Julkaistu 25.1.2019

Vapaussodan ja Itsenäisyyden Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistys perustettiin 4.6.1990 jatkamaan Vapaussodan Huoltosäätiön viitoittamissa jäljissä vapaussotaan osallistuneiden tai muuten maamme vapauttamiseen ja itsenäisyyden säilyttämiseen myötävaikuttaneiden muiston ja perinteiden esillä pitämistä.

Tammisunnuntailla eli vapaussodan alkamisen muistopäivällä on erityistä merkitystä alueellamme, koska venäläisten varuskuntien aseistariisunta alkoi Etelä-Pohjanmaalla 27. – 28.1.1918.

Tammisunnuntain muistaminen on ollut yhdistyksemme tärkein vuosittainen juhla jo 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Juhlia on järjestetty 21 eri paikkakunnilla ja nyt ensimmäistä kertaa 27.1.2019 Vimpelissä. Toteutamme Tammisunnuntain 101-vuotismuistojuhlan yhdessä Vimpelin seurakunnan, Vimpelin kunnan, Vimpelin lukion, Vimpeli-Seuran ja Vimpelin reserviupseerikerhon kanssa.

Vimpeliläisillä oli tärkeä merkitys vapaussodan kulkuun ja lopputulokseen, sillä he uskalsivat ottaa vastaan sotakoulun, jossa 207 suojeluskuntalaista sai johtajakoulutusta. Heistä 80 johti vajaan kolmen viikon kurssin jälkeen vapaussodan vaativissa johtotehtävissä joukkuetta tai komppaniaa, kolme jopa pataljoonaa. Vimpeliläisiä osallistui vapaussotaan noin 100 miestä ja viisi naista. Vimpelin 1918 vapaussodan sankarien muistomerkissä on kuuden vapaussodassa kaatuneen vimpeliläisen nimet.

Tammisunnuntain vietto alkaa 27.1.2019 Jumalanpalveluksella Vimpelin kirkossa klo 10.00. Jumalanpalveluksen jälkeen lasketaan seppele vapaussodan sankarien muistomerkille. Juhlaväelle tarjotaan lounas kello 11.15 alkaen Vimpelin koulukeskuksessa ja päiväjuhla alkaa samassa paikassa kello 12.30. Yleisön toivotaan olevan paikoillaan kello 12.25. Juhlapuhujana on prikaatikenraali evp. Mauri Koskela ja musiikista huolehtivat Laivaston soittokunta sekä Vimpelin seurakunnan kamarikuoro. Juhlassa palkitaan lukiolaisten ainekirjoituskilpailun parhaat ja kilpailun voittaja lukee aineensa.

Tammisunnuntain maakunnallinen muistojuhla on kerännyt perinnetyön tekijöiden ohella runsaasti yleisöä yhteiseen juhlahetkeen. Toivomme näin käyvän tulevanakin Tammisunnuntaina. Juhlatapahtumiin on vapaa pääsy, pukukoodina tumma puku ja kunniamerkit. Lämpimästi tervetuloa!

Tapani Tikkala
Puheenjohtaja
Vapaussodan ja Itsenäisyyden Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistys ry

Puheenjohtaja Tapani Tikkala. Kuva Kimmo Tikkala

Rintamalla Joulupäivänä 1939: ”Jouluvirren lauloimme kranaattien räiskyessä”

Julkaistu 22.12.2018

Vihollinen ei malttanut pitää tulitaukoa edes joulupäivänä 1939. Se ei suinkaan lannistanut ilmajokelaisen tulenjohtueen joulunviettoa etulinjassa. Näin kuvaili isäni Aarne Latvala tunnelmia talvisodan Kiviniemessä joulupäivänä 1939 kirjeessään kotiin Ilmajoelle.

Kolme viikkoa sitten tämän digilehden palstoilla julkaistiin isäni kotiin lähettämä kenttäpostikirje, joka oli kirjoitettu 2.12.1939 eli talvisodan kolmannen päivän yönä. Päätoimittaja Jani Syväsen ja useiden lukijoiden pyynnöstä annan Lakeuden Maanpuolustaja -lehden käyttöön ohessa myös isäni joulukirjeen, joka on kirjoitettu jouluyönä 4/KTR 8 tulenjohtueen korsussa. Vuoksen vastarannalla vietti vihollinen jouluaan omalla tavallaan, jota isäni kirjeessään kuvailee.

Ohessa on ote myös patterinpäällikkönä toimineen Ilmari Talvitien päiväkirjasta. On kiinnostavaa vertailla päiväkohtaisesti, miten tulenjohtueen radistina toiminut isäni etulinjan juoksuhaudasta ja patterinpäällikkönä komentopaikalla toiminut upseeri näkivät tilanteen. Puhtaaksikirjoitetut koosteet ovat luettavissa myös Aallon Patteriston perinnehuoneessa Ilmajoella. Ohessa suoria otteita kirjoittajien kuvauksista joulupäivänä 1939 Kiviniemen lohkolta.

Rintamalla Joulupäivänä 1939

”Rakas perheeni siellä kotona. Parhaat terveiseni teille sinne!

On kulunut tämä ainutlaatuinen joulupäivä iltaan. Vaikka tämän juhlan pitäisikin olla rauhanjuhla kaikille kansoille, vaikka onkin kansainvälinen sopimus olemassa, että kristikunnan suurimpana juhlapäivänä jouluna on kaikki sotatoimet keskeytettävä, ei tuo perivihollisemme ryssä näyttänyt silloinkaan malttavan olla paukuttamatta.

Vaikka eilen aattona olikin aika hiljaista, niin kyllä jo yön hämärässä alkoi taas rynnistää. Vaikka tilanne onkin tällainen, emme malttaneet jättää veisaamatta tuttua jouluvirttä, vaan sitä voimakkaampana annoimme sen korsussa kaikua. Vaan kun se oli tehty, vasta sitten alkoi taas työ. Ei ole miehet ennen niin sydämensä pohjasta laulaneet jouluvirttä, kun se tehtiin tänä jouluna taistelun tuoksinassa kranaattien räiskyessä.

Tänään ja yöllä sitten on ollut taas yhtämittainen pauke ja melske, ettei ole niinkään paljon tilaisuutta tätä juhlaa viettää, mutta ajatukset ovat silti ehtimiseen siellä kotona oman perhepiirin parissa. Lentäessään yllämme tänään on ryssä käyttänyt ainakin tällä paikalla vain lentolehtiä, joita on pudotettu monta lentokuormallista, mutta jotka Herran tuuli suurimmaksi osaksi vei heidän omalle puolelleen takaisin. Sai viedäkin, sillä kaikki asiat niissä olivat kokonaan päinvastoin, kuin on todellisuus.

Tässä toista viikkoa sitten he antoivat kovaäänilähetystä tuolta kosken takaa, mutta se lakkasi kuin seinään, kun tykkimme ampui yhden tarkkaan tähdätyn laukauksen puhujaa kohti. Meidän puolelta järjestettiin samanlainen tilaisuus viime viikolla. Soitettiin isänmaallisia lauluja ja marsseja, pidettiin mahtavia puheita venäjänkielellä.

Kyllä se otti kans naapurin kunniaan, koska se aloitti valtavan tykkitulen ääntä kohti, jossa me olimme juuri yötöissä uutta korsua tekemässä. Ei ollut heidän tulellaan yhtä valtavaa vaikutusta kuin meidän omilla laukauksillamme, sillä puhujamme puhui ja laulumme raikui pari tuntia heidän yhä kiihtyvästä tulestaan huolimatta, ja mekin pysyimme töissä, vaikka sirpaleet viuhuivat kiihkeästi.

Sellaista on ryssän tuli ollut koko ajan. Ei sillä ole mitään vaikutusta. Vaikka suomalainen seisoisi keskellä kenttää melkein kumartumatta, eivät ne silti osaa, sillä osanamme on sellainen ihmeellinen voima, joka panee nuo kauheat metallisirut ikäänkuin väistymään kohdallamme. Sellaista se on, kun on oikeuden vartijana. Sen tähden onkin miehistä tässä etulinjalla melkein kokonaan hälvennyt sellainen arkuus, kun oli ensi tulikasteessa. On tullut sijaan luottamus, että kyllä korkein kaitsija asettaa kilven sen eteen, jonka osa ei ole vielä kuolla. Vain Häneltä on apu odotettavissa ja häneltä se saadaan.

Emme vähääkään enää epäile voittavamme, se saavutetaan ehkä jo hyvinkin pian, niin kertoo jokaisen vaisto. Jaa, sain eilen joulupaketin myös tuntemattomana sotilaana joiltakin Kiukaisten lotilta. Ei ole minulla mitään valittamista tämän joulun suhteen olosuhteisiin katsoen.

En vain vieläkään ole saanut Sinulta kirjettä, eikä niitä yleensä ole saaneet muutkaan. Ehkä ne tulevat sitten pyhän jälkeen. Kuusiston Martti lähti eilen lomalle veljensä hautajaisiin. Muuten ei täältä lomaa taida saadakaan. Voikaa sitten hyvin vain taas. Lue Antillekin tämä.

Sydämellisin terveisin Aarnenne”

Joulu herkisti tunteita siellä jossakin
Rintamalla kirjoitetuista kirjeistä on luettavissa sanoja ja tunnelmia, joita tavalliset suomalaiset miehet eivät siviilioloissa useinkaan kehtaa tuoda julki. Varsinkin joulu näyttää nostaneen rivimiestenkin herkimpiä tunteita pintaan. Tulenjohtueen miehet katsoivat kolmen kuukauden ajan vihollista miltei silmästä silmään satametrisen Vuoksen virran yli.

Aallon patteristossa esimiehinä toimineet upseerit talvisodassa olivat pääasiassa kotoisin samoilta seuduilta kuin miehistökin. Kirjeiden perusteella he nauttivat miestensä lujaa luottamusta. Patterin päälliköllä Ilmari Talvitiellä oli lakiasiantoimisto Seinäjoella. Myös tulenjohtajana toiminut upseeri Aarne Saunamäki oli maakunnan miehiä. Vielä sodan jälkeenkin he pitivät yllä patteristonsa miehiin aseveljellistä yhteyttä.

Seuraava ote Ilmari Talvitien päiväkirjasta on samalta joulupäivältä kuin isäni kirje. Patterin päällikön kuvaus joulupäivältä on luonnollisesti hieman virallisempi kuin tavallisen rivimiehen kotiväelle osoittama kirje, joskin joulun herkkyys siitäkin heijastuu.

25.12.1939 Joulupäivä

”Nousin vuoteestani kello 6.30. Pakkanen edelleen kireä. Jalkaväen suojahaudoissa vasemmalla veisataan ”Jumala ompi linnamme”. Ryssä ampuu tykistöllään harvakseen meidän lohkollamme. Haitermaahan (kauhajokisten pattoristoalueelle) sataa ammuksia tiheämmin (Ulkuniemi n. 5000 kranaattia). Ryssä yritti hyökkäystä Suvannon yli vasemmalla puolellamme, Haitermaan suunnalla. Heidät lyötiin takaisin. 60: ryssän sanottiin saaneen ikuisen joulurauhan. Sotasaalis: 27 kivääriä, 3 konekivääriä ym.”

Oheisesta karttapiirroksesta näkyvät Talvitien päiväkirjassa mainitut paikat. ”Kiviniemen lukko” piti ja pysyi suomalaisten hallussa koko talvisodan ajan. Vasta rauhansopimus pakotti puolustajat vetäytymään satakunta kilometriä uudelle rajalle.

Matti Latvala