• Skip to secondary menu
  • Hyppää pääsisältöön
  • Hyppää ensisijaiseen sivupalkkiin
  • Hyppää alatunnisteeseen
  • Etusivu
  • Järjestö
    • Yhdistykset
    • Jäsenedut
    • Kokouskutsut
  • Tapahtumakalenteri
    • Tapahtumat
    • Kilpailut
  • Tukikomppania
  • Toimitus
    • Lehden historia
    • Lehtiarkisto
  • Galleria
  • Ressutori
  • Ylennykset
  • Eturivissä

Lakeuden Maanpuolustaja

  • Uutiset
  • Piirikirjoitukset
  • Kilpailu
    • VAHVIN RESERVILÄINEN SM-kilpailut
    • Kilpailutulokset
  • Tapahtumat
  • Mielipide
  • Videojutut
    • RessuTV Podcast
  • Perinne
  • Onnittelemme
  • In Memoriam

Kuulumisia Suupohjan Reserviläiset yhdistyksestä

Julkaistu 16.12.2019

Liityin noin vuosi sitten Suupohjan Reserviläisiin ja aloimme tuorein voimin kehittäen käynnistelemään yhdistyksen toimintaa uudelleen. Jo ensimmäisessä uuden hallituksen kokouksessa teimme toiminnan aloittamiseen suuntaviivat, joihin aloimme panostamaan. Yhtenä tärkeimmistä oli paikallisen ampumatoiminnan käynnistäminen, organisointi sekä modernisointi.

Pitkin kevättä ja kesää otti ampumatoiminta tuulta alleen. Muutaman innokkaan ja kokeneen ampujan toimesta harjoittelu on pysynyt mukavissa uomissa. Pyrimme noin kahden viikon välein tapahtuviin ammuntoihin.

Yhdistyksellä on kaksi ampuma-asekouluttajaa, sekä muutama ase, joita voidaan lainata tarvittaessa ammunnoissa niille jäsenille, joilla ei omaa asetta ole. Ammuntoihin mahtuu vielä mukaan ja ammunnat tapahtuvat aina vähiten ampuneen tahdissa. Ammunnoissa vaatimuksena on yhdistyksen jäsenyys ja että ampujalla on voimassa oleva reserviläisten ampumaturva.

Olemme käyttäneet erilaisissa harjoituksissa myös Airsoft -aseita ja vastaosastona on toiminut alueen Airsoft -harrastajia. Olemme käyneet metsässä harjoittelemassa ja vanhassa koulurakennuksessa, jota olemme saaneet kaupungin luvalla käyttää. Näitä harjoituksia jatketaan myös ensi vuonna.

Kiitos alueemme Airsoft -harrastajille, sekä Kaskisten kaupungille näiden toimien mahdollistamisesta.

Suunnitelmissa on myös esimerkiksi tiedusteluharjoituksia ym. käytännönläheisiä toimia sovelletusti erilaisissa ympäristöissä.

Tästä on hyvä jatkaa tulevaan vuoteen.

Kai Tarkanmäki
1. varapuheenjohtaja
Suupohjan Reserviläiset Ry

Alla videoleike Suupohjan Reserviläisten liikkeessä tapahtuvista ammunnoista.

Kategoriassa: Artikkeli, Uutiset

Ensisijainen sivupalkki

Viimeisimmät artikkelit

  • Törni-näyttely Haminassa – yhä kiehtovan sotasankarin katoamisesta 60 vuotta
  • Perinneyhdistyksen hallitus kokoontui Fooningissa
  • Reserviläispiirin kevätkokous nuijittiin Seinäjoella
  • Marsalkka Mannerheimin turvatoimet
  • Elämyksellinen Sotilaslääketieteen museo

Luetuimmat artikkelit

  • Kuusenhavun tie Suomen sotilasheraldiikkaan

  • Maanpuolustuskalusto kattavasti esillä Ideaparkissa

  • Huomio kaikki ammunnasta kiinnostuneet!

  • Palveluksena vapaaehtoisuus – mahdollisuuksia reserviläisenä osa 2

  • Raakaa voimaa ja suunnatonta sisua lakeuksilla – Reserviläisistä vahvimmat kohtasivat Ylihärmässä

Tapahtumat

touko 17
All day

SRA kilpailu K + P (Peräseinäjoki)

touko 17
All day

Reserviläisammunnat RA3 ja RA4 (pistooli) Peräseinäjoki

touko 18
12:00 - 16:00

Muistoja sotavuosilta -konsertti Jalasjärvellä

touko 18
15:30 - 17:00

Kaatuneitten muistopäivä Seinäjoella

touko 19
18:00 - 19:30

Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirien piiriesikunnan kokous 2/2025

Näytä kalenteri

Tukikomppania »

Mainostaja

Jäsenedut »

Arkistot

Footer

E-P:n reserviläispiirien ja tukijain tiedotusjulkaisu

Impivaarantie 25
60420 Seinäjoki

lmplehti@gmail.com

www.epresp.fi

Julkaisija:
Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirit ja Lakeuden Maanpuolustajain Tuki

Evästekäytännöt »

·Toteutus ja ylläpito MMD Networks·