Viime vuosien koettelemusten – erityisesti Korona -pandemian ja Ukrainan sodan yhteydessä – on Suomessakin virinnyt keskustelua kansallisesta kriisinsietokyvystä. Yleensä esiin nousee huoltovarmuus ja yhteiskunnan kriittisten toimintojen suojaaminen. Kriisinkestävyys ei ole kuitenkaan pelkästään materiaalinen kysymys. Yhtä tärkeätä on pohtia, miten tämän päivän suomalaisten henkinen kantti kestää.
Historiasta tiedämme, että esi-isämme ovat viimeisen 400 vuoden aikana joutuneet jokaisella vuosisadalla kokemaan vähintään yhden sodan ja yhden eri syistä johtuneen kansallisen hätätilan. Historia osoittaa myös sen, että esi-isämme ovat selvinneet näistä koettelemuksista hämmästyttävän hyvin. Pelkästään vahvalla itseluottamuksella ja vanhoilla opeilla tämän päivän ja tulevaisuuden haasteista ei kuitenkaan selvitä. Resilienssi eli kyky selviytyä vastoinkäymisistä, palautua niistä ja säilyttää toimintakyky paineen alla ei ole pelkästään geeneistä kiinni.
Vertailukohtana voisi tarkastella ukrainalaisten ja palestiinalaisten selviämistä tämän päivän sodissa. Heti alkuun on todettava, että kansalliset lähtökohdat ovat erilaiset. Molemmissa maissa (alueilla) yhteiskunnan rakenne, yleinen koulutustaso, kansan elämänlaatu, suhde uskontoon, elinympäristöt ja ilmasto poikkeavat Suomesta. Hämmästyttävän hyvin ihmiset kuitenkin ovat hädästään selvinneet. Sotien kestäessä on myös melko hyvin sopeuduttu tilanteeseen ja keksitty tapoja järjestää elämä jotenkin siedettävällä tavalla. Toki Gazassa yritetään selvitä kaupunkiympäristön raunioissa kun taas Ukrainassa maan koko, vahva maatalous ja ulkopuolisen avun parempi saatavuus edistävät mahdollisuuksia selvitä ja väistyä varsinaisten taistelujen vaikutuksilta. Ukrainassa myös kansalaisten mielialat maan eri osissa vaihtelevat huomattavasti.
Suomessa sotatilanteen haasteita lisääviä erityispiirteitä ovat ilmaston talvinen kylmyys, asutuksen painottuminen etelään ja lisääntynyt urbanisoituminen. Myös korkea hyvinvointiaste saattaa vähentää kansalaisten kurjuuden kestokykyä. Vahvuuksiamme ovat ainakin korkea koulutustaso, yleinen asevelvollisuus, korkea maanpuolustustahto ja toimiva kokonaisturvallisuuden malli. Luotamme itseemme ja yhteiskuntaamme kohtuullisen paljon. Joka tapauksessa Suomessakin selviämisen haasteet todennäköisesti vaihtelisivat alueittain.
Maailmanlaajuinen koronaviruspandemia koetteli vuodesta 2021 alkaen myös suomalaisia. Ensimmäistä kertaa jouduttiin julistamaan maahan valmiuslain perusteella poikkeusolot ja sulkutila. Vaikka suomalaiset suhtautuivat toimenpiteisiin ja tilanteeseen suhteellisen rauhallisesti, ihmisten eristäytyminen, etäopiskelu ja epätietoisuus pandemian vaikutuksista aiheuttivat jonkin verran henkistä pahoinvointia. Myöhemmin, vuonna 2023 tehtiin haastattelututkimus, jossa selvitettiin millaiseksi kansalaiset kokivat kriisinsietokykynsä pandemian aikana. Tulosten perusteella noin 50% kyselyyn vastanneista koki oman tilanteensa säilyneen ennallaan ja yhteiskunnan kriisinsietokyvyn parantuneen. Voidaankin siis karkeasti yleistäen todeta ainakin aikuisväestön osalta henkinen kantti Koronan aikana kesti kohtuullisen hyvin.
Yhteiskunnan selviäminen kansallisesta kriisitilanteesta edellyttää kokonaisvaltaisia toimenpiteitä. Kansalaisten henkinen kriisinsietokyky riippuu oleellisesti siitä, miten uskottavaksi koetaan yhteiskunnan toiminnallinen kyvykkyys. Tällöin puhutaan maanpuolustuskyvystä ja muiden yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen järjestämisestä. Jos ihmiset luottavat niiden toimivuuteen, henkilökohtainen resilienssi on jo valmiiksi kohtuullisen hyvällä tasolla.
Toinen tärkeä asia on tietoisuus kriisin vaikutuksista ja keinoista lievittää tai väistää niitä.
Selkeä ja jatkuva informaatio näistä asioista on ensiarvoisen tärkeää. Informaation jakaminen ei saa myöskään perustua vain digitaalisiin järjestelmiin, vaan järjestelyn on itsessään vakuutettava tai osoitettava toimivuutensa myös poikkeusoloissa.
Keskeinen osa henkilökohtaisen resilienssin parantamista tapahtuu oman päämme sisällä. Meille jokaiselle tekisi hyvää miettiä omaa selviämispolkuamme eri tilanteissa. Joillekin mielenrauhaa antaa uskonto, toisille perhe tai läheiset ihmiset. Tärkeää kuitenkin olisi, jos voisimme henkilökohtaisesti vakuuttua omista mahdollisuuksistamme selvitä. Rakentaa itsellemme tukiverkko, johon takerrumme.
Perusteet henkiselle ja fyysiselle selviämiselle poikkeusoloissa tulisi sisällyttää kansalaistaitona perusopetukseen esimerkiksi yläkoulussa. Ammattimaisten alueellisten tukihenkilöiden koulutus voitaisiin sen sijaan toteuttaa esimerkiksi vapaaehtoisjärjestöjen toimenpitein.
Valtakunnallisesti henkisen kriisinsietokyvyn kehittäminen tulisi suunnitella ja toteuttaa Valtioneuvoston tasolla yhteistoimin Puolustusministeriön, Sisäministeriön, Sosiaali- ja terveysministeriön ja Opetus- ja Kulttuuriministeriön kesken.
Arvioin suomalaisten henkisen kriisinsietokyvyn kohtuullisen hyväksi. Tärkeimmät syyt tähän oletukseen tulevat korkeasta koulutustasosta, yhteiskunnan yleisestä varautumistasosta, maanpuolustustahdosta ja historiamme opetuksista. Ihmiset ja yhteiskunta kuitenkin muuttuvat koko ajan. Tosiasiallista tilannetta ja valmiutta on vaikea arvioida ja resilienssiä haasteellinen kouluttaa. Asia on kuitenkin niin tärkeä, että yhteiskunnallinen keskustelu siitä ja konkreettiset toimenpiteet eri tasoilla ovat täysin välttämättömiä.
Jorma Ala-Sankila
kenraalimajuri (evp)
Suomen Rauhanturvaajaliiton puheenjohtaja
