Artikkeli

Etelä-Pohjanmaan alueella toteutettiin joulun alla veteraanikampanja, jonka tarkoituksena oli muistaa kaikkia alueemme veteraaneja ja lottia pienellä lahjalla, jotka toimitetaan jokaiselle vanhukselle mahdollisuuksien mukaan henkilökohtaisesti.

Ajatus muistamisesta
Kyseessä oli Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirin puheenjohtaja Mika Mäen ideoima lahjoitus veteraaneille ja lotille, joka alun perin piti toteuttaa Ylihärmän rosvopaisti tapahtuman yhteydessä 27.8.2020.

Korona puuttui peliin, kokoontumisrajoituksia tiukennettiin ja rosvopaistitapahtuma peruttiin. Alueeltamme 22 yhdistykseltä tuli vapaaehtoinen lahjoitus veteraanien ja lottien muistamiseksi. Sovittiin tuolloin, että kerätyt varat käytetään loppuvuoden puolella suklaarasioiden, kahvipakettien, lahjakassien ja joulukorttien hankintaan.

Tuumasta toimeen
Etelä-Pohjanmaan alueella on 242 veteraania ja lottaa. Veteraaneja 179 ja 63 lottaa. Osa heistä pystyy yhä asumaan kotona. Jotkut heistä ovat korkean ikänsä tai huonontuneen kuntonsa vuoksi muuttaneet alueen hoivakoteihin. Veteraanikampanjan tarkoituksena oli tuoda hieman lämpöä ja hyvää mieltä niihin sydämiin, jotka meille vapaan maan ovat antaneet.

Yhteistyökumppanimme Etelä-Pohjanmaan Sotaveteraanipiiri oli merkittävässä roolissa auttamassa käytännön järjestelyissä, kuten ohjaamalla sitä miten lahjoitukset saatiin toimitettua oikeille vastaanottajille.

Vapaaehtoiset lahjoittajat
Lahjoittaminen oli täysin vapaaehtoista, eikä kerättävää summaa ollut määritelty. Kaikki lahjoittajat olivat Etelä-Pohjanmaan alueen vapaaehtoista maanpuolustustyötä tekeviä järjestöjä, joten joulukortteihin kirjoitettiin yhteinen joulun toivotus Etelä-Pohjanmaan Maanpuolustusjärjestöiltä, mitään tahoa erikseen korostamatta.

Lahjoitukseen osallistuivat seuraavat tahot:
Alavuden Reserviläiset ry
Alavuden Reserviupseerikerho ry
Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiiri ry
Etelä-Pohjanmaan Reserviupseeripiiri ry
Etelä-Pohjanmaan Reserviläisnaiset ry
Etelä-Pohjanmaan Sotaveteraanipiiri ry
Ilmajoen Reserviläiset ry
Isonkyrön Reserviupseerikerho ry
Jurvan Reserviläiset ry
Kauhajoen Reserviläiset ry
Kauhavan Reserviläiset ry
Kuortaneen Reserviläiset ry
Laihian Reserviläiset ry
Lapuan Reserviläiset ry
Pohjanmaan Rauhanturvaajat ry
Seinäjoen Reserviläiset ry
Suupohjan Reserviläiset ry
Teuvan Reserviläiset ry
Vapaussodan ja Itsenäisyyden Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistys ry
Ylihärmän Reserviläiset ry
Ylistaron Reserviläiset ry
Ähtärin Reserviläiset ry

Jakomateriaalin hankinta
Veteraanikampanjassa jaettava materiaali hankittiin keskitetysti alueen isolta toimitsijalta Tuurista, jonka tuotevalikoimasta löytyi kaikki tarvittava varastotavarana ja ilman lisätilauksia. Logistinen sijainti ja toimituksen nopeus olivat aikataulullisesti avainasemassa. Lisäksi tavaran toimittajan maine kunnostautuneena veteraaniasioiden tukijana osaltaan helpotti ostopaikan valintaa.

Lahjoitusten jakaminen alueittain
Veteraanilahjoitusten jakaminen aloitettiin konkreettisesti materiaalitoimituksin talvisodan alkamispäivänä marraskuun viimeisenä päivänä 81 vuotta myöhemmin.
Reserviläisyhdistysten ja kerhojen puheenjohtajat olivat avainasemassa ottaessaan kunniatehtävät vastaan. Korona-aikana jakotehtävät oli suoritettava riittävää turvallisuutta noudattaen. Jaot suoritettiin puheenjohtajien organisoimalla tavalla alueittain siten, että lahjojen luovutus vastaanottajille tapahtuu turvallisesti kasvosuojaimia käyttäen. Sosiaalista vuorovaikutusta unohtamatta.

Keskusteluyhteyden merkitys korostuu entisestään tällaisina aikoina, jolloin muuta kokoontumista rajoitetaan äärimmilleen.

Monella suulla on kerrottu, että veteraani ja lotta -lahjoituksien toimittaminen on ollut monelle ovelle saapuneelle ikimuistoinen ja liikuttava hetki. Kyyneliltä ei ole vältytty monessakaan paikassa ja liikutus on ollut molemmin puolista.

Osa lahjoituksista toimitettiin hoivakoteihin henkilökunnan ottaessa ne kiitollisina vastaan, mutta valitettavasti vastassa oli myös sellaisia koteja, jossa viimeinen iltahuuto oli jo käynyt, eikä taloa asuttanut enää kukaan. Näiden asumuksien osalta lahjakassit toimitettiin paikallisille vanhainkodeille joulua toivottaen riemastuttamaan mahdollisimman monia.

Veteraani ja lotta -lahjoituksia vastaanottaneet paikkakunnat
Joulutervehdyksiä saatiin jakaa vielä 25 paikkakunnalla:
Alahärmä, Alajärvi, Alavus, Evijärvi, Ilmajoki, Isokyrö, Jalasjärvi, Jurva, Karijoki, Kauhajoki, Kauhava, Kristiinankaupunki, Kuortane, Kurikka, Laihia, Lappajärvi, Lapua, Peräseinäjoki, Seinäjoki, Teuva, Vaasa, Vähäkyrö, Ylihärmä, Ylistaro ja Ähtäri

”Himmetä ei muistot koskaan saa, muistakaa, heille kallis ol maa!”

Suuret kiitokset lahjoitukseen osallistuneille järjestöille sekä jakoon osallistuneille henkilöille.

Hyvää ja rauhallista Joulua!

Jani Syvänen
Toiminnanjohtaja
Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirit

Ylistaron yläkoululaiset ja lukiolaiset sekä henkilökunta kokoontuivat itsenäisyyspäivän aamuna koulun pihalle juhlalliseen lipunnostoon. Tilaisuudessa esiintyi 8-luokkalaisten bändi, joka soitti Siniristilippumme, ja juhlapuheen piti Ylistaron Reserviupseerikerhon puheenjohtaja Raimo Rintamäki. Puheen jälkeen kajautettiin Maamme-laulu, ja lopuksi airueet lähtivät viemään seppelettä sankarihaudoille.

Ohjelma
Lipunnosto – Viljami Valli ja Saara Aila
8-luokan bändi: ”Siniristilippumme”
Juhlapuhe Raimo Rintamäki
Maamme-laulu yhdessä
Seppeleen sankarihaudoille vievät lukiolaiset lukevat seppelenauhan tekstin – Fanni Kallio, Iida Valli ja Mikael Grönroos.
Lukiolaiset kantavat seppelettä, mitä seurataan katseella, kunnes he ovat siirtyneet koulunväen taakse.

Minna Salminen
Opettaja
Ylistaron yläkoulu

Ote Raimo Rintamäen puheesta:

Onneksi olkoon hyvät Ylistaron yläasteen ja lukion oppilaat ja opettajat, elätte maailman parhaassa maassa!

Minulla on Ilo ja kunnia tuoda ylistarolaisten reserviläisjärjestöjen tervehdys tähän poikkeuksellisen ajan itsenäisyyspäivä juhlaan, kouluunne, jonka olen itsekin käynyt. Tehtävään olisi ilman muuta etuoikeutettu veteraani tai lotta. Tilanne on kuitenkin niin, että Ylistarossa on vain kaksi hengissä ja kolme varsin likellä 100 vuoden ikää.

Ajattelin käydä asiaan tärkeimmän valan pohjalta, jonka jokainen suomalainen sotilas antaa.

”Minä N.N. lupaan ja vakuutan

(valassa) kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä,
(vakuutuksessa) kunniani ja omantuntoni kautta,

olevani Suomen valtakunnan luotettava ja uskollinen kansalainen. Tahdon palvella maatani rehellisesti sekä parhaan kykyni mukaan etsiä ja edistää sen hyötyä ja parasta. Joukkoa, johon kuulun sekä paikkaani siinä, en jätä missään tilanteessa, vaan niin kauan kuin minussa voimia on, suoritan saamani tehtävän loppuun.

Tahdon myös asetovereitani kohtaan olla suora ja auttavainen.

Jos minut asetetaan esimiesasemaan, tahdon olla alaisiani kohtaan oikeudenmukainen, pitää huolta heidän hyvinvoinnistaan, hankkia tietoja heidän toiveistaan, olla heidän neuvonantajanaan ja ohjaajanaan sekä omasta puolestani pyrkiä olemaan heille hyvänä ja kannustavana esimerkkinä.”

Tämän lupauksen ovat täyttäneet n. 330 ylistarolaista sankarivainajaa, joiden muistoa voit kunnioittaa sankarihautausmaalla. Kun tutkit hautakiviä tarkemmin, huomannet, että kaatuneet ovat olleet parikymppisiä poikia. Heiltä jäi opiskelu ja elämä kokematta. Valasta tulee esiin myös tähän aikaan sopiva sanonta: KAVERIA EI JÄTETÄ. Tämä on syytä muistaa myös täällä teidän kouluyhteisössä.

Osasta teistä tulee tulevaisuudessa johtajia ja esimiehiä, niin tästäkin tulee ohje sotilasvalassa, joka tietysti on tarkoitettu sotilastehtävissä oleville. Tämä ohje pätee myös normaalielämässä: OIKEUDENMUKAISUUS JA OMALLA HYVÄLLÄ ESIMERKILLÄ JOHTAMINEN.

Nyt olen käsitellyt vain Suomen puolustamista sotilaiden kannalta. Tosiasia on, että sotilaat eivät jaksa jos kotirintama ja kotijoukot eivät jaksa. Siksi kunnian ansaitsevat kotia ja kotoisia tehtäviä hoitaneet puolisot ja lapset. Ei ole heilläkään ollut helppoa.

Raimo Rintamäki
Puheenjohtaja
Ylistaron Reserviupseerikerho

Kun korona keväällä hiljensi monet harrastukset, joissa oli paljon kontakteja, moni jäi tyhjän päälle ja miettimään, mitä keksisi tilalle? Ei yhteisiä ammuntoja, jotokset jouduttiin siirtämään hamaan tulevaisuuteen ja kevään muutkin perinteiset yhdessä tehdyt jutut saivat jäädä.

Minä istahdin tietokoneelle ja jatkoin jokunen vuosi aloittamaani harrastusta, sukututkimusta, nyt sille oli rutkasti aikaa.

Nykypäivänä sukututkimus ei ole enää pölyisissä arkistoissa vanhojen kirjojen kaivelua, vaan nykyaika tuo niin rippikirjat, kuin muut arkistot ilmaiseksi, tai ainakin hyvin pienellä rahalla kaikkien nähtäville, omalle tietokoneelle.

Muutama vuosi sitten aloitti Kansallisarkisto sodassa kaatuneiden kantakorttien digitoinnin Digitaaliarkistoon, saaden mittavan urakan loppuun viime vuoden lopulla.

30.11.1939 alkaneessa talvisodassa kaatui tai katosi n. 25 900 henkeä.
Jatkosodassa kaatui tai katosi n. 63 200 henkeä ja Lapin sodassa luku on n. 1000.
Kansallisarkiston tietokannasta nämä sodissa kaatuneiden kantakortit ovat löydettävissä ilmaiseksi lähes kaikki.

Myös sotilaspäiväkirjoja on luettavissa Kansallisarkiston sivuilla, suosittelen, ovat mielenkiintoista luettavaa.

Mainio sivusto on myös Sotasampo.fi, jossa voi hakea kaatuneiden tietoa nimen lisäksi esimerkiksi kotikunnan tai sotilasarvon mukaan.

Sotapolku-sivustolla on myös paljon tietoa sodassa palvelleista. Lisäämällä vaikka isoisän sivustolle ja täyttämällä tiedot joukko-osastosta, johon hän kuului, saa tarkan kartan paikoista, jossa kyseinen joukko-osasto on milläkin päivänmäärällä ollut.

Suomen kirkkoja ja hautausmaita -sivulle on koottuna tällä hetkellä 770 000 kuvaa hautakivistä ja määrä kasvaa yhä. Kuvat on ottaneet eri hautausmaista vapaaehtoiset ihmiset ympäri Suomen ja tänä vuonna omana projektinaan oli kuvata omaan kansioonsa sankarihautausmaat.

Hautakivet on sukututkijalle suuri tiedonlähde ja meneillään oleva hautakivien indeksointi hakemistoksi, tulee helpottamaan etsintää entisestään. Tämäkin suoritetaan täysin vapaaehtoisvoimin.

Sukututkimus vie helposti pikkusormen antaessa koko käden. Ei tarvitse kuin lukea mielenkiintoinen kertomus, josta löytyy syntymäaika tai muuta vihjettä, niin on ”pakko” vähän kaivella kyseistä sukua.

Jokin aika sitten, luin kirjoitusta perheestä, jossa perheen neljästä veljeksestä kaksi kaatui perättäisinä päivinä. Samaisen perheen veljesten sisaren puoliso oli kaatunut paria kuukautta ennemmin, näkemättä juuri syntynyttä poikaansa.

Kirjoituksen oheen oli lisätty kuva veljesten kuolinilmoituksesta, jonka avulla pääsin helposti etsimään perhettä rippikirjoista ja huomasin, ettei heitä oltu vielä lisätty käyttämääni verkossa olevaan Geni sukupuu-sivustoon, jonka idea on rakentaa koko maailman sukupuuta, eikä omaa yksityistä puuta.

Tuli pakottava tunne, että heidät sinne laitan, heitä ja heidän uhraustaan ei ole unohdettu. Hetken rakennettuani heidän oksaansa sainkin heidät kiinni niin sanottuun maailman puuhun ja huomasin kaukaisen sukulaisuuden välillämme pohjoiseen menevien isänäitini juurien kautta. Ilahduttava tunne!

Pysähdyn aina miettimään niiden ihmisten eloa, joita laitan sukupuuhun. Millainen heidän elämänsä oli? Ison talon isäntänä, torpparina savon sydänmailla tai mäkitupalaisena hyvin köyhissä oloissa.

Vanhoihin rippikirjoihin on nimien lisäksi laitettu yllättävän paljonkin tietoa, jota ei sinne ajattelisi laitettavan. Sokeus, kuurous tai vaikkapa ontuu vasenta jalkaansa, on kirjattuna nimen perässä, samoin rokotustiedot ja lukutaito.

Samanlaista mietintää olen käynyt näin itsenäisyyspäivän kynnyksellä. Millaista oli paapan elo rintamalla? Sodan syttyessä paappa oli 19-vuotias nuori miehen alku, haavoittuessaan ensimmäisen kerran 17.8.-41 Vuoksenrannassa Aaro-paappa oli 21-vuotias, juuri saman ikäinen, kuin vanhin pojistani nyt. On hurjaa ajatella tuon ikäistä keskelle sodan kauhuja. Myöhemmin paappa haavoittui vielä Mainilassa ja Ihantalassa.

Mummoni oli töissä patruunatehtaalla, tehden näin myös osansa Suomen itsenäisyyden eteen. Muistan joskus kuulleeni mummon sanoneen, että oli hyvä, että he paapan kanssa tapasivat vasta sodan jälkeen, koska olisi ollut liian raskasta murehtia toisen kohtaloa sodan aikana. Sodan jälkeen kaikista vammoista huolimatta, paappa teki pitkän uran kirvesmiehenä, pitäen samalla pientä maatilaa mummoni kanssa.

Eipä ole pitkä, kun yhdessä paapan ja isänsä tekemässä talossa vierailin ja kuuntelin kehuja hyvästä rakennusjäljestä. Niin suoria seiniä ei kuulemma monessakaan tuon ajan talossa ole.

Sodasta paappa ei juurikaan meille lapsenlapsille kertonut, mutta meille lapsenlapsille Aaro-paappa oli aina läsnä. Olin onnekas, kun sain varttua niin lähellä, talot kun olivat samassa pihassa. Sinne oli hyvä luikahtaa piiloon äidin käskiessä siivoamaan huoneensa. Paappa teki pienelle piiloutujalle reikäleivästä leivän ja leikkasi kunnon viipaleen lauantaimakkaraa tangosta päälle. Kummallista kyllä, äiti keksi aina, missä olen.

Tänäkin itsenäisyyspäivänä sytytän kynttilän heille, jotka antoi suurimman uhrauksen itsenäisen Suomen eteen, toivoen, ettemme koskaan ole tuossa tilanteessa uudestaan. Toivoen, ettei tulevatkaan polvet unohda heitä, miehiä ja naisia, jotka niin paljon antoivat, että meillä on vapaa maa.

Maria Koski
Lapuan Reserviläiset