Kuulun sukupolveen joka ei ole elänyt sota-aikaa, mutta jonka vanhemmat ja isovanhemmat ovat kokeneet sodan ja lähes jokaisen isät ovat osallistuneet taisteluihin rintamalla. Vaikka he eivät yleensä puhuneet sodasta kotona perheen keskuudessa, oli sota monella tavalla läsnä. Sodissa koetut henkiset ja fyysiset vammat seurasivat arjessa ja valvottivat öisin.
Isoisäni osallistui 17–vuotiaana vapaussotaan 1918 ja lähti varusmiespalvelun suoritettuaan Aunuksen sotaretkelle 1919. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin hän oli mukana talvisodassa. Jatkosodan alkaessa 1941 hän oli 40 -vuotias kahdeksan lapsen isä ja haavoittui heti sodan alkupäivinä Kaalamon asemalla niin vaikeasti, ettei hänen tarvinnut lähteä uudelleen rintamalle. Isäni otti osaa sekä talvi- että jatkosotaan ja haavoittui lievästi jatkosodassa.
Sota koetteli koko kansaa. Ei sovi unohtaa lottia, joista osa toimi rintamalla vapauttaen miehiä sotatoimiin, osa kotirintamalla mm. huolto- ja ilmavalvontatehtävissä. Monet kotirintaman naiset joutuivat kantamaan yksin vastuun perheestään, jolloin kaiken fyysisen ponnistelun ylle lankesi monelta taholta turvattomuuden henkinen paine. Naiset, lapset ja vanhukset suoriutuivat kotona rintamalla olleiden miesten vaativistakin töistä. Yli 15-vuotiaat määrättiin lain voimalla kesätöihin ja alle 15-vuotiaille järjestettiin kesätyöpaikkoja maaseudulle.
Sotien päätyttyä sodan kauhut ja rasitteet kokenut sukupolvi maksoi mittavat sotakorvaukset. Karjalaiset rakensivat elämänsä täysin tyhjästä vieraisiin olosuhteisiin. Vaikka yleinen ilmapiiri ei kannustanut jaksamaan, uskottiin kaikesta huolimatta parempaan huomiseen. Kun ei ollut vaihtoehtoja oli kestettävä. Tämän sukupolven ansiosta elämme hyvässä ja turvallisessa yhteiskunnassa.
Artturi Leinonen on kirjoittanut: ”Puu kasvaa juurien voimasta, mutta juuret eivät ole yhden hetken asia. Myös vapauden puu tarvitsee juurensa ja ruokamultansa. Suomenkaan vapauden puussa silmut eivät olisi omana kevätkautenaan puhjenneet lehdiksi, elleivät juuret olisi imeneet voimaa oikeasta maaperästä.”
Vuoden 1918 sota ja sen lopputulos loivat perustan maamme itsenäisyydelle ja sen tulevaisuuden suunnalle, vapauden puun juuret pääsivät leviämään ja vahvistumaan, puu kasvoi pituutta ja paksuutta. Kun itsenäisyyttämme oli sitten puolustettava 1939 -1945, vapauden puussa oli riittävästi vuosirenkaita ja hyvin kehittynyt oksisto vastaanottamaan ja kestämään kaikki sodan aiheuttamat vastoinkäymiset. Vaikka muutamia oksia menetettiin ja runko kolhiintui, vaurioilla ei ollut pitkäaikaisia vaikutuksia puun jatkuvalle kasvulle.
Isoisäni tavoin monet vuoden 1918 sotilaista olivat mukana vielä vuosina 1939 – 1940 ja 1941 – 1944 vapautemme puolesta käydyissä sodissa, edelleen saman ylipäällikön johdolla ja samaa vihollista vastaan.
Kansallisena veteraanipäivänä osoitan kunnioitukseni kaikille itsenäisyyttämme puolustaneille sukupolville ja erityisesti vapaussodan, talvisodan, jatkosodan ja Lapin sodan veteraaneille.
Hyvää kansallista veteraanipäivää!
Tapani Tikkala
Vapaussotiemme Lakeuden Perinneyhdistys ry:n puheenjohtaja