Isäni Aarne Latvala palveli talvisodan aikana 4/KTR 8 tulenjohtueen radistina Sakkolan Kiviniemessä. Hän kirjoitti kotiin Ilmajoen Kiikerinkylään aina, kun siihen vain tilanne antoi myöten.
Kirjeet löysi entisen kotitalomme räystään alta talon nykyinen isäntä Vesa Iso-Tuisku kymmenkunta vuotta sitten. Niissä isäni kertoo talvisodan tunnelmista ja tapahtumista seikkaperäisesti. Kirjeet on kirjoitettu korsuoloissa, joten niiden puhtaaksikirjoittaminen muutama vuosi sitten kävi työstä. Ne tarjoavat meille jälkipolville koskettavia kertomuksia talvisodan kenttäoloista tasan 79 vuotta sitten. Kirjeistä kertyi yhteensä 52 puhtaaksi kirjoitettua liuskaa.
Oheinen ote on kirjeestä kotiin 2.12.1939 eli kolmannen sotapäivän tunnelmista. Sakkolan Kiviniemessä oli jo tehty nk. yh-toimia sitä ennen lokakuulta lähtien. Evakot oli autettu jättämään kotinsa, mutta karjaa vaelteli vielä maanteillä pommitusten jo alettua.
Viime päivinä on uutisoitu, että maanpuolustustahto on laskenut kansamme keskuudessa. Oheinen kirje etulinjoilta valaiskoon nykypolvelle silloista talvisodanhenkeä, jonka avulla itsenäisyytemme kesti koviakin aikoja.
Silloin ei gallupeja ehditty tehdä. Taistelut puhuivat puolestaan.
Matti Latvala
”Rintamalla 2/12 1939
Lähestyn Sinua Rakas, kun vähän ovat taistelut vaienneet. Nyt on taas melkein hautausmaan hiljaisuus ulkona. Ainoastaan joitakin tykinlaukauksia ja muita paukauksia kuuluu, myöskin lehmien ja lampaitten meteli kuuluu. Niitä kulkee tuossa vapaana ilman hoitajaakin suuret laumat katkeamattomana jonona kaivaen lumen alta heinää suuhunsa.
Tänä iltana ei enää näe niin valtavia tulipaloja kuin vielä eilenkin. Meillä on muuten ollut aivan erikoinen onni mukanamme. Panee todella ajattelemaan, että kyllä meillä on sentään johto ja suoja korkealla. Eilen tuossa 18 ryssän jättiläiskonetta tuli yhtenä laivueena yllemme ja vähän aikaa kierreltyään alkoi pudotella 500-1000 kilon painoisia pommejaan noin parin kilometrin korkeudelta. Ajattelimme jo, että voihan tämä näkemys olla viimeinen, mutta niin ei sattunut. Vaikka nämä jättiläispommit heittivät monta taloa ilmaan ympärillämme ja jonkun tulipalonkin sytyttivät, vaikka usean talon tilalle jäi vain syvä hauta ja melkein kaikista taloista särkyi ikkunat, ei yhtäkään ihmistä haavoittunut sillä kertaa..
Ne kaksi siltaa, johon ne olivat tarkoitetut, jäivät koskemattomiksi. Se on eri juhlallista olla äärestä katsomassa, sillä teot eivät siinä auta, kun ne lentävät tässä tapauksessa niin ylhäällä. Tänään ne tulivat taas pari kertaa samoihin hommiin, mutta omat koneemme ajoivat ne takaisin ensi kerralla ja toisella kerralla pommit putosivat metsään.
En uskonut sellaista voimaa olevankaan, kun kovaan mäkeen aukeaa 4-5 metrin levyinen kuoppa ja läpimitaltaan 2 metrin kivet kohoavat sellaisinaan ylös. Mutta se on hauskinta, kun saa ampua konetta ja näkee sen mustana savuna putoavan alas.
Te siellä kotona saatte olla rauhassa meidän ja maan suhteen, sillä maa ainakin saadaan pidetyksi vapaana, joskin tässä joudutaan vähän aikaa hihat käärittynä heilumaan. Ainahan sitä yksi ja toinen joutuu henkensäkin uhraamaan asian hyväksi, mutta enemmän aina menee toiselta puolelta. Kun meiltä on tähän mennessä mennyt tuhatkunta, niin ryssältä on mennyt toistakymmentä tuhatta ja lisäksi huomattavat määrät kallita aseita. Eilenkin mm. ainakin 18 lentokoneesta näin ainakin yhden putoavan. Sen pudotti laivueen yläpuolella lentänyt yksi oma kone.
Rohkeus on poikiemme keskuudessa sanoin kuvaamaton. En näe kenenkään kasvoissa (joitakin poikkeuksia lukuunottamatta) pelon ilmettä, vaikka luodit vinkuu ympärillä taistelukoneiden lennellessä yllä. Päivät vain rupesivat menemään niin kamalan nopeasti, ettei millään tahdo uskoa, että huomenna on pyhä jo taas, vaikka ei tässä nyt päivillä ole väliä, oli pyhä tai arki. Lapio ja kivääri vain taas olalla ja rautalakki ja ”häkänaama” päähän aamulla. Nyt saa taas olla ilman, kun on niin hiljaista. Ei laula radiokaan enää eilisestä alkaen, kun rumaaset ampuivat linjat ja muuntajat rikki. Taitaa olla Kannas pimeänä.
Olen muuten oppinut jalon taidon jo näinä päivinä, nimittäin lypsytaidon. Aamuin illoin lypsämme Salo-Jouppilan kanssa 10 miehelle maidon. Sitä saakin nyt niin paljon, kun haluaa. Tieltä olemme ottaneet jonkun lisää, kun on nähty suuret utareet. Ei ollut enää naista talossa, kun jouduin eni kerran koettamaan, mutta hyvin se vain tuli, vaikka en tiennyt, mistä kikistä yhtä aikaa vedetään.
Heino lypsää krannis. Muista taloista onkin vissiin päästetty karja ulos ja toiset vieneet mukanaan. Yksi ukko eilen lykkäsi potkurilla rajaseudulta tapettua sikaa ja tarjosi koko kroppaa ilmaiseksi, mutta en nähnyt, huoliiko kukaan. En minäkään viitsinyt lykätä kämpälle, kun sitä teuraskarjaa kyllä on muutenkin, ettei ainakaan nälkään kuole, mutta se keittäminen vain on noloa. En nyt muuta tällä kertaa. Toivon hyvää kestävyyttä Sinullekin. Me täällä kestämme ja olemme saavutuksista iloisia.
Sydämellisin terveisin Sinun Aarnesi
Ps. Sunnuntaiaamuna klo 2.30. Taisi tulla kova päivä eteen. Vielä terveiseni Sinulle ja muille!”
