Esteri Koski-Lammi (os Lybeck s.16.9.1918), tätä kirjoitettaessa vielä 99 vuotias, asuu omassa rivitalo-osakkeessaan Kauhajoen Mikontiellä itsenäisesti tukitoimien avulla. Muisti pelaa terävästi, lapsuus, nuoruus ja etenkin sota-aika rintamalottana ovat jättäneet häneen pysyvän muistijäljen. Esteri pitää pitkän ikänsä salaisuutena päivittäistä liikuntaa, joka sisältää 1-2 h/pvä ulkoilua rollaattorin kanssa, satoi tai paistoi, monipuolista ja säännöllistä ravintoa (laktoositon) ja oikeaa lääkitystä. Kaupunki tarjoaa hänelle päivittäin kunniakansalaisena terveyskeskuksen keittiössä valmistetun ruuan, yksityisen kotiavun kerran viikossa ja intervalliviikon (osittain omakustanteinen) kerran kuukaudessa Päivi Piipposen perhepienkodissa Päntäneellä. Vanhin poika asuu kilometrin päässä äidistään ja huolehtii eläkeläisenä äiteensä apteekki-, pankki- ja kauppa-asioita.
Talvisodan alkaessa Esteri oli Kauhajoen yhteislyseon oppilaana viimeisellä luokalla abiturienttina. Silloin marraskuun 30 päivänä elämä koulussa muuttui täysin, sillä Suomen eduskunta muutti Kauhajoelle ja tarvitsi koulun tilat käyttöönsä. Päivän viimeisellä, äidinkielen tunnilla, maisteri Palletvuori ilmoitti tästä koulunkäynnin päättymisestä oppilaille sanoen; ”Nuoret, tuli mitä tuli, muistakaa kertoa lapsillenne ja lapsenlapsillenne tarina vapaasta, valkeasta Suomesta.” Tästä alkoi Esterin sota.
Esteri liittyi välittömästi maisteri Tyyne Havukaisen vetämiin Lyseon Lottiin, jotka hoitivat ilmavalvontaa kirkontornissa, tekivät hälytykset, leipoivat leipää rintamalle ja huolehtivat ensiavusta. 1940-luvun alussa hän siirtyi Seinäjoelle komennukselle Sotilassairaala 29:ään, jossa tehtävänä oli K-osastolla hoitaa paleltuma- ja raajoihin haavoittuneita potilaita.
Talvisodan jälkeen Esteri kouluttautui sairaanhoitajaksi ja opiskelu tapahtui Helsingissä, mutta jatko-opinnot ja harjoittelu tutulla Seinäjoella. Jatkosodan alkaessa hän työskenteli edelleen Sotilassairaalassa. Haavoittuneita tuotiin rintamalta jatkuvana virtana ja työtä tehtiin vuorotta. Välirauhan aikana kolmannella vuosikurssilla Esteri pääsi kouluttautumaan terveyssisareksi. Sodan jatkuessa hän sai komennuksen Karjalaan Suistamon pitäjään Loimolan piiriin. Asemasodan aikana hän hoiti siellä normaalia terveyssisaren työtä huolehtimalla niin lapsista kuin vanhuksistakin.
Loppukesästä 1944 muodostui Esterin eräs elämänsä raskaimmista ajoista vihollisen aloittaessa ison rytinän. Hän joutui vastaamaan Suistamon evakuoinnista tykistötulen ja maataistelukoneiden hyökkäysten keskellä. Siviiliväestö piti saada turvaan viimeistä asuinsijaa myöten, tyhjien junien saanti oli kiven alla ja lastaaminen piti suorittaa pienellä pysäkillä hämärän turvin. Esterille kertoi ihailleensa Karjalan heimoa, joka nopeasti ja nurisematta vain välttämättömimmät tavarat mukana suoriutui pois sotatantereelta. Vaiherikas ja osittain vaarallinenkin evakuointimatka pohjoista reittiä käyttäen päättyi 4 vuorokauden päästä onnellisesti kotimaakuntaan Kauhavalle.
Jotain hyvää ja onnellistakin aikaa Esteri koki sodassa. Nimittäin hän tapasi sattumoisin Seinäjoella entisen koulukaverinsa, sittemmin tulevan elämänkumppaninsa Osmon, tämän ollessa palaamasta lomalta kotoaan Jalasjärveltä. Seurustelu alkoi sen ajan tavan mukaan kirjeitse ja johti ennen pitkää avioliittoon 1945. Esteri kasvatti äidin rakkaudellaan 3 poikaansa ja on nyt tärkeä mummu kuudelle lapsenlapselle ja kuudelle lapsenlapsenlapselle.
Kirjoittaja vanhin poika Simo Koski-Lammi
