Perinne

Tapani Tikkalan tervehdyspuhe Vimpelissä 27.1.2019

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, herra kenraali, arvoisat kutsuvieraat, hyvä juhlayleisö, naiset ja miehet.

Oottako kuullu, että tänään on Tammisunnuntai? – Näillä sanoilla Vaasan Jaakkoo aloitti pakinansa jatkosodan aikana. Jaakkoon aloitussanat oli suunnattu erityisesti sotasensuurille.

Vapaussodasta tuli viime vuonna kuluneeksi 100 vuotta, joten eri puolilla valtakuntaa järjestettiin runsaasti eri tapahtumiin liittyviä tasavuosijuhlia. Mainitsen näistä kaksi. Yhdistyksemme järjesti Seinäjoella valtakunnallisen kaksipäiväisen Tammisunnuntain 100-vuotisjuhlan ja toukokuussa Vapaussodan Perinneliitto järjesti Helsingin seudun perinneyhdistyksen kanssa Helsingissä Vapaussodan päättymisen 100-vuotisjuhlan. Molemmat juhlat onnistuivat erinomaisesti, mutta tilaisuuksien valtakunnallinen uutisointi, tai paremminkin sen puute, tuo mieleen talvi- ja jatkosodan sotasensuurin.

Aivan kuten jo 50 vuotta aikaisemmin 1968, maassamme vallitsi vapaussodan saavutukset täysin sivuuttanut ajan henki. Muistovuoden 2018 aikana punaisen osapuolen kärsimykset saivat kaiken mediahuomion ja jo talvisodassa saavutettu sovinto jätettiin huomioimatta. Unohdettiin mainita, että punaiset nousivat kapinaan ja vaihtoivat äänestysliput aseisiin. Kun sitten demokraattisesti valittu Suomen hallitus kukisti kapinan ja säilytti itsenäisyytemme valkoisen armeijansa avulla, nousi uutisoinnissa päällimmäiseksi näkemykseksi, että laillinen hallitus oli sortaja ja vallan väkivaltaiseen anastamiseen ryhtyneet punakaarteineen oli sorrettu. Syntyi mielikuva, jossa kaikki väkivalta oli laillisen hallituksen joukkojen syytä.

Vapaussodan Perinneliitolla, yhdistyksellämme ja sen jäsenkunnalla on vielä paljon työsarkaa oikean tiedon välittäjinä!

Tapani Löfvingin päivistä lähtien tiheä kuusimetsä on tarjonnut suojaa niin sisseille, sotilaille kuin siviileillekin. Yksittäinen kuusenoksa puolestaan erotti hallituksen joukoissa taistelleet valkoisen armeijan sotilaat punakaartilaisista Tampereen kaupunkitaisteluissa huhtikuun alussa 1918. Kuusenhavu antoi turvaa ja lisäsi sotilaiden yhteenkuuluvuuden tunnetta. Havutunnus liitettiin pian puolustusvoimien, suojeluskuntien ja maanpuolustusjärjestöjen merkkeihin ja tunnuksiin. Siitä tuli nopeasti isänmaallisuuden symboli, jota on käytetty jo yli sadan vuoden ajan!

Kuusenhavu on myös yhdistyksemme, Vapaussodan ja Itsenäisyyden Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistyksen, lipussa ja standaarissa keskeisenä symbolina. Yhdistyksemme perustettiin 4.6.1990 tekemään Vapaussodan perinnetyötä Etelä-Pohjanmaalla. Valtakunnallisesti kuulumme Vapaussodan Perinneliittoon ja olemme sen suurin jäsenyhdistys. Vietämme ensi vuonna 30-vuotisjuhlia.

Yhdistyksemme on järjestänyt Tammisunnuntain maakunnallisia muistojuhlia vuosittain vuodesta 1994 alkaen, tämä tilaisuus mukaan lukien 22:lla eri paikkakunnalla. Seinäjoella olemme juhlineen kolme kertaa, Lapualla, Kauhajoella ja Ähtärissä kahdesti. Meidät on otettu jokaisella paikkakunnalla lämpimästi vastaan ja olemme saaneet niin seurakunnan, kunnan kuin eri järjestöjen varauksettoman tuen tilaisuuksia järjestäessämme. Niin on myös täällä Vimpelissä. Kiitän Vimpelin seurakuntaa, Vimpelin kuntaa, Vimpelin lukiota, Vimpeli-Seuraa ja Vimpelin Reserviupseerikerhoa suurenmoisesta avusta juhlien järjestelyissä sekä paikallisia yrityksiä saamastamme tuesta. Vimpelin kunta ansaitsee erityisen kiitoksen maittavasta kirkkolounaasta.

Tammisunnuntain muistojuhla on yhdistyksemme vuosittainen päätapahtuma, jossa muistamme Etelä-Pohjanmaalla sunnuntai-iltana 27.1.1918 aloitettua venäläisen sotaväen aseistariisuntaa. Tässä yhteydessä vimpeliläiset voivat röyhistää rintapieliään, sillä ennen tammisunnuntaita tänne uskallettiin ottaa vastaan sotakoulu, jossa ehdittiin kouluttaa vajaan kolmen viikon aikana 207 suojeluskuntalaista vaativiin johtotehtäviin. Heistä 80 oli vapaussodassa upseerin tehtävissä, toimien komppanianpäällikköinä, varapäällikköinä, adjutantteina tai joukkueenjohtajina. Kolme Vimpelin kurssin käynyttä, Aarne Pelkonen, Paul Raatikainen ja Kustaa Tapola, toimi pataljoonankomentajana rintamalla. Vimpelistä kurssille osallistui 11 miestä.

Vapaussotaan osallistui noin 100 vimpeliläistä miestä ja viisi naista. Vapaussodan sankarien muistomerkki paljastettiin Vimpelin kirkon viereen 29.10.1922. Siinä on kuuden vapaussodassa kaatuneen vimpeliläisen nimet. Jumalanpalveluksen jälkeen laskimme muistomerkille seppeleen, jonka nauhoissa lukee ”Sankarivainajien muistoa kunnioittaen – Tammisunnuntain juhlaväki”.

Seppelnauhan tekstissä ei siis lue Vapaussodan sankarivainajien muistoa kunnioittaen, ainoastaan sankarivainajien muistoa kunnioittaen. Moni vapaussoturi joutui puolustamaan isänmaataan myös talvi- ja jatkosodassa, osa vielä Lapin sodassa. Useat heistä ahkeroivat Suojeluskunnissa sotien välisenä aikana ja naiset työskentelivät Lotta Svärd – järjestössä, talvi- ja jatkosodassa sekä rintamalla että kotirintaman vaativissa tehtävissä. Pikkulotat ja sotilaspojat vastasivat monista tärkeistä kotiseudun tehtävistä. Sodan jälkeen ei ollut tilaisuutta lepoon vaan oli selviydyttävä sotakorvauksista, siirtoväen asuttamisesta ja jälleenrakentamisesta. Monen elämä oli aloitettava täysin alusta. Yhdistyksemme vaalii, nimestään huolimatta, kaikkien edellä mainittujen ryhmien muistoa.

”Näimme nousevan laajan Pohjanmaan. Näimme kansan, kuin kuohuvan meren. Näimme miehiä, jotka tunsivat vaan, pyhän innon – ja syttyvän veren. Ei silloin voimamme vavisseet, ei huolista huokunut rinta. Ei ollut – kallis arvoltaan, tää oman veremme hinta.”

Tämä on ensimmäinen säkeistö vimpeliläisen monitoimimiehen, sotakoulun puuhamiehen, suojeluskunnan päällikön, nuorisoseuramiehen, muusikon, kauppias Helge Lakasen kirjoittamasta runosta URHOJEN MUISTOLLE, joka on omistettu Vimpelin Suojeluskunnan miehille ja I. Etelä-Pohjalaiselle komppanialle, johon Vimpelin miehet vapaustaistelussa kuuluivat. Runo lausuttiin ensimmäisen kerran suojeluskuntajuhlilla Vimpelissä 13. huhtikuuta 1919.

Nyt, miltei sata vuotta myöhemmin, minulla on kunnia toivottaa teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi Tammisunnuntain maakunnalliseen 101-vuotisjuhlaan Vimpeliin!

 

Vihollinen ei malttanut pitää tulitaukoa edes joulupäivänä 1939. Se ei suinkaan lannistanut ilmajokelaisen tulenjohtueen joulunviettoa etulinjassa. Näin kuvaili isäni Aarne Latvala tunnelmia talvisodan Kiviniemessä joulupäivänä 1939 kirjeessään kotiin Ilmajoelle.

Kolme viikkoa sitten tämän digilehden palstoilla julkaistiin isäni kotiin lähettämä kenttäpostikirje, joka oli kirjoitettu 2.12.1939 eli talvisodan kolmannen päivän yönä. Päätoimittaja Jani Syväsen ja useiden lukijoiden pyynnöstä annan Lakeuden Maanpuolustaja -lehden käyttöön ohessa myös isäni joulukirjeen, joka on kirjoitettu jouluyönä 4/KTR 8 tulenjohtueen korsussa. Vuoksen vastarannalla vietti vihollinen jouluaan omalla tavallaan, jota isäni kirjeessään kuvailee.

Ohessa on ote myös patterinpäällikkönä toimineen Ilmari Talvitien päiväkirjasta. On kiinnostavaa vertailla päiväkohtaisesti, miten tulenjohtueen radistina toiminut isäni etulinjan juoksuhaudasta ja patterinpäällikkönä komentopaikalla toiminut upseeri näkivät tilanteen. Puhtaaksikirjoitetut koosteet ovat luettavissa myös Aallon Patteriston perinnehuoneessa Ilmajoella. Ohessa suoria otteita kirjoittajien kuvauksista joulupäivänä  1939 Kiviniemen lohkolta.

Rintamalla Joulupäivänä 1939

”Rakas perheeni siellä kotona. Parhaat terveiseni teille sinne!

On kulunut tämä ainutlaatuinen joulupäivä iltaan. Vaikka tämän juhlan pitäisikin olla rauhanjuhla kaikille kansoille, vaikka onkin kansainvälinen sopimus olemassa, että  kristikunnan suurimpana juhlapäivänä jouluna on kaikki sotatoimet keskeytettävä, ei tuo perivihollisemme ryssä näyttänyt silloinkaan malttavan olla paukuttamatta.

Vaikka eilen aattona olikin aika hiljaista, niin kyllä jo yön hämärässä alkoi taas rynnistää. Vaikka tilanne onkin tällainen, emme malttaneet jättää veisaamatta tuttua jouluvirttä, vaan sitä voimakkaampana annoimme sen korsussa kaikua. Vaan kun se oli tehty, vasta sitten alkoi taas työ. Ei ole miehet ennen niin sydämensä pohjasta laulaneet jouluvirttä, kun se tehtiin tänä jouluna taistelun tuoksinassa kranaattien räiskyessä.

Tänään ja yöllä sitten on ollut taas yhtämittainen pauke ja melske, ettei ole niinkään paljon tilaisuutta tätä juhlaa viettää, mutta ajatukset ovat silti ehtimiseen siellä kotona oman perhepiirin parissa. Lentäessään yllämme tänään on ryssä käyttänyt ainakin tällä paikalla vain lentolehtiä, joita on pudotettu monta lentokuormallista, mutta jotka Herran tuuli suurimmaksi osaksi vei heidän omalle puolelleen takaisin. Sai viedäkin, sillä kaikki asiat niissä olivat kokonaan päinvastoin, kuin on todellisuus.

Tässä toista viikkoa sitten he antoivat kovaäänilähetystä tuolta kosken takaa, mutta se lakkasi kuin seinään, kun tykkimme ampui yhden tarkkaan tähdätyn laukauksen puhujaa kohti. Meidän puolelta järjestettiin samanlainen tilaisuus viime viikolla. Soitettiin isänmaallisia lauluja ja marsseja, pidettiin mahtavia puheita venäjänkielellä.

Kyllä se otti kans naapurin kunniaan, koska se aloitti valtavan tykkitulen ääntä kohti, jossa me olimme juuri yötöissä uutta korsua tekemässä. Ei ollut heidän tulellaan yhtä valtavaa vaikutusta kuin meidän omilla laukauksillamme, sillä puhujamme puhui ja laulumme raikui pari tuntia heidän yhä kiihtyvästä tulestaan huolimatta, ja mekin pysyimme töissä, vaikka sirpaleet viuhuivat kiihkeästi.

Sellaista on ryssän tuli ollut koko ajan. Ei sillä ole mitään vaikutusta. Vaikka suomalainen seisoisi keskellä kenttää melkein kumartumatta, eivät ne silti osaa, sillä osanamme on sellainen ihmeellinen voima, joka panee nuo kauheat metallisirut ikäänkuin väistymään kohdallamme. Sellaista se on, kun on oikeuden vartijana. Sen tähden onkin miehistä tässä etulinjalla melkein kokonaan hälvennyt sellainen arkuus, kun oli ensi tulikasteessa. On tullut sijaan luottamus, että kyllä korkein kaitsija asettaa kilven sen eteen, jonka osa ei ole vielä kuolla. Vain Häneltä on apu odotettavissa ja häneltä se saadaan.

Emme vähääkään enää epäile voittavamme, se saavutetaan ehkä jo hyvinkin pian, niin kertoo jokaisen vaisto. Jaa, sain eilen joulupaketin myös tuntemattomana sotilaana joiltakin Kiukaisten lotilta. Ei ole minulla mitään valittamista tämän joulun suhteen olosuhteisiin katsoen.

En vain vieläkään ole saanut Sinulta kirjettä, eikä niitä yleensä ole saaneet muutkaan. Ehkä ne tulevat sitten pyhän jälkeen. Kuusiston Martti lähti eilen lomalle veljensä hautajaisiin. Muuten ei täältä lomaa taida saadakaan. Voikaa sitten hyvin vain taas. Lue Antillekin tämä.

 Sydämellisin terveisin Aarnenne”

Joulu herkisti tunteita siellä jossakin
Rintamalla kirjoitetuista kirjeistä on luettavissa sanoja ja tunnelmia, joita tavalliset suomalaiset miehet eivät siviilioloissa useinkaan kehtaa tuoda julki. Varsinkin joulu näyttää nostaneen rivimiestenkin herkimpiä tunteita pintaan. Tulenjohtueen miehet katsoivat kolmen kuukauden ajan vihollista miltei silmästä silmään satametrisen Vuoksen virran yli.

Aallon patteristossa esimiehinä toimineet upseerit talvisodassa olivat pääasiassa kotoisin samoilta seuduilta kuin miehistökin. Kirjeiden perusteella he nauttivat miestensä lujaa luottamusta. Patterin päälliköllä Ilmari Talvitiellä oli lakiasiantoimisto Seinäjoella. Myös tulenjohtajana toiminut upseeri Aarne Saunamäki oli maakunnan miehiä. Vielä sodan jälkeenkin he pitivät yllä patteristonsa miehiin aseveljellistä yhteyttä.

Seuraava ote Ilmari Talvitien päiväkirjasta on samalta joulupäivältä kuin isäni kirje. Patterin päällikön kuvaus joulupäivältä on luonnollisesti hieman virallisempi kuin tavallisen rivimiehen kotiväelle osoittama kirje, joskin joulun herkkyys siitäkin heijastuu.

25.12.1939 Joulupäivä

”Nousin vuoteestani kello 6.30. Pakkanen edelleen kireä. Jalkaväen suojahaudoissa vasemmalla veisataan ”Jumala ompi linnamme”. Ryssä ampuu tykistöllään harvakseen meidän lohkollamme. Haitermaahan (kauhajokisten pattoristoalueelle) sataa ammuksia tiheämmin (Ulkuniemi n. 5000 kranaattia). Ryssä yritti hyökkäystä Suvannon yli vasemmalla puolellamme, Haitermaan suunnalla. Heidät lyötiin takaisin. 60: ryssän sanottiin saaneen ikuisen joulurauhan. Sotasaalis: 27 kivääriä, 3 konekivääriä ym.”

Oheisesta karttapiirroksesta näkyvät Talvitien päiväkirjassa mainitut paikat. ”Kiviniemen lukko” piti ja pysyi suomalaisten hallussa koko talvisodan ajan. Vasta rauhansopimus pakotti puolustajat vetäytymään satakunta kilometriä uudelle rajalle.

Matti Latvala

 

Kuusenhavusymboli on kuulunut suomalaiseen sotilasheraldiikkaan koko itsenäisyyden ajan ja se näkyy edelleenkin hämmästyttävän monissa sotilasmerkeissä.

Kuusenhavu tuli heraldiikkaan hyvin käytännöllistä tietä. Kun valkoinen armeija valmistautui valtaamaan punaisten hallussa olleen Tampereen pääsiäisen aikaan vuonna 1918, tarvittiin sotilaille omataistelijatunnus.

Pääosin siviilipuvuissa käytävässä sodassa tunnus olikin erityisen tarpeellinen. Punainen tai valkoinen käsivarsinauha toki yleensä kertoi, kummallako puolla taistelija soti, mutta käsivarsinauha oli helppo tiukan paikan tullen vaihtaa tai poistaa.

Valkoisten joukkojen omataistelijatunnukseksi valittiin kuusenhavu ja ainakin käytännöllisyys puolsi valintaa. Kuusia oli ympäriinsä keväisessä metsässä. Kuusenhavu löysi pian tiensä Tampereelta suomalaiseen sotilasheraldiikkaan, ensiksi valkoisen puolen asevelimerkkeihin.

Kuusenhavu lakkiin ja taskuun
Ohjeeksi annettiin, että havunoksa pitää laittaa lakin lisäksi myös taskuun. Taskuhavulle yhtenä käytännöllisenä selityksenä on, että henkilöön käyvän tarkastuksen yhteydessä havu todisti, että omia ollaan vaikka havua ei lakista löytynytkään. Lakkihavu saattoi helposti taistelun tiimellyksessä pudota.

Myös viime sodissamme oli joskus tarvetta omataistelijatunnukselle erityisesti pimeässä käytävään lähitaisteluun valmistauduttaessa. Tunnuksena olen valokuvissa nähnyt ainakin valkean nauhan asepuvun rintataskun päällä.

Kauluslaattojen kulmahavut
Kauluslaatat otettiin Suomessa käyttöön puvun m/36 myötä, ja aluksi vain kenraaleilla oli havunoksat kauluslaatan kulmissa. Kenraalien kauluksien etuosassa oli jo puvussa m/18 aselajivärisellä pohjalla havunoksaompeleet, joiden päälle kiinnitettiin arvomerkit

Kuusenhavut tulivat kaikkien upseerien laattojen kulmiin jo kolme vuotta puvun m/36 käyttöön oton jälkeen, kun tehtiin seuraava kauluslaattauudistus. Talvisodasta alkaen upseerien kauluslaatat ovat olleet käytännössä nykyistä mallia vähäisin koko- ja muotomuutoksin. Eniten ovat muuttuneet laattojen taustamateriaalit.

Aliupseereille havut laatan kulmiin tulivat vasta vuonna 1974 kun kanta-aliupseereista tuli toimiupseereita. Tuolloin enää miehistö sekä varusmiesaliupseerit jäivät ilman kulmahavuja. Välillä kulmahavuttomat laatat olivat myös reservin aliupseereilla. Nykyisin jopa reservin alikersantin kauluslaattaan kuuluvat kulmahavut. Varusmiehillä ei kauluslaatallisia pukuja tosin ole enää kuin harvoissa poikkeustapauksissa.

Erikoisupseereiden, sotilasvirkamiesten ja upseerikokelaiden kauluslaatoissa ei kulmahavuja ole, koska arvomerkit alkavat jo laatan etureunasta. Kulmahavuja ei ole myöskään sotilaspapeilla.

Sotatuomareiden kauluslaattojen arvomerkki muodostui oikeuden vaaka-miekka -symbolista, jota reunustivat havunoksat. Sotatuomareita ei sotilasarvojärjestelmässämme enää ole.

Kuusenhavu lakkimerkissä
Jatkosodan jälkeen otettiin käyttöön lippalakki m/49 eli edelleenkin käytössä oleva ns. koppalakki. Lakkimerkin aselajiväristä pohjaa reunustaa päältä avoin kuusenhavuseppele. Kanta-aliupseerit käyttivät aluksi merkin matalampaa versiota, mutta kanta-aliupseerien muuttuminen toimiupseereiksi toi heidänkin lakkeihinsa upseerien lakkimerkin. Sama lakkimerkki on käytössä myös turkislakissa m/39 sekä juhlapuvun m/87 päähineissä.

Meri- ja ilmavoimissa otettiin nykyisen kaltainen upseerien lakkimerkki käyttöön jo vuoden 1920 virkapukumääräyksissä. 1930-luvun alussa matala havuseppele tuli merivoimien kadettien ja erikoismestareiden lakkimerkkiin. Merivoimien lakkimerkissä on havuseppeleen lisäksi ankkuri ja ilmavoimilla kotka.

Tiedossani ei ole, mistä kuusenhavu Puolustusvoimien lakkimerkin teemaksi tarkalleen ottaen tuli, mutta periytyminen Tampereen keväästä 1918 olisi looginen johtopäätös. Varhaisimpia heraldiikkaan liittyviä päätöksiä ei arkistoista tahdo löytyä.

Joukko-osastotunnusten ja -lippujen havut
Muutamissa joukko-osastotunnuksissakin erottuu kuusenhavu, selvimmin Utin jääkärirykmentin merkissä. Vuonna 2003 lakkautetun Keski-Suomen rykmentin tunnuksen kuva-aihe, soidinmetso, on havuseppeleen ympäröimä. Vaakunaselityksessä ei tarkemmin määritellä, onko se kuusen- vai männynhavu.

Männynhavuksi sen sijaan määritellään vuonna 1992 Keski-Suomen rykmenttiin liitetyn Keski-Suomen pioneeripataljoonan joukko-osastotunnuksen havu. Huomattavasti havuja useammin joukko-osastotunnuksissa näkee laakeriseppeleitä.

Rajavartiolaitoksen symbolistakin löytyy havunoksa karhunpään ja miekan välistä. Rajakoulun kurssimerkin karhunpää on puolestaan ympäröity havuseppeleellä.

Havunoksatunnusta tapaa myös sotaväen lipuissa kuten perinnekäyttöön siirtyneissä Taistelukoulun ja Kanta-aliupseerikoulun lipuissa. Lippujen seppele- tai oksakuvioissa näkee myös voittajaa symboloivaa laakeriseppelettä sekä urheutta kuvaavaa tammenlehvää.

Havusymboli esiintyy myös joissakin joukko-osastoristeissä kuten Päällystöopiston sekä Keski-Suomen rykmentin ristissä.

Kuusenhavu aliupseerien kurssimerkeissä
Kuusenhavutunnus on kuulunut erityisesti kanta-aliupseereiden – myöhempien toimi- ja opistoupseerien – kurssimerkkeihin. Perusteena tälle on, että vapaussodan aikaista Vöyrin kurssia pidetään itsenäisen Suomen kanta-aliupseerikoulutuksen alkuna. Kuusenhavu löytyy tietysti Vöyrin kurssin merkistä, mutta kuusenhavuteema toistuu Kanta-aliupseerikoulun peruskurssin, Päällystöopiston sekä opistoupseerien perus- ja jatkokurssin merkeissä, eli Vöyrin perinne jatkui läpi koko kanta-aliupseerikoulutuksen kehityskaaren.

Kanta-aliupseeristo perustettiin Puolustusvoimiin uudelleen viime vuosikymmenellä ja kuusenhavuperinne jatkuu myös nykyisen kanta-aliupseeriston kurssimerkeissä. Kurssimerkkejä on kolmelle koulutusportaalle ja niiden kaikkien kuva-aiheessa toistuvat leijona ja kuusenhavut.

Harva reservialiupseeri lienee katsonut kurssimerkkiään niin tarkoin, että on huomannut myös siinä olevat kuusenhavusymbolit, mutta myös reservialiupseeriperinteessä kertautuu Vöyrin sotakoulun symboliikka.

Kanta-aliupseeriksi ja myöhemmin toimi- ja opistoupseeriksi opiskelevilla kauluslaatan arvomerkkikin oli havuaiheinen, toimiupseerioppilailla kaikkein selvimmin, kun arvomerkki sinällään oli kuusenhavu.

Havuja myös upseereilla
Upseeripuolella kuusenhavu on esiupseerikurssin merkin reunakoristeena. Upseerin peruskurssin vuosina 1946–49 käytössä ollut merkki muistuttaa esiupseerikurssin merkkiä. Leijona on ympäröity havunoksien lisäksi ruusukkeilla.

Monien erikoisupseerikurssien merkissä on kuusenhavusymboli. Se löytyy ainakin musiikkiupseerikurssin, talouspäällikkökurssin, insinööriupseerikurssin ja sotilaspappien kurssimerkistä sekä sotilaskapellimestarin täydennyskoulutusmerkistä. Joskus havukuviot ovat pitkälle tyyliteltyjä, mutta harjaantunut ja perinteet tunteva silmä ne kyllä havuiksi tunnistaa.

Varusmiesten ja veteraanien havut
Varusmiesten kunto- ja suoritusmerkkien reunakoristeissa vuorottelevat heraldinen ruusuke ja kuusenhavu. Viimeksi mainittu ei tosin kovin helposti erotu paitsi radioviestittäjän merkistä ja ampumamerkistä.

Yhteen varusmiesten koulutushaaramerkkiinkin havu on päässyt. Sissin tunnuksena on havunoksa. Se todennäköisesti symboloi sissin peruselementtiä metsää eikä Tampereen taistelua keväällä 1918.

Havutunnus esiintyy myös joissakin talvi- ja jatkosodan muistoristeissä kuten Ratsuväkiprikaatin ristissä, Pohjois-Vienan ristissä sekä hyvin harvinaisessa Prikaati Kuussaaren ristissä. Ennen toista maailmansotaa otettiin käyttöön Heimosotaristi, jossa siinäkin on havuteema.

Kuusenhavu suojeluskuntien merkeissä
Suojeluskuntien hihakilven S-symbolin päällä oli kolme havunoksaa ja myös suojeluskuntien kurssi- ja suoritusmerkeissä havunoksasymboli oli lähes poikkeuksetta jossakin muodossa. Suojeluskuntaupseerin kaulukseen kuului puvussa m/27 messinkinen käpy ja kuusenoksa ilman kauluslaattaa. Kauluslaatassa kävyllistä kuusenoksaa käytettiin puvussa m/36. Suojeluskuntalaiset käyttivät metallista kuusenhavutunnusta tai oikeaa kuusenhavua lakin vasemmalla sivulla juhla- ja paraatipuvun yhteydessä vuodesta 1921 alkaen.

Merisuojeluskunnan upseerin kokardi muistutti huomattavassa määrin nykyistä merivoimien lakkimerkkiä havunoksareunuksineen ja venepäällikön kokardi muistutti vuonna 1974 käytöstä poistunutta aliupseerien lakkimerkkiä.

Sotilaspoikien kankaisessa käsivarsikilvessä oli leijonatunnuksen alapuolella kuusenhavutunnus. Samaa merkkiä käytetään yhä sotilaspoikien perinnetyössä.

Kuusenhavu hakaristin korvaajana
Suomessakin monissa yhteyksissä vuosisatojen ajan esiintynyt koristeaihe hakaristi kärsi siitä, että sen omaksui tunnuksekseen Saksan Kansallissosialistinen Työväenpuolue maailmansotien välisessä Saksassa. Suomen Valkoisen Ruusun suurristin ketjun hakaristikuvion poistamiselle tuli niin kova poliittinen paine 1960-luvun alussa, että perinteinen hakaristiaihe korvattiin vuonna 1963 kuusenhavusymbolilla. Sen vaihtoehtona oli tarjolla hannunvaakunaornamentti.

Hakaristillisen version ehti kuitenkin saada muiden muassa neuvostoliittolainen marsalkka Kliment Vorosilov. Hakaristillisen version sai myös Ranskan presidentti Charles de Gaulle. Hänen suhtautumisestaan ketjun hakaristisymboliin on ristiriitaista tietoa, mutta presidentti Urho Kekkosen vuoden 1962 valtiovierailu Ranskaan ja SVR:n suurristin antaminen tuolloin de Gaullelle saattoi olla yksi aihe miettiä uusi koristeaihe ketjuun.

Myös eräisiin toteutumatta jääneisiin kunniamerkkeihin on kaavailtu havunoksa-aihetta koristeeksi. Akseli Gallen-Kallela suunnitteli vuonna 1928 Kalevan Miekan ritarikunnalle kunniamerkkejä ja niissä yhtenä koristeaiheena olisi ollut kuusenhavu.

Uuden ritarikunnan perustaminen kaatui poliittiseen kärhämöintiin eikä se toteutunut myöskään 1970-luvulla, jolloin suunnitelma herätettiin henkiin Kalevan Miekkaritarikunnan nimellä. Kunniamerkkejä olisi annettu 1970-luvulla erityisesti maanpuolustusansioista, koska tuolloin ei Vapaudenristin ritarikunnan merkkejä annettu.

Havutunnus vapaussodan perinnetyössä
Koska havunoksatunnus otettiin valkoisella puolella käyttöön vapaussodan aikana, on luonnollista, että se siirtyi myös vapaussodan perinnetyöhön. Nykyisin havunoksasymbolia näkee useimmin Sinisessä ristissä, joka otettiin käyttöön aluksi miekallisena itsenäisyytemme 50-vuotisjuhlavuonna 1967.

Miekallisena ristin saattoivat aluksi saada aktivistit, jääkärit, vapaussotaan osallistuneet, heimosoturit, suojeluskuntalaiset ja lotat sekä ennen vuotta 1945 sotilaskotityössä mukana olleet. Nykyään annettava Sininen risti on varustettu havunoksatunnuksella.

Havuaihe esiintyy monessa sellaisessakin merkissä, tunnuksessa tai lipussa, jota tässä artikkelissa ei mainita.

Kuusenhavu kuoleman symbolina
Kuusenhavu on symboloinut myös kuolemaa. Suomen sankarivainajat on pyritty mahdollisuuksien mukaan saattamaan kotipitäjän multiin. Kaatuneita kuljettavat rautatievaunut oli sota-aikana tapana merkitä kuusenhavuilla.

Menneinä vuosikymmeninä siviilivainajankin viimeinen matka siunauskappelilta hautaan – tai ainakin matkan viimeiset metrit – oli tapana havuttaa. Erään selityksen mukaan suomen kielen kielikuva olla hakoteillä tulee juuri tavasta merkitä hautaan johtava tie.

Teksti: Seppo Simola

Kapteeni (res.) Seppo Simola on sotilasperinteen harrastajatutkija ja hän kirjoittaa aktiivisesti lähinnä historia-aiheista sotilasalan lehtiin. Sähköpostiosoite on simola.sotilasperinne@hotmail.fi.

Julkaistu aiemmin Kylkiraudan numerossa 3/2018

Lähteitä:
Aarniaho Pekka: Kaluunat ja rähinäremmit – Itsenäisen Suomen virkapuvut ja arvomerkit 1918—1945 (1996)
Matikkala Antti: Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikunnat (2017)
Mattila Jukka I.: Vapaussodan muistomitalit (2001)
Palokangas Marko: Suomen Puolustusvoimien joukko-osastoperinteet (2008)
Roudasmaa Stig: Suojeluskuntajärjestön puvut 1918–1944 (2002)
Sulamaa Kaarle: Aliupseeriliiton historia 1965—2015 (2015)
Tiainen Jani: Suomen kunniamerkit (2010)
Puolustusvoimat ennen ja nyt -sarja
Sotilas- ja virkapukuohjesääntö 2000