Artikkeli

Pian sodan loputtua kun isäni Lauri Perälä oli siirtynyt reserviin, saapuivat eräänä arkipäivänä Seinäjoen sotilaspiirin silloinen päällikkö Aalto ja aseupseeri Mattila kotiimme. He kysyivät isältä, voisivatko he keskustella luottamuksellisista asioista kolmistaan.

Miehet siirtyivät suljettujen ovien taakse kodissamme. Täällä Aalto ja Mattila kysyivät isältä, osaako ja haluaako isä pitää vain omana tietonaan arkaluotoisia asioita. Isäni vastasi myöntävästi heidän tiedusteluunsa, minkä jälkeen vieraat kertoivat Suomessa aloitetusta asekätkennästä ja pyysivät isää organisoimaan Kauhavalla asekätkennän. Miehet pyysivät isää etsimään kaksi aseiden vastaanottajaksi sopivaa henkilöä, yhden yhdyshenkilön sekä viisi aseiden kätkijää.

Tärkeää oli se, etteivät edes kätkijät tienneet toisistaan mitään. Tämän merkitys oli se, että jos yksikin joutui kiinni, hän ei pystynyt ilmiantamaan muita. Aseiden vastaanottajaksi isä pyysi Kauhavan osuuskaupan silloista johtajaa Rantaa, jonka isä oli oppinut osuuskaupan hallituksessa ollessaan tuntemaan jämeräksi mieheksi. Toisaalta Ranta oli toimensa puolestakin mitä sopivin. Osuuskauppaan tuli erilaisia tavarantoimituksia, mitä muu yleisö ihmetellyt mitenkään.

Lisäksi yleisen säännöstelyn vuoksi kaupassa oli näille tavaroille lukittu varasto ja varaston avain oli vain Rannalla. Toiseksi vastaanottajaksi isä suostutteli Kauhavan suojeluskunnan päällikön kersantti Mannilan. Yhteyshenkilöksi, jonka kautta sovittiin salaiset tiedot välitettäväksi isälle, hän sopi pankinjohtaja Ville Pernaan.

Asekätkijöiksi isä suostutteli luotettavia ampumaurheilu- ym. kavereitaan. Itse hän ei halunnut olla tässä vaiheessa kätkijänä, sillä hän oli varma, että häntä ensiksi epäiltäisiin, sillä hän oli ”lopettamassa” suojeluskunnan paikallishallituksen jäsenenä suojeluskuntaa. Hän otti haltuunsa suojeluskunnan asia- ym. paperit sekä vähäisen muun omaisuuden eli myi osuuskauppaan jäljellä olleet halot, joista saaduilla rahoilla maksettiin suojeluskunnan velat.

Asekätkentä tapahtui seuraavasti

Aseupseeri Mattila soitti isälle ja kertoi, että ajokoirakilpailun palkinnot lähtevät sillä hetkellä Kauhavalle. Mihin ne toimitetaan? Isällä oli vastaus valmiina: Osuuskauppaan. Näin viisi laatikollista aseita saapui keskellä päivää osuuskauppaan, kukin laatikko piti sisällään n. 50 kivääriä. Iltapäivän aikana Ranta soitti kätkijöille ja he hakivat laatikot illan aikana piilotettavaksi edelleen. Kun asekätkentä alkoi paljastua Oulun sotilaspiirin alueella, joutui suojeluskunnan paikallispäällikkö Mannila tunnustamaan ketkä olivat kauhavalaiset kätkijät.

Osa kätkijöistä oli hetken aikaa pidätettyinä ja loppujen lopuksi kaikki Kauhavalle kätketyt aseet luovutettiin viranomaisille. Myös isääni viranomaiset kuulustelivat asekätkennästä, mutta hänellä ei ollut mitään kerrottavaa niistä aseista, mitkä sotilasviranomaiset lähettivät. Asekätkentä oli Kauhavalla päättynyt.

Vaikka isä ei osallistunut varsinaiseen sotilasviranomaisten suunnittelemaan asekätkentään, hän silti oli aseiden kätkijä. Kauhavalainen poliisi Aspola oli takavarikoinut Kauhavan asemalle pysähtyneistä junista pohjoisesta etelään menneiltä sotilailta heidän aseensa. Aspola alkoi pelätä kiinnijoutumistaan ja soitti isälle, koska tiesi isän osallistuneen aseiden kätkentään, voisiko isä piilottaa hänen takavarikoimansa aseet.

Aseita oli poliisin varastoissa n. 10 kivääriä. Isä lupasi hoitaa asian ja niin meillä piiloteltiin näitä aseita eri paikoissa. Kun pahin oli ohi ja tilanne rauhoittunut, isä antoi näitä aseita kavereilleen metsästysaseiksi. Lakkautetun Kauhavan suojeluskunnan arkistopaperit (arkistolaatikon isä oli antanut naapurille navettaan jauholaariksi) isä piilotti yhdessä Erkki Passilan kanssa hänen salaojitustyömaalla ojan pohjalle.

Merkittävimpiä asiakirjoja näistä isän mielestä oli vain suojeluskunnan perustamisasiakirjat sekä paikalliskokousten pöytäkirjat.

Jaakko Perälä
Kauhava

Pian pääsiäisen tapahtumien jälkeen Jeesuksen oppilaat olivat koolla lukittujen ovien takana. Ylösnoussut Jeesus seisoi yhtäkkiä heidän keskellään ja sanoi: ”Rauha teille!” (Joh. 20:21)

Nuo sanat olivat enemmän kuin kaunis toivotus. Ne sanottiin ihmisille, jotka olivat paenneet henkensä edestä ja pelkäsivät vangitsemista. Sanojen lausuja oli äskettäin julmasti ruoskittu ja ristiinnaulittu. Rauha oli kaukana kohtaamisen alkutilanteesta. Siksi sanat olivat poikkeuksellisen painavat. Rauhan ja vapauden hinta oli ollut kova.

Kysymys rauhan ja vapauden hinnasta on näinä päivinä surullisen ajankohtainen. Kukaan ei tiedä, miten suureksi hinta Ukrainassa vielä kasvaa ja milloin rauha saadaan. Suomessa on mahdollisuus katsoa historiaan, nähdä kuluneet 77 rauhan vuotta ja yrittää hahmottaa niiden vaatimaa raskasta hintaa. Silti kukaan ihminen ei voi tietää kaikkea sitä hintaa, jota sankarivainajat ja sotien veteraanit ovat maksaneet ja jota kodeissa ja perheissä on maksettu. Rauhan ja vapauden arvo hahmottuu vähitellen, ja siitä on tarpeen muistuttaa.

On kulunut 35 vuotta siitä, kun huhtikuussa 1987 vietettiin ensimmäistä kansallista veteraanipäivää. Ajatus veteraaneille omistetusta päivästä nousi 1980-luvun puolivälin julkisesta keskusteluilmapiiristä. Siinä rauhan ja vapauden hintaa ei useinkaan mietitty eikä veteraaneja arvostettu. Sodista välittyi yksipuolinen kuva. Toisaalta pinnan alla oli paljon hiljaista arvostusta. Se mahdollisti veteraaneille omistetun päivän synnyn osana 70-vuotiaan Suomen juhlavuotta.

Puolustusvoimain komentaja, amiraali Jan Klenberg tiivisti 30 vuotta sitten kansallisen veteraanipäivän sisällön puhuessaan veteraaneille:

”Ennen kaikkea se on Teidän päivänne, veteraaneille omistettu päivä, jolloin kansakunta pysähtyy arvostamaan ja kunnioittamaan Teitä ja Teidän edesmenneitä aseveljiänne ja -sisarianne. Se on Teidän omien muistojenne ja tuntojenne päivä, Teidän kokoontumistenne ja tapaamistenne päivä. Mutta samalla se on meille kaikille suomalaisille – myös nuoremmille – historiamme muistamisen ja pohtimisen päivä.”

Sanat tiivistävät kansallisen veteraanipäivän pysyvän merkityksen. Samalla ne osoittavat ajan mukanaan tuoman muutoksen. Enää tämä juhlapäivä ei ole veteraanien keskinäisten kokoontumisten vilkas päivä. Se on kuitenkin yhä veteraanien omien muistojen ja tuntojen päivä. Itsellenikin tämä puoli hahmottui konkreettisesti lapsuudessa, kun vietettiin ensimmäisiä kansallisia veteraanipäiviä. Paappani heikko sydän oli noina päivinä usein huonossa kunnossa. Hiljaiset muistot ja tunnot, joista oli Jeesuksen oppilaiden tavoin puhuttu korkeintaan omassa aseveliporukassa suljettujen ovien takana, nousivat pintaan. Veteraanipäivästä tuli kouriintuntuva muistutus, että rauhan ja vapauden hintaa maksettiin edelleen. Moni maksaa tuota hintaa yhä tänään ruumiissaan tai mielensä haavoissa.

Ehkä kuulut niihin, jotka tänäänkin maksavat rauhan ja vapauden hintaa. Ehkä läheisesi on joutunut kantamaan tuota velvollisuutta. Tai ehkä kuulut siihen amiraali Klenbergin mainitsemaan ryhmään, jolle kansallinen veteraanipäivä on historian muistamisen ja pohtimisen päivä. Riippumatta siitä, millaisista lähtökohdista käsin vietät tätä päivää, tänään kaikuvat sanat: ”Rauha teille!” Rauha on veteraanisukupolven lahja nuoremmille sukupolville. Tuo rauhan julistus on kuitenkin sanoma myös niille, jotka eivät nuoruudessaan saaneet nauttia rauhan päivistä. Perimmäisessä merkityksessä se on ylösnousseen Kristuksen viesti. Sanat lupaavat ja antavat rauhan, joka ei ole tästä maailmasta.

Tuon rauhan ja vapauden hinta on lopullisesti maksettu. Tuo rauha muuttuu täydelliseksi kerran iankaikkisuudessa. Lukittujen ovien taakse kokoontuneet, pelokkaat oppilaat tunnistivat Jeesuksen, kun he näkivät hänen haavansa. Myös Jeesus tuntee Sinun haavasi. Hän antaa Sinulle rauhan.

Rauhan Jumalan siunaamaa kansallista veteraanipäivää!

Jaakko Antila
hiippakuntapastori
Etelä-Pohjanmaan Sotaveteraanipiirin pappi