Jani Syvänen

Joulu saapuu jälleen muistuttaen meitä toivosta ja rauhasta maailmassa, joka kaipaa valoa ja yhteyttä. Tänä aikana monia askarruttavat kysymykset tulevaisuudesta, niin maamme kuin maailmanlaajan yhteisön tasolla.

Tänäkin vuonna olemme kohdanneet suuria kysymyksiä, joihin ei ole helppoja vastauksia. Sota ja väkivalta jatkuvat edelleen niin Ukrainassa kuin Lähi-idässä, ja uhka konfliktien laajentumisesta väreilee ilmassa. Ilmastonmuutoksen vaikuttamat voimakkaat sääilmiöt ovat yleistyneet. Taloudellinen epävarmuus, yksinäisyys ja vastakkainasettelu painavat mieliä omassa maassammekin. Muuttuvat tilanteet ovat herättäneet huolta, mutta ne myös kutsuvat meitä yhteisvastuuseen ja rohkeaan toimintaan.

Joulun sanoma muistuttaa meitä siitä, että Jumala ei ole kaukana meistä, vaan astuu keskellemme – pimeyden keskelle – tuoden mukanaan valon, joka ei sammu. Betlehemin lapsen syntymä osoittaa Jumalan läsnäolon kärsimyksen ja epävarmuuden keskellä. Köyhä kihlapari joutui kokemaan vieraan vallan hallinnon, lapsen odotuksen ja syntymän tuoman huolen, pakolaisuuden aiheuttaman epävarmuuden ja vainon tuoman pelon. Joulun ilo ei perustu olosuhteiden vakauteen, vaan Jumalan läsnäoloon ja lupauksiin. Joulu tuo toivon ja rakkauden viestin, joka kantaa myös vaikeina aikoina.

Kirkko kutsuu meitä olemaan valona lähimmäisillemme. Yhteisöllisyys, rukous ja rakkaus ovat voimavaroja, joilla voimme kantaa toisiamme epävarmuuden keskellä.

Haluan kiittää teitä kaikkia siitä työstä, jota olette tehneet rakentaaksenne yhteyttä ja toivoa ympärillenne. Olkoon tämä joulu meille kaikille armon ja ilon juhla!

Toivotan teille kaikille siunattua joulua ja toivon täyteistä uutta vuotta!
Jeesuksen syntymässä on meille kaikille lahja, joka kestää – rauha ja rakkaus, joita mikään maailmassa ei voi viedä.

Matti Salomäki

Vapaussotiemme Lakeuden Perinneyhdistys ry:n syyskokouksessa 14.11.2024 kauppaneuvos Heikki Pakari palkittiin yhdistyksen korkeimmalla huomionosoituksella, Antero Maunula -kunniakilvellä numero 3. Heikki on toiminut yhdistyksen rahastonhoitajana, edistänyt tuloksellisesti varainhankintaa ja tehnyt viime vuosina merkittävää työtä paikallisten sankarihautausmaiden hyväksi.

Heikki on omalla kustannuksellaan hankkinut useita satoja hautalyhtyjä ja pienoissuomenlippuja. Lyhdyt asetetaan haudoille syksyisin ja ne kerätään keväisin talteen. Pienoissuomenliput kiinnitetään Heikin hankkimiin suojaputkiin tärkeinä muistopäivinä, kuten kaatuneitten muistopäivänä, itsenäisyyspäivänä ja jouluna.

Heikin sitoutuminen perinteiden ja sankarivainajien muiston vaalimiseen juontaa juurensa hänen lapsuuteensa. Syntyessään kaksoisveljensä kanssa Ähtärin Alastaipaleella talvisodan kynnyksellä, varttui hän keskelle sodan arkea. Jatkosodan ajan kotirintaman tapahtumat piirtyivät lähtemättömästi hänen mieleensä.

Heikin äidin veli, vänrikki Väinö Hankola, toimi JR 58:n kranaatinheitinkomppanian tulenjohtoupseerina. Lomillaan Väinö vieraili myös Pakarin talossa, missä nuoret veljekset saivat istua hänen sylissään – rähinäremmi ja sotilaan varusteet herättivät erityisesti poikien kiinnostuksen. Iloisten hetkien rinnalla myös sodan synkempi puoli jätti pysyvät jälkensä. Kylänraiteilla nähtiin toisinaan sankarivainajia vietävän hevoskyydillä kohti kirkkomaata, ja tämä näky painui syvästi poikien mieleen.

Yksi Heikin lapsuuden mieleenpainuvimmista muistoista liittyy helmikuun 5. päivään vuonna 1943. Veljekset olivat pihalla leikkimässä ja rakensivat lumesta ruumisarkun. Kun äiti kutsui heitä syömään ja huomasi heidän tekeleensä, hän torui poikia sanoen: ”Tuo pitää heti hävittää, se ei hyvää tiedä.” Kohtalo oli kuitenkin jo sinetöinyt tapahtumat. Seuraavana päivänä perhe sai puhelinsoiton, jossa kerrottiin Väinö-enon kaatuneen Kaljalassa, lähellä vanhaa rajaa. Väinö oli ollut käymässä tulenjohtueen tähystyspaikalla, kun tarkka-ampujan luoti osui hänen päähänsä, ja hän menehtyi välittömästi.

Heikki muistaa yhä elävästi päivän, jolloin hän isänsä ja isoisänsä kanssa matkasi noutamaan Väinön arkkua Ähtärin asemalta. Hankolan talossa arkku avattiin, ja sen sisältä löytyi Väinön henkilökohtaisesti hankkima Ukko-Mauser-pistooli, joka oli asetettu hänen rintansa päälle. Ähtärin sankarihautausmaalla pidetyt sankarihautajaiset olivat veljeksille ensimmäinen kokemus tällaisesta juhlallisesta tilaisuudesta. He eivät tienneet, mitä odottaa, ja kunnialaukaukset, jotka äkisti kajahtivat, tulivat yllätyksenä ja säikäyttivät heidät. Erityisesti Heikkiin hetki teki syvän vaikutuksen, ja vielä vuosikymmeniä myöhemmin hän kuulee nuo laukaukset mielessään aina astuessaan Ähtärin sankarihautausmaalle.

Sotavuodet ja Väinö-enon kohtalo ovat muovanneet pysyvästi Heikin elämänarvoja. Kun hänen kaksoisveljensä, reservin kapteeni Kauko, menehtyi marraskuussa 2022 ja nuorin veljensä, biokemian maisteri Vesa, maaliskuussa 2024, Heikki jäi veljeksistä viimeisenä tänne. Tämä sai hänet pohtimaan, mitä hän voisi vielä tehdä sankarivainajien muiston hyväksi. Näistä pohdinnoista syntyi hänen nykyinen projektinsa, jonka tarkoituksena on tuoda entistä enemmän esiin sodassa kaatuneiden perintöä. Heikin työ heijastaa hänen syvää arvostustaan ja kiitollisuuttaan niille, jotka uhrasivat kaikkensa – Pro Patria, isänmaan hyväksi.

Jari Asu
Vapaussotiemme Lakeuden Perinneyhdistys ry

Lapuan Reserviläiset järjestivät yhteistyössä Iron Point Finland aseliikkeen kanssa perinneaseammunnat itsenäisyyspäivän kunniaksi. Monelle paikalliselle tulee konepistoolin äänestä mieleen kuuluisa kohtaus Pohjanmaa elokuvasta, mutta nyt ei olla Lummukan hiekkakuopilla vaan turvallisesti ja ohjatusti Kauhavan Erämiesten ampumaradalla.

Paikalla on pöytä täynnä sotiemme aikaisia aseita, kuten legendaarisen Suomi konepistoolin eriversioita ja DP pikakivääri, joka tunnetaan paremmin nimellä Emma. Tikkakosken valmistamaan Suomi konepistooliin liitetyllä termillä Tikkakosken mannekiinilla viitataan taitavaan konepistooliampujaan ja sanonta tulikin tutuksi kansalle Tuntemattomassa sotilaassa, kun alikersantti Antero Rokka esittelee itsensä pataljoonan komentajalle: ”Maanviljelijä Kannakselt. Nykyään Tikkakosken mannekiini.”

Paikalla Kauhavalla on runsas joukko innokkaita ampujia. Osalla on ensimmäinen ampumakerta vähän vanhemmalla kalustolla. Ilahduttavaa on myös nähdä, että useampi nainenkin on paikalla. Radalle on aseteltu hieman tauluja ja peltejäkin, vaikka näissä ammunnoissa se tarkkuus ei ole niinkään isossa roolissa.

Aktiivinen yhdistys ammunnassa

Lapuan Reserviläisillä on toista sataa jäsentä ja heillä on niin sanotut avoimet säännöt, joten jäseneksi voi hakea 18 vuotta täyttänyt Suomen kansalainen ja täten myös armeijan käymättömät voivat liittyä. Tämä on oikein hyvä asia, koska onhan Suomen perustuslaissakin määritetty, että jokainen Suomen kansalainen on maanpuolustusvelvollinen. Jokaista tarvitaan myös yhdistystoiminnassa. Lapuan Reserviläiset ovat olleet mukana vahvasti Lapuan ampumaratahankkeessa ja nyt onkin käytössä jo kilometrin mittainen pitkän matkan rata. Tavoitteena on saada paikalle myös toiminnalliseen ammuntaan tarkoitettu monttu. Muuta toimintaa yhdistyksellä on muun muassa erätaitojen ylläpito, sekä veteraani-ja perinnetyö.

Yksi paikalle saapunut Lapuan Reserviläisten jäsen on Lassi Ulvila, joka kuuluu yhdistyksen hallitukseen ja toimii siinä sihteerinä. Ulvila on aktiivinen ammunnanharrastaja, jonka lajeihin kuuluu muun muassa toiminnallinen ja maanpuolustuksellinen laji sovellettu reserviläisammunta eli tutummin SRA. Myös metsästystä harrastava Ulvila käsittelee vanhempaakin kalustoa tottuneesti ja näyttää kaikille kädestä pitäen kuinka Emman lipas täytetään.

Kaikki perinneaseet olivat seinäjokisen aseliikkeen Iron Point Finlandin ja heiltä on mahdollisuus varata tällainen ampumapäivä joko uudemmalla tai vanhemmalla kalustolla esimerkiksi yrityksen virkistyspäiväksi tai polttareihin. Siihen sisältyy hyvä opastus, jossa turvallisuus on keskeinen asia. Iron Point Finlandin kattavaan toimintaan voi tutustua lisää osoitteessa ironpoint.fi

Terhi Hakola
Ylihärmän Reserviläiset