Artikkeli

Karjalan kannaksella elokuussa

Julkaistu 15.10.2019

Sotahistoriallinen matkamme alkoi Kurikasta 23 päivä Seinäjoen kautta junalla Helsingin kirkolle. Tarkemmin sanottuna tulimme Mannerheimin ratsastajapatsaalle. Mikä olisikaan ollut parempi kokoontumis- ja lähtöpaikka.

Mukana kurikkalaisia ja Kurikasta lähtöösin olevia, sekä eteläpohjalaisia historiastamme kiinnostuneita matkaajia. Historia-asiantuntijana matkalla oli tuttu mies, maisteri Juhani Vakkuri. Voisi sanoa, että ”historian tietämyksen kovalevy”.

Kuskinamme Micha Koistinen, jonka kokemuksen ja iloisen olemuksen matkaajat kokivat monesti matkan kuluessa. Melekeen kaikki olivat paikalla sovittuna aikana. Katajiston Seppo oli jäänyt VR:n riepoteltavaksi, juna tunnin myöhässä, mutta ”Mersu kyydillä” Vaalimaalle hänkin tavoitti joukon.

Vaalimaan raja

Monet kerrat reissuja järjestäneenä odotin rajan ylitystä. Olikos kaikilla passit mukana? Kylläpäs oli! Passin tulee olla voimassa 6 kk:tta matkamme jälkeen, sekin oli syytä tarkistaa jo ennen matkaa. Vaalimaalla kaikki meni suhteellisen nopeasti Suomen puolella. Venäjänkin puolella kaikki tapahtui kohtuullisessa ajassa. Passimme tarkistettiin noin 5 kertaa. Rajan ylitykseen tulee varata aikaa, aina kaikki ei mene niin kuin on suunniteltu.

Viipuria kohti

Matkaamme kohti Viipurinlahtea ja siellä käytyjä taisteluita. Säkkijärvi ohittaen monikin hyräili Säkkijärven polkan tahtiin. Saavuimme Harjuniemeen. Paikalla oli ollut kovat taistelut jatkosodan aikana, kaatuneita vihollisia oli jäänyt niemen molemmin puolin tuhansia. Kaunis hiekkainen harju, jossa näkyi vielä Suomalaisten puolustajain asemakaivannot. Asemat oli pidetty. Vihollisen tarkoituksena oli rantautua ja tukea Viipurin valloitusta lännestä päin, Juhani Vakkurin kertoi. Loisteliasta mökkiasutusta oli ilmestynyt Viipurinlahden rannoille.

Espilä ravintola Viipurissa, uudelleen rakennettu. Kuva: Mikko Säntti

Tali-Ihantala suurtaistelut kesällä 1944
Kurikan Raskas Patteristo I

Mikko S. Säntti kertoi Kurikan Raskas Patteristo I:n jatkosodan vaiheita, kun patteristo lähti jatkosotaan Kurikasta 19.6 1941, sillä oli mukanaan matkan varrelta Jyväskylästä 12 kpl 155/17 noudettua tykkiä. RaskPsto I sai 15.6 valmistella siirtymisen Syvärinniskalta tukemaan puolustustamme Tali-Ihantala suunnalle maj Kervisen johdolla. Patteriston rivivahvuus oli tuolloin 411 miestä.

Patteristo oli päämajan alainen yksikkö. RaskPsto I oli jaettu kahteen junakuljetuserään, jotka lastattiin 21.6 Alavoisen asemalla. I Osa 30 vaunua ja II osalle 36 vaunua, patteristohan oli moottoroitu, joten materiaalia oli paljon. Vaikkakin kaikki ylimääräinen materiaalia luovutettiin Mäkriän asemalla lähetettäväksi Kurikan Suojeluskunnan hallintaan, kuten monet asiakirjat myös pl.vihollistiedot, jotka tuli hävittää polttamalla ennen lähtöä. Mäkriän asemalle jäi myös kurikkalaisten puhdetöitä kotiin lähetettäväksi. Näin myös edesmenneen sotaveteraanin Yrjö Yli-Krekolan tynnyrisarja, joka ei koskaan saapunut Kurikkaan Lohiluomalle.

23-24.6.1944 patteristo saapui Vainikkalan seudulle, jossa se purettiin junista ja asettui Nurmen aseman seudulle odotusryhmitykseen ns. kevyt asema.

24.6.1944 RaskPsto I sai käskyn tiedustella ja valmistella asemat Juustilasta Vakkajärven pohjoispuolelta. Vakkajärvelle patteristo asettui asemiin. Olin merkinnyt sodanajan karttaan yksiköiden tarkat asemapaikat, sekä kahden tulenjohtopaikan sijainnit Silli I:sen ja Maidon sijainnit. Patteristolle oli merkitty Portinhoikan alueelle runsaasti torjuntamaaleja, joita kyseiset tulenjohtopaikat tähystivät. Patteristolla oli toki muitakin tj.paikkoja kuten Eero, Hanna, Ura jne.

26.6.1944 RaskPsto I:n koki ensimmäiset tappiot Karjalan kannaksella kaatuneina. Vihollisella oli tykistöllinen ja panssariylivoima, jolla se yritti tuhota suomalaisten puolustusasemat. Viipuri oli menetetty ja ev. Kemppi oli joukkoineen vetäytynyt räjäyttäen Viipurilahden sillan poistuessaan kaupungista.

27.6.1944 maj Kervinen ylennettiin everstiluutnantiksi. Sodan loppuun saakka patteristo torjui tulellaan vihollisen panssaroituja hyökkäys/läpimurto yrityksiä Portinhoikan ja Juustilan kankaan eli Juustilan kanavan molemmin puolin. Ampuen yhteensä 6374 kranaattia, sekä tuhoten lukuisan määrän vihollisen kalustoa tulellaan.

5.9.1944 kello 05.30 tuli tieto ev Rauramon välittämänä, että oli solmittu ”Välirauha” ja vihollisuudet tulee lopettaa. Tiedämme että kaikki eivät olleet tyytyväisiä ja varsinkaan rauhanehdoista.

23.11.1944 kello 07.30 Ensimmäiset Kurikkalaiset patteriston miehet saapuivat Kurikan asemalle.

Oheiset tiedot olen poiminut Kurikan patteriston komentopaikan ja yksiköiden sotapäiväkirjoista.

Portinhoikka

Matkamme jatkuu ja äänessä Juhani Vakkuri kertoo suurtaistelun kulkua rintamalohkolla. Ohitamme myös Portinhoikan risteysalueen. Huomioitavaa on, että jatkosodan aikaan ei ollut paljonkaan kasvillisuutta saati puustoa eli maasto oli aikalailla avointa. Saavumme Viipuriin, jossa meitä odottaa illallinen, sekä hotelli Viipuri. Täytyy sanoa, että Viipuri on pessyt kasvojaan sitten viime näkemän. Torkkelinpuistossakin oli mukava käydä aamukävelyllä.

Lauantai 24.8 Muolaa, Äyräpää, Kiviniemi, Räisälä, Käkisalmi

Lähdemme hotellilta suuntana Muolaan pitäjä. Juhani kertaa Viipurin taisteluita. Viipurissa ei ollut ihmisillä varsinaista tietoa evakuoinnista eli sieltä poistuttiin ns. pikana, mikä koski siis siviiliväestöä. Vaikkakin evakuointijunia rajalta oli saapunut jatkaen matkaa eteenpäin.

Taistelukoulu

Ajamme Taistelukoulun luo. Kerron erään kurikkalaislotan tarinan siitä, miten hän kahden muun lotan kanssa hoiti taistelukoululla ollutta viestikeskusta talvisodan aikana. Jotenkin heidän osaltaan lähtö epäonnistui, koska vihollinen oli kaupungissa. Viime hetkellä he pelastuivat jälkijoukon mukaan. Hän elää keskuudessamme tänään 102-vuotiaana ja palveli vielä jatkosodan aikana kenttäsairaalassa, sekä muissa palvelutehtävissä.

Muolaa ja panssariestekivi 2010

Muolaassa ohitimme paikan, josta 2010 noudimme panssariestekiven, joka on tykkipuistossamme Kurikassa. Metsolan Matti varmisti vielä paikan sijainnin. Muutosta oli tapahtunut, koska hiekkatiestä oli tullut pikitie. Muutenkin täytyy sanoa, että ns. päätiet Karjalan Kannaksella ovat paremmassa kunnossa kuin tiemme kotisuomessa.

Äyräpää

Äyräpäässä Juhani Vakkuri kertoi Vuosalmen taistelusta, miten Äyräpään kirkon seutu koitui monen Nurmolaisen taistelijan viimeiseksi kohtaloksi. Nyt tuo oli kaunis paikka hiekkarantoineen, Vuoksen virratessa hiljalleen. Ei voinut kuvitella, että sekin virta oli monen sotilaan ”Tuonelan virta”. Huomioitavaa oli, että Venäläisten aikanaan suunnittelemaa mökki- ja viihdekeskusta ei ollut toteutettu. Siinä asiassa myös Suomen valtio on ollut aloitteellinen aikeen estämiseksi.

Äyräpään harju elokuu 2019. Kuva: Mikko Säntti

Juha Mäki-Jaskari ja Seppo Katajisto Äyräpäässä katse suunnattuna Vuosalmelle. Kuva: Mikko Säntti

Käkisalmea kohti

Matkamme jatkuu Kiviniemen kautta Räisälään. Räisälän kirkko on hyvin säilynyt, palvelee tällä hetkellä kylätaloona. Saavumme Käkisalmeen Karjalan vanhimpiin kaupunkeihin eli Korelaan. Tutustumme Korelan linnaan 1200 –luvulta, Ruotsalaisten rakentama. Suomen aikaan kaupunki oli varuskunta ja koulukaupunki. Yövymme Käkisalmessa.

Sunnuntai 25.8 Konevitsan luostarisaari ja yöksi Koukkalaan

Saavumme Sortanlahteen, jossa oppaamme Taisija odottaa meitä. Käkisalmesta tullessamme oli tie uutta ja Sortanlahden satama, josta alukset Laatokalle lähtevät oli tehty uusiksi. Uusi oli myös rannalla oleva huoltoasema jollaista saa hakea. Rannalla oli myös valmistumassa loistohotelli, jonka korkeat lasiseinät suuntautuivat Laatokalle.

Saavuimme noin 20 minuutin laivamatkan jälkeen Konevitsan luostarisaarelle. Uusi satama, uusi ravintolarakennus rannassa tervehti meitä. Taisija opasti ja kertoi luostarin historiaa. Hän oli ensimmäinen opas, joka puhui myös talvisodasta sen oikealla nimellä. Luostari ja koko sen alue oli rakennettu ja saneerattu loistoonsa. Hanke oli toteutettu Venäläisen energiayhtiön toimintana, sekä rahoittamana. Pietarin taideopiskelijat olivat restauroineet kaikki luostarin seinä- yms. maalaukset. Kävimme myös kuuluisalla hevoskivellä, joka muistuttaa hevosenpäätä. Kiven päällä on pieni tsaouna, jossa voi hiljentyä.

Syömme luostarissa lounaan, joka nautittiin luostarin ruokasalissa ortodoksisen perinteen mukaan. Saarella on myös luostarihotelli, jossa voi majoittua. Kauppapuodeista voi ostaa matkaan, vaikka luostariviiniä. Luostarin satamaan ja siitä matkaamme veneellä Sortanlahteen.

Kiviniemi, Rautu ja Koukkalaan yöksi

Matkamme jatkuu Kiviniemen kautta Rautuun. Raudussa vanhassa suomessa on valmistunut laskettelurinne ja mikä erikoisinta uusi F1-rata herkkuineen. Jotenkin tuntuu, että rahaa on investoitu mittavat summat Karjalan Kannakselle. Uusi moottoritie Pietarista Sortavalaan on viittä vaille valmis, samoin rautatieyhteys asemineen.

Siiranmäki

Saavumme Siiranmäkeen. Juhani Vakkuri kertoo Siiranmäen taistelusta, olemme yhdellä sen komentopaikoista. Betoniset panssariesteet nousevat maasta sammaloituneina kertoen tarinaansa, jonka me kaikki aistimme seisoessamme niiden edessä, kuten suomalaiset kunniakansalaisemme ja henkensä isänmaan puolesta antaneet olivat tehneet.

Valkeasaaren kautta matkamme jatkuu Kuokkalaan Suomenlahden rannalle. Hotellista on komeat näkymät ja kauempana siinsi Pietarin valot. Karjalan Kannaksen hotelleista sen verran, että taso on parantanut. Tosin hanavettä ei tule juoda vielä tänäänkään.

Maanantai 26.8 Terijoki, Vammelsuu, Raivola, Kuuterselkä, Summa, Viipuri ja Helsinki

Ohitamme Terijoen ajaen muutaman kierroksen, vielä näkyy muutama suomalaisten rakentama huvilarakennus, mutta uusia loistohuviloita ja ravintoloita olivat rannat ”pullollaan”. Kurikkaakin on aikanaan siirretty n. viisi rakennusta Terijoelta mutkien kautta ja osin suoraan. Vammelsuun taistelupaikan kautta Raivolan lehtikuusikkoon.

Monet meistä halasivat isoja lehtipuita ja kuvauttivat itsensä. Mitä puut kertoivat kellekin, jäi epäselväksi. Ainakin Panttilan Tepon ilme kertoi, että paikka oli ”metsämiehelle” mieluinen.

Kuutterselän taistelupaikalla tulee mieleen panssarisotaveteraani Lehväslaihon kirjojen kertoma. Matkaamme monen paikan kautta Viipuria kohti käsittelemme kesän 1944 ratkaisutaisteluita alueella. Talvisodan historiaan perehdyttiin Summassa, jossa oli komentopaikan korsu hahmollansa.

Saavumme Viipuriin jossa kohteemme on uudelleen talvisodassa tuhoutuneen ravintola Espilä. Nyt Venäläisomistuksessa, mutta yhtä loistelias kuin ennen. Tarkasti entisen piirustusten pohjalta tehty. Ruoka oli hyvää ja tasokasta. Suomen aikana ravintola oli erityisesti taiteilijoiden suosima, kuten Juhani Aho ja Toivo Kuula, jonka kohtaloksi Viipuri koitui 1918.

Viipurista vielä matkamuistojen hankintaa ennen matkan jatkumista kohti rajaa ja Helsinkiä.

Teppo Panttila Raivolan lehtikuusikossa. Kuva: Mikko Säntti

Vaalimaa

Rajalla Vaalimaalla kaikki meni suhteellisen lyhyessä ajassa. Matkalla keskusteltiin vilkkaasti reissun tapahtumista ja jotkut suunnittelivat lähtöä vielä syksyn aikana Normandiaan.

Helsingissä seurueemme ”hajosi”, osa jäi mutta suurin osa jatkoi junalla Pohjanmaalle. Ajatuksenamme kaikilla ” Suomi on hyvä maa”.

Haluan esittää kiitokset matkalaisille ja kuljettajallemme, sekä jälleen kerran Juhani Vakkurille.

Muistoa kunnioittaen

Sotaveteraani Unto Nyystilän muistoa kunnioittaen. Unto Nyystilä nukkui pois matkamme aikana 23.8.2019 Laihialla. Unto oli matkassamme viime vuonna Muurmanskissa.

Osanottomme omaisille.

Veturi
Mikko S. Säntti

Antoisa seminaari Seinäjoella: Suomen tie talvisotaan

Julkaistu 14.10.2019

Vapaussodan ja Itsenäisyyden E-P:n Perinneyhdistys ry jatkoi antoisaa seminaarisarjaa, joka valotti monipuolisesti maamme vaiheita vapaussodasta aina viime sotiin saakka. Viime lauantain seminaari Seinäjoen kaupungintalolla käsitteli lähinnä talvisotaa edeltäneitä asioita.

Asiantuntijoiksi perinneyhdistys oli saanut historiaan perehtyneen tohtorikvartetin. Seinäjoen valtuustosali oli täynnä isänmaamme vaiheista kiinnostuneita kansalaisia, lähinnä senioreita, joita Suomi 100 -merkeissä on koulutettu monipuolisella historiamme taustoituksella. Seminaarin puheenjohtajana toimi Vapaussoturi-lehden päätoimittaja, FT Vesa Määttä.

Seminaarin avasi perinneyhdistyksen puheenjohtaja Tapani Tikkala. Hän totesi, että tavoitteena on jakaa kansalaisille tutkittua tietoa korkeatasoisten asiantuntijoiden alustuksilla. Kipeitäkin asioita käsitellään niiden oikeilla nimillä. Tilaisuudet jatkuvat suorastaan hengästyttävällä tahdilla. Luetteloa tulevista perinneyhdistyksen tapahtumista on tämän katsauksen lopussa.

Seminaarin puheenjohtaja Vesa Määttä on tullut maakunnassa jo tutuksi.

Myyttejä ja realismia taannoisista Saksan suhteista

Yleinen uskomus on, että 1930-luku oli Suomessa hyvin saksalaismielinen. Tämän uskomuksen todellisuutta ja kääntöpuolia käsitteli tutkija ja Turun yliopiston professori Vesa Vares. Alustus sisälsi sekä ajan henkeen liittyviä mieltymyksiä että kylmiä tosiasioita. Tutkija lainasi valtakunnan johtopaikoilla toimineita henkilöitä, jotka otteet hallitsivat talvisotaa edeltävän ajan ajatusmaailmaa. Paasikivi totesi yksityiskirjeessään kesällä 1918 seuraavaa:

”Me saamme kiittää Saksaa kaikesta. Saksan kannatuksesta riippuu Suomen itsenäisyys. Venäjän puolesta tulee hyökkäys aikanaan yhtä varmasti kuin syksy ja talvi seuraavat kesää.”

Saksan merkitys tunnustettiin laajasti. Jopa tasavaltalaiset olivat tiukasti saksalaismielisellä kannalla. Santeri Alkio: ”Suomi Saksan kanssa elää tai kuolee”.
Suomen ja Saksan todelliselle ystävyydelle ilmaantui myös epäilijöitä sitä enemmän, mitä lähemmäksi 30-luvun loppupuolta tultiin. Vesa Vares kuvaili tilannetta muutamin faktoin.

-Ulkoministeri Holsti oli loukannut eräillä lausunnoillaan syvästi arvonsa tuntevaa ja herkkähipiäistä Hitleriä, joka ei välittänyt pienten maiden asioista. Ainoastaan Saksan etu oli hänelle tärkeätä. Suomi ei tuossa vaiheessa merkinnyt Saksalle paljoakaan.

-Saksasta ei ollut Suomen turvallisuustekijäksi – ei sen enempää voimavarojensa kuin harrastamansa seuran vuoksi. Sitä paitsi Saksa oli tuolloin ennen talvisotaa Neuvostoliiton ystävä.

Niinpä oli ymmärrettävissä, että Hitler niputti pieniä maita etupiirijaossa mielensä mukaan, mikä näkyi Saksan ja Neuvostoliiton välisessä salaisessa sopimuksessa. Suomi jätettiin selviytymään siinä yksin.

Yhteistyökumppaneita haettiin epätoivoisesti

Suomessa turvallisuusuhkat tajuttiin 30-luvun loppupuolella. Dosentit Heikki Roiko-Jokela ja Jari Leskinen selvittivät varautumista niihin havainnollisesti ja seikkaperäisesti. Turvaa haettiin niin lännestä Ruotsista kuin etelästä Virosta. Ymmärtämystä saatiin kummastakin suunnasta, mutta kumpainenkaan lähestymisyritys ei todentullen realisoitunut.

Ruotsi vetosi puolueettomuuteensa. Suomalaisten odotukset pohjoismaisesta turvallisuuteen tähtäävästä yhteistyöstä Roiko-Jokelan mukaan olivat korkealla, jota kuvastaa Paasikiven toteamus hänen muistelmissaan:

”Jälkeenpäin ajatellessani ja Neuvostoliiton tavattomasta sotilaallisesta voimasta huolimatta en saata tulla muuhun tulokseen kuin että tieto Suomen ja Ruotsin yhteisestä puolustuksesta olisi todennäköisesti voinut estää talvisodan, varsinkin jos Suomen puolelta samalla olisi neuvotteluissa v. 1939 noudatettu riittävän varovaista ja järkevää menettelyä.”

Eteläistä turvaa haettiin puolestaan Viron suunnalta. Suunnitelmat olivat Jari Leskisen selvityksen mukaan aukottomasti erittäin pitkällä.

-Tavoitteena oli sulkea Suomenlahden kapeikko Porkkalan kohdalta linnoittamalla sen edustalla oleva saari ja miinoittamalla kapeikko Suomesta Viroon. Suomen ja Viron salainen sotilaallinen yhteistyö Neuvostoliiton hyökkäyksen varalta ennen talvisotaa oli tarkoin suunniteltu ja yhdessä harjoiteltu.

-Suunnitelma vesittyi siihen, että Viron puolustusvoimien komentaja Johan Laidoner myöntyi Neuvostoliiton esitykseen. Viro miehitettiin. Suomen aluetta pommitettiin talvisodan sytyttyä myös Tallinnasta käsin. Suomi jäi siis yksin ilman apua sieltäkin suunnasta.

Yleisö ja alustajakollegat kuuntelevat tarkkaavaisina Jari Leskisen havaintoesitystä yhteistyöstä Viron kanssa ennen talvisotaa. Eturivissä Tapani Tikkala, Heikki Roiko-Jokela ja Vesa Vares. Taustalla tällä kertaa kuulijana Kari Hokkanen.

Seminaari herätti monia ajatuksia

Alustusten jälkeen tutkijat asettuivat vielä paneeliin. Salin täyteisestä yleisöstä nousi monia kysymyksiä, joita kuulijoissa heräsi. Alustuksissa viitattiin useaan kertaan talvisotaa edeltäneisiin suunnitelmiin pohjoismaisesta yhteistyöstä, joka on jälleen tullut ajankohtaiseksi. Kysyttiin, löytyykö nykytilanteesta yhtäläisyyksiä silloisiin keskusteluihin ja suunnitelmiin.

Historian tutkijat puhuvat aina mieluummin menneistä tosiasioista, joista on näyttöä, eivät niinkään tulevista arvioista. Tuntuivat olevan kuitenkin sitä mieltä, että yhteistyötä pienten valtioiden välillä aina tarvitaan. Käytäväkeskusteluissa nousi harras toivomus, että talvisodan aikana koettua yksin jäämistä ei kansamme tarvitsisi enää koskaan kokea.

Alustajina toimineet tutkijat olivat selvästi mielissään siitä, että maakunnassa sotahistoria kiinnostaa yleisöä. Tapani Tikkala arveli, että yleisöä vetävät seminaareihin korkeatasoiset alustukset. Asiat kohtaavat toisensa. Tervetulleiksi hän toivottaisi nykyistä enemmän nuoria.

Tohtorikvartetti paneelissa. Vasemmalta Vesa Määttä, Heikki Roiko-Jokela, Jari Leskinen ja Vesa Vares.

Jatkoa seuraa perinneyhdistyksen tilaisuuksissa

Tapani Tikkala luetteli, millaisia tilaisuuksia loppuvuoden ja ensi vuoden aikana seuraa ohjelmassa:

Syyskokous 13.11. 2019 Impivaarassa. Esitelmä Kansallisarkiston pääjohtaja Jussi Nuorteva, Suomalaiset ritarikunnat.
Perinneilta 27.11.2019 Vaasan sotilaskodissa. Esitelmä Tapani Tikkala Talvisodan pommituksista Vaasassa.
Tammisunnuntain muistojuhla 26.1.2020 Isossakyrössä. Juhlapuhe prikaatinkenraali Mika Kalliomaa. Musiikki Laivaston soittokunta.
Seminaari Talvisota – 105 taistelun päivää. Suomen toinen vapaussota 14.3.2020 Seinäjoen kaupungintalolla.
Yhdistyksen 30-vuotisjuhla Seinäjoen Kampustalolla 4.6.2020.

Tikkala kehoitti merkkaamaan tapahtumat kalenteriinsa jo nyt.

Matti Latvala
Teksti ja kuvat

Uusi sotahistoriatietokirja Äyräpään Ärjy ja Äänisen Aleksandra

Julkaistu 11.10.2019

Reilu viikko sitten 101 vuotta täyttänyt Armas Koivisto palveli talvisodassa täydennysmiehenä jääkärieversti Matti Laurilan joukoissa Jalkaväkirykmentti 23:ssa ja on viimeisiä elossa olevia ”Äyräpään Ärjyjä”.

Äyräpään taistelussa 5.3.1940 nurmolaiset uskoivat Korkeimman suojelukseen. ”Ei siellä kyllä suojellu kukaan. En tiedä ‒ vai suojeliko minua? Kyllä niin paljo tuli kuule mullekin ranua siellä kirkkomäessä.” Venäläisten kerrottiin myöhemmin päivitelleen, kuinka moinen kourallinen miehiä oli heitä pidätellyt, ja etteivät he olisi tehneet rauhaa, jos olisivat tienneet, millainen suomalaisten tilanne oli.

Talvisodan päätyttyä Armas Koivisto joutui alokaskoulutukseen Suomen kasarmille Hämeenlinnaan. Jatkosodassa ja Lapin sodassa hän palveli muonittajana Laguksen Panssaridivisioonan esikunnassa. Koivisto kokkaili herroille parin vuoden ajan Äänislinnassa, paistoi lintuja, jäniksiä ja karhujakin, ja tarjoili kasinolla. Välillä Koivisto vei pojille ruokaa linjaan. Hän oli mielellään muonittajana, sillä oli saanut talvisodassa ”pyssyhommista” tarpeekseen. Suur-Suomi -innosta Koivistolla ei ollut tietoa: ”Tavallista vaan, ei mitään intoa: loppus, että päästäisiin täältä.”

Koivisto sai Äänislinnassa ”tyhjästä tuomion” ja hänet passitettiin vankilaan. Kovien rangaistusten tarkoituksena oli pitää taistelumoraali korkeana pelotusvaikutuksen avulla. Taipaleen vankileirillä hän ihmetteli, miksi he olivat siellä. ”Sota oli päällä, miksei määrätty linjaan? Meitä oli liian paljon.” Se, mitä Koivisto kertoi vankileiristä, on hyvin kiinnostavaa sekä harvinaisuutensa että kiusallisuutensa takia. Ja kertoi hän muutakin sellaista, joka on jätetty pois monesta sotaveteraanimuistelmasta.

Kantakorttinsa mukaan sotamies Koivisto toimi myös taistelulähettinä, oman arvionsa mukaan lähinnä henkivartijana ja palvelijana. Jatkosodan loppurytinöissä Talissa kukaan ei halunnut lähteä viemään linjaan ruokaa. ”Pojat ilahtui kun vein heille ruokaa.” ”Ei siellä kysytty ajokorttia.” Tällä kertaa Koivisto oli saanut kuskin ja seisoi kuorma-auton lavalla. ”En mä mitään pelänny. Ei mulla ollu mitää pelättävää, ku ei ollu ketää.” Ei siis ollut perhettä, joka olisi jäänyt suremaan.

Aleksandra Lazieva o.s. Karpina (syntynyt 1925) on naispuolinen jatkosodan heimoveteraani, joita heitäkin on harvassa. Hän on isänsä puolelta karjalainen ja äitinsä puolelta venäläinen. Aleksandra oli 16-vuotias kun suomalaissotilaat tulivat hänen kotiinsa Sungunniemellä, Äänisellä, marraskuussa 1941. Ensimmäinen sisälle tullut sotilas sanoi: ”Päivää” – ja Aleksandra kuuli elämänsä ensimmäisen suomalaisen sanan, jonka ymmärsi tervehdykseksi. Myöhemmin eräs sotilas sanoi hänelle: ”Älä pelkää: finski soldat niet huligan”, otti rintataskustaan keksin ja antoi sen Aleksandralle.

Äitinsä kannustamana Aleksandra hakeutui Itä-Karjalan sotilashallinnon palvelukseen edeten keittiöapulaisesta tulkiksi ja kirjanpitäjäksi. Palvelusta kesti kolme vuotta. Suurlahdessa hän tapasi tamperelaisen sotilaan, Tauno Uotilan. Rakkaustarinan ainekset olivat koossa, mutta asiat menivät toisin. Jatkosodan päätyttyä Aleksandra joutui KGB:n kynsiin suomalaisyhteyksiensä takia. Häntä seurattiin ja kuulusteltiin. Vielä vuonna 2015 tämä 90-vuotias paluumuuttaja kysyi allekirjoittaneelta: Ei kai KGB kiinnostu hänestä näiden asioiden tullessa julki?

Tämän kirjan päähenkilöitä yhdistävät varsin ankeat elämän alkuasetelmat. Armas, avioton lapsi, joutui jo pienenä lastenkotiin. Sieltä hänet lähettiin alle kouluikäisenä Kauhavalle, varttumaan maalaistaloon ja vahvistumaan talon töissä. Aleksandran perhe jäi puille paljaille kun Makar-isä ammuttiin maaliskuussa 1938. Lapsista ne, jotka kykenivät tekemään jo jotain työtä, oli lähetettävä ruuan perään sukulaisten luo.

Hämeenkyröläistä Armas Koivistoa ja tamperelaista Aleksandra Lazievaa yhdistää myös muun muassa toiveiden toteutuminen paremmasta elämästä ja omasta perheestä. He molemmat tekivät pitkän päivätyön Armas kaivosmiehenä ja Aleksandra kirjanpitäjänä. Ja elämänmyönteisyys näyttää säilyneen heillä molemmilla läpi pitkän elämän.

FT Jaana Laamanen on muistitiedosta kiinnostunut tutkija. Tämä sotakokemuksista kertova kirja on maitolaiturimaisteriksikin kutsutun kansatieteilijän neljäs muistitietopohjainen tietokirja. Äyräpään Ärjy ja Äänisen Aleksandra -kirjaa myy verkkokirjakauppa Bookcover. Kirjaa voi ostaa myös kirjakauppojen verkkokaupoista ja tilata kirjakaupoista.

Tervemenoa menneeseen!

Toivottaa

Jaana Laamanen
www.maitolaiturimaisteri.fi

Palveluksena vapaaehtoisuus – mahdollisuuksia reserviläisenä osa 1

Julkaistu 27.9.2019

Reservin aurinko paistoi lämpimästi eräänä syyskuisena päivänä useille sadoille varusmiehille ja -naisille. Palvelusaika päättyi, mutta mahdollisuudet maanpuolustustehtävissä jopa lisääntyivät. Reserviin pääsy avaa lukuisia ovia omasta mielenkiinnosta riippuen. Maanpuolustustahto voi olla nolla tai satakymmenen. Niille, joilla luku on lähempänä edes viittäkymmentä kuin nollaa, on minulla useita vaihtoehtoja tarjolla.

Samaan aikaan uusien reserviläisten kanssa, omasta reserviin pääsystäni tulee kuluneeksi neljä ja puoli vuotta. Palvelin Kainuun prikaatissa sotilaspoliisijoukkueessa miehistön VIP-kuljettajana. Tehtäviini kuului perinteisen spol-koulutuksen lisäksi myös arvovieraiden, etenkin silloisen prikaatinkenraalin kuljettajana (ja eräänlaisena suojausmiehenä) toimiminen. Yhdeksän kuukauden taival, joka oli alkanut toistakymmentä vuotta aikaisemmin samaisen prikaatin paraatikentällä toteamuksena, että minäkin lähden armeijaan. Paljon täytyi vettä virrata Vieremänjoessa, mutta tuli se päivä, kun prikaatin portit aukenivat ja yhdeksän kuukautta myöhemmin ne myös takanani sulkeutuivat.

Mutteivat kokonaan. Vuosia sitten syttynyt maanpuolustustahto ei ottanut sammuakseen. Tulen tässä juttusarjassa kertomaan omien kokemuksieni ja tiedusteluideni kautta niistä lukuisista mahdollisuuksista, mitkä minulle palveluksen jälkeen avautuivat. Sillä pitkään ilman kurkkusalaatteja en malttanut pysyä. Vajaa vuosi omasta kotiutumisestani astuin jo uudestaan Kainuun prikaatin porteista sisään. Tällöin reserviläisenä ja MPK:n maaliosaston jäsenenä. Olin ensimmäisissä vapaaehtoisissa kertausharjoituksissa.

Osa yksi käsitteleekin MPK:n ja Etelä-Pohjanmaan reserviläispiirin vapaaehtoista toimintaa. Tekisi mieli melkein luvata, että edellä mainitut organisaatiot tarjoavat jokaiselle reserviläiselle jotakin. Itse liityin välittömästi reserviläisliittoon ja Seinäjoen reserviläisiin päästyäni palveluksesta. Osalla tahto ryömiä munat turpeessa jatkuu vahvana läpi elämän, osa haluaa ottaa hetkeksi ajatukset irti palvelusajasta ennen liittymistä toimintaan mukaan ja osa jättää jokaisen muiston prikaatin porttien sisäpuolelle, eikä reserviläistoimintaa ajatella koskaan. Se on täysin hyväksyttävää, mutta..

Pois lukien käsketyt kertausharjoitukset, tuskin kukaan käskee sinua enää odottamaan korkeassapolviasennossa ”evripadia” metsän keskellä -30 asteen pakkasessa, kun tunto on lähtenyt sormista jo aikoja sitten ja leiriä on jäljellä vielä kaksi viikkoa (nämäkin muistot kultaantuvat ja parin vuoden päästä voit olla samassa tilanteessa, vapaaehtoisesti). MPK ja reserviläispiirit tarjoavat ympäri vuoden lukuisia koulutuksia, tapahtumia, messuja, kunniatehtäviä jne.

Esimerkiksi lokakuun aikana koulutuskalenterissa jo pelkästään MPK tarjoaa yli 100 mahdollisuutta erilaiseen toimintaan. Pohjanmaalle näistä mahdollisuuksista osuu seitsemän kappaletta. Lokakuu painottuu Pohjanmaalla fyysisen kunnon kehitykseen, SPOL-kiltatoimintaan, marssiharjoitukseen sekä maanpuolustuskoulutuksen kehittämiseen tulevana vuonna. Allekirjoittanut on osallistumassa näistä seitsemästä ainakin kahteen tapahtumaan.

Jo näistä esimerkeistä tulee huomanneeksi vaihtoehtojen monipuolisuuden.
Siksi en uskokaan ketään, joka kertoo tutustuneensa koulutuskalenteriin, muttei olisi löytänyt koskaan itselleen mitään kiinnostavaa. Jos näin todistetusti tapahtuisi, kehottaisin häntä liittymään etenkin oman alueen reserviläisjärjestön ja -piirin toimintaan/hallitukseen mukaan ja olla tällä tavoin mukana ideoimassa ja tuottamassa koulutuksia ja tapahtumia, jotka vastaisivat paremmin yhdessä MPK:n kanssa omia ja muiden reserviläisten tarpeita. Maanpuolustus kehittyy ja reserviläiset ovat luonnollisesti tärkeässä osassa siinä kehityksessä.

Aktiivisuus toiminnassa on täysin omassa hallussasi, mutta ole luottamuksen arvoinen. Itselläni on kokemusta muutamasta tehtävästä reserviläispiirin osalta; vuosi sitten olin messuosaston esittelijänä lippujuhlan päivänä, tänä vuonna lipunkantajana kaatuneiden muistopäivänä, toimitsijana Vahvin Reserviläinen – kilpailussa ja nyt Lakeuden Maanpuolustajan toimittajana. Toiminta toiminnan takana on siis hyvin siistiäkin varsinaisen munat turpeessa rynkyn kanssa tetsaamisen lisäksi. Ja tämä toiminta on aivan yhtä tärkeää yleisen maanpuolustustahdon ylläpidon ja markkinoinnin kannalta.

Enkä kokemuksieni perusteella vähättele ollenkaan naisten osallistumisen ja näkyvyyden merkitystä. Kaikki naiset (ja miehet) ovat käveleviä mannekiineja. Meiltä voi kysyä reserviläistoiminnasta, palvelusajasta ja -mahdollisuuksista, sekä itseltäni, että naiskollegoiltani kokemuksia naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta ja hakeutumisprosessista. Kannustankin rohkeasti jokaista palveluksessa olevaa, reserviin juuri siirtyneen ja pitkään reservissä olleiden tutustumaan oman reserviläispiirinsä ja -järjestönsä toimintaan, sekä MPK:n ja reserviläisliiton verkkosivuihin. Etenkin nuoret aktiivit ovat enemmän kuin tervetulleita, jotta kokeneiden konkareiden hiljainen tieto siirtyy uudelle sukupolvelle, jonka vastuulla ennemmin tai myöhemmin tämän Isänmaan maanpuolustus on, vapaaehtoisena tai käskettynä. Lisäksi toimintaan osallistuminen on nykyään täysin mahdollista myös heille, jotka eivät ole suorittaneet asepalvelusta, mutta ovat muutoin aidon kiinnostuneita vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta.

Kirpeää syyssäätä ja reservin täydennyskoulutuksen tuloksia odotellen (johon muuten pureudutaan juttusarjan seuraavassa osassa),

Marjo Kauppinen

Sedu Survival

Julkaistu 23.9.2019

Jo perinteeksi muodostunut tapahtumapäivä Sedu Survival järjestettiin 11. kerran Törnävän leirintäalueella Seinäjoella. Tapahtuma toteutettiin yhteistyössä mm. Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK), Sotilaskotiyhdistyksen ja SPR:n kanssa. Erilaisilla tehtävärasteilla kilpaili 22 joukkuetta, jotka oli muodostettu Sedun eri alojen opiskelijoista. Tapahtumaan osallistui yhteensä 121 opiskelijaa sekä kannustajia.

Leikkimielisen kilpailun avulla opiskelijat oppivat uusia tärkeitä taitoja sekä tutustuivat paremmin toisiinsa. Rasteilla opiskelijat saivat hyödyllisiä neuvoja esim. retkikeittimen käytöstä, ensiavusta ja suunnistuksesta. Erityisesti innostusta ja naurua sai aikaan nopeutta ja ketteryyttä vaativa Wipeout-laite. Siinä vuorotellen hypättiin pyörivän pehmustetun puomin yli tai sukellettiin sen ali. Kaunis syyspäivä sujui iloisesti ja lounaaksi nautittiin soppatykissä valmistettua hernekeittoa. Kokemus yhteistyön ja toisten kannustamisen tärkeydestä kantaa myös opiskeluissa.

Kilpailussa menestyi hyvien taitojen ja oikean asenteen avulla. Tiukan kisan voitti Kurikan Turva 3 -niminen joukkue. Palkintojen jaon yhteydessä MPK:n Kauhavan koulutuspaikan koulutuspäälliköt Juhani Alkio ja Heikki Kuoppala luovuttivat MPK:n rautaisen ansiomerkin Sedun opinto-ohjaaja Timo Järviselle. Sedu aloitti vuonna 2008 yhteistyön MPK:n kanssa Sedu Survival-päivän toteuttamiseksi Järvisen aloitteesta.

Teksti ja kuvat
Niina Korpi-Hallila