Artikkeli

Etelä-Pohjanmaalla eivät ideat lopu, jos uhkaa loppua, niin keksitään lisää. Kun on riittävän monta rautaa tulessa, niin toiminta pysyy mielekkäänä ja aktiivisena.

Maassamme riehunut Korona -epidemia on asettanut tiettyjä rajoituksia ja poikkeusjärjestelyjä maanpuolustusjärjestön toimintaan, mutta ajatushautomon toimintaa se ei ole haitannut millään tavoin. Päinvastoin.

Tuoreinta ”tempausta” edustaa ruostumattomasta teräksestä valmistettu maanpuolustushenkinen tyylikkäästi teipattu itsetäyttöautomaatti.

Huomattava askel nykyaikaan
Itsetäyttöautomaatti on varustettu roiskevesisuojatulla teollisuuskäyttöön tarkoitetulla näppäimistöllä ja isolla kiinteällä nestekidenäytöllä. Jalustan uumenissa lepäilee ”aivot” eli langattomalla verkkokortilla varustettu tietokoneen keskusyksikkö.

Messukäyttöön ja erilaisiin maanpuolustustapahtumiin lainattavissa oleva täyttöautomaatti on jatkossa yhdistysten vapaassa käytössä. Maanpuolustusjärjestön jäseneksi liittyminen on täyttöautomaatilla täyttäen helpompaa kuin koskaan ennen. Messuilla ja sen kaltaisissa esittelytilaisuuksissa on ollut tähän asti paperilomakkeet ja postilaatikko, minne jäsenkaavakkeet on voinut palauttaa täytettyinä.

Jäsenkaavakkeiden tiedot on tapahtuman jälkeen syötetty yhdistyksen tai piirin toimenpitein sähköiseen liittojen jäsenhakemusjärjestelmään. Tämä työvaihe jää välistä kokonaan pois jäsenyyttä hakevan täyttäessä tiedot itse järjestelmään. Myös tuplasyötöstä johtuvat mahdolliset virheet vähenevät.

Maanpuolustusjärjestöihin tarvitaan uusia nuoria jäseniä. Nuorten rekrytoinnissa myös visuaalisella ilmeellä on merkitystä. Kynä ja autenttinen paperilomake henkii vanhanaikaisuutta, joka ei välttämättä ole se kaikkein houkuttelevin vaihtoehto etenkään nuorison näkökulmasta katsoen.

Ideasta valmiiksi asiaksi
Hyvissä ideoissa pitää olla aina ripaus tuuriakin matkassa. Niin oli myös tällä kertaa. Sopiva aihio itsetäyttöautomaatin raameiksi löytyi tukikomppaniyrityksen suotuisalla avustuksella. Näyttävät maanpuolustusaiheiset teippaukset hoiti kuntoon ammattitaidolla seinäjokelainen AHAA – mainos.

Itsetäyttöautomaatti eli tuttavallisemmin TAUNO on teipattu molemmilta puolilta Reserviläisliiton uuden graafisen mallin mukaisesti, joten se toimii samalla mainostavana ROLLUP:ina erilaisissa tilaisuuksissa.

Jani Syvänen
Toiminnanjohtaja
Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirit

Eräänä maaliskuun vuorokautena tyhjeni usean reserviläisen kalenterit, muokkautui varusmiesten loma-ajat ja käänsi useamman tapahtumajärjestäjän suunnitelmat päälaelleen. Täytyi keksiä tarvittaessa nopeallakin aikataululla täysin uusia toimintamalleja ja hyödyntää teknologiaa sekä sosiaalista mediaa uudella tavalla aikaisempii rutiineihin verraten.

Useat ovat onnistuneet pyrkimyksissään hyvin poikkeusoloista huolimatta, yhdistykset ovat saaneet miettiä tahoillaan uudenlaisia toimia jäsenistönsä hyvinvointia ajatellen ja tapahtumien järjestäjät ovat ottaneet riskejä siirtäessään suunnitellut tapahtumat verkkoon sekä etätoteutukseen. Tähän koronarajoitukset ajoivat myös kaikkien varusmiesten ja reserviläisten tukikomppania Varustelekan. Alueelliset sotilasmarssit muovautuivat etäsotilasmarssi 2020 ja ajankohdaksi 25.-27.4.

Tapahtuman Facebook sivuilla Varustelekan väki informoi osallistujia toteutuksesta alla olevan lainauksen mukaisesti:

”Sarjat: Sotilas: Maastopuku, varsikengät (peittää kehräsluun reilusti), vähintään 10 kg reppu koko matkan.
Yleinen: Vaatetus vapaa, jalkineet vapaat, vähintään 10 kg reppu koko matkan.
Korona: Sama kuin Sotilassarja, mutta suojanaamari päässä koko matkan. Naamarin saa riisua vain nesteytystä ja huoltoa varten.
Marssimatkat: 25 km tai 50 km. Vapaavalintainen reitti, mutta reitin pitää sisältää sekä päällystettyä, että päällystämätöntä tietä. Lisäksi reitin pitää välttää alueita, joilla voi olla paljon ihmisiä.
Suoritustapa: Yksin ja itsenäisesti tai pienessä ryhmässä pitäen riittävät turvavälit ja sosiaalisen etäisyyden.”

Olin huomannut tapahtuman muutamaa viikkoa aiemmin sosiaalisessa mediassa, aikonut osallistua mutta jättänyt (unohtanut koko asia) lopullisen päätöksen osallistumisesta pohdittavaksi myöhempään ajankohtaan. Lauantai-iltana 26.pvä alkoi tapahtumasivulle jatkuvalla syötöllä tulevat marssikuvat painaa mieltä, lähtisikö sitä, kun silloin niin aikoi…

27. pvä iltapäivään oli etsitty reppuun matkakumppaneiksi talouden kahvakuulat, jotta vaadittu repun paino saavutetaan, lankattu maiharit ja täytetty muisto-juomapullot raikkaalla kotimaisella vesijohtovedellä. Harmillisesti tetsaria ei maakuntakomppanian kotivarustuksesta löydy, olisi voinut muistella ampumaleirejä ja aselajimarssia täyttämällä dumppitasku irtokarkeilla. M05-maastopuku niskaan, reppu harteille ja kuulokkeisiin erilaisia urheilupodcasteja.

Reittisuunnitelmaa ei ollut. Kotiovesta lähtiessäni suuntasin mahdollisimman nopeasti kohti päällystämättömiä teitä kaukana sivistyksestä ja siitä edelleen polkuja pitkin maaliin X. Löysinkin itseni melko nopeasti kävelemässä metsäkoneen uria pitkin nilkkojani myöten muhjuisessa ja multaisessa vellissä, ensimmäinen lumisadekuuro otettiin niskaan jo tuolloin. Kaiken kaikkiaan keli vaihteli kolmesta lumikuurosta, veteen, räntään ja silmiä hivelevään auringonpaisteeseen, joka värjäsi kuusimetsään osuessaan koko maaston lempeän vihreäksi ja korosti vieressä pauhaavan kosken vahvoja sointuja.

Vaihteleva sää ei ollut ainut marssia haastanut elementti. Reilun viiden kilometrin kohdalla ensimmäinen rakko ilmoitti olemassaolostaan ja loppujen lopuksi huomasin suunnitelleeni sukkavalintani täysin väärin saaden siitä useamman kivuliaan muistutuksen. Rakkojen lisäksi hukkasin itseni ainakin kolmesti siitäkin huolimatta, että Seinäjoella on erittäin hyvin merkittyjä polkuja, jotka olisivat voineet sekä jouduttaa että helpottaa tavoitematkan taittamista. Haasteeksi muodostui yhtälö ”en tahdo kulkea samaa reittiä kahdesti” ja ”vältän gps:n käyttöä”.

Jep. Olen lähipiirissäni erittäin tunnettu siitä, ettei minulle kannata antaa vastuuta suunnistuksesta ilman Google Mapsia ja nyt puolessa välissä matkaa jouduin pyörtämään molemmat yhtälön osapuolet seisoessani keskellä suota. Valmiit polut olivat jääneet jo taakse sillä verukkeella, että tällöin joutuisin kulkemaan samat reitit kahteen kertaan. Ja pakon sanelemana näin kuitenkin tapahtui, muutoin olisin todennäköisesti edelleen jossain Soukkajoki – Rengonharju välisessä metsässä.

Olen kuitenkin ylpeä itsestäni, selvisin reitistä pienillä vilkaisuilla navigaattoriin ja osasin lopun suunnistaa jopa itsenäisesti. Taisteluvoitto sinänsä. Reittini kulki suuripiirteisesti Soukkajoki – Rengonharju – Kyrkösjärvi – Jouppilan vuori. Rengonharjulta suoritettiin asfalttisiirtyminen Kyrkösjärven maastoon ja sitä kautta Jouppilan vuoren poluille.

Suurimman osan reissusta sain olla itsekseni omien ajatusteni kanssa. Kommelluksilta ja hämmennykseltä ei kuitenkaan vältytty vaikken muita maastoasuisia nähnytkään. Pari viatonta siviiliherrasmiestä osuivat kohdalleni matkan aikana. Ensimmäinen kohtaaminen tapahtui metsässä jalkoja paikkaillessani. Herrasmies pyörällä saapui luokseni ihmettelemään edessä olevaa männyn kantoa. Hän oli keskeyttänyt pyörälenkkinsä huomatessaan minut tutkivan kantoa.

Lähemmäksi päästyään ja saatuaan vastaukset kysymyksiin miksi olin kyseisen kannon juuressa, hoksasi hän tulleensa seuraamaan ensiavun antamista rakkolaastarein. Toinen ystävällinen herrasmies tarjosi ilmeisesti omien jalkapalloharjoitusten jälkeen kyytiä juna-asemalle, olihan matkani lomakyytiin vielä pitkä. Kieltäydyin kohteliaasti, viimeinenkin lomajuna oli minun osaltani päässyt perille jo 2015. Mieltä lämmittävää ystävällisyyttä ja toverillisuutta joka tapauksessa.

Marssin viimeiset kilometrit suoritin Jouppilan vuoren maastoissa. Poikkeusaika on ajanut ihmiset ulkoilemaan (mikä on erittäin suotavaa) ja useat sivuuttamani parkkipaikat olivatkin ääriään myöten täynnä autoja. Sain siis loppujen lopuksi seuraa itselleni, vaikka pidimmekin kaikkien vastaantulevien kanssa turvavälin, emmekä suorittaneet sosiaalista vuorovaikutusta. Oli kuitenkin hienoa löytää täysin uusvanhoja maastoja, polkuja ja reittejä, jotka soveltuvat hyvin erityyppisille liikkujille, perheille ja ystäville, juoksuun ja jolkotteluun. Toivottavasti ihmiset hyödyntävät näitä luonnon omia ja luontoon luotuja reittejä myös poikkeusolojen jälkeen. Niin minäkin aion, ehkä jopa seuraavaan marssiin valmistautuessa.

Reilu 25 kilometriä vei sunnuntaistani vajaat viisi tuntia, mutta oli kaiken sen ajan arvoinen hitaimmillaankin. Itsenäinen suorittaminen sai myös ylittämään itsensä, kyllä minä pärjään, vaikka välillä on hieman hukassa, jalat ovat tukossa ja repussa olevat kahvakuulat painautuvat syvälle selkälihaksiin. Tsemppiä tuli myös etänä, kun sosiaalinen media täyttyi sadoista kuvista samalta reissulta.

Olimme yhdessä etänä.

Teksti ja kuvat
Marjo Kauppinen