Artikkeli

Lapuan Reserviupseerikerho on kutsunut vuosikokouksessaan lapualaisen reservin yliluutnantin Veli Suvannon kunniajäsenekseen. Suvanto on järjestön 22 kunniajäsen.

Suvanto on ollut aktiivisesti mukana reserviläistoiminnassa toimien useita vuosia mm. Lapuan kerhon hallituksessa ja kerhon puheenjohtajana. Etelä-Pohjanmaan Reserviupseeripiirin hallituksen jäsenenä. Suomen Reserviupseeriliiton liittovaltuustossa varsinaisena jäsenenä 2004 – 2010. Lakeuden Maanpuolustajain Tuki ry:n hallituksessa Suvanto on toiminut pitkään ja oli puheenjohtajana vuosina 2007–2012.

Suvanto on toiminut ja toimii edelleen aktiivisesti myös perinnetoiminnassa. Hän toimii Vapaussodan ja Itsenäisyyden Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistys ry:n hallituksen järjestösihteerinä sekä myös Vapaussoturien Huoltosäätiön hallituksessa.

Suvanto on tällä läpileikkaavalla työllään niin reserviläis- kuin perinnetoiminnan saralla ansainnut nimityksen kerhon kunniajäseneksi

Suvanto on syntynyt vuonna 1945 ja on siviiliarvoltaan varatuomari.

Kerhon kunniamiekka

Kerholla on edesmenneen entisen puheenjohtajan reservin majuri Kalle Peltolan vuonna 2005 lahjoittama ranskalainen ratsuväensapeli kunniamiekkana. Miekan tuppeen on kaiverrettu kaikkien kerhon kunniajäseneksi kutsuttujen upseerien nimet. Kunniajäseniksi on kutsuttu useita, koska vuonna 2005 kunniajäseniksi kutsuttiin kaikki sodassa olleet, vielä elossa olleet, lapualaiset upseerit. Tämä tapahtui Kansallisena veteraanipäivänä 27.4.2005. Heitä oli silloin yhteensä 12. Viimeisin heistä kuoli 2013.

Juhlapäivän tunnuksena tällöin oli ”Kiitos veteraanit, meille kallis on maa – 60 vuotta rauhan aikaa.” Tällöin Lapin sodan päättymisestä oli kulunut 60 vuotta, kun viimeiset saksalaisjoukot poistuivat Suomen alueelta 27.4.1945.

Jussi Talvitie
Puheenjohtaja
Lapuan Reserviupseerikerho

Tänä vuonna joulua vietettiin vuodelle tyypillisesti erinäisten koronarajoitusten vallitessa. Perinteisen aattohartauden aikana on Isossakyrössä sankarihaudalla toteutettu kunniavartio, mutta joka tänä vuonna toteutettiin pidennettynä.

Yhteensä neljän tunnin rupeama hoidettiin 8 taistelijaparin voimin varustuksen vaihdellessa maastopuvuista lumipukuihin sekä rauhanturvatehtävissä palvelleisiin sinibaretteihin. Aseina nähtiin niin sodanaikaisia konepistooleita ja ”pystykorvia”, kuin nykyaikaisempia rynnäkkökiväärejä.

Vaikka vallitsevien olosuhteiden takia aattohartauteen ei ollut mahdollista osallistua suurina väkijoukkoina, niin haudoilla kävijöiden määrä oli läpi vartioajan vilkas ja kunniavartio tuli huomioiduksi yleisön toimesta ensimmäisestä vuorosta viimeiseen asti. Jos vartio tuli huomioitua haudalla kävijöiden puolesta, niin oli tehtävä varmasti ikimuistoinen jokaiselle vartiossa toimineellekin. Se oli myös osalle perheenjäsenten yhteinen hetki, kun samassa vartiossa oli isä-poika-pareja täyttämässä tehtäväänsä.

Vartiossa palveli eri-ikäisiä varusmiespalveluksensa suorittaneita, mutta iso kiitos kuuluu myös koko kunniavartion organisoinnista ja varusteiden huolehtimisista vastanneille jäsenille, joista erikseen mainittakoon Erkki Hölsö.

Tämä arvokas perinne ja siitä saatu positiivinen palaute suorastaan velvoittaa jatkossakin kunnioittamaan tämän itsenäisen Suomen puolustajien tekemää korvaamatonta työtä kunniavartion muodossa.

Hyvää loppu vuotta ja entistä parempaa Uutta vuotta 2021 toivottavat Isonkyrön Reserviupseerit ja Isonkyrön Reserviläiset!

Antti Iivari
Puheenjohtaja
Isonkyrön Reserviupseerit

NYT TARVITAAN RUKOUSTA

”Nyt tarvitaan rukousta”. Sanat ovat ystäväni. Hänen aikuiseksi varttunut lapsensa oli sairastunut koronaan. Selviytyminen oli epävarmaa, eivätkä vanhemmat voineet rientää avuksi. Hän halusi jakaa tuskansa, ja oli sen vuoksi yhteydessä ystäviin. Nyt tarvitaan rukousta, oli viestin yksinkertainen sisältö.

Ja niin me aloimme rukoilla. Rukous loi yhteyden etäällä olevien, sairastuneen, vanhempien ja jopa toisilleen tuntemattomien rukoilijoiden kesken.

Jouluevankeliumissa mainittujen joukossa on yksi, josta kerrotaan, että hän rukoili. Maria, Jeesuksen äiti. Taitaa olla niin, että erityisesti äitien ja isien tehtävä on rukoilla lastensa ja läheisten puolesta.

Maria kuunteli tarkkaavaisesti, kun paimenet kertoivat kedon tapahtumista. Herran enkelistä ja heitä ympäröivästä kirkkaudesta sekä taivaallisesta sotajoukosta. Suuresta ilosta, kun Vapahtaja oli syntynyt. Maria kätki nämä sanat sydämeensä ja tutkisteli niitä mielessään. Enkelien viesti kosketti syvältä.

Nykykielellä sanottaisiin, että Maria mietiskeli kuulemaansa. Sellaista rukous on. Kuultu pitää ottaa sydämen asiaksi ja kätkeä mielen sopukoihin. Ja sitten sitä pitää mutustella. Monta kertaa Marian oli turvauduttava rukoukseen ennen kuin Jeesus-lapsen salaisuus avautui.

Tänä jouluna kokoonnutaan vain pienellä joukolla ja lähimpien kesken. Vähän samaan tapaan kuin paimenten lähdettyä ja enkelten palattua taivaaseen. Yhteyttä voi kuitenkin pitää eri tavoin, ja rakkaus on kekseliäs. Ketään ei pidä jättää yksin.

Nyt tarvitaan rukousta. Se yhdistää ihmiset toisiinsa läheltä ja kaukaa. Rukousta ei voi mitenkään rajoittaa. Se on osallisuutta toisten elämään ja yhdessä jakamista. Se on iloitsemista iloitsevien kanssa. Se on surujen ja huolten tekemistä yhteisiksi. Se on yhteisen toivon ylläpitämistä.

Rukoillessa syntyy tila Jumalan Hengelle toimia. Pyhä Henki kannattelee rukoustamme, ja vie pyyntömme Isän tietoon.

Tänä jouluna tarvitaan paljon rukousta ja rukoilijoita. Sinuakin. Keiden taakka on sydämelläsi? – Muistakaamme erityisesti jokaista, joka kamppailee elämästään tai jonka työnä on hoitaa apua tarvitsevia juhlapäivien aikana.

Rukoiltaessa myös joulun ilosanomasta tulee totta meille. Sen vuoksi painamme sen Marian tavoin mieliimme ja tutkistelemme kuulemaamme. Nyt tarvitaan rukousta.

Joulurauhaa toivottaen
Simo Peura