Talvisota päättyi 13.3.1940, päivälleen 82 vuotta sitten. Muistotilaisuutta vietettiin Taipaleen – Vuosalmen patsaalla seppelelaskuin ja puhein. Heti sen jälkeen siiryttiin Heimotulet – patsaalle muistamaan karjalaisten evakkotaivalta. Puheissa nousi vahvasti esiin myös tämänpäivän ukrainalaisten sisukas taistelu yhteisen itänaapurimme oikeudetonta hyökkäystä vastaan.
Historia tuntuu toistavan itseään
Taipaleen-Vuosalmen patsaalla puhui kenraalimajuri evp Jorma Ala-Sankila. Puhuja löysi useita samankaltaisuuksia talvisodan tapahtumissa 82 vuotta sitten, kuin nyt meneillään olevassa Ukrainan sodassa. Talvisodan Mainilan kaltaiset tekosyyt, totuuksien vääristely ja röyhkeys sävyttävät hyökkääjän keinovalikoimaa edelleen.
Nyt historia tuntuu toistavan itseään. Venäjän brutaali hyökkäys Ukrainaan on vavahduttanut Eurooppaa ja maailmaakin. Järjellistä selitystä tälle toiminnalle on erittäin vaikea löytää. Ukrainalaiset ovat taistelleet urheasti ja ovat osoittaneet maailmalle, että kansakunnan oikeus puolustaa itseään motivoi kansaa ennennäkemättömällä tavalla. Heidän talvisotansa on nyt käynnissä Jorma Ala-Sankila totesi. Oman maanpuolustuksemme puhuja vakuutti olevan kunnossa.
Ala-Sankilan puhe on luettavissa kokonaisuudessaan artikkelin lopussa. Ukraina taistelee nyt meidänkin puolestamme.
Itsenäinen Suomi on suomalaisten koti
Heinotulet – patsaalla kansanedustaja Paula Risikko totesi talvisodan yhdistäneen Suomen kansaa hienolla tavalla. Sama tosiasia on päivittäisten sotauutisten mukaan meneillään nyt myös Ukrainassa. Se on innoittanut suomalaisia auttamaan ukrainasia vointinsa mukaan. Oma historiamme ja kokemuksemme talvisodasta auttavat ymmärtämään ukrainalaisten yksituumaisuutta heidän puolustaessaan sisukkaasti omaa maataan.
Risikko lausui tyytyväisyytensä siitä, että talvisodan takia kotinsa Karjalassa menettäneet evakot saatiin asutettua typistyneen isänmaan alueella. ”Säädettiin oikein laki, joka takasi evakoille toimeentulon näissäkin oloissa”, puhuja totesi. Kaikki suomalaiset saavat kokea oman Suomemme kodikseen.
Puheensa Risikko päätti sanoihin: ”Jumala siunatkoon Suomea, Jumala siunatkoon Ukrainaa”.
Matti Latvala
Kenraalimajuri evp Jorma Ala-Sankilan puhe talvisodan päättymispäivänä 13.3.2022 Seinäjoella:
Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja lotat, arvoisa yleisö!
Maaliskuun 13. päivänä 82 vuotta sitten Suomessa oli laskettu liput puolitankoon. 105 päivää kestänyt Neuvostoliiton hyökkäyksen käynnistänyt talvisota oli päättynyt. Vaikka rauhan tuloon oltiin tyytyväisiä, kansalaisten silmät olivat kyynelissä. Ankarat taistelut uhreineen ja saavutetut torjuntavoitot tuntuivat valuneen hiekkaan. Moni mietti, miksi oli taivuttava noin kohtuuttomiin ehtoihin. Erityisen suuri tuska oli niiden 400 000:n ihmisen keskuudessa, jotka joutuivat jättämään kotinsa. Talvisota kouraisi syvältä nuoren kansakunnan sydämestä.
Sotaan johtanut kehityskulku Mainilan laukauksineen on vääjäämättä tullut viime aikoina usein mieleen. Vaikka terminologia onkin nykyään vähän toinen, häikäilemättömyys, totuuden vääristäminen, harhautukset ja monenkirjava vaikuttamisen keinovalikoima näyttävät edelleen olevan käytössä. Talvisodan tunnelmia on valitettavasti tänään paljon helpompi ymmärtää, kuin viimeisten vuosikymmenien aikana.
Suomi oli Molotov-Ribbentrop -sopimuksen myötä vuonna 1939 joutunut Neuvostoliiton etupiiriin. Itäinen suurvalta koki silloinkin turvallisuutensa uhatuksi. Se halusi varmistaa omimansa oikeudet valtaamalla röyhkeästi läntisen naapurimaansa. Hyökkäykseen ryhdyttiin Kansainliiton ja monien maiden vastustuksesta huolimatta. Venäläiset katsoivat, että heillä on omassa etupiirissään toiminnan vapaus!
Tuolloin siinä ei onneksi onnistuttu, eikä hyökkäys edennyt suunnitelmien mukaisesti. Suomalaisten sitkeän vastarinnan ansiosta hinta valloituksesta oli nousemassa Neuvostoliitolle kohtuuttoman korkeaksi ja lisäksi oli vaarana, että Suomi saa apua ulkomailta.
Yksin taisteleva Suomi oli kuitenkin veitsen terällä ja sen kestokyky oli suurvallan paineen alla pettämässä. Rauha oli pakko solmia, melkein hinnalla millä hyvänsä.
Nyt historia tuntuu toistavan itseään. Venäjän brutaali hyökkäys Ukrainaan on vavahduttanut Eurooppaa ja maailmaakin. Järjellistä selitystä tälle toiminnalle on erittäin vaikea löytää. Ukrainalaiset ovat taistelleet urheasti ja ovat osoittaneet maailmalle, että kansakunnan oikeus puolustaa itseään motivoi kansaa ennennäkemättömällä tavalla. Heidän talvisotansa on nyt käynnissä.
Suomen kannalta huolestuttavaa on, että tänään puhutaan taas ikävällä tavalla etupiireistä. Venäjän naapurimaissa koetaan epävarmuutta ja ahdistusta. Isänmaamme Suomen edun vaaliminen vaatii taas kerran viisautta, taitoa ja rohkeutta. Vaikka puolustuskykymme on vahva, sen kestokyky on kuitenkin aina pienen maan resursseista johtuen rajallinen. Diplomatian kortit on pelattava taitavasti ja yksin ei olisi varaa jäädä. Onneksi valtiojohtomme on toiminut aktiivisesti ja koettaa toimia niin, ettei tämä kauhuskenaario toteutuisi. Me kaikki toivomme sydämestämme, että toimenpiteet ovat riittäviä ja sotaan ei jouduttaisi.
Talvisota oli monella tapaa armottomuudessaan vertaansa vailla. Se oli raju, intensiivinen ja lisäksi luonnon olosuhteet olivat poikkeukselliset ankarat. Suomi joutui sotaan käytännöllisesti katsoen yksin ja oli auttamattoman heikosti varustautunut. Paitsi sisua Suomella oli toki vähän onneakin. Stalin oli puhdistanut puna-armeijansa johdon, luottaen kuitenkin sen massamaiseen voimaan. Neuvostoliitossa luultiin myös virheellisesti, että osa suomalaisista odottaa avosylin pelastajia idästä.
Suomessa sotaa pelättiin, mutta siihen ei uskottu. Kun karu todellisuus sitten iski vasten kasvoja, kansa hitsautui ihmeellisellä tavalla yhtenäiseksi ja aloitti päättäväisen taistelun. Puolustustahtoa nostatettiin kirjoittamalla tiedotusvälineissä loistavista voitoista, joita toki saavutettiinkin.
Tosiasia kuitenkin oli, ettei hyökkäyksen laajuutta kyetty edeltä käsin arvioimaan oikein, ja voimasuhteet olivat musertavan ylivoimaiset. Maan valtaaminen tai katkaisu onnistuttiin onneksi estämään, samoin saavutettiin elintärkeä ajanvoitto.
Hyvät naiset ja miehet!
Talvisota kosketti jokaista suomalaista. Tällä paikalla muistamme tänään Etelä-Pohjanmaan nuorista miehistä muodostettua noin 3000 sotilaan vahvuista Jalkaväkirykmentti 23:a, joka joutui YH:n aikaisten kannaksen linnoitustöiden ja lyhyen koulutusvaiheen kautta, sodan sytyttyä Taipaleenjoen ja Vuosalmen ankariin taisteluihin. Niissä mitattiin eteläpohjalaisten yhtenäisyys ja kestävyys. Massiiviset tulivalmistelut, suuret tappiot ja peräjälkeen toistuneet rintamahyökkäykset yhdistyivät kylmään, epävarmuuteen ja kuolemanpelkoon. Sotilaat kävivät myrskyn läpi vain harvan selvitessä ehjänä. Rykmentti kärsi suhteellisesti erittäin raskaat tappiot. Se menetti kaatuneina lähes neljänneksen vahvuudestaan – noin 700 miestä. Haavoittuneita oli noin 1400. Etelä-Pohjanmaan kotirintamallakin tunnettiin tuolloin sodan todellisuus. Siitä kertovat synkkää kieltään kotiseutumme pitäjien hautausmaat. Sankarihautajaiset olivat pitäjien kirkoissa jokaviikkoisia. Kansan kestävyyttä mitattiin myös kotona.
Taisteluissa pärjäämisen lisäksi henkinen talvisota ”voitettiin” suomalaisten mielissä – rintamalla ja kodeissa. Meillä oli parempi motivaatio menestyä – eikä kerta kaikkiaan ollut varaa antaa periksi.
Arvoisa yleisö!
Seisomme tänään tässä Seinäjoen Taipale – Vuosalmi muistomerkillä vakavina, hiljaisina ja kiitollisina. Patsas kuvaa karulla tavallaan sitä, miten kotiseutumme miehet taistelivat tykkitulen tuhoamalla taistelukentällä isänmaan vapauden puolesta maksaen siitä kalliin hinnan. Muistakaamme kuitenkin, ettei talvisota ollut Etelä-Pohjalaisillekaan vain sotilaiden sota. Arvostamme korkealle myös Lottien ja siviiliväestön yhteisiä ponnistuksia.
Emmekä myöskään unohda sodan ajan sukupolven työtä myöhempinä vuosikymmeninä maamme nostamisessa tuhkasta hyvinvointivaltioiden joukkoon. Kiitos tulee sydämistämme!
Vakavuuttamme lisää tällä kertaa se, että Euroopassa epävarmuus ja sota ovat tämän päivän todellisuutta. Emme voi Suomessakaan ohittaa vaarallisimpia uhkakuvia, vaan meidän tulee varautua pahimpaan. Parhaiten turvassa olemme, kun maanpuolustuksemme on kaikin puolin kunnossa ja uskomme mahdollisimman yhtenäisenä kansana kykyymme selviytyä kaikista koettelemuksista. Nyt pitää käyttää harkintaa, mutta samalla varoa sinisilmäisyyttä.
Viime ajat niin Koronan kuin Ukrainan sodankin suhteen, ovat onneksi osoittaneet, että Suomessa kyetään tiukan paikan tullen puoluerajat ylittävään järkevään suunnitteluun ja yhteistyöhön. Nyt onkin hyvä tilaisuus unohtaa varsinkin sosiaalisessa mediassa aika ajoin vellonut turhanpäiväinen pikkumainen riitely ja kaivaa esille suomalainen talvisodan henki. Siitä meidät maailmalla tunnetaan ja sitä vastustajammekin ovat arvostaneet.
