Perinne

Vapaussodan ja Itsenäisyyden E-P:n Perinneyhdistys ry jatkoi antoisaa seminaarisarjaa, joka valotti monipuolisesti maamme vaiheita vapaussodasta aina viime sotiin saakka. Viime lauantain seminaari Seinäjoen kaupungintalolla käsitteli lähinnä talvisotaa edeltäneitä asioita.

Asiantuntijoiksi perinneyhdistys oli saanut historiaan perehtyneen tohtorikvartetin. Seinäjoen valtuustosali oli täynnä isänmaamme vaiheista kiinnostuneita kansalaisia, lähinnä senioreita, joita Suomi 100 -merkeissä on koulutettu monipuolisella historiamme taustoituksella. Seminaarin puheenjohtajana toimi Vapaussoturi-lehden päätoimittaja, FT Vesa Määttä.

Seminaarin avasi perinneyhdistyksen puheenjohtaja Tapani Tikkala. Hän totesi, että tavoitteena on jakaa kansalaisille tutkittua tietoa korkeatasoisten asiantuntijoiden alustuksilla. Kipeitäkin asioita käsitellään niiden oikeilla nimillä. Tilaisuudet jatkuvat suorastaan hengästyttävällä tahdilla. Luetteloa tulevista perinneyhdistyksen tapahtumista on tämän katsauksen lopussa.

Myyttejä ja realismia taannoisista Saksan suhteista

Yleinen uskomus on, että 1930-luku oli Suomessa hyvin saksalaismielinen. Tämän uskomuksen todellisuutta ja kääntöpuolia käsitteli tutkija ja Turun yliopiston professori Vesa Vares. Alustus sisälsi sekä ajan henkeen liittyviä mieltymyksiä että kylmiä tosiasioita. Tutkija lainasi valtakunnan johtopaikoilla toimineita henkilöitä, jotka otteet hallitsivat talvisotaa edeltävän ajan ajatusmaailmaa. Paasikivi totesi yksityiskirjeessään kesällä 1918 seuraavaa:

”Me saamme kiittää Saksaa kaikesta. Saksan kannatuksesta riippuu Suomen itsenäisyys. Venäjän puolesta tulee hyökkäys aikanaan yhtä varmasti kuin syksy ja talvi seuraavat kesää.”

Saksan merkitys tunnustettiin laajasti. Jopa tasavaltalaiset olivat tiukasti saksalaismielisellä kannalla. Santeri Alkio: ”Suomi Saksan kanssa elää tai kuolee”.
Suomen ja Saksan todelliselle ystävyydelle ilmaantui myös epäilijöitä sitä enemmän, mitä lähemmäksi 30-luvun loppupuolta tultiin. Vesa Vares kuvaili tilannetta muutamin faktoin.

-Ulkoministeri Holsti oli loukannut eräillä lausunnoillaan syvästi arvonsa tuntevaa ja herkkähipiäistä Hitleriä, joka ei välittänyt pienten maiden asioista. Ainoastaan Saksan etu oli hänelle tärkeätä. Suomi ei tuossa vaiheessa merkinnyt Saksalle paljoakaan.

-Saksasta ei ollut Suomen turvallisuustekijäksi – ei sen enempää voimavarojensa kuin harrastamansa seuran vuoksi. Sitä paitsi Saksa oli tuolloin ennen talvisotaa Neuvostoliiton ystävä.

Niinpä oli ymmärrettävissä, että Hitler niputti pieniä maita etupiirijaossa mielensä mukaan, mikä näkyi Saksan ja Neuvostoliiton välisessä salaisessa sopimuksessa. Suomi jätettiin selviytymään siinä yksin.

Yhteistyökumppaneita haettiin epätoivoisesti

Suomessa turvallisuusuhkat tajuttiin 30-luvun loppupuolella. Dosentit Heikki Roiko-Jokela ja Jari Leskinen selvittivät varautumista niihin havainnollisesti ja seikkaperäisesti. Turvaa haettiin niin lännestä Ruotsista kuin etelästä Virosta. Ymmärtämystä saatiin kummastakin suunnasta, mutta kumpainenkaan lähestymisyritys ei todentullen realisoitunut.

Ruotsi vetosi puolueettomuuteensa. Suomalaisten odotukset pohjoismaisesta turvallisuuteen tähtäävästä yhteistyöstä Roiko-Jokelan mukaan olivat korkealla, jota kuvastaa Paasikiven toteamus hänen muistelmissaan:

”Jälkeenpäin ajatellessani ja Neuvostoliiton tavattomasta sotilaallisesta voimasta huolimatta en saata tulla muuhun tulokseen kuin että tieto Suomen ja Ruotsin yhteisestä puolustuksesta olisi todennäköisesti voinut estää talvisodan, varsinkin jos Suomen puolelta samalla olisi neuvotteluissa v. 1939 noudatettu riittävän varovaista ja järkevää menettelyä.”

Eteläistä turvaa haettiin puolestaan Viron suunnalta. Suunnitelmat olivat Jari Leskisen selvityksen mukaan aukottomasti erittäin pitkällä.

-Tavoitteena oli sulkea Suomenlahden kapeikko Porkkalan kohdalta linnoittamalla sen edustalla oleva saari ja miinoittamalla kapeikko Suomesta Viroon. Suomen ja Viron salainen sotilaallinen yhteistyö Neuvostoliiton hyökkäyksen varalta ennen talvisotaa oli tarkoin suunniteltu ja yhdessä harjoiteltu.

-Suunnitelma vesittyi siihen, että Viron puolustusvoimien komentaja Johan Laidoner myöntyi Neuvostoliiton esitykseen. Viro miehitettiin. Suomen aluetta pommitettiin talvisodan sytyttyä myös Tallinnasta käsin. Suomi jäi siis yksin ilman apua sieltäkin suunnasta.

Seminaari herätti monia ajatuksia

Alustusten jälkeen tutkijat asettuivat vielä paneeliin. Salin täyteisestä yleisöstä nousi monia kysymyksiä, joita kuulijoissa heräsi. Alustuksissa viitattiin useaan kertaan talvisotaa edeltäneisiin suunnitelmiin pohjoismaisesta yhteistyöstä, joka on jälleen tullut ajankohtaiseksi. Kysyttiin, löytyykö nykytilanteesta yhtäläisyyksiä silloisiin keskusteluihin ja suunnitelmiin.

Historian tutkijat puhuvat aina mieluummin menneistä tosiasioista, joista on näyttöä, eivät niinkään tulevista arvioista. Tuntuivat olevan kuitenkin sitä mieltä, että yhteistyötä pienten valtioiden välillä aina tarvitaan. Käytäväkeskusteluissa nousi harras toivomus, että talvisodan aikana koettua yksin jäämistä ei kansamme tarvitsisi enää koskaan kokea.

Alustajina toimineet tutkijat olivat selvästi mielissään siitä, että maakunnassa sotahistoria kiinnostaa yleisöä. Tapani Tikkala arveli, että yleisöä vetävät seminaareihin korkeatasoiset alustukset. Asiat kohtaavat toisensa. Tervetulleiksi hän toivottaisi nykyistä enemmän nuoria.

Jatkoa seuraa perinneyhdistyksen tilaisuuksissa

Tapani Tikkala luetteli, millaisia tilaisuuksia loppuvuoden ja ensi vuoden aikana seuraa ohjelmassa:

• Syyskokous 13.11. 2019 Impivaarassa. Esitelmä Kansallisarkiston pääjohtaja Jussi Nuorteva, Suomalaiset ritarikunnat.
• Perinneilta 27.11.2019 Vaasan sotilaskodissa. Esitelmä Tapani Tikkala Talvisodan pommituksista Vaasassa.
• Tammisunnuntain muistojuhla 26.1.2020 Isossakyrössä. Juhlapuhe prikaatinkenraali Mika Kalliomaa. Musiikki Laivaston soittokunta.
• Seminaari Talvisota – 105 taistelun päivää. Suomen toinen vapaussota 14.3.2020 Seinäjoen kaupungintalolla.
• Yhdistyksen 30-vuotisjuhla Seinäjoen Kampustalolla 4.6.2020.

Tikkala kehoitti merkkaamaan tapahtumat kalenteriinsa jo nyt.

Matti Latvala
Teksti ja kuvat

Teoksen ensimmäinen painos ilmestyi 2011 ja myytiin loppuun kahdessa kuukaudessa.
Ensimmäisen painon jälkeen ilmaantui materiaalia joka olisi ehdottomasti kuulunut kyseiseen rykmenttihistoriaan liitettäväksi, mutta jota ei ehditty ensimmäiseen taittoon valitettavasti enää lisäämään. Lisäksi uskomme että Etelä-Pohjanmaalla on edelleen turvassa valokuvia ja muuta kirjallista materiaalia jonka taltioiminen kirjan toiseen painokseen olisi paikallaan.

Työryhmä toivookin että mikäli omistat valokuvia, päiväkirjoja, julkaisemattomia tarinoita tms jonka toivoisit kirjaan painettavan ota rohkeasti yhteyttä.

Raimo Kallioniemi
Elsilänkuja 3, 63100 Kuortane
raimo.kallioniemi@gmail.com

Rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskus Wanhan Veteraanin ensimmäisen kokonaisen näyttelykesän alku Haminassa on ollut rohkaiseva. Varsinkin alkusyksyyn painottuva ryhmäkysyntä johti perinnekeskusta jatkamaan Lauri Törni 100 vuotta ja suomalaisen Waffen-SS vapaaehtoispataljoonan näyttelyjen aukioloa yleisölle yhdellä kuukaudella syyskuun loppuun saakka.

Kesä-heinäkuun kävijämäärät ja tiedossa olevat alkusyksyn ryhmät ennakoivat Wanhan Veteraanin sisäänajokesän maksavien kävijöiden määrän nousevan noin 6000 henkeen.

– Siihen uusi museo voi olla tyytyväinen. Vie oman aikansa ennen kuin uutena toimijana hyvää palautetta saanut tarjontamme tunnetaan. Alku on hyvä, Wanhan Veteraanin toiminnanjohtaja Vesa Kangasmäki sanoo.

Lauri Törni kirjallisuusseminaari Haminan Raatihuoneella lauantaina 10.8.2019

Lauri Törni-kirjallisuusseminaari Haminan Raatihuoneella elokuun 10. päivänä antaa vielä lisävauhtia kesän vaihtuville näyttelyille.

Kirjallisuusseminaarissa Lauri Törnin kiehtovuudesta kirjojen päähenkilönä avaavat näkemyksiään tietokirjailija Kari Kallonen ja kirjailija Esa Sirén. Molempien laajaa Törni-tuotantoa käsitellään varmasti myös seminaarin keskusteluosassa, jota vetää kriisinhallintaveteraani, ex-kansanedustaja Markku Pakkanen. Seminaariin on vapaa pääsy ja tilaisuus alkaa klo 12.00.

Tulevat näyttelyt

Wanhan Veteraanin rauhanturvaamisen pysyvä perusnäyttely saa marraskuun alusta tuekseen talvikauden vaihtuvan näyttelyn. Suurelle yleisölle pitkälti tuntemattoman näyttelyn aihe on ”Suomen kansa kerää, uhraa ja taistelee – sotien 1939-45 aikainen vapaaehtoinen talkoo- ja varainkeräystoiminta”.

– Sotahistorian harrastaja ja tietokirjailija J-P Alanderin keräämä kattava aihekokoelma tulee ensimmäistä kertaa julkisesti nähtäville. Näyttely on erittäin mielenkiintoinen ja se on auki yleisölle marras-maaliskuussa viikonloppuisin ja ryhmille aina sovittaessa, näyttelypäällikkö Ismo Flink kertoo.

Kesän 2020 vaihtuvan näyttelyn teemana Wanhassa Veteraanissa on varsinkin Suomen talvisodan menestykseen ratkaisevasti vaikuttaneet Suojeluskunta- ja Lotta Svärd järjestöt.

Lisätietoja:

www.rvpk.fi
Wanhan Veteraanin toiminnanjohtaja Vesa Kangasmäki
vesakangasmaki@gmail.com, puhelin 040 158 8115

Wanhan Veteraanin näyttelypäällikkö Ismo Flink
ismo.flink@hotmail.com, puhelin 050 534 6225

Terho Ahonen
Wanhan Veteraanin tiedottaja
terhoahonen2@gmail.com
040 504 0293

Mikä on pakin tilavuus? Minä vuonna jalkarätit poistuivat sotilas- ja virkapukuohjeista? Minä vuonna sotilasvalan ja vakuutuksen kaavat vahvistettiin? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin vastailivat Ähtärin reserviläisjärjestöjen joukkueet toukokuun herramieskisassa. Kisa järjestettiin Räjähdekeskuksen esikunnan tiloissa.

Ähtärin reserviläisjärjestöjen toukokuussa järjestettävällä herramieskisalla on pitkät perinteet. Kisan järjestämisvastuu vaihtuu vuosittain ja tänä vuonna kisan järjesti Ähtärin Sotilaskotiyhdistys ja kisapaikkana oli Räjähdekeskuksen esikunta. Herrasmiesmäisen kisasta tekee se, että kisailua ei oteta turhan vakavasti.

Sotilaskotitoiminnasta oli useampikin kysymys, koska järjestäjänä oli Ähtärin sotilaskotiyhdistys. Sotilaskotijärjestö on vuodesta 1918 yhtäjaksoisesti toiminut maanpuolustusjärjestö ja Ähtärin yhdistys on perustettu vuonna 1960. Sotilaskotiyhdistyksiä on Suomessa 37, Etelä-Pohjanmaalla kolme.

Yhtenä tehtävänä oli tunnistaa valokuvista Sotilaskotiliiton toiminnanjohtaja Satu Mustalahti, puheenjohtaja Kirsi Patrikainen sekä Ähtärin yhdistyksen puheenjohtaja Anneli Valkama. Anneli oli helppo tunnistaa, koska hän oli itse paikalla.

Tehtävänä oli laittaa järjestykseen vuosimerkit, jonka jokainen sotilaskotijärjestön jäsen saa aktiivisuudesta riippumatta: pöydällä oli erilaisia vuosimerkkejä ja kilpailijoiden piti tunnistaa 10 -, 20 -, 30 – ja 60 -vuotismerkit. Arvaukseksi meni.

Ei ollut helppo tehtävä tunnistaa kukkiakaan: pöydällä oli kuusi kukkaa ja kisailijoiden piti tunnistaa kukat. Kauniita kukkia ja jokaisella hieno nimi!

Monivalintakysymysten listalta oli 15 kysymystä, jotka pääasiassa olivat sotilaspuolelta. Osaisitko vastata mm. seuraaviin kysymyksiin: Minä vuonna jalkarätit poistuivat sotilas- ja virkapukuohjeista? Minä vuonna Suomessa alettiin viettää kansallista veteraanipäivää? Kuinka monta naispappia on puolustusvoimilla töissä? Mitä nykyistä sotilasarvoa vastaa käytöstä poistettu ”rakuunan arvo”? Mikä on pakin tilavuus? Koska sotilaskotitoiminta alkoi Suomessa? Minä vuonna sotilasvalan ja vakuutuksen kaavat vahvistettiin?

Liikuntaa ja musiikintuntemusta

Pihalla oli jalkapallon kuljetusviesti, joka onnistui joiltakin joukkueilta mallikkaasti, joillakin pallo meni omia menojaan.

Marssimusiikin tuntemusta testattiin siten, että kisailijoiden oli tunnistettava sotilasmarssi, kun Anne Luodeslampi soitti klarinetilla marssista neljä tahtia. Tunnistettavat marssit olivat Muistoja Pohjolasta, Porilaisten marssi, Jääkärimarssi ja Sotilaspoika.

Nopeus ja taito ratkaisivat tarjoiluviestissä: tarjottimella oli neljä täyttä muovipikaria ja tarjotin kädessä oli kierrettävä pöytä, läikkymisestä sai aikasakon. Kukin joukkueen jäsen kiersi pöydän ja yhteisaika ratkaisi paremmuusjärjestyksen.

Herrasmieskisan tulokset: ykkönen reserviupseerien ykkösjoukkue, kakkosena reserviläisten ykkösjoukkue ja kolmantena Räjähdekeskuksen joukkue.

Heikki Makkonen

Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja sodanajan sukupolven edustajat, hyvä yleisö.

Illan hämärä oli laskeutunut Seinäjoen aseman ylle ja päivän kiireellinen touhu vaimentunut. Lakeuksilta tuleva helmikuun tuuli ajoi kevyitä lumihiutaleita pitkin kovaksi poljettua asemalaituria ja rämisytti himmeästi palavia lamppuja. Vaaleampaa taivasta vastaan kuvastui korkea rautalankaverkko, joka oli rakennettu raiteiden väliin suojaamaan junaa, jossa päämaja asusti.

Siinä seisoessani ilmestyi äkkiä pimennosta esiin Jernström. – Sinua minä juuri kovasti olen kaivannut! Mannerheim tahtoo adjutantikseen jääkärin, ja olemme päättäneet, että sinun on ryhdyttävä toimeen!

Eivät auttaneet mitkään pyynnöt, vaikka parastani koetin. Käsky oli selvä ja peruuttamaton. – Ehkä hän ei hyväksykään minua, ja sillähän siitä on päästy! Kaikki toverini lähtevät rintamille, ja minä jäisin istumaan tänne! Ei! Parasta tehdä heti asia selväksi!

Siinä nyt seisoin ensi kertaa kenraalin edessä. Löin kantapäät yhteen niin että kannukset kilahti ja ilmoitin lyhyesti asiani. Kenraali pyysi minua istumaan, ja niin me siinä, pöytä välillämme, istuimme ja tarkkailimme toisiamme. Iloitsin itsekseni siitä, että en varmaankaan tehnyt edullista vaikutusta, sillä partakin oli jäänyt ajamatta aamulla ja muutenkin olin siistimättömän näköinen.

– Minä olen vanha soturi, ja minulla on ollut paljon adjutantteja. Tiedän, että ainoa ehto menestykselliselle työlle on molemminpuolinen, ehdoton luottamus. Tahdotteko sen minulle luvata?

Ajatukset risteilivät nopeasti päässäni. Minä kyllä olen valmis suoraan sanomaan ajatukseni, ja tässä ehkä on mahdollisuus pian täältä päästä. Kyllä minä tuohon voin suostua.

Vähitellen kuitenkin yhteinen työ ja yhteinen päämäärä sulatti pois kaiken epäilyksen ja molemminpuoliset väärinkäsitykset haihtuivat. Opin ymmärtämään, että aikaisemman polven isänmaallisuus oli yhtä puhdas kuin nuorenkin polven, vaikka muuttunut aika ja Saksassa olo oli käsitteitäni hämärtänyt.

Vastenmielisyyden tunne, jolla toimeeni olin ryhtynyt, haihtui pian ylipäällikön läheisyydessä. Huolimatta hänen äärettömästä työtaakastaan kului tuskin päivääkään, ettei hän olisi, paitsi puhtaita palvelusasioita, muutenkin omistanut hetkeä myös minulle. Ne opetukset ja neuvot, jotka häneltä sain, mieheltä, jonka sotilaalliset tiedot, kyky ja kokemus olivat aivan eri tasolla kuin mihin olin tottunut, olivat minulle korvaamattomat.

Hänen henkilöllisyytensä voima, se myös tasoitti ja yhdisti vapaussodan eri soturiainekset yhtenäiseksi, valkoiseksi armeijaksi. Kun tämä armeija sitten lippujen liehuessa marssi pääkaupunkiin, oli partaisesta ja kiukkuisesta luutnantista, joka Seinäjoen asemalla meni ilmoittautumaan Mannerheimille, tullut iloinen kapteeni, joka oli ylpeä saadessaan ratsastaa hänen standaarinsa vartiona.

Edellä mainitut muistelmat kirjoitti Heikki Kekoni Vapaussodan kertomuksiin ”Kun minusta tuli adjutantti”. Kekoni yleni myöhemmin aina kenraalimajuriksi saakka.

Hyvät kuulijat!

Ylipäällikkyyden vastaanottaessaan Mannerheim oli Suomessa kaikille täysin tuntematon 50-vuotias Venäjän armeijassa palvellut kenraaliluutnantti. Toukokuussa 1918 Mannerheim ei ollut enää suomalaisille tuntematon vaan juhlittu sankari.

Hänen päämajansa sijaitsi Seinäjoella useita viikkoja helmikuun 1918 alkupäivistä alkaen. Mannerheimin ja Etelä-Pohjanmaan vaiheet liittyvät toisiinsa erityisesti vuoden 1918 vapaussodan kautta.

Olemme kunniakäynnillä Mannerheimin patsaalla. Sen suunnittelu alkoi pian Mannerheimin kuoleman jälkeen viiden yksityishenkilön toimesta, jotka kutsuivat 16.3.1951 koolle yksityisiä etelä-pohjalaisia. Henkilöt olivat johtaja Lauri Koivisto, eversti Matti Laurila, päätoimittaja Artturi Leinonen, rehtori Hilja Riipinen ja opettaja Lempi Saunamäki. Varainkeräys hoidettiin maakunnallisesti eri pitäjissä yksityishenkilöiden toimesta. Patsas tilattiin Jääkäripataljoona 27:ssa palvelleelta jääkärikapteeni ja kuvanveistäjä Lauri Leppäseltä ja se paljastettiin 4.6.1955 Keskustorilla. Se oli tuolloin Suomen ensimmäinen julkinen Mannerheim -patsas. Nykyiselle paikalleen patsas siirrettiin 1973.

Suomen marsalkan syntymästä on kulunut tänään 152 vuotta. Tänään on myös Puolustusvoimain lippujuhlan päivä, jota alettiin viettämään 1919 toukokuun 16. päivänä Helsingissä järjestetyn vapaussodan voitonparaatin vuosipäivänä nimellä armeijan lippujuhla.

Toukokuun 16. vahvistettiin armeijan lippujuhlan viralliseksi juhlapäiväksi 1921 ja viralliseksi liputuspäiväksi 1934. Ylipäällikkö Mannerheimin täyttäessä 4. kesäkuuta 1942 75 vuotta, valtioneuvosto antoi hänelle Suomen marsalkan arvon ja määräsi hänen syntymäpäivänsä samalla Puolustusvoimain lippujuhlan päiväksi. Päivää kutsuttiin kuitenkin vuoteen 1950 Suomen marsalkan syntymäpäiväksi. Osoitamme tänään kunnianosoituksemme siis sekä Mannerheimille että Puolustusvoimille.

Eikä tässä vielä kaikki, kuten mainostermi kuuluu. Yhdistyksemme Vapaussodan ja Itsenäisyyden Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistys perustettiin 4.6.1990, joten myös yhdistyksellämme on tänään syntymäpäivä. Vuoden kuluttua täytämme tasan 30 vuotta. Silloin aloitamme juhlat tältä patsaalta ja jatkamme Kampustalolla järjestettävällä pääjuhlalla. Tänään jatkamme Suojeluskunta- ja Lottamuseolle, jossa alkaa kello 13.00 ohjelmallinen kahvihetki. Tilaisuuden järjestävät Suojeluskunta- ja Lottamuseo, Suojeluskunta- ja Lotta Svärd–museon Tuki ry sekä Vapaussodan ja Itsenäisyyden Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistys ry. Olette sydämellisesti tervetulleita!

Mitä voisimme oppia Heikki Kekonin adjutanttikokemuksesta 101 vuoden takaa? Mannerheim antoi yleisen elämänohjeen: ”Hyvän asian, hyvän tarkoitusperän puolesta meidän on usein suostuttava yhteistyöhön myös sellaisten henkilöiden kanssa, joita emme voi joka suhteessa hyväksyä.”

Maanpuolustus-, reserviläis-, veteraani- ja perinnetyössä on useita toimijoita ja aina voimakastahtoisten henkilöiden kemiat eivät osu kohdalleen. Se ei saa vaikuttaa lopputulokseen. Meidän on tehtävä yhä enemmän yhteistyötä, jolloin voimme vaikuttaa osaltamme maanpuolustushengen myönteiseen kehitykseen ja työmme jalostuu isänmaamme parhaaksi.

Tänään, moninkertaisena juhlapäivänä, on hyvä aloittaa, yhteiseen hiileen puhaltaen, kuten maakunnan väki tätä patsasta hankkiessaan. Toivotan jokaiselle hyvää Puolustusvoimain lippujuhlan päivää sekä Mannerheimin syntymän muistopäivää!

Tapani Tikkala
Puheenjohtaja
Vapaussodan ja Itsenäisyyden E-P:n perinneyhdistys ry