Isäni Aarne Latvala palveli talvisodassa ilmajokelaisen Aallon patteriston tulenjohtueessa tulenjohtajan radistina. Hän kirjoitti etulinjasta Vuoksen rannalta äidilleni Kiikerinkylään lähes joka päivä. LMP:n päätoimittajan Jani Syväsen pyynnöstä valitsin tällä kertaa yhden kirjeistä, jossa kerrotaan silloisen naapurin Aaro Huhdan kaatumisesta viikko talvisodan alkamisen jälkeen. Mitään kirjeestä muuttamatta, mitään poistamatta.
Aarne Latvalan alkuperäinen Kiviniemen korsussa kirjoittama 80 vuoden haalistuttama kirje, joka on yksi Matti Latvalan puhtaaksi kirjoittamista talvisodan kenttäposteista.
”Tulilinjalla 8/12 -39
Rakkaat kultani!
Nyt koetan taas kirjoittaa, kun en eilen voinut ollenkaan lähestyä. Nyt pitäisi välttämättä nukkua. kun on hiukan vapaata. Emme ole tällä viikolla saaneet nukkua juuri nimeksikään, korkeintaan 2-3 tuntia vuorokaudessa.
Olemme nyt jo kohta viikonpäivät katsoneet ryssää silmästä silmään rantaa pitkin 100 metrin läheisyydestä. Olemme pääpuolustuslinjan edessä, enää koski on vain välissä. Siitä räjäytimme pari mahtavaa siltaa niiden edestä. Siitä ne nyt yrittivät koko voimallaan rynnätä tavalla tai toisella läpi. Oli meillä eilen sellainen päivä, etten olisi luullut omalle kohdalleni sattuvan.
Heti aamulla, kun päivä alkoi sarastaa, alkoi tulla kranaatteja aivan satamalla. Olin juuri lähtenyt tästä korsustamme eräälle toiselle paikalle ja otin kaikki tavarani mukaan pyörän päälle, että se oli verraten painava lasti. Pääsin juuri eräälle aukealle, kun sade alkoi, painuin maihin ja koetein uudelleen, mutta aina vain täytyi painaa itseään maihin. Toista tuntia oli minulta kulunut siinä maassa. Olin aivan varma jo viime hetkeni olevan siinä. Joka puolella vain muutaman metrin päähän putosi aivan yhtenään pommeja, joiden sirpaleet viuhuivat ylitseni hipoen takkni selkää ja rapisten kypärääni eli siihen rautalakkiini. Olin kuin kovassa myrskyssä, jossa vaatteet yritettiin riistää yltä. Joka hetki tuntui lähtöni tulevan, ja johon myös valmistauduin. Lopuksi läksin juoksemaan syöksyen ja lopulta pääsin tänne korsuun, joka jonkin verran kestää tuota tulta.
Kyllä siinä vain rivoinkin mies tunnusti, että se on korkeimman suoja, jossa olemme, kun kukaan ei edes haavoittunut, vaikka koko vuorokauden kesti moista menoa. Ja sama näyttää nyt olevan. Emme ole kuulleet muista menetyksistä, kuin kaksi hevoosta eilen tuolla kaukana perässä oli kaatunut.
Nyt juuri tuli yllättävä suruviesti. Aaro Huhta, jonka kanssa eilen makasin siinä sateessa sai juuri tiedustelumatkallaan kuulan ohimoonsa tullen toisesta ulos. Siihen jäi urhea kaveri hangelle makaamaan. Hän oli kunnon sotilas. En tiedä, miten kauan ne meitä samoja miehiä pitävät täällä edessä. Tämä on sitä elämän raskainta hommaa, mutta kestäneet olemme ainakin tähän saakka. Joka ainoa minuutti saa olla sillä mielellä, että voi tulla lähtökin. Kuulat vinkuu jatkuvasti ohi, mutta eiväthän ne satu, kun eivät ole sattuakseen. Niin tuumasi Aarokin, kun eilen rinnan makasimme kentällä. Jumalalle täällä täytyy vain avunpyyntönsä anoa. Se on ainoa pelastus, joka voi saada ihmeitä aikaan.
Niin se pakettikin tuli toissa yönä, ja se oli mulla mukana myös maatessani kentällä, kyllä sekin oli ravassa. Siellä oli se kypärän alunenkin Se oli kyllä tervetullut, mutta mulla sattui jo sellainen olla. Hain sen tuolta tuhoutuneesta kaupasta, sellaisen lentäjämallisen hiihtolakin. Vänrikki Saunamäki pyysi sitä ja annoin sen hänelle.
Ei tarvitse nyt lähettää mitään paketteja, sillä niitä ei saa täällä pysymään juostessa mukana. Kirje tuo parhaan terveisen, jos sen saa. Ei yhtään tiedä, koska on viimeinen kirje, jonka kirjoitan, mutta koeta kestää siellä. Kirjoitan kyllä viimeiseni, kun vain on tilaisuutta.
Toivon sinulle ja pojalleni onnellista tulevaisuutta siinäkin tapauksessa, että minä jään. Koeta huolehtia Antistamme. Sano terveiset myös isälleni ja äidilleni ja muille omaisille. Sinua ja Anttia Rakkaitani tervehtien, miehesi ja isäsi Aarne.”
Kävimme kahdeksan vuotta sitten Kiviniemen maisemissa Vuoksen rannalla kuvaamassa Kimmo Sorkon Kiviniemen Lukko” – kirjaa varten talvisodan taistelupaikkoja. Koordinaattien ja paikannuslaitteen avulla löysimme mm. tulenjohtueen korsun paikan, josta kirjeet on kirjoitettu. Nykyään siinä on paikallisen asukkaan perunakuoppa, joka näkyy vihreänä kumpuna taustalla koiran vahtiman aitauksen takana.
Matti Latvala