Perinne

Seinäjoen Rakuunapuiston Rakuunakivellä järjestettiin pienimuotoinen muistotilaisuus itsenäisen Suomen vanhimman joukko-osaston, Uudenmaan Rakuunarykmentin perustamisen uudelleen nousun muistoksi paljastetun muistokiven äärellä torstaina 27. helmikuuta.

Tilaisuuden järjestivät Rakuunakillan Etelä-Pohjanmaan Eskadroona sekä Seinäjoen Sotilaspiirin kilta. Erinomaisen puheen tilaisuudessa piti killan sihteeri Marko Pänkälä. Seppeleenlaskusta sekä juonnosta vastasi Etelä-Pohjanmaan Eskadroona.

♦ ♦ ♦

Marko Pänkälän puhe rakuunakivellä 27.2.2025:

Hyvää ratsaille nousun 107 vuotista vuosipäivää

Suomen Suuriruhtinaskunnassa yleinen turvallisuus romahti kesällä 1917 Venäjän rauhattomuuksien seurauksena. Syyskuussa senaatti antoi everstiluutnantti Bruno Jalanderille valtakirjan 200 miehen vahvuisen ratsastavan poliisikomennuskunnan perustamiseen järjestyksen ylläpitämistä varten. Osaston toiminta-alue kattoi koko Suomen ja se käynnistettiin kaikessa hiljaisuudessa niin sanotun ratsastavan poliisikomennuskunnan koulutuksen. Koulutus sijaitsi Porvoosta noin viiden kilometrin päässä Saksanniemen kartanossa.

Suomalainen vasemmisto ei hyväksynyt poliisien kouluttamista ja Porvooseen lähetettiin Helsingistä Vilhelm Nikanderin johdolla 350 venäläistä ja heidän aseistamaansa punakaartilaista, jotka hyökkäsivät 17. marraskuuta Saksanniemeen. Siellä koulutettavilla ei ollut kunnon aseistusta ja he joutuivat pakenemaan. Heistä osa joutui venäläisten ja punakaartien pidättämiksi, mutta osa pääsi siirtymään Pohjanmaalle, jossa joukko koottiin uudelleen joulukuussa 1917 Lappajärven Hyytiälän kylään.

Siirrossa lipusto menetti hevosiaan niin, että vain 70 niistä saapui Lappajärvelle. Pohjanmaalla oppilaat tultiin majoittamaan paikkakunnalla taloihin, jossa vieraanvaraisuus kukoisti. Rykmentin pääasia oli värvätä joukkoihinsa lisää miehistöä ja se ei ollut vaikeaa koska innokkaita ja seikkailunhaluisia pohjalaisia löytyikin helponlaisesti perustettaviin joukkoihin. Tämän johdosta, oli mahdollisuus valita paras miesaines rykmenttiin.

Lappajärven Ratsukoulusta käytettiin Mannerheimin käskyssä nimeä Ahrenbergin lipusto. Taistelujen edetessä Seinäjoelle keskitetyistä joukoista alettiin käyttää nimitystä Seinäjoen linnaväki. Sen komentajaksi määrättiin ratsumestari Gaston Ahrenberg. 25. helmikuuta 1918 komennettiin palauttamaan myös Vilppulan rintamalle komennetut miehet Seinäjoelle, jossa ratsuväen joukot järjestettäisiin uudelleen.

Sotatoimien alettua Pohjanmaalla venäläisiltä vallatut sotasaalishevoset lisäsivät lipuston hevosmäärää, joskin vallatut hevoset olivat huonosti kengitettyjä ja eivätkä heti valmiita palvelukseen. Järjestyslipustoa johtanut ratsumestari Ahrenberg esitti 26. helmikuuta kenraali Mannerheimille, että Järjestyslipuston nimi muutetaan sotilaallisemmaksi nimeksi, koska joukko oli jo menettänyt alkuperäisen poliisimaisen luonteensa.

Hän esitti uudeksi nimeksi Uudenmaan rakuunarykmenttiä osaston alkuperäisen synty- ja perustamispaikan mukaisesti. Asia ratkaistiin nopeasti ja niinpä kenraali Paul von Gerich tiedotti, että entinen Järjestyslipusto oli 27. helmikuuta merkitty senaatin valkoisen armeijan vahvuusluetteloihin uudella nimellä Uudenmaan Rakuunarykmentti. Mikäli Mannerheim ei olisi hyväksynyt rykmentti -nimitystä joukon pienen koon vuoksi, oli toisena nimivaihtoehtona ”Uudenmaan ratsumiehet”.

Rykmentin järjestämisessä käytettiin komentajansa tekemää suunnitelmaa, joka pohjautui venäläiseen harjoitusohjesääntöön. Vaatetuskin saatiin rykmentin komentajan suunnittelemana. Ylipäällikkö Mannerheimin päämaja sijaitsi Seinäjoella tammi-maaliskuussa ja rykmentti nousi ratsaille tällä paikalla 27. helmikuuta Mannerheimin käskystä 107 vuotta sitten, Rykmentin ollessa koossa 625 miehen vahvuisena.

Uudenmaan Rakuunarykmentti siirrettiin 5.–6. maaliskuuta Seinäjoelta Jyväskylään. Sieltä se siirrettiin rintamalle 9. maaliskuuta ja liikkeelle lähtien se osallistui taisteluihin mm. Länkipohjassa, Orivedellä sekä Tampereella. Tampere antautui 6. huhtikuuta ja Lempäälässä taistelut jatkuivat vielä 25. huhtikuuta saakka punaisten vetäytymiseen. Jyväskylään perustettiinkin Uudenmaan Rakuunarykmentin kaksi täydennyseskadroonaa ja avustamaan taisteluja Savon rintamalla.

Huhtikuun lopulla ja toukokuun alussa 5. eskadroona eteni Heinolasta Hollolan Jalkarantaan, jossa se yhtyi 6. eskadroonaan. Sisällissodan aseelliset taistelut päättyivät toukokuussa 1918 ja Lahdessa eskadroonan miehiä käytettiin lähimetsien haravointiin ja hevosten kokoamiseen. Täydennyseskadroonat viipyivät Jalkarannassa heinäkuun puoliväliin saakka, jolloin ne lakkautettiin kokonaan.

Rakuunoiden juuret ovat syvällä Suomen historiassa, sotilaallisien taitojen, kurinalaisen asenteiden sekä kovan koulutuksen yhdistelmänä voidaankin puhua läpi Suomen historian sotilasjoukon selkärangasta, jota aikanaan korosti myös nimikkorykmentistään sotamarsalkka Mannerheim. Suuret sotataidon johtajat ovat ylpeänä johtaneet joukkojaan mm. Adolf Ehrnrooth ja monet muut sotilasjohtajat. Heillä on ollut erittäin suuri kunnioitus työtoveriaan, Suomen hevosta kohtaan kaikissa Suomen sodissa.

Hyvää ja juhlallista juhlapäivää tärkeän perinteen vaalijoille!

Vuonna 2019 joukko isokyröläisiä isänmaan ystäviä sai ajatuksen kehittää pidemmälle Napuen -taistelun historian elävöittämistä.

Napuen taistelu oli suuren Pohjan sodan viimeinen Suomessa käyty kenttätaistelu. Se käytiin Isossakyrössä 19. helmikuuta 1714. Ruhtinas Mihail Golitsynin johtamat venäläiset saivat siinä merkittävän voiton kenraali Carl Gustaf Armfeltin johtamista Ruotsin karoliinijoukoista ja heitä avustaneista pohjalaisten talonpoikien nostoväkijoukoista. Taistelusta on katsottu alkaneen isonvihan aika. Taistelu hävittiin ja Kyrönmaa menetti ison osan miehistään ja taloistaan

Ja takaisin tähän päivään. Päädyttiin siihen, että asia etenee parhaiten perustamalla hanke asian ympärille. Hankkeella pidettäisiin Napuen taistelu tutuksi –tapahtuma sekä hankittaisiin karoliinisotilaiden asuja. Hankkeella asian vieminen eteenpäin edellytti yhdistystä, joten asia eteni mukavasti Isonkyrön kotiseutuyhdistyksen alaisena tykkiryhmän jaostona.

Hanke vietiin maaliin ja Napuen taistelu tutuksi – tapahtuma järjestettiin 22.2.2020. Tästä hankkeesta perinneryhmän toiminta on käynnistynyt nykymallisena ja vuonna 2021 pidettiin Napuen Perinne ja Tykit ry:n perustamiskokous ja nykyään toimimme omana yhdistyksenä. Voidaan puhua, että asialla oli yhdistyksen 11 perustajajäsentä, original 11. Ylpeänä saan lukea itseni tuohon joukkoon. Toimintaa ja tapahtumia on tähän viiteen vuoteen sopinut monenlaista, ja on taidettu päästä ihan televisioonkin mutta niiden läpikäyntiin ei tässä lähdetä.

Nostan kuitenkin esille sen yhdistyksen perimmäisen tarkoituksen ja tehtävän, elävöittämällä kertoa erityisesti nuorille historiasta, mitkä olivat Napuen taistelun tapahtumat ja minkälaista elämä oli sorron alla. Kaikki tietää, että pitää tuntea historiansa, että voi valmistautua tulevaan.

Vuoden 2020 tapahtumasta aloitimme perinteen. Kutsumme Kyrönmaan koulujen 5–6 luokkalaiset vuosittain ja vuorottain tässä helmikuun loppupuolella tutustumaan autenttiseen Napuen taistelun taistelukenttään, kerrotaan taistelun kulku, käydään Armfeltin kivellä, ammutaan tykillä, ihmetellään 1700 –luvun käsiaseita ja tietysti nautitaan vähän mehua ja nisua. Ja on sellainen tapahtuma, että ei ole ollut järjestysongelmia. Lapset ovat olleet todella kiinnostuneita, kyselevät ja kuuntelevat tarkasti.

Jari Viertola

Napuen Perinne ja Tykit ry:n jäsen
Isonkyrön Reserviläiset ry:n puheenjohtaja

Ohessa katsottavaksi tämän vuotisesta tapahtumasta videotallenne. Allekirjoittaneen maastokenkäkin taitaa kuvissa vilahtaa, kun kävin hakemassa dronen 200 metrin päästä. Moitti nimittäin lentokuvauslaitteen korkeusanturit hieman tykin suupaineita ja päätti lentää vähän pidemmälle turvaan:

Etelä-Karjalassa sijaitseva Rautjärvi on nykyään rajakunta. Sen alueesta jouduttiin rauhanteossa luovuttamaan melkein puolet, ensin Talvisodan jälkeen ja uudelleen jatkosodan jälkeen.

Talvisodassa Rautjärven miehet kunnostautuivat etenkin Kollaalla. Kuuluisin heistä oli tarkka-ampuja Simo Häyhä. Kollaan rajuista taisteluista sekä Simo Häyhästä kertova Kollaa- ja Simo Häyhä -museo sijaitsee Rautjärven Miettilässä. Jatkosodan alkaessa Rautjärvi oli Pajarin 18. divisioonan lähtöaluetta hyökkäykselle, jossa Kannasta lähdettiin valtaamaan takaisin. Rautjärveltä käsin lähtivät myös osasto Vehniäisen kaukopartiot salaisille ja vaarallisille tehtävilleen syvälle vihollisen puolelle.

Rautjärven Reserviupseerikerho on koonnut Rautjärven alueen sekä Kollaan taisteluihin liittyvää historiaa opastetuksi kierrokseksi. Siinä on 13 kohdetta, joista yksi on Kollaa- ja Simo Häyhä museo. Se sijaitsee historiallisella Miettilän reservikasarmialueella, jossa Sotahistoriakeskus Komendantti sisältää evakko- ja kotirintamanäyttelyt. Yksi sotahistoriakierroksen kohteista on Rautjärven vanha yläpappila, joka on saanut nimekseen Hugon pappila. Se oli jatkosodan aikaan osasto Vehniäisen asemapaikkana. Siinä toimii nyt kesäisin kahvila, jossa kannattaa pysähtyä historiakierroksella. Ennakkotilauksella sinne saa myös ruokailua. Hugon pappilan yrittäjällä on lähistöllä myös savusaunoja sekä jonkin verran majoituskapasiteettia Hugon Huviloissa.

Useimmat sotahistoriakierroksen 13 kohteesta on varustettu opastauluilla, joten niitä voi kiertää omatoimisesti. Rautjärven reserviupseereilta ja reserviläisiltä voi tilata sulan maan aikaan opastuksen ryhmille, jolloin museosta ja kierroksesta saa vielä enemmän irti muun muassa kohteisiin liittyvien tarinoiden muodossa. Tarinoita riittää desanttijahdeista ja kenttäoikeudesta pudotettuihin viholliskoneisiin. Kierrokselle voi esimerkiksi poimia Häyhä-museon ja sopivan määrän muita mielenkiintoisia kohteita.

Museo avaa ovensa jälleen 17.5.2025. Kierrokseen voi tutustua verkossa osoitteessa sotahistoriarautjarvi.fi, jossa on kohteista myös videoesittelyitä. Opastiedustelut osoitteesta aarto.kosunen@luukku.com ja Kollaa- ja Simo Häyhä -museon osalta myös suoraan museon sivujen kautta www.kollaa-simohayha-museo.fi

Etelä-Karjalan vierailuun voi yhdistää myös esimerkiksi tutustumisen Salpalinjaan, Rajamuseoon Immolassa, Immolan alueen opastetun kävelykierroksen (mm. osasto Kuhlmey ja Tuntemattoman sotilaan kuvauspaikat), Karjalan ilmailumuseon, Ratsuväkimuseon tai Etelä-Karjalan lottamuseon.

Etelä-Pohjanmaalla tehdään perinnetyötä suurella sydämellä. Maakunnan sankarihautausmaille on viime vuosina pystytetty aktiivisesti kaatuneitten muistosäätiön muistotauluja, asennettu pienoislippuja, sekä kynttilälyhtyjä kunnioittamaan niiden miesten muistoa, jotka antoivat henkensä isänmaan puolesta.

Perinnetyötä on monenlaista ja yksi tärkeimmistä on perinnetiedon periyttäminen jälkipolville. Allekirjoittaneella oli suuri kunnia olla seuraamassa Alavuden yläkoululla 17. tammikuuta hyvin valmisteltua luentoa sankarivainajista. Esitelmä käsitteli suomalaisen sotilaan kaatumista sodissamme ja vainajien evakuoimista oman seurakuntansa kirkkomaan multiin. Lisäksi esitelmässä tutustuttiin sankarihautausmaihin ja sivuttiin niiden historiaa.

Monissa maissa sotatoimialueelle kaatuneet vainajat on haudattu oman maan ulkopuolelle suurille sotilashautausmaille. Suomessa on ollut muuhun maailmaan nähden ainutlaatuinen tapa tuoda kaatunut sankarivainaja kotikunnan kirkkomaahan. Suomen sodissa menehtyi yli 93 000 suomalaista. Monen kuolleen kohdalla epätietoisuus jatkui vuosikymmeniä, koska ruumista ei saatu kotimaahan haudattavaksi. Kentälle jääneinä siunattiin talvisodassa 3172 ja jatkosodassa 4337 miestä. Siunatut olivat sotilaita, joiden tiedettiin kaatuneen, mutta ruumista ei saatu evakuoiduksi.

Kaatuneiden aseveljien hautaaminen omaan kirkkomaahan tärkeää

Suomalaisille kaatuneiden aseveljien saaminen kotimaan kirkkomaan multiin oli erittäin tärkeää. Monet vihollisen puolelle jääneitä aseveljiä noutaneista menettivät henkensä. Asiaa on hämmästelty ulkomaita myöden, kuinka suomalaiset olivat valmiit jopa kuolemaan noutamansa vainajan edestä. Kiivaiden taisteluiden aikana aina kuitenkaan ei ollut mahdollista tuoda ruumista rajan yli omalle puolelle. Tällöin ainut mahdollisuus oli suorittaa sankarihautaus paikan päällä.

Sotiemme jälkeen yli 5300 sotilaan viimeiset hetket ovat hämärän peitossa. Sodassa kadonneita kirjattiin 10 500 miestä, joiden kohtaloiden selvittäminen on jatkunut näihin päiviin.

Perinnetiedon periyttäminen sydämen asiana

Kouluissa ahkeraan esitelmöinyt perinneaktiivi Timo Fors kokee perinnetiedon jälkipolville periyttämisen sydämen asiana. Sotien 1939-1945 Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistyksessä varapuheenjohtajana toimiva Fors kiittää oppilaitoksia ja kouluja aktiivisuudesta perinneasian edistämiseksi. ”On hienoa saapua esitelmöimään tärkeästä aiheesta huomaten, miten hiljaa ja tarkkaavaisina oppilaat esitelmää kuuntelevat.” -toteaa Timo Fors mietteliäänä.

Perinnetiedon periyttäminen on ensiarvoisen tärkeää siitäkin syystä, että nuoresta iästään johtuen monellakaan oppilaalla ei ole omakohtaista rajapintaa esimerkiksi isovanhempien kautta sotien aikaisiin tapahtumiin. Forssin räätälöimä luento on kohdistettu kouluihin ja oppilaitoksiin 7. luokasta ylöspäin, yhdistyksiin, järjestöihin ja seurakuntiin yms. tahoihin, jotka ovat kiinnostuneita asiasta.

Seuraava esitelmä Seinäjoella

Timo Fors esitelmöi Seinäjoella järjestettävässä TARINAILTASSA Seinäjoen seurakunnan auditoriossa ti 25.2.2025 klo 18:00. Tilaisuuden järjestää Seinäjoen reserviläisjärjestöjen hengellinen- ja perinnetoimikunta yhdessä seurakunnan kanssa. Kestoltaan noin 45min oleva esitelmätilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Auditorioon kulku tapahtuu takakautta 3. kerros ja omakustanteiset kahvit nautitaan samassa tilassa klo 17:30 alkaen.

Esitelmien tiedustelut ja varaukset: 0400-768245 tai timo.fors(at)netikka.fi

Jani Syvänen
Toiminnanjohtaja
Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirit

Voit katsoa videoidun koosteen esitelmästä tästä:

Ajatus kolmen polven Kyproksen reissusta lähti siitä, kun vanhempani Alpo ja Rauha Korpinen kertoivat mielivänsä ja myöhemmin ilmoittautuvatkin mukaan. Kymmenen vuotta sitten olivat samaisella reissulla. Alpo-isä on ollut YK-joukoissa Kyproksella vuonna 1964 ja myöhemmin 80-luvulla Libanonissa.

Aikaa kului jonkin verran ja vanhemmillani ja samoin kuin minullakin alkoi nousta huoli miten jo aika iäkkäät (toki virkeät) matkaajat selviytyvät heti aluksi matkasta Alavudelta Helsinkiin ja siellä lähinnä lentokenttähärdellistä. Jonkin verran matkustelleena ja isän välttävällä kielitaidolla pärjäisivät kyllä kohteessa. Hetken mietittyäni päätin ainakin itse lähteä ”peräänkatsojaksi”. Meillä on neljä poikaa ja vanhempani ovat vuosien saatossa olleet korvaamaton apu lastenhoidossa ja muutenkin.

Ajattelin että nyt on meidän vuoromme olla apuna. Koko perhe vanhinta poikaa lukuun ottamatta päätti lähteä. Otin salaa vanhemmiltani yhteyttä matkaa järjestäneeseen Mauri Rytköseen ja kysyin mahdollisuudesta lähteä mukaan. Paljastimme lähtöaikeemme vanhemmilleni vasta syksymmällä ja se taisikin olla suuri yllätys! Olivat jo kovasti jännittäneet matkasta suoriutumista päinsä. Reissu kolmen sukupolven voimin ei ollut uusi asia. Olemme tehneet useita matkoja tällä porukalla.

Määränpäässä olimme vanhempieni kanssa eri hotellissa, mutta onneksi välimatka ei ollut pitkä tietä eikä varsinkaan rantaa pitkin. Vierailimme puolin ja toisin ja vietimme aikaa rannalla porukalla. Pappa ja pojat kävivät merellä uimassa. Poikia haastatellessa mieleenpainuvinta oli Kykko campin seremonia, jossa olimme isompien poikien kanssa. Tilaisuus oli juhlava ja hyvin toteutettu niin kuin koko päiväkin. Oli mielenkiintoista nähdä alue missä pappa on ollut rauhanturvaajana.

Päivä oli pitkä, helteinen mutta muistorikas. Poikamme Jaakko hiljattain varusmiespalveluksen suorittaneena on nyt suurin piirtein samanikäinen kuin Alpo-pappa oli palvellessaan Kyproksella. Käynti papan vanhoilla palveluspaikoilla herätti varmasti monenlaisia ajatuksia. Jopa ajatuksen itse lähteä joskus mukaan YK-joukkoihin.

Myös lämpö näin marraskuun pimeydessä ja kissaihmisinä lukuisat kulkukissat ja niiden ruokkiminen jäi mieleen Kyprokselta. Retket toivat vaihtelua totuttuihin perusrantalomiin. Kyrenian retkellä olimme koko porukalla.

Reserviläisyys ja maanpuolustustahto kulkee vahvana suvussamme. Kuulumme samaisen kolmen sukupolven voimin paikalliseen reserviläisyhdistykseen ja olemme sen toiminnassa aktiivisesti mukana.

Hanna Vainionpää
Alavuden Reserviläiset

♦ ♦ ♦

Kolmen sukupolven yhteisen matkan tekeminen oli suuri kunnia papalle ja mammalle. Saimme vasta syksyllä tietää, että tyttäremme Hanna ja vävymme Marko ovat salaisesti sopineet lähtevänsä 60v juhlamatkalle poikiensa Jaakon, Laurin ja Onnin kanssa. Vanhin poika Juho ei työesteiden vuoksi voinut osallistua tälle mielenkiintoiselle matkalle. Odotimme matkan retkikohteiden näkemistä ja käyntiä Kykon muistomerkillä. Muistomerkissä on laatta, joka kertoo ensimmäisestä kaatuneesta Juhani Matikaisesta.

Tapahtumasta olen kertonut tyttärelleni ja hänen neljälle pojalleen. Tämä tapahtumahan oli sellainen, että toimin SF-4 auton asemiehenä, mutta työvuoroni upseerimessissä tapahtuman iltana aiheutti sen, etten ollut etupenkillä, johon luodit osuivat. Siksi voin vielä tästä kertoa. Sain myös retkellä esitellä upseerimessin tämänhetkistä käyttöä (puusepän verstas) ja tietysti vanhan majapaikkani betonilaattaa. Kaikki Kykon muut rakennuksethan tuhoutuivat -74 sodassa, mutta messi jäi.

Käynti Nikosian vanhalla lentokentällä oli Hannalle ja pojille mielenkiintoinen kohde, sillä monta kertaa olen Googlen karttaohjelmalla näyttänyt tuhoutuneita lentokoneita kentällä. Nyt ne oli omin silmin nähtävissä. Olemme olleet Rauha-puolison kanssa myös 10 vuotta sitten samankaltaisella matkalla. Silloinkin yksi kohokohta oli päästä käymään suurlähettilään kutsumana juhlatilaisuudessa.

Tällä matkalla oli vielä mukava kuulla, että suurlähettiläs oli Nurmosta syntyisin ja saimme ottaa yhteiskuvan. Marko ja Onni jäivät tältä retkeltä hotellille sillä 10-vuotiaalle päivän retki olisi ollut väsyttävä. Kyrenian retki oli myös mielenkiintoinen. Saimme kokea millaista on rajatarkastukset eri puolilla Kyprosta ja kuinka huikeat näkymät korkealta vuoristosta on Kyrenian kaupunkiin.

Kokonaisuutena saimme myös nähdä millaista työtä rauhanturvaaminen on saarella saanut aikaan 60 vuoden aikana. Rauhaa ei ole vieläkään sovittu, mutta YK:n rauhanturvaajien läsnäolo on rauhoittanut elämää tällä saarella nykyään.

Alpo Korpinen
Alvuden Reserviläiset