Lakeuden Maanpuolustaja

Perinne

Etelä-Pohjanmaan Sotaveteraanipiirin neuvottelupäivillä huomioitiin ansioituneita

Julkaistu

Etelä-Pohjanmaan Sotaveteraanipiirin neuvottelupäivä järjestettiin torstaina 27.10.2022 hotelli Fooningissa. Sotaveteraaniyhdistykset ovat tulleet tilanteeseen, että edessä on tosiasia, veteraanit ovat häviämässä keskuudestamme.

Siitä seuraa, ettei voi olla paikallisia veteraaniyhdistyksiä, jollei siinä ole mukana veteraaneja. Tästä syystä piirihallitus päätti kutsua yhdistysten edustajat kuulemaan edessä olevasta yhdistyksen purkamisesta aiheutuvista toimenpiteistä.

Päivä oli todella tarpeen, koska jotkut yhdistykset eivät ole vielä tehneet asian eteen mitään. Koska lopetus vaatii kaksi eri kokousta, joiden välissä on oltava vähintään kuukauden tauko, ei tuo purku tapahdukaan aivan käden käänteessä.

Etelä-Pohjanmaan Sotaveteraanipiirin yhdistysten edustajat yhteiskuvassa. Kuva: Esko Petäjä

Keskustelua syntyi varsinkin siitä, miten yhdistyksen lopettaminen ilmoitetaan Patentti- ja rekisterihallitukselle. Myös tilinpäätöksen hyväksymisestä keskusteltiin, voiko sen toimittaa jo kuluvan vuoden aikana.

Nyt ei kinattu siitä, minne mahdolliset yhdistyksen varat joutuvat. Yhdistysten tilalle valitaan paikallinen toimikunta, jolle päätetään piirin alatilille siirrettyjen varojen käyttöoikeus. Piiri ei näitä varoja käytä. On huomioitava, että leskiä jää huomattava määrä perinneyhdistyksen ja paikallistoimikunnan vastuulle. Tästä syystä jäljellä olevia varoja tulee käyttää harkiten ja näitä leskiä tukien.

Uskon, että joka yhdistyksessä alettiin pohtia tarvittavia toimenpiteitä tuon päivän jälkeen. Jo elokuussa toiminnanjohtajan lähettämät purkuohjeet on nyt syytä kaivaa esille.

Sotaveteraanien korkeimmalla, kultaisella ansioristillä palkittiin Veikko Hallila, Tuulikki Luoma ja Erkki Välipakka. Kuva: Esko Petäjä

Koska toiminta on loppusuoralla, piirihallitus päätti huomioida pitkäaikaisia yhdistyksen toimijoita omilla ansiomitaleillaan ja liiton korkeimmat ansiomitalit oli anottuna tätä tilaisuutta varten. Näitä huomionosoituksia kertyikin huomattava määrä!

Näin Etelä-Pohjanmaalla!

Esko Petäjä
Puheenjohtaja
Etelä-Pohjanmaan Sotaveteraanipiiri ry

Kantajien usko – veteraanipyhä Alajärvellä

Julkaistu

Alajärven kirkossa vietettiin sunnuntaina 23. lokakuuta 2022 veteraaniväen radiomessua. Veteraanisukupolven ikääntyessä perinteiset kokoontumiset kirkkopäiville ovat jääneet taakse, mutta radion ja suoratoiston välityksellä on edelleen mahdollisuus kokoontua sanan äärelle yhdessä kirkkoon saapuneen seurakunnan kanssa.

Liturgina messussa toimi Alajärven seurakunnan kirkkoherra Ari Auranen, ja sävelin palvelivat komeasti kanttori Ismo Pitkänen ja Korsukuoro. Petra Ojala johti esirukousta, ja Johanna Pohjoisaho toimi tekstinlukijana. Ehtoollisavustajina olivat Seija Korkea-aho ja Juha Särkijärvi. Juha Tuomela toimi suntiona, ja Tuomo Uusipaikka vastasi suoratoistosta. Messu oli kuunneltavissa Järviradion taajuuksilla. Messun videotallenne on katsottavissa Alajärven seurakunnan YouTube-kanavalla.

Messun päätteeksi Annikki ja Raimo Kaltiala laskivat seppeleen sankarihaudoille. Lämpimät kiitokset Alajärven seurakunnalle ja eri tehtävissä palvelleille.

Messussa saarnasi Etelä-Pohjanmaan Sotaveteraanipiirin pappi Jaakko Antila. Saarna on luettavissa alla. Sunnuntain evankeliumi oli evankeliumista Markuksen mukaan

Markus 2:1–12:
Jeesus meni taas Kapernaumiin. Kun ihmiset kuulivat hänen olevan kotona, väkeä tuli koolle niin paljon, etteivät kaikki mahtuneet edes oven edustalle. Jeesus julisti heille sanaa. Hänen luokseen oltiin tuomassa halvaantunutta. Sairasta kantamassa oli neljä miestä, jotka eivät tungoksessa kuitenkaan päässeet tuomaan häntä Jeesuksen eteen. Silloin he purkivat katon siltä kohden, missä Jeesus oli, ja aukon tehtyään laskivat siitä alas vuodematon, jolla halvaantunut makasi. Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: ”Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi.”

Mutta siellä istui myös muutamia lainopettajia, ja he sanoivat itsekseen: ”Miten hän tuolla tavalla puhuu? Hän herjaa Jumalaa. Kuka muu kuin Jumala voi antaa syntejä anteeksi?” Jeesus tunsi heti hengessään, mitä he ajattelivat, ja sanoi heille: ”Kuinka te tuollaista ajattelette? Kumpi on helpompaa, sanoa halvaantuneelle: ’Sinun syntisi annetaan anteeksi’, vai sanoa: ’Nouse, ota vuoteesi ja kävele’? Mutta jotta te tietäisitte, että Ihmisen Pojalla on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi” – hän puhui nyt halvaantuneelle – ”nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi.” Silloin mies heti nousi, otti vuoteensa ja käveli pois kaikkien nähden. Kaikki olivat tästä hämmästyksissään, ylistivät Jumalaa ja sanoivat: ”Tällaista emme ole ikinä nähneet.”

Liturgina messussa toimi Alajärven seurakunnan kirkkoherra Ari Auranen. Kuva: Esko Petäjä

Nousta, tunnustaa ja kantaa

Rakkaat kristityt, niin täällä Gabrielin kirkossa Alajärvellä, kuin radion tai verkkoyhteyden äärellä.

Saarna päättyy usein sanoihin: ”Nouskaamme tunnustamaan yhteinen kristillinen uskomme.” Tässä messussa tunnustaminen tapahtuu virren sanoin, ja ajattelin tänäänkin lausua aikanaan tuon kehotuksen. Tämän sunnuntain evankeliumi vie meidät itse asiassa juuri noiden sanojen ääreen ja laittaa miettimään niitä. Sanat eivät ole vain lyhyt kehotus. Niihin sisältyy paljon.

Kehotuksessa on kaksi osaa, nouseminen ja tunnustaminen. On kunniatehtävä nousta tänä sunnuntaina juuri tähän saarnatuoliin. Kenellekään meistä ei ole kuitenkaan itsestään selvää, että pystyy nousemaan. Ehkä sinä täällä kirkossa tai vastaanottimen äärellä olet kokenut sen, että nouseminen vaatii ponnistuksia tai apua. Joskus se on saattanut sujua helposti, mutta ei välttämättä tänään.

Toinen merkittävä kohta tuossa kehotuksessa on ”tunnustaa yhteinen kristillinen uskomme”. Sekään ei välttämättä ole elämän vaiheissa aina helppoa. Tämän sunnuntain evankeliumissa on kysymys näistä molemmista, nousemisesta ja tunnustamisesta. Niitä ennen evankeliumi tuo kuitenkin eteemme kolmannen teon, kantamisen.

Jyrki Tuomela kertomassa kirkkoväelle kirkkorakennusten entisöintityöstä. Taustalla seurakunnan kiinteistötoimintaryhmän jäseniä. Kuva: Esko Petäjä

Sodan kuvat

Yksi mieleenpainuvimpia ja koskettavimpia kuvia tältä vuodelta on kuva kantamisesta. Maaliskuun alussa tiedotusvälineissä levisi kuva, jossa lasta odottavaa naista kannetaan paareilla turvaan Mariupolin synnytys- ja lastensairaalasta. Taustalla raunioista nousee savua. Kantajat kiiruhtavat. Siinä on yksi lukemattomista sodan kuvista kuluneilta kuukausilta.

Teillä Suomen sota-aikaa eläneillä voi olla muistiin painautuneina hyvin omakohtaisia kuvia. Ehkä ne ovat tänä vuonna nousseet uudella tavalla mieleen, kipeästikin. Olivat muistot ja mielen kuvat millaisia tahansa, rohkaisen sinua kertomaan niistä jollekulle, jonka kanssa muistojen jakaminen tuntuu turvalliselta. Uskon, että jaettua muistoa on kevyempi kantaa.

Mariupolin uutiskuvan kantajat näyttävät keskittyneiltä ja päättäväisiltä. He uskovat, että he voivat vielä saada äidin ja lapsen turvaan. He eivät ole luovuttaneet – jos niin olisi, heidän toimintansa luultavasti näyttäisi toisenlaiselta. Heillä on kantajien usko.

”Jeesus näki heidän uskonsa”

Myös tämän sunnuntain evankeliumi avaa silmiemme eteen kuvan kantajien uskosta. Jeesus on tehnyt monia ihmetekoja, ja hänen maineensa on kiirinyt. Kun hän palaa Kapernaumiin, väkeä tungeksii talon ympärillä kuullakseen sanaa. Huomio kiinnittyy kuitenkin neljään mieheen. He ovat tuomassa paikalle halvaantunutta. Kun he eivät muuten pääse Jeesuksen luo, he purkavat risuista ja oljista tehdyn katon Jeesuksen kohdalta ja laskevat halvaantuneen vuodematolla Jeesuksen eteen. Kyllä meidänkin huomiomme kääntyisi, jos jotkut alkaisivat purkaa tämän kirkon uutuuttaan hohtavaa julkisivua, jotta saisivat tuotua ystävänsä sisälle. Siksikin on hienoa, että täällä on isot ovet ja myös uutta tekniikkaa, jotta mahdollisimman monella olisi pääsy mukaan seurakunnan elämään täällä kirkossa eri tavoin.

Halvaantunut ei pysty tekemään evankeliumin kuvaamassa tilanteessa juuri mitään, ei nousemaan, ei ehkä edes tunnustamaan uskoaan. Ei myöskään kerrota, mitä kantajat puhuvat. Ainakaan Jeesus ei kiinnitä huomiota heidän sanoihinsa. Sen sijaan evankelista Markus kertoo, että Jeesus näkee heidän uskonsa. Jeesus näkee heidän sisimpäänsä, ja hän näkee, miten he kaikkien vaikeuksien keskellä tuovat halvaantunutta hänen eteensä. Näiden neljän miehen toiminta kertoo, että he uskovat Jeesuksen voivan auttaa. Oli tuo usko miten epätoivoista tai horjuvaa hyvänsä, se on näiden miesten oljenkorsi. Se on kantajien uskoa. Kun Jeesus näkee heidän uskonsa, hän sanoo halvaantuneelle: ”Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi.” Ja vielä kaikkien hämmästykseksi: ”Nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi.”

Korsukuoro palveli sävelin komeasti. Kuva: Esko Petäjä

Kannettavana

Jokainen meistä on monin tavoin kannettavana. Elämämme on täysin Jumalan luomakunnan varassa. Puhutaankin maapallon kantokyvystä. Tänään alkaa ekumeeninen Vastuuviikko, joka teemallaan Kohtuullisuus muistuttaa tästä tärkeästä asiasta. Myös meitä edeltäneet sukupolvet ovat kantaneet meitä, rakentaneet ja rukoilleet. Kantaminen jatkuu henkilökohtaisen elämän kokemuksissa. Ehkä sinullakin on muistoja siitä, että sinua on kannettu – joko kirjaimellisesti tai henkisesti ja hengellisesti. Monet sodan kokeneet ovat kouriintuntuvasti kertoneet kantajista, sellaisista ihmisistä, joille he ovat olleet kiitollisia koko elämästään.

Jatkosodan alkupäivinä kaksi suomalaista sotilasta lähti taistelun keskellä kantamaan suojaan majuria, joka oli haavoittunut vakavasti. Hän näytti jo kuolleelta, mutta sotilaat kantoivat silti. Kun he sitten varovasti laskivat majurin maahan, kuului ääni: ”En ole vielä kuollut.” Miehet tarttuivat kiireesti haavoittuneeseen ja kantoivat hänet eteenpäin. Tuo majuri, nimeltään Adolf Ehrnrooth, myöhempi jalkaväenkenraali, selvisi. Vastaavia esimerkkejä on monia.

Me saamme olla kiitollisia kantajille, niille, jotka eivät ole luovuttaneet vaan ovat lannistumatta uskoneet ja tuoneet avun. Yksi tällaisista kantajista oli alajärveläinen veteraani, lääkintämies Eino Takala, joka sai iäisyyskutsun kuluneella viikolla. Hän hoiti monen haavoittuneen turvaan, ja myös hänet kannettiin haavoittuneena hoidettavaksi. Aina lääkintämiehenkään apu ei riittänyt. Myös silloin Eino Takala piti kunnia-asianaan, että kaatunut saatetaan kotiin. Saamme olla kiitollisia kantajille silloinkin, kun heidän työnsä ei pääty iloon vaan kun mukana tulee suruviesti. Mariupolin kantajien ponnisteluista huolimatta maailmalle levisi pian surusanoma: kannettavat eivät selvinneet. Kantaminen ei kuitenkaan lopu siihen. Usko, toivo ja rakkaus eivät lopu siihen. Kun kaikki muu häviää, olemme halvaantuneen tavoin kannettuina Jeesuksen edessä.

Messun päätteeksi Annikki ja Raimo Kaltiala laskivat seppeleen sankarihaudoille. Kuva: Esko Petäjä

Kannettuna Jeesuksen luo

Elämässä voi tulla hetkiä, jolloin jaksaa vain voihkaista ylöspäin: ”En ole vielä kuollut. Auta minua.” Silloin on hyvä muistaa, että ympärillä on seurakunta. Kantaminen on seurakunnan perustehtävä, meidän yhteinen tehtävämme. Seurakunnan yhteinen usko kantaa jo pienenkin lapsen kasteelle, ja kasteessa Jumala lahjoittaa uskon. Seurakunnan yhteinen usko voi kantaa epäröivän ihmisen myös ehtoolliselle, armon aterialle. Martti Luther kehottaa sallimaan ”kirkon kantaa sinua äidin käsivarsillaan ja helmassaan kuin paareilla makaavaa halvaantunutta Herran eteen” ehtoollispöytään. Kun seurakunta lausuu tai laulaa uskontunnustuksen, yhtyy esirukoukseen ja kokoontuu ehtoolliselle, tulee näkyväksi, että yhteinen kristillinen usko on kantajien ja kannettavien uskoa. Ja vaikka et tänään pääsisi ehtoolliselle, seurakunta haluaa kantaa sinuakin esirukouksin.

Kaikki tämä yhteinen kantaminen perustuu yksin siihen, että meillä on Kantaja, isolla alkukirjaimella. Hän, Jeesus, sanoo halvaantuneelle ja meille jokaiselle: ”Poikani, tyttäreni, sinun syntisi annetaan anteeksi.” Ei kantajien usko ollut Kapernaumissa heidän itsensä aikaansaamaa tai ansaitsemaa, eikä se ole sitä tänäänkään. Kantajien usko on Jumalan lahjoittamaa uskoa, ja kantajien voima tulee siitä, että hekin ovat lopulta kannettuja. Me kaikki olemme kannettuja. Jeesus Kristus on kantajien kantaja. Hän kantaa silloinkin, kun kaikki toivo tässä ajassa on mennyt, kun alttarille kannetaan arkussa lepäävä ihminen. Jeesus on luvannut nostaa ja kantaa silloinkin, kotiin taivaaseen.

Hiippakuntapastori Jaakko Antila

Niin, nousta tunnustamaan yhteinen kristillinen usko. Vain kannettuna voi nousta ja tunnustaa. Hyvä ystävä, tänne, tähän lokakuiseen sunnuntaipäivään saakka kannettuina ja tästä eteenpäin kannettavina me saamme nyt kohottaa sydämemme, nousta kukin voimiemme mukaan omalla paikallamme ja tunnustaa halvaantuneen miehen ja kantajien uskon, yhteisen kristillisen uskomme yhtymällä virteen 733.

Jaakko Antila
Hiippakuntapastori
Etelä-Pohjanmaan Sotaveteraanipiirin pappi

Messun videotallenne on katsottavissa Alajärven seurakunnan YouTube-kanavalla:

Petrovski Jamin huoltokeskuksen tuhoamisesta 80 vuotta – tietokirjailija Lassi Saressalo luennoi Seinäjoella

Julkaistu

Jatkosodan legendaarisin ja suurin kaukopartioisku toteutettiin helmikuussa 1942 sadan miehen voimalla syvälle vihollisen selustaan suunnatulla retkellä tuhottiin venäläisten merkittävä huoltokeskus täydellisesti. Vihollinen huolsi tästä keskuksesta koko Äänisen alueen joukkojaan.
Tietokirjailija Lassi Saressalo

Päämajan alaiset kaukopartiomiehet olivat sotilaittemme eliittiä. Heille järjestettiin paras mahdollinen varustus ja muona mitä siihen aikaan oli saatavilla. Heiltä myös vaadittiin lähes yli-inhimillisiä suorituksia vihollislinjojen takana.

Sotien 1939-1945 Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistys ry:n toimesta järjestetään esitelmätilaisuus tästä retkestä Seinäjoen kaupungin Apila -kirjaston Jaaksi-salissa 9.11.2022 klo 17.30 alkaen. Luennoitsijaksi saapuu Dosentti tietokirjailija Lassi Saressalo Turusta. Lassi Saressalo on perehtynyt perusteellisesti mm. jatkosodan aikaisiin kaukopartioretkiin.

Tilaisuus on vapaa ja 100 ensimmäistä mahtuu sisään.

Tervetuloa!

Kaukopartiomiehet käskynjaolla. SA-KUVA

Sankarivainajan pitkä tie kotiin

Julkaistu

Lokakuu 2022 ja syksyn kaunis väriloisto sekä auringonlasku, kolme miestä sytyttämässä muistokynttilää Nurmon kirkkomaan sankarihaudan enkelipatsaalla. Ajatukset olivat noissa nuorissa miehissä, joista osa lepää jossain muualla kuin oman kiviristinsä alla. Tunne oli liikuttava ja harras. Vieraamme, sankarivainajien Taipale etsintäryhmää vetänyt Mika Albertsson halusi käydä ennen seuraavan päivän luentotilaisuutta Nurmon ja Seinäjoen sankarihaudoille, tottakai toive toteutettiin.

Mika Albertsson, rajavartiomestari (evp) on tehnyt työtä vaatimattomana, suurella sydämellä jo 28 vuoden ajan. Kun Timo Fors aikoinaan soitti Mikalle esittäen ajatuksen luentotilaisuudesta Seinäjoella oli Mika heti valmis. Aloittihan hän etsinnät Taipaleen sotatantereilla, jossa Etelä-Pohjalaisten uhri oli suuri, sekä sittemmin myös Äyräpään harjulla, Nurmolaisten surun paikassa.

Mika Albertsson halusi käydä välittömästi Etelä-Pohjanmaalle saavuttuaan Nurmon sankarihautausmaalla sytyttämässä kynttilän. Kuva: Timo Fors

Mietteet Nurmon kirkkomaalla menivät varsinkin noihin perheisiin, jotka eivät saaneet poikaansa, isää, läheistä haudattavaksi omaan kirkkomaahan. Epätietoisuuden tunne jäi kalvamaan mieliä, varsinkin jos kaatuminen ei ollut varmaa, josko sittenkin vangiksi ja paluu joskus.

Mikaa mukaillen;
”Tämä on työ, jolla on tarkoitus. Niin palkitsevaa on ollut tuoda sankarivainaja kotiin ja varsinkin, jos saadaan tieto vainajan henkilöllisyydestä, saattaa viesti tiedossa oleville omaisille.”

Äitini isä, oma vaarini kaatui surullisen kuuluisalla Kiteen lohkolla. Vaarini oli yli nelikymppinen ikämies haavoittuessaan Ruskealan pitäjässä, Ilolan kylässä ja kuoli haavoihinsa seuraavana päivänä 22.7.1941. Kaatuneet haudattiin väliaikaisesti Kiteen ja Tohmajärven hautausmaille ja siirrettiin sittemmin talven tullen kotiseurakuntiin. Vaimoni tekemään kuvakirja/historiikkiin haetut tiedot, sekä kirjeet rintamalta kotiin ja päinvastoin avartavat ns. omakohtaista ymmärrystä asiaan, vaikka vaarin sotatie kestikin vain 33 päivää.

Näitä tarinoita löytyy varmasti lähes jokaisesta suvusta. Oli kestettävä, työt tehtävä ja suru kestettävä jollakin tapaa.  Oliko katkeruutta omasta kohtalosta, en osaa sanoa, omassa mummossani en sitä lapsena havainnut.  Itse en tietenkään vaariani koskaan tavannut, mutta häntä muisteltiin ja hänestä puhuttiin paljon, sillä tavoin hän tuli tutuksi minullekin. Ja sururisti,  jonka mummoni minulle lupasi jo alakoululaisena on kunniapaikalla seinälläni muistuttamassa menneestä.

Yli satahenkinen eteläpohjalaisyleisö kuunteli esitystä suurella mielenkiinnolla. Kuva: Timo Fors
Seinäjoen kaupungin valtuustosali oli ääriään myöden täynnä. Kuva: Timo Fors
Yle Radio Pohjanmaan haastattelussa. Kuva: Timo Fors

Seuraavana aamuna olivat Mika ja Timo YLE Radio Pohjanmaan haastateltavana. Hienoa näkyvyyttä asialle olivat myös ennen ja jälkeen lehdissä olleet mainiot koosteet. Päivällä oli tutustumiskohteena vapaaehtoisen maanpuolustuksen ehdoton kohde, Suojeluskunta- ja Lotta Svård museo, jota on aina hieno esitellä.

Illan luentotilaisuus Seinäjoen kaupungin valtuustosalissa alkoi sotilaskotisisarten kahvituksella. Itse luento oli järjestävälle puolelle, kuten tietysti myös luennoitsijalle mieluinen yllätys, tupa oli täynnä ja lisäpenkkejä piti hakea. Laskujeni mukaan kaikkiaan n. 130 ihmistä kuunteli mielenkiintoisen ja mieleenpainuvan PowerPoint esityksen hiiren hiljaa.

Seinäjoella sijaitseva Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museo. Nuoren arkkitehti Alvar Aallon suunnittelema rakennus valmistui v. 1926. Mika Albertsson ja Timo Fors kuvassa. Kuva: Jari Ojala

Myöhemmin kysymyksiäkin sitten esitettiin ja jokainen sai niihin vastauksen. Loppusanoina tilaisuuden päätteeksi Hilja Haahden koskettava ja tilaisuuteen sopiva runo:

Olen varma siitä, että Rautjärven mies Imatralla tietää, että me täällä Etelä-Pohjanmaalla muistamme tilaisuutta lämmöllä.

Jari Ojala
Sotien 1939-1945 Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistys

Yle Radio Pohjanmaan Pauliina Jaakkolan haastattelussa 5.10.2022 Etsintäryhmä Taipaleen Mika Albertsson ja Sotien 1939-1945 Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistyksen vpj Timo Fors:

Sotien 1939-1945 Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistyksen järjestämä luentotilaisuus videoitiin ja on katsottavissa tästä:

Etelä-Pohjanmaan Reserviupseeripiiri 70 vuotta

Julkaistu

Vuonna 1952 toimi Etelä-Pohjanmaalla jo yhdeksän reserviupseerikerhoa: Alajärven, Ilmajoen, Kauhajoen, Kauhavan, Kurikan, Lapuan, Seinäjoen, Ylistaron ja Ähtärin kerhot.
Etelä-Pohjanmaan Reserviupseeripiirin perustaminen
Helge Leinonen toimi piirin ensimmäisenä puheenjohtajana vuosina 1952-1956.

Eteläpohjalaisten edustajaksi Reserviupseeriliiton hallitukseen oli vuoden 1952 alusta valittu lapualainen reservin luutnantti Helge Leinonen, joka oli toiminut Lapuan Reserviupseerikerhon puheenjohtajana vuodesta 1947. Siviiliammatiltaan hän oli Lapuan Nahka- ja Valjastehdas Oy:n myyntipäällikkö. Ennen sotia hän oli työskennellyt virkamiehenä puolustusministeriössä ja osallistunut Helsingin reserviupseerien toimintaan.

Reserviupseeriliitto oli lähettänyt huhtikuussa 1952 jäsenkerhoilleen kiertokirjeen, jossa kerhoja oli kehotettu perustamaan alueittain piiritoimikuntia keskinäistä yhteydenpitoa ja toiminnankehittämistä varten. Tämän velvoitteen mukaisesti reservin luutnantti Leinonen kutsui koolle Etelä-Pohjanmaan Reserviupseeripiirin perustamiskokouksen, joka pidettiin Seinäjoella tiistaina 23. päivänä syyskuuta 1952.

Reservin kapteeni Paavo Osola oli Reserviupseeriliiton valtuuskunnan jäsen vuosina 1941-1947 ja ensimmäinen eteläpohjalainen liiton hallintoelimissä.

Kokouksen avaaja Helge Leinonen valittiin sen puheenjohtajaksi ja sihteeriksi kauhavalainen varatuomari reservin luutnantti Kullervo Kemppinen. Läsnä oli yhteensä 37 eteläpohjalaista reserviupseeria maakunnan kaikista yhdeksästä kerhosta. Reserviupseeriliiton edustajana oli paikalla pääsihteeri, reservin kapteeni Uolevi Räsänen Helsingistä. Hän selvitti kuulijoille piiriverkoston luomisen syitä. Yhteydenpito liiton toimistosta eri puolilla toimiviin kerhoihin on hankalaa. Piireittäin tapahtuva yhteistoiminta loisi kerhoille edellytykset tukea toisiaan, järjestää yhteisiä tapahtumia ja auttaa uusien kerhojen perustamista. Näitä näkökohtia monet osallistujat olivat ehtineet jo keskenään sulatella, sillä Räsänen oli jo edellisenä vuonna vieraillut eräissä maakunnan kerhoissa niitä esittelemässä.

Pääsihteerin selostuksen jälkeen kokous päätti perustaa Etelä-Pohjanmaan Reserviupseeripiirin. Piiritoimikuntaan oli kukin kerho valinnut jäsenen ja hänelle varajäsenen.

Toiminta alkaa

Ensimmäinen Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirin järjestämä tapahtuma oli Kurikan Yhteiskoululla 20. marraskuuta pidetty reserviupseerien kerhoilta, jossa esitettiin neljä lyhytfilmiä ja Kauhavan Ilmasotakoulun johtaja eversti Risto Pajari piti esitelmän lentokoneiden kehityksestä viime sotien jälkeen, sekä lentämisen vaikutuksista lentäjään. Kuulijoina oli 26 reservinupseeria neljästä eri kerhosta.

Seuraavan vuoden puolella siirryttiin alustajien hankinnassa jo valtakunnalliselle huipputasolle. Maaliskuussa 1953 pidettiin kahtena peräkkäisenä iltana Kauhavalla ja Seinäjoella tilaisuudet, joissa kenraaliluutnantti Karl Lennart Oesch esitelmöi aiheesta: ”Läpimurto Kannaksella ja suomalaisten vastatoimet kesällä 1944”. Siinä riitti lakeuden miehille kerrottavaa. Kuulijoita saapui kahteen tilaisuuteen yhteensä 157 henkeä.

Ensimmäinen kenraalivierailu Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirissä. Jalkaväenkenraali Eric Heinrichs Lapualla 24.3.1953.

Hengellistä toimintaa

Kaatuneiden reserviupseerien muistomerkki Haminassa Reserviupseerikoulun päärakennuksen pihalla. Kuva paljastustilaisuudesta 9. syyskuuta 1957.

Etelä-Pohjanmaan Reserviupseeripiirin hengellinen toiminta oli tavallaan alkanut jo ennen perustamiskokousta, sillä 25. päivä toukokuuta 1952 oli Seinäjoella pidetty reserviupseerien maakunnallinen hengellinen juhla. Se oli samalla näkyvin esimerkki eteläpohjalaisten kerhojen yhteistyöstä jo ennen piirin syntyä. Siksi toimikunta siirsi omansa järjestämisen seuraavan vuoden syksyyn. Marraskuussa 1952 pidettiin sitten ensimmäinen piiritoimikunnan organisoima reserviupseerien hengellinen päivä Ilmajoella. Siellä everstiluutnantti Niilo Simojoki alusti keskustelun aiheesta ”Suomalaisten soturien hengellinen perintö”. Päiville oli kutsuttu myös vakinainen upseerikunta Seinäjoen sotilaspiirin esikunnasta, Kauhavalta sekä Ilmajoen ja Ähtärin varikoilta.

Reserviupseeri- ja aliupseeripiirin yhteinen hengellinen päivä 3.5.1964 Kuortaneen Urheiluopistolla.
Urheilutapahtumia
Alavutelainen ylilääkäri ja lääkintäkapteeni Matti Ignatius voitti ampumahiihdossa yhteensä viisi liiton mestaruutta.

Ensimmäinen Etelä-Pohjanmaan Reserviupseeripiirin järjestämä urheilutapahtuma oli hiihtomestaruuskilpailut 8. maaliskuuta 1953. Ne pidettiin Kuortaneella Pohjanmaan Urheiluopistolla, joka toimi silloin kolmatta vuottaan. Kisapäiväksi osui täysi vesikeli, mutta silti kilpailut innostivat paikalle 19 osallistujaa kolmesta kerhosta Kauhajoelta, Lapualta ja Seinäjoelta. Kilpailuun kuului noin 7km verryttelytaival ja noin 3km pikataival. Hiihtoaika saatiin laskemalla yhteen edelliseen kuluneesta ajasta viidennes ja jälkimmäinen aika sellaisenaan. Lisäksi tehtäviin kuului yksi kuljetun matkan arviointi, yksi välimatkan ja kaksi etäisyyden arviointia. Yleisen sarjan voitti Lapuan kerhoon kuuluva talon isäntä, opistonjohtaja reservin vänrikki Jukka Uunila ja ikämiestensarjan reservin luutnantti Veikko Niemi-Aro Kauhajoelta. Joukkuevoiton vei Kauhajoen kerho.

Tyhjällä kukkarolla liikkeelle

Uusi perustettu reserviupseeripiiri aloitti tyhjin kukkaroin. Jotta ensimmäisen maakunnan ulkopuolelta tulleen alustajan kenraaliluutnantti Oeschin matkakulut saatiin maksetuksi, kerättiin jokaiselta häntä kuulemaan tulleelta reserviupseerilta 100mk, vaikka pääsymaksut eivät kerhoiltoihin normaalisti kuuluneetkaan. Lisäksi jokaiselta kerholta perittiin kertaluonteisesti 1000mk muiden vierailijoiden ja piirin hiihtomestaruuskilpailujen kustannuksiin. Kolme kuukautta myöhemmin tilanne parani, kun Vaasan Puuvilla Oy teki Reserviupseeriliitolle lahjoituksen, josta 30000mk erotettiin Etelä-Pohjanmaan Reserviupseeripiirille. Sittemmin kassa karttui mm. osuuksilla arpajaisten tuotoista.

Seinäjoen yhteiskoulun rakennus, jossa itsenäisen Suomen ensimmäinen reserviupseerikurssi aloitti toimintansa maaliskuussa 1918.
Seinäjoella yhteiskoulun tiloissa aloittaneen Päämajan Reserviupseerikoulun muistolaatan paljastusjuhla on alkamassa 16.5.1963
Muistolaatassa on tekstin vieressä koulurakennuksen korkokuva ja yläpuolella kurssin merkki.

Helmikuussa 1954 kirjoitetussa Etelä-Pohjanmaan Reserviupseeripiirin ensimmäisessä toimintakertomuksessa piirisihteeri reservin luutnantti Martti Kojola luonnehtii kulunutta vuotta:

”Piiritoimikunnan tähänastinen toiminta niiden tehtävien suorittamiseksi, joita sille on asetettu, on ollut alustavaa laatua ja perustusten luomista jatkuvalle ja vakiintuvalle toiminnalle. Piiritoimikunta ei keskuudestaan saa yksin paljon aikaan, elleivät sen jäsenet kukin kerhoissaan yhdessä kerhojen toimihenkilöiden kanssa pyri toteuttamaan niitä toimintoja ja tehtäviä, jotka kuuluvat liittomme tehtäviin. Eivätkä kerhojen toimihenkilötkään saa toimintaa eläväksi, elleivät kaikki kerhojen jäsenet ole niissä mukana. Täten meidän yhteisten päämääriemme ja ehyen reserviupseerikunnan luomiseksi maakunnassamme edellyttää meidän kaikkien aktiivista toimintaa.”

Etelä-Pohjanmaan Suojeluskuntatalo liittyy monin tavoin myös Etelä-Pohjanmaan Reserviupseeripiirin toimintaan. Se oli piirin kunniapuheenjohtaja eversti Matti Laurilan koti, jonne hän muutti jouluna 1925 ja asui kuolemaansa saakka kesään 1983 saakka. Etelä-Pohjanmaan Reserviupseeripiirin ensimmäinen toimisto avattiin samassa rakennuksessa vuonna 1970.

Julkaisu on referaatti Kalevi Heikkilän kirjoittamasta Etelä-Pohjanmaan Reserviupseeripiirin ”Kärppä ja hopearuusu” –historiikista.

Etelä-Pohjanmaan Reserviupseeripiiri ry juhlii 70-vuotiasta taivaltaan Ravintola Almassa 5.12.2022 itsenäisyyspäivän vastaanoton yhteydessä.