Perinne

Laihialaiset Olavi Koskinen, Johanna Tyynelä-Haapamäki ja Eino Rauha lukuisine avustajineen olivat koonneet upean kokonaisuuden mittavalle lauantaipäivän tapahtumalle.

Neliosainen näytelmä viritti katsojat siihen tunnelmaan, josta päivä koostui valtakunnan huippumiesten asiantuntemuksella. Olivathan paikalla uusi kenttäpiispa Pekka Asikainen, kenraalimajuri Mika Kalliomaa, kenttäpiispa emeritus Jorma Laulaja ja meidän oma piispamme Matti Salomäki. Heille kullekin oli annettu alustuspuheenvuoro ja lopuksi yleisö sai esittää heille kysymyksiä.

Paneelin loistavana juontajana toimi rovasti Jukka Helin Tuomiokapitulista.

Kenttäpiispa Pekka Asikainen lähetti Antti Tuomelan ja Johanna Tyynelä-Haapamäen viemän seppelpartion Sankarihaudalle.

Juhlapuheessaan kenttäpiispa emeritus Jorma Laulaja toi esiin ne valtavat tappiot, jotka sodasta syntyivät. Kivana yksityiskohtana hän toi esiin karjalan murteen tarttumisen pohjalaiseen puheeseen.

Paneelikeskustelussa nousi esiin sotilaspapin tärkeä osuus miesten ja naistenkin hengen luojana ja taistelutahdon ylläpitäjänä. Luja luottamus Korkeimpaan antoi voimia kestämään.

Kenraali Kalliomaa toi esiin sen, että Nato olemme me, jos rajalle tarvitaan, menevät sinne suomalaiset sotilaat.

Ansiokkaan päivän aikana tuli esiin, etteipä tätä aihetta ole aikaisemmin huomattu ottaa esiin. Virisi monessa mielessä ajatus, että tätä laihialaisten näytelmää pitää esittää vielä muuallakin.

Kiitos laihialaiset!

Esko Petäjä
E-P:n sotaveteraanipiirin pj.

Etelä-Pohjanmaan perinnepiirin syksyn luentosarja käynnistyi näyttävästi tiistaina 26.09.2023 Seinäjoen kaupungintalon valtuustosalissa, kun jurvalainen historianopettaja Jorma Marttila luennoi todella asiantuntevasti sotien ajan käytössä olleista lentokoneista.

Jorma toi esiin valtavan teknisen tietämyksensä eri konetyypeistä ja kuulijalle jäi vaikutelma, että hänen suosikkinsa oli Messerschmitt, tuttavallisemmin ”Mersu”-torjuntahävittäjä. Sen erikoisuus oli tykki, joka oli rakennettu sylinterien välistä potkurin keskelle rakennetulle ”kanavalle”. Tällä kuulemma osumatarkkuus oli erityisen hyvä.

Erikoista siinä oli myös, että sen moottori oli ikään kuin ylösalaisin, männät olivat moottorin alapuolella. Tämän mahdollisti ruiskutusmoottori, joka käytti alle 100 oktaanin polttoainetta.

Jorma Marttila on pitänyt tätä näyttelyä esillä Jurvan museolla kuluneen kesän ajan ja siksi hän on kirjannut valtavan määrän tietoa korteille näistä kaikista koneista, joista hänellä on pienoismallit käytettävissään. Näin sellainenkin museokävijä, joka on vieraillut museolla, on voinut tutustua asiaan, vaikka Jorma ei olisi paikallakaan.

Hienosti hän toi esiin myös jurvalaisia lentotoiminnassa mukana olleita, kuten esim. Alpo Kaislan, jonka vaiheita hän valotti yksityiskohtaisesti. Väinö Nyystin taidokkaat pienoismallit olivat syntyneet Tiiksjärven tukikohdassa puhdetöinä.

Tällainen erityistietämys on tullut Jurvan yläasteen ja lukion oppilaiden hyödyksi, kun Jorma on näyttelynsä esitellyt oppilaille. – Tämä, jos mikään, on perinnetyötä parhaimmillaan!

Onneksi Kenttäpostia-lehtikin huomioi tämän erityisosaamisen.

Kiitos Jorma!

Esko Petäjä
E-P:n sotaveteraanipiirin pj.

Jorma Marttilan Jatkosotaa ilmassa -luennon voit katsoa videotallenteena tästä:

Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirit ovat perinteitä kunnioittaen käyneet vuosikymmeniä laskemassa seppeleen sankarihaudoille paikallisten reserviläisjärjestöjen avustuksella.

Kunniakäynti on suoritettu niin talvisodan päättymisen muistopäivänä, kuin jatkosodankin päätöspäivääkin kunnioittaen. Jatkosodan päättymisen muistohetkeen on sisältynyt jo vuosien ajan käytössä ollut hieno perinne siitä, että havuseppele lasketaan aakkosjärjestyksessä jokaiselle maakunnan paikkakunnalle vuosittain.

Tänä vuonna jatkosodan päättymispäivänä 4. syyskuuta vuorossa oli Lappajärvi ja siellä sijaitseva kaunis hautausmaa järven vieressä.

Kunniakäyntien tarkoituksena on muistaa ja muistuttaa veteraanisukupolven uhrauksista kovina sota-aikoina. ”Perinnetyö on tärkeä osa reserviläisyyttä ja tulee sitä olemaan myös jatkossa” – toteaa Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirin puheenjohtaja Mika Mäki.

Sankarihautausmaalla sijaitsevien useiden kivipaasien tekstit hiljentävät palaamaan niihin uhrauksiin, joita pieni kansa antoi isänmaansa puolesta. Kaikki antoivat jotain, jotkut antoivat kaiken. Suomen kansa kesti vaativat ajat yhtenä rintamana lujalla uskolla korkeimpaan turvaten, eikä suostunut taipumaan toivottomalta näyttäneen tilanteen edessä.

Sitä samaa yhteenkuuluvuutta ja lujaa uskoa kaivattaisiin myös nykyaikana.

Kunniakäynnin yhteydessä tarjoutui hieno tilaisuus tallentaa videolle paikallista sotahistoriaa Lappajärven Reserviupseerikerhon puheenjohtajan Heikki Kuoppalan kertomana.

Himmetä ei muistot koskaan saa!

Jani Syvänen
Toiminnanjohtaja
Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirit

Katso videotallenne 4.9.2023 kuvatusta kunniakäynnistä:

Kotimaassa Kiteelle kohdistuva viikonloppumatka mahdollisti tutustumisen sotien muistomerkeille siellä. Oppaanamme toimi rajavartiolaitoksen evp upseeri Kari Sutinen. Ensimmäinen muistomerkki oli Kuivalaisen kukkulalla 12-13.7.1941 taistelleiden 19. divisioonan sankareiden kunniaksi pystytetty muistomerkki.

19. divisioona oli Vaasan sotilasläänin perustama Suomen maavoimien yhtymä jatkosodassa. Sotilaslääniin kuuluivat Vaasan suojeluskuntapiiri, Etelä-Pohjanmaan Itäinen suojeluskuntapiiri sekä Etelä-Pohjanmaan Läntinen suojeluskuntapiiri, jotka kattoivat Vaasan läänin läntiset rannikkoseudut ja itäisen sisämaan. Siellä oli vielä hyvässä kunnossa oleva Vähänkyrön reserviläisten tuoma havuseppele.

Seuraava kohteemme oli 19 divisioonan ja sille alistettujen joukkueiden muistomerkki Karjalan vapauttamiseksi 10.7.1941. Muistomerkin ovat pystyttäneet Kiteen kunta ja seurakunta ja 19. div. Etelä-Pohjanmaan aseveljet. Komentajana oli ilmajokelaissyntyinen jääkärieversti Hannu Hannuksela. Jääkärieversti Matti Laurila oli puolestaan JR 16 komentajana.

Samassa teiden risteyksessä oli myös JR 58 muistomerkki, jonka ovat pystyttäneet maanpuolustus- ja veteraanijärjestöt Etelä-Pohjanmaalla ja Kiteellä. Rykmentin joukot oli perustettu seuraavien kuntien reserviläisistä:

Myös Tykkimiehet ry:n, Kiteen Rajamieskilta ry:n ja Aallon patteriston III/KTR 10 perinnetoimikunnan ja muiden tykkimiesperinteiden vaalijoiden vuonna 2021 pystyttämä muistomerkki on samassa risteyksessä. Tämä 19. divisioonan tykistö lähettiin Kiteeltä Laatokan Rautalahteen kesän 1941 hyökkäysvaiheessa.

Viimeinen kohde oli Kumurin ja Vannisenmäen muistomerkki ja sen kuvaus taistelualueesta 20-27.7.1941. Komentajana toimi jääkärieversti Matti Laurila. JR 16 oli perustettu Etelä-Pohjanmaan miehistä seuraavasti:

Ennen edellistä muistomerkkiä tutustuimme Piparkakkutaloon ja ekumeeniseen lastenkirkkoon, jotka ovat kaksi kuukautta sitten edesmenneen Teuvo Kostamon kädentaitojen luomia rakennuksia. Niiltä matka rajavyöhykkeelle oli vain noin 300 metriä.

Tässä ajassa oli vaikuttavaa kävellä samassa maastossa missä kesällä eteläpohjalaiset nuoret miehet lähtivät avorivissä eteenpäin. Näiden miesten ansiosta me voimme kokoontua ja puhua suomea.

Timo Sysilampi
Seinäjoen Reserviläiset

Perinteinen maanpuolustushenkinen Kesäillan kirkko on järjestetty vuodesta 1998 lähtien vuosittain eri puolilla Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakuntaa. Tällä kertaa Kristillis-Isänmaallinen kirkkoilta järjestettiin Vaasassa.  Aivan kaupungin keskustassa sijaitsevaan kirkkoon saapui noin 150 isänmaan ystävää eripuolilta maakuntaa.

Kirkkoillassa puhui Lapuan hiippakuntapastori, teologian tohtori Jaakko Antila. Puolustusvoimien ja Pohjanmaan aluetoimiston tervehdyksen toi aluetoimiston päällikkö, everstiluutnantti Pasi Heinua. Kirkkoillan päätössanat lausui rovasti Maaria Perälä. Kiitokset esitti Vaasan Reserviläisjärjestöjen puolesta Vaasan Reserviläisten puheenjohtaja Juha Ala-aho. Tilaisuuden juontana toimi Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirien hengellisen- ja perinnetoimikunnan puheenjohtaja kirkkoherra Jani Latva-Nikkola.

Mieskuoro Pohjanmiehet esittivät kolme tuttua kappaletta, joista ensimmäinen oli Fredrik Paciuksen Suomen laulu ja toisena virsikirjassakin olevan Taneli Kuusiston Suomalainen rukous, sekä viimeisenä Jean Sibeliuksen ehkäpä tunnetuimman kappaleen eli Finlandian.

Kirkkoillassa kuultiin myös mielenkiintoista taustatietoa virrestä 574. Virren säveltäjä Toivo Kuula menehtyi Viipurissa Vapaussodan loppumelskeissä vuonna 1918 riidan jälkeen jääkärin luodista saamiinsa vammoihin vain 34 vuotiaana. Virren on runoillut Kivijärven kirkkoherrana toiminut Väinö Havas. Hän osallistui talvi- ja jatkosotaan ja on ainoa kaatunut istuva kansanedustajana. Kansanedustajana hänen ei olisi tarvinnut lähteä rintamalle, mutta hän halusi, kuten on runossaan ”Testamentti Pojalleni” hän on kertonut: ”sun äitis ja veljies tähden, minut kutsuvi isänmaa” Havas kaatui jatkosodan hyökkäysvaiheessa komppanian päällikkönä Suojärvellä elokuussa 1941

Teologian tohtori Jaakko Antilan puhe Kesäillan kirkossa Vaasassa 8. elokuuta 2023:

Palavan kynttilän lupaus ja valo

Polttava aika

Kunnioitetut veteraanisukupolven edustajat, herra everstiluutnantti, hyvät Kesäillan kirkkoon kokoontuneet ystävät,

Kauniin kesän keskellä liekit ovat hallinneet monia uutisotsikoita ja -kuvia: yhtäältä kuvat metsiä ja asuinalueita tuhoavista laajoista paloista, toisaalta näkymät pommitetuista kaupungeista ja rintamalta. Kaikki nämä tuhoavat liekit ovat läsnä myös täällä, Vaasan historiassa.

Toisaalta liekit ovat kesän aikana leimunneet kuvaannollisesti. Olen huomannut joitakin kertoja sanottavan, että sosiaalinen media on ollut liekeissä. Noiden liekkien tuhovoima on ollut kovia sanoja. Ne ovat saaneet kysymään, onko meillä enää luottamusta toisiimme. Kuulemmeko ja ymmärrämmekö toisiamme?

Ehkä erityisen polttavia ovat kysymykset, joita on kuluneen puolentoista vuoden aikana saatettu kuulla monessa perheessä. Nuo kysymykset olivat ainakin itselleni voimakkaita kokemuksia Ukrainan viimeaikaisen puolustustaistelun alkuviikoilla. Kysymykset tulivat lapsen suusta: ”Jos Venäjä hyökkää Suomeen, joudutko sinä sotaan? Keitä meidän perheestä joutuu? Pitääkö meidän lähteä kodista?” Aistivatko lapsen tarkat silmät sellaista huolta, jota omat rauhoittelevat sanat ja eleet eivät peittäneet? Ne eivät voineet peittää, koska nuo asiat ovat todellisuutta niin monille – sekä tänään että maamme lähihistoriassa.

Kaikki nämä uutisten ja keskustelujen liekit, sota, luonnon tulevaisuus ja erkaantuminen toinen toisestamme, kuluttavat myös henkisesti. Pitkän ajan kuluessa kertyy kuormaa, joka näkyy jo nyt. Nimittäin samat uutiset kertovat, että puolet työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisistä johtuu mielenterveyssyistä ja että nuorten mielenterveystilanne on heikentynyt.

Miten sinä jaksat tänään, tämän kesäpäivän iltana? Miten me jaksamme huolehtia tästä maasta ja lähimmäisistämme? Kun katsot kirkon alttarilla palavia kynttilöitä, näetkö liekin, joka kuluttaa kynttilää vääjäämättä kohti loppuaan? Vai näetkö liekin, joka loistaa iloa, innostusta, lämpöä ja toivoa?

Marsalkan kodin Palava kynttilä

Kävimme lasten kanssa pari viikkoa sitten marsalkka Mannerheimin kotimuseossa Helsingin Kaivopuistossa. Minulla oli edellisistä vierailuista vierähtänyt jo lähes kaksi vuosikymmentä, mutta noilta kerroilta oli jäänyt mieleen näky kirjastotyöhuoneesta. Olavi Kareksen teos Palava kynttilä oli ollut hyllyssä keskeisellä paikalla. Siellä tuo teos näkyi olevan edelleen.

Kirja kertoo herännäisjohtaja Nils Gustaf eli Niilo Kustaa Malmbergista. Mannerheimin tavoin hänenkin elämäänsä kuului merkityksellinen vaihe Pietarissa. Myös kouluvuodet Vaasassa jättivät Malmbergiin pysyvän jäljen. Malmbergin elämänvaiheissa kynttilänliekin kuluttava voima oli vahvasti läsnä: ristiriidat, syytökset ja pilkka. Rajalinjoja osattiin vetää silloinkin. Tulen tuhovoima oli todellisuutta myös sotana.

Vuonna 1808, kun Nils Gustaf Malmberg oli yksivuotias, syttyi Suomen sota. Syyskuussa kovia kokeneet ja kärsineet joukot vetäytyivät hänen kotinsa, Ylistaron Ookilan pappilan, ohi pitkin Vaasantietä. Kahakat etenevien venäläisjoukkojen kanssa olivat jatkuvia. Kerrotaan, että Nils Gustaf istui lapsentuolissa pöydän ääressä, kun äiti huomasi vaaran. Äiti tempaisi lapsen syliinsä ja vei peremmälle huoneeseen. Samassa kuulat lävistivät tuolin, jolla poika oli istunut. Tuskin pieni lapsi saattoi tuolloinkaan olla aistimatta hätää ja kaaosta ympärillään, keskellä taistelun melskettä.

Malmbergista kasvoi lohduttaja, josta loisti ympärille palavan kynttilän valoa. Ahdistuneelle ystävälleen hän toisti apostoli Paavalin saamaa vastausta, kun tämä oli rukoillut parantumista: ”Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.” (2. Kor. 12:9.) Malmberg lisäsi näihin sanoihin ystävälleen: ”Äläkä katso oikeaan tai vasempaan, vaan lepää annetuilla lupauksilla siihen asti, kunnes ne auttavat.” – Lepää annetuilla lupauksilla.

Onko luottamusta?

Malmbergin sanat annetuista lupauksista palauttavat ajatukset luottamukseen. Lupauksilla lepääminen edellyttää, että on jäljellä luottamusta. Traagiset uutiset ja viestinvaihdon polttavat liekit saavat kuitenkin kysymään, onko meillä enää luottamusta huomiseen ja toisiimme. Sitran julkistama Megatrendit 2023 kertoo, että maailmanlaajuisesti demokratian ongelmat ovat syvenemässä. Silloinkin on pohjimmiltaan kyse luottamuksen häviämisestä.

Luottamus on tärkeää, jotta jaksaa arjessa, mutta aivan erityisesti sitä tarvitaan, kun eteen tulee kriisi. Kaikkien erimielisyyksien keskellä olisi muistettava, että me tarvitsemme toisiamme. Jos erimielisyydet johtavat siihen, ettemme tunnista mitään yhteistä toistemme kanssa, olemme haavoittuvaisia monelle asialle, myös mahdollisille ulkopuolelta tuleville vaikuttamisyrityksille. Jos emme huomaa, että olemme samassa veneessä, venettä on helppo keikuttaa. Tässä asiassa viime sotien ajan ihmiset antavat meille tärkeän esimerkin. Silloin tiedostettiin, että kuka tahansa saattoi joutua hetkenä minä hyvänsä täysin toisten varaan. Keskeistä oli luottamus, että vierellä oleva ei jätä eikä hylkää.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että Suomessa esimerkiksi luottamus viranomaisiin on edelleen korkealla tasolla. Se on arvokas asia, mutta toki siinäkin piilee oma vaaransa. Luottamus voi johtaa ajattelemaan yksipuolisesti, että kyllä viranomaiset hoitavat asiat ja kertovat, mitä pitää tehdä: heillä on kaikki vastuu. Tällainen yksipuolinen luottamus voi heikentää omaa vastuunottoa ja toimintakykyä, kun vaikeudet koittavat. Jälleen on tärkeää muistaa sota-ajan esimerkki. Silloin jokaisen tehtävänä oli kantaa yhteistä vastuuta.

Maailman valo

Yhteinen vastuu on eri tilanteissa mitä moninaisimpia asioita, myös vierellä olemista, lohduttamista, kuuntelemista ja rohkaisemista. Samalla on totta, että meidän rauhoittelumme ja lohdutuksemme jättävät helposti tilaa epävarmuudelle. Lapsen avoimet, pysäyttävät kysymykset jäävät soimaan. Meidän lupauksemme eivät kovinkaan usein ole sellaisia, että niiden varaan voisi jättäytyä lepäämään.

Elämän tuhoavien ja polttavien tulien keskellä jäljelle jäävät lopulta lupaukset, joiden varassa Nils Gustaf Malmberg kehotti ahdistunutta ystäväänsä lepäämään. Jäljelle jäävät Jeesuksen sanat. Epävarmuudesta ei ollut häivähdystä, kun Jeesus sanoi halvaantuneelle: ”Ystäväni, sinun syntisi on annettu anteeksi.” (Luuk. 5:20.) Epätietoisuutta ei ollut, kun hän ristillä sanoi katuvalle ryövärille: ”Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.” (Luuk. 22:43.) Eikä Paavalille jäänyt sijaa vastaväitteille, kun hän kuuli Malmberginkin sittemmin lainaamat sanat: ”Minun armoni riittää sinulle.” Kristuksen armo riittää elämässään ahdinkoon joutuneelle syntiselle, armon kerjääjälle, kuten äskeisessä virressä lauloimme. Se riittää elämässä ja kuolemassa.

Jeesuksen lupaukset on tarkoitettu meille jokaiselle. Hän on Palava Kynttilä. Hän paloi loppuun ruoskittuna ja ristiinnaulittuna mutta nousi kuolleista loistamaan kirkkaana liekkinä, meitä kaikkia varten. Hän, maailman valo, valaisee ne, jotka tänään yrittävät toimia sodan ja luonnonmullistusten keskellä. Hän valaisee ne, jotka tavalla tai toisella yrittävät selviytyä tästäkin päivästä. Hän valaisee sinut ja minut. Silloin toisen ihmisen kasvot voivat alkaa näkyä kuin uudessa valossa. Jokaisessa ihmisessä alkavat loistaa Kristuksen omat kasvot. Ne muistuttavat, että olemme kaikki samassa veneessä ja tarvitsemme toisiamme. Ja jos on niin, että elämässä ei näy valoa, silloinkin saa jäädä lepäämään Jeesuksen lupauksilla.

Sota-aikana pommitusten tuhoavien liekkien uhka oli jatkuva. Kaupunkien piti olla pimennettyinä niin Vaasassa kuin Helsingissä. Noina synkkinä vuosina erään Kaivopuiston asunnon kirjastotyöhuoneen hyllystä loisti kuitenkin kirja, joka oli löytänyt sieltä paikkansa muutamaa vuotta aiemmin. Se muistutti palavasta kynttilästä, jonka valo ei ole tavallista valoa. Se on sanojen valoa, Sanan valoa, joka myös tänään loistaa alttarilta iloa, innostusta, lämpöä ja toivoa.

Siunattua kesäiltaa sinulle!

Jaakko Antila
Hiippakuntapastori