Jani Syvänen

Suomalaiset ovat valmiita puolustautumaan sekä auttamaan muita Nato-maita – ikäluokat pienenevät rajusti, naisten pakollisesta asevelvollisuudestako apu

Suomalaisten maanpuolustustahto on korkea. Vastaajista 79 prosenttia on sitä mieltä, että hyökkäyksen kohteeksi joutuneiden suomalaisten on puolustauduttava kaikissa tilanteissa, vaikka tulos näyttäisi epävarmalta. Venäjän vaikutus Suomen turvallisuuteen nähdään kielteisenä, Yhdysvaltain entistä myönteisempänä. Yhdeksän kymmenestä suomalaisesta on valmis täyttämään Naton 5. artiklan yhteisen puolustuksen velvoitteen, selviää maanpuolustustiedotuksen parlamentaarisen suunnittelukunnan (MTS) vuoden 2024 kyselystä. Vastaajista 65 prosenttia on valmis puolustamaan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi joutunutta toista Nato-maata. Vastaajien mielestä muiden liittolaisten tulisi vastavuoroisesti tulla myös hyökkäyksen kohteeksi joutuneen Suomen avuksi.

Kolme viidestä vastaajasta korottaisi määrärahoja, vähentämiseen olisi valmis vain neljä sadasta, mikä on pienin määrä sitten vuoden 1970 kyselyn. Alle 25-vuotiaiden joukossa maanpuolustustahto on pudonnut selvästi, 78:sta 69 prosenttiin. Kohderyhmänä oli Suomen koko 15–79-vuotias väestö. Kyselyn tulos on vaikuttanut myös päätöksentekoon, koska hallitus päätti ryhtyä valmistelemaan puolustusmenojen nostoa vähintään 3 prosenttiin vuoteen 2029 mennessä.

Syntyvyyden laskiessa kutsuntaikäisten miesten ikäluokka kutistuu, ja maanpuolustuksen taakka lankeaa yhä enemmän naisille. Väestöennusteen mukaan alle 15-vuotiaiden määrä laskee nykyisestä 832 000 nuoresta runsaaseen 700 000 vuoteen 2070 mennessä. Parinkymmenen vuoden päästä maassamme on 15-vuotiaita suunnilleen yhtä paljon kuin vuonna 1870. Saman ennusteen mukaan joka kolmas on täyttänyt 64 vuotta.

MTS:n viimeisen kyselyn perusteella valtaosa suomalaisista kannattaa nykyistä mallia. Jos vaihtoehdoksi asetetaan nykyjärjestelmä ja miesten ja naisten asevelvollisuus, yli puolet on nykymallin kannalla. Tuoreen tasa-arvoasian neuvottelukunnan (Tane) tilaaman selvityksen mukaan vankka enemmistö puolueista kannattaa sukupuolineutraalia asevelvollisuusjärjestelmää. Keskusta laajentaisi palvelusvelvollisuuden koskemaan koko ikäluokkaa siten, että asepalvelus säilyisi ensisijaisena. Nykymallia kannattavat perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit. Vasemmistoliitto on uudistamassa näkemystään.

Ensimmäiset 25 naista aloittivat vapaaehtoisen asepalveluksen v. 1995. Asepalvelukseen haki v. 2025 1448 naista. Naisten määrä on kasvanut merkittävästi, ja reserviin on koulutettu yli 14 000 naista. Naisilla ja miehillä on yhtäläinen mahdollisuus päästä johtajakoulutukseen sekä sotilasuralle. Palvelustehtäviä ei jaeta sukupuolen mukaan vaan henkilökohtaisen soveltuvuuden ja osaamisen perusteella. Naiset aloittavat palveluksen yhtä aikaa miesten kanssa.

Nuorista miehistä noin 65 prosenttia kykenee nykyään suorittamaan varusmiespalveluksen, joten naisten tulo yleisen asevelvollisuuden piiriin on suorastaan välttämätöntä. Myös Suomen ja Euroopan muuttunut turvallisuustilanne edellyttää mielestäni tekemään tämän suuntaisia ratkaisuja. Hallitus on ryhtynyt myös näissä asioissa toimeen nostaakseen reservi-ikää 65 vuoteen, jolloin reservissä palvellaan entistä pitempään. Lisäksi kutsunnat laajennetaan kaksivaiheisiksi ja koko ikäluokkaa koskeviksi. Myös siviilipalvelukseen ollaan tekemässä muutoksia.

Suomen Reserviläisliitossa on noin 50000 jäsentä, joista naisia on noin 3500. Suomen Reserviupseeriliitossa on noin 28000 jäsentä, joista naisia on noin 700. Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirissä on 3504 jäsentä, joista naisjäseniä on 217. Etelä-Pohjanmaan Reserviupseeripiirissä on 1031 jäsentä, joista naisjäseniä on 18. Teuvan Reserviupseerikerhossa on yksi nainen, Teuvan Reserviläisissä ei ole mukana ainoatakaan naista.

Reserviläisten monipuolisen toiminnan kannalta olisi tärkeätä, että saisimme lisää naisia joukkoomme. Maanpuolustus on koko kansan asia. Naiset, tervetuloa mukaan aktiiviseen reserviläistoimintaan!

Erkki Nevanperä
reservin majuri
Teuvan Reserviupseerikerhon puheenjohtaja

Viime vuosien koettelemusten – erityisesti Korona -pandemian ja Ukrainan sodan yhteydessä – on Suomessakin virinnyt keskustelua kansallisesta kriisinsietokyvystä. Yleensä esiin nousee huoltovarmuus ja yhteiskunnan kriittisten toimintojen suojaaminen. Kriisinkestävyys ei ole kuitenkaan pelkästään materiaalinen kysymys. Yhtä tärkeätä on pohtia, miten tämän päivän suomalaisten henkinen kantti kestää.

Historiasta tiedämme, että esi-isämme ovat viimeisen 400 vuoden aikana joutuneet jokaisella vuosisadalla kokemaan vähintään yhden sodan ja yhden eri syistä johtuneen kansallisen hätätilan. Historia osoittaa myös sen, että esi-isämme ovat selvinneet näistä koettelemuksista hämmästyttävän hyvin. Pelkästään vahvalla itseluottamuksella ja vanhoilla opeilla tämän päivän ja tulevaisuuden haasteista ei kuitenkaan selvitä. Resilienssi eli kyky selviytyä vastoinkäymisistä, palautua niistä ja säilyttää toimintakyky paineen alla ei ole pelkästään geeneistä kiinni.

Vertailukohtana voisi tarkastella ukrainalaisten ja palestiinalaisten selviämistä tämän päivän sodissa. Heti alkuun on todettava, että kansalliset lähtökohdat ovat erilaiset. Molemmissa maissa (alueilla) yhteiskunnan rakenne, yleinen koulutustaso, kansan elämänlaatu, suhde uskontoon, elinympäristöt ja ilmasto poikkeavat Suomesta. Hämmästyttävän hyvin ihmiset kuitenkin ovat hädästään selvinneet. Sotien kestäessä on myös melko hyvin sopeuduttu tilanteeseen ja keksitty tapoja järjestää elämä jotenkin siedettävällä tavalla. Toki Gazassa yritetään selvitä kaupunkiympäristön raunioissa kun taas Ukrainassa maan koko, vahva maatalous ja ulkopuolisen avun parempi saatavuus edistävät mahdollisuuksia selvitä ja väistyä varsinaisten taistelujen vaikutuksilta. Ukrainassa myös kansalaisten mielialat maan eri osissa vaihtelevat huomattavasti.

Suomessa sotatilanteen haasteita lisääviä erityispiirteitä ovat ilmaston talvinen kylmyys, asutuksen painottuminen etelään ja lisääntynyt urbanisoituminen. Myös korkea hyvinvointiaste saattaa vähentää kansalaisten kurjuuden kestokykyä. Vahvuuksiamme ovat ainakin korkea koulutustaso, yleinen asevelvollisuus, korkea maanpuolustustahto ja toimiva kokonaisturvallisuuden malli. Luotamme itseemme ja yhteiskuntaamme kohtuullisen paljon. Joka tapauksessa Suomessakin selviämisen haasteet todennäköisesti vaihtelisivat alueittain.

Maailmanlaajuinen koronaviruspandemia koetteli vuodesta 2021 alkaen myös suomalaisia. Ensimmäistä kertaa jouduttiin julistamaan maahan valmiuslain perusteella poikkeusolot ja sulkutila. Vaikka suomalaiset suhtautuivat toimenpiteisiin ja tilanteeseen suhteellisen rauhallisesti, ihmisten eristäytyminen, etäopiskelu ja epätietoisuus pandemian vaikutuksista aiheuttivat jonkin verran henkistä pahoinvointia. Myöhemmin, vuonna 2023 tehtiin haastattelututkimus, jossa selvitettiin millaiseksi kansalaiset kokivat kriisinsietokykynsä pandemian aikana. Tulosten perusteella noin 50% kyselyyn vastanneista koki oman tilanteensa säilyneen ennallaan ja yhteiskunnan kriisinsietokyvyn parantuneen. Voidaankin siis karkeasti yleistäen todeta ainakin aikuisväestön osalta henkinen kantti Koronan aikana kesti kohtuullisen hyvin.

Yhteiskunnan selviäminen kansallisesta kriisitilanteesta edellyttää kokonaisvaltaisia toimenpiteitä. Kansalaisten henkinen kriisinsietokyky riippuu oleellisesti siitä, miten uskottavaksi koetaan yhteiskunnan toiminnallinen kyvykkyys. Tällöin puhutaan maanpuolustuskyvystä ja muiden yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen järjestämisestä. Jos ihmiset luottavat niiden toimivuuteen, henkilökohtainen resilienssi on jo valmiiksi kohtuullisen hyvällä tasolla.

Toinen tärkeä asia on tietoisuus kriisin vaikutuksista ja keinoista lievittää tai väistää niitä.

Selkeä ja jatkuva informaatio näistä asioista on ensiarvoisen tärkeää. Informaation jakaminen ei saa myöskään perustua vain digitaalisiin järjestelmiin, vaan järjestelyn on itsessään vakuutettava tai osoitettava toimivuutensa myös poikkeusoloissa.

Keskeinen osa henkilökohtaisen resilienssin parantamista tapahtuu oman päämme sisällä. Meille jokaiselle tekisi hyvää miettiä omaa selviämispolkuamme eri tilanteissa. Joillekin mielenrauhaa antaa uskonto, toisille perhe tai läheiset ihmiset. Tärkeää kuitenkin olisi, jos voisimme henkilökohtaisesti vakuuttua omista mahdollisuuksistamme selvitä. Rakentaa itsellemme tukiverkko, johon takerrumme.

Perusteet henkiselle ja fyysiselle selviämiselle poikkeusoloissa tulisi sisällyttää kansalaistaitona perusopetukseen esimerkiksi yläkoulussa. Ammattimaisten alueellisten tukihenkilöiden koulutus voitaisiin sen sijaan toteuttaa esimerkiksi vapaaehtoisjärjestöjen toimenpitein.

Valtakunnallisesti henkisen kriisinsietokyvyn kehittäminen tulisi suunnitella ja toteuttaa Valtioneuvoston tasolla yhteistoimin Puolustusministeriön, Sisäministeriön, Sosiaali- ja terveysministeriön ja Opetus- ja Kulttuuriministeriön kesken.

Arvioin suomalaisten henkisen kriisinsietokyvyn kohtuullisen hyväksi. Tärkeimmät syyt tähän oletukseen tulevat korkeasta koulutustasosta, yhteiskunnan yleisestä varautumistasosta, maanpuolustustahdosta ja historiamme opetuksista. Ihmiset ja yhteiskunta kuitenkin muuttuvat koko ajan. Tosiasiallista tilannetta ja valmiutta on vaikea arvioida ja resilienssiä haasteellinen kouluttaa. Asia on kuitenkin niin tärkeä, että yhteiskunnallinen keskustelu siitä ja konkreettiset toimenpiteet eri tasoilla ovat täysin välttämättömiä.

Jorma Ala-Sankila
kenraalimajuri (evp)
Suomen Rauhanturvaajaliiton puheenjohtaja