Reilu viikko sitten 101 vuotta täyttänyt Armas Koivisto palveli talvisodassa täydennysmiehenä jääkärieversti Matti Laurilan joukoissa Jalkaväkirykmentti 23:ssa ja on viimeisiä elossa olevia ”Äyräpään Ärjyjä”.
Äyräpään taistelussa 5.3.1940 nurmolaiset uskoivat Korkeimman suojelukseen. ”Ei siellä kyllä suojellu kukaan. En tiedä ‒ vai suojeliko minua? Kyllä niin paljo tuli kuule mullekin ranua siellä kirkkomäessä.” Venäläisten kerrottiin myöhemmin päivitelleen, kuinka moinen kourallinen miehiä oli heitä pidätellyt, ja etteivät he olisi tehneet rauhaa, jos olisivat tienneet, millainen suomalaisten tilanne oli.
Talvisodan päätyttyä Armas Koivisto joutui alokaskoulutukseen Suomen kasarmille Hämeenlinnaan. Jatkosodassa ja Lapin sodassa hän palveli muonittajana Laguksen Panssaridivisioonan esikunnassa. Koivisto kokkaili herroille parin vuoden ajan Äänislinnassa, paistoi lintuja, jäniksiä ja karhujakin, ja tarjoili kasinolla. Välillä Koivisto vei pojille ruokaa linjaan. Hän oli mielellään muonittajana, sillä oli saanut talvisodassa ”pyssyhommista” tarpeekseen. Suur-Suomi -innosta Koivistolla ei ollut tietoa: ”Tavallista vaan, ei mitään intoa: loppus, että päästäisiin täältä.”
Koivisto sai Äänislinnassa ”tyhjästä tuomion” ja hänet passitettiin vankilaan. Kovien rangaistusten tarkoituksena oli pitää taistelumoraali korkeana pelotusvaikutuksen avulla. Taipaleen vankileirillä hän ihmetteli, miksi he olivat siellä. ”Sota oli päällä, miksei määrätty linjaan? Meitä oli liian paljon.” Se, mitä Koivisto kertoi vankileiristä, on hyvin kiinnostavaa sekä harvinaisuutensa että kiusallisuutensa takia. Ja kertoi hän muutakin sellaista, joka on jätetty pois monesta sotaveteraanimuistelmasta.
Kantakorttinsa mukaan sotamies Koivisto toimi myös taistelulähettinä, oman arvionsa mukaan lähinnä henkivartijana ja palvelijana. Jatkosodan loppurytinöissä Talissa kukaan ei halunnut lähteä viemään linjaan ruokaa. ”Pojat ilahtui kun vein heille ruokaa.” ”Ei siellä kysytty ajokorttia.” Tällä kertaa Koivisto oli saanut kuskin ja seisoi kuorma-auton lavalla. ”En mä mitään pelänny. Ei mulla ollu mitää pelättävää, ku ei ollu ketää.” Ei siis ollut perhettä, joka olisi jäänyt suremaan.
Aleksandra Lazieva o.s. Karpina (syntynyt 1925) on naispuolinen jatkosodan heimoveteraani, joita heitäkin on harvassa. Hän on isänsä puolelta karjalainen ja äitinsä puolelta venäläinen. Aleksandra oli 16-vuotias kun suomalaissotilaat tulivat hänen kotiinsa Sungunniemellä, Äänisellä, marraskuussa 1941. Ensimmäinen sisälle tullut sotilas sanoi: ”Päivää” – ja Aleksandra kuuli elämänsä ensimmäisen suomalaisen sanan, jonka ymmärsi tervehdykseksi. Myöhemmin eräs sotilas sanoi hänelle: ”Älä pelkää: finski soldat niet huligan”, otti rintataskustaan keksin ja antoi sen Aleksandralle.
Äitinsä kannustamana Aleksandra hakeutui Itä-Karjalan sotilashallinnon palvelukseen edeten keittiöapulaisesta tulkiksi ja kirjanpitäjäksi. Palvelusta kesti kolme vuotta. Suurlahdessa hän tapasi tamperelaisen sotilaan, Tauno Uotilan. Rakkaustarinan ainekset olivat koossa, mutta asiat menivät toisin. Jatkosodan päätyttyä Aleksandra joutui KGB:n kynsiin suomalaisyhteyksiensä takia. Häntä seurattiin ja kuulusteltiin. Vielä vuonna 2015 tämä 90-vuotias paluumuuttaja kysyi allekirjoittaneelta: Ei kai KGB kiinnostu hänestä näiden asioiden tullessa julki?
Tämän kirjan päähenkilöitä yhdistävät varsin ankeat elämän alkuasetelmat. Armas, avioton lapsi, joutui jo pienenä lastenkotiin. Sieltä hänet lähettiin alle kouluikäisenä Kauhavalle, varttumaan maalaistaloon ja vahvistumaan talon töissä. Aleksandran perhe jäi puille paljaille kun Makar-isä ammuttiin maaliskuussa 1938. Lapsista ne, jotka kykenivät tekemään jo jotain työtä, oli lähetettävä ruuan perään sukulaisten luo.
Hämeenkyröläistä Armas Koivistoa ja tamperelaista Aleksandra Lazievaa yhdistää myös muun muassa toiveiden toteutuminen paremmasta elämästä ja omasta perheestä. He molemmat tekivät pitkän päivätyön Armas kaivosmiehenä ja Aleksandra kirjanpitäjänä. Ja elämänmyönteisyys näyttää säilyneen heillä molemmilla läpi pitkän elämän.
FT Jaana Laamanen on muistitiedosta kiinnostunut tutkija. Tämä sotakokemuksista kertova kirja on maitolaiturimaisteriksikin kutsutun kansatieteilijän neljäs muistitietopohjainen tietokirja. Äyräpään Ärjy ja Äänisen Aleksandra -kirjaa myy verkkokirjakauppa Bookcover. Kirjaa voi ostaa myös kirjakauppojen verkkokaupoista ja tilata kirjakaupoista.
Tervemenoa menneeseen!
Toivottaa
Jaana Laamanen
www.maitolaiturimaisteri.fi
Kirpeää syyssäätä ja reservin täydennyskoulutuksen tuloksia odotellen (johon muuten pureudutaan juttusarjan seuraavassa osassa),
