Pian sodan loputtua kun isäni Lauri Perälä oli siirtynyt reserviin, saapuivat eräänä arkipäivänä Seinäjoen sotilaspiirin silloinen päällikkö Aalto ja aseupseeri Mattila kotiimme. He kysyivät isältä, voisivatko he keskustella luottamuksellisista asioista kolmistaan.
Miehet siirtyivät suljettujen ovien taakse kodissamme. Täällä Aalto ja Mattila kysyivät isältä, osaako ja haluaako isä pitää vain omana tietonaan arkaluotoisia asioita. Isäni vastasi myöntävästi heidän tiedusteluunsa, minkä jälkeen vieraat kertoivat Suomessa aloitetusta asekätkennästä ja pyysivät isää organisoimaan Kauhavalla asekätkennän. Miehet pyysivät isää etsimään kaksi aseiden vastaanottajaksi sopivaa henkilöä, yhden yhdyshenkilön sekä viisi aseiden kätkijää.
Tärkeää oli se, etteivät edes kätkijät tienneet toisistaan mitään. Tämän merkitys oli se, että jos yksikin joutui kiinni, hän ei pystynyt ilmiantamaan muita. Aseiden vastaanottajaksi isä pyysi Kauhavan osuuskaupan silloista johtajaa Rantaa, jonka isä oli oppinut osuuskaupan hallituksessa ollessaan tuntemaan jämeräksi mieheksi. Toisaalta Ranta oli toimensa puolestakin mitä sopivin. Osuuskauppaan tuli erilaisia tavarantoimituksia, mitä muu yleisö ihmetellyt mitenkään.
Lisäksi yleisen säännöstelyn vuoksi kaupassa oli näille tavaroille lukittu varasto ja varaston avain oli vain Rannalla. Toiseksi vastaanottajaksi isä suostutteli Kauhavan suojeluskunnan päällikön kersantti Mannilan. Yhteyshenkilöksi, jonka kautta sovittiin salaiset tiedot välitettäväksi isälle, hän sopi pankinjohtaja Ville Pernaan.
Asekätkijöiksi isä suostutteli luotettavia ampumaurheilu- ym. kavereitaan. Itse hän ei halunnut olla tässä vaiheessa kätkijänä, sillä hän oli varma, että häntä ensiksi epäiltäisiin, sillä hän oli ”lopettamassa” suojeluskunnan paikallishallituksen jäsenenä suojeluskuntaa. Hän otti haltuunsa suojeluskunnan asia- ym. paperit sekä vähäisen muun omaisuuden eli myi osuuskauppaan jäljellä olleet halot, joista saaduilla rahoilla maksettiin suojeluskunnan velat.
Asekätkentä tapahtui seuraavasti
Aseupseeri Mattila soitti isälle ja kertoi, että ajokoirakilpailun palkinnot lähtevät sillä hetkellä Kauhavalle. Mihin ne toimitetaan? Isällä oli vastaus valmiina: Osuuskauppaan. Näin viisi laatikollista aseita saapui keskellä päivää osuuskauppaan, kukin laatikko piti sisällään n. 50 kivääriä. Iltapäivän aikana Ranta soitti kätkijöille ja he hakivat laatikot illan aikana piilotettavaksi edelleen. Kun asekätkentä alkoi paljastua Oulun sotilaspiirin alueella, joutui suojeluskunnan paikallispäällikkö Mannila tunnustamaan ketkä olivat kauhavalaiset kätkijät.
Osa kätkijöistä oli hetken aikaa pidätettyinä ja loppujen lopuksi kaikki Kauhavalle kätketyt aseet luovutettiin viranomaisille. Myös isääni viranomaiset kuulustelivat asekätkennästä, mutta hänellä ei ollut mitään kerrottavaa niistä aseista, mitkä sotilasviranomaiset lähettivät. Asekätkentä oli Kauhavalla päättynyt.
Vaikka isä ei osallistunut varsinaiseen sotilasviranomaisten suunnittelemaan asekätkentään, hän silti oli aseiden kätkijä. Kauhavalainen poliisi Aspola oli takavarikoinut Kauhavan asemalle pysähtyneistä junista pohjoisesta etelään menneiltä sotilailta heidän aseensa. Aspola alkoi pelätä kiinnijoutumistaan ja soitti isälle, koska tiesi isän osallistuneen aseiden kätkentään, voisiko isä piilottaa hänen takavarikoimansa aseet.
Aseita oli poliisin varastoissa n. 10 kivääriä. Isä lupasi hoitaa asian ja niin meillä piiloteltiin näitä aseita eri paikoissa. Kun pahin oli ohi ja tilanne rauhoittunut, isä antoi näitä aseita kavereilleen metsästysaseiksi. Lakkautetun Kauhavan suojeluskunnan arkistopaperit (arkistolaatikon isä oli antanut naapurille navettaan jauholaariksi) isä piilotti yhdessä Erkki Passilan kanssa hänen salaojitustyömaalla ojan pohjalle.
Merkittävimpiä asiakirjoja näistä isän mielestä oli vain suojeluskunnan perustamisasiakirjat sekä paikalliskokousten pöytäkirjat.
Jaakko Perälä
Kauhava
