Vapaussotiemme Lakeuden Perinneyhdistys ry:n syyskokouksessa 14.11.2024 kauppaneuvos Heikki Pakari palkittiin yhdistyksen korkeimmalla huomionosoituksella, Antero Maunula -kunniakilvellä numero 3. Heikki on toiminut yhdistyksen rahastonhoitajana, edistänyt tuloksellisesti varainhankintaa ja tehnyt viime vuosina merkittävää työtä paikallisten sankarihautausmaiden hyväksi.
Heikki on omalla kustannuksellaan hankkinut useita satoja hautalyhtyjä ja pienoissuomenlippuja. Lyhdyt asetetaan haudoille syksyisin ja ne kerätään keväisin talteen. Pienoissuomenliput kiinnitetään Heikin hankkimiin suojaputkiin tärkeinä muistopäivinä, kuten kaatuneitten muistopäivänä, itsenäisyyspäivänä ja jouluna.
Heikin sitoutuminen perinteiden ja sankarivainajien muiston vaalimiseen juontaa juurensa hänen lapsuuteensa. Syntyessään kaksoisveljensä kanssa Ähtärin Alastaipaleella talvisodan kynnyksellä, varttui hän keskelle sodan arkea. Jatkosodan ajan kotirintaman tapahtumat piirtyivät lähtemättömästi hänen mieleensä.
Heikin äidin veli, vänrikki Väinö Hankola, toimi JR 58:n kranaatinheitinkomppanian tulenjohtoupseerina. Lomillaan Väinö vieraili myös Pakarin talossa, missä nuoret veljekset saivat istua hänen sylissään – rähinäremmi ja sotilaan varusteet herättivät erityisesti poikien kiinnostuksen. Iloisten hetkien rinnalla myös sodan synkempi puoli jätti pysyvät jälkensä. Kylänraiteilla nähtiin toisinaan sankarivainajia vietävän hevoskyydillä kohti kirkkomaata, ja tämä näky painui syvästi poikien mieleen.
Yksi Heikin lapsuuden mieleenpainuvimmista muistoista liittyy helmikuun 5. päivään vuonna 1943. Veljekset olivat pihalla leikkimässä ja rakensivat lumesta ruumisarkun. Kun äiti kutsui heitä syömään ja huomasi heidän tekeleensä, hän torui poikia sanoen: ”Tuo pitää heti hävittää, se ei hyvää tiedä.” Kohtalo oli kuitenkin jo sinetöinyt tapahtumat. Seuraavana päivänä perhe sai puhelinsoiton, jossa kerrottiin Väinö-enon kaatuneen Kaljalassa, lähellä vanhaa rajaa. Väinö oli ollut käymässä tulenjohtueen tähystyspaikalla, kun tarkka-ampujan luoti osui hänen päähänsä, ja hän menehtyi välittömästi.
Heikki muistaa yhä elävästi päivän, jolloin hän isänsä ja isoisänsä kanssa matkasi noutamaan Väinön arkkua Ähtärin asemalta. Hankolan talossa arkku avattiin, ja sen sisältä löytyi Väinön henkilökohtaisesti hankkima Ukko-Mauser-pistooli, joka oli asetettu hänen rintansa päälle. Ähtärin sankarihautausmaalla pidetyt sankarihautajaiset olivat veljeksille ensimmäinen kokemus tällaisesta juhlallisesta tilaisuudesta. He eivät tienneet, mitä odottaa, ja kunnialaukaukset, jotka äkisti kajahtivat, tulivat yllätyksenä ja säikäyttivät heidät. Erityisesti Heikkiin hetki teki syvän vaikutuksen, ja vielä vuosikymmeniä myöhemmin hän kuulee nuo laukaukset mielessään aina astuessaan Ähtärin sankarihautausmaalle.
Sotavuodet ja Väinö-enon kohtalo ovat muovanneet pysyvästi Heikin elämänarvoja. Kun hänen kaksoisveljensä, reservin kapteeni Kauko, menehtyi marraskuussa 2022 ja nuorin veljensä, biokemian maisteri Vesa, maaliskuussa 2024, Heikki jäi veljeksistä viimeisenä tänne. Tämä sai hänet pohtimaan, mitä hän voisi vielä tehdä sankarivainajien muiston hyväksi. Näistä pohdinnoista syntyi hänen nykyinen projektinsa, jonka tarkoituksena on tuoda entistä enemmän esiin sodassa kaatuneiden perintöä. Heikin työ heijastaa hänen syvää arvostustaan ja kiitollisuuttaan niille, jotka uhrasivat kaikkensa – Pro Patria, isänmaan hyväksi.
Jari Asu
Vapaussotiemme Lakeuden Perinneyhdistys ry