Jani Syvänen

Viime pääsiäisenä moni saattoi toivoa, että vuoden kuluttua Ukrainassa ja muualla sodan keskellä vallitsisi jo rauha. Niin ei ole käynyt. Sota jatkuu Ukrainassa, ja uusia levottomuuksia on syttynyt eri puolilla maailmaa. Erityisesti Lähi-idässä räjähtelee monin paikoin. Uutiset herättävät huolta ja levottomuutta. Paha näyttää olevan liikkeellä.

Silti vietämme jälleen pääsiäistä. Sen sanoma on yhä sama: Synnin, kuoleman ja pahan valta on kukistettu. Kristus on noussut kuolleista. Taistelu on ratkaistu ja rauhan perustus laskettu. Miten nämä kaksi todellisuutta voivat olla totta samaan aikaan?

Raamattu muistuttaa, että Jumalan pelastustyöllä on oma aikataulunsa. Jeesuksen syntymässä, kuolemassa ja ylösnousemuksessa tapahtui ratkaiseva käänne. Ristillä Kristus kantoi syntimme ja voitti kuoleman vallan. Pääsiäisen aamuna alkoi uusi aika – pelastuksen ja toivon aika.

Silti maailma ei ole vielä valmis. Pahalla on edelleen rajallinen vaikutusvaltansa, mutta sillä ei ole viimeistä sanaa. Kristuksen ylösnousemus julistaa, että valo ja elämä tulevat voittamaan. Pääsiäinen kutsuu meitä elämään tämän toivon varassa. Se kutsuu julistamaan hyvää sanomaa, auttamaan kärsiviä ja rakentamaan rauhaa levottomassa maailmassa. Jumalan valtakunta on jo tullut keskellemme, ja kerran se täyttää kaiken.

Pääsiäinen muistuttaa: vaikka maailma näyttää joskus pimeältä, Jumalan valo ei sammu. Kristus on noussut kuolleista – ja siksi toivo elää!

Siunattua pääsiäistä!

Piispa

Kalenteri näyttää taas sitä, että aika on pitää kevätkokoukset pois vaivoista. Vai onko kuitenkaan nämä sääntöjen mukaiset vuosikokoukset välttämättömiä pahoja, kannattaisiko ne kuitenkin pitää mahdollisuutena tavata, tiedottaa ja kehittää. Toivottavasti yhdistyksissä näin on.

Meillä Kyröös on ollut tapana ottaa kokouksien alkuun sopiva alustus tuomaan kokoontumiselle lisäarvoa. Meillä siis pidetään veljesyhdistyksen kanssa saman aikaisesti kokoukset, niin voidaan pitää alustuksen lisäksi yhteiset kahvittelut, kokouskutsut yms.

Tämän vuotisiin kevätkokouksiin saatiin alustus Pohjanmaan aluetoimistolta, VMP-upseeri Heikki Luttinen tuli kertomaan ajankohtaisia asioita yms. Terveisiä ja haastettakin myös kuultiin ja kieltämättä katseet vähäsen kulkivat kokousväessä, kun haasteeseen haettiin tietyn ikäistä ja -kuntoista väkeä. Siitä ei enempää, mutta allekirjoittaneelta voi kysyä lisää, se on sitten toinen juttu kuka saa vastauksen.

Ennen alustusta kiinnitettiin lahjoituksena saatuun Suomi-konepistooliin messinkilaatta missä on lahjoittajan nimi ja vuosi. Tietenkin piste i:in päällä on, kun voidaan sanoa, että aluetoimiston edustaja on kilven kiinnittänyt. Kysymyksessä on siis ampumakelvottomaksi tehty lupavapaa esine.

Kun lahjoitus saatiin, kyseinen Suomi-KP oli deaktivoitu vanhojen säännösten mukaisesti, mutta kuitenkin ampumakelvoton. Siispä lahjoitettu esine toimitettiin ensin poliisin haltuun, sieltä valvotusti asesepälle, joka purki aiemman deaktivoinnin ja teki uuden nykyisten määräysten mukaisen deaktivoinnin. Sen jälkeen konepistoolin näyttö Riihimäellä, jossa oli tarkastus ja sieltä takaisin asesepällä, lopuksi sitten meidän yhdistyksen haltuun. Nyt yli 1000 kilometrin, neljän kuukauden ja noin 500 euron jälkeen meillä ampumakelvoton Suomi-konepistooli m/31 SJR. Voidaan kysyä kannattiko, johon vastaan, että kannatti. Teimme osamme säilyttääksemme osan suomalaista sotilasasehistoriaa, lisäksi meillä on nyt loistava laite kannettavaksi kunniavartiossa.

Suomi -konepistoolista kerrotaan, että se antoi suomalaisille sotilaille ylivoimaisen tulivoiman tiheässä metsämaastossa ja lähitaistelussa. Se oli erityisen tehokas talvisodan viivytystaisteluissa ja jatkosodan korpisodassa. Konepistoolilla varustetut pienet ryhmät pystyivät aiheuttamaan suuria tappioita Neuvostoliiton suuremmillekin joukoille. Sitä käytettiin tehokkaasti etenkin suomalaisten suosimassa ns. ”motti”-taktiikassa.

Kun messinkinen kyltti oli saatu kiinnitettyä, luettiin Reserviläisliitosta tullutta postia, joka yleensä on positiivista, kuten nytkin: Pronssinen ansiomitali myönnettiin kersantti Uuttu Aimolle ansioista vapaaehtoisessa maanpuolustustyössä. Mitali ja kunniakirja luovutettiin juhlallisesti. Vastaavaa postia olisi saattanut olla muutakin, mutta jos ei tule paikalle, niin ei sitten saa, eli palataan kirjoituksen alkuun, kannattaa tulla kokouksiin.

Kiitoksena alustuksesta ja käynnistä yliluutnantti Luttiselle luovutettiin Isonkyrön Asemiesmuseon puuhamiesten, eli kipinän kehittämä hevosenkenkälaatta. Laatta on kunnianosoitus ja perinnetyötä parhaimmillaan Suomenhevoselle.

Syksyllä 1939 armeijamme valmiutta kohotettaessa otettiin puolustusvoimille siviiliyhteiskunnasta 60 000 hevosta. Sodan aikana otettiin vielä lisää 12 000 hevosta. Suomenhevosista kerrotaan, että niiden merkitys oli sekä talvi- että jatkosodassa armeijamme liikkuvuudelle täysin ratkaiseva. Millään sen ajan moottoriajoneuvolla ei olisi voitu korvata hevosta maastossa, sillä juuri maastoliikkuvuudessa hevonen oli ylivoimainen.

Kokous oli ja meni, toimintakertomus ja tilit luettiin, vastuuvapaus myönnettiin ja kaikki hyvin. Lopuksi tiedotuksia ja vapaata keskustelua maailman menosta ja tietenkin keskusteltiin myös drooneista, kuinkas muuten.

Kun tätä juttua kirjoittelen, kuuntelen samalla Ylen ylimääräistä erikoislähetystä Kouvolaan pudonneista drooneista. Uutinen tuo taas selvemmin esiin sen, että reserviläiskentässä ollaan uuden äärellä, sekä droonien hyödyntämisessä, että droonien torjunnassa. Drone on kuulemma vieraskielinen sana, drooni olisi siten enempi oikea kotimainen sana kuvaamaan miehittämätöntä laitetta, jota kauko-ohjataan tai se voi liikkua autonomisesti. Maalla, vedessä tai ilmassa.

Jari Viertola
Puheenjohtaja
Isonkyrön Reserviläiset ry