Uutiset

Marsalkka Mannerheim seisoo uljaana Ylihärmän Pakan kylätalolla. Patsaan suunnittelija ja koko projektin puuhamies Mika Mäki Ylihärmän Reserviläisistä paljasti patsaan yhdessä Kauhavan kaupunginjohtaja Vesa Rantalan kanssa 25.1.2025.

Härmän Kylpylässä pidetyssä juhlatilaisuudessa korostettiin Kauhavan merkitystä Vapaussodassa sekä Marsalkka Mannerheimin roolia Suomen itsenäisyyden kannalta. Kauhavan kaupunginjohtaja Rantalan avaussanoissa muistutettiin jääkäriliikkeen historiasta sekä Vapaussodasta:

-Periksiantamattomuus ja isänmaallisuus ovat ominaisuuksia, jotka yhdistivät hajanaisen kansan taistelemaan yhdessä. Mannerheimilla oli taito yhdistää kansa ja luoda Kauhavasta Suomen puolustuksen tukipilari jääkäriliikkeen sekä härmäläisen periksiantamattomuuden ansiosta, muistutti Rantala. Puheessaan Rantala nosti esiin, että vapaus ei ole itsestäänselvyys.

-Tarvitsemme edelleen kykyä nähdä yhteinen tavoite. Tämä perintö elää meissä kaikissa. Itsenäisyys ja vapaus eivät ole itsestäänselvyyksiä, vaan ne on lunastettavia aina uudelleen. Meidän tulee ymmärtää oma vastuullisuutemme ja luvata tämän muistomerkin myötä tuleville sukupolville, että yhtenäisyydestä ja vastuunkannosta pidetään kiinni, totesi Rantala.

”Muistakaa olla miehiä kans”

Vapaussodan Perinneliiton puheenjohtaja Jouni Koskela piti tilaisuuden juhlapuheen. Hän palautti mieliin tammisunnuntain ja silloisen yhteiskunnallisen tilanteen.

-Valkoisen armeijan ylipäällikkö Mannerheim oli sitä mieltä, että venäläisten sotilaiden aseistariisuntaa ei voitu enää siirtää, vaan käsky on eteläpohjalaisille annettava. Tämä johti Mannerheimin rekimatkaan Vaasasta kohti Ylihärmää. Ylihärmä oli päämajana vain vuorokauden, mutta se oli Suomen historian kannalta merkittävä vuorokausi. Mannerheim päätti toimia juuri oikeaan aikaan ja loi perustan Suomen vapaudelle ja itsenäisyydelle vapauttamalla meidät venäläisistä, painotti Koskela.

Mannerheim on muistelmissaan kertonut, kuinka hän on koko ikänsä muistanut Suojeluskunnan vanhemman vartiomiehen Ylihärmässä antaman neuvon ”Muistakaa olla miehiä kans”.

Juhlassa kuultiin myös Pohjanmaan aluetoimiston päällikkö everstiluutnantti Pasi Heinuan ja Pakan kyläyhdistyksen puheenjohtajan Sinikka Lammin tervehdykset. Musiikista vastasi Härmänmaan Musiikkiopiston puhallinorkesteri johtajanaan Tuija Aho. Tilaisuuden juonsi lehtori Simo Perämäki.

Piia Kattelus-Kilpeläinen
Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirien
Hengellinen- ja perinnetoimikunta

Videotallenne muistomerkin paljastustilaisuudesta:

Linja-auto kohti Pohjois-Karjalaan lähti Isostakyröstä varhain perjantaiaamulla 12.7.2024. Kaikilla oli jo mielessä kauniit karjalaiset maisemat ja vakavampaa asiana mielessä oli jatkosodan tapahtumat kesällä 1941. Matkalle lähti reilut 40 sotahistoriasta kiinnostunutta osoittamaan kunnioitusta jatkosodan aikana käydyn Kuivalaisen kukkulan taistelun muistolle.

Tässä taistelussa kaatui 49 ja haavoittui 115 sotilasta lähinnä Kyrönmaan kunnista. Isonkyrön perinneyhdistyksen järjestämälle matkalle osallistui väkeä Isostakyröstä, Vähästäkyröstä, Ylistarosta ja Laihialta. Vakavasta aiheesta huolimatta, tunnelma linja-autossa oli korkealla. Veteraanikirjoja luettiin ja kertailtiin taistelujen tapahtumia. Viitasaarella pysähdyttiin ensimmäisen kerran kahvittelemaan ja sitten jatkettiin matkaa. Siilinjärvellä seurasi lounas ja noin tunnin tauon jälkeen matka jatkui kohti Kiteetä. Pitkä matka taittui kuljettajamme Mauno Hölsön varmoissa käsissä.

Mikä Kuivalaisen kukkula taistelu?

Matkalle allekirjoittanut toi mukanaan DVD:n, jossa oli Yle TV2-dokumentti, jonka tein yhdessä toimittaja Elina Kaakisen kanssa Kuivalaisen kukkulasta vuonna 2003. Katsoimme itse ohjelman lisäksi sen raakamateriaalia, jossa olimme rajavyöhykkeellä. Kuva oli Venäjän puolelta rajaa, jossa kävelimme taistelumaastossa vähä- ja isokyröläisten hyökkäysuran läpi. Tämä avasi monelle ensimmäistä kertaa sellaisen tosi asian, että kuinka vaikeasta maastosta oli loppujen lopuksi kysymys. Tunnettu tosiasiahan on, että koko eteläpohjalaisen 19. divisioonan hyökkäys oli ongelmissa heinäkuussa 1941 ja sen tappiot olivat koko Suomen kenttäarmeijan kovimmat. Yksi syy oli vaikea, peitteinen ja mäkinen maasto. Tärkein syy ongelmiin lienee ollut kuitenkin divisioonan johdon huono johtaminen ja surkea yhteishenki.

Kuivalaisen kukkulan taistelu käytiin Kiteellä 12.-13.7.1941. Se oli raju tulikaste heti sodan alussa iso- ja vähäkyröläisille. Vähänkyrön komppania hyökkäsi 12.7. menettäen kaatuneina 16 ja haavoittuneina 30. Vähäkyröläiset menettivät samassa taistelussa myös isokyröläisen komppanianpäällikkönsä Kaarlo ”Kassu” Simojoen. Tappioista huolimatta pataljoonankomentaja Ratia sai käskynsä, ja isokyröläiset hyökkäsivät 13.7.1941. Hyökkäys vahvaa asemaa ja betonista bunkkeria vastaan oli mahdoton tehtävä. Isokyröläisiä kaatui 26 ja haavoittui 55. Kaatuneiden mukana oli isokyröläisten komppanianpäällikkö, luutnantti Osmo Helske. Helske oli kadettiupseeri, jonka Viljo Ratia toi mukanaan pataljoonaan.

Suurin virhe divisioonan tekemänä oli kyröläisten hyökkäyksessä se, että majuri Lilius ei kertonut kapteeni Ratialle, että hyökkäys oli tarkoitettu tukemaan eversti Laurilan hyökkäystä, ja että sen oli tarkoitus olla vain sitova hyökkäys. Viljo Ratia totesi Kuivalaisen kukkula -dokumentissa, että hän olisi hyökkäyttänyt joukkoja aivan eri tavalla, jos olisi tiennyt, että hyökkäys oli sitova. Nyt sinne hyökättiin kaksi kertaa väärin perustein. Kuivalaisen kukkulan taistelu on syystäkin haluttu muistaa pitäjissämme, koska taistelujen hinta oli alueellemme kova.

Kuivalaisen kukkulan muistotilaisuus

Iltapäivällä kaarroimme majapaikkamme hotelli Kiteenhovin pihaan. Kahvien jälkeen suuntasimme linja-autolla kohti Välivaaraa ja Kuivalaisen kukkulan taistelun muistomerkillä pidettävää kenttähartautta. Oli liikuttava nähdä se ihmispaljous, kun saavuimme kohteeseen. Kiteeläiset ottivat meidät lämpimästi vastaan.

Muistomerkillä isokyröläinen sotakamreeri Erkki Hölsö koordinoi ja komensi pohjalaiset kunniavartiomiehet ja liput paikoilleen taidolla. Kenttähartauden ja ehtoollisen meille toimittivat Kiteen kirkkoherra Markku Komulainen ja Kontiolahden seurakuntapastori Aimo Sinkkonen. Komulainen totesi puheessaan osuvasti, että Kuivalaisen kukkula oli todellinen Pätsinmäki, joka onkin kukkulan virallinen nimi.

– Olemme tänään paikalla, jossa 83 vuotta sitten kyrönmaalaiset miehet kamppailivat elämästä ja kuolemasta. Tasan päivälleen ensimmäisessä aallossa kaatui vähäkyröläisiä ja seuraavana iltana isokyröläisiä. Kuivalaisen kukkula oli todellinen Pätsinmäki, joka oli kukkulan virallinen nimi, näille miehille tuona päivänä, jotka antoivat suurimman uhrin, mitä ihminen voi antaa. Jo sotaan lähtiessä ja viimeistään tällä kentällä oli kaikki inhimillinen karissut elämästä, Komulainen totesi.

Seuraavaksi muistomerkille laskettiin havuseppele ja Kiteen reserviläiset ampuivat pystykorva-kivääreillä kunnianlaukaukset paukkupanoksin. Kiväärien laukaukset kajahtivat kuuluvasti ja komeasti Kuivalaisen maisemissa. Isonkyrön kunnan puheenvuoron piti kunnallisneuvos Jaakko Pukkinen.

– Asetukkaamme näillä paikoilla taistelleiden asemaan edes hetkeksi ja miettikäämme, millaisia kokemuksia tai uhrauksia he tekivät, jotta meillä nyt on näin hyvät oltavat. Toki on myönnettävä, että samankaltaisiin ajatuksiin me emme edes pysty asettumaan Aika on toinen. Sodat ja niiden kokemukset tulivat viime vuosikymmeninä erityisesti tiettyinä päivinä esiin. Monet ovat ne koskettavat ajatukset sotien ajasta 1939-1945 ja miltä sota näytti ja tuntui aikuisten ja lasten silmin kotona Isossakyrössä tai täällä Kiteellä.

Jaakko Pukkinen pohti pohti puheessaan Suomen puolustuksen tilannetta. Asiat eivät ole enää paikallisia. Elämme globaalissa maailmassa, jossa kaikki on lähellä, niin Kiteellä kuin Isossakyrössä. Viime sodissa ja vaaran vuosina varmistettiin, että Suomi säilytti itsenäisyytensä, hallitusmuotonsa, uskontonsa, kulttuurinsa ja vapautensa.

– Tasavallan edellisen presidentin sanoin; ”Me kiitämme, me kunnioitamme, me muistamme” sodanajan sukupolvea velvollisuuden täyttämisestä, vapaudesta ja vastuusta, sukupolvesta, joka uskoi tulevaan ja rakensi valtavan tuhon jäljiltä hyvinvointimme. Lämpimät kiitokseni Isonkyrön kunnan, kyrönmaalaisten ja meidän kaikkien puolesta Kiteen kaupungille, Kiteen seurakunnalle, kiteeläisille aktiiveille ja kaikille Kuivalaisen Kukkulan taistelun historian kerääjille ja muistomerkin tekijöille! Meille on annettu tehtävä: Himmetä ei muistot koskaan saa! Rauhallista oloa ja Jumalan siunausta!

Kiteen kaupungin puheenvuoron kävi pitämässä sivistysjohtaja Matias Valoaho. – Kiteelle on viime vuosikymmenien aikana noussut useita muistomerkkejä, joilla kunnioitetaan nimenomaan pohjalaisten Suomen eteen tekemiä uhrauksia. Tämä kuvastaa hyvin meidän suomalaisten vahvuutta. Monissa puheissa ja tilastoissa Suomi ja Suomen kartta jaetaan keskeltä kahtia. Itään ja länteen. Todellisuudessa pärjäämme vain yhteistyöllä. Isoja historian tapahtumia sijoittuu tänne Kiteen vastaiselle rajalle, mutta toimijana näissä historian tapahtumissa ovat olleet nuoret miehet ympäri Suomea – Kuivalaisen kukkulan taisteluissa päävastuun kantoivat kyrönmaalaiset nuoret miehet. Uhraukset noina kahtena heinäkuun päivänä 1941 olivat suuret. Kuivalaisen kukkulan taisteluissa kaatui tai haavoittui lähes 200 miestä. Taistelu on varmasti koskettanut jokaista taloa ja jokaista sukua Kyrönmaalla.

JR 37 tykkikomppanian muistomerkin infotaulun paljastus

Perjantaipäivän päätteeksi siirryimme muutaman sadan metrin päähän, Kaalimaan talon pihapiiriin, missä sijaitsee JR 37 tykkikomppanian muistomerkki.

Tällä paikalla kaatui kolme alahärmäläistä, yhtenä heistä kersantti Eero Alanen. Hänen poikansa Pentti Alanen ja muita Alasen sukulaisia laskivat nyt havuseppeleen muistomerkille. Tälläkin muistomerkillä Kiteen reserviläiset ampuivat pystykorvakivääreillä kunnianlaukaukset paukkupanoksin.

Muistomerkillä paljastettiin uusi infotaulu ja paljastus puheen piti tuore sotakamreeri Timo Päivinen Kiteeltä. Hän kertasi tapahtumia, jossa nämä alahärmäläiset miehet kaatuivat tukiessaan isokyröläisten hyökkäystä.

– 13. heinäkuuta 1941 yksi tykkiryhmä siirrettiin Välivaaraan (tälle paikalle) tukemaan hyökkäystä joukkueen varajohtajan kersantti Eero Alasen johdolla. Ryhmän tehtävänä oli tuhota noin kilometrin päässä Kuivalaisen kukkulalla olleet pesäkkeet, jotka oli todettu edellisen hyökkäyksen yhteydessä.

Ryhmä ehti ampua Kuivalaisen kukkulan kohteisiin yhteensä 17 laukausta, ennen kuin vihollinen vastasi tulitukseen kranaatinheittimillä. Tykkimiehistö suojautui poteroihin. Vihollisen keskityksen ensimmäiset kranaatit olivat osuneet aivan tykin vierelle.

Keskityksen päätyttyä todettiin tykin tuhoutuneen ja kolmen miehen kaatuneen. Surmansa saivat joukkueen varajohtaja kersantti Eero Alanen sekä panssarijääkärit Matti Niemi ja Pauli Titola. He olivat jääneet oman ammunnan jälkeen keräämään tykin hylsyjä.

Puheen päätteeksi Alasten suvun omaiset ja Vuokko Kostamo suorittivat Info-taulun paljastamisen.

Seuraavan puheenvuoron piti Isonkyrön asemiesmuseon puheenjohtaja Juha Savinainen:

”- Kauhavalla huhtikuulla 1941perustetun panssaritorjunta komppanian kaksi tykkiryhmää alistettiin V. Ratian II/JR37 käyttöön torjumaan mahdollisesti Sortavalan suunnasta tulevia venäläisiä panssareita vastaan. Heinäkuun 7.7.1944 he saivat käskyn siirtyä asemiin. 1. pst-ryhmä tälle paikalle ja 2. pst-ryhmä puolitoista kilometriä taaemmaksi. Luin 1. ryhmän tähystäjän kertomuksen venäläisten kranaatti keskityksessä tällä paikalla kaatuneista tykkikomppanian 1. ryhmän miehistä. Luettuani aikoinaan tästä, alkoi minulla saman tien minulla selvitystyö, yhdessä Kiteeläisen Timo Päivisen kanssa.

Tällä paikalla kaatuneet miehet olivat ensimmäiset pohjalaiset jatkosodan sankarivainajat, jotka ovat kaatuneet nykyisen Suomen puolella. Paikka on saanut muistomerkin ja opastaulun, muistuttamaan jälkipolvia sodassa menehtyneitä. Toivon kun käytte Kiteellä, vierailkaa näillä muistomerkeillä, joita on kuusi täällä Kiteen alueella.”

Tämän jälkeen Timo Päivinen luovutti info-taulun kopion Pentti Alaselle, joka kertoi sen menevän Alahärmän asemiesmuseon seinälle. Juha Savinainen luovutti vielä Isonkyrön asemiesmuseon puolesta hevosenkengät Pentti Alaselle, Vuokko Kostamolle, seurakuntapastori Aimo Sinkkoselle, Kiteen reserviläisten puheenjohtajalle Mika Matikaiselle ja Pekka Hurskaiselle.

Allekirjoittanut toi terveiset Sotien 1939-1945 Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistyksen Isonkyrön paikallistoimikunnalta. Luovutimme Kaalimaan talon emännälle yhdistyksemme kahvimukin ja isännälle yhdistyksemme puukon. Muistutin puukon olevan meille pohjalaisille tärkeä jo historiastakin ja sen olevan usein tärkeä kantajalleen.

Kävellessämme linja-autolle, allekirjoittaneen luo tuli mies, joka esittäytyi Kuivalaiseksi. Hän oli keskustellut jo matkaseurueemme jäsenten kanssa ja hänen tarinansa oli mielenkiintoinen. Hänen isoisänsä oli sattumoisin isäntänä Kuivalaisen talossa, joka sijaitsi Pätsimäellä. Tämä talo oli juuri näiden Kuivalaisen taistelujen keskipisteessä. Tämän talon pihapiirissä oli se bunkkeri, jonka ympäristössä Neuvostoliiton sotilaat taistelivat Kyrönmaan pataljoonaa vastaan. Talon nimen mukaan taistelu on myös nimetty. Tämä Kuivalainen asuu nykyään Kanadassa ja oli sattumoisin käymässä koti-Suomessa Kiteellä, kun kuuli meidän kyröläisten olevan paikalla. Hän halusi tulla tervehtimään. Siinä taisi olla pala kurkussa yhdellä sun toisella. Usein tietämättämme meitä ihmisiä yhdistää meille tutut asiat ja näin sattumalta me törmäämme toisiimme. Tunnepitoisten tilaisuuksien päätyttyä hyppäsimme linja-autoon ja lähdimme majoitukselle lepäämään yön yli.

Kiteen uusi näyttelykeskus ja Nightwish Story -näyttely

Lauantaina aamupäivällä tutustuimme Kiteen uuteen näyttelykeskukseen. Kyseessä oli vanha kauppakeskus, jonne oli sijoitettu muun muassa sotahistoriallinen perinnehuone ja näyttely Arabian astiakokoelmasta, Suomen suurin pienoisrautatie ja paljon muuta.

Kävimme katsastamassa myös keskuksen naapurissa olevan Nightwish Story –näyttelyn. Näyttelyssä meidän oppaanamme toimivan Kitee seuran puheenjohtaja Markku Hyvönen kertoi kuinka yhtye on edelleen oikeasti Kiteeläinen ja yksi merkittävimmistä veronmaksajista paikkakunnalla. Yhtye käyttää myös liiketoiminnassaan paikallisia palveluja ja yrityksiä, joten Nightwish on todella tärkeä Kiteen kaupungille ja sen asukkaille. Hyvä muistutus kaikille siitä, että kulttuuri voi olla merkittävä asia elinkeinoelämälle ja se Kiteellä tunnuttiin vahvasti ymmärtävän.

Vierailimme myös Kiteen ortodoksisessa Pyhän Kolminaisuuden kirkossa, jossa meille kirkkoa esitteli Pyhän kirkon Isännöitsijä Markku Ylönen. Kiteen ortodoksinen kirkko oli varsin tuore tapaus, koska se oli rakennettu vuosituhannen alussa. Maisteri Ylönen kertoi meille suomalaiseen ortodoksien historiaa, joka oli ollut välillä koettelevaa, varsinkin Ruotsin vallan ajalla.

Aamupäivän ohjelman päätteeksi nautimme vielä Kiteen seurakunnan tarjoaman maittavan keittolounaan. Asiat joita näemme Kiteellä aamupäivän aikana, olivat näkemisen arvoisia. Kitee on varteenotettava vaihtoehto, kun pohtii kotimaanmatkailun kohdetta. Nähtävää riittää paljon.

19. divisioonan muistomerkkien tilaisuudet

Myöhemmin iltapäivällä matkasimme eteläpohjalaisen 19. divisioonan muille muistomerkeille (19. divisioonan, JR 58:n ja 19. divisioonan tykistöjoukkojen). Näissä laskimme kukkalaitteet perinteiden mukaisesti. Koko viikonlopun ajatuksissamme oli ollut 19. divisioonan koettelemukset heinäkuussa 1941. Mieleen hiipi myös eversti Laurilan epäasiallinen kohtelu JR 16 komentajana.

19. divisioonan muistomerkeiltä jatkoimme matkaa Valkeavaaraan, JR 16 -muistomerkin luo. Valkeavaarassa saimme tutustua Lasten Ekumeeniseen kirkkoon. Kirkon rakensi jo edesmennyt Teuvo Kostamo. Tunnelmallisessa lasten kirkossa isokyröläiset virittivät virren, joka raikui kauniisti karjalaisessa maisemassa.

Illalla kokoonnuimme Kiteen Rajakillan järjestämälle illalliselle kauniin Karjalan Pyhäjärven rannalle. Nautimme itäsuomalaista perinneruokaa rantakalaa – maittavaa kalakeittoa ilman perunoita. Allekirjoittaneelle mieleen hiipi ajatus, että karjalainen rantakala on pohjalaisen maitoperunan sukulainen ja tietynlainen vastakohtakin. Jos ne yhdistetään, saada perinteinen kalakeitto. Nämä ruokalajit ovat yhdessä ja erikseen erittäin hyviä.

Illallisen päätti puheenvuoro-osuudet. Paikallisen matkanjärjestäjän Timo Päivisen sanat lämmittävät meitä pohjalaisia. Meille on aina tullut sellainen olo, että olemme tervetulleita Kiteelle.

Allekirjoittanut Isonkyrön perinnetoimikunnan matkanjärjestäjänä kiitin kiteeläisiä heidän karjalaisesta vieraanvaraisuudestaan. Pohdin kuulijoille taistelumaastoja, joissa olimme viikonvaihteen aikana vierailleet. Ne nähdään nyt väreissä, omin silmin. Ne eivät ole mustavalkoisia TK-kuvia tai filmejä. Ne näkyvät meille nyt samalla tavalla kuin sodan kokeneet olivat ne nähneet. Se tuo ajatuksen sodasta lähelle. Sen kokivat ihan samanlaiset ihmiset kuin me, ilman valokuvien ja filmin etäännyttävää vaikutusta.

Juha Savinainen luovutti vielä Isonkyrön Asemiesmuseon puolesta hevosenkenkiä, jotka on valmistettu sotahevosen kunniaksi. Illan päätteeksi siirryimme majapaikkaamme, jossa vielä yhdessä katsoimme tallenteen Erkki Hölsön kamreerijuhlista kesäkuulta.

Vahvoissa tunnelmissa kotimatkalle

Sunnuntaiaamulla tutustuimme Kiteen kauniiseen kivikirkkoon ja laskimme kukkalaitteen eteläpohjalaisten sankarivainajien väliaikaisen leposijan muistomerkille. Opetusneuvos ja teologian tohtori Heikki Pirinen piti meille mieleenpainuvan puheen, jossa hän kertasi kiteeläisten kokemuksia sodan alkuvaiheesta. Pohjalaiset sotilaat olivat tulleet kiteeläisille tutuiksi, mutta kun taistelut alkoivat, heitä ei enää nähty. Matkan aikana kuulimme, kuinka Kiteenjärven vesi oli värjäytynyt punaiseksi, kun lotat pesivät kotiseutumme kaatuneiden ruumiita järven rannalla.

Näissä vaikuttavissa tunnelmissa lähdimme kotimatkalle. Joensuussa pysähdyimme jaloittelemaan bunkkerimuseon ympäristössä. Bunkkerimuseo on osa alunperin 1200 kilometrin Salpalinjaa. Tästä pienestä palasta on muodostettu museoalue. Tänne päätettiin palata joku päivä. Mahdollisesti kolme vuoden päästä.

Jaloittelun jälkeen lähdimme taas liikkeelle. Matkalla katsoimme Jorma Hakalan tekemän videon Kuivalaisen muistomerkin paljastustilaisuudesta vuodelta 2011. Huomasimme videon historian merkityksen myös siinä, että moni videolla esiintyneestä kyrönmaalaisesta on nyt jo poisnukkunut.

Kotona oltiin sunnuntaina alkuillasta, tyytyväisinä matkaan ja sen antiin. Olin matkanjohtajana ensimmäistä kertaa, mutta tähän tehtävään oli helppo ryhtyä, koska sotakamreerit Erkki Hölsö ja Timo Päivinen olivat hioneet matkaohjelmat kuntoon. Kiitos myös Antti Iivarille, joka oli myös ollut valmistelemassa tätä matkaa. Kiitos kuuluu myös Sotien 1939-1945 Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistykselle, Isonkyrön perinnetoimikunnalle, Isonkyrön kunnalle, reserviupseereille, reserviläisille ja Asemiesmuseolle. Heidän tukensa mahdollisti matkan. Kiitos myös itse matkalle lähtijöille. Ilman teitä retki ei olisi onnistunut. Matka oli vaikuttava ja meillä oli kuitenkin hauskaa.

Kolmen vuoden kuluttua isokyröläiset tekevät taas retken Kiteelle. Ensikertalaisena voin suositella matkaa, myös nuoremmille polville. Perusteeksi sopivat hyvin Jaakko Pukkisen lausumat sanat Kiteellä, muistomerkin äärellä: “Asetukkaamme näillä paikoilla taistelleiden asemaan edes hetkeksi ja miettikäämme, millaisia kokemuksia tai uhrauksia he tekivät, jotta meillä nyt on näin hyvät oltavat.”

Himmetä ei muistot saa.

Juha Rinnekari
Matkanjohtaja
Sotien 1939-1945 Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistys, Isonkyrön toimikunta

Kuvat: Juha Rinnekari, Erkki Hölsö ja Kaj Lehto

Lähteet:
Yle-juttu: Teuvo Kostamo, 88, rakensi peräkylään pikkuruisen lastenkirkon – vieraskirjassa on jo yli 5 000 nimeä
www.kiteenseurakunta.fi: Kiteen kirkon historia
https://pohjoiskarjalanmuseo.fi/joensuun-bunkkerimuseo: Joensuun bunkkerimuseo
Kuivalaisen kukkulan taistelut kesällä 1941
Isokyröläisiä talvi- ja jatkosodassa
Eteläpohjalaisia taisteluissa 2
Anthonin taistelun vaiheita
YLE TV2 dokumentit: Lakeuden ristit (2002), Teit isäin astumaan ja Kuivalaisen kukkula (2003)