Artikkeli

Marraskuun tarinaillan aiheena oli jääkärikenraali Aarne Sihvon monivaiheinen ura. Valtiotieteen tohtori Vesa Saarikoski oli perehtynyt sotilaan ja yhteiskunnallisen vaikuttajan merkitykseen väitöskirjaansa kirjoittaessaan.

Seinäjoella Suomi 100 aiheen parissa olemme saaneet päättyvänä vuotena perehtyä maamme vaiheisiin harvinaisen kattavasti. Useissa tilaisuuksissa on kuultu tasokkaiden asiantuntijoiden esityksiä, joissa itsenäistymisemme taustoja ja vaikuttajia on käsitelty monipuolisesti. Vuosi täydentyi vielä reserviläisjärjestöjen järjestämään tarinailtaan Suojeluskunta- ja Lotta Svärdin museossa. Siitä kiitos tarinailtojen sielulle Heikki Koivistolle.

Aarne Sihvo ja 1889-1963
Vesa Saarikoski tiivisti Aarne Sihvon elämän ja sen merkityksen kolmeen vaiheeseen, jotka koostuivat jääkärivaiheesta 1915-1918, sotaväen päällikkyydestä 1926-1933 ja puolustusvoimien komentajuudesta 1946-1953. Kaikki vaiheet olivat värikkäitä noina maamme itsenäisyyden kannalta merkityksellisinä vuosina.

Aarne Sihvon nousujohteinen sotilasura lähti jääkärikoulutuksesta Saksan Lockstedtista 1915-1917. Sieltä sotilas tuli muiden jääkärien tapaan suoraan Vapaussotaamme. Karjalan joukkojen päällikkönä kapteeni johti miehiään menestyksellisesti 12.2. – 18.4.1918. Raudun voitollisen taistelun jälkeen itse Mannerheim kävi häntä rintamalla onnittelemassa ja ylentämässä.

Presidentti Relanderin nimittämänä sotaväen päällikkönä kenraali Sihvo toimi 1926-1933. Jalkaväen kenraalin nimityksen Aarne Sihvo sai 20.9.1946. Puolustusvoimien komentajan vakanssia hän hoiti vuosina 1946-1953.

Ongelmiakin uran eri vaiheessa ilmeni. Vuonna 1919 Sihvo tilapäisesti jopa erosi armeijasta. Yhteiskunnallisena vaikuttajana hän toimi kansanedustajan roolissa 1.4.1019 – 4.10.1920. Välillä Sihvo hoiti maatilaansa Kannaksella. Lapuan liikkeen aikana hän joutui rauhoittelemaan presidentti Svinhufvudin käskystä uhkaavaa tilannetta 1932, josta syystä hän sai vihoja niskoilleen. Dramatiikkaa Sihvon elämään toi ainoan pojan kaatuminen rintamalla 1941.

Aarne Sihvo oli periaatteen mies
Vesa Saarikoski kuvaili Sihvoa tasapainottajana eri tilanteissa. Tosin hänellä oli tiettyjä omia kipupisteitään, joita eräiltä osin syntyi jo jääkärikoulutuksen aikana Saksassa. Skismoja oli jonkin verran uran aikana ruotsinkielisten kollegojen kanssa, joilta hän toivoi suomalaisille ja karjalaisille talonpoikaisarmeijan sotureille enemmän arvostusta.

Tiettyä jännitettä oli havaittavissa aluksi myös tsaarin armeijasta tulleen viisikymppisen kenraali Mannerheimin ja Saksassa koulutuksensa saaneen parikymppisen jääkärikapteeni Sihvon välillä. Näytöt Karjalan armeijan johtajana kuitenkin poistivat ennakkoluuloja. Luottamus syntyi.

Jatkosodan jälkeen Aarne Sihvon toimiessa puolustusvoimien komentajana solmittiin Neuvostoliiton kanssa YYA-sopimus, joka velvoitti suomalaisia torjumaan sitä vastaan kohdistuvat hyökkäysuhat. Tehtävässään Sihvo halusi ymmärtää asian niin, että Suomen puolustusvoimat ja aseistus pitää nostaa siihen kuntoon, jotta tehtävä voidaan kunnialla hoitaa. Näkemyseroja syntyi Urho Kekkosen kanssa, koska hän oli varovainen Neuvostoliiton suhteen. Poliittisista syistä asiasta ei voitu noina kipeinä aikoina edes avoimesti keskustella.

Tarinailta antoi Saarikosken kiinnostavan esityksen jälkeen osallistujille paljon pohdittavaa. Aarne Sihvon toiminta sotilaana, vaikuttajana ja persoonana noina aikoina sai ansaittua kunnioitusta.

Matti Latvala

Vapaussodan ja Itsenäisyyden Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistys ry:n puheenjohtaja Tapani Tikkalan puhe Ylihärmässä jääkärien ja muistomerkin juhlassa 28.10.2018.

Jääkäriliikkeen ja aktivismin syntyessä Suomessa elettiin Suomen suuriruhtinaskunnan aikaa. Maatamme pyrittiin venäläistämään ja autonomiaamme purkamaan. Maassamme oli runsaasti venäläistä sotaväkeä. Mietittiin keinoja, miten taistella Venäjän tsaarivaltaa vastaan. Syntyi aktivismi ja jääkäriliike. 1914 puhjennut 1. maailmansota antoi tilaisuuden itsenäisyyden tavoittelemiseen.

Kuka teistä asettaisi yksityisen oman etunsa ja oman kohtalonsa kaukaisen, epäitsekkään, yhteisen päämäärän sijaan? Olisitteko valmiita lähtemään ja jättämään perheenne, kotinne, kaiken nykyisen taakse ja lähtemään vieraaseen maahan useimmiten täysin kielitaidottomana, tietoisina ettei ole mitään takeita onnistumisesta saati kotiinpaluusta?

Toki lähtöön oli muitakin syitä. Maassa oli tuolloinkin työttömyyttä, moni lähti leivänhakuun tai oli seikkailunhaluinen, lähdettiin kun naapurin poikakin lähti. Kaikkien lähtijöiden asekuntoisuutta ei voitu tarkistaa. Joukossa oli yksilöitä, joiden kohtaloksi tuli työleiri tai siviilityö. Altonaan, joka oli työleireistä tunnetuin, saattoi joutua eripituisiksi ajoiksi velvollisuuksien laiminlyömisen, niskuroinnin tai yleensä sotilaaksi sopimattomuuden vuoksi. Olipa joukossa 19-vuotias suutarikin, joka ennätti palvella kuusi vuorokautta ennen kuin hänet todettiin palvelukseen kelpaamattomaksi puujalkansa vuoksi, vaikka takana oli muun muassa hiihtomatka Merenkurkun yli. Mies olisi voinut kelvata rintamalle, mutta koska hän ei pystynyt tekemään riittävän terävästi käännöksiä sulkeisharjoituksissa, häntä pidettiin Saksan armeijaan sopimattomana. Kauniilla tarinalla on siten kääntöpuolensa.

Tähän muistomerkkiin on hakattu kultakirjaimin yhdentoista ylihärmäläisen nimet. He asettivat koko elämänsä pantiksi ja lähtivät Saksaan ns. suuren värväyksen aikana, molemmin puolin vuodenvaihdetta 1915 – 1916.

Muistomerkin yläreunassa on sanat: ”Kun painui päät muun kansan, maan, me jääkärit uskoimme yhä”. Ja uskoa kannatti, heitä tarvittiin vielä itsenäisyydestään kamppailevassa kotimaassa. Jääkärien pääjoukko saapui yleisön hurratessa valkoisen Suomen pääkaupunkiin Vaasaan 25.2.1918. Heidän mukanaan oli viisi näistä yhdestätoista jääkäristä, nimet ylhäältä alaspäin:

Jääkärivääpeli Matti Kustaa Kuusisto
Jääkärivääpeli Matti Ilmari Leinonen
Jääkärimajuri Jaakko Malkamäki
Jääkärivääpeli Johannes (Juho) Nurmela
Jääkärimajuri Erkki Ville Viitasalo

Entä muut:

Jääkäri Herman Huhtala joutui 2.6.1917 sairaalaan Libaussa ja hän palasi Suomeen parannuttuaan 15.9.1918.

Jääkäri Vilhelm Liinamaa kuoli Onabruckin kaupungin lähellä tapahtuneessa junaonnettomuudessa 16.1.1918. Hänet on haudattu Onabruckin sotilashautausmaahan.

Varavääpeli Jaakko Nikolai Rannanjärvi palasi Vaasaan 18.2.1918 jääkärien etujoukon mukana.

Varavääpeli Kustaa Rintala palasi Suomeen 14.3.1918 Ruotsin kautta.

Jääkäri Jaakko Sainio sairastui Saksassa ja kuoli Hampurissa 13.4.1918. Hänet on haudattu Hampuriin.

Jääkäriluutnantti Kaappo (Gabriel) Viitaharju komennettiin erikoistehtäviin Suomeen ja hän joutui santarmien vangiksi Härmässä 10.10.1916. Hänet kuljetettiin Spalernajan vankilaan Pietariin, josta hän vapautui 12.3.1917. Tämän jälkeen Viitaharju toimi Etelä-Pohjanmaalla suojeluskuntakouluttajana.

Vaasaan saavuttuaan jääkärit hajautettiin eri joukkoihin kouluttamaan ja johtamaan vasta muodostettua Suomen armeijaa, taistelemaan ja kaatumaan.

Näistä yhdeksästä kotimaahan selvinneestä varavääpeli Jaakko Nikolai Rannanjärvi kaatui vapaussodassa Ylöjärvellä 25.3.1918 ja varavääpeli Kustaa Rintala Aunuksen retkellä Tuuloksen rintamalla 6.6.1919.

Hyvät kuulijat!

Muistomerkissä olevien nimien lisäksi Ylihärmästä lähti jääkäriksi kolme muutakin miestä ja viisi muualta lähtenyttä jääkäriä on haudattu Ylihärmään:

Jääkäri Johan Kaitfors syntyi 17.9.1889 Oravaisissa. Hän palasi Suomeen 29.11.1918, jonka jälkeen hän toimi Ylihärmässä sekalaisissa töissä, mm. kulkukauppiaana. Kaitfors kuoli 12.11.1955 ja hänet on haudattu Ylihärmään. Hautapaikkaa ei tunneta.

Jääkärivääpeli Juho Kallio, syntyi 26.7.1894 Ylihärmässä ja saapui Vaasaan pääjoukon mukana 25.2.1918. Kallio jatkoi vapaussodan jälkeen puolustusvoimien palveluksessa ja oli talvisodan aikana Ilmasotakoulussa ohjaajalaivueen vääpelinä. Kallio kuoli 20.9.1940 ja hänet on haudattu Kauhavalle.

Jääkäri Antti Knaapila syntyi 10.7.1893 Nurmossa palasi Suomeen marraskuussa 1918 Ruotsin kautta. Knaapila toimi ryhmäpäällikkönä Ylihärmän Kankaan kylän suojeluskunnassa ja sen jälkeen työmiehenä. Knaapila kuoli 9.5.1925 ja hänet on haudattu Ylihärmään.

Jääkärivääpeli Juho Kokkinen syntyi 13.2.1898 Ylistarossa ja saapui Vaasaan pääjoukon mukana. Kokkinen työskenteli ennen sotia ja sodan jälkeen maanviljelijänä Ylihärmän Pöyhösessä. Kokkinen kuoli 14.7.1979 ja hänet on haudattu Ylihärmään.

Jääkärivääpeli Matti Vihtori Mäkelä syntyi 2.9.1897 Ylihärmässä ja saapui Vaasaan pääjoukon mukana. Vapaussodan jälkeen hän osallistui joukkueenjohtajana ja komppanian päällikkönä Aunuksen retkelle ja toimi sodan päätyttyä maantietyömaiden työnjohtajana Pohjois-Suomessa ja oleskeli Kanadassa vuodet 1924 – 1930. Mäkelä kuoli 19.7.1964 ja on haudattu Ouluun.

Jääkäri August Emil Riihimäki syntyi 20.4.1888 Ylihärmässä ja palasi Suomeen 8.2.1919. Hän toimi sen jälkeen poliisina ja työmiehenä Helsingissä sekä poliisina Ylihärmässä vuodesta 1925. Riihimäki kuoli 9.12.1964 ja hänet on haudattu Ylihärmään.

Jääkärivääpeli Edvard Ruuth syntyi 25.12.1894 Viipurissa ja palasi Suomeen maaliskuun alussa 1918 Ruotsin kautta. Vapaussodan jälkeen hän jatkoi puolustusvoimien palveluksessa. Ruuth kuoli 12.8.1943 ja hänet on haudattu Ylihärmään.

Jääkärivääpeli Kustaa Talaksen (vuoteen 1919 Talasmäki) vaiheet poikkeavat kaikista ja muista ja siksi kerron hänestä vähän enemmän. Talasmäki syntyi Ilmajoella 3.4.1892 ja lähti maailmansodan alussa Venäjälle, missä liittyi vapaaehtoisena 7. Siperialaiseen tarkka-ampujarykmenttiin ja otti osaa Puolan rintaman perääntymistaisteluihin. Talasmäki haavoittui pahasti Varsovan luona ja matkusti toipumislomalle Suomeen. Loman aikana hän värväytyi jääkäriksi ja liittyi 12.1.1916 Jääkäripataljoonaan. Talasmäki Otti osaa Misse-joen, Riianlahden, Schmardenin sekä Aa-joen taisteluihin ja hän palasi pääjoukon mukana Vaasaan 25.2.1918.

Talas toimi vapaussodan aikana joukkueenjohtajana ja otti osaa Viipurin valtaukseen. Vapaussodan jälkeen hän jatkoi puolustusvoimien palveluksessa sekä Isonkyrön suojeluskunnan paikallispäällikkönä vuosina 1922 – 1924, hän erosi vakituisesta palveluksesta 1931. Talas oli sen jälkeen Jääkärikodissa Kuolemajärvellä, maanviljelijänä Vöyrissä 1937 – 1939 ja Wärtsilän Vaasan konepajan palveluksessa 1939 – 1943. Talvi- ja jatkosodan aikana Talas osallistui suojeluskuntatehtäviin. Talas kuoli 20.10.1944 ja hänet on haudattu Ylihärmään.

Neljästätoista Ylihärmästä lähteneestä jääkäristä ainoastaan viisi on haudattu Ylihärmään: Jaakko Malkamäki, Jaakko Nikolai Rannanjärvi, Kustaa Rintala, August Emil Riihimäki ja Gabriel Viitaharju.

Hyvät kuulijat!

Tämä kuvaamataidon opettaja Arvi Saaren suunnittelema Jääkärimuistomerkki paljastettiin 17.7.1966. Arvi Saari syntyi Ylihärmässä 13.6.1938 ja kuoli miltei tasan vuosi sitten 22.10.2017. Saari teki elämäntyönsä kuvaamataidon opettajana, aluksi Alajärvellä ja Alahärmässä mutta pääosan työelämästään Äänekoskella.

Paljastusjuhlassa jääkärien puheenvuoron käytti jääkärivääpeli Matti Kustaa Kuusisto, joka oli saapunut tilaisuuteen Kanadasta saakka. Kuusisto oli muuttanut Kanadaan 1921 ja teki siellä elämäntyönsä farmarina. Sanomalehdessä olleesta valokuvasta päätellen paikalla oli hänen lisäkseen neljä muuta jääkäriä.

Ylihärmän reserviläiset ovat Mika Mäen johdolla saattaneet tämän muistomerkin nimet jälleen luettavaksemme. Lausun Sinulle ja Ylihärmän reserviläisille suuren kiitoksen, kuten myös kunnostustyötä taloudellisesti tukeneille yrityksille. Leila Hirvelä ja Seppo Rintanen ovat toteuttaneet käytännön työn kiitettävällä ammattitaidolla.

Yhdistyksemme, Vapaussodan ja Itsenäisyyden Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistyksen tehtävänä on vaalia maamme vapauttamiseen ja itsenäisyyden säilyttämiseen myötävaikuttaneiden muistoa. Tässä työssä muistomerkit ovat erittäin tärkeässä roolissa. Yhdistyksemme on ylpeä siitä, että saamme työskennellä perinteitä kunnioittavan reserviläisjoukon rinnalla. Henkilökohtaisesti kiitän, että saan muistella teidän kanssanne näiden rohkeiden miesten uhrauksia isänmaamme hyväksi.

Patsaan paljastus ja luovutuspuheen 1966 pitänyt toimittaja Laijo Järvi totesi, että patsas on kunnianosoitus niille miehille, joiden ansioista voimme sanoa: ”Tämä on isänmaamme”.

Eläköön vapaa Isänmaa!